Astro Foorumi

Montako parisielua meillä oikein on?  :idiot2:
olen lueskellut aiheesta aikalailla viime aikoina enkä oikein tiedä mitä tai ketä pitäisi uskoa. :-\
Itse luulen tavanneeni kaksi parisieluani ,joista toisen kanssa riitaannun herkästi ja toisen kanssa elän todella onnellisessa suhteessa. Parisielu asian on minulle "vahvistanut" kaksi eri selvännäkijää eivätkä he tunne toisiaan ts. eivät kimpassa puhu minulle "höpöjä"  ;D 
;) :smitten:  :smitten:  :smitten:

Hae uudelleen täältä foorumilta..
mm. sanoilla: rinnakkaiset maailmankaikkeuet ja elämä niissä
  . alitajunnan yhteys
   . rakkaus ja usko

 :smitten:

Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys...
Muutamia omia kokemuksia ja nimikkeitä
(ei mitenkään loppuunhiotusti):

* parisielu: tässä elämässä, samankaltaiset energiat, ystävyys
Koen että olemme ¨samasta puusta tehdyt¨.

* kaksoisliekki: taivaallinen kumppani,
jonka energiat täydentävät ihanteellisella tavalla.
Elämä maallisella tasolla olisi liian helppoa
jos hän olisi tänne inkarnoitunut.

*maallinen parisielu: elämänkumppani
jonka kanssa on myös särmiä hiottavana.
Tähän voi kasvaa jos on sielullisesti läheinen muutenkin,
ehkäpä ¨sielunsisarus tai serkku¨ energioiltaan.

*sieluperheen jäsenet:
miehiä ja naisia, rakkaita mutta myös haastavia.
Joku heistä voi olla läheisempi kuin toinen
vaikka kaikki yhtä tärkeitä ja rakkaita.
Energiat samankaltaisia omieni kanssa.
Ehkäpä liian samankaltaisia parisuhteeksi asti?

*sielunserkut:
rakkaita sieluja, takana useita rankkoja karmoja,
osassa voimakastakin vetovoimaa ja opittavia läksyjä.
Osalla ¨samanväriset¨energiat omani kanssa,
osa edustaa eri ¨värejä¨.
Ihania ihmisiä joita ei voi olla rakastamatta!

* luokkatoverit:
Samoja henkisyyden asioita opiskelevia ystäviä
tai kaukaisempia tuttavia. Ymmärtävät heti mitä tarkoitan,
mitä näen, koen , elän. Värähtely sopusointuista omani kanssa.
Useita yhteisiä kilvoittelun ja opiskelun karmoja.
Heitäkään ei voi olla rakastamatta!

Ikuisesti mielenkiintoinen aihe. Minulle eräs selvänäkijä sanoi, että se mies kenet kuvittelin sielunsirukseni, oli edellisestä elämästäni. Hänen ja minun tarkoitus oli tässä elämässä päästää toisistamme irti, mitä emme olleet tehneet edellisessä elämässä.

Sitten minulle olisi tulossa vielä varsinainen sielupari, joka on ollut sieluparini myös jossakin edellisessä elämässä... olen kuvitellut, että sieluparin kanssa elämäinen ei missään nimessä ole helppoa vaan äärimmäisen kasvattavaa. Tiedä nyt sitten mikä on kaikista eniten totta...  :idiot2:

Sen täytyy olla autuaallisen onnellista.

Ei, sen pitää olla raastavaa tuskallista kehitystä.

Heh, heh.Onhan niitä oltava tuhansia kun elämiä on tuhansia. Minulla ei ole koskaan tulleet yhtaikaa.  :-*

Eikö kaikista ole päästänyt kuollessaan irti ja taas pitää päästää. Rakastuminen ja unohdus. Toisaalta, jotkut jutut loppuu (tunnen sen itsessäni parin kohdalla) kun jotkut jää kesken. Jolloin ne selvitetään tässä/ seuraavassa olemisessa.

Sen täytyy olla autuaallisen onnellista.

Ei, sen pitää olla raastavaa tuskallista kehitystä.

Molempi on koettu - niin taivaita kuin helvettejäkin, joten vahvasti on ollut karmallisten tapaamisten makua. Onneksi tällä hetkellä vahvasti taivaallinensuhde  :angel:  :smitten:

Vaikka taitaa kaikki tärkeät suhteet olla karmallisia juttuja...

Joo minulla kans se seuraava, muu ei kiinnosta.   :coolsmiley:

[quote author=^Soul´s Adventure^ link=topic=12929.msg116503#msg116503 date=1168603984

Eikö kaikista ole päästänyt kuollessaan irti ja taas pitää päästää. Rakastuminen ja unohdus. Toisaalta, jotkut jutut loppuu (tunnen sen itsessäni parin kohdalla) kun jotkut jää kesken. Jolloin ne selvitetään tässä/ seuraavassa olemisessa.
[/quote]


Ei kuolema tarkoita irtipäästämistä sielun tasolla. Oletko koskaan kuullut sellaista teoriaa, että jos ihmisenä jää jokin riippuvuus (tupakka, viina, ihminen) niin kuollessaan joutuu sellaiseen "taivaaseen" missä saa tätä riippuvuuden aiheuttamaa substanssia yllinkyllin kunnes kieltäytyy?

Hauska teoria sinänsä. Me kuitenkin päästimme toisistamme irti, synnytimme ensin toisemme sielun tasolla uudelleen, ymmärsimme että tässä elämässä meidän ei kuulu olla pari, vaikka toisiamme rakastammekin.

Onko samaan aikaan taivaista seikkailuun lähtenyt sieluperhe, alkuvalo "läheisriippuvainen toisistaan" (sairaalloisen, vai kuuluuko ollakin yhteys ikuisesti)?

Itselläni on ollut hyvin vahva telepaattinen yhteys kahden suhteen aikana silloiseen puolisooni ja lopulta se on muodostunut ihan rasitteeksi asti. Molemmilla kerroilla jouduin pyytämään yhteyden suodattamista ja lopulta telepaattisen yhteytemme katkaisemista kokonaan.Käsittääkseni yhteyden katkaiseminen on lopullinen päätös sen elämän aikana ts. se on lopullisesti poikki. Seuraavassa inkarnaatiossa se ei enää vaikuta ??? ?
Se on ollut vaikea päätös molemmilla kerroilla koska minulle on jäänyt niistä epäonnistumisen tunne pitkäksi aikaa. On tuntunut sille että saatu yhteinen tehtävä on epäonnistunut ja jäänyt suorittamatta! :-[ On tietenkin ollut uskomatonta aistia toisen läheisyys vaikka näköyhteyttä ei ollut, siis tuntea toisen läsnäolo vaikka hän olisi tullut sattumalta vastaan kaupungilla etc. No, kaikella on hintansa.
Elikkäs vahva yhteys ja euforia toisesta on muuttunut katkeraksi kalkiksi.

Ymmärrän tuon, ja joukkarina sitä aina toivoo että tilanne paranisi vaikka vuosien kuluttua.

 Niinpä niin, ainahan sitä toivoo että kaikki muuttuisi parempaan suuntaan, mutta joskus on pakko hyväksyä karu totuuskin ja elää sen kanssa. Molempien karmallisten suhteideni kohdalla on enää jäljellä vain positiivisten ajatusten lähettäminen heille. Tarkoituksena on tietenkin putsata vanhoja "törkyjä" pois seuraavaa tapaamista odotellessa. Uutta ei voi rakentaa ennen kuin vanhat karmalliset sotkut on putsattu pois. Suhdetta ei välillemme enää tässä elämässä varmaankaan synny, joten koitan siivota jälkeni kuten perfektionistisen Neitsyen kuuluu tehdäkin.  ;D

Niin, ihmisellä on taipumus pariutua - hakeutua pareiksi.

Osana kaksijakoista maailmanmenoa - olet yksin, olet kaksin;
olet erillään, olet porukoissa.

Henkisessä mielessä käsitän parisieluisuudella sitä,
että joku toinen asettuu täydentämään minua
olentani sillä tasolla, josta en juuri nyt ole tietoinen.

Edettäessä syvemmälle tuohon tiedostamattomaan olentaan
olemme lopulta enemmän kuin yhtä,
koska siitä tilasta,
jossa parhaillaan ihmisinä elämme erillisyyttämme,
on tullut kumppani (= se on määriteltävissä kumppanuudeksi).

Eli jakamattomuuden parisieluna on erillisyys.

Kyse on jumala-tilan jakamisesta.

Kunpa voisin henkisillä tai new-age termeillä selvittää kaikki menneet kokemukseni. Nyt ihmettelen vilpittömästi mitä ne menneet oli.  :coolsmiley: Onni onnettomuudessa jutut on poissa. Eli sotkujen putsailut loppui aika tarkkaan 2005 aikana, pari selvitystä oli vielä 2006 kesällä. Suomeksi, ei niistä ystäviksi ole.

Tulevasta vain hyvää, en vain ota huonoja kokemuksia enää vastaan. Lopetan kun näkyy menevän vaikeaksi, en tunteile.

Sieluperheen yhteys ¨on ikuisesti¨
mutta tehtävämme maan päällä
(yksi niistä)
on oppia elämään erillisinä olentoina
ilman riippuvuutta heistä.
Vaikka ystävyyttä/rakkautta olisi paljonkin.

Sieluperhe on sielumme peili,
joko itseämme takaisin heijastaen
tai eri spektrien kautta kimmoten
ja takaisin palaten.
Heidän kauttaan kuvajainen
on vieläkin mustavalkoisempi
ja aina yhä kirkkaampi
kuin muiden ihmisten kanssa.
Synergian voima on valtava.

Käytännön tasolla
houkutus heijastaa toisen
tunteet ja kivut,
jopa kokea ne kehossaan ominaan
on suuri.
Tämä kehittää erittelykykyä.

Sillä vasta kun kukin osanen on
omalla tiellään hankalimmat asiansa käsitellyt,
- valaistunut yhdellä tapaa -
on sieluperheen keskinäinen yhteenliittyminen,
yhteisvoiman kohoaminen täysiin mittasuhteisiinsa
mahdollinen.

Ja sitä kautta maailman eteenpäinvieminen,
kuten tarkoitettu on.

Pyyteetön rakkaus.
:smitten: :smitten:

 :'(

Sanasi, kiitos, veivät kuin veivätkin minut
siihen läsnäolevuutemme hetkeen,
jossa sieluperheeni jälleen hyvästelee minut luotaan
poistuakseni matkalleni "ei-mihinkään",
jolle tulen antamaan merkityksen "jonakin".

Eivätkä rakkaitteni sormet hellitä minusta,
jotta tunnistaisin yksinäisyyteni eriössä,
mitä on olla ikuisesti rakastettu
- palatakseni siihen olotilaan kuin vain täydelliseen maaliin.



Ja kokemuksen syvyys jaettuna rikkaampi.   ;)


Ja kykyä olla läsnä korkeampana itsenään.   :angel:


Kun... olen valmis, on Aionkin valmis.  :) :-*



Hyvien käsien tunnistaminen käy
hyvissä käsissä pitelemisen kautta.  ::)


Koska se antaa itselleen
sisällyttäen kaiken saamiseensa.

 :smitten:

 :o siis tätäkö on se, miksi tunnen ystäväni tunteet jopa toiselta puolen maailmaa (ja sillon vielä voimakkaamminkin) enkä aina erota että kenelle mikäkin tunne kuuluu etenkin jos toinen kieltää itse tuntemasta sitä?? Nyt olemme katkaisseet tuon yhteyden... mutta luulen että se vielä palaa kun hän on paremmissa voimissaan.  ???

Tulispa "se yhteys" jo jonkun henkisesti kehittyneen kanssa. Alkaa kohta tuntua että onkohan nämä loput parisieluni lihassa ollenkaan vai henkimaailmassa.

Kiitos Rauhis,
näin avartui syvyyteni kokemus
taas tästäkin asiasta...

En osaa pätkiä lainauksia,  ???
joten merkkasin viimeisimmät kommenttini **

Arvailisin myös, että ainakin seuraavia voi olla:

- Yksi parisielu (ei yleensä tässä ulottuvuudessa).

- Muutamia liekkisieluja (hankalia, säkenöiviä suhteita).

- Muutamia parisieluja (superharmonisia, ei niin kipinöiviä suhteita).

- Sieluperheen jäseniä (sama tavoite).

- Luokkatovereita (samassa vaiheessa).

- Karmallisia suhteita (esim. entisten elämien exiä).

Ja pitää olla valaistunut, jotta tietää kuka on kuka.

Kokemukseni mukaan
ei tarvitse olla valaistunut
tietääkseen kuka on kuka. ::)

Mutta aikamoista työntekoa
se selvilleottaminen vaatii.
On välillä rankkaakin. ::)

Olen tähän parisieluasiaan suhtautunut nihkeästi sittemmin kun havaitsin millaista riesaa ihminen voi siitä itselleen ottaa. Kuvittelin nuorena ja hölmönä että tietty ihminen edellisistä elämistäni tulee kumppanikseni, ja kun tajusin että ei tasan tule, olen sen jälkeen tuntenut itseni vapautuneeksi ja kenties en sitten ole ollut ihan mahdottoman vaatelias kumppaniakaan kohtaan siten että olisin heti ensimmäisen riidan tullen lyömässä rukkaset naulaan.

Jos on löytänyt ihmisen jonka kanssa homma toimii, on ihan yksi hailea onko hän joku mystinen parisielu vai ei. Ja jos ei ole löytänyt, elämä on yhtä kidutusta kun koko ajan riivaa itseään romanttisilla unelmilla siitä kuinka pitäisi löytää oikein spesiaali ihminen. Ja jos löytää ja jostain syystä menettää, niin sitten ei muka kukaan muu ole yhtään mitään.

Mitä jos ajattelisimme että meillä on 6 miljardia + rapiat parisielua?

 :2funny:

Tässä oli minusta melkoisen hyvin tiivistetty olennaisin asia tästä ihmiselosta. ;D Kiitos, Triton! Onhan näitä parisielu- ja muita asioita mielenkiintoista pohtia, mutta itse olen lähtenyt myös lähinnä tältä pohjalta. ;)

JOS olis.. jos toimis..  ;)