Astro Foorumi

Minulle tuli illalla sellainen olo, että olisi hyvä lähteä iltakävelylle oltuani omaistukena remontissa.

Kuitenkin kävi niin, että eteeni tuli rajun liikenneonnettomuuden jälkitilanne,
jossa en voinut kuin rukoilla vapain sanoin kuolleille kaikkea hyvää - tai pitäisikö sanoa "parempaa".

Siinä kun oli käynyt niin, että kahden kimpasta kumpikin menehtyi.

Tilanteessa oli outoa se, että lähdin liikkeelle energisenä - ikään kuin valmiina auttamaan.

Valmiina tukemaan ei suinkaan elämän päättymistä vaan sen jatkumista.

Ja sitten oli... kuin elämä olisi kaikkinensa pysähtynyt.

Kirjoitin tämän pikku hutaisun myöskin osanottona heille... kahdelle traagisen siirtymän jollakin "tasolla" valinneelle ihmiselle.

Sillä minusta vaan tuntuupi siltä, että nyt heidän on selvyys siitä, mitä ja miksi niin kävi kuin oli käydäkseen.


Tuleeko teille tästä jotakin muistumia ja aatoksia mieleen?

Voih... Tuollaiset tilanteet on rankkoja, vaikka kuinka tietää elämän jatkuvan jne...  :-\ Sinun oli kuitenkin selvästi tarkoitus osua paikalle... Teit voitavasi ja kaikki on hyvin.  :smitten: :angel:

Voimarakkaushali sinulle ja myös heille!  :smitten:

Kiitos, mikäs minun on ollessa...

Toisin on ehkä laita onnettomuudessa menehtyneiden omaisilla - ja koko heidän lähipiirilläänkin.

Entä delfiinit - kuinka heidän lähipiirinsä, delfiinien suku, mahtoikaan ottaa Suomen rannikolla "hukkuneiden" sisarustensa siirtymän?

... tuli vain mieleen tuosta ihmiskaksikosta ...

Niin...  :-\

On se käsittämättömän käsittämätöntä, mutta kaikki vain tapahtuu.. Kaikki johtuu jostakin jonkin takia, ei ole sattumaa.. Se helpottaa tuskaa ja "epäreilutusta" huomattavan paljon, mutta mitenkä sen helpotuksen saisit siirrettyä sellaisille, ketkä eivät näe elämän koostuvan syistä ja seurauksista vaan pelkistä sattumista ja oikuista? Miten osaat olla ottamatta heidän ylitsepääsemätöntä epäreilutus-tuskaa itsellesi, vastuullesi, tehtäväksesi ottaa pois se? Miten voi tajuta että meillä on kaikilla omat surumme, emmekä voi elää ja tuntea toisten puolesta? Se on minun mielestäni vaikeinta. Omat suruni ja mörköni kestän, mutta en kestä katsella vierestä jonkun toisen taistelua. Viikko sitten kaverin kaveri vetäisi itsensä narun jatkeeksi.

Se tunne, kun sain kuulla siitä ihmiseltä, joka oli tuntenut tyypin monia vuosia... Se kun katselin vierestä, kun hän soitteli koko kaveripiirin läpi ja itki jokaisen kanssa sen uudelleen ja uudelleen. En voinut muuta kuin itkeä vieressä sydämeni pohjasta.

Aina voi unelmoida paremmasta huomisesta.  ???

Kyllä se traaginen kummasti pysäyttää.

Miksikähän sen pitää olla juuri jotakin tuollaista, että sitä 'pysähtyy'? Eikö se olekin jotakin aistien valpastumista, laajenemista, jolloin tuntee jotain syvemmin. Tai kokee jonkin merkityksen syvemmin. Todellisempaa.

Mielihyvä ei sitä tee.

Tuo traagisuus kuuluu ajan henkeen.. ihmisiä herätellään.. onnettomuuksien, sairauksien,jne kautta.. ihmisillä ei muuten ole aikaa ajatella henkisyyttä.. tarvitaan traaginen pysäytys.. ajatelkaa esim. miten paljon liikenneonnettomuuksia tapahtuu..

 :smitten:  :smitten:  :smitten:

Itseasiassa mietin jo viikko takaperin, että rukoilut pitäisi todellakin tehdä siinä vaiheessa kun ihminen kuolee, eikä vasta 3 viikon jälkeen hautajaisissa  :tickedoff: Kaikilla ei tietenkään ole mahdollisuutta tähän  :(