Astro Foorumi

Olen törmännyt omassa elämässäni,että laitan muut aina edelle. No eihän paha asia ole, paitsi kun se menee liiallisuuksiin. Rupeaa itse siitä jo kärsimään kun ei osaa ajatella omaa parastaan. Olisiko jotain neuvoja siihen kellään tai samanlaisia ajatuksia?  ???

Noh, itselläni ei tuota ongelmaa ole, mutta kaverillani kyllä.
Olen moneen otteeseen joutunut hänelle sanomaan, että tarviiko jokaista aina miellyttää, varsinkin kun ihmiset ovat huomanneet sen ja käyttävät loppupeleistä vaan hyväkseen (kuten on useasti käynyt).
Eihän se toruminen auta, pitäisi vaan ihan itse joskus aloittaa ihan yksinkertaisesti vaan sanomalla "EI"  :tickedoff:
Vaikka kuinka pahaa tekisi ajatella itsekkäästi, niin ajattelee silti. Aloittaa aluksi ihan pienistä asioista, kuten ottaa ruoan ensin, menee ovista ensin jne (typeriä esimerkkejä).
Voiton puolellahan se jo on, kun itse on huomannut ja ärsyyntynyt siitä!
Vaikea tietenkään mennä neuvomaan, mutta minkälaisissa asioissa ametist jätät itsesi toiseksi, voisitko antaa joitakin esimerkkejä?

Minulla on samanlainen tilanne.

Sitä vaan tottuu sellaiseen elämäntapaan helposti.
Ja sitä tapahtuu kaikissa arkipäivän tilanteissa.

Se ei vaan ole hyväksi pidemmän päälle, se itsensä "unohtaminen".

Nyt opettelen itsekkyyttä.
Ostan itselle karkkia (ennen ostin lapsille)...
Ostan itselle uusia vaatteita (ennen ostin lapsille ja miehelle)...
Lupasin tilata tyttärelleni parturin ennen Joulua, mutta itse kävin tänään...
Kieltäydyn juhlista, joihin en oikeasti halua...
Jne...

Yritän muistaa nyt joka päivä, että minäkin olen tärkeä ihminen, eikä minun tarvitse olla aina "jonon hännillä"...

 :smitten:

Hyvä aihe, koska liika kiltteys on houkuttelevaa. Itsekin joudun toppuuttelemaan itseäni aina välillä, vaikka nykyisin olen kyllä melkoisen hyvin parantunut liiasta kiltteydestä. Olen joskus miettinyt liiallisen kiltteyden motivaatiota? Mihin me ihmiset sitä tarvitsemme? Henkiset ihmiset tietenkin ovat rakkaudellisia ja melkein enkeleitä ja suorittavat täällä palvelutehtävää, mutta en jaksa uskoa sen todella tarkoittavan altruismia ja itsensä uhraamista. Mikä meidät saa luulemaan, että itsensä uhraamalla saa kirkkaamman kruunun?  :idiot2:  :crazy2:
 :smitten:           :angel:           :smitten:           :angel:           :smitten:           :angel:

Pelko siitä, ettei kelpaa muille sellaisena kuin on; puutteineen, keskeneräisyyksineen ja omine pikku oikkuineen ja mielihaluineen?

Joskus vastavirtaan uiminen on ainoa vaihtoehto. Joskus ystävyys vaatii sitä, että sanot kaverille päin naamaa että nyt hän käyttäytyy tosi idioottimaisesti ja ärsyttävästi. Joskus on parempi, että kieltää toista tekemästä jotain, minkä takia itse olisi tehtävä "uhraus".

Jos joku oikeasti pelkää, ettei muut ihmiset rakasta häntä jos hän alkaa vaatia itselleen hieman enemmän oikeuksia, katsokaapa ympärillenne. Eikö olekin niin, että ne, jotka puhuvat suunsa puhtaaksi tilanteessa, kuin tilanteessa ja ottavat paikassa kuin paikassa oman vuoronsa ja oman aikansa ARVONSA TUNTIEN, häpeilemättä, alistumatta, kuitenkaan muita jyräämättä, ovat kaikkien arvostamia ja ihailemia ihmisiä?

Jos minä kuljen hartiat lysyssä ja menen nurkkaan istumaan ollen hiljaa, menen suosista jonon viimeiseksi ja katson maahan - ei minua kukaan huomaa arvostaa - koska en näytä itse esimerkkiä!

Pelko pois ja häntä pystyyn! Olemme arvokkaita.  :)

Taidan kanssa kuulua siihen kastiin, joka auttaa muita enemmin kun itseään. Jos tiedän, että ystävälläni on joku huonosti niin mieluummin juttelen ja autan häntä. Tuntuu sillä hetkellä, että kyllä sitä ehtii itseensä panostaa myöhemminkin. Vaikka se voi olla huomenna myöhäistä, koskaan kun ei voi tietää.

Joskus tietysti pitäisi pystyä sanomaan vain suoraan EI, mutta se tuntuu vain jotenkin niin pahalta.

Kai siinä on se ajatus, että jos auttaa toista niin saisi sen kirkkaan kruunun kun tekee niitä hyviä töitä :)

Jos en pistä itseäni muiden edelle, en ikinä pysty aidosti sydämestäni auttamaan myös toisia. Jos muille antamani apu on pois itseltäni, se ei paranna tätä maailmaa mihinkään suuntaan, vaikka ulkoisesti näyttäisinkin olevan "hyväntekijä".

Ei se marttyyrikruunu ole kovin kaunis.  :crazy2:

Enkä tätä millään pahalla sano. Auttamisen haluhan kertoo henkisestä kypsyydestä. Se että haluaa kovasti parantaa maailmaa ja muita ihmisiä, on sitä, että oikeasti haluaa ja on valmis parantamaan ja kehittämään itseään. Eiköhän kohdisteta se suoraan itseen, niin säästytään marttyrikuolemilta?  :D

The_Planet, vaikka nyt sellainen että ensimmäisessä suhteessa ollessani en meinannut uskaltaa sanoa että minulla ei ole tässä hyvä ja ehkä meidän olisi parempi erota. Myötäilin vain.
 En ymmärrä miten voi olla niin hankalaa sanoa omasta parastaan.
Koitan pitää huolta kaikista, ja kuunnella heidän huolensa. Omani vain lisääntyivät, enkä enää osannut tehdä päätöksiä.  :-\

Mulla kiltteyteen on ajanut pelko hylkäämisestä. Välillä tuntuu, että niin käykin, sillä terveen itsekkyyden "aloittaminen" murtaa vanhoja kaavoja ja se pelottaa läheisiä. Olen kuitenkin jatkanut tällä tiellä, sillä jos eivät kestä minua itsekkäänä, on se heidän ongelmansa, ei minun. Täytyy vaan opetella muita tapoja tuntea itsensä hyväksytyksi kuin toisten miellyttäminen.

Hyvä aihe! Mulla tähän liittyy se, että myönnän taipumukseni tuhkimokompleksiin... Jotenki sitä ajattelee, että jos aina laittaa muiden tarpeet omien edelle niin lopulta kun itte tarvis apua niin kyllä toiset auttaa sitten ja suurinpiirtein pelastaa sut. Paskan marjat.

Jos tässä maailmassa mä en itte edusta omaa itteeni ja pidä puoliani niin kuka hemmetti sitten? Ei kukaan.  :-X

Tässä asiassa on mulla vielä paljon opittavaa, mutta kyllä mä jotain viimesen parin vuoden aikana oon oppinu.  ::)

 :smitten:

kävin pohjalla kun tajusin että oikeastaan, ketään ei edes kiinnosta...koin pettymykset ja vihat ja nousin sitten taas erään totuuden löytäneenä ja myöntäneenä, hiukan realistisempana ihmisenä. En tiedä onko hyvä vai paha, mutta tältä vaikutti.

sen tiedon kanssa sitten eteenpäin...koittaen silti välttää itselleni tyypillistä äärimmäisyys-asennetta.

muokkaus: ok, tuo "ketään" sana oli hieman kärjistys ja vähän äärimmäistä...eihän se täysin noin ole, mutta melkein.

Sign, ymmärrän todella hyvin mitä tarkoitat. Itselläni ihan sama kokemus.
Sellanen havahtuminen, että okei, ehkä ne välittääkin ja näin, mutta niillä on kuitenkin niiden oma elämä. Jokaisen muun elämässä mulla on vaan sivuosa. Ainoastaan omassa elämässäni mä näyttelen pääosaa.

Toi ei oo ollu mitenkään helppo havainto ja vieläkin tavallaan sulattelen sitä, mutta en mä siitä enää oikeestaan oo katkera. Kun tajusin, että mitä se hyödyttää. Ei se tosiasia siitä miksikään muutu.

Tuttu tunne ja pitkä on vielä tie...  :-\
Kait se, että ymmärtää/ huomaa mihin tilanteeseen itsensä on saattanut on ensimmäinen askel 'parantumisen' tiellä. Sen jälkeen täytyy tehdä monia VAIKEITA päätöksiä, oppia kuuntelemaan itseään ja ennen kaikkea TOIMIA omien tarpeidensa ja halujensa mukaisesti. Omaa 'elintilaansa' voi laajentaa vähän kerrallaan...

Vinkkinä: Anna-Liisa Valtavaaran kirja Kiltteydestä kipeät on erittäin hyvä kirja aiheesta.  :smitten:

sinäpä sen sanoit. tähän ei lisättävää.

yksityiskohtia ja vivahteita voisi listata, esim mulla oli sellainen loppupäätelmä, että ihmisiä keskinmäärin kiinnosti minussa se, mitä he voivat saada minulta. Että tyydytänkö jotain tarvetta, olenko sellainen joka antaa sen mitä halutaan.

mutta kuten aikaisemmin tuli mainittua, ei se täysin noin ole. Mutta havaittua tuli se, että kukaan toinen ei voi nähdä sitä kirkkainta kuvaa siitä, mikä on oma tie, ja on liikaa vaadittu sekin, että edes vaatisi että ketään ymmärtämään.

Etsiessään ymmärrystä törmäsi vaan siihen, että toiset näkivät vaan oman itsensä. Hmm...

No, mutta ei mulla ollut oikeestaan mitään lisättävää tuohon lauseeseesi. Nimenomaan, mitäs ja ketäs se katkeruus hyödyttää.

ei kannata odottaa kenenkään toisen luvanantoja tai siunauksia omille unelmille, kun niitä ei ikinä tule.  ;) Niin, miksi pitäisi edes odottaa näin olevan. Mistä kummasta sain niin hullun ajatuksen alunperinkään päähäni... ::) :)

Hmm, no siinä tapauksessa varmasti auttaa vain raaka opettelu ilmaisemaan itseään. Voihan sitä kokeilla ensin positiivisilla ajatuksilla. Kuten sanoo kuinka hyvä joku asia tai tyyppi on, ehkä hyviä asioita on helpompi ilmaista. Siinä oppisi ylipäätään ilmaisemaan itseään.

Toisaalta olisi varmasti itsesi kannalta helpompaa, jos osaisit sanoa ihan yksinkertaisesti EI tai olla eri mieltä. Niinkuin jo aikaisemmin kirjoitin, niin pienillä konkreettisilla asioilla voi osoittaa sen, että haluaa pitää päänsä (eli ettei raahaudu perässä). Pikku hiljaa nostaa niin sanotusti 'tasoa', tekemällä enemmän ja enemmän oman päänsä mukaan.

Asioitahan voi ilmaista muutenkin kuin puhumalla. Esimerkiksi kirjoittamalla suhteen toiselle osapuolelle "kirjeen" jossa kertoo asioiden kulun omalta kohdaltaan. Edellyttäen, että itse on paikalla, kun kirjettä luetaan, tilannetta ei kuitenkaan voi paeta. Täytyy kohdata se "pelko" mitä tuntee, kun joutuu sanomaan toiselle vastaan, jotta oppisi kohtaamaan sen uudelleen. Siitä on sitten helpompi ponnistaa eteenpäin ja oppia sanomaan se pelätty "ei"-sana.

Joskus asiat vaan vaativat, että ne tehdään kerran. Sen jälkeen on taas helpompaa  ::) yleensä
Tässä vain osa ajatuksistani. Toivottavasti jotain selkoa saa.

Itsekkyyden korostaminen terveellä tavalla ei ole pahitteeksi  :)

Sign, mietin itteki tota että mistä se ajatus ylipäätään tuli mieleen.

Ehkä siinä oli taustalla pelko siitä, että mitä jos mä en onnistu?
Se tuntu ihan loogiselta ajatukselta, vaikka nyt kun ajattelee niin eihän siinä oo oikeesti mitään järkee.

Jos mä en oman elämäni suhteen onnistu niin ei mun elämäni suhteen voi kukaan muukaan onnistua. Yksinkertasesti se riski vaan on otettava, koska ei sitä kukaan muu sun puolesta voi tehdä.

Liitty varmaan myös siihen, että yrittää nykyään ottaa enemmän itte vastuuta omasta elämästään. Eikä heti heittäytyä itte marttyyriks ja syyttää kaikkia muita. Yhyy.  :P

varmaan tämäkin syy on taustalla.

mulla oli myös syyllistys, eli että usko siihen että seurata omaa sisäistä ääntään olisi eettisesti väärin, narsismia, pahaa itserakkautta...että olisin paha ihminen jos ajattelisin oman itseni ja omien tavoitteideni kannalta.

ja hassua, se myös siinä tapauksessa jos kyseessä oli todellakin asia, joka ei yhtään lisääntynyt sille toiselle, vaikka minä luopuisin siitä itsessäni.

hassua myös se, että esim naapurin tytöllä tai pojalla olisi ollut oikeus tehdä jotain asiaa tai tavoitella jotain juttua, mutta juuri minun tekemänäni se sama asia olisi pahuutta.

uskoin siis, että minulla ei ole samoja oikeuksia kuin muilla, vaan asia muuttuu minun ollessa kyseessä jotenkin eettisesti vääräksi.

Naapurin lapsi on nauraessaan iloinen, mutta minä olen itserakas narsisti...jos naapurin lapsi on hyvin pukeutunut, hän vaan osaa pitää huolta itsestään, mutta minä olen siinä samassa asiassa diivaileva, jos naapurin lapsi on tavoitellut jotain ja saanut sen, hän on vaan skarppi ja pätevä, mutta minä vastaavasti tavoitellessani itselleni olisin viemässä jonkun toisen paikkaa, pyrkyri ja itsekäs.

kummasti siis koin, että toisilla oli oikeus tavoitella ja käyttää resurssejaan, mutta minun kohdallani se olisi automaattisesti pyrkyröintiä ja väärin niitä kohtaan jotka "ei saa".

kun kaikkihan pitää olla tasan (  ::) ). paitsi minulle...se ei haittaa jos minä karsin itseltäni, koska se on nimenomaan sitä reilua kaikille. ::)

tälläisiä ehdollistumia. kummallisia sinänsä.

Hyvin tuttua tekstiä lähes kaikilta.

Mutta eikös olekin niin, että me kiltit teemme ne uhraukset juuri siksi, että kukaan ei ole mielestämme tehnyt meille niin, ja odotamme sitten että joku joskus tekisi vastapalveluksen. Kokisimme viimeinkin olevamme huomion arvoisia!

Se ei vain mene niin... :angel:

Jollakin tasolla olen hyvin itserakas, itseäni täynnä oleva narsisti, nautinnonhaluinen, kaikki-tänne-heti-minä-eka-tyyppinen ihminen. Pelkään sitä puolta itsestäni niin paljon, että en vaan voi vapauttaa sitä. Tai ehkä se on vain sitä kuvitelmaa, pelkään olevani paha, vaikka se luulevani paha puoli minussa olisikin vain terve itsetunto?! :idiot2:

Khyllä. kuulostaa vähän liiankin tutulta.  :-\
tästä on minulle huomauteltukin ja viimeaikoina olen oppinut pitämään puoliani
enemmän ku ennen. ja varsinkin sanomaan sen EI-sanan!
ja se on todellakin pitänyt opetella!  ;D
 

joo, minä ainakin olen pelännyt ihan turhaan sitä mikä oli vaan normaalia itsetuntoa ja itsensä puolustamisviettiä   >:( Kumma myös se että juuri sama asia toisille ihan ok ja mulle ei.

mutta kyllähän sitä omaa itsekkyyttäänkin on hyvä tarkkailla, mutta huh, jos ei mitään muuta teekään, rajansa kaikella.

No, tuolla Tanhuan aspektitulkinnassa oli mulle osuvasti että mulla ei ole syytä työntää nokkaani kenenkään asioihin ja aina kun lähden mukamas "auttamaan" vaikeuksissa olevia lähimmäisiäni, he menevät vain alaspäin ja kaikki menee enemmän päin mäntyä...ja näin on käynytkin, joten senkin analyysin siivittämänä lopetan toisten asioihin sotkeutumisen "hyvällä" ja itseni "uhraamisen" yhtään mihinkään.

entisestäkin on kiipimistä takaisin nollatilaan, mistä voi päästä jopa plussan puolelle.

siinä ajattelen tuota tulkintaa tosi lämmöllä, kun siellä rohkaistiin lopettamaan moinen "uhrautuminen", ei ole lupa sotkeutua toisten asioihin, energia riittää just ja just omiin tälläkin t-ristillä.
 ::) Pitää paikkansa ihan käytännössä. Ei toimi mun "auttamiset", autettava tulee vaan yhä kyltymättömämmäksi ja nälkäisemmäksi ja lopulta haluaa vielä tuhota minut... :2funny:

hih, koska kukaan ihminen ei tietenkään koskaan tule sanomaan uhrautujille tätä suoraan (koska uhrautujahan on hyödyllinen, joten ei hänen haluta muuttuvan)...niin on se melkein niin että ainoastaan astrologisista analyyseistä saa sitä kannustusta, jos sitä rohkaisua kaipaa...tärkeintähän tietenkin sanoa se itse itselleen....mutta inhimillisenä olentona sitä näköjään aina odottaa ja toivoo tukea (siis henkistä, samanmielisyyttä) jostain...eikä sitä välttämättä "puolueellisilta" tahoilta koskaan tule...

Mielenkiintoisia tarinoita ;)

On tosi paljon ihmisiä jotka ovat tosi itserakkaita ja itsekkäitä. He puhuvat vaan itsestään ja ajattelevat aina omaa etuaan joka asiassa ja tilanteessa. Sellaisia ei nykyään jaksa kuunnella.
 Olen miettinyt että miten joku ihminen voi olla tuollainen?
 Mutta loppupelissä pidän itsestäni enenmmän tällaisena "välittävänä" tyyppinä, enkä tosiaankaan haluaisi olla tuo toinen ääripää. Kun vaan muistaa, ettei itse mene äärimmäisyyksiin siinä uhrautuvaisuudessaan oman itsensä kustannuksella.
Itse tunnen että se on tosiaankin minun "oppiläksyni" tässä elämässäni. Olen saanut maksaa siitä ja oppinut siitä. Vaikka menetän luultavasti jokusen "ystävän" tässä itseni muistamisen vaiheessa niin varmasti se on sen arvoista. Eivät he ole olleet oikeita ystäviä.

No tunnistan kyllä ittessäni ihan täysin ton suoranaisen huonon itsetunnon. Vaikka ittellä olis ihan samoja asioita ku muilla, jos nyt niin on pakko vertailla, huomasin että mä oon aivan tasavertanen ja samanarvonen ku muutkin. Mietin sitten vaan, että hetkinen, minkä takia musta ei silti yhtään tunnu siltä?

Eli mulla ainakaan toi toisten tarpeiden edelle laittaminen ei oo luonteen jaloutta ja henkistä kasvua osoittavaa kun se lähtee ihan silkasta itsensä aliarvioimisesta.

Mun täytyy opetella se minä minä minä asenne. Äiti on toista mieltä, sen mielestä mä oon itsekäs. Mutta siis viime aikoina kun on tajunnu vähän tota kuvioo niin pelkään enemmän sitä puolta ittessäni joka aliarvioi ja mitätöi mua koko ajan. En sitä minä minä minä puolta, koska just sitä mun pitäis vahvistaa. Se ei ikinä oo ollu voimakas.

äitien salaliitto. Salaliittoteoriat ovat suosikkejani. Varsinkin kun ap-kartalla on tänäkin vuonna merkurius neliö pluto.

mutta sanoisinko, hyvin tyypillistä, nimen omaan äidiltä tyttärelle sanottuna...mutta samassa tilanteessa se naapurin poika on ihan kiltti ja epäitsekäs... ::) ;)

Lopputulos, äitejä ei kannata aina uskoa. :crazy2:

off topic: mutta mietin joskus, onko yleinen syy tehdä lapsia se, että pääsee vetämään jotain itseään tyhmempää ja naivimpaa höplästä... ::)

Minä oon myös sellainen että passaan ja autan muita ihan kiitettävästi  ;D
Tosin en odota vastapalvelusta! Se vaan tulee luonnostaan  ::)
Toki olen opetellut nykyisin sanomaan myös EI ja että ei mun tarvitse "höösätä" joka asiassa. Tarvii esim. lastenkin saada opetella itsenäistymään ettei äiti joka asiaa tee ja höösää  ;D

Sä oot tavottanu vanhemmuuden syvimmän olemuksen...  :P

Mua on lähinnä vaan vertailtu ystävääni. Eletään lukion ekaa, ollaan just saatu luokkakuvat, mulla on hirvee itseinho ja masennus -kriisi menossa. Äiti näkee luokkakuvan ja alkaa kailottaan kuinka "***** on kyllä niin kaunis, siitä tulee varmaan vielä joku missi" heti perään "Kävisit säki joskus lenkillä" Mä olin ihan romuna.

Hyviin kavereihin ei saa vertailla, koska nuori tekee sitä ittekin jatkuvasti. *traumat*

Jossain vaiheessa mä sitte tajusin, että mun rakkaalla äidilläni on tapana sanoo mitä sylki suuhun tuo eikä se mieti yhtään sen enempää toisen tunteita ku mitään muutakaan.

Päätin jättää sen jutut ihan omaan arvoonsa.  :coolsmiley:

mun mielestä on just hyvä että lapset oppii höösäämään itse itsensä. tottakai alkuun on hyvä auttaa, mutta sitten kun osaa jo, niin voi tehdä itse. :) mua itseäni on höösätty liikaa, ja koin sen myös ahdistavana ja tunkeilevana, ihan kuin mulla ei olisi oikeus tehdä itse...

*lisää traumoja*

Tossakin asiassa kannattaa olla johdonmukanen. Ei niin että ensin höösätään ja sitten yhtäkkiä sanotaan, että sä oot nyt niin vanha jne. nyt sun pitää tehdä itte.

Kun ei oo ikinä opetettu niin toi tulee vähän yllätyksenä. Varsinkin mulle tuli herkkänä sellanen olo, että yhtäkkiä hylätään ja jätetään omilleen.

En tiedä onko vanhempana oleminen niin traumaattista, mutta lapsena ja nuorena oleminen ainakin on.

Mun vanhemmat on hyvin ristiriitasia ihmisiä, jotka on antanu mulle hyvin ristiriitaisia viestejä. Esimerkkejä on niin lukuisia, että en nyt jaksa alkaa niitä tässä luetteleen.

*sorry ja menee muutenkin off topic*

;D No enkait sentään  ;) Töitä näiden asioiden kanssa on tehtävä joka päivä. Yks kaunis päivä huomaa että TAAS mä teen tuon jne.. täytyy sit herätellä itseä  ;)

Lapsia kohtaan mä olen kyllä jotenkin hellävarainen sanomaan kommentteja / arvostelemaan.. ehkä liiankin.

 :2funny: mustaa huumoria, mutta vahvalla todenmaulla... ::)



Joo, mä tajusin tän mekanismin vasta jälkeen päin, ja sen miten äidit yritti ikäänkuin tuhota tytärtensä ystävyyssuhteita tällä tavoin. Mun kaverin äiti oli tuollainen ja minä olin se "ihailtava vertailukohde" en ulkonäössä pääasiassa, vaan siinä kun olin muka niin "fiksu" ja mun kaveri ei muka ollut... :uglystupid2: Tai siitä kun kaverilla oli erilainen ruumiinrakenne kuin mulla...tai ymm...ja ihan turhaa höpinää, koska me oltiin vaan erilaisia ja eri tavalla hyvännäköisiä.

ja kun itse ei koskaan halunnut tälläistä vertailua, vaan ne äidit kylvi niitä pahan siemeniä!  >:(


Totta...todellakin nuori tekee sitä itse ja niin täysillä, että siihen lisänä joku vanhemman kommentti on tosi iso piikki...ja tottahan tätä herkkyyttä manipulointihalukas vanhempi hyväkseen käyttää, koska ihmisen psykologiaa jo enemmän tuntee  ::)


Hih, kuin mun isä.  :) Jotkut vaan on sellaisia. Toisaalta, sitten kun sen tasjuaa, ymmärtää että kaikki onkin hyvin selkeetä...


hyvä niin...huh, jos oisin ottanut tosissaan kaikki isäni jutut niin oisin varmaan huh, no en tiedä missä...vähemmän järjissäni kuin nyt  ::)

mut se akilleen kantapää on se teini-ikä, jolloin on valitettavan herkkä. En tiedä sitten onko evoluutio jo kulkenut eteenpäin ja pohjolan valo häikäissyt teinitkin niin että nykyään he ovat vähemmän herkkiä ego-kolauksille...en tiedä. ;D

Niin, toi pitäs kyllä harjotella, mutta se on niin hankalaa!  :-\
Omat vahvat mielipiteet kyllä tuon ilmi. En haluaisi suututtaa ketään. Kiitos osallistumisesta tähän keskusteluun. Taitaa olla aika yleistä tämä tällainen. Hyvä tietää että on muitakin. Ja paljon tulee apua, kaikkien omien kertomuksien kautta.  :)

totta.Kohtuullisuus ja järki ois ihan hyvä...tosin elämähän on usein absurdia... ::)




taitaa olla niin, että elämä yleensäkin on traumaattista  ;D


sama täällä. Nyt olen tajunnut, että mitä niillä niiden viesteillä oikeesti on minun kanssa tekemistä...viesteilköön keskenään vaan.

Tästä tuli vielä mieleen yksi pointti mistä haluan jäkättää: Se "uus-avuttomat" juttu. Ensiksi yksi sukupolvi tahallaan hyysäämällä estää jotain sukupolvea oppimasta jotain tärkeitä selviytymistaitoja, ja sitten mässäilee sillä idealla että kun nuo on niin avuttomia, ne ei osaa mitään ite ja niille on kaikki tuotu eteen...mutta haloo, kuka käski hyysäämään...kuka toi kaiken eteen ?!?

ihme venkoilua. Tämä ehkä kuvastaa sitä mitä minä käsitän marttyyrimäisyydellä.

Sininen enkeli, se oli tosiaan mustaa huumoria ja sarkastinen kommentti tohon Signin viestiin. En huomannu laittaa kenen viestiin se oli kommentti, sorry.

Mä oon ainakin eläny niin arvostelevassa ympäristössä lapsuuteni ja nuoruuteni, ettei mitään rajaa. Eihän siinä mitään, mutta kun se tarttuu ja alkaa ittekin arvosteleen itteensä niin siinä vaiheessa se ympäristön arvostelu alkaa olla vähän liikaa.

Mietin kanssa tota, että olisko nykyään erilaista olla teinix? Varmaankin... mutta tiedä sitten siitä Pohjolan valosta.  ;D

Ei mutta musta jotenki tuntuu, että nuorilla on nykyään parempi itsetunto ja se on hieno asia.  :)

 :smitten:

Ai minä täällä sählään ja sekoilen, sorry sorry ;D  Jo vähän ihmettelinkin  ;D

Sininenhän tuo mun enkeli on tuossa  ;)    ( :2funny:  merkurius   ::))

Äh, siis Perhonen. Sorry, sekoilen lisää... *hakee silmälasinsa*  ;D

Jotain sinistä... sentään...  ::) :D

Eihän ihminen voi elää tyytyväisenä elämäänsä, jos joutuu pohtimaan, että suuttuuko joku. Sehän on kohteen oma häpeä, jos suuttuu siitä, että ilmaiset oman tahtosi, halusi ja tunteesi! Joskus on vain hyvä herättää keskustelua ja tunteita toisissa, varsinkin jos asiat eivät ole niin kuin pitäisi tai hyvältä tuntuu. Voihan olla, että sillä toisellakin on samanlaisia fiiliksiä, mutta hänkään ei uskalla sanoa.

Kun ametist uskallat ilmaista omat vahvat mielipiteesi, niin miksi et ilmaisisi niitä loppujakin  ??? 

Hmm.. :o tuota en muuten tiedä. Ne eivät ehkä kosketa niin muita ihmisiä kun jotkut muut asiat. Ja ne ovat minulle todella tärkeitä. Sitten taas herää kysymys että eikö oma " terveys" ole?  :D :o   No sitä pitääkin taas sitten miettiä, koska terveys on tärkeää minulle.

Sinäpä sen sanoit! Joissain asioissa on vaan hyvä olla jonkin verran itsekäs, terveys varmasti on yksi näistä  :)

en nyt lukenu kaikkia kommentteja mutta ihminen auttaa muita itsekkäistä syistä :) ihmiselle tulee hyvä olo kun on auttanut toista... minä ainakin olen huomannut sen. joskus tietenkin auttamatta jättäminen on ollut jollain tavalla parempi asia minulle jolloin tietty olen jättänyt asiat omaan nojaan. Ihmisen ei kuulu miellyttää muita kuin itseään oli se sitten toisia auttamalla tai auttamatta jättämällä :)
mutta toki ei saa unohtaa kolminkertaisuuden sääntöä, eli jos teet jollekkin jotain (hyvää taikka pahaa) niin sen saa takaisin itselleen takaisn kolminkertaisena. hyvä pitää mielessä.

Niin  :)   Pitää kyllä nyt laittaa käytäntöön tuo juttu! :knuppel2:
Mitähän sitä ekana tekisi?  ::)

Seuraavan kerran kun eteen tulee tilanne, jossa vaistomaisesti tekisit asiat toisen hyväksi, teetkin omalla tavallasi, vaikka kuinka pahaa tekisi  :)

Joskus on vain vaikeaa jättää toinen ihminen yksin ja ajatella sitä omaa etuaan.

Aikaisemmin tuli julki tuolla terveys. Se on varmasti jokaiselle se tärkein, ainakin toivottavasti. Sanotaan, että ensin oma terveys ja sitten vasta se toisten auttaminen mutta silloin vain jos omaa halua siihen auttamiseen on.

Voi kyllä osaa olla vaikeaa, eikä ole muuta kuin pikku asia vielä ollut, mutta kyllä rupesi heti sen jälkeen hymyilyttämään ja hyvä olokin tuli muuten! ;D

Hyvä hyvä! Jos  alkoi ihan naurattamaan ja hyvä olo tuli, niin teit oikealla tavalla  :)
Muista kuitenkin, jos alkaa liian hyvältä tuntumaan, ettei jopo lähde käsistä ;)

Kyllä,se pitää muistaa :) kiitos muistutuksesta