Astro Foorumi

Eli milloin ja mitä kautta kiinnostuit omasta henkisestä kasvustasi? Pamahtivatko asiat sinulle kuin salama kirkkaalta taivaalta, vai oletko ihan lapsesta saakka uskonut näihin "huuhaa"-juttuihin? (Tarkoitukseni ei ole pilkata tai vähätellä sanalla huuhaa, en vain keksinyt sille mitään asiallisempaa synonyymia!) :)

Henkinen kasvu puolustusmekanismina:

http://www.netlife.fi/users/msiivola/omia/henkinen_kasvu.html

Toi peili homma nostatti Zen - tarinan, muodosti kait paremminkin.
Muiden olettettu peilaaminen voi näyttää oman peilaamisen.

One day, the Fifth Patriarch, Hung Jen assembled all his disciples and said,"Go and seek for Prajna in your own mind and write me a stanza (gatha) about it. The one who understands the reality of Buddhist nature will be the Sixth Patriarch."

The head disciple, Shin Shau composed his stanza and wrote it on the wall of the corridor, so that the Patriarch might know what spiritual insight he had attained. The stanza read:

      Our body is the Bodhi tree,
      And our mind is like a bright mirror with stand,
      Diligently we wipe them all the time,
      And let no dust alight.

Later, Hui Neng who worked in the kitchen heard a young man reciting the stanza. At once, he realized that the stanza did not reveal the reality of Buddhist nature.

As he was illiterate, he asked people to scribe his stanza, which reads:

      There is no Bodhi Tree
      Nor the stand of a bright mirror,
      Since all is void,
      Where can the dust alight?

Eventually, Hui Neng received the robe and Dharma from Hung Jen, and became the Sixth Patriarch of Zen Sect in China.


http://www.buddhistdoor.com/bdoor/archive/zen_story/zen3.htm

Hmm... en osaa määritellä aikaa, jolloin nämä henkiset asiat alkoivat kiinnostaa. Luonneanalyysin tilasin vuonna 1992. Sitäkin ennen olen ollut aina kiinnostunut horoskoopeista, ihan jo teini-iässä, nyt ikää on  40 ja rapiat päälle. Ohhohh... onko vuodet kuluneet näin nopeasti  ;) Oikeastaan tämä elämä on minulle jatkuvaa henkistä heräämistä. Joka päivä oivaltaa jotain uutta ja saa olla kiitollinen, että tuonkin asian sain vielä oppia  :) :vaaka:

Aloin kiinnostua sellaisista ja tällaisista sanotaan, että kuudennella seiskalla, kun omasta sisimmästä kumpusi kysymys "Miksi?" ja sitä kyselin. Pitkään oli tossa "Mikä?" vaihe päällä ja nyt liikutaan pikemmin käytännön kysymysten äärellä

"Miten?"
Skeptisyys on kaivanut minulle sitä syvyyttäkin, mutta sopivasti syvyttä epäilessä nostanut maan pohjan vuoriksi asti. Maanläheisyys on kaikessa tässä näyttänyt merkityksensä tyyliin: "Onko väliä, onko minulla tämä nykyinen menneisyys, viisi menneisyyttä vai tuhat, onko väliä mitä tulevaisuus tuo, tuoko jotain ihmeellisiä valtakuntia ja valaistumista? Se missä aina tulen elämään on nykyhetki ja se miten toimin nyt; en haluakaan olla liiaksi vaikuttunut menneisyyden muistoista tai tulevaisuuden haaveista. On tässä hetkessäkin tarpeeksi elämäksi"

NOh. Sellaisten kysymysten äärellä nyt poukkoilen.

kuitenkin

Kertonen tähän sellaisen käännekohta tyyppisen elämyksen tuossa ysi luokan paikkeilla, mistä en väitä minkään alkaneen, mutta vastannee kysymykseen. Tämä on ollut sellainen ylläpitävä ja vahvistava tapahtuma.

oltiin minä ja yksi parhaita kavereitani istumassa iltaa. Puhuimme aina tähdistä sielusta ja jumalasta ja voisiko niitä olla ja jos voisi mikä niiden merkitys on. Leikimme leikin, että "suljetaan silmät, ja yritetään miettiä ääretöntä avaruutta". Hetken mietimme. Sitten me molemmat samanaikaisesti koimme voimakkaan aallon, ikäänkuin pelkkää hyvää oloa olisi virrannut sisimpään, täydellisen rauhan. Avasimme silmämme ja nauroimme minuutteja ihan kippurassa ja oivalsimme, että nämä meidän ruummiimme ovat vain taloja, joissa asustamme. "Kuvitella, katso Minnaakin, tuossa hän kävelee, mutta hänkin on vain talossaan, emmekä näe häntä!". Nauroimme lisää.

SItten koimme voimakkaan läsnäolo tuntemuksen, jokin erittäin paha oli huoneessa meidän kanssamme, vieläkin nauroimme mutta lähdimme huoneesta ja pian elämys katosi.

Se oli todella siistiä.

Minulle tällainen henkinen tie on kuulunut tiedostamattomana osana elämääni aina syntymästäni lähtien. Perheeni ei ole mitenkään uskonnollinen, korkeintaan muistuttaa, että ihminen kuolee sitten kun on aika kuolla ja että piruja ei saa maalata seinille  ::) Silti lapsena, jos minulla oli jokin ongelma (olin esimerkiksi sairas pahasti), sanoin vain aina "auttakaa". En tiennyt, kenelle tai keille puhuin, minun piti vain sanoa se. Myöhemmin opin, että itseasiassa lähetin pyyntöni enkeleille. Lapsena liitin kaikkiin mahdollisiin aamunavauksiin siunauksen mukaan ja outonahan minua siinä pidettiin.
Kirkoista en tosin pitänyt koskaan. Jumalanpalveluksia ei voinut katsoa tai niihin ei voinut osallistua, koska minua alkoi aina itkettämään se surullinen veisaaminen. Miksi ihmeessä virret ovat niin mollisävelisiä! Vaikka kuinka ylistettäisiin Luojaa, niin se tulee suunnilleen itkuna kurkusta - käsittämätöntä  ???
Entiset elämät kuuluivat uskomuksiini vahvasti jo 7-vuotiaana. Parapsykologiaa ja paranormaaleja ilmiöitä olen lukenut ja tutkinut samasta ikävuodesta lähtien, eli tavallaan sillä tavoin minulla on aina säilynyt usko uskomattomaan. Oikeastaan se ei ollut edes uskoa, vaan moiset ihmeellisyydet olivat minusta varsin arkipäiväisiä asioita  ::)

Murrosiän alettua, kun elämässäni alkoi muutenkin hyvin koetteleva jakso, tuo henkisyys hukkui jonnekin. Oli niin paljon muuta taakka. Aloin miettiä ja kyseenalaistaa asioita, mutta silti siellä jossain säilyi usko johonkin korkeampaan voimaan, vaikka en voinutkaan käsittää sitä uskonnolliseksi Jumala-hahmoksi. Se oli jotain muuta.

Vuoden 2002 loppu oli merkittävä. Olin vuosi, pari sitten tutustunut riimuihin, kun jouduin elämässäni pattitilanteeseen - joko jatkaisin niin tai heittäisin kaiken vanhan menemään ja hyppäisin tyhjän päälle. Riimut neuvoivat hyppäämään ja niin minä hyppäsin - ja selvisin! Siitä se henkinen kasvu alkoi uudestaan kukoistaa murrosiän unohduksen jälkeen. Vuosi 2003 oli kaikkein merkittävin unesta heräämiselle. Sain takaisin hukkuneen yhteyteni Toiseen Tasoon, aloin kanavoida enkeleitä ja oppaita, nähdä heitä ja jotenkin vain elämä hymyili kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Kaikki mitä intuitio sanoi, kävi toteen. Aloin myös muistaa entistä tarkemmin ja selvemmin menneitä elämiäni, mukaan mahtui myös monia ennestään muistamattomia elämiä.

Tie jatkuu yhä ^_^

Minä olen varmaan lapsesta asti ollut jonkinlainen ¨maagikko¨, rakastanut satuja (ja uskonut niihin) ja kokenut (ainakin ajoittain) kosmista yhteyttä kaikkeen. Varsinaisesti aloin lukea rajatiedon kirjallisuutta ym. joskus yläasteikäisenä (sen mitä pikkukaupungin kirjastosta siihen aikaan sattui löytymään... ;)), ja mm. usko reinkarnaatioon on ollut minulle ihan luontaista, sanoisinpa niin kauan kuin olen tiedostanut että niinkin voi ajatella. Omia menneitä elämiäni tosin aloin muistaa vasta reilusti yli parikymppisenä ja enemmän kolmenkympin tietämillä.
Varsinainen henkisiin asioihin syvällisemmin perehtyminen alkoi joskus  n. 26 - vuotiaana. Ja oli myös vaiheita joista en olisi varmaankaan päässyt ylitse ilman tätä maailmankuvaa.

Minulla tämä kaikki on tapahtunut hiljalleen ja vähitellen, vaikkakin viimeaikoina vauhti on ollut aika huima. Enimmäkseen olen tutkinut asoita itsekseni ja varsinkin lukemalla, mutta viimeiset pari vuotta olen saanut myös ystävien tukea tällä tiellä. :smitten:

Sama täällä. Säkkipimeästä valoa kohti  :)

Tästä tulisikin pitkä stoori, jos aloittaisi ihan alusta.

No, joka tapauksessa muistan pohdiskelleeni filosofisia peruskysymyksiä jo ihan pikkulapsena. Kotini ei ole uskonnollinen ja peruskristilliseen pelastusoppiin tutustuin koulussa. Kahden vuoden ihmettelyn jälkeen hylkäsin kristilliset opit ja ryhdyin aktiivisesti omin päin pohdiskelemaan hengellisiä asioita. Lukioikään mennessä minulle oli muodostunut oma käsitys Kaikkeuden rakenteesta ja sen toiminnasta (siis henkisellä tasolla). Kaikki tämä oli kuitenkin lähinnä älyllistä pohdintaa kolmikymppiseksi asti, jolloin todella alkoi rytisemään. Kukaan ei ole saarnannut minulle hengellisyyttä, vaan kaikki on omien havaintojen ja kokemusten kautta valjennut. Ja silloin vähän päälle kolmekymppisenä valkeni todella rajusti.  ;)

Hengellistä kirjallisuutta olen kahlannut massoittain lävitse viime vuosina, mutta niissä on vain vähän sellaista asiaa, jota en jo tietäisi. Lähinnä noissa Michael-kirjoissa on ollut jotain uutta ammennettavaa ja niitä onkin tullut tutkittua muita kirjoja tarkemmin.

Ihan sama tilanne minulla täällä. Oikeastaan juuri nuo Michaelin kirjat (ja Elämän Kukan Salaisuus osa 1, kakkososaa en ole vielä saanut lainatuksi, se on aina lainassa *murh!*) ovat olleet sellaisia, joista on saanut ihan uutta tietoa.
Tavallaan sitä on niiden avulla muistanut niitä syvemmällä olevia asioita. sieluhan muistaa ja tietää kaiken, ne asiat pitää vain nostaa päivätietoisuuteen. Michael on onnistunut siinä todella hyvin ja lisäksi kaikki mitä hän sanoi kuulostaa täysin loogiselle, oikealle ja järkevälle (näin ei ole ollut kaikkien opusten kohdalla, vaan jossain on tullut seinä vastaan todella pahastikin)

Kaverista otin esimerkkiä. Ihmettelin aina hänen pyörimistään tarot-korttien, mystisten lautapelien, astrologian ja muun vastaavan parissa enkä ottanut niitä kovinkaan vakavasti. Toisaalta naapurissa asui saarnamies ja omat vanhemmat tunkivat meikäläisen pyhäkouluun joka sunnuntai ja kaikkialta tyrkytettiin sitä samaa, joten tottakai kaverin touhuilu oli paljon, paljon kiinnostavampaa. 8)

Henkinen herääminen tapahtui ollessa murrosiässä, jolloin viisi vuotta aiemmin kuollut isäni ilmestyi minulle unessa valkoinen kaapu yllään kultaisen vyön kera.
Siitä lähtien olen tiennyt, että toinen taso on olemassa.
Sen jälkeen olen herännyt useita kertoja uudestaa ja uudestaan....

Elämä on loputon ihme!!! :angel:

Ihanaa lukea siitä miten ihmiset ovat valinneet tiensä.. :angel:

Voisinpa itsekin kertoa vähän, kun tuon kysymyksen esitinkin.

Minä olen syntynyt perheeseen, johon nämä asiat ovat kuuluneet aina. Lapsena minulla oli hyvin vahva intuitio. Tunsin kyllä joskus "häpeää" siitä, että vanhempani olivat erilaisia kuin toisten. Ymmärsin kuitenkin pian, että se on suurin lahja, mikä minulle on annettu. Ala-asteella jo huomasin, että en voi puhua kavereille sieluista tai auroista, koska he ajattelivat aivan erilalailla. Kotona kuitenkin totuin siihen että puhuttiin siitä että "nyt on se chacra tukossa" ja "hoidetaanpa tämä päänsärky vuorikiteellä!"xD

Yläaste oli yhtä myllerrystä ja masennusta, välillä lakkasin uskomasta. Sitten löysin uudelleen horoskoopit ja hieman myöhemmin enkelit ja Mikaelin käsikirjat. Tuntuu, että tie on pitkä ja ihana. Mitä enemmän luen asioista, sitä paremmin huomaan kuinka kiinni olen vielä tässä materiassa, kuinka paljon uiskentelen "harhassa" sokeana. Nyt olen iloinen että olen löytänyt nämä sivut ja teidät... Voin vihdoinkin tuntea olevani YKSEYS. :)

Jatketaan matkaa kohti valoa, käsikädessä!

Herättämisen valmistelu alkoi jo 90-luvun alussa. Herätttäminen tapahtui 1999-2000 aika rajusti. Tapasin yhden miehen ja siitä kaikki tapahtumat alkoivat ja niitä oli paljon  enkä ain aosannut reagoida oikein koska en ollut tottunut ja siitä syystä ahdistuin. Tupakanpolttokin loppui kun en pystynyt enää polttamaan vaikka halusin. Lopulta piti vain uskoa ettei se enää onnistu.  Nikotiinriippuvuuskin katosi samalla silmäniskulla. Sen koommin en ole poltellut eikä ole mielikäään tehnyt. Kiitollinen olen joka päivä ettei enää tarvitse polttaa. Lopettamaan en olisi koskaan pystynyt.

Hei ja kiitos mielenkiintoisista tarinoistanne. :)
Minä huomasin jo lapsena olevani jotenkin "outo".Olin jotenkin "vanhempi" kuin ikäiseni ja murrosiässä huomasin tuntevani kuin olisin oman äitini "äiti".
Intuitio ja etiäiset ovat olleet aina osa elämää ja vastoinkäymiset koko elämää. :)
Varsinaista tietoa henkisyydestä sain itse etsimällä pari vuotta sitten ja samanhenkisiä ystäviä alkoi tulla kuin tilauksesta luokseni. : :smitten:
Heiltä sain arvokasta tietoa ja opastusta ja vastauksia niille "tuhansille" kysymyksille joita olin miettinyt mielessäni vuosia.
 :smitten:
En osannut näistä asioista kenellekään aikaisemmin puhua kun luulin jo itse olevani päästäni hieman  :uglystupid2:
Nyt tuntuu hyvältä kun tunne siitä,että on oikealla tiellä,on vahva.Tiedän,että minusta pidetään huolta. :smitten:

Moikka  :)

Olen koko ikäni ollut kiinnostunut horoskoopeista ja kerännyt enkeleitä kaikissa muodoissa ja väreissä.
Rakastin pienenä pyhäkoulua ja lauloin vähän aikaa kirkon kuorossakin.

Tuon jälkeen alkoi tapahtumaan niin paljon asioita, että elämä muttui aika paljon
pelkkään hengissä pysymiseen, sekä sielullisesti että osaksi jopa fyysisesti.

Muistan murrosiässä kun kirjoitin runon hopeakantiseen kirjaani, että nyt jokin "loppui" ja
tuolloin suljettiin viimeisetkin kanavat (onneksi).

Olin todella yksin, tai niin koin sen.

Henkimaailmaan siirtynyt mummoni oli saanut verenseisautustaidon omalta suvulta ja sieltä kumpuaa myös unien kautta saatuihin enneisiin.

Siitä on nyt n 4 vuotta aikaa kun aloin tietoisesti etsimään enemmän tietoa ns näkymättömästä, ennen sitä se oli harrastuksen muodossa psykologian kautta.

Soitin kaikki mahdolliset ennustajat lävitse Minä Olen lehdestä ja luin ja luen edelleen
paljon, tosin nyt alkaa tuo kirjavalikoima käydä aika suppeaksi mutta onneksi kirjastossa
on aika hyvä valikoima.

Vasta todella mieleenpainuva ns "herääminen" tapahtui n viikko sitten energiahoidon yhteydessä ja samalla nousi valtava kuolemanpelko ja hyppy tuntemattomaan.
Ikäänkuin olisin noussut pitkältä unelta ja olin vähän pölmähtänyt muutama päivä.

Monia pieniä herätyksiä on ollut matkani aikana, ei vain näiden asioiden kautta, vaan ihan arkisella tasolla pitkin elämää.

On erittäin mukava olla "hereillä" ja heräillä vieläkin enemmän uusille asioille  :smitten:

Henkinen hereilläolo vaatii jatkuvaa työtä minulle... Joskus tuntuu, että tämä maailma yrittää imaista minut keskittymään pelkästään näihin fyysisen tason kuvioihin niin pahasti, että tuntuu ettei ole aikaa "pitää yhteyttä" ikuiseen itseensä...

Ainakin viimeaikoina on ollut näin. Onko kellään hyvää vinkkiä, miten löytää tasapaino ja yhdistää henkinen/fyysinen maailma ristiriidoitta toisiinsa? Sellainen poukkoilu kuluttaa kauheasti energiaa.

Olen kyllä joskus aina "maadoittanut" itseni, eli tehnyt meditaation, jossa kuvittelen miten häntäluustani lähtee maan syvyyksiin kultainen köysi ja sidon sen maapallon ytimeen lujasti kiinni. Sen jälkeen kuvittelen kruununchacrastani lähtevän köyden korkealle taivaisiin ja kiinnistän sen tukevasti sinne. Näin pitäisi löytää "oikea kohta" maan ja taivaan väliltä.

Toimii :angel:

Mulla on tainnut olla henkinen herääminen olla jo ihan
syntymästä asti. Ensimmäinen asia mitä muista on nimittäin (ennen punaista kohtutilaa)
kun olen jossain ihan pimeässä, mitään valoa ei näy missään ja ajatus paukahtaa
päähän "ja taas sitä mennään uudestaan". Jotenkin huvittavaa näin jälkeenpäin
ajateltuna.
Pienenä heittelin ilmaan paljon vertauskuvia, kerrottiin parin kaverini kanssa
joihin tutustusin joskus 3-5v aina jotain kohtalaisen kaksimielisiä sekä kieroutuneta läppiä joskus
ala-asteella ja väännettiin huumoria melkein joka asiasta. Eräs opettajakin
taisi siitä huomauttaa että meillä on kieroutunut huumorintaju.
hahah
Kun aloin kasvamaan murrosikään päin niin koko homma alkoi katomaan käsistä
ja tulemaan kaikkea muuta tilalle ja se unohtui, kadotin itseni toisin sanoen.
Ei hätää. Lopulta kun etsin itseäni, tajusin ettei sitä voi löytää ja ymmärsin
että ainoa minkä tarvitsen onnelisuuteen on myötätunto. Sekä oma todellinen
itseni on pelkkää sitä rajattomuutta.. harmi vain ettei mitään itseä ole olemassakaan
(=

En tiedä voiko sanoa, että nämä minun kokemukseni ovat mitään henkisiä heräämisiä olleet, mutta olen vain aina itsestään selvänä pitänyt joitakin asioita.Äitini on uskovaisesta kodista ja isäni taas ei paljon siitä välittänyt, mutta rakasti väitellä niistä asioista  :).Äitini ei hirveästi elämässämme uskontoa näyttänyt ennen kuin sitten vanhempana palasi ns. takaisin ruotuun, mutta pyhäkoulua kävin lapsena (taisi olla pienen kylän ainoa ajanviete lapsille !) ja rakastin sitä.Tarinat Jeesuksen elämästä olivat minulle kuin ihania satuja ja koska minulla oli vilkas mielikuvitus minä suoraan sanoen elin ne.Heti kun opin lukemaan aloin kantaa koululta lainastosta kirjoja kotiin ja olen lukenut aivan mahdottomasti.Astrologia on kiinnostanut minua vain satunnaisesti ja en edes uskonut mihinkään tavallisiin lehtien horoskoopeihin ja ajattelin ajatuksiani yksin, koska kukaan ystävistäni ei moisista jutuista ollut kiinnostunut.Murrosiässä luin kaiken mahdollisen kiinnostavan avaruudesta ja ufoista, mutta sekin vaihe meni ohi.
Vasta ehkä tuossa 7 vuotta takaperin aloin ensimmäisiä kertoja lukea ns. syvällisempiä kirjoja kuten keskusteluja Jumalan kanssa jne... ja sisareni, sekä yhden ystäväni kanssa
aloimme keskustella näistä asioista.Edelleenkin luen vain sellaisia kirjoja jotka kiinnostavat minua ja suhtaudun muutenkin aika maltillisesti kaikkiin näihin asioihin, vaikka ajatukset ns. kohtalosta ja kuoleman jälkeisestä elämästä ja enkeleistä ja Jumalasta jne.. ovat aina olleet itsestään selviä.Kirkko ei minua kuitenkaan koskaan ole kiinnostanut muuten kuin Kauneimpia Joululauluja laulaessa ja siinä suhteessa onkin paljon sellaista josta jopa minäkin voisin inttää    :).