Astro Foorumi

Hei, aloin pohtimaan, että mikä saattaisi tehdä ihmisestä yksinäisen suden?
Joko omana valintana tai sitten olosuhteiden, elämäntilanteiden tms. pakottamana.  :-\

Siis sellaista "eksistentiaalista yksinäisyyttä" että tuntee muidenkin seurassa olevansa yksin. Voisin laittaa oman karttani esimerkiksi ja saisitte kertoa mikä tuollaista aiheuttaa... mutta siis mennään nyt kuitenkin yleisellä tasolla.

Mitä pitäisi katsoa?

Heippa!
Olin jo vakaasti päättänyt, etten nyt jaksa kirjautua sisälle ja kirjoittaa, mutta jokin pakottava voima sai mut nyt tarttumaan tähän Alzbetan aiheeseen :)

Olen saanut käsityksen, että erityisesti henkiset ihmiset, luovat, herkästi vaistoavat jne. kokisivat tätä yksinäisyyttä, myös seurassa. Itselläni on aikoinaan ollut todella pahoja tällaisia tuntemuksia, mutta kun oppii itseään tietyllä tavalla, alkaa kokea yhteyttä muihinkin paremmin.

Kartoilla liittäisin nää jutut neptunukseen ja saturnukseen..

Mulla on ollut pitkään tunne, että noi ulkopuolisuuden tuntemukset liittyy vahvasti johonkin oppimiskokemukseen. Lähinnä henkistä työtä jota ihminen tekee, ihmetellessään maailman menoa. Kertoisi potentiaalista, joka on vasta kasvamassa ihmisen sisällä.

Olen kyllä lukenut, että useimmilla ihmisillä on jossain vaiheessa elämäänsä tällaisia kokemuksia. Erityisesti sellaisilla jotka eivät ole yhteydessä jotenkin itseensä.

Mitäs mieltä muut on?

Yksinäinen susi ilmoittautuu. :) Kartallanikaan ei ole juuri mitään erityisen sosiaalista, vaikka ihmisten kanssa toimeen tulenkin.  :aurinko: :aspect_con: :pluto: :aspect_squ: :keskitaivas:,  :merkurius: :aspect_con: :saturnus:,  :venus: :aspect_con: :uranus:,  :kuu: :aspect_con: :neptunus: ja sitten vielä  :mars: :aspect_squ: :askendentti:. Pieni jengi on satunnaisia keskusteluja varten, mutta eri kaupungissa kuin nyt asun ja enimmäkseen laahustankin paikasta A paikkaan B yksikseni. Tämä sopii hyvin, sillä koen itseni sosiaalisesti riippumattomaksi ja opettelen vastedes välttämään huonoa seuraa. ::)

Usein ihmiset, jotka eivät ole avautuneet tunteistaan tuntevat olonsa yksinäiseksi, sillä kokevat, että ovat ainoita, joilla jotain. En usko, että ihmiselle riittää faktat siitä, että on muitakin, jotka kokevat, tuntevat ja ymmärtävät samoja asioita; ihminen tarvitsee aina kokemuksen. Ihmisen on kuultava joskus jonkun sanovan "tiedän tarkalleen mistä puhut", varsinkin asioista, jotka liittyvät häpeään ja yksinäisyyteen kuvittelisin - päästäkseen irti niistä.

Mutta yksinäisyys on sananakin jo monitulkintainen. Onko yksinäinen susi aina yksinäinen?

Tuntuu siltä, moni joilla on sosiaalisia pelkoja on sitä mieltä tai ainakin uskottelee itselleen, että jotkut vain ovat yksineläjiä ja jotkut ovat jotenkin erilaisempia kuin muut (he itse). Epäilen... Tuskin kukaan on yksineläjä syvimmästä tahdosta ja elämänilosta, eikä kukaan ole niin erilainen, että olisi yliluonnollinen.

no joop. mietinpä vain. Olen huomannut että jos kasihuoneessa on monta planeettaa, ihminen helposti eristäytyy. Sen voisi tulkita niin, että kun kasihuone muunmuassa merkitsee syventymistä ihmissuhteissa, ja kasihuoneissa on paljon planeettoja varsinkin  :neptunus: tai vaikka  :kuu:, herkästi muodostetaan pelkoja tuon ison ja käsittämättömän asian edessä, kuin toinen ihminen ja silloin eristäydytään.

Muodostamme pelkoja vain asioihin, jotka ovat meille merkityksellisiä.

noh, kyllä se yksinäisyys ja yksineläminen tarkoittaa monia muitakin asioita varmasti.
ajatuksen juoksua... mitä tuumitte?

No minun mielestäni yksinäisiä susia on varmaan aika paljon erinäisistä syistä  :D, mutta yksi asiahan on se, että ainakin henkilökohtaisesti tarvitsen omaa aikaa ihan ilman muita monestikin ja silloin kun täydellinen luomisvimma on päällä (käsityöt, maalaaminen jne...) koen muut suoraan sanoen häiritsevinä.Minulla on onnea siinä suhteessa, että mieheni on samanlainen (Vesimies, nousumerkki Rapu), joka viihtyy yksin ja kotona ollessammekin hän tekee omia kiinnostavia juttujaan ja minä omiani.Sitten kun kaipaamme juttelua kipaisemme toistemme luo  :smitten:
Yksi asia jonka myös olen huomannut on se että toisinaan (en todellakaan tiedä mistä se johtuu  :idiot2:) tunnen itseni täysin ulkopuoliseksi vaikka porukkaa olisi kuinka paljon ja luulen että yksi syy on se, että koska olen aika herkkä vaistoinen, niin jos eksyn vääränlaiseen porukkaan en koe mitään yhteyttä heidän kanssaan.Päinvastaisesti saattaa joskus kävellä vastaan aivan uppo outo ihminen jonka kanssa tuntuu että juttelun aiheita löytyisi vaikka kuinka paljon ja olotila tuntuu niin luontevalta  :)
Minä en ole yksinäinen susi muulloin kuin halutessani, mutta minulle se olotila on oma valinta ja mitä vanhemmaksi tulen sen useammin se toistuu  :) :)

Hmmm...Edellä mainittuihin lisäisin vielä muutaman jutun:

-retrogade-planeetat

-korostuneet vesihuoneet, erityisesti 12.huone

- Saturnuksen aspektit henk.koht. planeettoihin erityisesti Aurinkoon ja Kuuhun

-Kuun ja Neptunuksen sijainnit/aspektit, kuten aiemmin taidettiinkin jo mainita.

Minun mielestäni yksinäisyys on aika suhteellinen käsite: toiset meistä ovat äärettömän seurallisia ja haluavat hengailla kaiken vapaa-aikansa kavereiden kanssa, toiset taas (kuten minä) nauttivat yksinolosta. En nyt tarkoita että olisin aina yksin, mutta kun työelämässä joutuu jatkuvasti tekemisiin muiden ihmisten kanssa ja harrastustenkin parissa tapaa samoja naamoja, niin joskus sitä haluaa vain sammuttaa kännyn ja olla rauhassa omien ajatustensa kanssa.  Tätä jotkut eivät ymmärrä.

Jotkut meistä siis tarvitsevat yksinäisyyttä. Minulla on muutama kaveri, joka on aina menossa ja he eivät millään voi ymmärtää että jos he ovat vaikka lauantai-iltana lähdössä baariin ja mulla olis myös vapaata niin haluan mieluummin olla rauhassa kotona.

Ehkä kartalla vahva Saturnus tai 12.huone viittaa yksinäisyyteen. Ja tuo jonkun mainitsema 8.huone; eräällä tuntemallani yksinäisellä íhmisellä on vahva 8.huone.

Minulla on vahva Saturnus mutta en tunne olevani yksinäinen. Tosin lapsena oli niitä aikoja. Minulle sattui aina niin, että aina kun sain sen "parhaan kaverin" niin eipä aikaakaan kun hän muutti pois. Näin sattui tosi usein.  :'(

Olen samaa mieltä Taiskan kanssa että vääränlaisessa porukassa on todella yksinäistä jos tuntee ettei kuulu siihen. Onneksi minulla on ihana aviomies jonka kanssa viihdyn ja joka ymmärtää minua... Ja myös niitä puuskiani kun sanon että nyt haluan olla rauhassa, eli ole hyvä ja katoa maisemista...

Olen aina tottunut kuulemaan olevani omituinen, friikki, erilainen. Myös ns. vaihtoehtokulttuurien piirissä, mistä syystä sanoudun niistä irti. Siis kaikkialla on tietyt määritelmät siitä, millainen pitää olla, miten saa pukeutua ja mitä musiikkia saa kuunnella?! Nykyisilläkin kavereilla, joissa sentään on erikoisuudentavoittelijoiden vikaa, on oma käsityksensä siitä, mikä on toisille "sopivaa", ja hauskimpia ajanvietteitäni onkin heidän shokeeraamisensa.  8)

Mä en enää osaa tylsistyä yksin, mutta seurassa se joskus onnistuu. :idiot2: Tarvitsen aika paljon yksinoloa. Noista käsitteistä; itse ymmärrän "yksinäisyyden" nimenomaan negatiiviseksi, ei-toivotuksi tunteeksi. Yksinolo taas on neutraali ilmaus. Pientä pilkunviilausta, syyttäkää näitä. :kaksoset: :aurinko: :merkurius: , :kuu: :vesimies: , :askendentti: :vaaka: . On se ihanaa täällä astrofoorumilla, kun voi selittää. :D

Mun mielestäni yksinelämisessä tai -olemisessa silloin tällöin ei ole mitään vikaa eikä sen pitäisi olla mikään ongelma kenellekään, jos se on omasta valinnasta tullut. Mitäs sitä itselleen valehtelemaan, että viihtyisi joukossa paremmin kuin viihtyy. Erilaiset ihmiset elää eri tavalla.

Mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä kommentteja, Kiitos!

Itse asiassa pilkunviilaus joskus selventää, siis todellakin yksin oleminen ja yksinäisyys ovat eri asioita. Yleensä jokainen ihminen tarvitsee yksin olemisen hetkiä ja sitten taas toisten ihmisten seuraa. Se on täysin luonnollista. Jotkut enemmän yksin oloa jotkut enemmän seuraa, mutta siis se on todella aika neutraalia. ja yleensä tasapainoisessa suhteessa molempia. Vaihdellen hieman elämäntilanteen ja -vaiheen mukaankin.

Jos taas seurassakin tuntee olevansa yksinäinen niin se jo kertoo sitten aivan eri maailmasta. Itsekin olen monesti ajatellut olevani epäsosiaalinen, mutta tajusin, että oikeasti se on sitä, että sosiaaliset tilanteet hermostuttavat ja jännittävät. Joka taas Ei ole epäsosiaalisuutta.

Jos ei jostain syystä pysty tai halua jakaa tunteitaan niin silloin on yleensä yksinäinen  :-\  Ehkä se tässä on juuri se pointti. Oma tunne elämäni on niin ongelmainen ja ailahteleva, joten siksi sitä on ensinnäkin vaikea ilmaista sanoin ja toiseksi tuntuu nololta myöntää ja tunnustaa olevansa "tuuliviiri"  ja hämillään
itsekin omien tunteidensa kanssa.  :-[

Mitä sitten astrologiaan tulee niin syytän kaikesta Saturnusta 5. huoneessa.
Se on oikea (elämän)ilonpilaaja!  :tickedoff: >:(

Lisäys: Liikuttava kirja tai koskettava musiikki ja taide ylipäätään tai luonto ovat olleet elämässäni sellaisia asioita, joiden ansiosta on ollut ei niin yksinäinen
vaan, kokonainen
 :smitten:

Tuosta tunteiden jakamisesta. Sen lisäksi että monet pelkäävät ja vihaavat meitsiä, luontaiselle ylihilpeydelleni löytyy harvoin ymmärrystä.  :P Yritän päivittäin pitäytyä pokerina jotten kulkisi alituiseen hillitön virne naamallani saati räjähtäisi maaniseen hohotukseen aina kun tulee jotain hauskaa vastaan, kuten yleensä tulee. Sitten on näitä nörtti-hännystelijöitä jotka seuraavat lähes kiinni kyljessä mutta pelästyvät jos heitä puhuttelee. Siis WTF tämä on olevinaan? :(

Hööö. Joksus oon kellarissa, jonne jäin kerran loukkuun, koska paiskasin oven raivoissani kiinni. :P Siellä on biljardipöytä!! :smitten: Rakastan biljardia, vaikk raihnainen selkäni ei kestä sitä. :'(  Sitten joksus lueskelen siellä ja soitan kitaraa, koska olen siinä rasittavan hyvä, paitsi sormeni ovat jäykkistyneet. :'(
Joksus myös kaivan nenää oikein kauan ja oikein syvältä. Se on hauksaa, oikein kourin. Siellä on myös nyrkkeilysäkki, jota joksus hakkaan huvikseni, käsilläni. En suostu kummiskaan istumaan nojatuolissa. >:(

Alzbeta, periaatteessa Saturnus 12:ssa huoneessa viittaisi enemmän yksinäisyyteen kuin 5:ssa. Saturnus 5:ssa on ennemminkin tuo "ilonpilaaja" niinkuin sanoit, eli ihmisen voi olla vaikeaa pitää spontaanisti hauskaa. Ehkäpä kohdallasi onkin kyse tästä eikä niinkään yksinäisyydestä?

Minulla on Saturnus 11:ssa, huoneessa, ja se näkyy niin etten tunne oloani hyväksi suurissa ihmisjoukoissa ja ryhmissä. Pikku porukassa taas on kivaa, mieluiten viihdyn juuri yhden kaverin kanssa kerrallaan. Ehkä ole ikinä ymmärtänyt sitä että miksi aina pitää haalia hirvee hovi siihen ympärille jos on vaikka syömään menossa...

Tuo Saturnus 5:ssa voisi olla myös sitä, ettei niin helposti lähde mukaan flirttailuun ja harmittomiin romansseihin, vai miten sulla?

Minulla sekä Saturnus että Kuu on kuudennessa huoneessa ja Neptunus on neljännen ja viidennen huoneen rajalla, niin että viisaammat kertokaa mitä se minun seurusteluluonteestani kertoo ?    :D

Hei kaurisenergiaa, no en tosiaan ole mikään flirtti. Kuten kaiken muunkin tässä elämässä otan flirtinkin kai vähän liian vakavasti...

Spontaanius! Juuri tuota ajatusta yritin hakea. Milläs sitä saisi lisää spontaaniutta ja juhlinnan riemua, kun tuntuu niin kuin päässä heti joku ääni sanoisi että "onko tää nyt ihan oikein, sun pitäis tehdä jotain järkevää" kun hiemankin pidän hauskaa niin hirveä moraalinen krapula.

Niin mutta siis siihen yksinäisyyteen varsinaisesti... olisiko
 :kuu: :aspect_squ: :neptunus:  jonkinlainen vastaus johonkin?

Niin kyllähän sitä voisi tehdä elämästään taidetta, mutta ollako taiteilija vai taideteos... kas siinä pulma...

Kun mulla on vähä sellasia tasapaino ongelmia, että jos on sosiaalinen niin unohtaa miten olla yksin ja sitten taas kun on yksin riitävän kauan niin ei enää muista miten ollaan ihmisten kanssa jne. noidankehä.

Sitäpaitsi kun tunnen ne porukan energiat niin helposti ja jos ne on negatiivisia niin sitten meen ihan lukkoon. Eikä tiedä miten olis.

Oon muuten aina kuvitellu, että osaisin olla yksin, mutta enää en oo niin varma.
Se tuntuu välillä sellaselta synkältä kuilulta. Toisaalta toisten seurassa jotenki ei oo oma ittensä...

Mulla on muuten  :kuunsolmu: 12. huoneessa? Kun siitä 12. huoneesta oli puhetta...

Alzbeta, koska sulla Rapu nousee niin olet äärettömän herkkä ympäristöllesi, eli uskon täysin että tunnet ympäristön energiat. Me nousurapuset emme viihdy yhtään vihamielisessä ympäristössä!! Eikä sen tarvitse olla edes vihamielinen, ihan joku pikku asia voi aiheuttaa sen ettei viihdy porukassa (ne Ravun tuntosarvet...).

Tuo Kuu neliö Neptunus on sulla tosi tärkeä koska nousurapuna Kuun aspektit ovat tärkeitä luonteen määrittäjiä. Tuossa aspektissa voi joskus ilmetä todellisuudenpakoa, niin että jos joskus et tunne oloasi hyväksi tietyssä ympäristössä, luot itsellesi sellaisen ympäristön, jossa viihdyt, vaikka sitten omassa päässäsi. En halua kuullostaa sekavalta enkä väitä että sinä olisit sekava, tiedänpä vaan tuon nousuravun äärettömän herkkyyden, ja siihen vielä tuo aspekti, niin...

Nuo asiat ovat sulla pinnalla juuri nyt kun transiitti-Pluto aktivoi tuon Kuu-Neptunus kuvion, eli en yhtään ihmettele miksi pähkäilet näiden asioiden kanssa juuri nyt. Pluto neliö Kuu transiittina ei ole helppo! Onneksi se on nyt väistymässä.

Toinen juttu mikä mulla tuli mieleen karttaasi vilkaistessa on Solar Arc (Aurinkokaari) Aurinko, joka on nyt konjunkiossa radix Neptunukseen, eli nuo Neptunusmaiset asiat korostuvat siinäkin. Unohtamatta sitä että transiitti-Neptunus liikkuu nyt MC:lläsi, eli siitäkin tulee samoja teemoja. Neptunusta kerrakseen siis!  :buck2:

Uskonpa vahvasti että ensi vuonna noiden kuvioiden väistyttyä sullakin tilanne helpottaa ja elämässäsi ilmenee muitakin kuin noita neptunusmaisia teemoja...

...lempeää iltaa.
hyvä aihe.

hm.
"every man, and every woman, is a star."
jokaisella oma kiertoratansa, ja toisinaan ne leikkaavata toisiaan, ja törmäisivätkö jotkut peräti joskus. mutta itsenäisiä, yksinäisiä, eikös se ole perusolemuksemme - ja juuri sen itsenäisyyden/yksinäisyyden kautta olemme samalla vain murto-osa sitä isompaa yksinäisyyttä/yhtenäisyyttä. nou?


koen toisinaisen kuulumattomuuden tunteen kuuluvan kuvaan, ja on luultavasti toivottavaakin, että sen jaksaa ymmärtää voimanlähteenä eikä rangaistuksena jostain.
yksinäisyys itsessään on oman tähänastisen kokemukseni mukaan yhtä suhteellista kun rakkaus, kaikkivoipa ja melkeinpä jotain itsenäistä. kun eikös me itse päätetä, miten me se rakkaus tai tässä tapauksessa yksinäisyys koetaan? oli se sitten sidoksissa toisiin ihmisiin, tai ei. ja ehkä ennemmin sittenkin ei. siinä mielessä, että rakkaus näyttää olevan olemassa ilman kohdettakin, ja yksinäisyys myös ilman ihmisiä. vaan, kuten kohdeton rakkaus, syvin yksinäisyyskin voi olla mitä, ja sitä, kauneinta, ja rikastuttavinta.

on sellainen olo, että kummatkin yllämainitut lähtevät sellaisesta perusluottamuksesta joka taas on tekemisissä perusturvallisuuden kanssa. ja vaikka tuo meneekin ehkä näennäisesti psykologian puolelle, seilaan joitain ihan muita meriä kun freudin ja kumppaneiden.

tjaahh.
henkilökohtaisessa pähkinänkuoressa, viihdyn sekä yksin että seurassa, ja toisinaan seurassa on yksinäinen olo, vaan ei ikinä yksin. yksinäisyys taas johtuu tunteesta ettei kohtaa ihmisiä joiden kanssa on, ja sen! voi! ratkaista joko päättämällä kohdata kenet tahansa, tai vaihtaa seuraa. tai hyväksyä se kuulumattomuuden tunne osana itseään, ja tehdä sitten jotain sellaista mikä on itselleen ja olemiselleen mielekästä. ei sitä TARTTE olla sosiaalinen, vain koska se "kuuluu" ihmiselämän etikettisääntöihin. äähh, tehkäämme omat sääntömme; kunnioittakaamme sitä kautta itsejämme ja ennen kaikkea muita.

valoa kansalle!

Kaurisenergiaa, KIITOS PALJON!  :smitten:

katselin itsekin noita transiittejani: Pluto neliö Kuu ja Neptunus yhtymä MC on voimassa vuoden 2006 loppuun. Mukavasti uutena vuotena alkaa ikäkausi tr. Pluto yhtymä Neptunus, joka kestää sitte taas lokakuuhun 2007.
Eli ens vuosi vaikuttais aika samanlaiselta Neptunus painotteiselta...
Alkaa tosiaan oleen yliannostus Neptunisia voimia  :buck2:

Mutta eiköhän sitte viimeistään tr. Uranus yhtymä Kuu herätä neptunuksen unelmista ( tai painajaisista.. ) 2009... vai aktivoituuko se neliö taas silloin? KRÄÄH!
radix Kuu on periaatteessa hyvin sijottunu enimmäkseen kolmioita, Jupiter, Chiron ja Mars... mutta sitte toi yks himputin neliö aktivoituu.  :tickedoff:

Ishtar, kauniita ajatuksia! Minkä nimen sinä antaisit sille psykologian merelle, jossa seilaat? Tuon edellisen viestini perusteella siis tekisin itsestäni sellaisen diagnoosin, että perusturvallisuuden tunteeni on horjuva tai epävakaa? No jaa kuten ehkä persoonallisuuskin... mutta syytän Neptunusta... tai vanhempiani
:buck2:

Sain pienen AHAA-elämyksen...

Yksinäisyys on eräänlainen sielullinen tyhjyyden tila, jota jokainen sitten yrittää täyttää ja käsitellä eri tavalla. Joku alkaa laihduttamaan, toinen syömään liikaa, kolmas shoppailemaan ja neljäs täyttämään kalenteriaan erilaisilla tapahtumilla ja menoilla... jne...

Kun sielu on kokonainen niin silloin ei tunne olevansa yksinäinen, oli konkreettinen elämäntapa tai -tilanne sitten mikä tahansa.

 :smitten:

Minusta tuo oli niin hienosti sanottu, että sitä ei enää voi parantaa  ;)

Heippa taas kaikki, etenkin Alzbeta :D

Ei ole ehtinyt kirjoitella oikein tälle uudelle foorumille, mielenkiintoisimpia kirjoituksia vain aina ohimennen olen vilkaissut..

Alzbeta, löysin jälleen itseni kirjoituksestasi, joten pakko vastata. Monta samanlaista olen lukenut, mutta kun aika on ollut niin himputin tiukilla, että ei ehdi netissä tsättäillä.

Olen aina ollut yksinäinen susi, jos asian voi niin muotoilla. minulla on ollut yleensäkin muutamia ystäviä ympärilläni, sellaisia joiden kanssa jaan yhtenevän ajatusmaailman ja samat intressit. (mulla myös sat. vaa assa,6. huone kylläkin..)

Nyt "aikuistuttuani" siedän paremmin jo muunkinlaisia ihmisiä kuin juuri itseni kanssa saman maailmankuvan omaavia , ja heitä on jopa ystävinäkin.

Kerroit mielestäni jossain kirjoituksessa masennuksestasi, jota vastaan olet kamppailut vuosikaudet. Kuulostaa tutulta, ja sekin varmasti osittain vaikuttaa seurallisuuteen.. Masennuksesta ja aaltoilevista mielialoista huolimatta koen ehkä silti olevani aika yksinäinen ihminen - seurassakin. Tai ehkä ensimmäisestä masennuksesta hieman toivuttuani tunne vain voimistui. Pidän ihmisistä ja ystävieni seurasta, mutta yleisesti ottaen tunnen olevani  enemmän yksin kuin aiemmin, vaikkapa yläaste/lukioiässä. Tunnen jonkinlaista henkistä yksinäisyyttä huolimatta siitä, että muita olisikin ympärillä. Yksi vaikea masennuskokemus on varmasti vaikuttanut siihen, että en tunne enää jatkuvaa spontaania onnellisuutta, hetkessä elämisen tunnetta, sekä jatkuvan väriloiston näkemistä. Itsekin olen paljon pohtinut, kuinka sen voisi palauttaa ..

Toinen asia, joka varmasti vaikuttaa onnellisuuden tunteen kehittymiseen ja siihen, millaiseksi oman olonsa tuntee, on lapsuudenkoti;vanhempien välinen suhde, kodin ilmapiiri, ym. Näitä asioita olen ainakin omalla kohdallani paljon pohdiskellut.

ja astrologisesta vinkkelistä:  :saturnus:  :aspect_opp:  :kuu:,
                                         :saturnus: :aspect_con:  :jupiter:


Siinäpä muutamia ajatuksiani....  haleja kaikille  :smitten:

Onpas mielenkiintoinen aihe  ::) Etenkin kun mulla on meneillään nyt "sadan vuoden yksinäisyys". Jatkunut jo tovin, välillä ehdin jopa nauttia siitä, mutta nyt taas välillä panikoin. Kirjoitin jossain vaiheessa vanhaan forumiin näistä mun yksinäisyysongelmista. En käy niitä läpi nyt mutta kerron että olen niin yksinäinen etten ole tällaista kokenut koko pian 35 v. elämäni aikana. Olin siinä 14 v. paikkeilla myös kovin yksinäinen, ja myös 17-18 ikäisenä koin monta yksinäistä hetkeä. Tämä on kuitenkin jotain aivan muuta, koska nyt on niin etten pysty itse vaikuttaa tähän juuri ollenkaan. (Pitkä tarina, mutta kiitos kuuluu Sepolle joka on kirjoittanut hyvä juttuja tästä asiasta- luettuani tällä sivustolla olleen jutun en enää väkisin yritä keksiä ratkaisuja).
Yksinäisyydestä en syytä ketään enkä halua mitään neuvoa että miks et tehnyt niin ja näin, tai ainahan voisit yrittää sitä ja tätä. Tosiasia on että selvisin hengissä ihan hirveistä asioista ja siitä olen onnellinen.

Mutta asiaan. Minulla on  :saturnus:  7. huoneessa enkä minäkään ole koskaan osannut flirttailla. Tai siis en luonnollisesti ihan kenen tahansa kanssa, ihan miten sattuu. 12.huone on tyhjä mutta sitä hallitsee vesimerkki :skorpioni: Nyt kun alan hyväksyä tämän yksinäisyyden elämä menettelee, mutta joskus iskee paniikki että koska se loppuu, entä osaanko elää enää ihmisten parissa.

Olen siis väjäämättä miettinyt että näkyyköhän se yksinäisyys tähdistä vai onko enemmän kyseessä transiitit. Itse uskon jälkimmäiseen.

Yksinäisyyteni vaivaa minua oikeastaan vaan muutamasta syystä jotka ovat a) sukulaiset. He ovat ihan paniikissa, nyt kun on joulut ja veljeni häätkin tulossa. He eivät voi suhtautua minuun enää normaalisti, ja sehän on rasittavaa. b) biologinen kello tikittää.

Totaalinen yksinäisyys on ollut päällä vajaat ½ vuotta ja sehän ei ole niin paljon. Sinkkuna olen ollut jo kohta kolme vuotta, en sinä aikana ollut kertaakaan treffeillä.

PS. älkää kirjoittako minulle neuvoja miten voisin saada yksinäisyyteni loppumaan, ei se lopu. Voin ehkä oppia taas täyttämään sitä jollain mutta en tässä vaiheessa. Nyt haluan ennen kaikkea oppia nauttimaan myös yksinolosta (yksinäisyyshän oli eri asia) enkä panikoida kun sukulaiset panikoivat. Etten vaan tule hulluksi enkä selviäkään " hengissä" :crazy2:

Nimenomaan ;) Onneksi muzakki, liikunta ja kahvi on keksitty. Ja maailma. :P

Niin, ja onneksi tämä foorumi on olemassa!! :smitten:
Mulla kanssa menossa yksinäinen kausi, osittain olosuhteiden pakosta ja osittain omasta valinnasta. Mutta aika on kulunut kyllä täälä foorumilla melko tiiviisti, vaikka en niin usein itse kirjoittelekkaan. Tuntuu kuin osan porukasta jopa jollain tavalla tuntisi..ja jos olo on ollut välillä tosi paha, niin tännehän minä huomaan sitten ajautuvani.

Hei,
mitenkä vaikuttaa 3.huoneessa planeetat: pluto, uranus ja kuu, tekeekö se yksinäisyyden tunnetta tai  halua olla omassa rauhassa ?

t. Elviira

Hyviä mielipiteitä teillä!

Laksmi, ymmärrän tosi hyvin mitä tarkoitat tuolla sukulaisten sekaantumisella. Se on todella ärsyttävää! Muistan kun minä pääsin ylioppilaaksi ja minulla ei ollut poikaystävää siinä missä yliseurallisella serkullani oli poikaystävä. Ja kyllä mummi ja vanhemmat olivat tosi inhottavia, he pitivät saarnoja siitä kuinka tärkeää on löytää hyvä puoliso jne. jne.... Saati sitten kun tuo serkkuni meni kihloihin ja minä taas en ollut löytänyt sopivaa. Heidän suhtautumisensa oli jotain niin törkeää, etten vieläkään sitä ymmärrä vaikka hyvää kai he tarkoittivat. Silti he teilasivat minut ihan lyttyyn.

Nyt voisin näyttää pitkää nenää, sillä tuo serkkuni on jo avioeron kokenut kun taas minä olen onnellisesti naimisissa ja kahden pienen lapsen äiti.

Silti, tuo heidän sekaatumisensa ja vaatimuksensa olivat todella rasittavia. Eihän kenenkään elämä mene niin että 20-v. löydetään kumppani, mennään kihloihin, sitten 24-v naimisiin ja sitten syntyykin jo lapsi. Tai jos jollakin menee niin se ei tarkoita sitä että kaikkien elämänpolku olisi samanlainen.

Minulla nyt kävi hyvä säkä kun löysin hyvän kumppanin. Kaikille niitä ei löydy, mutta se ei vähennä ihmisen arvoa pätkääkään. On paljon fiksuja ja älykkäitä sinkkuja, joista joillekin sinkkuus on jopa oma valinta. Voi kun vanhat sukulaiset joskus ymmärtäisivät tämän.

Saiga  :smitten: Jos tunnistit itsesi minun kirjoituksestani niin täytyy kyllä sanoa, että oli sinunkin kokemuksesi aivan kuin omasta elämästäni. Kuu opp. Saturnus... luin jostain että tähän liitettäisiin jonkinlainen "äitikompleksi" ?

Siitä masennuksesta, miten en itse edes tajunnut kuinka tuhoisa vaikutus sillä tosiaan on ihmissuhteisiin(kin)!

Apua, sukulaiset! On todella hienoa mennä sukujuhliin sinkkuna kun pikkuveljenikin, joka jo pääsi hänkin ylioppilaaksi, seurustelee. Voi sitä ahdistusta ja alemmuudentunnetta, joka noissa tilanteissa aina iskee! Eikä pelkästään sukulaisten ja vanhempien kanssa, vaan siinä vaiheessa kun ystävienkin kanssa keskustelu menee alueelle parisuhde-lapset, ja yleensä se menee... niin minulla ei ole mitään sanottavaa. Vielä vuosi sitten saatoin noissa yhteyksissä mainita joskus jotain vanhempieni suhteesta tai omasta lapsuudestani kun ystäväni puhuu omasta lapsestaan, mutta nykyään olen ihan hiljaa. Vanhemmista ja omasta lapsuudesta ei enää yli 20 vuotiaan sovi tuollaisissa keskusteluissa puhua (oman tulkintani mukaan), mutta sitten kun ei ole omia kokemuksia ei parisuhteesta kuin äitiyden iloistakaan niin aikas hiljainen on tunnelma.

Tämä jos mikä sitten taas on masentavaa tai masentaa vielä lisää, jos on muutenkin jo maassa.

Yleensä yritän edes jotenkin pelastautua vaihtamalla puheenaihetta. Jos hyvin käy niin toinen kohteliaisuudesta juttelee hetken, mutta menee sitten mielenkiintoisempien ihmisten seuraan.

Mutta nyt alkaa meneen itsesäälin puolelle... Ei hyvä...  :P

Minäkin tahdon sanoa pienen sanasen omasta elämästäni. Yksinäiseksi sudeksi joudun itseni tunnustamaan myös. Siitä en pääse yli enkä ympäri. Niin on ollut ja niin tulee olemaan. Koen aina välillä kasvukipuja sitä kohtaan, mutta koko ajan ymmärrän enemmän ja enemmän.

Mulla on aurinko kaksosissa, nousujouskari, kuu vaa'assa, venus ravussa.. kaiken lisäksi olen kohtalokseni saanut JODin, mikä selittää paljon asioita elämässäni.

Olen aina viihtynyt yksin, mutta pidän seurastakin. Ahdistun toisinaan seurasta, koska mulla on taipumus myös tuntea epämiellyttävät energiat ympärilläni. Juuri tässä viikon verran olin hirveän monen ihmisen ympäröimänä ja kanssa tekemisissä. Olin lopulta niin ahdistunut, ettei auttanut muu kuin oma huone, yksinolo ja musiikki. En halunnut ketään kavereistanikaan lähelle.

Tähän yksinäisen suden rooliin liittyy myös se, etten tunne olevani kenestäkään riippuvainen. Tietysti äiti ja isä, sukulaiset, ovat perhe, mutta niin moni ihminen on kulkenut mun elämäni aikana läpi ja moni tulee vielä kulkemaan. Ahdistun, jos mulla on velvollisuuksia pitää jotain ihmissuhdetta yllä. (Tämmönen juttu tietysti menee aika paljon kaksosten piikkiin.)

Mutta masentuneisuutta on ollut minullakin. Se kuitenkin aika pitkälti johtuu siitä, että minun tulee hyväksyä itseni tällaisena. En voi olla niin kuin muut, enkä ole. En edes halua olla. Nautin yksinolosta, mutta toisinaan se vaan käy liian raskaaksi. Silloin ei kuitenkaan osaa ojentaa kättään niin, että joku siihen tarttuisi.
Sepolta tilaamani luonneanalyysi on kyllä niin hurja ettei sitä pääse pakoon millään!   :D

Alzbeta..!

"äitikompleksi" löytyy, juu..

Äiti on oinas, molemmilla kuut oinaassa. Vaikeaa oli lapsuudenkodissa, koko ajan sukset ristissä.

Muistatko, mistä löytyy kirjoitus :saturnus: :aspect_opp: :kuu: -aspektista?
Onko sinulla kenties samainen aspekti.....?   :smitten:Saiga

Alzbetan kirjoitukset tuntuvat kolahtavan miltei aina myöskin minun kohdallani!

Itse en ole oikein ikinä tuntenut kuuluvani mihinkään. Tämä on alkanut ihan jo lapsuudenkodistani.. minusta on aina tuntunut, että olen syntynyt väärään perheeseen! Nykyisen elämänkatsomukseni kannalta katsottuna en ole syntynyt väärään perheeseen, mutta en kyllä edelleenkään tunne kuuluvani perheeseeni/sukuuni. Ajatukseni ovat olleet aina poikkeavia kuin perheenjäsenilläni ja lisäksi olen aina tuntenut olevani jollain tapaa "vääränlainen". Tämä on selväksi erityisesti äitini suhtautumisesta. Ujo ja ei-kaunis lapsi taisi olla pettymys. Nykyään saan onneksi osakseni jo enemmän hyväksyntää, mutta kun joutui painimaan tuollaisten asioiden kanssa koko lapsuutensa/nuoruutensa, on joutunut taistelemaan tosissaan, että on identiteetti pysynyt kasassa. Olen myös ollut tiettyjen syiden johdosta myös kaukaisempien sukulaisten näkökulmasta ikäänkuin lapsipuolen asemassa, enkä tunne minkäänlaista sidettä sukulaisiini. Alzbetan mainitsema sukujuhlaesimerkki kuulosti kovin tutulta!

Luulenpa, että en ole tuntenut kuuluvani edes tuohon ensimmäiseen yhteisööni, perheeseeni, on aiheuttanut sen, etten oikein osaa kuulua muihinkaan. En ikinä koulussa ole kuulunut mihinkäänm inside-piireihin, en ole oikeastaan halunnutkaan. Olen ollut joko yksin (ala-aste osittain) tai sitten oman pienen porukan kanssa, kaukana ns. suosituista ydinpiireistä.

Nykyään olen kohtalaisen paljon mukana järjestötoiminnassa ja olen sosiaalisempi ja ulospäinsuuntautuneempi kuin aiemmin, mutta silti tuntuu edelleen, että minulle ei oikein ole paikkaa missään. Jokin kohta minussa tökkää aina, enkä sovi muottiin.

Parisuhteet ovat olleet aika lyhyitä ja olemattomia, minun on tosi vaikea "kuulua" kenellekään. Jotenkin minulla on hirmuinen tarve olla riippumaton muista ihmisistä, kävellä omaa tietäni (tiedän, ihan cliché ;)). Olenkin pikku hiljaa tajunnut yhä paremmin, että tässä elämässäni minun tehtäväni onkin oppia ensin elämään itselleni ilman kompromisseja ja muiden vuoksi uhrautumista, vasta kun tämän osaan, pystyn antautumaan rakkaudelle. Marraskuun pimeinä päivinä tietenkin hieman masentaa ajatus, että rakkauselämää lienee kivistä vielä vuosia, mutta olen päättänyt taistella ja vielä löytää paikkani jostain.

Tuo yksinolo vs. parisuhde onkin aika mielenkiintoinen kontrasti. Taannoin äitee kauhisteli ettei mulle voi löytyä heilaa kun ei kukaan uskalla lähestyä noin pelottavan näköistä tyyppiä.   Sanoin että onhan niitä jo ollut ja kaikki kaameita nalkuttajia, joten ei ihme jos haluan pitää vastaavat vastaisuudessa etäällä ;D Tosin aina ei ole kannattavaa näyttää siltä kuin olisi 24/7 krapula tai haudasta noussut, yritän ainakin peseytyä. ::) Sitäpaitsi ei mun tartte petiseuraa saadakseni kuin esitellä vatsalihaksia. ::)

Yksinäinen susi ilmottautuu.

Aurinko huoneessa 12, Saturnus huoneessa 11 pistämässä kapuloita rattaisiin ystävyyssuhteissa.

Itse olen ollut aina introvertti ja luultavasti tuo huone 12 on omalta osaltaan aiheuttanut sen, että sisäinen maailma on hyvin rikas ja jatkuvaa huomiota vaativa. Yksinolo on siis jonkinlainen elinehto.

Mitä muihin ihmisiin tulee, niin nousurapuna olen tietenkin äärimmäisen herkkä ympäristön energioille. Tämä herkkyys oli lapsena ja nuorena lähes sietämätöntä, mutta nyttemmin olen oppinut elämään sen kanssa. Itse asiassa se on muuttunut voimaksi.
Muita ihmisiä ujostelin nuorena valtavasti. Myöhemmin opin hieman sosiaalisemmaksi, mutta edelleen tunnen joukossa itseni usein omituiseksi. Vähän kuin olisi joku avaruusolio. On ollut erittäin vaikea löytää samanhenkisiä ihmisiä, mutta sitten kun olen sellaisia löytänyt, olen pyrkinyt pitämään ystävyydestä kiinni kynsin hampain. Samaa syndroomaa on kuitenkin nähtävissä kuin Kaurisenergialla (siis sen 11. huoneen Saturnuksen myötä): juuri kun löytää hyviä kavereita, nämä häipyvät jollekin toiselle paikkakunnalle elleivät peräti toiseen maahan. Ystävyyssuhteiden kehittelyissä olen saanut kokea monia pettymyksiä. Silläpä ne harvat valitut ovatkin nousseet arvoon arvaamattomaan.

Kuu on minulla kuitenkin huoneessa 11. Vaikka koen olevani erakkoluonne, minua pidetään monesti sosiaalisena. No, en ole tuppisuu seurassa enää tässä iässä ja osaan pitää hauskaakin kavereiden kanssa, mutta yhtä mukava se on sitten olla omissa oloissaan kotona tai jossain reissussa itsekseen.

Parisuhteilun olen aloittanut vasta yli 20-vuotiaana. Sitä ennen en tuntenut mitään tarvetta  seurusteluun tai seksisuhteiden aloittamiseen. Onnekseni tässä ei tullut kotipuolesta tai sukulaisiltakaan painostusta. Jotkut nuoruuden aikaisista kavereistani sen sijaan olivat äitejä jo 18-vuotiaana. Nämä kaveruussuhteet hiipuivat pikkuhiljaa, kun elämäntilanteet alkoivat olla liian erilaiset.

Parisuhteessakin minulla pitää olla paljon omaa tilaa ja vapautta toteuttaa itseäni haluamallani tavalla. Minulle sopii kaveriksi toinen samanlainen. Suhteet ovat monesti kaatuneet kuitenkin siihen, että oman tilan kaipuussa läheisyys kärsii. Vieraantuminen tulee siis taloon ja aiheuttaa ongelmia. Läheisyyden ja rakkauden vaalimiseen on siis pitänyt kiinnittää aivan erityistä huomiota. Ehkäpä minä vielä onnistun pitämään jonkun suhteen kasassakin, yritystä ainakin on.  :-*

CorvusLeonis, kai omistat sellaisen napapaidan... Ai hitsi ku ne taisi mennä jo muodista...  :2funny:

Saiga, itselläni ei ole noita aspekteja, mutta äitikompleksi kyllä ja yllätys äitini on myös oinas... Olemme aina olleet napit vastakkain. Kun ei olla yhteydessä eikä nähdä niin välit on hyvät... En nyt muista mitä tuosta :saturnus: :aspect_opp: :kuu: sanottiin, toivottavasti joku muu voisi siitä kertoa.

Olen monesti miettinyt miksi sieluni halusi syntyä juuri tähän perheeseen ja sukuun. En ole mikään kaunotar enkä koskaan ollut mitenkään suosittu miesten keskuudessa ja tämä on aiheuttanut ikäviä tunteita ja kokemuksia siitä, että en ole minkään arvoinen eikä minua voi oikeasti rakastaa.

Olenkin paennut yksinäisyyttä älyn maailmaan, koska sillä alueella olen saanut vilpitöntä kunnioitusta ja tunnen olevani joku.

Mietin miten tähän omaan yksinäisen sieluni kuvaan sopisi parisuhde mitenkään, mutta olen nyttemmin yrittänyt miettiä, että miksi ei sopisi... Tuon yhtälön haluaisin jonain päivänä ratkaista

 :smitten:

Mitään napapaitoja tarvita kun voi olla kokonaan ilman paitaa... ;)

Normaalisti käytän yksinomaan urheilutrikoopaitoja joiden läpi vatsalihakset näkyvät hyvin. :)

Corvus, asutko Helsingissä?

Sinä olet kyllä niin mielenkiintoinen tyyppi, että tule ihmeessä paikalle jos se "Astro-tapaaminen" järjestetään!!!  Ja vaikka sitten ilman paitaa...  ;) ;) ;)

Kuinka on mahdollista että Nousuravut taas "kokoontuvat" tällaisen aiheen alle?

Tekisiköhän tuo herkkyys sen, että ei niin helposti samaistu muihin vaan oma, sisäinen elämä kiinnostaa enemmän?

En nykyään, mutta ramppaan Stadissa viikonloppuisin. Jos se kokoontuminen järjestettäisiin jollain klubilla, voisin tullakin. En jaksa illanistujaisia, kunnon toimintaa pitää olla. ::) Muzakkia ja shotteja. 8)

No no, kauris siellä..

Yhdyn kyllä Pallaskissan älykkääseen ajatukseen siitä, että Aito kohtaaminen on minulle (nousurapuna ;)) tärkeää, olen siis mieluummin yksin kuin vääränlaisessa seurassa , ajan voi käyttää paremminkin kuin pinnallisia puhumalla :)

Ja tuo neptunuksen vaikutus.... koukutan itseni helposti ihan mihin vaan; kuntosaliin, nautintoaineisiin,ym. Pitää pitää itsehillintä päällä :o

saiga, Pallaskissa:   :kuu: neliössä tai oppositiossa  :saturnus: on varmasti yksi selittävä tekijä tässä yksinäisyydessä. Siihen voi liittyä vaikea varhaislapsuus, jossa suhteet vanhempiin ovat sen verran ongelmalliset että henkilöstä kehittyy totinen persoona, joka kokee kovia suorituspaineita tullakseen hyväksytyksi. (ts. "Äiti rakastaa sinua jos teet hyvin läksysi ja siivoat huoneesi...")

Voi esiintyä yksinäisyyttä, masennusta, tunnetta että on kaiken ulkopuolella, ja saattaa ajatella ettei ole kenenkään rakkauden arvoinen.

Nuo olivat vapaa käännös Ann Henningin ruotsinkielisestä kirjasta. Neuvona annetaan, että sinulla itselläsi on kaikki valta siihen, keräätkö ikäviä vai onnellisia kokemuksia, käännä siis negatiivinen mielikuva itsestäsi positiiviseksi! Näin voi päästä vaikka kuinka pitkälle!  :)

Elämäni vaikein tehtävä tulee epäilemättä olemaan tuo itsestään negatiivisen kuvan muuttaminen positiiviseen suuntaan. Vaikka minulla ei ole edes Saturnus - Kuu aspekteja!

Kaurisenergiaa, voitko kertoa tuon loistavan kirjan nimen? Ah, mutta sitä siis ei ole suomennettu vai onko?

Ei ole suomennettu, kirja on på svenska, mutta aika helppoa ruotsia mielestäni meille suomenkielisille.

Eli: Ann Henning: Modern astrologi (ny förenklad tolkningsmetod)

Kirjassa on paljon eri merkeistä, planeetoista ja niiden vaikutuksista, huoneista, aspekteista ja tosi ytimekkäät transiittiselvitykset. Niin ja synastriasta myös. En tosin tiedä saako tuota Suomesta, mutta suosittelen.  :)

Kiitos, tiedätkö onko tuosta edes englanninkielistä painosta? Epätoivoinen... joka on unohtanut ruotsin ihanan kielen...

Mikähän siinä  muuten tosiaan onkin, että nousu-Rapuja näyttää täällä olevan noin sankoin joukoin. Koetteleeko tämä kylmä maailma meitä herkkiä ihmisiä kohtuuttomasti vai otammeko itse asiat turhan raskaasti?

No, täällä forumilla ainakin on aivan ihania ihmisiä  :smitten:

hmm.. mielenkiintoista . Ja totta kyllä se, että lapsuudenkodista on jäänyt hieman negatiivinen minäkuva.

Entäpä sitten   :neptunus: :aspect_opp: I ?

Jännä tosiaan miten niin monilla nousu-ravuilla on samankaltaisia kokemuksia + perhetausta... Jossain sanottiin, että nousumerkki kertoo siitä, miten selviämme vanhemmistamme, nousu-ravuilla on selvästikin aikalailla työnsarkaa...h :buck2:

Kiva juttu, sillä mun rakas pikku tyttärenikin sattuu olemaan nousurapu :(

Jos täällä on tasapainoisen lapsuuden omaavia nousurapuja, ilmoittautukaa nyt ihmeessä!!

Mutta niinhän se on, että kotoa saatuja malleja on miltei mahdotonta muuttaa täysin uusiksi. Yli kolmekymppiset, jälkikasvua saaneet foorumilaiset ymmärtänevät, mistä puhun. Pienikin muutos vaatii aktiivista tilanteiden ja itsensä tiedostamista, niin syvään aivojen syvyyksiin on meille vanhempiemme toimintatavat juurtuneet. Kuitenkin tiedostan asioita, kaipa sekin on parannusta edelliseen sukupolveen verrattuna ???

Sivusta seuranneena, mieheni on nimittäin nousurapu, voisin sanoa, että nousurapu ottaa asiat useinkin turhan raskaasti. Etten sanoisi jopa lievää luulotautia.
Monta kertaa olen joutunut tolkittamaan hänelle, ettei ole syytä vajota synkkyyteen oletettujen kaltoinkohteluiden takia.
Mutta useimmiten, hän kyllä pitää jääräpäisesti kiinni näkökannastaan... :-[
Ja sanoisinko, että hän ottaa kaikki elämän vastoinkäymiset (ja oletetut sellaiset) henkilökohtaisesti. Ja useinkin kokee, että lähes koko maailma on häntä vastaan.
Noh, on tietenkin hyviäkin puolia paljon, mutta tuohon nousurapuun liittäisin nämä piirteet.