Astro Foorumi

Herään yhä useammin siihen kouristavaa muutoksen kaipuuseeni.

Elän tällä hetkellä hyvinkin kiireistä arkea. Työni on erittäin hyvä, jatkossa työtehtäväni haasteellistuisivat, palkkani nousisi ja tekisin juuri sitä "unelmieni työtä", josta "aina olen haaveillut".
MUTTA -erittäin suuri MUTTA, en koe sitä enää tyydyttäväksi!!! On ollut aivan kamalaa huomata, että kaikki se haluamani ja unelmoimani on aivan käden ulottuvilla mutta en enää haluakaan sitä...

Olen kauhuissani.

Haluaisin vain tehdä tätä valontyötä, auttaa ihmisiä, rauhoittaa elämäni ja ennen kaikkea opastaa muita ihmisiä pahimpien karikoiden yli ja valaa heihin uskoa tulevaisuuteen.
Haluaisin tehdä parannustyötä täyspäiväisesti.

Taloudellisesti minulla ei ole mitään mahdollisuutta jättää päivätyötäni ja vapaa-ajallani minulla ei ole mahdollisuutta tehdä hoitoja tms.

Olen ihan patti-tilanteessa. Enkä osaa suhtautua tähän mitenkään. Silti tätä takaraivossa tykyttävä tarve muutokseen on vallannut koko kehoni ja se huutaa; haluan muuta, haluan muuta, haluan muuta....

::)

Elät ikuisuutesi kohdantoa: se, mihin olet matkalla, on matkalla ilmenemään kauttasi.

Unenrajan toisella puolella emme vain koe näitä esteitä... ja estymiä,
joita aika-avaruus-sidonnaisuus synnyttää.


Olet kenties kiihdyttänyt energioitasi ottaaksesi harppauksen sivuun,
oikeammin: kohti jotakin uutta, mitä et voi saavuttaa nenä kiinni vanhassa.

Ehkäpä myös "kaikki se haluamasi ja unelmoimasi" on vaihtumassa toisenlaiseen ilmiasuun:
tulet valitsemaan suoremman väylän kohti itsesi toteuttamista niiltä osin kuin mitä "rakkauden tekojen" intohimosi sinulle paljastaa.


Kuitenkin luin "Olen innoissani".


Tuo sanoma sinusta on kuulunut jo pidemmän aikaa.
Täyspäiväisyys voi toteutua laajentamalla tunti kerrallaan ja pysyttäytymällä hetkessä.

Kun valitset itsellesi tärkeimmän tavan toteuttaa noitakin visioitasi,
se tulee ottamaan tarvitsemansa ajan
- ajan ollessa sille muovailuvahaa.


"Ei mitään mahdollisuutta" ja "ei mahdollisuutta tehdä" ovat niitä tuulimyllyjäsi, joita vastaan taistelemalla siirrät ja siirrät unelmiesi mukaista elämää jonnekin - rinnakkaistodellisuudeksesi.

Niin, on mahdollista elää loistoelämää toteuttamalla sitä rinnakkaisuuksina.

Se on samaa kuin että emme voi menettää mitään,
minkä jollakin tietoisuutemme tasolla valitsemme,
koska se on jo olemassa.


Olet into piukassa: valmistautumassa loikkaamaan häntä kolmantena jalkana vaikka Timbuktuun
- saadaksesi sen, mitä haluat elämälläsi täyttää.

 :smitten:

Voi Rauhis... Ihanaa, että vastasit!

Kiitos, että valoit noilla sanoillasi minuun uskoa tulevaisuuteen! Kiitos, että toit minulle uuden näkökulman tähän ahdistukseen!
 :smitten:

Olen myös sitä mieltä, että kyllä sitä aikaa sitten alkaa löytyä mutta se taloudellinen puoli jyskyttää tuolla "tuulimyllynä", koska olen juuri saanut talouteni tasapainoon pitkän opiskelurupeaman jälkeen, jäänyt yh:ksi jne.
Voi veljet!


Siunausta elämääsi!

Sitten kun sitä muutosta todella haluat,ilman"mitä jos,,"pelkoja,se sinulle annetaan.
Ei välttämättä siinä muodossa,miten sen itse suunnittelisit tapahtuvan,eikä siinä aikataulussakaan,mutta ilmaisemalla vapaan tahtosi muuttaa elämän suuntaa. :angel:

Niin monet ovat jo korkeista viroista luopuneet ja tekevät sitä mitä sydämestään haluavat tehdä. :)
Tällaiselle Maija Meikäläiselle ei luopuminen ollut vaikeaa.Ehkä se tie siihen muutokseen oli hieman sanoisinko kivinen. ;D
Mutta silosella tiellä ei kai olisi tullut tarvettakaan.

Pidä unelmaasi yllä ja toteuta se kun aika on! :smitten:

Kuulostaa tutulta   ;) .Itse olen saman asian kanssa paininut (tosin haluan tehdä erilaisia asioita !) jo pari vuotta.Minä sitten tänä vuonna aloin muuttaa elämääni vähän kerrallaan ja "köyhempi" olen paljonkin, mutta se sisäinen onni on tärkeintä.Muutosten tuleminen ei minua häiritse vaan ajattelen sen aina eräänlaisena rikkautena, koska muutokset ovat sellaisia jotka saavat veren kiertämään ja adrenaliinin nousemaan   ;D .En taida olla niitä ihmisiä, jotka haluaa elää aina samanlaista tasapaksuista arkea, vaan sellainen tukahduttaa minut .Kyllä se sinullakin hiljaa lähtee muutos käyntiin kun tiedät vakaasti mitä haluat ja pikkuhiljaa menet haluamaasi suuntaan.Huomaat ykskaks, että tulee eteen toimintatapa joka ratkaisevalla tavalla auttaa sinua  :) .On ihana tietää mitä haluaa  :smitten: .

Mikä sinua estää tekemästä valotyötä kokopäiväisesti? Etkö elä koko päivän ja yön tavaten koko ajan ihmisiä tai hoitaen ainakin jotain ihmisiä koskevia asioita. Valon ajatuksen voit laittaa mihin tahansa keskusteluun tai vaikka laskun maksuun. Valoenergiaa voit laittaa mukaan vaikka karhukirjeeseen.  :smitten:

Itse pyrin koko ajan elämään valotyöntekijänä eli olemaan kokopäivätoimisesti valmis kuuntelemaan ja auttamaan tilanteessa kuin tilanteessa. Hoitopöytä on vain yksi tapa hoitaa eikä ole syytä vähätellä muuta elettyä aikaa. Jokainen ajatuskin vaikuttaa joten ei valotyötä edes voi tehdä nk. vain virka-aikana. Usko pois - olet tärkeä 24/7 teetpä mitä tahansa.   

Hyvä pointti Small  :angel: - aivan ihana argumentti  :D :smitten:

Niin, valotyön tekeminen ei ole olosuhteisiin sidottu kuin siltä osin, mitä itse vielä hengessään materiassa sitä totena pitäen roikkuu.

Ei ole mitään väliä mitä teet tai miten paljon teet - ainoastaan miten teet, kuinka valoa virratat lävitsesi.   

Valonvirratus jokapäiväisessä elämässä, kaikessa tekemisessä tuo tyydytyksen muutostarpeellesi - ymmärrät tekeväsi just nyt siten, miten sinun on tarkoituskin tehdä.  :smitten: :smitten: :smitten:

Mullakin on menossa jonkinlainen henkinen muutos.

En olisi kuvitellut koskaan että olisin nykyään niin rauhallinen, ja tasapainoinenkin.. :uglystupid2:

Ennen niin levoton, ailahtelevainen ja paljon kärsimättömänmpi olin.. :tickedoff:

Nyt ihmettelen itsekkin kuinka muuttunut olen,sen nykyisen minäni on kumppaninikin huomannut.. :smitten:

Mitäpä jos vain pysähtyy - noidanpyörä saakoon jatkaa kiirettään, itse voi seisahtua ja katsella/tunnustella uutta/ikiomaa suuntaa sekä vauhtia.  ;)

Mulla on itselläkin tosi outo jakso meneillään ja tuntuu kuin jokapäivä/jokahetki pitäisi tarkistaa "kurssia".

voih... ei sanoja. kiitos. Astraali... sama tunne minulla.

Kun sisuskalut lähtevät kiertymään hurjempaan vauhtiin muuttuvassa tietoisuutta, niin paniikkhan siinä iskee. Ei tämä hidas matsku ympärillä ehdi siihen reagoida. Jotenkin sen muutoksen pitäisi mukamas ulkopuolellakin silmällä havaittavissa olla. Ainakin itse vouhkaan joka päivä siihen Idän-lännen-pohjoisen-etelän-pikajunaan joka ei liiku mihinkään mutta junassa olisi kiva tunne siitä että oisi matkalla jonnekin.

Tänäänkin olen vouhkannut. Tajusin kesken haparointikohtauksen että se muutos on jo tässä, minässäni vaikka ympyrät ovat samat. "Tässä kotosalla nyt" on se aika ja paikka fyysisesti mutta tajunnassa kaikkialla. Kuten Rauhis (vitsi, pitääkö keksiä vielä uusi lempinimi ;) ) verbaalilinimenttiänsä jo ihanasti valelikin - se mihin on matkalla, on matkalla ilmentymään kauttamme.

Me loimme sen jo mikä nyt on tai tulossa, voihan sitä leipoa vielä hieman lisääkin tehdäksemme nykyisestäkin työsarasta juuri semmoisen kuin sydämemme toivoo. Me voimme Ikosin sanoin virtauttaa Valoa kaikkeen mitä teemme, mitä erilaisimmissa työtehtävissä. Uskon myös että luomme työmme muuntumaan palvellaksemme parhaiten kaikkeutta silloin kun se sydän on kohdallaan ja emme ole kiinni kokemissamme rajoituksissa. Näitä olen kovasti pohtinut kun työstäni lähdin 1½v sitten ja uusia olen tuumiskellut - motiivi ku on kohdillaan niin muutoksen tuulet eivät aina pakota hyppäämään mihinkään vaikka se olisi se ensiapu ahdistukseen. Olemmehan aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan kuitenkin?

 :smitten: :-* :-* :-*

On ikävä.

Ei mitenkään paha olo, mutta pohjaton ikävä, jotain, jonnekin, jotenkin.
En vain voi käsittää että kaikki olisi "tässä ja nyt" vaikka sen tiedänkin. Tiedän, mutta en osaa elää sitä todeksi. Mikä täyttäisi sen tyhjyyden? Ehkä eniten kalvaa mieltä se, että ikävöin parisuhdetta. Minulla on ikävä sitä miestä, ketä en ole vielä koskaan edes tavannut..!  ;D

Voiko elämältä vaatia vastauksia? Vai tuleeko vastaukset vasta sitten, kun hyväksyy, että niitä ei välttämättä tule?  :idiot2:

Minä kaipaan muutosta - haluaisin tehdä nyt heti sitä mitä tulen joskus tekemään. Tämä opiskeluaika tuntuu yhdeltä turhalta välikaudelta, jolloin viimeisetkin älynrippeet tuhotaan bilettämällä liikaa ja nukkumalla luennoilla (ööh.. kärjistetysti)...

On vain jotenkin kärsimätön koko elämän suhteen.  ;D

Tuttu tunne. Olisipa edes se ikävä. Ennemminkin turta. Ailahtelee uskon ja epäuskon reunoilla. Hakee vastauksia joita ei ole vielä annettu.

Ei se siihen loppunut, että opiskelut loppuivat! Sitten alkoi välitila. Olisipa jo siellä minne on matkalla. Ja siitähän se ikävä tulee. Ikävä tähän hetkeen, jona kaikki olisi kauniisti. Siitä se onni tulee, että osaisi aina olla tyytyväinen siihen hetkeen missä on.

Vähän lovetettuani suosittelen omasta kokemuksesta perin juurin muutaman päivän taas ihan mihin vain kaivanneena tämä suuren murhepöperön antamista eräälle varsin tunnetulle energialle joka vaikka Rakkaudeksi tai Valoksi sanottakoon. Toimii!

Lapsi on valoa kantava olento, josta voimme ottaa mallia ja ymmärrystä, sillä vain heidän suustaan kuuluu, elämän tosiasiat. Aikuiset luulemme olevamme kaikkitietäväisiä, mutta näin ei suinkaan ole. Jokainen lapsi, on aikuista viisaampi ja siksi moni haluaa hallita, viatonta luontokappaletta, koska se on suhteessa siihen, kuinka hallitsee omia tunteitaan. Itse olen siis antanut elämäni JUMALAN käsiin ja kaikki asiat hoituvat, kuin itsestään, joten vasurilla, terve aikuisuus ja lapsi kainalossa, sanoi aikoinaan, edesmennyt äitini. Herätään aikuiset VALTAVIRRAN vietäväksi, jota RAKKAUDEKSI kutsutaan, niin kaikki menmee, rock and roll, niin kuin sanon leikkimielisesti. Kaikille JUMALAN siunausta ja mukavaa, että olette käyneet kirjoittelemassa ::).

Tuntuu hyvältä lukea kaipuusta johonkin, jonnekin... kannustuksia, ajatuksia, näkökulmia... Ihan kuin pukisitte sanoiksi munkin ajatuksiani ja haaveitani  :)

Mä olen jo jonkin aikaa nähnyt unia, jotka kertovat muutoksesta. Välillä mulla on voimakas tunne siitä, että jotakin on tapahtumassa. Ihan kohta. Ja miten pettynyt olenkaan, kun huomaan, ettei se ollutkaan se työhakemus, jonka lähetin, tai suunnitelma, jonka tein... Mutta niinhän se on, ettei kukaan meistä pysty täysin elämäänsä hallitsemaan - eikä pidäkään pystyä.

Samanlainen tunne muutoksesta mulla oli 7 vuotta sitten (tuo maaginen 7...), jolloin lopulta muutin joksikin aikaa ulkomaille, erosin, muutin taas, aloitin uuden työn ja uuden parisuhteen suunnilleen vuoden ajanjaksolla... Se oli MUUTOS, joka tuntui pitkään etukäteen kaipuuna johonkin ja jostakin pois. Sinänsä tällä kertaa hiukan vähempikin riittäisi  :D

Astraali, mä ymmärrän hyvin sun huolesi taloudellisesta puolesta... Mussakin asuu pieni realisti, jonka köyhyys aikanaan on opettanut. Siksi mäkin ajattelen, etten voi "astua tyhjänpäälle" ja jättää nykyistä työtäni. Totta onkin, että se mahdollistaa monta asiaa, jotka ennen eivät olleet mahdollisia - ja jotka mä koen arvokkaiksi. Toinen puoli musta kuitenkin inhoaa mm. työroolini kovuutta - ja tietää, että mun todellinen paikkani elämässä on jossakin muualla. Täällä on tullut paljon kannustusta siihen, että alkaisi rakentaa omaa haavettaan rinnakkain nykyisen arjen kanssa. Kiitos siitä munkin puolestani  :)

Kuunnelkaa ystävät sydämenne ääntä - mäkin yritän  ;)

Tajusin juuri kun tämän ketjun otsikkoakin luin...
En kaipaa mitään muutoksia... tavallaan... toki muutettavaa olisi sisäisesti ja ulkoisestikin... mutta jotenkin vain... on olo, että kaikki ajallaan, nyt on ihan hyvä näin, keskeneräisenä. En nykyään ole edes kaivannut mitään 'henkistä kasvua', ei ole olo, että olisin syntynyt väärälle planeetalle  ;) (niinkuin joskus).
Jotenkaan mikään ulkopuolinen ei häritse niin paljon, että se 'järkyttäisi omaa sisäistä oloa'. Toki ravistaa aina hetkeen ja toimintaan tarvittaessa, mutta... en ossoo selittää..
Ehkä olen vain jämähtänyt... laiskistunut... vaikken koskaan ole ollut mikään kovin tavoitteita asettava ihminen....  :D

Kuulostaa todella hyvältä Mirjam!

Miksikä sitä haikailisikaan sellaista, jota
koko ajan tapahtuu kuitenkin!

Minulle toi rauhan selvännäkijän kanssa juttelu.
   

Mäkin olen vakavasti harkinnut selvännäkijällä käymistä. Jospa se avaisi silmät uudella tavalla - saisi ainakin toisen ihmisen näkökulman. Yritin itse asiassa varata jo ajankin, mutta kyseinen henkilö oli kovin varattu (luotettava - olen kuullut...). Kiehtovaa olisi käydä!


Sinäpä sen sanoit  :smitten:

Olen joskus miettinyt, että ollaankohan me kotoisin samalta planeetalta.  ;)  Monta juttua olen jättänyt kirjoittamatta, koska Mirjam ennättää sanoa minun ajatukseni ensin. Jälleen tyydyn allekirjoittamaan Mirjamin tekstin enkä vaivaudu toistamaan samaa ajatusta ja tunnelmaa.  :) 

Jännä, koen asiat aika eri tavalla tässä kohtaa. Ei ollenkaan sama planeetta.

Lähdin jouluaattoyönä kävelylle metsään sen jälkeen kun muut olivat menneet nukkumaan. Seisoin varmaan puoli tuntia kuusikon keskellä pimeässä katsellen oksien välistä kimmeltäviä kirkkaita tähtiä ja puhuin ääneen enkeleille, jumalalle, edesmenneelle isälleni, oikeastaan poljin jalkaa ja raivosin kuin mikäkin pikkuipana, että antakaa nyt vastauksia, muuttuuko tämä ikinä..

Kuten olettaa saattaa, en saanut mitään vastauksia enkä merkkejä, kun olin varmaankin liian epätoivoisella taajudella niitä vastaanottaakseni..

Mutta kas kummaa, jatkoin matkaa ja rauhoituin ja yhtäkkiä tiesin että vaadin elämältä liikaa juuri tähän hetkeen. Kaikki tapahtuu kyllä aikanaan.  :) Tai siis tottakai olen tuon ennenkin tiennyt, mutta nyt tunsin ja ymmärsin sen! Ihan täydellisesti.  :)

Kaipaan, kaipaan, kaipaan muutoksia...

Viime päivät ovat olleet henkisesti ihan hirveitä. Väsyttää ja itkettää ja kauhea pakkomielle että pitäisi saada jotain hauskaa ja uutta tehtyä, luomisen kaipuuta ja ideoitakin syntynyt mutta kaikki innostus menee äkkiä ohi.  :'( Luulen että se johtuu uuden vuoden odotuksesta, kun kuvittelen että se pitäisi aloittaa jotenkin viisaasti.  :crazy2: :idiot2:

Auringon valosta tuli hetkeksi hyvä mieli, mutta sitten en meinannutkaan jaksaa enää kävellä lenkiltä kotiin. Tein siitä johtopäätöksen, että tänään ei pidä yrittääkään tehdä yhtään mitään enkä ole juuri tehnytkään. En jaksa olla onnellinen enkä kiitollinen tästä hetkestä, en sitten pätkääkään. Olen aina kiittänyt vaikka olisikin tuntunut pahalta mutta ei nyt. Enkä yritä olla onnellinen kun en kerran ole.

Ja yhtäkkiä tiskatessa ihan kuin joku ääni olisi kuiskannut että "paraneminen se vasta kipeää tekeekin". Ihan pöljää, lähinnä tuntuu siltä kuin olisi sairastumassa!   :-[:buck2: