Astro Foorumi

Itselleni tulee aika ajoin suuri vapauden kaipuu jolloin tekisi mieli vain pakata reppu selkään ja lähteä maailmalle, sinne minne jalat kuljettaa.
Tuntuu välillä että kaikki velvollisuudet, työ ja muut sitovat liikaa ja estävät minua tekemästä sitä mitä oikeasti tahtoisin tehdä  :)
Ehkä olen ollut kulkuri aiemmin   ;)
Onko kukaan haaveillut ns. kulkurin elämästä, uusien ihmisten tapaamisesta, vaeltamisesta sinne minne mieli tekee, nähdä uusia paikkoja, elää vapaana vailla velvollisuuksia ja sitoumuksia?


Takaisin maanpinnalle... kolkkoon toimistoon  ;D



 :angel: Haaveilíja Artemis  :angel:

MINÄ.
Olen sen kaksi kertaa tehnytkin, mutten niin vapaasti kuitenkaan kuin olisin tahtonut. Lähdin jäädäkseni, mutta palasin.

Nyt on taas se hetki. Suden aika. Onneksi pääsen edes muuttamaan eri kaupunginosaan.  ::)

Kyllä, samasta "kulkurisyndroomasta" minäkin kärsin, eikä ole oikeastaan mitään lisättävää noihin sinun tuntemuksiin. Samoja aatoksia siis itselläkin.

Minä saan lievitystä tähän aina kesäisin liftireissujen tms. muodossa. Nyt olen jo monena kesänä ystävän tai poikaystävän kanssa pakannut reppuni ja lähtenyt maailmalle sen kummempia suunnittelematta. Se tunne, joka aina jossain vaiheessa reissua valtaa tajunnan, että voin mennä mihin vain, mutta minulla ei ole kiire mihinkään, on aina yhtä liikuttava, kyyneliin asti.  

Ja ihmiset, joita noilla reissuilla tapaa, varsinkin liftatessa, jotka pyyteettömästi auttavat. Se on aina myös yhtä upea kokemus.

Mutta tuokin nyt on sellaista kesäkulkurielämää. Kyllähän se kuukauden reissaus ja poissaolokin antaa perspektiiviä, mutta joskus olis kiva kyllä repäistä ja lähteä vaikka vuodeksi kiertämään. Nythän se olisi vielä mahdollistakin kun ei ole perhettä..

Mutta kyllä sitä siis monesti miettii, että mikä järki tässä toimistolla mollottamisessa on, vaikka sinänsä kokeekin tekevänsä ihan mielekästä työtä. Mutta elämä voisi olla myös jotain ihan muuta.. :D

*yhtyy haaveilijoiden joukkoon* Ehkä vielä jonain päivänä..

Kyllä. Haaveilen joskus mustalaiselämästä.

Minä tein sen kerran ja voisin tehdä toisenkin kerran kokemuksesta innostuneena :uglystupid2:. Käämit paloi ja yhden päivän aikana järjestin itselleni asunnon uudessa paikassa (vieläpä ensimmäinen puhelinsoitto toi asunnon), ilmoitin läheisille ja pakkasin. Enkä kadu hetkeäkään, sillä juuri silloin tarvitsin kipeästi irtiottoa, jos en olisi tehnyt, en uskaltaisi nyt olla sitä mitä olen. (ja vieläkin hetkittäin soimaan itseäni siitä, että olen liikkeissäni liian varovainen, tarvitsen siis vielä lisää impulsiivista suunnittelemattomuutta)

Vaeltajan luonteesta
Olen aina pitänyt Nuuskamuikkusesta(siitäkin huolimatta että hän tupakoi), sillä jotenkin näen hänessä paljon itseäni. Hänhän on juuri vaeltajaluonne, uusien asioiden tutkija ja uskaltaa lähteä vaikka maailman äärin luottaen kaiken järjestymiseen. Nuuskamuikkuselle on tärkeää olla vapaa ja omata mahdollisuus tehdä niitä irtiottoja (minkähänlainen astrologinen kartta muuten Nuuskamuikkusella on?) :buck2: 

Tämä ilta on laulun ilta,
ajatteli Nuuskamuikkunen.
Uuden laulun,
jossa on yksi osa odotusta,
kaksi osaa kevätkaihoa
ja loput vain hillitöntä hurmaa siitä,
että saa vaeltaa,
olla yksin
ja viihtyä oman itsensä seurassa. 
Tove Jansson)

Just nyt ei tee mieli painua tielle. Olen pari kertaa nuorempana lähtenytkin ja oli se hienoa, mutta myös vaikeaa pärjätä omillaan tuolla maailmalla!
Nyt on semmonen aika että on hyvä projekti joka on kiinnostavampaa kuin kulkeminen, siihenkin liittyy liikkuminen paikasta toiseen- mutta pienemmässä mittakaavassa ! Oon kyllä viime vuosina vaihtanu paikkaa ihan tarpeeksi..siitäkin menee maku jossain vaiheessa!
Mutta suunnittelen "eläkepäiviä" jolloin ei tarttis omistaa mitään, kiertelis vanhana akkana ympäriinsä (tietysti vaan lämpimissä maissa ettei ala luita kolottaa.. ;))

Olisi ihanaa kokeilla omaa rohkeuttaan ja häippästä jonnekin. Jotenkin vain pelottaa se, kun on nainen... äijät voivat käyttää yksinäistä hyväksi...  :(
Tällä budjetilla olisi sulaa hulluutta lähteä minnekään. Kyllä olisi parempi mieli, jos tietäisi, että kovan paikan tullen on rahaa, mihin turvautua.
Olen tiedonjanoinen, joten haluaisin nähdä miten muut elävät ja mahdollisesti sitten oppia jotain heiltä.

Ihanaa että löytyy muitakin  :)
Olen todella tunnollinen ihminen ja järkevä siinä mielessä että aina pitää hoitaa laskut ajallaan, olla töissä hyvä ja tehokas ja tehdä tiettyjä rutiininomaisia asioita päivittäin, haaveena olisi repäistä ja kerrankin tehdä jotain hullua ja rohkeaa. Mennä sinne minne minäkin päivänä tuntuu, kokea asioita maailmalla ilman päämäärää  :)
Haaveita vaan mutta päiväunissani totta.
Olisi ihanaa olla täysin vapaa.
Hitsi täällähän on rohkeita tyyppejä, itse en ole koskaan rohjennut edes liftata  :P

Jonain päivänä  ::)

Onko kukaan koskaan ajatellut vaan ottaa reppua selkään ja häipyä?

Olen ja olen laittanut asian käytäntöönkin monta kertaa. :)
Monessa maassa olen asunut ja nyt olen Itävallassa. ;)

Työskentelen PR ja Marketing Managerina ja siinä ammatissa on helppo
vaihtaa yhtiötä parempaan etenkin kansainvälisen kokemuksen karttuessa.
Vapautta siis ammatinvalinnassakin. ;)

Ensimmäisen kerran otin repun ja häivyin 14 vuotiaana
Englantiin kouluun. :D
Perhe oli kauhuissaan, mutta suku tuki ja sinne menin,
vaikka suut ammottivat kauhusta aukinaisena. :D

Tätä ennen olin vain kova karkailemaan jo siitä asti kun
opin kävelemään. ;)

Opin karkailussani myös ovelaksi. ;)
Saatoin olla naapurissa öitä valehdellen,
että vanhempani tietävät kyllä missä olen,
vaikka en ollut sanonut halaistua sanaa heille. :D

Kun valheellinen probagandani ei mennyt enään läpi,
oli pakko opetella kokoamaan teltta. :2funny:

Olin yötä rannalla tai metsikössä. ;D
Nykyisin mietin, kuinka saatoin olla rauhassa
kaikilta lasten raiskaajilta ja muilta pussikalja-kummajaisilta,
joita en koskaan tavannut näillä reissuillani. :idiot2:

kyllä tosiaankin :D jo pienestä pitäen. ei ole vielä tullut toteutuksen asteelle isommassa mittakaavassa.

Minäkin jo pienenä muistan pakanneeni reppuni ja kun olimme maalla häivyin omille teilleni, tosin lähimetsikköön rämpimään. Mutta sekin oli seikkailu, oli ihanaa vaan kulkea  :)
Isommassa mittakaavassa olisi ihanaa vaihtaa maata kun huvittaa ja nähdä kaikkea. Ja nimenomaan "rähjä" reissuna, ei mitään hienoja hotelleja, eikä lentämistä bisnesluokassa vaan ihan vanhanajan reissaamista  ;D
Olen yrittänyt miehelleni ehdotella että lähtisimme kesällä kunnon reppureissuun maailmalle mutta hän on hieman.. hmm... mukavuudenhaluisempi eikä innostu moisesta  ;D Joten reissaamme varmaankin taas "sivistyneesti"  :D

Ai niin, Asterix, missä kaikkialla olet asunut?  :)

Artemis  :)
Et suinkaan ole ainoa, joka haluaa ottaa rupisen repun selkään ja lähteä tästä kaikesta arjen ja velvollisuuksien täyttämästä elosta - vapaille markkinoille.
Mulla ilmeisesti vaikuttaa siihen  :kuu: - :jousimies: ja  :merkurius:- :jousimies:
Ja progilla  :aurinko: + :merkurius: + :venus:  :vesimies:!!!
Solar arctilla  :kuu:+  :aurinko:  :vesimies:,  :askendentti: - :jousimies:

Ja taas mennään......

Haaveilen täydellisestä vapaudesta useinkin ja se on yksi asia joka ei vuosien kuluessa ole koskaan muuttunut  :smitten:  :smitten:

On varmasti! Olen kierrellyt maailmalla 17-vuotiaasta. Silloin lähdin ekan kerran interreilaamaan ja nimenomaan A-luokan reissuun eli yksin. Mikään ei ole nautinnollisempaa (ainakin silloin tuntui ;D) kun saada menne minne jalat ja vaistot vie. Pesin välillä hiukseni rautatieasemien vessassa käsisaippualla ja vietin kaikin tavoin oikeata kulkurielämää. Mitään pahaa ei koskaan sattunut.

Se on aivan mielettömän hieno tunne, kun yksin matkustaessaan ainakin minulla lähtee semmoinen jännä vire päälle. Pystyn sulautumaan melkeenpä mihin maahan sekaan ja sosiaalisella tuulella ollessani seurueeseen vaan mukaan. Opettelen jonkin verran paikallista kieltä AINA, siten pääsee lähemmäksi paikallisia ihmisiä. Ja vaistot pelaavat 120 prosenttisesti, ketkut kierrän kaukaa tai annan lähdöt 164 senttisen auktoriteetillani  :2funny:

Kaikki vielä perheettömät seikkailunhaluiset immeiset, menkää ihmeessä kokemaan reissaamisen ja vapauden hohka! Opitte itsestänne enemmän kun voitte kuvitellakaan.

T.Synapsitäti joka nyt nysvää vaan kotona tyytyväisenä...toistaiseksi, ootanpa vaan kun lapsi kasvaa..vielä on paikkoja koluamatta

Onko kukaan koskaan ajatellut vaan ottaa reppua selkään ja häipyä?
Varovasti arvioiden miljoona kertaa, mutta siihen haaveiluun/ajatteluun se on sitten jäänytkin..  :(

Hieman sama tilanne ja samoja kokemuksia kuin synapsilla...Voi että niitä kaipaa, tuosta vaan tien päälle-vaiheita..

Ajattelin josko ensi kesänä voisi lapsen kanssa tehdä liftimatkan toiselle puolelle Suomea, ja ottaa pehmeänä laskuna paluuta tuohon reissailuun..

Onneksi ei ole niin hirveästi sitonut itseään mihinkään maalliseen, etteikö tuo reppu selkään-tilanne olisi vain järjestelykysymys..

Jos lasketaan ihan elämän alusta asti opiskeluineen ja kaikkineen, niin...

Ranska/Suomi
Suomi
Britannia
Saksa
Ranska uudelleen
Monaco 8 kk, kunnes rahat loppuivat ;D
Saksa uudelleen
Italia
Thaimaa reilu puoli vuotta sukellellen -> töihin jälleen
Britannia uudelleen
Itävalta
Saksa jälleen Jumal' auta!!!
Belgia/Suomi
Itävalta uudelleen

Saman yhtiön palveluksessa on mennyt aika moni maa,
vaikka olen pakannut reppuni ja lähtenyt nostelemaan
ko. yhtiöstä sapattivapaalle aika monta kertaa. ;D
Nyt vihdoin vaihdoin yhtiötä parempien etujen
ja palkkojen ahneudessani. ::)

Tykkään pitää työni hauskana ja luovana. :)

En ole niitä ihmisiä, jotka tekevät työkseen
jotain sellaista, mitä pitäisi puskea pakolla hampaat irvessä,
minulla pitää olla työ, jonka tekemisestä nautin.

Tähän olen koko elämäni tähdännyt ja vaivaa nähnyt! :)

Voitte kuvitella, miten kova työ on ollut puskea omat halut
läpi opiskelupaikkaa valitessa ja sittemmin omaa uraa
rakentaessa koko helevaton ympäristön painostusta
ja odotuksia vastaan. :buck2:

Jopa omat vanhemmat voivat olla kateellisia paskiaisia,
jotka kostavat omia täyttymättömiä toiveitaan
ja/tai elämätöntä elämäänsä lapselleen,
joka sitten tekeekin kaiken sen,
mistä he ovat uskaltautuneet vain unelmoimaan. ;)

Elämä on riskin ottoa ja se ei pelaa, joka pelkää. :)

Minua on auttanut paljon, että olen oppinut antamaan muille
ihmisille vapauden ajatella ja sanoa minusta ihan mitä itse mielivät.
Ei ole minun päänsärkyni. ;D

voi Synapsi, miten kuulosti ihanalta koko viestisi  :smitten:

Ompas Asterixille kertynyt maita  :)
Kivoja juttuja teillä. Varsinkin se tukan pesu aseman vessassa  :smitten: Tuollaista sen pitäisikin olla  ;D

Voi kyllä. Periaatteessa mua ei suomessa pidättele mikään, mutten halua tehdä sitä äidilleni(kuulostaa kummalta, mutta ollan tosi läheiset). Olin jo myymässä tavaroitani, kädessäni osoite josta olisin voinut "hävitä". Myös vapaaehtoistyö tiibetissä ja afrikassa houkuttelee. Eräs selvännäkijä kyllä sanoi että jos afrikkaan lähden, löydän kohtaloni ja sinne myös jään ja siellä kuolen- ei suositellut ;D.

Asterix, missä päin thaimaata olit?

Ensin n. 3 kk Koh Taon saarella.
Sitä tuolloin vasta rakennettiin, siellä oli tasan kaksi hotellin tapaista,
siis kirjaimellisesti jotain sen tapaista,
lähinnä jotain, joka muistutti bambumajaa suihkulla ja sängyllä. :D
Silloin siellä ei toiminut kännykät, eikä siellä ollut edes nettiverkkoa. Ei myöskään turisteja.
Aikaa, jolloin Koh Tao ei ollut vielä turistirysä. :buck2:
Keskellä ei mitään sukellellen ja syöden kalaa ja hedelmiä. ;)

Sen jälkeen parisen kuukautta Phuketissa sukellellen
ja sitten Bangkokissa n. 4 kk valmistellen markkinatalouden lopputyötä
eräälle yhtiölle. :)

Hauskaa ja villiä aikaa. :D Suosittelen. ;)

juuh, ehkä välillä, mutta kun on toi yksi karvapallo huolehdittavana. Onneksi ei ole koskaan tullut pakottavaa tarvetta lähteä.. oon aina löytänyt jonkin muun paineiden purkamiskeinon. Loppujen lopuksi yhtäkkiä lähteminen ilman varoitusta on kamalan itsekästä.

Sama täällä, vaikka mieheni saisinkin käännytettyä niin äiti olisi hankala jättää, olemme myös hyvin läheisiä  :)

hmmm... minä 19 vuotiaana lähdin juurikin siksi, että repäisin itseni äidistäni irti!  :-X Hassustihan siinä kävi.  ;D

Hmm, onkohan kukaan koskaan huomannut sellaista pointtia, että rohkeimmin maailmalle lähtevät yksinhuoltajien lapset tai sellaiset henkilöt, joilla ei ole kovinkaan lämpimät välit vanhempiinsa? Tällä en tietenkään tarkoita sitä, että yksinhuoltajien kasvattamat lapset eivät koe vanhempaansa tärkeäksi, vaan syynä olla esim. heidät on kasvatettu itsenäisemmiksi tai se, että yksinhuoltajat "päästävät" lapsensa jollain tavalla kivuttomammin lähtemään, elämään omaa elämää, koska juuri se oma elämä on heille itselleenkin tärkeä.

Itse olen tätä joskus miettinyt ja nämä kaksi mainitsemaani "ihmistyyppiä" ovat olleet suurin osa lähtijöistä  (joilla on ollut maailmalle kiire ) ainakin minun lähipiirissäni. En tiedä onko ollut vain sattumaa vai voisiko olla kyse siitä, etteivät ole kokeneet perhesuhteitaan niin vahvoiksi ja tämä ajaa menemään. Sattumoisin juuri nämä ihmiset ovat olleet myös niitä, joille ystävät ovat ns. perhe ja keräävät erintyyppisiä ihmisiä ympärilleen tyyliin aivan sama, kunhan on vain laaja verkosto lähettyvillä

Tietenkään ei voi yleistää :)

Olen yh ollut jo kohta 13 vuotta (alusta asti) ja aiemmin olin varsinainen reissunainen. Aina kun kynnelle kykenin, niin reissasin.
Useimmiten yksin lähdin omaa vapauttani ja siipiäni kokeilemaan. Kerrassaan ihania muistoja ja kuvia on saaliiksi reissuiltani jäänyt, aivan ihania immeisiä tapasin ja kunhan "napanuorani" venyy tarpeeksi asti, niin kuuntelen taasen kulkurinviettiänikin  :D
TAI jos en ENÄÄ reissaakaan, niin onpahan mukavia muistoja matkassa istuessani kiikkustuolissa ja ratkoessani sanaristikoita  :laugh:

En usko kylläkään sitä... liikaa yleistettyä olisi sanoa näin. Monta tekijää vaikuttamassa miksi joku on itsenäinen, rohkea, seikkailunhaluinen tms. ei pelkkä kasvatus...

Ens viikonloppuna vois lähtee "maailmalle".  ::)

Voi tietenkin auttaa asiaa jollain tasolla,
mutta puhuisin ennemminkin perheiden/suvun mustista lampaista.:coolsmiley:

Yksinhuoltajat voivat olla joskus hyvin takertuvia lapseensa/lapsiinsa. ;)

Perheeni/sukuni ihmisistä kukaan ei elä oikeasti omaa elämäänsä
ja kokee minun elämäni jotenkin tarunhohtoisempana
jo siitä asti kun opin puhumaan ja ajamaan kolmipyöräiselläni.

Olen tehnyt vanhempieni, perheeni ja sukuni mielestä kaiken
väärin, enkä mitään oikein ja hyväksyttävästi. ;D

Silti olen ainoa, joka on heidänkin mittapuunsa mukaan saavuttanut
"jotain" ja nauttinut tekemisestään. ;)

Osalle suvun jäsenistä olen oikea lellikki toisille taas
oikea paholaisen maanpäällinen ruumiillistuma kaksilla ehtivillä
jaloilla ja käsillä. ;D

Siellähän kärvistelevät. Nuolin jo kolme vuotiaana
kostoksi heidän ruokailuvälineitään, kun ne eivät nähneet! ::)

Hyvä Asterix, go go  :smitten:

Täällä yx.. :-[ Poju ei varmaan ikinä pääse kotoa pois.. Oliskohan jotain "päästä lapsesi itsenäistymään-kurssia"??

:2funny:  :2funny:

Tää on niiiin tätätätätätä täälläkin  :smitten:

Asterix, niin myös olen (ollut) se musta lammas  ;) kepeine kenkineni  :D
 

.

Hyvä pointti Ikitosi.

On ensin lähdettävä voidakseen palata takaisin. Takaisintulo on vähintään yhtä tarkeää kuin lähteminenkin, ainakin minulle on ollut. Kesti kauan, ennenkuin pystyin ajatellakaan paikalleen jäämistä. Enkä olisi siihen ilman äidiksituloa ikimaailmassa suostunutkaan.

"Ei rauhaa voi löytää elämää välttelemällä"
(Ilmeiseti Virginia Woolfin kynästä tämä huippuaatos)

Jokainen lähtö on viimeinen - jokainen paluu ensimmäinen.
                                               -Ikitosi-

En ole kovin läheinen sukuni kanssa, ainoastaan äiti on sellainen joka minua täällä pidättelisi. Tietnkin ystävät ovat tärkeitä mutta heihin pitäisin varmasti jotenkin yhteyttä  :)

Hmmm...(http://i47.photobucket.com/albums/f178/Alextheangel/hm.gif)

Tuo lausahdus juosta jonkun perässä tai jotain karkuun kuullostaa
minusta hiukan katkeran suolaiselta lausahdukselta,
jonka kuulee yleensä niiltä, jotka ovat jämähtäneet
vastoin omaa tahtoaan johonkin elämäntilanteeseen. ;)

*Peilaan nyt kehittymättömään itseeni,
jota maailmalla mantuja kierrellen heitän vain hukkaan* ;)

Juoksenko minä jonkun/asian perässä, jonkun mielestä kyllä,
mutta itse tiedän, että en. :)
Olen vilpittömästi onnellinen niiden puolesta,
joilla on jonkin selkeä päämäärä,
mihin tähdätä.
Näin muutoin vain otan rennosti ja katselen,
kun ihmiset tähtäävät itsensä löytämiseen. ;)

Juoksenko jotain karkuun, muiden mielestä aivan varmasti,
mutta itse tiedän, että ei minulla ole siihen mitään syytä. :)
Tehty mikä tehty ja entäs sitten..? :uglystupid2:
Pääasia, että voin itse elää tehdyn kanssa. :)
Yleensä ihmisillä on ikävä tapa juosta minua karkuun. ;)

Minä asun minun kehossani ja minä käytän kehoni vapautta
ja mahdollisuuksia liikkua ja asua siellä, missä haluan. :)

Mikä minua estäisi?
Moraali, ihmisten kateus vai se,
että naapuri löysi itsensä kiikkustuolilla keinuen..?  ;)

Minulla ei ole koskaan ollut ongelmia tuntea oloni
kotoisaksi missä ikinä olenkaan. :)
Riittää, kun asettaa hammasharjan kylppäriin. :D

Toisissa paikoissa eläminen on ¨tosin vain miellyttävämpää
kuin toisissa,
mutta jos ei ole kokemusia tästä, niin se paikka
jossa on aina elänyt ja ollut,
on toki sille ihmiselle se kaikkein paras. ;)

Itsensä löytää vain itsestä,
eikä sillä ei ole väliä, onko itse koulinut arkeaan
maita ja mantuja pitkin
vai pysähtynyt paikoilleen tai edes koskaan lähtenyt mihinkään. ;)

Minä olen ajatellut ja niin tehnytkin monet kerrat. Tosin olen mukaani ottanut enemmän kuin repun.  :coolsmiley: Enkä ole kokenut sitä häipymiseksi, vaan siirtymiseksi eteenpäin elämän mukana.

Olen tässä lueskellut tätä ketjua ja lisäksi koska olen elämässäni jälleen kerran vaiheessa, jossa olen "lähtenyt ja jättänyt kaiken" (ja vielä tyhjäilen tässä sitä reppuani liioista pakatuista mukaan tulleesta 'krääsästä'), olen törmännyt siihen että saan kovasti neuvoja, että "pysyttelemällä samassa, voisin kasvaa henkisesti ja nyt saatan vai jatkaa samaa rataa eri ympyröissä".  :buck2:
Ja niitä syiden määrää mitä muut janoaa 'lähdöilleni'sille ei ei tunnu löytyvän pohjaa...
Itselläni kun ei ole syitä, ei mitään konkreettista, ehkä sisälläni on vain hyvin vahva ja syvä tunne, että elämä jatkuu ja nyt vain on aika vaihtaa maisemaa.  :askendentti: :jousimies: ?  :pluto: :neitsyt: ?

Uskon, että meitä on karkeasti jaettuna kahdenlaisia ihmistyyppejä, niitä, jotka etsivät turvaa ja kasvumahdollisuuksiaan ehkä ulkoisesta ja siihen peilaten ja niitä, jotka etsivät niitä sisältään.
Ja kun tällaiset 'tyypit' törmää, ihan kivasti heidän elämän tyylinsä hiovat toisiaan.

Ja toisaalta voihan tällainen ihminen, jonka olisi pysähdyttävä toisaankin, pakoilla jotain juoksemalla tuli ******* alla paikasta toiseen pysähtymättä kuuntelemaan sisintään ja toisaalta ihminen, jonka olisi opittava irrottautumaan, muudata kiinni samassa, elämäänsä jumittaen, etsien sisintään paikallapysyvydestä ulkoisesti.
Vaikeaa kuitenkaan toisen on mennä sanomaan, kumpaa ne toiset tekee... ehkä me teemme toistemme 'puolesta' jotain, tasapainoittaaksemme kokonaisuutta.
 :D

Elävä elämä on jatkuvaa muutosta.
Enemmän tai vähemmän.
Sisäisesti ja ulkoisesti.

Ihan jo liikumme sitenkin, että koko ajan hurjaa vauhtia kiidämme avaruudessa...  :D

Sisäinen ja ulkoinen muutos tuntuvat rytmittävän toisiaan siten, että kun ulkoiset asia kovasti muuttuvat, niin johan sisäinenkin prosessi vauhdittuu, ja vice versa.
Kaikki muutos on kuitenkin tiedostamisentasosta riippumatta sisäsyntyistä, jatkuvaa prosessia.

Sillä missä ihminen nämä muutoksensa läpi käy - miljoonakaupungissa vaiko sohvanpohjalla, ei ole
oleellista merkitystä.
Kaikki olosuhteet kun ovat joka tapauksessa itse luomiamme,
jolloin sielumme kaipaamaan muutosyllykkeeseen törmäämme väistämättömästi sille otolliseen aikaan.

Toisin sanoin; itseään ei voi välttää, muttei myöskään kiirehtiä.  :smitten:


Mulla on pompsahtanut koko elämä jälleen kerran ihan uusiksi. Kaikki muutos on toki aina parempaan suuntaan, uskon vakaasti, mutta hitaammalla vauhdilla, jota jonkin aikaa elin, ehdin syventymään prosesseihin enemmän, kuin nyt kiireisenä ajanjaksona, kun kaikki vaan kehittyy ja etenee vinhasti.
No, syventymisen aika tulee taas syklisessä kierrossa joskus, joten voin siitä huolehtimatta nauttia nyt tästä.
Aika aikaansa kutakin  :)

Tästä olen kyllä hyvin pitkälti samaa mieltä, siis omalla kohdalla tapahtunut juuri näin. Ulkomailla reissatessa oppii paljon, mutta se vasta vaikeaa on kun hiljentyy ja alkaa opetella itseänsä tuntemaan..

Tätä pääsee aina välistä jossaki määrin toteuttamaan, mutta lemmikkien tultua taloon on kotiinkin voitava tulla takasin :)

Joka päivä!

Yksin reilaaminen nuorempana itä-euroopassa vanhempana kolmen kuukauden
vapaaehtoistyöjakso Nepalissa. Pieniä irtiottoja asunnonvaihdon muodossa;
saksa, puola, hollanti, espanja, seuraavaksi liettua ja latvia.

Siitä pitkästä ja hitaasti kauas vievästä reissusta vielä haaveillen...