Astro Foorumi

Lueskelen tässä parhaillaan ihastuttavaa kirjaa. Tultuani kohtaan, jossa käsiteltiin masennusta, epätoivoa ja toivoa minulle tuli olo, että se pitäisi kirjoittaa osaksi myös tänne Astrolle. En tiedä varsinaisesti miksi, mutta teen nyt niin, kuten sisäinen ääneni sanoo. Ehkä teksti tuo helpotusta jollekulle, ehkä siitä viriää mielenkiintoinen keskustelu. Katsotaan!
Muistutan vielä, että seuraava teksti on vain yhden henkilön näkemys.

MASENNUKSESTA TOIVOON
Masennus on jossain määrin nykyaikainen ilmiö. Nykyisin puhutaan masennuksesta enemmän kuin koskaan aiemmin. Olen nähnyt arvioita, joiden mukaan 20% kehittyneiden maiden väestöstä kärsii masennuksesta. Masennusta on monenlaista. Vakavin masennuksen muoto on depressio, missä henkilö ei selviydy jokapäiväisestä elämästään ja on itsemurhavaarassa. Melkoinen hirviö tämä depressio!
    Masennusta itsessään ei kuitenkaan ole olemassa. Emme voi tuoda masennusta kotiin missään astiassa tutkittavaksi, emmekä siivota sitä pois elämästämme. Masennusta sisäänsä ei ole, on vain ihmisiä, jotka ajattelevat masentavia ajatuksia. Tietenkin on ihmisiä, jotka uskovat varmasti kärsivänsä depressiosta. On kokonainen lääketeollisuuden haara, joka tuottaa kasapäin lääkkeitä depression voittamiseksi. Monissa tapauksissa lääkkeet tuntuvat vähentävän depression tai toivottomuuden oireita, sellaisia kuin ruokahaluttomuus, unettomuus, huono itsetunto ja yleinen saamattomuus. Joidenkin asiantuntijoiden mielestä masennus on henkinen ilmiö, toiset taas pitävät sitä kehonkemiallisena häiriötilana. Mutta yksi asia on varma:; meidän teollistuneessa läntisessä maailmassamme uskotaan, että masennus on hyvin todellinen ongelma.
   Osho kirjoittaa huomattavassa teoksessaan From Medication to Meditation näin: ’ Masennus ei ole ongelma alikehittyneissä maissa – köyhissä maissa ihmiset ovat yhä toiveikkaita – se on sitä vain kehittyneissä maissa, missä ihmisillä on kaikkea mitä he ovat aina kaivannet… He ovat saavuttaneet päämääränsä – ja tämä päämäärän saavuttaminen on masennuksen syy. Nyt toivoa ei enää ole: huominen on synkkä ja ylihuominen vielä synkempi.’
        Jos sinut on opetettu uskomaan, että arvosi perustuu ulkoisiin asioihin, silloin käy niin, että kun sinusta tuntuu, ettei mitään saavutettavaa enää ole, kun olet vastannut kaikkiin elämän haasteisiin ja kun huomaat voivasi saada kaiken aineellisen hyvin mitä ikinä haluat, menetät sisäisen elämänkipinän. Ehkä sinulla on jo tuo kaikki hyvä, ehkä ei. Keskeistä on kuitenkin se, että me elämme sellaisessa ajassa ja kulttuurissa, missä ihmisiä yllytetään tavoittelemaan kaikkea yhä enemmän, silloinkin kun siinä ei ole mitään järkeä. Yhteiskunnassa, missä opetetaan juoksemaan rahan perässä, missä on vimmattu rahanhimo – ja kaiken sen himo mitä rahalla saa – ihminen alkaa lykätä muita asioita tuonnemmaksi. Hän ei ehkä edes vilkaise kauneutta ja luonnon suuruutta, muita ihmisiä ja muuta elämää. Mietiskelevä, henkinen elämä, kommunikointi Jumalan kanssa ja omaan korkeampaan minään tutustuminen työnnetään syrjään ja sen sijaan tavoitellaan aina vain lisää rahaa, vaikka raha ei tuo toivottua tyydytystä.
        Jos elämämme painopiste on henkisyydessä, sen energioissa – rakkaudessa, rauhassa, iloitsemisessa, riemuitsemisessa, ystävällisyydessä – silloin emme voi tuntea lamauttavaa masennusta. Jos työnnämme henkisyyden syrjään ja vain tavoittelemme rahaa siinä uskossa, että rahalla saa kaikkea, tulemme huomaamaan ettemme sittenkään voi ostaa rahalla sitä mitä eniten tarvitsemme. Jos uhraamme koko elämämme asioille, joiden sisimmässämme tiedämme olevan merkityksettömiä, meissä alkaa henkinen prosessi, jota nimitämme masennukseksi. Illuusiohan se on, mutta jotakin mihin me kuitenkin uskomme.
        Vähitellen tämä henkinen tila tarttuu kaikkiin lähipiirissämme, myös lapsiimme. Hekin uskovat tuohon illuusioon. Kaikki reagoivat matalaa energiaa edustaviin ajatuksiin, jotka liittyvät masennukseen ja epätoivoon, jännityksiin, huoliin ja pelkoihin, kaikkien terveys alkaa kärsiä.
        Matalan masennusenergian vallassa ollessamme panemme merkille tilan seurauksena syntyvän kemiallisen epätasapainon ja päättelemme, että meidän on saatava kehomme luonnollinen kemiallinen harmonia palautetuksi. Lääkitsemme itseämme kemiallisilla aineilla ja havaitsemmekin jotakin muutoksia. Epätoivo vähenee, harmonia lisääntyy, jännitykset vähenevät, iloisuus lisääntyy. Päättelemme silloin, että masennus hoidetaan lääkkeillä, kemikaaleilla. Ensiksi olisi kuitenkin pitänyt kysyä, miksi tuo kehon ja mielen epätasapaino alun perin syntyi. Masennus, kuten stressikin, on ihmisen sisäisten asenteiden luomus. Olisiko niin, että keskeinen tekijä tämän massiivisen masennusongelman ratkaisussa onkin toivo?

KUINKA MUUTTAA EPÄTOIVO TOIVOKSI – JOITAKIN EHDOTUKSIA
Ala nauttia riippumattomuudesta
Kun tietoisuutemme taso kohoaa, meidän on mahdollista rakastaa ilman riippuvuutta. Riippuvainen rakkaus luo epätoivoa, koska siinä tyydytyksen ja onnen lähteen uskotaan olevan toisessa ihmisessä. Jos toinen kieltäytyy käyttäytymästä meidän toiveittemme mukaisesti, vaivumme epätoivoon.
   Säilytä toivosi. Sinä voit rakastaa ketä tahansa ja arvostaa häntä juuri sellaisena kuin hän on, jupisematta itseksesi, että jos hän pettää sinun toiveesi, olet hukassa. Anthony DeMello mainitsee kirjassaan  The Way to Love kaksi hyvää lausetta, joita toistamalla voimme opetella rakastamaan riippumattomalla tavalla:

1.   Oikeastaan en ole yhtään riippuvainen sinusta. Minä vain uskottelen itselleni, etten voi olla onnellinen ilman sinua.
2.   Annan sinulle vapauden olla oma itsesi: ajatella omia ajatuksiasi, noudattaa omia mieltymyksiäsi, seurata omia taipumuksiasi, käyttäytyvä aivan mielesi mukaisella tavalla.

Kun opit kokemaan riippumatonta rakkautta, huomaat että suhtaudut rakastettuusi vähän kuin sateenkaareen tai konserttiin, jotka ovat ihania itsessään. Koet kiehtovan vapauden tunteen. Rakkautesi vain kasvaa. Epätoivo häviää. Olet sydämessäsi toiveikas sen sijaan että tuntisit riippuvuuden tuottamaa tuskaa.

Vahvista toivoa, älä epätoivoa
Älä valmista epätoivolle maaperää surkuttelemalla masentunutta. Päätin kerran terapeuttina, että yrittäisin aina saada asiakkaani kiinnittämään huomiota ennen kaikkea niihin asioihin, joissa he ovat kokeneet onnistumisia, ei niihin jotka ovat herättäneet heissä epätoivoa.
    (---) Huomasin, että negatiivisten seikkojen käsittely, syistä keskusteleminen, loukattujen tunteiden vatvominen ja kärsimyksen uudelleen eläminen vain vahvistivat toivottomuuden tunteina tässä ja nyt. Terapeuttina pyrin tuomaan asiakkaalle toivoa ja mikäli mahdollista, pyyhkimään epätoivon kokonaan pois.
   Samaa logiikkaa voit sinäkin soveltaa epätoivoon omassa elämässäsi. Muistele hetkiä, jolloin olit toiveikas ja onnistuit selvittämään jonkin ongelmasi, ja yritä sitten palauttaa mieleesi mitä ajattelit ja tunsit noilla hetkillä. Näin piirrät itsellesi ’kartan’ jonka avulla löydät tien ulos epätoivostasi. Vahvistamalla toiveikkaita ajatuksia ja tunteita alat toimia niiden mukaisesti.
 
Käänny Jumalan puoleen ja jätä epätoivosi hänen haltuunsa
Voit tehdä lopun epätoivon kokemuksesta päättämällä hiljaisen rukouksen myötä luopua siitä, juuri sillä hetkellä. ’En enää selviydy tästä tilanteesta yksin. Tiedän, että olet täällä minun tukenani ja turvanani. Uskon tämän asian sinun haltuusi’. Tällainen yksinkertainen pikku rukous lievittää heti epätoivoa. Se on keino päästä eroon ajatuksesta, että kaikki on toivotonta. Pohjimmiltaan on kysymys siitä, että pyydämme rukouksessamme rakkautta ohjaamaan elämäämme. Luovumme omista kaavailuistamme ja turvaudumme voimaan, joka pitää taivaankappaleet radoillaan ja auringon paikoillaan, saa kukat kasvamaan ja vauvat kehittymään. On paljon parempi voimia näin kuin sanoa ’ Tämän minä hoidan kyllä ihan itse’. Kun pyydät Jumalalta apua, sinä ikään kuin astut syrjään ja tartut hänen käteensä. Tämä neuvo on yhtä vanha kuin pyhät kirjoitukset. Noudata sitä, niin vapaudut elämäsi epätoivoisista draamoista. Muista seuraava lyhyt lause: ’ Anokaa niin teille annetaan’. Se tuo toivoa epätoivon keskellä ja auttaa löytämään henkisen ratkaisun mihin tahansa epätoivoa herättävään ongelmaan.

Käyttäydy ikään kuin toiveesi epätoivon hälvenemisestä olisi jo toteutunut
Reagoimme tavallisesti epätoivoon lamautumalla. Puheestamme kuultaa toivottomuus, valitamme ja syyttelemme, tunnemme itsesääliä ja olemme pessimistisiä. Olisi kuitenkin parempi toimia toisin, nimittäin kuvitella, miten haluaisimme asioiden sujuvan ja tehdä luja päätös toimia ikään kuin oma toive olisi jo toteutunut. Jos haluat elämääsi lisää vaurautta, kuvittele, että olet jo saanut kaipaamasi aineellisen hyvän. Istu autoliikkeessä unelmiesi autoon ja kuvittele itseäsi ajamassa sitä ja pidä sitten tuo mielikuva mielessäsi. Toiveesi toteutuu sitten sinulle osoitetulla tavalla. Kuten olen sanonut kirjassani Vaikuta Kohtaloosi, tehtäväsi ei ole kysyä, miten jokin asia tapahtuu vaan sanoa ’kyllä!’
    (----) Epätoivo on oikeastaan pelkkä mielikuva. Todellisuudessa me olemme sitä mitä me päätämme ajatella, olipa tilanne mikä tahansa. Suhtautumalla ongelmaan kuin se olisi jo ratkennut me tuomme epätoivon sijaan toivoa.

Yritä tietoisesti nähdä kärsimykseen sisältyvä siunaus
Tämä on voimallinen keino päästä eroon epätoivosta. Kun olet hyvin masentunut ja kun kaikki tuntuu menevän aina vain huonompaa suuntaan., pysähdy hetkeksi kysymään itseltäsi, olisiko tuossa kokemuksessa jotakin kasvattavaa. Kuuntele sisimpäsi ääntä ja pysy avoimena. Jotakin hyvää voi tulla esiin draaman edetessä. Hiljaisuudesta saat voimaa selviytyä epätoivostasi, kenties entistä viisaampana.. Luopumalla epätoivoisista ajatuksistasi saat korkeampaa/nopeampaa energiaa, joka lopulta hälventää epätoivosi illuusion.
    Jos tuntuu mahdottomalta pysähtyä kaiken sekasorron ja kärsimyksen keskellä miettimään tilanteen hyviä puolia, kannattaa muistaa, että hyvinkin traumaattiset tapahtumat voidaan jälkeenpäin nähdä opettavaisina kokemuksina. Jokainen epätoivon hetki auttaa meitä kohoamaan elämässämme korkeammalle, onnellisemmalle tasolle. Sen vuoksi kehotan sinua olemaan vaipumatta epätoivoon minkään elämänkokemuksesi myötä.
   Kuvittele miten myöhemmin muistelet tätä tilannetta ja toivot oppivasi jotakin kokemuksestasi. Torju itsesääli. Anna epätoivon vaihtua kiitollisuuteen siitä mahdollisuudesta, jonka tuo tilanne sinulle todellakin tarjoaa.Kun näemme epätoivon hetkellä siihen sisältyvän siunauksen, meissä syntyy toivo ja se on mahtava lääke.

Harjoittele taitoa pysyä optimistina
Ikuista optimistisuutta nimitetään usein jonkinlaiseksi Pollyannaksi, ikään kuin se olisi moite. Minun mielestäni se, että jotakuta nimitetään Pollyannaksi, kuten minua on monta kertaa nimitetty, on kohteliaisuus.
     Olipa kerran kaupunki, missä kaikki olivat masentuneita. Ihmiset olivat synkkiä, talouselämä oli rempallaan, kaikki olivat perin tyytymättömiä elämäänsä ja yhteisöönsä. Pessimismi oli vallallaan. Näyttämölle astelee pieni tyttö nimeltä Pollyanna. Muutaman viikon kuluttua kaikki ovat iloisia, ihmiset kohtelevat toisiaan ystävällisesti ja talouselämäkin on elpynyt, kaikki Pollyannan asenteen ansiosta. Salainen Puutarha sekin on ihastuttava kertomus tytön voittoisasta optimismista hemmotellun pojan kuvitellen sairauden aikana. (---)
   Tällaiset kertomukset korostavat optimismin tärkeyttä. Kun minua kritisoiden nimitetään toivottomaksi Pollyannaksi, minä kiitän aina kauniisti. Voiko olla parempaa roolimallia kuin henkilö, jonka läsnäolo tuo toivoa sinne missä epätoivo on ennen vallinnut?

Käyttäydy aina siten kuin pitäisit epäonnistumista mahdottomana
Pidän kovasti seuraavista Louis Pasteurin sanoista: ”Minäpä kerron mikä on päämäärääni pääsyn salaisuus. Se on minun sitkeyteni, ainoa vahva puoleni”.  Suosittelen, että pidät kiinni toivosta sinnikkäästi kuin terrieri luusta. Älä hellitä toivosta, vaikka kuinka kävisi ja vaikka olisit aikaisemmin elämässäsi kokenut toivottomuutta aiheuttavia vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia. Jos tunnet epätoivon nostavan päätään, siirrä ajatuksesi päättäväisesti pyrkimykseesi ratkaista tilanne onnistuneesti. Minä ajattelen ”Tämäkin menee ohi” ja kieltäydyn antamasta periksi. Tällainen sisäinen sitkeys on tarttuvaa.
    Olette ehkä kuulleet Winston Churchillin sanat, joilla hän rohkaisi maanmiehiään puolustamaan vapauden kunniaa valtava, epätoivoa herättävän uhan edessä: ”Älkää koskaan antako periksi. Älkää koskaan, koskaan, koskaan. Älkää’ suuressa älkääkä pienessä, oli asia iso tai vähäpätöinen – älkää koskaan antako periksi muuten kuin kunnian ja järjen vaatimusten edessä”.
   Kärsi ja pysy lujana. Kärsimys kääntyy lopulta voitoksesi. Sen takia kannattaa sinnikkäästi tuoda toivoa epätoivon keskelle. Aina kun kohtaat epätoivoa, joka itsessäsi tai muissa, pyrin heti siirtymään hengen korkeammille/nopeimmille taajuuksille. Säteile hengen energiaa kohteeseen, jota pidät epätoivon lähteenä. Ympäröi kuviteltu kohde valolla, Jumalan ehdottomalla rakkaudella. Lopulta käy varmasti niin, että kuvitellun epätoivon sijaan tulee toivo. Silloin olet ottanut jälleen yhden askeleen kohti sitä oivallusta, että jokaiseen ongelmaan on olemassa henkinen ratkaisu.

Wayne W. Dyer
Ota henkinen voimasi käyttöön
Otava

Olipas ihanan positiivinen kirjoitus. Valitettavasti nuo ohjeet ja niiden toteuttaminen vaativat piiiiiiiitkän ajan ennenkuin lopullisesti saadaan toivo heräämään. Olin yhden ystäväni kanssakulkijana hänen sairastuttuaan keskivaikeaan masennukseen. Viisi vuotta puhuin hänen kanssaan joka päivä puhelimessa tai kasvotusten myönteisistä valinnoista yms. ennenkuin hän ensimmäisen kerran itse teki jotain myönteisestä näkökulmasta. Silloin minusta tuntui vhdoin, että olin saavuttanutkin jotain hänen kanssaan. Kyllä sieltä masennuksen syövereistä nouseminen ei todellakaan ole helppoa, mutta AINA se on mahdollista.  :)

Aivan - kaikki ON mahdollista! Niin hassulle kuin se tuntuukin :D

Psykologini sanoi, että itsensä tiedostavat ihmiset joutuvat muita useammin masennukseen ja terveydenhuollon piirissä työskentelevät tuntevat itsensä sairaammaksi kuin muut yleisesti ottaen.

Minun toivoni on siinä, että ihmiset alkaisivat yhä enemmän tiedostaa itseään ja omia valintojaan. Sitä kautta voi kasvaa myös ymmärrys ja rakkaus.

Rukous on aina jees ja AP kartta hahahah yhdistettynä  :2funny: :2funny:

    Jos elämämme painopiste on henkisyydessä, sen energioissa – rakkaudessa, rauhassa, iloitsemisessa, riemuitsemisessa, ystävällisyydessä – silloin emme voi tuntea lamauttavaa masennusta.

*Olen hyvin harvoin varsinaisesti masentunut, ehkä epäileväinen tai kriittinen tai odotuskannalla. :angel: Muuten eräälle on tapahtunut helpotusta elämässä, ei meinannut päästä erääseen edullisempaan asuntoon, mutta nyt sitten pääsi. Se oli erään vaikean ihmisen päätöksen takana. Aina mietin sitä että mikä varsinaisesti panttaa meidän tietämme runsauteen, jos kaikkea on olemassa. Joskus ajoitus, joskus opetus. Mutta ainakin jos elää runsauden MIELENTILASSA niin se vetää kaikkea hyvää puoleensa.

Kiitos AthaMaarit kun jaksoit kirjoittaa tuon.
siinäpä taas lisää mietittävää  :o :)

Sitähän se masennus on kiteytettynä. Eli "elämänkipinän" heikkenemistä tai joskus jopa sammumista...  ::)

Hirveästi teki mieli kommentoida tuota tekstiä, mutta en oikein osaa päättää mistä aloittaisi...

Perusajatuksena on tietysti tosi hyvä rohkaista ihmistä löytämään se hyvä olo itsestään. Se ei tule ulkopuolelta sen enempää kuin masennuskaan.

Jotenkin vain itse masennuksesta kärsineenä kävi ärsyttämään jotkut kohdat:

Olenko minä ainoa, jota ärsytti tuo kepeän oloinen "melkoinen hirviö tämä depressio!" Vai oliko se vain omaa tulkintaani, että se tuntui niin kevyeltä vähättelyltä? Ja että jotkut ihmiset uskovat kärsivänsä depressiosta!
Ymmärrän, että Yhdysvalloissa ollaan tultu tilanteeseen, jolloin ihmiset haluavat "ilopillerin" heti kun vähän ahdistaa,eikä se tietenkään ole oikea suunta. Kyllä minua kuitenkin alkoi jotenkin jurppia tuo sama asenne, johon törmää jatkuvasti muutenkin: Kaikkihan on joskus masentuneita, ota itseäsi niskasta kiinni ja piristy!.

Koko masennus -sanan voisi muuttaa joksikin muuksi kun puhutaan tuosta tilasta, mihin lääkitystä oikeasti tarvitaan. Kyseessä on kuitenkin psyykkinen sairaus, johon liittyy vääristynyt maailmankuva. Ei menisi jatkuvasti ja joka keskustelussa sekaisin normaali alakulo ja hengelle vaarallinen totaalinen toivottomuus.
Ei kukaan mene skitsofreenikollekaan sanomaan, että "äh, kaikkihan joskus kuulee ääniä ja kuvittelee asioita".

Itse olen ainakin huomannut, että omakin "oikea" masennus on todella vaikea huomata, ennen kuin ekan kerran käy mielessä, että parvekkeelta hyppääminen voisi auttaa tähän paskamaiseen oloon. Se on vaikeaa huomata juuri siksi, että se hiipii niskaan naamioituen ensin normaaliksi alakuloksi, joka kuuluu myös masennuspotilaan elämään ihan normaalina osa-alueena. Sairaudeksi se muuttuu vasta siinä vaiheessa, kun koko maailmankatsomus vääristyy, eikä valopilkkua näy missään, vaikka oikein tarkoituksellisesti yrittäisi miettiä elämän hyviä puolia.
   
Tuossa varmaan on paljonkin totta, että masennus lisääntyy, kun ei ole enää mitään saavutettavaa, mutta sekin on totuus vain osalle masentuneista. Vieläkin uskottavammalta tuntui tuo ajatus, että kun yhteiskunta tällä hetkellä on niin pinnallinen, kuin se on, se johtaa ihanteiden saavuttamattomuuteen ja sitä kautta jonkinlaiseen masennukseen, kun ne oikeasti tärkeät asiat elämästä jäävät taka-alalle.

Äh... Yhteenvetona kai voisin sanoa, että tuossa tekstissä oli tosi paljon hyviä pointteja, mutta kun itse aina silloin tällöin vajoan sinne "murheen alhoon" ja maailma näkyy harmaiden lasien lävitse, voin kokemuksesta sanoa, että kyseessä ei ole enää vain suhtautumistapa asioihin. Se on todella pelottavaa itse huomata, että koko elämänkatsomus on vääristynyt, mutta itsellä ei kertakaikkiaan ole voimia "piristyä". (Voi prkl, että koko piristymis-sanan voisi ampua)
Myös tuota on kokeiltu, että yrittää nähdä masennuksensa kasvattavana kokemuksena. Se ON sitä. Valitettavasti vain masennuksen ollessa päällä en minä pystynyt edes tietoisesti yrittäen olemaan kiitollinen kasvun mahdollisuudesta. Sen sijaan olen haistatellut maailmankaikkeudelle/jumalalle pitkät muutaman kerran ja ehdotellut, että mitä jos antaisit seuraavalla kerralla syövän tai tappaisit suoraan...

Lähinnä siis itseäni ärsytti tämä kaikkien masentuneiden niputtaminen.
Ja se, että lääkehoitoa vaativaa sairautta ei vieläkään voida myöntää lääkehoitoa vaativaksi sairaudeksi. Kaikki masentuneet eivät tarvitse lääkehoitoa. Jotkut tarvitsevat.
Ja osaltaan tämä purkaus on vain omaa turhautumistani siitä, että on niin paljon ihmisiä, jotka uskovat lääkehoidon olevan oikea vastaus kaikkeen, ja toisaalla yhtä paljon niitä, jotka uskovat lääkehoidon olevan pelkkää turhuutta. Ei ajatella ihmistä yksilönä yksilöllisine oireineen, vaan on vain masentuneita. Sitä on liikkeellä, se on muotia, kaikkihan on masentuneita.

Pyydän anteeksi tätä raivopäistä purkausta... Aihe oli ehkä aavistuksen verran liian läheinen.

olipa hyvä "raivopäinen purkaus", jossa oli oikeeta asiaa  :)

Ihanaa, että kirjoitit..  :smitten:
Itse aloitin ja lopetin 10 kertaa ja sitten päätin olla kirjoittamatta..
Lihavoidut kohdat on kuin omasta pääkopastani juuri tällähetkellä
(kestänyt jonkin aikaa).. Apuakin onneksi hain ja sain..

Taidan nyt jättää nuo tropit taas apteekin hyllylle ja etsiä niitä vaihtoehtoja. Tänään ollut kaamea päänsärky ja pahoinvointia, lienevät lääkkeiden sivuvaikutuksia.  ???

Onhan tossa tekstissa aika paljon hyviä pointtejä,mut muutama kohta ärsytti kunnolla. Ai Melkoinen hirviö tämä depressio!?

Mulleki on tämä aihe hyvin henkilökohtainen. Sain apua 2v sitten,
söin lääkeitä, taas pystyin nauttimaan elämästä. Itkettää, koska luulin
et tämä oli siinä, never again, I won...taas ahdistaa, sain häkini takaisin enkä enää tiedä miten toimia, mitä tehdä... :'(

Niin, on se mun karttani. En viel tiedä paljon astrologiasta,
mutta kuulema monet aspektit kartassani viittävät vaikeaan masennukseen
 :(

Reagointi lausahdukseen "olen masentunut"

Poliittinen: "Kukapa ei olisi masentunut tässä porvarillisen hegemonian yhteiskunnassa!"

Uskonnollinen: "Niin, minä tiedän, sinä et ole uskossa"

Psykoanalyyttinen: "sinä olet menettänyt tärkeän ihmissuhteen"

Perinnöllis-biologinen: "Oletko ennenkin kärsinyt aineenvaihduntahäiriöistä?"

Materialistinen: "Hankitaan se tonni jostain eräpäivään mennessä"

Astrologinen: "Mikä transvest..(hups) transiitti sinulla on päällä?"

Astrologian käsikirja - Juhani Nummela

Kiitos taas kerran,sign9, tunnistin itseäni sun sanoissa. ::)
Oli pakko nauraa kun oon itseki tehnyt saman,
mutta yritän pitää mielessä että

Tuli parempi mieli, ainaki hetkeksi :)

Kiva kuulla  ;)

joo, se on matka ajassa tää elämä kenties.

mut pidän hyvin tärkeänä ettei ala tulkitsemaan syntymäkarttaansa suhteettoman negatiiviseksi, kun se pikemminkin oikein tulkittuna on voimavara. mutta voi, tosiaan olen nähnyt kaikki mahdolliset ankeudet mun omalta kartalta, ei tietenkään auta että mulla oli kyky vaistota kaikki laadultaan huono (kauhukuvia maalaileva, pateettinen, asenteellinen,vanhentunut tieto) tulkinta myös tarjolla olevasta materiaalista ja valita että uskon just niihin juttuihin, missä on kaikkein surkeimmat asiat kerrottu...


  ;D :crazy2:

no niin, aika väistyä unten maille...

Minä olen kokenut Pluto neliö Kuun vain intensiivisiä tunteita, ei ahdistusta tuottavana. Korkeintaan ahdistaa jos toinen ei pysty samaan intohimoon, meinaspa tulla hassusti kirjaimet väärin tuossa..  :coolsmiley: pikku vitsi tuli.

Odottelen vielä sitä "ammattilaisen" tulkintaa kartastani, en osaa tulkita itse. Pitää hakea vielä yksi lause tuosta Nummelan kirjasta.

"Syntymäkartta ilmaisee koko luonnerakenteen nopeammin kuin intensiivinen itsetutkiskelu tai psykoterapeutin kanssa käyty analysointi."

Zipporah Dobyns

Samasta kirjasta löysin Saturnuksen neliön Saturnukseen, joka on ollut juuri ajankohtainen kohdallani.

"Ikävuodet 36-37; jännittyneisyyttä, sellaiset vaikeudet, joita ei ole vielä tähän ikään mennessä selvitetty, tulevat esiin."

Heh, onhan tässä jotakin kasvua ehkä vihdoin tapahtunut.  :-[

Joo, kiitos Sininen enkeli noista kirjasitaateista  :) Muistankin tuon ekan Nummelan kirjasta...

Golden Sphinx, tuo kuu neliö pluto syntymäkartalla on varmaan erilainen kokemus kuin se, kun se tulee transiittina, näin uskoisin.

Amen! Olen tätä samaa mieltä, vaikka helppoa se ei ole. Olen joskus ajatellut olevani masennuksen ammattilainen, koska syntymäkartallani on seitsemän planeettaa maamerkeissä. Siitä nouseminen nimittäin on jatkuvaa työtä.  :crazy2: Tietenkin itsepäinen perfektionisti kauris tahtoo tehdä kaiken itse, koska kukaan muu ei sitä pysty yhtä hyvin tekemään, joten aivoja on kyllä sanut rasittaa pysyäkseen pinnalla.  :uglystupid2: Minun olisi varmaan kannattanut ryhtyä psykologiksi, niin olisin menestynyt urallani. Vaan on tämä valon ja varjon taistelu opettanutkin todella paljon, kun sen vain on hyväksynyt osaksi omaa persoonallisuutta.  8)

Mistä syystä se olisi erilainen?  Eikö ole samasta asiasta kyse?

Kyllä minä ainakin katson vaikkapa AP karttaa ja transiitteja samanlaisina mutta painotus/aika on eri. Siis nimenomaan ajankohta. Nyt huomaan tän Venusjutun ensimmäisenä esmes AP kartalla, sitten jään odottelemaan miten 4 5 6 7 huoneet vaikuttaa..tai planeetat niissä.

(http://uploads.trinityservers.com/files/1/cashew1xr.gif)

Marsini, sulla on luultavasti hyvin tuli-painotteinen kartta sideerisessä. Niin on mullakin...trooppisessa maa painotteinen.

kokeilepa sideeristä karttaa, voit ehkä oppia ymmärtämään itseäsi paremmin.


ops, sinä kuulostat siltä että olet varmaan käsitellyt sen ilman sideeristäkin karttaa... ;)

no, mulle se auttoi tajuamaan jotain energioistani...koen että liika tuli sisäänpäin käännettynä aiheuttaa ahdistusta. ikäänkuin pelkää omia energioitaan, kääntää ne sisäänpäin ja menee solmulle.No, ulos syökseminenkään ei ole ratkaisu..vaan ehkä se ulos ja sisäänhengitys. Noin kuvainnollisesti. Ei sisään pakahduttaminen eikä pelkkä ulospurkaminenkaan.

vain henk. koht kokemus, en väitäkään että olisi yleistettävä.

jokaisella on se oma oppinsa itsensä kanssa.

Golden Sphinx, ei kai se sinänsä erilainen ole se aspekti, tarkoitan vaan, että kyllä nyt jotenkin eri tavoin suhtaudun syntymäkartalla olevaan aspektiin kuin transiittiin. Ei kai muuten syntymäkartalla olisi merkitystä, ellei sen aspekteja pitäisi perustavampaa laatua olevina kuin transiitteja.

mutta herääkin kysymys, onko sitten vapautunut syntymäkartastaan, kun millään sen aspekteista ei ole väliä?

Kun esitit tuon näkökulman auringonpaluista ynnä muista, tuli mieleen, että todellakin on hyvä muistaa se että kaikki elää koko ajan...ehkä onkin jopa vahingollista tulkita liikaa vaan syntymäkarttaa. eikö se ole vähän sama kun juuttuisi yhteen hetkeen ja kelaisi sitä?

hmm... ;)

progressiot lienee ainakin varteenotettava juttu.

hmm, en tiedä...syntymäkartoista täälläkin kyllä aika paljon puhutaan ja koko astrologian harrastaminen perustuu syntymäkartoille yksilöillä..


?  ::)

Kiitos sign9! Olikohan tänään aloitettu uusi topic, jossa yhtenä mielipiteenä oli, että trooppinen ja sideerinen tulisikin tavallaan yhdistää tai paremminkin opetella lukemaan niitä yhtaikaa. Itse en aloittelijana osaa kuin heittää villejä arvauksia tulkinnoista ja sideerinen on yhä melkoisen tuntematon vyöhyke. Vaan rohkeasti aion silti etsiä sideerisen tulkinnan itselleni jostain kiven kolosta. Olisi nimittäin tosi kiva tietää mitä sitten tarkoittaa, kun sideerisessä nuo planeetat ( :kuu:  :uranus:  :pluto:  :aurinko:  :merkurius:  :venus:  :mars: ja vielä :keskitaivas:) ovatkin tulisia. Vettä kun ei löydy sammuttamiseen. (http://utfp.org/hqbb/images/smilies/schwitz.gif)

Hienoa, että asia on saanut aikaan keskustelua. Kommentti "melkoinrn hirviö tätä depressio" ei ole minun omaani, mutta Dyerin ajatuksein pohjalta voisin melkein sanoa samaa. Jos ihmisen perusolemus on Onnellisuus, Rauha ja Rakkaus, masennus on ilmaantunut sinne jostakin.

Olen itsekin ollut pahoin masentunut murrosiässä. Lääkkeitä en halunnut, psykologin luona käynti oli oikeastaan yhtä tyhjän kanssa. Vasta kun itse päätin irrottautua asiasta, se loppui. Se oli rankkaa, mutta erittäin kasvattavaa ja antoisaa näin jälkeen päin katsottuna. Päivääkään en vaihtaisi pois, vaikka silloin olisin vain halunnut kuolla.

Tsori kun ei ole masennuksesta sanottavaa, AP kartoista vaan olen viime viikkoina löytänyt jotain tolkkua ja toivoa. Niin siis jos pitää sanoa itselleen että näin sen piti mennä.

Tuntuu että ennen elin nimenomaan tunteella, seurasin rakkauden tunnetta tapahtui mitä tapahtui.

Nyt ei sitten tapahdu, tai ehkä taas kuten AP kartta ehdottaisi - 2007 tapahtuu jotain hyvää taas. Jotenkin 2003 oli harvinaisen paljon tavaraa 4 5 7 huoneissa. Jos kattelisin tyhjiä radix huoneita niin vähän saattaisi masentaa. Vaikka se tarkoittikin sitä vaan ettei käsiteltävää, niin.. mietin pitäisikö hetkeksi silti unohtaa astrologia ja elää.. enemmän muualla.

En tunne vakavan masennuksen problematiikkaa, itse en vain suostu elämään synkkyydessä siksi en pidä sellaisesta musiikistakaan. On vain liihoteltava kaiken yläpuolella, vaikka hieman tulevaisuudessakin.

joo, nimimerkillä placidushuoneilla 9 tyhjää huonetta...ei siis elämää missään muualla kuin 6.12 ja 8. en siis käytäkään pelkkää placidusta, siinä ei oo mitään järkeä.

elämässä tuntuu tulevan astrologiavapaita jaksoja...välillä tulee mieleen että ois ihan hyväkin vähäksi aikaa ottaa breikki...nimittäin muistaa sen ajan, että olihan mulla elämä silloinkin kun en vielä tiennyt astrologiasta mitään. muistan kuinka teini-iässä suhtauduin astrologiaan lähes halveksuvasti, kun mua ärsytti ajatus siitä, että joku tai jokin voisi määrätä mua, saati sitten joku typerä horoskooppi.


niin, ja tässä sitä nyt ollaan.  :2funny:

Se oli silloin kun eli tunteella. Ja nyt on karttoja tutkiessa huomannut että planeetathan ne siellä piruilivat ja muokkailivat elämääni, eikö, no mutta jos ne suovat jotain kivaa, niin ehkä uskaltaa taas tuntea. In da future. Töissä yksi kaveri jo lähestyy ja hiplaa niin että ehkä jossain on joku jonka kanssa voisi tulla jotain sielunkumppanuutta, vaikka kovin ovat harvassa. Se VOISI masentaa..  ::) joskus tuntuu että elin painajaisen viime suhteessa, luojan kiitos se loppui ajoissa. Mutta ei sellaista voi tulla enää, eihän, tähtitaivas..  8)

Saturnus oli vitosessa kun rakastuin.. ja Saturnus oli seiskassa kun menin hänen kanssaan naimisiin. Sanooko jotain suhteen vaikeudesta vaikka se oli muuten tärkeä.. oli nousukauris, kyllä se vaan pitää paikkansa että vaikein karma on ollut saturnus- tyypeillä.. ei sitä tyyppiä raskinut jättääkään ennen kuin tuli äärimmäisen tyhmät teot taas esiin* - Saturnus testasi 7v jälkeen..ja luovuin. Saturnus testasi ehkä jotain taas viime vuonna kun oli jälleen 7v mennyt, ja taas saturniaaninen henkilö synkkyyksineen poistui.. ja nyt Saturnus jököttää tyytyväisenä vitosessa, alan kohta kiintyä siihen.  :2funny:  :2funny: ;D Mutta ensi kesänä kun ne neliötkin poistuu, on hyvin jupiterilainen vuosi minulla.  :smitten:

*Tuolla tyypillä masennus vei hyvin itsetuhoisiin tekoihin ja siksi en oikein jaksaisi kovin masentuvaa kumppania. Jotenkin tuo viimeinenkin oli tavallaan synkkä. Haluaisin valoa, niin ettei itsen tarvitse olla aina se valo.

 :smitten: :smitten: :smitten: :smitten: :smitten: :smitten: :smitten: :smitten: :angel:

Tai estää jupiterin laajenemista. Nämä kaksi on kyllä aikas vastakkaisia. Jupiter ei osaa kunnolla olla synkkä, rajoittunut, varautunut, se edustaa elämäniloa, runsautta ja hauskuutta.

Hauskoja unia teille! gonatt-  :D

PS ... Saturnus PYSYY POISSA AP karttani 4 5 7 huoneista jopa vuoteen 2013 asti kiitos vain ja vasta 2014 se menee seiskaan, elikkäs jos olen naimisissa, tulee kriisi. Eikö?  :-* :P

Jollakin tavalla tuo kirjoitus kosketti hyvin paljon. Epäilen usein itseäni "olenko masentunut? olenko henkisesti ihan terve? elänkö jossain omassa illuusiossani yrittäen siten suojella itseäni masennukselta?"...

Olen ollut lapsena/teininä masentunut, mutta jotenkin aina onnistunut kätkemään sen hymyn alle ja jatkamaan vaikka väkisin. Olen niellyt niin paljon paskaa, että olen tullut siihen tulokseen, että mikäs siinä! Isä opetti minulle että masennus ei ole mistään kotoisin, pitää vaan suhtautua positiivisesti. Hän oli henkisesti vahvin ja positiivisin ihminen, ketä olen ikinä tuntenut. Äitini taas on sitä laatua, että joka toinen päivä hän voisi itkeä maailman kauneutta ja ihanuutta, joka toinen päivä itkeä syvää tuskaa ja epätoivoa. Isä aina nauroi ja sanoi meille lapsille "älkää välitääkö, tuo teidän äitinne on vähän maanis-depressiivinen"...

Kotona sain siis mallit kumpaankin ääripäähän, tosin äiti on hyvinä kausina myös yltiö-positiivinen. Luulen että olen omaksunut äidin ailahtelevuuden, mutta yritän hammasta purren olla niinkuin isä. Äina hymyilevä ja eteenpäin puskeva. Masennus ei ole mistään kotoisin, en minä sitä tarvitse. En anna sen viedä itseäni, vaikka välillä tekisi mieli itkeä, raivota ja seota. Minä olen liian luottavainen tulevaisuuden ja elämän suhteen masentuakseni todella.  :)