Astro Foorumi

3,5-vuotiaani on ennenkin tämmöisiä henkisiä juttuja selittänyt ja tänään sanoi: "Sun luokse on tulossa kaksi mestaria. Ne on punaisia. Mutta ne ei ole vielä täällä."  ::) Ja mistään aiheeseen liittyvääkään ei olla tänään juteltu, eikä puhuttu milloinkaan mistään mestareista.

Yritin kysellä lisää, mutta sitten kun alan kyselemään, vastaukset menee ihan puutaheinäksi :P.


 :smitten:

Lasten suusta todella voi tulla kaikkea ikiviisasta... katso ja näe  :smitten:
Nuorin laukaisi täs täännoin, kun näytin sille ostamiani (meinasin pyörtyä onnesta, kun löysin puhdistamttomia, kaksikärkisiä, aitoja vuorikiteitä... halpoja ei myöskään olleet  :D) kiviä kasan. Tämä otti varovasti nuo kiteet omaan käteen muiden kivien seasta ja kuiskas; "nämä on taikakiviä, suuria"  :smitten:

jupiter
oktaavi 36
sävel F
väri punainen

Sinua tullaan viemään eteenpäin lähiaikoina.
Ilmassa on valojuhlan tuntua,
monet tekevät ison harppauksen.

Lapsillahan on luontainen kyky luoda ja hankkia mielikuvitusystäviä.
Itse leikin aina Pekka-nimisen pojan kanssa. Se teki aina pahat teot puolestani. Puoli vuotta hengailin ja naureskelin ja leikin hänen kanssaan.. Sinne meni.
Se oli jännä juttu.. mie ihan oikeasti näin sen :D

parasta oli, että Pekka oli Pekka töpöhäntä. Leikin siis kissapojan kanssa. Mutta se oli ihan oikea kissapoika.

lapsilla on varmaan tallella edellisten elämiensä viisaus puhtaana ja raikkaana. He näkevät ja ymmärtävät asioita erillalailla kuin aikuiset. Aikuiset pistää kaiken mielikuvituksen piikkiin, mutta eihän se välttämättä niinkään ole.
Kyllä lapset tietää  :smitten:

Lapset ovat puhtaita ja viattomia, eivät ole vielä kokeneet, tämän elämän vaikeuksia, kipua ja kasvamisen tuskaa. Heidän kauttaa peilaamme itseämme ja se saa aikaan toisissa kiukkua ja vihaakin, sekä hallitsemisen tunteita. Ei kestetä, todellista puhtautta, henkisyyten verraten. Jälkikasvu muistuttaa, omasta lapsuudesta, kuinka hyvä se on ollut, näin uskoisin, vaikka minulla, ei vielä omia lapsia olekkaan. Kun se aika tulee, voin sanoa, että olen sen jälkeen, maailman onnellisin mies :smitten:

Lapsilla taitaa kyllä olla vielä kanavat auki.

Itsekkin olin n. 3-vuotiaana kysynyt äidiltäni nähdessäni perhosen kesällä että; Äiti, kun minä kuolen voinko syntyä uudelleen perhoseksi?

Äitini oli suu ammollaan katsonut, kun ei ollut moisista minulle puhunut.

Samoihin aikoihin pienenä oli alkanut tuijottaa kattoa, ja äitini oli ihmetellyt asiaa. Olin vain tokaissut että katso äiti kuinka suuri kristalli. Eihän äitini mitään tyhjässä katossa ollut nähnyt  :)
Ihmetellyt jälleen.

Itse en tapauksia muista, mutta muistan kyllä (mielikuvitus?)Ystäväni
Jonka kanssa leikin pitkään, mutta joka eräänä päivänä vain katosi, muutti Afrikkaan olin sanonut.

Mistähän nämä näkymättömät ystävät tulevat?

Ovatko kenties oppaita/henkiä? Vaiko todellakin vain mielikuvituksen tuotetta? - En usko.

Ja missähän vaiheessa nuo kanavat alkavat todenteolla tukkeutua?murrosiässä, vaiko paljon aiemmin?

Ensin tullaan kanavat auki. Menevät tukkoon, ja sitten niin kovin yritetään availla.

Melkoista oravanpyörää sanon.hih ;D

olen kuullut sellaisen teorian että lapsilla olisi yhteys vielä entiseen elämäänsä tuonne 3-4-5 vuotiaaksi asti,
ja nämä mielikuvitusystävät olisivat ihmisiä sieltä,
tai paikat,talot,esineet,
muistikuvia,jotka sitten tarkoituksenmukaisesti häviävät,
on tultu elämään tätä elämää,tässä ajassa

tyttärelläni oli mielikuvitusystävä Liisa,
ajattelin että se oli lohtu ainoalle lapselle,
Liisalle piti jättää tuoli vapaaksi ruokapöytään,
paras tapaus oli kun tytär huusi talvipäivänä ikkunasta:
"Liisa,tule heti sisään sieltä ruipottelemasta!"
(nikki-suomi sanakirjasta ruipotella on yhtä kuin olla liian vähissä vaatteissa lämpötilaan nähden)

 :2funny: Ihuna... taitaa jäädä minunkin sanastooni tuo ruipotella.
 :smitten:

Aikuisetkin luultavasti tietäisivät paljon enemmän, mutta
länsimaisen kulttuurin piirissä - ensisijaisesta luullaksemme
kristinuskon "ansiosta" - tuollaista tietoa paheksutaan niin
voimakkaasti, että se painuu alitajunnan syövereihin. Sieltä
se voidaan kätevästi elävöittää mm. Jooga-suutrassa mainittujen
siddhitekniikoiden avulla...
"Lasten kaltaisten on Taivasten Valtakunta.
- Taivasten Valtakunta on sisäisesti teissä!"

 :D

Minulla ei ollut lapsena mielikuvitusystäviä (- jos ei kyllä oikeitakaan, kun olin niin arka, että leikin lähinnä äidin hameen alla  :idiot2: ) mutta erikoinen minäkuva kylläkin. Muistoni ulottuvat n 1,5 vuotiaaksi. Tällöin ajattelin aina olevani vaalea poikatukkainen lapsi (en tiedä tyttö vai poika - androgyyninen hahmo) vaikka oikeasti peilistä katseli kasvot tumman kiharapehkon alta.

Jännä juttu. "Vieras" minä hävis alta kolmen vanhana.  :)

Se vieras minä on misto edellisestä elämästä. Edellisistä elämistä voime näin aikuisena (tarkoitan henkilöä joka ei ole hyvin vahvasti mediaalinen) nähdä, tai oikeammin meille näytetään niistä ne asiat jotka ovat tarpeen syystä tai toisesta, näin ainakin itse uskon. Itselle esim. egypti kokemus toi valtavasti itseluottamusta ja taas keskiaikainen lapsuuden kokemus iloa,onnellisuutta sillä olinhan näyssäni valtavan onnellinen. ym ym .. luulin aina kuolevani ennen työikää, ja se joka olin ennen on kuollut-minusta on tullut uusi ihminen, tosin tunnen uudistuvani tai aukenevani vielä -pitkään ja lähinnä ehkä 10-15v kuluttua.

Aivan ihanaa! Voit kysyä häneltä neuvoa vaikeassa tilanteessa  :)

Pakko heittää väliin... mitäs jos jollakulla lapsella on vanhemmat, jotka em. tyrmäävät nämä kokemukset ja jopa kieltävät hulluilemasta (toisin sanoen pelkäävät itse). Mitä tämä tekee lapselle?

Ihan uteliasuuttani kyselen, koska sivusta olen katsellut yhden perheen lapsia ja aikuisia...  :-X

En nyt juuri muista nimeä, mutta erään kuuluisammankin meedion mukaan (hän oli auki lapsuudessaan -ja tähän saakka) Hän joutui arestiin kun mokomia höpötti. Hän kertoi asiat ennelta ja sai siitä hyvästä aina rangaistuksen. Onneksi lapsena hänellä oli henki tai enkeli (kenties, en tiedä) mutta joku, eikä hän pelännyt kärsiessään näitä rangaistuksiaan. Mutta ei se VARMASTIKKAAN voi olla helppoa!

Nuo teidän jutut auttavat minua ymmärtämään jotenkin sitä mitä muistan lapsuudestani.

Oli aika jolloin etsin metsästä jotakin keijua aivan vauhkona. Minulla oli ihan kauhea hätä, kun en enää nähnyt tai tavannut sitä. Muistan sen ahdistuksen ja kummallisen ikävän. Puhuin siitä varmaan jotakin äidilleni, kun hän lohdutti ja sanoi, että ei sellaisia ole oikeasti olemassa, että ne ovat vain mielikuvituksen tuotetta. Sekin herätti minussa syvää surua.

Sitten oli vain uskottava, että niitä ei ole.  :'(

Minulla oli/on sellaiset vanhemmat jotka tyrmäsivät tuonkaltaisia kokemuksia, asioita. Varsinkin isäni... Minuun se vaikutti siten, että vaikenin ja lopulta itsekin jätin ja unohdin suurimman osan. Ns. "suljin hanat", kunnes ne murrosikäisenä taas "avasin".  :angel: Täytyy kuitenkin näin jälkeenpäin sanoa, että silti jossain sisimmässä se kyky/yhteys on säilynyt aina.  :smitten: En vain enää tuonut sitä julki...  ::)

Mutta jospa nyt olisi aika vähän laajemmalle ymmärrykselle.

Minullekin tätini sanoi aikoinaan, että on olemassa paljon ihmeellisiä asioita, joita ei voi ymmärtää, ne vain ovat, mutta niistä ei pidä puhua, muuten leimautuu hulluksi.

En ole sulkenut omien lapsieni suita. Kun toinen kertoi, kuinka puut puhuivat hänelle, olin siinä mukana. Ja kun toinen tuli kertomaan, että kellui oman kehonsa yläpuolella, selitin, että sellaista sattuu joskus, mutta ei kannata olla huolissaan. Sanoin, että kuitenkin on parasta olla hakeutumatta tahdonvoimalla siihen tilaan, odottaisi että ymmärtää enemmän asioista ja on vahvempi. Sitten ei ole sellaista tapahtunutkaan. Hän on oppinut ymmärtämään, että näitä asioita ei pidä miettiä liian paljon, on otettava arkipäivästä kiinni.

Pääasia, ettei tyrmää eikä naura lapsen jutuille.

Pääasia, ettei tyrmää eikä naura lapsen jutuille.

Niinpä!

Minäkin olen pienenä jutellut äidilleni ja isälleni, etteivät he ole minun oikeita vanhempia. Minun isälläni on kuulema musta parta... (Tässä elämässä isälläni ei ole partaa lainkaan)
Muistan hämärästi tuo hetken, kun puhuin sitä äidilleni. Minusta oli ihan okei, että nyt minulla oli eri vanhemmat mutta "oikeita" ne eivät kuitenkaan olleet. Olo oli hetken kuin adoptoidulla.

Käsittääkseni ensimmäisen kerran ihan kunnolla kanavat menevät tukkoon murrosiässä, joka on ensimmäisiä elämän suurimpia kasvukohtia (itselläni kävi juuri näin).

Minullakin oli paljon mielikuvitusystäviä pienenä. Muistan ainakin kolme muurahaista, niitten nimiä en tosin enää saa mieleeni. ;) Muuten olen aina elänyt paljon mielikuvitusmaailmassa omine mietteineni ja leikkinyt yksikseni. Harrastan moista edelleen paljon, visualisointi on yksi luomisen ehto ;)

Lapsen mielikuvitusystävistä voi tulla myös ihan oikeita henkiolentoja henkimaailman puolelle, sillä jos keskittää ajatuksensa tarpeeksi johonkin, se alkaa elää. Minulle on sanottu, että esimerkiksi Tolkienin Keski-Maa on olemassa, koska niin monet ihmiset rakastavat tuota maailmaa ja ajattelevat sitä ja sen hahmoja. Olen itsekin tavannut joitain henkilöitä, jotka tässä maailmassa ovat fiktiivisiä, mutta joista on monien fanien ja heidän lämpimien ajatustensa myötä tullut eläviä olentoja toiselle tasolla ^____^

Keskimaasta:

Tuolla pellon pientareella kasvoi puron varrella sellainen ikivanha pahkainen paksurunkoinen koivu, jonka oksille (syliin) kaikki kylän lapset kokoontuivat. Minun lapseni nimittivät häntä vanhaksi entiksi. Tietyssä vaiheessa he halivat enttiä enemmän kuin minua, siis tunsin suorastaan mustasukkaisuutta tuota äitipuuta kohtaan.  :-[