Astro Foorumi

Valhe - valkoinen valhe.

Mitä te ajattelette valehtelusta. Jos siihen on syy, voiko sitä syytä käyttää? Pitäisikö kaikki valhetelu antaa anteeksi? Entä jos tietää jo, mutta toinen ei vieläkään paljasta että valehtelee.  

Valehtelu on taitolaji, kuten myös anteeksianto,
jotka hallitsevat suveneeristi
vain hyvin viisaat ja älykkäät ihmiset.

Toistan nyt itseäni kuin rikkinäinen levy,
mutta sanottakoon nyt vielä kerran,

Ihminen, joka väittää, ettei ole koskaan valehdellut
tai sanoo, ettei osaa valehdella,
voi mielestäni katkaista molemmat kätensä turhina,
koska todenäköisesti hän ei ole koskaan
käyttänyt myöskään käsiään mihinkään
tai ei edes osaa käyttää niitä.

Valehtelu on luotu tasoittamaan ihmisten
monimutkaisia suhteita.
Silti valehtelusta pitäisi vähintään yhden
saada jokin hyöty/mielihyvä,
parhaassa tapauksessa molempien. :)

Valehtelu, josta kukaan ei voita tai hyödy
mitään hyvää, on anteeksi antamatonta ja pitäisi kieltää lailla.  ;D :2funny:

Riippuu tapauksesta, henkilöstä, mielialasta ja vaikka mistä.

Välillä on helpompaa esim. heittää peliin se valkoinen valhe kuin alkaa kinaamaan asiasta henkilön kanssa jonka tietää pitävän päänsä vaikka olisikin väärässä. Tämä on ilmennyt muutamille tuntemilleni tulmerkkien edustajille. Selviää vaan itse huomattavasti helpommalla ja eikä kulu turhaan omaa energiaa. Energiaa saa kyllä hukattua tärkeimpiinkin asioihin.
Kysymys ei kuitenkaan ole yksiselitteinen eikä siihen ole yhtä oikeaa vastausta.
Valehtelu ei todellakaan ole minulle mitenkään mieleen, koska jos joudun käyttämään sitä, niin joka kerta koen menettäväni palan syvältä itsestäni ja sitä palaa ei saa koskaan takaisin.  :-[

Minulle elämä ei ainakaan ole mikään kilpailu, jossa ainoastaan hyödyllä ja mielihyvällä on merkitystä (en sano ettäkö ajattelisit näin, mutta tällaisia ajatuksia minulle heräsi). Hyötyajattelun ja mielihyvän tavoittelun takia maailmassa ovat monet asiat aivan päin mäntyä (voisin käyttää pahempaakin sanaa tässä yhteydessä) ja siksi minusta lähtökohtaisesti kaikkeen lähestyminen joko mielihyvän tai hyödyn kautta on jotenkin aika kiistanalaista. Minulle elämä ei ainakaan ole parhaimmillaan eikä pahimmillaan hyötyä tai mielihyvää (ehkä tätä hieman, mutta ei se saa olla lähtökohta sille, että saa höynäyttää muita ihmisiä saadakseen kivan olon itselleen).

Olisi myös valaisevaa, jos joku voisi antaa esimerkin tilanteesta, jossa valehtelu parantaa olosuhteita tai tilannetta enemmän pidemmän päälle kuin asioiden rehellinen puiminen (HUOM. rehellinen ei ole sama asia kuin turhien asioiden mätkiminen päin naamaa ja epäoleellisten ja itsestä lähtevien ärsytysten purkamista toiseen jne, vaan asioista puhumista kiertelemättä - jos asian takana on lämmin henki, niin suoraan pystyy kyllä puhumaan toista pahemmin loukkaamatta, jos taas suoraan puhumisen syy on oma ilkeys, niin se on asia erikseen.)..

Eräs lapsuuden ystäväni oli juuri samanlainen,eikä ole iän myötä miksikään muuttunut.
Hän jopa lupaili aina mitä milloinkin,saadakseen ystäviä.
Nyt aikuisena hän sepittelee aivan typeriäkin asioita.Siis täysin tarpeettomia valheita.Hän tekee tuota ilmeisesti viihdyttääkseen muita.
Keksii päärooliin aina jonkun vieraan.Todellisuudessa en tiedä,onko näitä henkilöitä edes olemassa.
Asuu toisessa kaupungissa ja tapaan harvemmin,joten olen antanut asian olla.Samasta syystä kuin sinäkin,eli en halua nolostuttaa häntä.

Toiseen katkaisin välini joskus marraskuun tienoolla.Hän valehteli selkeästi hyötymistarkoituksessa ja oli samaa mieltä sen kanssa,jonka seurassa kulloinkin oli.Kelkka hänen kohdallaan siis saattoi kääntyä muutamia kertojakin päivässä.
Hän sai puheillaan ikävyyksiä aikaiseksi,ei kylläkään minulle.Mustamaalasi yhden ihmisen ja väärillä puheilla.Putsaili omaa mainettaan.
Hänetkin luokittelin jotenkin riippuvaiseksi valehtelusta. ???
Se toisen vaikeuksiin saattaminen riitti minulle ja ilmoitin,etten halua olla enää missään tekemisissä.
Eipä siinä ystävää menettänyt.Ei hänen aikanaan kuitenkaan mitään asiaa voinut puhua,ellei halunnut sitten jotain aivan kummalliseksi vääntynyttä juttua muilta asiasta kuulla.

Minua helpotti.Enää ei tarvitse edes olla uskovinaan.Sillä juuri sellainen olo siitä tuli,että tuo pitää minua aivan nuijana.

Pyrin todella pysymään totuudessa.Se on helpointa itsen kannalta ja säilyttää ystävien luottamuksen.Koska luottamuksen perusteella valikoin itsekin seurani.Parempi yrittää välttää niitä valkoisiakin valheita,mitä niistä hyötyy,,

Minun silmissäni valehteleva ihminen menettää uskottavuutensa. Tämä on väistämätön seuraus runsaasta valehtelusta. Valehteluksi katson myös oleellisen tiedon salaamisen. Esim. parisuhteessa, ystävyydessä ja muissakin suhteissa jatkuva valehtelu ja tiedon panttaaminen johtaa suhteen tuhoon väistämättä, joko lyhyen tai pitkän kaavan mukaan. Pitkä kaava sisältää sitten epäluuloisen puoliskon puolelta jatkuvaa kyyläystä, asioiden tarkistelua ja ulkopuolisten tiedonlähteiden käyttöä totuuden selvittämiseksi. Rasittavaa kaikille osapuolille.

Itse en edes ymmärrä käsitettä "valkoinen valhe". Onko tämä jotain kaunisteltua puhetta kohteliaisuuden takia? Jos joku kysyy vaikkapa mielipidettä uudesta kampauksestaan, on monia tapoja sanoa asia totuudenmukaisesti (ihana, ok, enpä olisi huomannut, ellet olisi sanonut, järkyttävä).

Jostain syystä eräät tuntuvat ajattelevan, että on vain kaksi tapaa ilmaista itseään: suorasukainen töksäyttely tai valehtelu. Itselläni ei ole koskaan ollut mitään vaikeutta kulkea jossain näiden kahden ääripään välissä.

Ainahan siihen varmasti on olemassa syy ja jokainen päättää käyttääkö sitä. Suurimmat valheet varmaan tapahtuvat itseltä tiedostamatta, sellaiset, jotka syövät "sielua sisältäpäin", eli elää itselleen valheellisesti. Itseasiassa minusta loppupeleissä ei voi kuin itselleen valehdella.
Jos päätän jollekulle valehdella, voisin ehkä ajatella, että onpas hän helposti huijattavissa. Mutta mitä ihmeen merkitystä lopun viimeksi sille toiselle on, jos puhun jotain, mikä ei ole totta?
Sitä kautta saan siihen valheeseen vastauksia, jotka nekään eivät ole totta, koska silloin ei vastata totuuteen, vaan minun antamaani valheeseen.
Itseasiassa tulen silloin itse huijatuksi.

Olenhan minä paljon valehdellut, lapsena siksi, että varjelin itseäni väkivallalta, tai mitätömiseltä tai hylkäämiseltä.
Mutta vaikeaa se on minulle aina ollut.
Minua on aina ärsyttänyt, että ihmisten on vaikeaa kestää totuutta ... niinkin myös itsenkin. Se saattaa hetkellisesti satuttaa, mutta kyllä se on vaan loppupeleissä kunnioituksen osoitus, rehellisyys.

Nykyään jos tulee tilanteita, etten tahdo kertoa totuutta jostain syystä, olen hiljaa... no yleensä olen aina niin tehnyt, jossei noita lapsuuden suojautumiskeinoja lasketa mukaan, olen hiljaa mielummin kuin valehtelen. Mutta valehtelua sekin on. Ei yhtään sen parempaa kuin tarinoiden sepustelu. Ja joka hetki se totuus jostain asiasta kalvaa sisälläni ja tahtoo tulla ulos.

Mitä sitten taas tulee anteeksiantamiseen, niin minulle itselle on ainakin tähän asti ollut helppo antaa anteeksi valehtelu.
Ennemmin juuri asioiden salaaminen pitkään, on se mitä itsekin harrastan, koska en halua tarinoita sepustella, sitä on mielestäni vaikeampi antaa anteeksi... se on toisaalta vielä loukkaavampaa... epäkunnoittavampaa..
Tai no... samalla viivalla ne kulkee, itseasiassa on kyse siitä, miten kauan pitää valhetta yllä, olis se sitten salailua tai sepustelua. Se saattaa vaikuttaa siihen, miten helposti kykenee antamaan anteeksi.
Ja tietysti ne alta paljastuvat motiivit... miksi toinen on pelännyt kertoa totuutta... sekin vaikuttaa..
Joskus voi syy olla niin perusteltu ja inhimillisyydestä kumpuava, että valehtelu on hyvin ymmärrettävää.

Mutta siis ihan tämmöinen laskelmoitu valehtelu, se ei ole koskaan oikein kuulunut harrastuksiin. Siis hupina en sellaista osaa pitää.
Aina se on ollut jonkinlainen suojautumiskeino joltain.

Näistä on lukemattomia käytännön esimerkkejä. :)
Osa jopa aivan loistavia! :smitten:

Esimerkiksi ihmissuhteissa saattaa olla tilanne,
jossa on toisen huomioon ottaminen ja hienotunteisuus
vaatii valkoisen valheen, joskus jopa oikein emävalheen.

Viisas ihminen tekee sen niin, että se on uskottava
ja valhe ei paljastu ko. henkilölle. :)

Kaikkea hyvää ei mielestäni tarvitse lähteä
tuhoamaan olemalla totuuden torvi joka nurkalla.

Se ei ole myöskään ystävällistä, asiallista tai fixua käytöstä.

Ihmisten tulisi olla henkiseltä sivistyneisyydeltään
sen verran kehittyneitä, että tietää, missä kohdin
on järkevää kiertää raakaa totuutta. ;)

Minä en hentoisi loukata 95 vuotiaan tomeran isoäitini
tunteita hänen tekemästään kuivakakusta,
joita hän on koko pitkän elämänsä ylpeänä tehnyt,
vaikka nykyisin hän ei enään muista mitä siihen laitetaan
ja se maistuu mitä kauheammalle sonnalle,
jota pitää kakoen yrittää niellä litralla kahvia
kaikki kauhukuvat myrkytys -ja ripulitaudin
mahdollisuudesta mielessä. ;D :2funny:

En kirjoita tätä mitenkään vastakkainasetteluksi kirjoittamallesi.  :2funny:
Vaan jännästi tuon luettuani minulle tuli oikein elävä kuva mieleen tuosta 95-vuotiaasta iso-äidistä elämänkokemuksia takana valtavasti, elämänviisautta, sellaiset naurunrypyt silmäkulmissa jne..
Minusta tuntuisi, että hän itseasiassa tietää, että se hänen kuivakakkunsa on täyttä sontaa, hän on tiennyt jo vuosikymmeniä, mutta koska kukaan ei ole uskaltanut siitä mainita mitään, hän ajattelee, että maistakoot omaa lientään...
Ja nauraa hyväntahtoisesti hiljaa sisäänpäin  ;D  samalla kun katselee muiden urheaa kuivan kakun nielemistä... ja ajattelee; "kyllä elämä heillekin vielä opettaa*

Tulipa toinenkin aika tärkeä esimerkki mieleen.

Jos joku ihminen, vaikkapa kömpelö lapsi
yrittää kaikkensa jonkun asian eteen,
hän on selvästi innoissaan tekemisestään
ja vaikka lopputulos ei olisi kummoinen,
suorastaan kauhea, niin kuka menee tuhoamaan
ko. henkilön ilon, innostuksen ja mahdollisuuden
yrittää uudelleen ja kehittyä
paukattamalla totuuden päin kasvoja,
että kuule, aika kauhea yritys,
etkä sinä taida oikein hyvin osata?


Siltikin pieni totuuden kaunistelu voi olla
tärkeä sysäys koko elämälle ja/tai kehitysprosessille. :)

Minun mielestäni on aivan turha huudella siitä,
kuinka jonkun ihmisen kunnioituksen häviää, jos valehtelee.

Ennemmin sellaisen ihmisen, joka tuhoaa toisen
ihmisen, vaikka jonkun ongelmallisen lapsen
elämän/mahdollisuuden parempaan kertomalla totuuden,
silloin kun valheella saadaan jotain hyvää aikaan,
ei koskaan enään saa kunnioitusta ainakaan minun silmissäni.

Tuollaiset ihmiset pitäisi ampua! >:(

Näitä esimerkkejä löytyy miljoonia,
myös aikuisten kesken.


Totuuskin kun voi olla vain jonkun näkemys asiaan.
Totuus on myöskin usein vain pelkkä maku-asia.

Olen todennut juttuja, jossa en ole voinut syyttää toista valheellisuudesta, koska hän vain 'näkee asian niin, eikä voi muuta tietääkään'. Eli uskoo omaan harhaluuloonsa ja torjuu kaiken muun, tekeytyy tai tiedostamatta on syyntakeeton. Herätäpä siinä toinen totuuteen, varsinkin 'omaan totuuteen'.

Minun on vaikea luterilaisen piiskakasvatuksen saaneena valehdella. Mutta olen kyllä oppinut totuuden kiertämisen eli puhun sen OSAN mikä on TOTTA ja sopii tilanteeseen. Usein yleisen edun tai rauhan hyväksi. Olsikohan tuo vähän niin kuin kruksaamista aallokossa?

Vaikka siinä helposti pettää itseään.

Valehdella itselle on mielestäni se pahin juttu!

Valehtelussa tarkoitus pyhittää keinot
- Ja harjoitus tekee mestarin! ;D :2funny:

Miten muuten hiukan tuntuu, että ihmiset
ottavat hyvin vakavan sävyn,
kun puhutaan valehtelusta? :idiot2:

Onko niillä jotain peiteltävää? ;D  :D :2funny:

Itselläni on aikakausia,jolloin valehtelu ei merkinnyt mitään.Siis korkeintaan nuoruudessa paha mieli vanhempien puolesta.Vaan eipä sitäkään osannut aina ajatella.

Lähtiessäni yhä enmmän kulkemaan henkistä tietä yhtenä osana elämääni,alkoi valehtelu tuntua yhä vastenmielisemmältä.Minäkin koin,että jos jotain olin saavuttanut,siltä putosi koko pohja pois valehtelemalla.Vaikka vain pienelläkin valheella.
Aivan kuin siten olisi yrittänyt tehdä itsestään tietävämpää,tai parempaa.
En osaa selittää nyt miltä se tuntuu.Mutta yhtenä mittarina toimii taas tämä.Miten haluaisin minua kohdeltavan?Minä haluaisin tietää totuuden,julmankin.Silloin voin itse päättää haluanko jatkaa jotain valheessa kasvanutta,vai lopettaako.

Ei silti ole pakko hyökätä omien totuuksiensa kanssa kenenkään kimppuun,jos ei edes ole kysynyt.Jos taas joku kysyy vaikkapa ystäväni asioita,on helppo sanoa,että kysyisitkö häneltä itseltään,en halua sekaantua.
Mutta jokainen tekee omantuntonsa mukaan.Kyllähän sen pitäisi kertoa,minkälainen olo mistäkin sanomisista seuraa.

Ja lapset ansaitsevat kuulla totuuden.Heitä ei kannata opettaa valehteluun.Lasten työt ovat aina kauniita jokainen omalla tavallaan.
En ole nähnyt vielä rumia,tai kamalia töitä pieniltä lapsilta.

Ehkä se vaan on tätä perussuomalaista rehellisyyttä, mikä kumpuaa niin syvältä ja aitona, ettei sille mitään voi ...  ::)

Minusta tuo on ainakin itsellenikin hyvin tärkeä juttu. Antaa mahdollisuus sille toiselle osapuolelle valita miten suhtautua...
Vaikka itse olisi valmis elämään valheessa, niin ei ole oikeutta vaatia sitä toiselta omassa mukavuuden halussaan.

 :-[ :-[ :-[ *sanoo ihminen, joka on juuri siinä tilanteessa ja kärsii siitä siitä ihan k a m a l a s t i ...  :'(

Hmmm..
Minä hain takaa nyt vähän rankempia aiheita kuin käsityöt. :)

Mutta toisaalta... ::)
...muistanpa omasta lapsuudestani,
kun väkersin innokkaana ekaluokkalaisena koulussa
mitä tahansa piirrustuksesta käsitöihin,
niin naisopettajattareni kertoi niiden järjestäen olevan
hyvin rumia ja vailla mitään järkevää logiikkaa. ;D

Voisin kertoa lukuisia esimerkkejä pelkästään
koulusta, kuinka innostukseni ja kiinnostukseni
ja koko kehitykseni tyssäytettiin taivaan tuuliin.

Tiedä tuota, kuinka älykäs ja fiksu
moniosaaja-nainen olisinkaan ilman näitä kokemuksia.  ::) ;D :2funny:

Niin... kyllä taisi kasvatus äitinikin
kertoa, että
"Kyllä tosi hienon jutun olet tehnyt!
Laitetaampa se tuonne kaappiin oikein paraatipaikalle
tuonne kaiken muun roinan taakse"

Minusta oli todella ihanaa, että hän kertoi totuuden. :) ::)

No tämä on juuri sitä mitä EN tarkoittanut. Jos joku ei ole maailman paras ihminen maalaamaan, mutta rakastaa maalaamista, niin kukaan älykäs ihminen ei mene paukauttamaan täysin syyttä, että "olet täysin p*ska". Se ei ole rehellisyyttä, vaan mielestäni enemmänkin todella tökeröä sosiaalista käyttäytymistä. Sen sijaan voi olla kannustava, mutta se ei tarkoita että valehtelisi. Voi kannustaa ja sanoa että "Ihanaa että nautit maalaamisesta, jatka ihmeessä harrastustasi", ei tarvitse sanoa että "Olet helvetin huono maalaamaan, jätä ne hemmetin siveltimet sinne nurkkaan ja teet jotain viisaampaa, kun kerran olet aivan hemmetin huono tuossa" jne. Ymmärtänetkö eron? Mielestäni siinä on aika mieletön ero ja tuossa jälkimmäisessä ei ole enää kyse rehellisyydestä, vaan tökeryydestä. Sen sijaan ensimmäinen ei ole valehtelua eikä tökeröäkään, vaan lämpimän kannustavaa (johon jokaisen kannattaisi yleensä muutenkin pyrkiä negatiivisen asenteen sijaan!).

Minulle tulee Asterix  noista kirjoittamistasi lapsuuden esimerkeistä nimenomaan mieleen valehtelu.
Ne ihmiset jotka ovat arvostelleet pieniä 'virkkauslappujasi' ja ohittaneet ne yhdentekevinä, he ovat nimeomaan valehdelleet, eivätkä kertoneet totuutta.
Valehteluhan on kovin moninaista.
Jos on kovin katkera ihminen ja paljon jäänyt vaille jotain itse, mitä olisi kaivannut, ei piruuttaankaan suo sitä toiselle. Ja vaikka ehkä sisimmissään tuntisi lapsen väkerryksen hellyyttävän kauneuden, ei vain pysty sitä sanomaan, vaan purkaa sitä omaa pahaaoloaan kieltämälä toiseltakin sen, mitä paitsi itse on jäänyt.
Sillä onhan ne lasten kaikki työt, ihan oikeesti hellyyttävän kauniita.

Sinulle on Asterix nimeonmaan valehdeltu, ei kerrottu totuutta.  ;)

Of course, my horse..  ;)

Minä haenkin takaa nimenomaa sitä valehtelua
ja totuuden kiertämistä, jolla palvellaan jotain hyvää,
esim. juuri tälläisissä edellä mainituissa tapauksissa.

Valitettavasti aivan liian monelle tuo juuri edustaa sitä
valehtelua, josta pitäisi päästä eroon ja ansaita
kaikenlaisia rankaisuksia.

Olen ollut monessa sellaisessa tilanteessa,
jossa on ollut parempaa tilannetajua ja käytöstä
hiukan kiertää totuutta, kuin tuhota jonkun
maailma ja sitten siinä tilanteessa on ollut
joku totaalinen TORVI, joka on paitsi mitätöinyt
koko tilanteen, niin myös orastavan kehityksen
ja mahdollisesti myös koko elämän.

Ja kaikki vain siksi, että ko. KUSIPÄÄLLE
totuus ja totuuden puhuminen ilman mitään kiertelyjä
oli niin ehdotonta. :tickedoff:

Ketä sellainen ihminen sillä totuudesta jauhamisella
yrittää huijata muuta kuin itseään? :idiot2:

Minä ainakin vedän jonkinlaisen rajan tuohon "totuuden ja valehtelun" väliin siinä, että miten läheinen ihminen on kyseessä. Miten pitkäaikaisesta kohtaamisesta on kyse jne.
Ne joiden kanssa tulen elämään pitkään ja joita tiedän minun valintojeni koskettavan, heille pyrin olemaan niin rehellinen kuin kykenen. Sattui tai ei. Ja kysehän rehellisyydessä ei ole "totuuden" kertomisesta sinällään, koska kuitenkin kait pitää ottaa huomioon se, että mikä on minun "totuuteni" ja näkemykseni, ei ole ehkä toiselle sitä.

Minulle tuo rehellisyys on sitä, että kerron ja ilmaisen mitä tunnen ja miten tunnen ja koen. Eli "tarjoan itseni" läheiselleni mahdollisimman rehellisenä ja annan hänelle tilaisuuden nähdä minut sellaisena kuin olen. Enkä siksi olisi valheellinen, että voisin toteuttaa omia tarkoitusperiäni ja vältellä omia (menettämisen)pelkojani.

Ja tosiaan noissa satunnaisissa kohtaamisissa, niin olisihan jo aika rujoa, että heiteltäisiin ihan suodattamatonta ajatuksen virtaa päin naamaa. Onhan siinä sekin, että jos avaamme jonkun haavat, meillä pitää olla valmius ja potentiaalia olla siinä tukena sitten, kun ne parannellaan.
Eli en koe, että meidän pitäisi olla jotain "käveleviä terapeutteja"  :D

Mutta esmes jossain työympäristössä, joko työntekijöiden kesken taikka suhteessa niihin, joille tajoan jotain palveluja; opettaja lapsille, hoitaja hoitoalalla yms niin ne koen jo niin "syviksi" ja pitkälle vaikuttaviksi kohtaamisiksi, että niissä koen tarpeen olla täysin rehellinen, mutta unohtamatta sitä, että minun "totuuteni" ei ole = rehellisyys. Vain itsenä oleminen.

niin. tämä on se lähtökohta, mistä itse lähdin liikkeelle. Kun ymmärtää ja tietää, muttei PYSTY kertomaan että tietää, koska ymmärtää... mutta loukkantuu ja kokee typeryyttä siitä syystä että toinen ei voi JO kertoa totuutta...  :-[

Hmm... totta..
Jos minä olisin tuossa tilanteessa että jo ennen "valheen pajastumista" tietäisin ja vielä jopa ymmärtäisin syynkin, niin silloin ottaisin kyllä asian itse puheeksi ja uskon että toinenkin osapuoli ensireagtioidensa jälkeen tuntisi helpotusta?
Tosin, ehkei sitä helpotusta halua toiselle antaa, koska hän loukkaa itseä salaamalla jotain?  :laugh:
Jonkun on otettava ensimmäinen askel.
*paraskin puhuja, joka on vastaavassa tilaneessa korviaan myöden nyt*  :-X
Tosin siis tilanne ei ole suoraan tuollainen.

Mirjam, itse valhe ei merkitse minulle pätkääkään, mutta se merkitsee että toinen salaa sen  :idiot2:

Olen yleensä ollut valheen paljastaja, mutta nyt mietin sitä, että olisi mielenkiintoista katsoa kuinka toinen asian ratkaisee. Muutoin otan mielestäni vastuulle hänen valintansa valehdella... Tämä on minulle uudenlaista toimintaa. Siksi pähkäilen sitä, että mitähän tässä tekisi etten tee kuitenkaan kärpäsestä härkästä. Paitsi jos tuo ei ole ainut vale vaan niitä alkaa löytyä lisää...  ???

Hmm...
Niin, toisaalta salaaja on valinnut salaamisen... ja omista syistään haluaa pitää kiinni siitä...
Yleensä siellä takana on joko rypäs muita epätotuuksia tai sitten vain pelkoa jostain... jonkin menetyksestä tai omien kasvojen menetyksestä..

Minä ainakin ajattelisin hyvin itsekkäästi tuon kaltaisessa tilanteessa. Mikä helpottaa omaa oloani, sen tekisin.
Jotenkin siis sillä tapaa irottaisin itseni koko kuviosta pois ja toinen osapuoli saisi sitten rakennella omat kuvionsa sen mukaan miten itse haluaa...

Aika vaikeaa ajatella näin asioista irrallista kuviota.. :idiot2:

Minä toisaalta voin antaa salaajan roolissa olevan näkökantoja, sillä roikun itse sellaisessa roolissa nyt.  :-[
Itseasiassa olen aika ahdistavassa tilanteessa, minä en halua salata, mutta mietin motiivejani miksi haluaisin kertoa toisaalta, koska kyse ei ole mistään vääryydestä, vain hyvin kiusallisesta ja jonkun silmissä moraalitommalta ehkä vaikuttavasta asiasta. Haluanko siis lopun viimeksi vain loukata kertomalla jotain, minkä voin jättää kertomatta. :-\
Toisaalta koen, että jos jätän kertomatta, vaikka tässä tapauksessa ei nyt periaatteessa olisi mitään moraalistakaan velvoitetta siihen, niin miten pahalta tuntuukaan tietää asiasta vaikka puolenvuoden päästä ja miettiä, että jospa olisin tiennyt, olisin ollut jokaisessa kohtaamisessa eri tavalla.. plaah... nämä on niin sekavia juttuja.
Ja kun on vielä kolmaskin osapuoli, joka taasen ei omista syistään halua, että asia paljastuu..  ;D
Nooh..
Minulla taitaa olla palaveri asian tiimoilta vielä tällä viikolla..  :buck2:

no jopas sattui  :buck2:

Olen AINA ollut superkilareiden saaja jos joku on valehdellut.
En enää ole varma, onko hyvä paljastaa toisen kortit.
Ehkä minulle on annettu niin suuri ymmärrys, jotta todella ymmärtäisin, enkä tuomitsisi. Jotenkin minusta taas tuntuu, että pysyn hiljaa. Mikäli tämä ihminen ei puhu, nakertaa se luottamusta ja lopulta todennäköisesti romuttaa koko ihmissuhteen. Mutta jos niin käy, ei se ole ollut minun valintani vaan hänen.

Yritän toteuttaa Buddhan ajatusta: "Jokainen ihminen antaa minulle tilaisuuden olla kärsivällisempi ja myötätuntoisempi."

Aika hyvin sanottu, vai?  ;)

 ;) Ehdottomasti kyllä.
Minulla taasen on taipuvaisuutta putsata pöytä mahdollisimman nopeasti roikkumasta. Eli ei nähtävästi kärsivällisyyttä.  :buck2:
Minusta on aina helpottavaa kokea vapautus valheesta ja arvostan niitä, jotka sen tekevät. Olen se itse tai joku muu.
Minusta on turhaa hukata elämää teatteriin ja näytelmiin. Olen Anthony De Mellon kannattajia ja muiden vastaavien, jotka symbolisesti ilmaisevat asioita myös niin, että opettaja heittää oppilaan tornista alas.
Jos nyt näin kärjistän.
 ;D

Yulunga!
Osaan hyvin kuvitella tilanteesi!Päädyin itse ensimmäistä kertaa siihen vaihtoehtoon,että katson kuinka kauan tuo toinen pelaa ja salaa.
Ei hän olisi totuutta koskaan kertonut,ellen olisi sitä sitten kun ero tuli itse hänelle kertonut.
Melkein päivämäärilleen.

Suurin asia mikä siinä sattui,oli tuo salassa pitäminen.Kun mikään ei kuitenkaan ollut salassa.Kaikki oli aivan selkeää.Ei tarvinnut kuin hieman seurata ja kuunnella itseään,sekä seurata toisen säntäilyä.

Toivon ettei sinulla ole kyseessä parisuhde.Siinä joutuu jälkikäteen melkoisen työn itsensä kanssa tekemään,kun tuohon ratkaisuun päätyy.Tosin antaa se voimiakin,kun pahin on ohi.
Voimia uskoa ja luottaa itseensä.Onnea ja voimia sille tielle! :)

Onpa kauan siitä kun olisi "pitänyt" sanoa valkoinen valhe? Se on eri asia kuin kohteliaisuus.  8)

Salaaminen, pettäminen, kieltäminen + lupausten rikkominen=venkoilu romauttaa kiinnostuksen&kunnioituksen.

Ei, kyseessä ei ole parisuhde. Mutta lähelle päässyt ihminen kuitenkin. Tein eilen netti tarotin, missä  :o  :o  :o tuli taas ihmeellisen oikea vastaus.

Päätin antaa asian olla. Se valhe on sisällötään merkityksetön ja asiat paljastuvat ajallaan. Viisautta tässä tapauksessa on olla hiljaa, koska koko valhe on niin älytön etten tajua miksi hän sitä jatkaa. Eli siihen täytyy liittyä jokin henk.kohtainen pelko ja siinä tapauksessa on turha mennä tökkimään.  :angel:

rehellisyys maan perii mutta silti pitää olla raja ettei loukkaa ketään.
Eli siis jos olen todella pahaa mieltä jostain ihmisestä niin en sano sitä vaan pidän asian omana tietonani ellei tule jokin tosipaikka!
joskus ehkä sanomiseni aiheuttavat jotain kateutta että löytyy naista sanomaan asiat niin kuin ne ovat.
inhoan valehtelua. Valkoiset valheet menee vielä mutta kun aletaan siirtyä isompiin juttuihin niin voi rakas elämä  :(
Rehellisyydellä pääsee paljon pidemälle kuin valehtelulla..

Mestarihuijarit.

Huijarit jne pääsevät pitkälle PIMEÄSSÄ maailmankaikkeudessa eli kysehän on paikasta universumissa, mikä valitaan. Samaan lajiin kuuluu manipulointi, vallankäyttö jne. Mutta korttitalot luhistuvat.  8)

Mä pidän itseäni aika rehellisenä, vaikka kieroilun taidot osaankin.. Mä olen pienen elämäni aikana valehdellut jo niin paljon vältelläkseni vastuutta jne. ja ne omatunnontuskat mitä niistä valheista on seurannut, ovat jotain mitä en enää koskaan halua kokea..

Ehkäpä moninkertaiselle kaksoselle tyypillistä, lapsena keksin mitä ihmeellisimpiä juttuja ja koulussa ne menikin ihan hyvin läpi.. Sitten piti keksiä kaikkia miljoonia peitetarinoita ja oltiin kusessa. Enkä ikinä jäänyt kiinni.

On paljon tekoja, jotka on pitänyt tehdä salaa, jotka ovat olleet "väärin, epäkunnioittavaa, petturuutta" lähinnä läheisiltä rahan varastamista murkkuna ja teininä.. Olen yrittänyt jälkeen päin korjata asiaa antamalla näille ihmisille rahaa muuten vaan, koska nyt sitä rahaa on yli omien tarpeiden...

En koe, että olisi väärin jättää tunnustamatta jotain typeryyttä, jonka teki monia vuosia sitten. Vaikka niitä tunnustuksia olen kyllä tehnytkin, ehkä jopa liikaakin.

Nykyään en voi enää valehdella vaan mielelläni sanon kipeätkin asiat suoraan ja jos teen mokan tai jotain typerää, en yritä peitellä sitä vaan voin ihan hyvin tunnustaa nöyränä että minä tein sen, tein väärin.. Valkoisia valheita tarvitsen joskus satunnaisesti, esim. lintsaamiseen..  ;D Mutta esim kaverille voin sanoa suoraan, että tänään ei huvita nähdä tms. ei tarvitse keksiä tekosyitä. Itse inhoan sitä jos huomaan ihmisten keksivän muka kohteliaita selityksiä...

Ahaa! Huomasinpa, että heitit syyn astrologiselle 'kaksosille'. Tuli mieleen, että poikani tekee samoin, keksii juttuja minkä kerkiää. Vain minua hän ei petä. Hänen silmissään vilahtelee joku silloin kun hän kiertelee asiaa ja huomaan sen. Poika tietää sen ja nimennyt minut 'noidaksi'. Hah. Mutta entäs he, jotka eivät ole noitia. Voih!

Olen huomannut, etten voi sietää valehtelua. Itse pysyn totuudessa, koska jään aina kiinni kaikista rikkeistäni. Olen siis jo antanut periksi ja lopettanut kieroilut. Vaan pulma on työyhteisössä tyyppi, jota sanon ammattipoliitikoksi. Sitä kieroilun ja valehtelun määrää on usein vaikea kestää. Selkä on jo puukoniskuja niin täynnä, etten halua hänelle enää selkääni kääntää. Tässä tapauksessa on jo käynyt kuten kettu ja poika -sadussa, etten usko enää yhtään mitän mitä ko. henkilö sanoo.  :knuppel2:    :tickedoff:     :uglystupid2:

Vaan minne meni Metsätonttu? Vielä on pari tuntia sitten foorumilla pyörinyt näköjään? Valheen vuoksiko pakeni? Tule tonttu hyvä takaisin jeesaamaan meitä muita elämän tonttuja taipaleella.   :smiley6600:    ;)

Metsis sääti profiilinsa siihen kuntoon ettei nähnyt enää kuvia  :o siksi seikkailee vieraana...  ;D

On totta,että joskus on parempi olla hiljaa.Odotin yhdessäkin tapauksessa 5 vuotta,että totuus valehtelijasta joka mustamaalasi minua ja läheisiäni paljastuisi.
Olin aivan varma siitä,että vielä totuus valkenee ja niin siinä kävi.

Erehtyi viimein tekemään sellaisen tempauksen,että kaikkien silmät avautuivat.
Niin käy varmaan sinunkin tapauksessasi Yulunga. :)

Eihän se mukavaa ole,kun tietää mikä on totta,mikä ei.Mutta monesti tulee vain suurempi soppa,jos lähtee mukaan sitä hämmentelemään.
Silloin kyllä muutan elämääni jotenkin,jos toisena vaihtoehtona on se,että joudun sitten elämään valheessa joka päivä.

Kaikki ne selkään puukottajat joskus erehtyvät paljastamaan korttinsa ja silloin se korttitalo luhistuu.Kuten tuolla jo joku aijemmin mainitsikin. ;)

 ;)

no niin, alkuperäinen tapaus on selvitetty  :)
asia oli niin kuin oletinkin, ja sain ilmaistua sen nätisti.
Eräs ihminen sanoi, että miksen vapauttaisi häntä siitä piinasta, mikä varmasti vaivaa. Ja ajattelin, että jos välitän, niin miksi en.

Kaikki hyvin  :smitten:

KIITOS kun pohditta asiaa minun kanssani!!  :smitten:

Jos sitten valehtelusta jää kiinni,
niin typerintä, mitä voi tehdä, on inttää
"minä en valehdellut" ja alata riitelemään
ja pitää valheestaan edelleen kiinni.

Ihminen joutuu huonoon valoon
ja siitä pääseminen takaisin kunnioitettavan
ihmisen maineeseen vaatii hurjan työn.

Fixuinta on tunnustaa valheensa välittömästi
ja olla aidosti pahoillaan,
jos siitä jää kiinni.

Syyn valehteluun pitää kertoa,
mutta sitä ei kannata lähteä selittelemään
kautta rantojen, vaan vastaa selkeästi
ja ytimekkäästi, jos toinen kysyy.

Myöskään valhe ei tarvitse enään toista valhetta
peittelemään virhettäsi.
Milloin sitten lopetat valehtelun,
jos ketjutat valheitasi seuraavilla valheilla?

Henkilö, jolle jäit kiinni valehtelusta,
ei tarvitse sinun syyttelyjäsi
ja hänen virheidensä tonkimista.
Se vain pahentaa sinun asemaasi.

Tunnusta heti ja ole aidosti pahoillasi
ja kerro syy valehteluusi, älä selittele.
Vastaa vain jos kysytään, älä syyttele/riitele.

Jos toinen on vihainen ja syyttelee,
ota rikkinäinen levy-taktiikka
ja toistele joka syytökseen,
että olet todella pahoillasi.

Jos mahdollista, hyvitä valheesi
päivää, paria myöhemmin henkilölle sopivalla
huomioimisella, esim. osta loukkaamallesi henkilölle
kukka, hyvää viiniä tms. ja kiitä häntä.

95% varmuudella sinulla on uusi hyvä ystävä
tai olet juuri syventänyt ystävyyden/rakkauden
aivan uusille uomille. ;)

Enpä tiedä... ???
Voiko olla aidosti pahoillaan, jos tietoisesti on toiselle valehdellut, ja jäänyt siitä kiinni?
Mielestäni silloin huijaa jo itseäänkin, en ainakaan voisi AIDOSTI olla pahoillaan, voin yrittää,mutta...itselleen on kaikkein helpoin valehdella, eikä sitä aina edes huomaa.


Näinhän juuri uskottomat miehet tapaavat tehdä, luullen että asia on hoidettu  ;)

Jos minulle noin joku tekisi,kääntäisi hän puukkoa haavassa.
Ystävyys 100% loppuisi siihen. :coolsmiley:

Minulle riittäisi se,että näkisin valehtelevan ystävän helpotuksen tunteen siitä,ettei hänen enää tarvitse jatkaa valehteluaan.
Ei siihen hyvityksiä kaivata, silloin se vain mielestäni  menisi kosiskenteluksi,epäaidoksi imarteluksi.

Jos joku valehtelee, tai teeskentelee, hän ilmaisee itseään sen kautta.
Se voi olla pelokkuutta, tai jokin piirre,jota hän ei itsessään hyväksy.

Siksi olettaisin, että jos hän alkaa "aidosti" pyydellä anteeksi,hän ei silloinkaan vielä katso itseään,eikä hyväksy pelkojaan,hän vain yrittää "pelastaa nahkansa", ja toden näköisesti kierre jatkuu (valehteleminen).

Kun näen että hän helpottuu valehtelun paljastuttua, silloin hän on jo katsellut sisäänsä päin.
 :smitten:

juu en minäkään mitään hyvityksiä kaipaa, se on naurettavaa. EI tavara korvaa tunnetta. Minulle riittää se, että valhe on tunnustettu ja voidaan jatkaa eteen päin. Unohtaa ja nollata ja lopettaa molemminpuolinen piina. Se siitä.

Kysymys ei ole tavaran saamisesta,
vaan kiitoksen saamisesta.

Vain hyvin materialistinen ihminen voi ajattella niin.

Kun ihminen on aidosti pahoillaan
valheestaan/virheestään toiselle,
niin hän poistaa itseltään "huonon karman".

Jos sitten se toinen ei hyväksy anteeksipyyntöä,
niin se ei silti enään ole sen pyytäjän ongelma. ;)

Kiitos(lahja) anteeksi antamisesta ja ymmärtämisestä
tapahtuman jälkeen
on mielestäni kaunis tapa
osoittaa, miten paljon sinulle merkitsi
(vaivauduit siis tekemään jotain),
että sait anteeksi. :)

äh, edelleen eri mieltä. Vilpitön pahoillaan olo ja anteeksipyyntö riittää.

Nyt tämä alkaa olla jankkaamista, joten lukitsen aiheen. Alkuperäinen tarkoitus on täyttynyt.

KIITOS!