seuraava »

[^^Queen Nefertiti^^]

kaikkihan täällä ihmettelivät, miksi ei voi olla luonnollinen yhteys omaan sieluun ja normaalia seksiä, joten, ehkä TTTUUU sai vastauksia omiin kysymyksiinsä. itselleni heräsi tuosta vain ajatus, että miten seksistä voisi saada paljon irti, kun harva osaa edes ajatella tuommoisia. miehetkin sanoi, että kaipaavat ihan tavallista, jos olisi se oma; joku joka siis harrastaa joogaa, sanoi että aikamoista. jotain TTTUUU etsii, kun haastaa henkisyyttä niin paljon, miksi siitä pitää tehdä sellainen ongelma? miksi EI voisi nauttia elämästä, töistä, saavutuksista jne ilman jatkuvia äärikokemuksia? tuo kappaleen otsikko kuitenkin herätti oikeita kysymyksiä, ei henkisyys tee hulluksi vaan energioilla leikkiminen, ja alempien olentojen kutsuminen. vanhaa kamaa. minulle tarjotaan koko ajan energiaparannuskursseja ja ihmettelen miksi se on niin pop, en halua parantaa, enkä olla sairaalassa. aarrekarttaan kuuluikin; mahdollisimman vähän sairaaloita ja hoitoteemaa, ja paljon sitä muuta menestystä ja hupia.  

eihän yksinkertainen oman sisäisen äänen kuuntelu vaadi mitään allaolevista! asiat vaan
sujuvat. on vanha tieto, että kikkailu ei ole henkisyyttä, kyllä niitä kykyjä voi haalia, mutta
olennaista on ystävällisyys, myötätunto, jne. ehkä isoegoinen tyyppi haluaa etsiä juuri
poikkeuskykyjä ylläm. syistä.


Mitä mä saan, muutakuin aikamoisen työmäärän sitä voiman/jumaluuden
yhteyden ylläpidosta, koska se vaatii meditaatioita, erilaisia palvontamenoja,
itsensä jatkuvaa tarkkailua, oman elämän ja elämäntapojen tarkkailua, sosiaalisten
tilanteiden tarkkailua, syömistensä ja juomistensa tarkkailua, vihkiytymistä johonkin
sellaiseen, mistä on hankalaa sanoa myöhemmin, että haluaakin pois, jne?

[Ebenia]

Karuna, hyvää asiaa. Olen samaa mieltä. Itse koin jonkintasoisen egosta luopumisen vähän aikaa sitten ja ai että sitä vapauden tuntua! Sen jälkeen kun tajuaa, että ei oikeasti ole sidottu mihinkään ja ei ole pakko tehdä mitään (saada hienoa työpaikkaa ja hienoa tutkintoa ja hienoa asuntoa ja hienoja vaatteita ja niin edelleen) niin yhtäkkiä pelko katoaa kokonaan ja rakkaudelle tulee tilaa. Osaa ottaa asioita vastaan ihan eri tavalla, nauttia asioista, kun taustalla ei koko ajan jyllää pelko JOSTAIN. Ego aiheuttaa ihmisissä paljon pelkoja, sillä suurin osa ihmisten peloista on juuri ihan turhia asioita loppujen lopulta. Sitten kun päästää irti ja huomaa liitelevänsä (eikä tippuvansa) niin elämä muuttuu aivan ihanaiseksi tai ainakin huomattavasti kevyemmäksi.

[Soile]

Jep, tuo pelko. Asro-tv:ssä on ihana, kun Timo jatkuvasti muistuttaa tuosta, että on vain pelkoon tai rakkauteen perustuvia valintoja... Mitä useammin siis valitsee rakkauden kautta, saa ego nenilleen  Sen niiiiin helposti unohtaa ja kohta on taas täysin egon orjuuttama ja pähkäilee ja sottailee ja harmittelee ja jossittelee. Mutta vähä vähältä tässä tallaillaan...

[Ebenia]

Karuna,
voitko antaa ihan käytännön esimerkin tuosta kahdesta tahdosta. Siinä mulla on erottamisongelmia, ettei turhaan hakkaisi päätään seinään.
Intuitiokin tuo ensin yhden ehdotuksen, sitten toisen. Mikä on se oikea?
Mitä rakkaus tekisi nyt?
Sekö on se kysymys?
Onpas tämä vaikeaa...
 
Kiitos vastauksesta!

Voin antaa omat esimerkkini aiheesta. Harmillisesti kirjoitin jo pitkän viestin, mutta jotenkin se katosi taas taivaan tuuliin (merkurius peruuttaa, huoh), joten kirjoitetaan uudelleen!

Eli siis käytännön esimerkkinä; Olet työpaikassa, jossa olet ollut vuosia. Työtehtävät ovat jo pitkään puuduttaneet, työpaikan ilmapiiri on varsin huono ja olet jo pitkään kokenut työpaikkaa kohtaan lähes ainoastaan ahdistuneisuutta. Työssä on jotain hyviä puoliakin (muutama kiva työkaveri), mutta pääasiassa työ on mielestäsi kuluttavaa, ahdistavaa ja energioita vievää. Ajatellessasi töihin menoa sinua ahdistaa ja masentaa. Olet miettinyt että pitäisikö hakea muita töitä ja ottaa loparit. Vaihtoehtoja ovat A, eli työhön jääminen ja B, lopareiden ottaminen. Moni valitsee vaihtoehdon A sen vuoksi, että he pelkäävät mitä tapahtuu, jos he todella ottavat loparit. "Miten sitten selvitää?", "Rahat eivät riitä", "Lapset kärsivät", "Mitä muut oikein sanovat?", "Eihän kukaan minua minnekään muualle töihin huolisikaan" "Pitäisi olla iloinen että minut on edes tänne huolittu", "En pääse sitten ikinä mihinkään töihin" jne. Tällöin pääasiallinen tunne tässä valinnassa olisi PELKO. Pelko siitä, että "mitä tapahtuu, jos..." Kuitenkin työpaikassa oleminen tukee vain ihmisen pahaa oloa pidemmällä tähtäimellä. Vaihtoehdossa B, ihminen joutuisi jättäytymään rakkauden ja toiveikkuuden varaan ja uskoa siihen, että asiat kääntyvät parhain päin. Jo tällä valinnalla ihminen toisi elämäänsä lisää rakkautta ja arvostusta, koska tekemällä tämän päätöksen ihminen kunnioittaisi omia tunteitaan ja omaa elämäänsä niin että ei suostu olemaan elämässään tilanteessa, joka ei tue häntä tai hänen onnellisuuttaan. Jo tämän valinnan tekeminen on iso askel kohti sitä, että varmasti parempaa on tiedossa. Tällöin tämä päätös tehdään rohkeudella eikä pelolla.

Toinen esimerkki; Sinut on hyväksyttä kahteen opintopaikkaan ja sinun pitäisi päättää kumpaan menet. Toinen koulutuslinja on oikeustiede, jonne hait, koska ajattelit, että sen avulla tulevaisuutesi on turvattu, töitä tulisi olemaan ja rahaa olisi, vaikka ala nyt ei ihan niin hirveästi kiinnostakaan. Takaraivossa myös jyskyttää toive siitä, että voisi täyttää vanhempien toiveet ja pelko siitä mitä tapahtuu, jos ei täytäkään. Toinen vaihtoehto on hierojan koulutus. Olet jo vuosia hieronut lähimmäisiäsi aina tilaisuuden tullen ja nautit siitä suunnattomasti. Moni on kuvaillut, että sinulla tuntuu olevan "parantava kosketus". Sielusi ja sydämesi vetäisi hierojan koulutuksen puoleen, mutta egosi sanoo sinulle, että hierojana toimiminen on epävarma ala ja yhteiskunta ei kunnioita kyseistä alaa ja tulevaisuus olisi epävarma ja rahaa olisi vähän. Mietit miten vanhempasi oikein suhtautuisivat valintaasi - he varmaan ajattelisivat, että "sinusta olisi niin paljon muuhunkin kuin joksikin hierojaksi!". Vaihtoehdossa A valinta perustuu pääasiassa pelkoon, eli siihen mitä tapahtuisi, jos EI valitse tätä vaihtoehtoa. Tällöin valinta ei lähde rakkaudesta eikä näin ollen pidemmässä juoksussa tue sielun tai ihmisen kehitystä. Vaihtoehto B olisi se mitä sydän halajaisi, mutta ego pistää hanttiin, koska ego on kiinnostunut rahasta, maineesta, muiden hyväksynnästä etc. ja sydän ei ole moisista kiinnostunut ollenkaan, vaan haluaa vaan tehdä sitä mitä rakastaa. Valitsemalla vaihtoehdon B, henkilö joutuu luopumaan peloistaan ja "hyppäämään tuntemattomaan", joka todellisuudessa ei ole tuntematonta ollenkaan, vaan juuri sitä mitä sydämen pitääkin päästä tekemään.

Vähän kökköjä esimerkkejä, mutta ehkä tuosta saa ideaa kuitenkin. Ja minulla ei ole mitään henkilökohtaisesti oikeustiedettä kohtaan.

[Soile]

Ebenia, juurikin erittäin hyvät esimerkit!!!

[Ave^^]

Tuli noista esimerkeistä vielä mieleen, kuinka nykypäivänä suuria päätöksiä ei uskalleta tehdä, vaan kaiken pitäisi olla jo siinä päätöshetkellä kristallinselvää. Totta se on, että esimerkiksi opiskelupaikan valitseminen määrää elämän eteenpäin aika pitkälle, ja ihminen muuttuu ajan myötä, ja sitä voi alkaa kaduttamaan, MUTTA, olen silti sitä mieltä että sen aika oli mitä silloin valitsi sydämellään tehdä, ja kun se ei enää tunnu omalta, on aika vaihtaa johonkin muuhun. Uskon kyllä että elämä tuo aina uusia tilaisuuksia eteen jos vain luottaa siihen. Joku paskaa elämässään kokenut voisi sanoa tähän toisin, mutta minä haluan uskoa niin.
Yksi suuri päätös on lapsien hankkiminen, olen ihmetellyt kuinka ihmiset puhuvat että pitäisi sitten olla tarpeeksi rahaa ja vakaa ura ja talo ja ties mitä, että vasta sitten voisi hankkia lapsia, että vasta sitten kaikki olisi varmaa. Olen lapsesta asti päättänyt että haluan lapset nuorena, tosin sopivan miehen puutteessa olen jo ylittänyt sen iän milloin oma äitini sai minut, jota joskus itsekin haaveilin. Omat vanhempani ovat sen todistaneet, että se on mahdollista perustaa perhe silloin kun se tuntuu oikealta, silloin kun siitä nauttii eniten, silloin kun pystyy antamaan lapsilleen henkisesti eniten. Myönnän, että vasta viime aikoina olen alkanut tuntemaan että perheen perustaminen tuntuu oikealta, ennen en olisi ollut valmis, en siis puhu nuoren äitiyden puolesta, vaan sen puolesta että ryhtyy siihen silloin kun on itse valmis. Mutta mielestäni nyky-yhteiskunta keskittyy liikaa myös siihen pelkoon, että kukaan ei uskalla kahlita itseään. Kyllähän lapsen syntyminen sitoo sinut pitkäksi aikaa kiinni. Pitkäjänteisiä päätöksiä ei uskalleta tehdä, pelätään jos ei pystykään mukautumaan ja sitoutumaan siihen. On vain tämä yksi elämä, jonka aikana pitäisi kaikki ehtiä tekemään. Kaikkea ei silti voi ehtiä tekemään. Loputon itselleen eläminen vie yksinäisyyteen. Pitää tehdä valintoja, mitä haluaa, mitä arvostaa lopulta eniten. Ja kunnioitan kyllä myös niitä ihmisiä jotka tuntevat etteivät halua lapsia, tärkeintä on se että tekee niin kuin sisällä tuntee hyväksi, eikä jätä mitään tekemättä vain pelon takia.

[Soile]

Minulla on myös kokemusta siitä, että pitää uskaltaa heittäytyä tyhjänpäälle, jos haluaa muutosta. Varmanpäälle pelaaminen ei tuo aina sitä onnea - monelle vakituinen työpaikka on todellinen este muutokselle, "kun eihän sitä vakituisesta työpaikasta kannata lähteä". Moni puhuu tästä ja samalla kuitenkin olisi halu johonkin muuhun. Elämähän kyllä kantaa, kun kuuntelee sydäntään. Itselläni on tuon pelon ja rakkauden valintojen suhteen nykyisin enemmän ongelma se, että mietin ehkä liikaa sitä, miten omat ratkaisuni vaikuttavat läheisiini. Ajaudun miettimään, että sehän on lähimmäisen rakkautta, vaikka todennäköisesti se onkin sen pelkäämistä, mitä muut ajattelevat  : Ja samalla sitä rupeaa tekemään kompromisseja oman itsensä rakastamisen kanssa. Onkos tämän kanssa ollut teillä vaikeuksia? Ja mitä ajattelette siitä?

KooVee, hieno ajatus tuo, että kun lähtee jostain/luopuu, niin itsestäkin jää jotain sinne - ehkä siis sinne jää se joku kuona itsestä, jota on käynyt siellä läpi ja peilannut esiin itsestään? Joskus inhoan tuota peili-ajatusta, mutta onhan siinä todella vinha perä

[Soile]

Oeh, mukavia ajatuksia, niin juuri --- olemme itsemme lähimpiä lähimmäisiä 

Tuo peilijuttu on niin kaamea, kai se on niin kauheaa nähdä ne omat sotkut tai eihän niitä siis näe, kun näkee ne toisessa, mutta karmeaa on myöntää, että hyh hyh, itsestä lähti. Mutta eihän sitä sitten peilailtais, jos kaikki ois niin helppoa myöntää. Kai ne ihmissuhteet ja sosiaaliset tilanteet ovatkin siksi niin kasvattavia. Onneksi sitä kai peilaa väliin mukaviakin asioita 

[Ratkaisu]

Olen miettinyt aika paljon tätä tämän hetkistä elämäntapa-trendiä. Halutaan downshiftata, etsiä elämälleen mukavaa tekemistä tylsän työn tilalle, otetaan aikaa nautiskella elämästä ja satsataan myös henkiseen hyvinvointiin. Vaikka tämä ei suoranaisesti liity tähän, niin koen tuon luopumisen teeman jollain tapaa hyvin samanlaiseksi kuin downshiftaamisen. Luovutaan työtunneista ja saadaan takaisin hyvinvointia. Luovutaan turhasta materiasta ja satsataan enemmänkin henkiseen puoleen.

Itse olen ollut vähän kahden vaiheilla tämän trendin kanssa. Vaikka tuo teoriassa kuulostaa hyvältä niin en koe sitä suoranaisesti omakseni. Ensinnäkin olen valinnut alani omien intohimojeni mukaan ja olen orientoitunut panostamaan alaani, sillä se tuo minulle nautintoa. Teen työtä ennen kaikkea esteettisyyden ja kauneuden eteen ihmisten arjessa. Vaikka alani on rankka, niin se on samalla hyvin palkitseva. Minua ei siis haittaa istua koulussa enemmän kuin muiden alojen opiskelijat tai tehdä työtä muutamia tunteja enempää, sillä tämä ala on intohimoni. Jollain tapaa en halua luopua tästä henkisyyden nimissä. En välttämättä koe tarvitsevani erityistä aikaa oman sieluni kehittämiseen, sillä minulle tämä elämänpolun kulkeminen ihan tälläisenään kehittää minua enemmänkin kuin aina tarvitsisin.

Pointtini siis se, että välillä tietyistä asioista luopuminen ei ole itselle parhaaksi. Työ on minulle tärkeä asia, varmaan tärkeämpi kuin suurimmalle osalle. Taloudellinen turvallisuus täytyy itselläni olla taattu, jotta voisin olla luova ja että voisin henkisesti hyvin. Olen siis sitä mieltä, että kannattaa miettiä asioita aina omalla kohdalla ennen kuin menee automaattisesti luopumaan tietyistä asioista vain sen takia, että on kuullut, että niin täytyy tehdä. En ole ehkä se henkisin ihminen täällä, mutta ainakin osaan toteuttaa itseäni ja koen sen ensiarvoisen tärkeäksi.

Lisäyksenä vielä se, että en koe välttämättä pahana sitä, että tekee jotain työtä sen takia, että se takaa hyvin oman turvallisuuden, sillä joillekin ihmisille ne asiat mitä kautta itseään toteuttaa ovat vapaa-ajan harrastuksia ja sosiaalisia menoja, joihin sitten sen hankkimansa rahan haluaa sijoittaa. Ilman rahaa on aika vaikea tulla toimeen tässä maailmassa. Riipuu sitäpaitsi ihmisestä itsestään kuinka tärkeäksi hän itselleen materiaalisen turvallisuuden kokee. Eivät kaikki välttämättä ole valmiita sellaiseen elämään jossa täytyy murehtia siitä onko rahaa ruokaan ensi viikolla. Itse en halua ainakaan, sillä en halua ylimääräistä stressiä pelkästä selviytymisestä materiaalisista välttämättömyyksistä.

[^^Queen Nefertiti^^]

no koska olet palstan harvoja miespuolisia henkilöitä, kysyisin että mitä ajattelet tuosta seksiteemasta? kiinnostaako energioiden avaaminen sitä kautta vai riittääkö nk tavallinen kokemus? vai leijutko jo muutenkin jos teet "sitä"? 

heh, kaikkea sitä saa elämässä toiselta kysyä!    

[Ratkaisu]

Niin, tämä on kyllä vähän hämärä topicci, kun varsinaisesti tätä ei kukaan aloittanut, vaan tämä vain jatkui siirrettynä. Siksi oikeastaan koinkin, että voi vastata tuohon luopumis asiaan mistä täällä puhuttiin miettimättä sen enempää, että meneekö offtopic-jutuiksi. Voi toki tekstini poistaa jos siltä tuntuu =D

Luulen muuten, että monet miehet olisivat loppupeleissä ihan kiinnostuneita tantra-jutuista. Varsinkin pidemmissä parisuhteissa elävät varmasti kokevat, että se voisi sytyttää mahdollisesti väljähtynyttä seksielämää uuteen loistoonsa. Ehkä se ei mikä vastauksesi saattaa tulla johtuu siitä, että jos nainen ehdottaa jotain uutta seksielämään, niin miehen ego saa kolauksen ja hän ajattelee, että enkö minä sitten ole hyvä sängyssä, enkö minä tyydytä sinua, etkö saa orgasmeja jne. Ei varmaan kaikkien kohdalla ole näin, mutta saattaa olla. Voihan tuo olla, että monilla kestäisi aikaa totutella ajatukseen, mutta varmaan harvoin mies laittaa vastaan, jos nainen haluaa kehittää pariskunnan seksielämää parempaan ja syvällisempään suuntaan.  

[Ave^^]

Itse olen ollut vähän kahden vaiheilla tämän trendin kanssa. Vaikka tuo teoriassa kuulostaa hyvältä niin en koe sitä suoranaisesti omakseni. Ensinnäkin olen valinnut alani omien intohimojeni mukaan ja olen orientoitunut panostamaan alaani, sillä se tuo minulle nautintoa. Teen työtä ennen kaikkea esteettisyyden ja kauneuden eteen ihmisten arjessa. Vaikka alani on rankka, niin se on samalla hyvin palkitseva. Minua ei siis haittaa istua koulussa enemmän kuin muiden alojen opiskelijat tai tehdä työtä muutamia tunteja enempää, sillä tämä ala on intohimoni. Jollain tapaa en halua luopua tästä henkisyyden nimissä. En välttämättä koe tarvitsevani erityistä aikaa oman sieluni kehittämiseen, sillä minulle tämä elämänpolun kulkeminen ihan tälläisenään kehittää minua enemmänkin kuin aina tarvitsisin.

Sehän juuri sitä henkisyyttä onkin, että elää elämänsä niinkuin itse tuntee hyväksi elää, mitä haluaa. Se henkinen puoli on lähinnä sitä että siinä jokapäiväisessä elämässä on kosketuksissa omaan sisimpäänsä ja omaan osaansa maailmankaikkeudessa.
On aivan samanlaista ihmisten tasapäistämistä sanoa, että henkisyyttä voi toteuttaa vain yhdellä tavalla, kuin jos sanoisi että jokaisen kuuluu mennä tietynlaisiin töihin hankkiakseen elantonsa. Tuo aate on lähinnä syntynyt vastapainoksi oravanpyörälle, työn tekemiselle pelkän lisäälisäärahan tai paremman auton kuin naapurilla tai uran tai vallan tai maineen tavoittelun takia tai ihan vaan sille että siinä pyörässä on pakko olla mukana pärjätäkseen, jonkin sellaisen mikä ei ihmiselle itselleen kuitenkaan tuo sitä hyvää oloa. Sen vastapainoksi, että pelkkä työkeskeinen elämä on liian yksipuolista.

[^^Queen Nefertiti^^]

hmmm.. siis uskaltaisko uudelle tyypille ehdottaa?? ihmettelin vaan missä ovat miehet jotka ehtii edes nauttia aiheesta, kun nuo omat viimeaikaiset tyypit on kauniin naisen vierellä vaan ihmetelleet, että mitä naisella voi tehdä vai oliko jotain muuta tehtävää (kuten sanoin, ehkä tantran harrastajilla on aikaa/mielenkiintoa)..
   

pelko- rakkausteemasta ei muuta sanottavaa kuin että unohtakaa pelko. tosin jos joku on hullunrohkea, voi tehdä mitä vaan? uskalsin juuri haastaa eräänkin itseään viisaana pitävän.

olen mennyt läpi monesta pelottavasta kohdasta ja aina on selvitty! pelkoja voi käsitellä tekemällä se, mikä pelottaa; hyppää laskuvarjolla, tee tehtäviä joita et meinaa uskaltaa tehdä, ja huomaat ettei mikään enää pelota.

henkiseltä kantilta, pelottavinta on kai tulla aineen maailmaan, mutta lopulta sekin on piece of cake. asiat muuttuu kun tietoisuus kasvaa. > itseä ei pelota kuin pitkästyminen, mutta ei kai se ole mahdollista, jos aina lisää avautuu >