Astro Foorumi

Eräs asia on usein pyörinyt mielessäni. :D

Täälläkin, kun luen noita venuksen ja marsin juttuja, vesimerkkien juttuja ja sanojen tunnevyöryjä areenalla.

Nimittäin onko todella olemassa voimakkaasti tuntevia ja 'ei niin voimakkaasti' tuntevia ihmisiä? Voiko tunnetta todellakin jotenkin mitata? Astrologisesti, energisesti, syvyyttä tai laajuutta? Kun rakastuu tai vihaa tai on surullinen, jokainen voi helposti luulla, että 'minä vain voin tuntea näin, ei muut näin paljon'. Nostetaan omaat tunteet pilviin ja samalla voidaan vähätellä toisen tunteita.

Kerroin eräälle ystävälleni kerran siskostani, joka pystyi tapaamaan ja jopa yhteen tuomaan edellisen miehensä vaimon ja nykyisen miehensä rakkaat ystävät ja perheen. Minä pidin sitä eräänlaisena laajan tunteen mittana. Mutta ystäväni sanoikin: -Siskosi ei tiedä mitään todellisesta syvästä tunteesta.

Näinkö onkin? :o

No aivan varmasti on olemassa. :)
On myöskin niin,
että sama ihminen tuntee eri tunne scaaloja ja syvyyksiä
joka suuntaan eri kumppanien kanssa,
myöskin kyllä sen samaisen kanssa. ::)

Minusta on tietynlaista kypsymättömyyttä
ja sielun lapsellista nuoruutta arvostella jonkun tunteiden
laatua ja syvyyttä ja korostaa sitä omaa
"syvää" ja "todellista" tunnetta ja vähätellä muiden tunnekokemusta.


Kuullostaa lähinnä kateellisen panettelulta näin yhtäkkiä.

On se nyt hullua ja kieroutunutta logiikkaa sekin,
että jos "oikeasti ja syvästi" jotakuta rakastaa,
niin erotessa pitää vihata ja tapella niin p.rk....sti,
että tulee jotenkin "todistettua" rakkauden laatu,
vaikka tuossa voi samana päivänä edes puhua LAADUSTA. :idiot2:

On paljon, paljon helpompaa erota itsekkäästi ovet paukkuen
ja sillat polttaen kuin edelleen toisen hyväksyen virheineen
ja rakastaen.
Valitettavan harva on kykenevä siihen ja onneksi olkoon niille,
jotka ovat siinä onnistuneet. :)

Tämä minun ajatustapani perustuu siihen, että kun kerran
rakastun johonkun, niin rakastan häntä todenäköisesti lopun
elämääni ja rakkauden tuntemiseni ei lopu eroon.

(Sen kanssa vain oppii elämään, että toinen ei ole fyysisesti läsnä)

Miksi siis polttaisin sillat tai aiheuttaisin enemmän mielipahaa
erotilanteessa sille toiselle?
Olenhan rakastunut häneen aikoinani
ja eikä se ole siitä mihinkään muuttunut. :)

Ainoastaan olosuhteet ovat muuttuneet
ja yhdessä eläminen ei sillä hetkellä ole kummankaan
kannalta paras vaihtoehto. :)

Ja jokainen toivon mukaan tahtoo elämäänsä vain parasta. ;)

Kun sitten tapaan uuden rakkauden ja rakastun,
niin se rakkaus ei koskaan ole samanlainen kuin se edellinen rakkaus,
eivätkä ne sulje toisiaan pois mitenkään.
Ne elävät sydämessä edeleen. :)

Jokainen rakkaus ja rakkauden tunteminen on aina uniikki
ja jäljittelemätön. :)

Minulla on lämpimät välit exiini ja he ovat ystäviä myös keskenään
ja käymme/he käyvät viikoittain ulkona yhdessä. :)

Kysymys ei ole mistään pinnallisista tunteista,
vaan aidosta välittämisestä ja rakkaudesta.
Muuten tälläinen homma ei onnistuisi. ;)

On se nyt hullua ja kieroutunutta logiikkaa sekin,
että jos "oikeasti ja syvästi" jotakuta rakastaa,
niin erotessa pitää vihata ja tapella niin p.rk....sti,
että tulee jotenkin "todistettua" rakkauden laatu,
vaikka tuossa voi samana päivänä edes puhua LAADUSTA.

Jaa-a. Kiitos ajatuksistasi, Asterix.
Jotakin ihmisen pitää saada todistettua ainakin muiden silmissä.
Tuosta todistamista näen usein myös hautajaisissa kauheilla kukkalaitteissa ja ylisanoissa ja jopa oikein risoo, kun tiedän todellisesta arkielämästäkin jotakin.
Ja kai sillä pitää jotakin yrittää todistaa itsellekin.

Sinun puheissa onkin joskus jotain tuttua siskoni kanssa, vaikka hän onkin vesimies. Ihailen hänen selväjärkisyyttä, rehellisyyttä ja sydämen laajuutta. Luonnollisesti elävä.

Kun taas minulla on kaksospoika, hyvin sosiaalinen ja vetovoimainen. Ja pärjää loistavasti kaikkien ex-tyttöystäviensä kanssa. Jopa samalla luokalla niitä oli kolme kappaletta Kauppaopistossa, kaikki auttoivat häntä, eikä mokoma mies sittenkään saanut käytyä koulua läpi. Ehkä kuitenkin ne sosiaaliset taidot kasvoivat. Olkoon siis elämän koulu tärkeämpi.
(huokaan).

Tykkään tavasta millä puhut entisistä. Ymmärrän tuon rakkauden määritelmäsi. Olen pitkälti samaa mieltä.


Mutta vaikka tunnemme eri aikoina eri asioihin tai ihmisiin erilaisia tunteita, niin onkohan sittenkään olemassa jotakin eri määrää tunnetta eri ihmisillä?

On paljon asioita, jotka liitetään tunteeseen tai jotka siihen vaikuttavat. Kuten esim. temperamentti. Vai kuinka?

Asterixilla on viisaita ja järkeviä näkemyksiä ihmissuhdeasioissa.  :coolsmiley:

Tunnekokemuksen intensiteetissä on eroa;
ehkä nimenomaan tunteiden ja järkevyyden yhteensovittamisessa.

Tempperamenttijaottelu kuvaa hyvin erilaisia tyylejä kohdata maailma.
Sanotaan kuitenkin, että tasapainoisesta ihmisestä löytyy toimivana kokonaisuutena kaikkien tempperamenttien toimintapotentiaali niitä vaativiin tilanteisiin.
Tilanteessa tilanteen vaaimalla tavalla, siis.

(Tunne)tasapainoa, sen volyymin hallintaa, voisi harjoitella säännöllisesti, kuin kehoa, jumppauttamalla erilaisia tunnetiloja, niin eivät tule sitten reaktiot yllätyksenä irl.

Siksi varmaan ihmiset katselevat saippuasarjoja ja elokuvia  ???

kyllähän sitä on tullu rekisteröityä itestään mitä mielenkiintoisempia tunnetiloja ja oppinu niistä oman arvaamattomuutensa..kunpa niitä tosiaan voisi harjoitella ilman, että sydän vuotaa verta ja pahamieli seuraa johtajaa :-\ lievempiä tunneilmaisuja onkin sitten helpompi harjoittaa, mutta ei ne juuri opeta enää mitään....kovinkaan uutta.

On tosiaan ihmeellistä kuinka joidenkin ihmisten ulosannista voi havaita pientä vähättelyä jos kyseessä on tunteet. Verrataan välittömästi esim.niitä rakkauden kaipuita kaverin tunteisiin vaikka asia ja tilannekin olisi täysin eri maata..itse tosin saatan ottaa itseeni siitä jos joku uskaltaakin sanoa "mulla oli ihan sama!" kun kerron sydämeni varastajaa kohtaan tuntemiani asioita ja tapahtuneista tilanteista...ehkä se on mentävä myös itseensä ja miettiä pitääkö siitä numero tehdä vaikka kiukuttaisikin ???

mutta kun tykkään niiiin paljon ::)


muoks:kirjotushäröjä

minä ainakin uskon että kaikkien ihmisten tunteet ovat juuri niin syviä kun miksi sinä itse ne tunnet.eikä kukaan toinen voi sanoa sinulle miten ja kuinka syvästi tunnet.

mielestäni ihminen joka panettelee toisten tunteita ei ehkä itse uskalla myöntää kuinka syvästi hän voi joistain asioista tuntea.eikä kenties siksi halua antaa tätä lupaa kenellekkään muullekkaan ja voi ilmaista sen jopa varsin loukkaavallakin tavalla jopa ihan tietämättään.

no tulipahan taas ilmaistua tämäkin asia mahdollisimman vaikeasti...toivottavasti kuitenkin joku tajuaa mitä mie ajan tällä takaa.

Joskus sanotaan, että rakkauden tunteen vastakohtana onkin pelko.

Pelko ettei osaa käsitellä omia tunteita. Pelko että ei osaa rakastaa. Pelko, pelko...
Pelko joka purkautuu ulospäin outoina tunnereaktioina. Viha, kiukku, kateus jne.

Ja joskus sitä rakkauden tunnettakin pelkää niin, että mieluummin purkaa sen johonkin negatiiviseen.

Pystyykö näitä tunteita aina itsellensä erittelemään?

Usein tunteikkuudesta puhutaan juuri kyynelten ja 'ah niin rakastunut'-määritelmillä.

Mutta eikö voimakkaasti tunteva ihminen olekin juuri se joka eniten räyhää ja huutaa?

Hyviä kyselet, Esmiralda.

Muistan lapsena ajatelleeni, että ei kehenkään voi sattua henkisesti niin pahasti kun minuun silloin sattui.

Mitä enemmän on nähnyt, kokenut, tutustunut, tarkkaillut ihmisiä, sitä epäselvemmäksi tämä asia on tullut minulle. Voiko ihmiset tuntea eri paljon?  ???

Ainakin uskon, että on ihmisiä, jotka pystyvät niin hyvin tukahtuttamaan itsensä, että eivät edes tiedä miten herkkiä todellisuudessa ovatkaan.

Sitten on niitä salamyhkäisiä, jotka eivät vain näytä ulospäin sitä kuohua. Minulle monet ihmiset sanovat, että musta näkee heti että oon kauhee herkkis, vaikka en paljon dramatisoikaan noin julkisesti. Kai sen jotenkin silmistä ja ilmeistä näkee.  :)

On niin eri tavalla tunteellisia ja tuntevia ihmisiä, että ei niitä voi edes verrata. Kun kaksi tosi eri tavalla tunnemaailmaa käsittelevää ihmistä ymmärtävät toisensa väärin, on siinä aikamoinen solmu edessä. Hassuja nämä tunteet. Tänään olen ollut innostunut, iloinen, epävarma, pettynyt, kateellinen, huojentunut, ärtynyt, hukassa, ylpeä itsestäni ja empaattinen - laidasta laitaaaan.. Luin tämän topicin jo pariin kertaan aikaisemmin ja se herätti minussa vastareaktion - Ei! Ei tunteita! Ei niissä ole mitään järkeä!  ;)

Sinänsä ajankohtainen ja arkakin aihe..

Ihmisten näkemykset, näkeminen ja huomioiminen on myös erilaista.

Ukkoni joskus heittää minulle, että 'eikö sinulla ole tunteita, kun et itke'.

Taas hyvä ystäväni sanoo 'voi kun sinä olet herkkä'.

Siis nyt mää olen kerrassaan mykistynyt, Asterix! Mistä ihmeestä ammennat tuon viisautesi? Puit sanoiksi täsmälleen sen, mitä olen kai alitajuisesti pyöritellyt pitkin vuosia ja ollut ihan solmussa välillä...

KIITOS!  :smitten:  :smitten:

Minähän olen monta kertaa kysynyt mitä ovat tunteet, kun niitä voi loukata. Jos nyt ei puhu fyysisestä vaurioitumisesta. Niin mitä höttöä tunteet ovat, kun ihmiset reagoivat tunteella, loukkaantuvat tai ilahtuvat tunteella? Tulee sellainen nukkeleikki-olo.

Tunteiden kieltämiseen liittyy siltojen polttaminen. Eihän ne ihmiset olemassaoloaan lakkaa, en minäkään olisi heitä "lakkauttanut" elleivät he ensin. Siksi fiilis on parempi näin.

Tuo on jo vähän paksua, että exät vielä kävisivät ulkona keskenään.
Heh!

Kuulostaapi tutulle, Esmiralda! Minuakin pidetään joissain piireissä aikas outona, kun en esmes soittele vanhemmilleni tai sisaruksilleni välillä viikkoihin. Se ei kumminkaan tarkoita sitä, ettenkö välittäisi heistä tai tuntisi heitä kohtaan mitään, päinvastoin! Joskus olen välittänyt liikaakin ja saanut itseni uuvuksiin heidän kanssaan, joten olen katsonut viisaammaksi pitää vähän hajurakoa etenkin vanhempiini. Toisekseen olen ollut (lue: joutunut olemaan) ikäni niin hemmetin itsenäinen ja pärjäännyt omillani, että nyt se sitten näkyy näin. Kyllä heistä sitten joku aina soittaa ja varmistaa, että olen elossa, jos menee "liikaa" aikaa... Sitä paitsi jokaisella se oma elämä on nykyään niin hektistä, että päivästä toiseen taaplaamisessa on ihan riittävästi tekemistä.

Mutta kukaan ei voi oikeesti sanoa, että mulla ei olisi tunteita. On vaan kokonaan eri juttu, KENELLE haluan näyttää ne... Tosin olemukseni yleensä paljastaa tuulen suunnan...  :P

Ei ollenkaan! Kun on päästänyt irti todellisesta rakkaussuhteesta, ei ole ollenkaan ongelma vaikka metsästää toiselle uutta kumppania yhdessä!  ;D

No minun maailmassani, exät eivät tunne toisiaan ja haluavat mahdollisimman täysin unohtaa suhteemme, kai se on tapa "käsitellä" asia.

Luulin ennen olevani kovin tunteellinen, kunnes olen alkanut katsella tunteilua paljon kriittisemmin. Onko se vain elämysten hakua?

Tunteilun ovat tiedemiehet palauttaneet ihan silkkaan kemiaan - synapsit paukkuu välittäjäaineista, ihan sen mukaan kuka niitä mitenkin paljon erittää mistäkin provosta.

Ehkeivät tunteet olekaan muuta kuin biologisen järjestelmämme lajinsäilytysmekanismin osa?
Mikäänhän luonnossa ei ole sattumaa tai turhaa...
Toiset vaan ovat tunneilmaisultaan lähempänä norsua, toiset hmm.. gekkoa.

Jos joku loukkaa minun tunteitani, kysyn siihen syytä,
miksi ihmeessä hän haluaa tehdä niin. :)
Yleensä syy on hänen omissa peloissaan omista heikkouksistaan
ja kokee minun jonkun vahvuuden itselleen ylitse pääsemättömänä.

Vika ei siis ei ole minussa, vaan loukkaajassa.

Joskus voi loukata se, että joku ei halua rakastaa
minua  ja vietää aikaa enään kanssani.
Minun tulee silloin katsoa peiliin ja löytää syy sieltä.
Se pitää vain hyväksyä, että minäkään en ole täydellinen. ;)



Miten niin? :idiot2:
Joko olen sitten erittäin onnekas, että nykyiseni ja exäni
ovat hyviä ystäviä, mutta epäilenpä, koska mieheni on erittäin hyvä
ystävä myös exänsä nykyisen aviomiehen kanssa. :)

Tai sitten vain vedän puoleeni tämän henkisiä ihmisiä,
en tiedä. :)

Kaikki vain eivät ole aloittamassa draamoja ja 3. maailmansotaa
erosta, vaan toivottavat toisilleen hyvää sen jälkeenkin.
Käytännön asiatkin (lapset, elatusavut jne) sujuvat
ilman taisteluita, kun eroaa hyvissä väleissä
ja siltoja rakentaen.  :)
Lapsillekin parempi. ;)

Ai sinun lapsille?  :2funny:

Minä en ole missään vaiheessa nousuvaakana ollut se joka katkoisi välejä paitsi, kun eräät menevät liian pitkälle. Minulle ei olisi mikään tavoite että he tuntisivat toisensa tai olisivat elämässäni mitenkään sen kaiken jälkeen.

Suomeksi, tunne on jotain ihan yhtä katoavaista kuin mikä tahansa muukin.

Jos kokee rakkauden ja toisesta välittämisen
sairautena ja heikkoutena, niin se kertoo jo itsessään kaiken
sinun sisäisestä elämästäsi
ja todenäköisesti se ei ole vain sinun juttusi,
johon sinun kannattaa mennä soppaa sekoittamaan. :)

Sinun pitää löytää vain saman tyyppinen mies,
joka yhtä tunne kylmä/kuollut.

Niitä on. :)


Minulla ei ole lapsia. :)

Heh, nettivälitteisesti et tunne minua ollenkaan ja nettivälitteisesti en myöskään tunteile. Kuka ja missä on se mies, jota kohtaan minun pitäisi tunteilla? Millä tavalla käyttäytyvä mies pystyisi herättämään pitkäjännitteisiä rakkauden tunteita minussa? Siinäpä kiintoisa kysymys. Käsittääkseni en ole sanonut tunteilua sairaudeksi, vaan tarkistan aika tarkkaan, ketä rakastaa. Kannattaisi varmaan tarkistaa omia tunnereaktioitaan, ennen kuin sanoo itselleen tuntematonta henkilöä "tunnekuolleeksi"- olet kyllä hyvä päästämään sammakoita suustasi!

Tässä päästään siihen kiintoisaan seikkaan, että tunne on selvästikin REAKTIOTA toiseen/tilanteeseen. Joko reagoidaan tai ei.    ;)

Toi on muuten tärkeä pointti, SA! Onko tunne loppujen lopuksi reaktio vai jotain sen takana...? Voiko tunne olla voimakas, jos sitä ei pura reaktioksi? Tätä pitääkin miettiä...

Mulla on paha tapa kokea tunteita sisälläni, kääntää ne sisäänpäin. Silloin en välttämättä reagoi, mutta tunnen silti, vaikkei kukaan muu sitä näkisi. Kyse ei ole tunteiden tukahduttamisesta, koska ne eivät katoa. Ovat vain piilossa. Toisaalta ihailen ihmisiä, jotka näyttävät tunteensa avoimesti, mutta en ole ihan varma, ovatko heidän tunteensa enemmän totta kuin ne piilossa olevat, sisäiset tunteet... Itse en osaisi muuta tapaa.

Minä uskon, että juuri tunteet ovat ihmisenä olemisen tärkein elementti. Järki on vain fyysisen ja tunnemeren kivijalkaa, aalonmurtajaa.

Tunteiden kautta kasvamme jotakin korkeampaa tasoa kohden.

Älkää hyvät ihmiset puhuko tunteiden kuolemisesta! Joskus on vain hyvä laittaa ne syvälle, ne eivät kestä päivänvaloa, niitä pitää saada itse hoivata.

Minäkin tiedän, kun olen salaa rakastanut joskus vuosia ja vuosia, mitä on, kun on tunteet nieltävä, laitettava syrjään, nöyrryttävä niiden ja toisten todellisuuksien edessä. Oppii siinä. Oppii raottamaan niitä pikkuhiljaa, sopivalla tavalla. Ja rakkaudella on monta ulottuvuutta. Ei sen olekaan tarkoitus vaatia jotakin. Usein sen tarkoitus on nauttia pikkumurusista. Hiljaa ja pienistä hetkistä onnellisena.

Tarvitseeko tunteita aina ilmaista, huutaa ulos. Ne voivat kasvattaa olemassaolollaan muutenkin, toisella tavalla?

Hmmm... ::)

Jos hengitystä ei ole,
ihminen on todenäköisesti ruumiillisesti kuollut.
Jos sydänääniä ei ole,
niin ihminen on todenäköisesti ruumiillisesti kuollut.
Jos tunteita ei ole,
niin ihminen on todenäköisesti tunteellisesti kuollut. :)

Sinä olet vain korostanut monessa topicissa kerta toisensa jälkeen,
ettet tunne ketään kohtaan mitään ja "kun ei kiinnosta",
etkä kykene "innostumaan", "ihastumaan" ja "rakastumaan".

Ilmaisen saman asian vain eri sanoin, yksinkertaisemmin. :)

Jos et asu jossain 50 km lähimmästä naapurista keskellä ei mitään,
uskon, että rakkauden kohdetta on silloin hyvin vaikea löytää.

Muutoin se kertoo vain jostain muusta erämaasta. :)

Tosin erämaassakin metsä vastaa, niin kuin sinne huudetaan. ;)

Mitens jos neiti Asterix tulisi ajatelleeksi sellaista pointtia, että olen kenties henkisesti kehittyneempi niin, etten tunteile (nappejani ei painella), ja toisaalta sellaisella värähtelytaajuudella, minne suomi-miehet eivät yllä? Miksi kulkisin keräämässä ikäviä kokemuksia, jos nämä eivät näy pystyvän hyviä tuottamaan? Onhan sitä suhteen jälkeen sellaisessa fiiliksessä, että nyt jostain joku, mutta kun menoa  kattelee - ketä täällä todellakin pitäisi rakastaa, siis tunteilla jotakuta kohtaan? Ne tunteettomat liikemiehet? Kaduilla juopottelevat nuoret miehet? Poliitikot? Julkkikset, esim esittävät taiteilijat jotka keräävät tunnereaktioita esityksillään? heh?

Menikös tässä vähän senat sakaisin?  :idiot2: :coolsmiley:

"Jos et asu jossain 50 km lähimmästä naapurista keskellä ei mitään,
uskon, että rakkauden kohdetta on silloin hyvin vaikea löytää."

Koska asun keskellä jotain, kohteita on vaikea löytää? Vai vihdoinko olemme samaa mieltä?  Eri asia lienee jokin henkinen tilaisuus kuten Minä Olen messut tänään, minne en välttämättä mene, jossa kaikkien TAVOITE on olla henkinen+rakastava. Muiden tavoite on kilpailun kautta voittaa muut. Ja milloin alkaa rakastaa ja henkistyä, kuten itse huomasin, ihmisten hyväksikäyttöpiirteet tulevat selkeästi esiin. Joillakin.

En siis tunteile enkä syydä rakkautta sellaisille, jotka kyllä ottavat mutta eivät anna. Voi olla että te muut koette ihmiset jollain toisella tavalla; mutta minusta on olemassa nk normaali massa ja sitten nämä henkisesti herkät+tunteelliset (josta eräskin minulle sanoi, että koenko paikkoja yhtä herkästi kuin suhteita; hän se minulle opetti mihin vetää raja)..

Juuri näin mondo, sitä voi valita mitä tekee tälle illuusiolle. Sitä voi olla Itsen rakkaudessa reagoimatta jokaiseen piikkiin ja tietenkään tämä ei myöskään tarkoita suhteissa olemista kymmenten kanssa.. tai että joka taaplaajaan reagoisi niin voimakkaasti, vaikka voi olla ystävällinen--

Pilke silmäkulmassa..  ;)(huomasin jälkeenpäin, että suru, epätoivo jne olivat lopulta nekin illuusiota, vähän kuin suuri rakastuminen ja siksi on vaikea "manipuloida" itseään takaisin siihen kaikkeen)  :smitten: ;)

Totta todenperäisesti - mitä kirjoitat mondo!

Itse ajattelen näinkin, että tunteiden tehtävä on myös elävöittää ja tehdä eläväksi jokin kokemus-hetki-hetket elämässä - oppimisen paikkana itselläni on ollut oppia tunnistamaan tunteita-mistä ne saavat alkunsa? Puhtaana ja aitona tunteet ovat tässä ja nyt hetkessä - yhteydessä todellisuuden  ja läsnäolon kanssa juuri "sen kokoisina kun siinä hetkessä on mahdollista"-ilman menneisyyden vanhojen muistikuvien ja kokemusten taakkoja .
Ajattelen näinkin ettei tunteet valaistumisen myötä-mitä ikinä valaistuminen itsekullekin tarkoittaa- ettei tunteet mihinkään katoa, päinvastoin! Olisiko vain niin, että silloin ei tunteet liikuta ihmistä-olemusta, vaan ihminen.olemus tunteita...tunteita ei todella voi peittää - ne ovat yhteistyössä fyysisen olemuksen kanssa-ja puhuvat sitä sanatonta kieltä...jonka teho on paljon suurempi kuin sanojen - lisäksi tunteet luovat tietyn energiakentän ympärillemme...ja siinä kaiketi on se ydin ettei tunteitaan voi peittää!

Jokaisella on varmasti oma kokemus, näkemys ja totuus näistäkin asioista   :)

Mutta kun näkee läpi sen illuusion? Silloinhan voi päättää mitä tuntee tai tunteeko tai reagoiko. Voi tuntea vaikka mitä tunnehuippuja tai jättää väliin.  ;)

OSUIT ASIAN YTIMEEN :smitten:
juuri samaa tarkoitin kirjoittaessani:

SA, oletko koikeillut irroittaa täysin kaikki kontaktisi miehiin, ja aivan tosissaan lähteä pohtimaan itseäsi, omia suhtautumistapojasi. miksi ehkä ajat heidät pois? vai oletko tullut tilanteeseen, jossa ulkoinen olemuksesi ei ehkä kiinnostaa miehiä enää niin paljon kuin ennen, ja nyt pelkäät oman viehätysvoimasi kadonneen?
en tiedä sinusta mitään, mutta viestisi kertovat niin suurta itsensä kieltämistä että okein ahdistaa.
et pysty luomaan vakaata ihmissuhdetta ennen kuin olet oppinut arvostamaan itseäsi, ja myös lopettanut syyn työntämisen muille.
älä tarraudu muihin, et tarvitse heitä tosiasiassa mihinkään, äläkä vähättele tunteita, niiden kieltäminen johtaa vain pahempaan ja pahempaan, josta ei pääse irti.
totta kai voin olla väärässäkin tilanteestasi.
ehkä ei olisi pitänyt mitään kirjoittaa.
mutta kun olen nuori ja naivi, niin mitäs sitten.  :)

vielä oli kirjoitettavaa...kun löysin tämän linkin tuon toisen aiheen yhteydessä  juuri samaan mistä ^Soul´s Adventure^  kirjoittaa .  :smitten:
:smitten:

Mun mielestä tässä on suuri ristiriita. Ainakin OMASTA näkökulmastani mitä "henkisesti kehittyneempi" ihminen on, sitä pyyteettömämmin hän pystyy antamaan ja jakamaan rakkautta. Ihan odottamatta mitään vastapainoksi, koska hän tietää, että universumi antaa kuitenkin kaiken takaisin tuhatkertaisena. Yleensähän myös jo siitä pelkätsä antamisesta saa sen hyvän olon. ;)

Kyllä pyyteetön rakkaus on itselläkin vielä monilta osin harjoittelussa, eihän se varmaankaan helpoin läksy täällä ole..mutta pitää vaan yrittää!  :smitten:

Päivän hommissa en ehtinyt vielä syvä-syventyä kaikkiin rikkaisiin kommentteihin.

Mutta heitän tähän rikkauteen erään näkökulman, joka tuossa buddhalaisuudessa livahtaakin jo.

Kuuntelen kerran erästä 'gurua'. Keskustelun sisältö oli tunteet ja pohjana tällainen buddhalainen 'valaistuneisuus'.

Minä en ole valaistunut, olen vielä hyvin keskeneräinen ihminen, jollaisia varmaan on vielä suurin osa meistä (vai onko hyväuskoisuutta tai itsepuolustusta tuo). Puheessaan hän kielsi kaikki tunteet. Rakkauteen ei kuulu tunteita, vain tasapaino, rauhallisuus, jossa ei tarvitse taistella, ei todistella. Se mistä moni tässä topikissakin puhuu. Mutta tällainen ihminen heijastuu hyvin hiljaa ympäristössään, usein elää huomaamattomissa, joskin hänen likeltään voi löytää ihmeellistä rauhaa. Guru suorastaan haukkui koko rakkauden ja tunteet. Nehän ovat vain vallankäyttöä, omistamista, taistelua, pahaa mieltä. Se mitä tuntee rakkaudeksi, on hetken lämpö ja sitten se tuottaa tuskaa.

En voinut olla nostamatta päätäni. Sanoin, että enpä osaa kaivata valaistumista tuosta näkökulmasta. Haluan olla hyvin paljon tunteva ihminen, kaikkine negatiivisinekin tunteineni. Minä olen vaiheessa jossa minun tulee läpikäydä ne kaikki. Ja olen ylpeä tästä vaiheesta ja tunteistani.

Guru katsoi minua vähän niin kuin säälivästi. Sanoen, että oikea tie on vaikea löytää.
Sekin sai minun karvani pystyyn. Mutta hiljennyin. Itsekseni mietin ja murisin: Ei kukaan voi sanoa toiselle oikeaa tietä, jokaisella itsellä on oikea tie.

Mutta tilaisuuden päätyttyä tunsin iloa. Vapauttakin. Mikään ismi ei ole oma tie. Minä elän omaa ehkä tiedostettua tai tiedostamatonta omaa tietäni ja minä tosiaan kuljen sitä tunteiden kanssa. Ja ne kaikki tunteet ovat minulle sallittuja ja jopa lahja. Sillä vain niiden kanssa eläessä kasvan ja aistin uutta.

EN VOINUT OLLA NOSTAMATTA PÄÄTÄNI :)


Tunnen iloa. Ja suurta Vapautta :)
Vapaus tulee itsensä hyväksymistä juuri tällaisena kun olen tässä ja nyt ja ilo siitä että minä olen ja elän - suuri lahja- juuri kuka olen JA  KASVAN JA AISTIN UUTTA JOKA HETKESSÄ  :smitten:

Minä en kerta kaikkiaan usko, enkä koe sinun
olevan henkisesti niin kehittynyt. :)

Ja miksi, tässä esimerkit;



-Kerro minulle lähimmäisestäsi,
niin kerron millainen SINÄ OLET-

Esimerkkejä voisi lainata teksteistäsi useita,
mutta pidän viestini yksinkertaisena ymmärtää. :)

Minun mielestäni, sinä kuullostat ihmiselle,
joka on vain ottamassa ja vaatimassa toiselta.
Sinä et jaa, etkä anna mitään, etkä edes voi kuvitella,
että antaminen ja jakaminen elämässä voi tuntua mukavalle
ja olla iloinen asia
-vaikka et saisi mitään takaisin.

(Rakkaus on ilmaista ja sitä saa koko ajan, mitä enemmän sitä
antaa muille, keneltä se pois silloin??)

Sinun ajattelutapasi on, että rakkauden tunteminen
ja rakastaminen on kivuliasta, tuskallista ja kärsimystä
tai se vähintään tuo sitä,
enkä epäile pätkääkään, etteikö sinulle se juuri sitä olisi. :)

Sinä haluat omistaa rakkauden ja säännöstellä sen jakamista,
mielellään ottaa "maksun" siitä.

Minulla ei ole tälläisiä kokemuksia rakkaudesta,
mutta toisen omistamisen ja kontrollointi tarpeen halusta
kylläkin, kunnes opin,
että rakkaudella ei ole mitään tekemistä
niiden kanssa. :)

Yhdyn tässä muihin kirjoittajiin näkemyksestä siitä,
että rakkautta tunteva/rakkaudellinen ihminen saa
ympärillä olevat ihmiset viihtymään kanssaan ja jäämään
- karikoista huolimatta. ;)

Millä mitataan tunteen voimakkuutta?

Minua helposti luulee tunteettomaksi.
Saatan olla kuin kivi tai jäävuori tilanteissa, joissa kuka muu tahansa itkisi vuolaasti.
En tee sitä tarkoituksella. Tiedän, miten vahingollista tunteiden patoaminen on.

Monesti on käynyt niin, että olen kärsinyt kuukausia erilaisista ihottumista, vatsavaivoista ja yleisestä alakulosta, ja vasta puoli vuotta jonkun tapahtuman jälkeen ymmärrän, että kaikki on seurausta jostain,
minkä en ole edes itse ymmärtänyt satuttavan minua niin.

Toisaalta, kun äitini muutti pois kotoa ollessani 6-vuotias, muistan olleeni vain tyytyväinen, kun vanhempieni jatkuva riitely loppui. Nyt olen yli 30 ja olen alkanut NYT VASTA kokemaan itseni hylätyksi.
Kuinka hidas sitä ihminen voi olla?

Olenko siis tunnekylmä kun en edes itse huomaa milloin minuun sattuu?

En usko. Tunteeni ovat vain niin syvällä alitajunnassani, että vain keho tunnistaa ne, mieli ei. Olen itse asiassa niin herkkä ja tunnen niin voimakkasti, että olen kehittänyt (tiedostamattani) suojamuurin tunteideni ympärille.

Kukaan ei näe tunteitani, en edes itse tunnista niitä yrityksestä huolimatta, mutta siitä huolimatta ne ovat ja vaikuttavat varsin huomattavasti elämääni.

Mittaappa nyt sitten näitä. :buck2:

Tästä syystä korpeaa ihan oikeasti aloitusviestissäkin mainitut ihmiset, jotka ovat tietävinään toisten tunteiden voimakkuuden.

terveisin  :kuu: Kauriissa 4. huoneessa :aspect_squ: :pluto: :mars: ja  :aspect_opp: :saturnus:...

Minä koen jotenkin, että ideaalitasolla ihmiset tuntevat saman verran. Mutta minä näen, että ihminen tuntee niin paljon, kuin mitä sillä hetkellä voi omien rajojensa mukaan kokea - tai mitä hän haluaa kokea. Jos ihminen päättää, että hän ei halua tuntea paljon, tunteet satuttavat, minä haluan olla vahva ja voimakas, niin totta kai niiden tunteiden tunteminen vaikeutuu, koska ihminen itse haluaa olla käsittelemättä niitä tunteita. Todella vaikea muuten yrittää selittää tätä. ::) Mutta kuitenkin koen, että kaikilla on yhtä voimakkaat tunteet, mutta se vaatii sitten taitoa elää niiden tunteiden kanssa ja ainostaan ihmisten selviytymismallit selvitä niiden tunteiden kanssa vaihtelevat - toiset toimivat paremmin kuin toiset ja niin edelleen. Toinen patoaa tunteet sisälleen ja kokee että näin hän pärjää parhaiten - ja voi ehkä tulla toisiin ajatuksiin myöhemmin. Toiset (kuten minä ainakin osittain) itken itkuni silloi kun tuntuu ja rääyn ja räjähdän sillä hetkellä ja koetan sitten selvitä niiden omien räjähdyksieni jäljistä. :D Mutta se, että minä nauran tai itken helpommin tai näytän ne helpommin kuin joku muu, ei tarkoita ettäkö olisin jotenkin vahvemmin tunteva ihminen. Minä vain annan tunteille sijaa enemmän.

Se tunteiden näyttäminenkään ei aina ole niin helppoa! Nimittäin usein ihmiset vaativat jälkeen päin niistä selityksiä ja itsekin on usein sekaisin kun ne tunteet vain tulevat ja ottavat vallan ja mitäs sitten tehdäänkään! Ei sekään ole niin helppoa. Mutta kun sellaisen tavan kanssa elää pidempään, oppii tavallaan ottamaan ne parhaat päältä, oppii hieman hillitsemään itseään ja samalla kun ne tunteet iskevät päin naamaa koko ajan, niin oppii käsittelemään niitä, kun on yksinkertaisesti PAKKO, koska muuten niitä tunteitaan ei pysty mitenkään hallitsemaan. Toiset sitten patoavat automaattisesti niitä juttuja sisäänsä...sekin on toinen keino selvitä tunteidensa kanssa. 

Jos jollain ihmisellä on muutenkin traumaattinen vaihe elämässään ja tulee lisää traumaa päälle, niin ihminen rakentaa sisälleen sellaisen säiliön, joka aukeaa sitten kun ihminen on taas valmis ja kykeneväinen käsittelemään niitä tunteita. Sekin on yksi selviytymiskeino. Ei se tarkoita, että jos vaikka autokolarissa ollut ihminen ei itke sillä itse samaisella hetkellä, etteikö tilanne olisi hänelle traumaattinen. Se vain lukkiutuu hetkeksi sinne jonnkein ja purkautuu sitten kun ihminen pystyy sen käsittelemään. Ihmiselle annetaan vain niin paljon kuin mitä hän pystyy kerrallaan sietämään.


Hyvä pointti Asterix....Kannattaa SA miettiä tätä!!

Kun puhut, tunnen sen sydämessäni saakka. Jos yhtään auttaa, niin haluan kertoa eräästä ystävästäni, kauris hänkin, huomasin että olet kuu kauriissa.

Hän aisti minun herkkyyteni ehkä juuri itsensä kautta. Oli hyvin sulkeutunut. Säteili kyllä ympärilleen valtavaa lämpöä ja energiaa, huolehti paljon muista, tuki ja ymmärsi laajasti. Mutt ei koskaan juuri puhunut itsestään muille. Minullekin tietyllä symboliikalla, jota pystyin herkkänä ymmärtämään. Sen avulla sain häneen kosketuksen. Hän sairasti myös näitä ihmeellisiä ihottumia ja hän myönsi että ei osaa purkaa tunteitaan. Minä purin hänelle tunteitani, salaisimpiakin, koska ajattelin että sillä autan häntä.

Vasta nyt vanhempana ihmisenä (minua vanhempi ihminen)vaikka hän asuu toisella puolella Suomea, kohdatessamme hän pystyy avautumaan. Koemmekin hyvin tärkeinä ne hetket, jolloin harvoin tapaamme. Hän myöntää, kuinka tukkeutunut on ollut. Mutta varmaan se, että hän on niin lämmin ihminen muille, on vahvistanut hänen itsetuntoaan ja jaksamista.

Hän myöntää itse nyt, että jos hän silloin olisi kaikesta kertonut, ei hän itse olisi jaksanut kantaa sitä vastuuta, mitä ne tunteiden purkaminen olisi herättänyt ympäristössä.
Vaikka purkaus voisi olla itselle hyvä, ihminen voi varjella myös ympäristöään. Nämä purkaukset kun koskettavat usein myös ympäristöä, hajoittavat jopa kaaokseen asti. Kuka on vastuussa siitä? Tai jopa toisin päin. Ketä saa kiittää muutoksista, mitä se tekee?

Siksikö elämme hiljaa hissukseen tunteittemme kanssa, koska emme ole valmiita tai ympäristö ei miedän mielestämme ole valmis, jotta niitä voisi purkaa. Mutta voisi myös kysyä, mitä se kannattaa. Voisimmeko elää enemmän, jos purkaisimme niitä?

MInäpä luulen, että voimme. Sen verran on jo kokemusta.  :smitten:

Lukiessani tätä ketjua aloin miettiä, että tunteita voi verrata keittotaitoon. Silloin elämä on perustarvikkeet, joita kullakin on erilaisia. Jollakin on pihvejä ja toisella kasviksia yms. Tunteet elämässä on sitten kuin mausteet ruuassa. Jokainen saa minkä tahansa elintarvikkeen kypsäksi, mutta vain harvat osaavat maustaa ruuan tasapainoisesti. Hyvä kokki osaa käyttää myös runsaasti erilaisia mausteita, koska osaa laittaa kutakin niistä sopivassa suhteessa. Jos taas ei käytä lainkaan mausteita/tunteita, niin ruoka/elämä on varsin mautonta. Keskinkertaisia kokkeja on paljon, mutta erinomaisia vain vähän tässä elämässä. Kyllä me ajan mittaan opimme mikä maistuu kellekin parhaiten ja pöytään istuvat hyvällä halulla muutkin samanlaisen ruuan ystävät.  ;D   

Niin paljon viisaita ajatuksia tunteista  :smitten: ... Moniin sanoihin voin minäkin yhtyä. Haluan kuitenkin vielä kantaa korteni kekoon meidän "ulkoisesti tunteettomien" puolesta ja tuoda mukaan ripauksen omaa näkökulmaani.

Omalla kohdallani tunteiden kääntäminen sisäänpäin on pitkälti opittu malli. Elin lapsuuteni räjähdysalttiissa ympäristössä, jossa oma ja toisten elämänlaatu riippui pitkälti siitä, miten hyvin omat tunteet sai pidettyä kurissa ( :saturnus: IC:llä  :rapu:). Kuten tiedätte, lapsi on oppivainen  :)  Opin jo varhain tunnistamaan tunteen, pitämään sen sisälläni, käsittelemään sitä siellä, ja purkamaan vasta "sopivampana" ajankohtana, usein siis ollessani yksin. En väitä, että tuo on oikea tapa, mutta se on minun tapani - minun selviytymiskeinoni  ;)

Sitä paitsi, näen siinä positiivisenkin puolen! Kykenen nimittäin tiukan paikan tullen pitämään pääni kylmänä. Tulee esimerkiksi mieleen onnettomuustilanne, johon jouduin ohikulkijana. Pohjimmiltanihan olen herkkä ja inhoan veren näkemistä, mutta jokin minussa sai toiminta-vaihteen päälle ja ottamaan EA2:n voimalla tilanteen haltuun. Yllätyin hiukan itsekin. Kotona sitten romahdin jo ulko-ovella ja itkin hysteerisesti järkytykseni ulos. Näin painajaisiakin tilanteesta. Mutta juuri kuten lapsenakin: pidin tunteen sisälläni ja purin sen vasta ollessani yksin.

Silti en haluaisi, että kukaan kutsuisi tunteettomaksi  ;) Kyllä ne tunteet ovat. Kuten totesittekin, eri ihmiset vain ilmaisevat ne eri tavalla.


Hyvin sanoit, Ebenia! Voipi hyvinkin pitää paikansa!!

Minusta on hirvittävä sääli, että nykyisin
monet -ismikset, uskonnot ja ideologiat ovat
ottaneet myöskin mallin materiaalisesta 80-luvun juppi-aatteesta
poikineesta tunteettomuudesta.

Inhimillisiä tunteita pidetään jopa sielun
ja henkisyyden heikkoutena! :uglystupid2:

Minusta tällä tehdään mielisairaita ihmisiä maailmaan. :uglystupid2:

Onko mikään ihme, että ihmiset tarvitsevat niin paljon
keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä
(unilääkkeet, masennuslääkkeet) ja turruttavat normaaleja
tunne-aistejaan alkoholilla ja huumeilla?

En halua loukata niitä, jotka joutuvat käyttämään
masennus tai/ja unilääkkeitä, mutta mielestäni
he eivät eroa alkoholisteista ja huumeiden käyttäjistä
perussyyltään mitenkään.

Perussyy käyttää niitä on tunne-elämän epätasapaino,
(uni ei tule ilman kemikaalia aivoissa,
elämä ahdistaa ilman kemikaalia aivoissa)
mutta alkoholistit ja nistit ovat ns. itselääkitsijöitä.

Parempi kuitenkin tehdä se kemikaali-otto lääkärin
valvonnassa ja hyväksytyillä kemikaaleilla,
vaikka en mitenkään voi uskoa, että se pidemmän päälle
on mikään oikea ratkaisu, mutta voi sysätä alkuun. :)

Voi kun nyt muistaisin yhden kirjan,

jossa jaettiin psykologisesti aika kärjistetysti, mutta ymmärrettävästi ihmiset muoto- ja väri-ihmisiin. Suomalainen tutkija Amerikassa! Mutta ilmestyi Suomessakin tässä muutama vuosi sitten...tarkoitus uudistaa ihmisnäkemystä myös psykiatrisessa hoidossa. Se ei ollut 'siipirikko' eikä 'uhrilammas' vaan.... jos joku auttaisi.

Tämä ei ole dementtiaa!!!! :D Pääni on vain niin täynnä asioita... ;D

OLEN LYHENTÄNYT LAINAUKSIA-TOIVOTTAVASTI EN OLE MUUTTANUT KIRJOTTAJIEN ALKUPERÄISTÄ AJATUSTA, KUN HAIN "ITSELLENI SOPIVIA KOHTIA" :)

???
Niinkuin Ebenia totesi, todella vaikeaa selittää tätä - eli löytää yhtä yhteistä tapaa olla ja elää tunteidensa kanssa - . Ajattelen että se on jokseenkin pitkän tien tulos, ja kokonaisuuteen vaikuttavat niin monet seikat; oma eletty elämä-missä, miten, millaisessa ympäristössä ja millaisten ihmisten vuorovaikutuksessa, kulttuuri, omat valinnat-vapaasta tai toisten tahdosta tehdyt - millaiset eväät on saanut matkaan siinä miten tunteitaan voi näyttää, miten niitä kohdataan-vai kohdatako ollenkaan...Monivaiheista hienosäätöä eikä toimi " klikkaa kuvasta periaatteella", ainakaan siinä vaiheessa kun tunteitaan alkaa prosessoida- päälle ne saattavat mennä automaattisesti , mutta se mitä sitten tekee onkin ihan toinen juttu. Ja siinä hetkessä jokainen toimii omalla tavallaan .

Pitkällä on hän kuka siinä kohdassa pysähtyy ja harkitsee, ja kuuntelee, ja katsoo ympärilleen, tai pohtii mitä tunteillaan voi itselleen tai toisille ja ympäristölle saada aikaa- ELI KÄYTTÄYTYY TUNTEITTENSA KANSSA TIETOISESTI.


Siinä vaiheessa voisi sanoa että alkaa hallita tunteitaan, että "antaa kaikkien kukkien kukkia" tunnemaailmassaan, mutta harkitsee millä volyymilla ja keinoin ne ilmaisee, TAI jättääkö tunteensa vai sisäiseksi kokemukseksi- eikä reagoi enempiä, joka sekin on joskus ihan hyvä.

SIIS kyllä tästä tulee kerroskakku josta jokainen ottaa tai ei ota omat viipaleensa tahtoen tai tahtomattaan.
Ei kai tätä asiaa voikkaan?? näissä puitteissa tyhjentävästi
" muutamalla rivillä" esittää- kun aiheesta on kirjoitettu kilometrikaupalla - ja siltikin voi jonkun kohdalla olla niin ettei kaikkea ole sanottu. Ettei löydä itseään mistään kategoriasta-ja siltikin elää hyvää, itselleen riittävää ja tasapainoista elämää itsensä, toisten ja tunteittensa kanssa.

Tunteiden kanssa ollaan yksin ja koetaan omaa sisäistä maailmaa tai vuorovaikutuksessa joka luo jo uuden tilanteen ja siinäkin vaikuttaa onko tutussa vai vieraassa seurassa, mikä on suhde omiin tunteisiinsa -likuttaako itse tunteitaan vai tunteet itseään ja kuinka ja millä volyymilla reagoi??? jne. 

Ja niin vain on, että olemme varustetut erilaisella sietokyvyllä omien ja toisten tunteiden suhteen- joku kestää enmmän tunnevaihtelua, toinen ei. Ja tiukka paikka se on kun omat tunteet ja niiden nostattamat fyysiset olot lyövät yli, tai joutuu pitkään olemaan aivan sietokykynsä rajoilla. Tiukka paikka siinä suhteessa, että silloin on hyvät kokemukset kalliit ja arvokkaat - että mitä valitsee päästäkseen siitä tilanteesta ehjänä läpi, ainakin seuraavalle saarekkeelle odottamaan että tunteet asettuu tai tulee uusi hyöky...toiset ei kestä ja sairastuvat joko mieli tai ruumis, toiset siirtävät asiaa ja "vetävät tajunnan sumeaksi-jollain keinolla"   
Eikä tässä vaiheessa ole pahaksi saada oikeaa lääkitystä ja sen rinnalla jotain millä hoitaa myös olonsa syitä- sairastuminenhan on vain seuraus.  Ajattelen että on  sittenkin ihan eri juttu " olla mukana jossain ismissä" kuin todella olla nurkkaan ahdistettuna omassa olossaan - tunteidensa kanssa - ja kun siitä selviää niin on löydettävä uudet rajt tunteidenkin kanssa - jotta voi hyvin itsessään ja maailmassa - yksin ja yhdessä...ettäs näin.

Taisin mennä jo aika kauas  - tulipa koluttua tätäkin laitaa...olennaista itselleni on ollut matka sisimpään- josta löytyy ne aidot tunteet ilman myllerryksiä-eli ilman henkilökohtaista historiaa tai ulkoa opittuja kokemuksia.  Ja sehän se tästä matkasta kiinnostavan tekeekin- kerros kerrokselta liikkua tunnemaailmassaan  - ja sitten taas tulla ulospäin js katsoa ja kokea miten se matka vaikuttaa siihen miten tunteitaan näyttää, tai reagoi ja toimii...TÄSSÄ TÄLLAISTA NÄKÖKULMAA OMASTA KOKEMUKSESTANI LÄHTIEN :)

Tarkoitat varmaan Sylvi-Sanni Mannisen kirjaa "Outolintu, erilainen (Tutkimusraportti yliherkästä väri-ihmisestä muotojen yhteiskunnassa)". Aivan ihana kirja, joka kosketti minuakin syvästi  :)

Yhdyn kyllä täysin Minerva76:n ajatuksiin ulospäin tunteettomuudesta.
Tai siis paremminkin ilmaistuna koen samoin/olen kokenut samoja asioita.
Olen hyvin herkkä, mutta kylmäpäinen tarvittaessa. Todella kylmäpäinen.  :kuu: :kauris:

Bingo!!

Juuri tuota kirjaa tarkoitin, kiitos Minervan. Siinä kirjassa 'pengottiin' myös noita ympäristötekijöitä, josta mm. Asterix ja Ebenia tuolla osoittavat. Kuinka väri- eli herkkä tunneihminen joutuu ahtaalle muotoihmisten joukossa ja taas yhtä vaikea suhde toisin päin.
Ja eihän siinä muut kuin nämä tausta-, arvo-, ja näkemysmaailmat taistelevat.

Kiitos ajatusta herättävistä keskusteluista. Siellä kaivettiin juuri niitä seikkoja ja pohjamutiakin, joita tarvitsin kuulla. Vaikka yhä vielä väitän, että tämä aika ja kulttuuri + ehkä yleinen mielipide kallistuu enemmän kylmän järjen kuin tunteiden puolella. Ja vaikka se onkin illuusio siitä, sillä ei tarvitse mennä kuin markettiin niin huomaa, mikä siellä hallitsee, tunne (johon lasken mieliteon kuuluvan) vai järki. Tai kuunnella poliittista puhetta...tai katsella negatiivisia uutisia.

Yksi juttu on mietityttänyt vielä. Eli kun tongimme astrologisia karttoja ja mm. tunteita, ei niille ole olemassa jotakin määrättyä kuviota, vaan hyvin paljon erinäisiä osatekijöitä.

ja toinen juttu: Missä vaiheessa ihminen voi olla niin kypsä, että pystyy hallitsemaan tunteita, jopa niin että kieltää itseltään rakkauden, tai yksinkertaisesti rakastumisen toiseen ihmiseen, jos se aiheuttaa katastroofin?  :D

jaa, en vain ymmärrä miksi netissä enää antaisin mitään? En koe teitä ystäviksi, joille kertoa tai antaa. Omissa suhteissa olen ollut erittäin antavainen osapuoli, varmaan riittänee se miten exäkin sanoi "olet upea ihminen ja sinulla on paljon annettavaa sitten kun Se Oikea osuu kohdallesi".. niin että.. minusta sinä Asterix kuulostat ERITTÄIN vaativaiselta saalistus- lahjomis-ym peliesi kanssa! Kuvitteletko että sinä kuulostat anteliaalta tms? huh. Itse muutuin lähinnä viimeisen suhteen kautta. En tiedä miksi tunteilla tai jatkuvasti jakaa fiiliksiä muille? Esim tunteilla tässä keskustelussa?

No sama se, minun näkemykseni on se että voin kontrolloida tunteita eikä mennä joka kuohuun ja MUIDEN mielipiteisiin mukaan.

Ulkoinen olemukseni? Nyt alkaa oikein naurattaa miten NAISET pohtivat elämääni heh heh! Niin ja, näin taas läjäpäin ei-kiinnostavia miehiä mm datakaupassa.. mitä pakottaa kiinnostusta tai tunteita, jos eivät niitä herätä.

Minä en ole ystäväsi, vielä vähemmän haluan sinulta mitään. :)

Minulla on kaunis ja tasapainoinen elämä,
ihanat ihmiset ympärilläni, joista olla kiitollinen.  :smitten:

Liirum laarum.. edelliselle.-. Olen TODELLA huomannut muutamaan otteeseen, että en ole Asterixin ystävä, lähinnä hauska nettisylkykuppi! Saat muuten kaiken aina takaisin! Onko tuo sinusta "henkisesti kehittynyttä", Asterix? Eikös pitäisi syleillä maailmaa ja kaikki olisivat ystäviäsi? Kuten haluat itseäsi kohdeltavan, kohtele muita..  ;)

Ei kyllä ekana tullut mieleen etten olisi viehättävä kun eräskin mies jonka tänään tapasin, oli nähnyt minut uimapuvussa eikä meinannut housuissaan pysyä. Ei vaan hän kiinnosta.. Millä perusteella en arvosta itseäni? hih-taidan karkoittaa liian suurella rakkaudella, henkisyydellä ja huomion antamisella.. olen tosiaan vetäytynyt näiden antamisesta..  8)

Ja missä se muuten näkyy että universumi antaa kaiken takaisin 1000
kertaisena? Onkohan se vain sanonta?   ???

Juuri sinun ja Asterixin sanailussa ne tunteet näkyvätkin. En ihmettelisi vaikka olisitte toistenne sielunsukulaisia. Sehän ei tarkoita aina pään silittelyä, vaan se voi aika ankaraakin kamppailua.

Minun mielestä foorumi tarvitsee molempia!

Te olette antaneet upeaa panosta sille, jota nimitetään nettikeskusteluksi. Uskon että siinä on mukana aitous ja tilan valloittamista parhaimmillaan.

Tiedän että tämä voi ärsyttää. Mutta...jotenkin sympatiani ovat siellä, missä on kunnon 'omaa minää' näkyvillä.

jaa minä kun luulin olevani tunteeton..  :2funny: ja säästän tunteeni miehille tai jotain..  :2funny:

Jos haluat välttämättä olla sylkykuppi,
niin se on sinun asiasi. :)

Minä en syleile koko maailmaa, enkä kaikkia.
Se ei ole minun tehtäväni, olen aivan liian inhimillinen
ja mukavuudenhaluinen. ::)
Rehellisesti sanottuna, minulle riittää ne parhaimmat tyypit.  :smitten:

Olen erittäin valikoiva ystävieni, myöskin miesten suhteen
ja kyllä, minä saan aina kaiken lähettämäni takaisin. :)
Se on elämän kauneuden ja tasapainon edellytys,
sillä kaikki ei ole kultaa, mikä kiiltää. ;)



Kaikessa! :smitten:
Kokeilepa joskus jossain hyvässä asiassa,
niin huomaat eron, kun ei tule sisään pelkkää turskaa.  ;)

SA: Hmm, joka tapauksessa syy miksi ihmissuhteet eivät toimi, johtuu ihan sinusta itsestäsi, ei miehistä. Niin kauan kun syytät heitä, mitään ei tapahdu. Ja noita Asterixin kommentteja kannattaa ihan miettiä, eikä vain sysätä ajattelematta pois.  :)
Tai no, mitä mikään minulle kuuluu. Olen vain näitä juttuja paljon kuunnellut viime aikoina. Siis elämässäni.



muuten, voiko internetissä edes olla ystäviä? itse en usko niin.

Minäpä uskon.. Minulle monikin teistä täällä on hyvä ystävä, enkä oikeastaan ajattele minkälaisia todellisuudessa olette. Tai ajattelen kyllä joskus, mutta sillä ei ole täällä väliä. Täällä ihmisten kirjoitustavoista ja kirjoituksien sisällöstä ja kaikesta jotenkin huokuu ne energiat, mitä kukakin edustaa.. Jotkut energiat tuntuvat niin hyviltä ja tutuilta, että ne tuntuvat ihan ystäväenergialta!  :)

Käsittämätöntä, että ihminen pystyisi elämään ilman tunteita. (viittaan tuohon guru-viestiin) Luonnon viettejä vastaan ei pysty kunniakkaasti taistelemaan, se on vain totuus, että jossain vaiheessa tuo kaikki aiheuttaa ongelmia. Miksei ihminen mielummin oppisi elämään sopusoinnussa niiden tunteidensa kanssa? Olen aina miettinyt tätä, miksi kieltää luonto tai yrittää hallita sitä, miksei ottaa siitä sen hyödyn irti?
Ihminen aina väittää olevansa niin kehittynyt eläin. Eipä silti osaa edes itseään hallita.  8)

Niin, jos sen ottaa niin päin, ettei edes tarvitse tuntea sitä aitoa ihmistä. Kuitenkin sitä nettiprofiili-ihmistä ei ole olemassa, siksi olen jotenkin varovainen.
Mutta, internet on sellainen oma maailmansa.

Hmmm.. Ei kaiken tarvitse ollakaan todellista, ainakaan minulle.. ;)

Jos tunnen syvää sielujen sympatiaa täällä jonkun kanssa, niin pidän häntä ystävänä.. Täällä tulee joidenkin kohdalla tunne, että taidetaan olla tavattu ennenkin.  ;) Eikös se ole sama ollaanko sitä nettiprofiileja vai ihan konkreettisia ihmisiä. Pelkkää kuorta ilmentävät kummatkin.

En näe mitään syytä olla varovainen/varauksellinen sen suhteen, tykkäänkö teistä. Eihän se ole mitään minulta pois, eikä haitaksi kenellekään teistä.

Tottakai voi!!! ;)

Tähän vielä jatkoa. Kyllä internetissäkin voi 'tuntea'. Välillä minullakin on karvat pystyssä, sähähdän, välillä kyyneleet silmissä. Eikö ne ole tunteiden sympoleja.

Ja mikä tärkeintä, olen just täällä foorumilla oppinut, että sanoilla, sanojen järjestyksellä on oma energiavärähtelynsä. Ne viestittää omaansa ja kyllä niistä tuntee aitouden ja epäaitouden. Ja sanat tässä ovat aina jonkun ajattelun voimasta syntyneitä. Ajattelu on itsesään jo paljon tunteita täynnä ja sysää liikkeelle arvaamattomia asioita. Ajattelua sanotaankin sielun puheeksi. Jopa jostakin luin, että kun ruumis kuolee, ajattelu seuraa sielun mukana.  :angel:

Mä olen samaa mieltä Sparklen ja Esmiraldan kanssa. Ystävyys lähtee sielujen sympatiasta, ja yhtäläillä sitä voi tuntea netissä kuin henkilökohtaisestikin. Sillä erotuksella, että netissä ystävyyttä eivät sido ns. "ulkoiset rajoitteet", esimerkiksi ikä. Yleensähän ihminen viettää aikaansa enimmäkseen saman ikäisten, samalla seudulla asuvien kanssa - vaikka se todellinen sielujen sympatia ei olekaan riippuvainen sellaisesta. Netti ikäänkuin laajentaa näkökulmaa ja antaa mahdollisuuksia solmia ystävyyssuhteita "rajojen" yli. Samalla voi poimia ajatuksia hyvinkin erilaisten ihmisten kirjoituksista, ja syventää sitä kautta omaa itsetuntemusta ja hyvällä tuurilla myös oppia uutta. Kunhan pitää mielen avoimena!

Ja kuten Esmiralda sanoi, tunteet ovat mukana täälläkin  :smitten:

ja minä Sparklen, Esmiraldan ja Minervan kanssa  :D

Kyllä minä tänne kirjoittelen ihan sen vuoksi, että jos ennen olinkin koukussa eri tavalla niin nyt kaipaan näitä ihmisiä nikkien takana, koska niin paljon olen saanut näkökulmaa ja neuvoja omiin elämäntilanteisiin, joista muutoin olisin kirjoitellut pelkkään päiväkirjaan kun en aina viitsi kavereitakaan häiritä. Eikä tämä tarkoita ettenkö omaisi näitä eläviä ystäviä vaan sitä, että astropiiristä koen saaneeni lisää erilaisia ystäviä!! Tosin aikaahan tämänkin kehittymiseen on mennyt, mitä nyt täällä eri nimillä hengaillut jo vanhalla foorumilla vuosi(??)kausia, mutta silloin mitään kirjoittamatta.  ;D

Tuosta muoto- ja väri-ihmisistä olisi kiva kuulla lisää! Minä olen ainakin täysin väri-ihminen jos tajusin oikein mitä sillä tarkoitetaan.

Onko se kypsää hallita tunteitaan?  ??? Kait se sitten on niin. Kunhan ei mene äärimmäisyyksiin. Minusta tällä on kyllä tekemistä ihmisen rationaalisuuden kanssa tosi paljon.

Todellakin! Nyt aloin ajattelemaan, kuinka paljon tämä laajentaa omaa suppeaa näkökulmaansa, törmää ajatuksiin, joihin ei ehkä omassa elämänpiirissään ikinä törmäisi. Ja juuri se, että on ihmisiä eri elämänvaiheissa jne.
Mutta se sana ystävä jotenkin tarkoittaa minulle ihmistä, johon voi luottaa, jolle voi kertoa kaikki sisimmät asiansa, joka tuntee sinut ja tunnet hänet. Netissä ihan turvallisuussyistäkin pidän rajan siitä mikä on liian yksityistä kerrottavaksi. Ja, eihän mikään korvaa sellaista fyysistä läsnäoloa, mutta tähän pitää vain suhtautua eri tavalla.  :)

Minä näen tämän asian niin päin, että jokaisen nettiprofiilikin on kuitenkin osa häntä itseään. En myöskään tunne ystävistäni kaikkia puolia, samoin en tietenkään nettituttavistani. Eikä minusta itsestänikään taida kukaan muu kokonaisuutta tuntea, kuin minä itse - jos itsekään. :)

Toki netissä voi huijata ja valehdella, mutta sellainenkin käyttäytyminen on kuitenkin osa tuota henkilöä. Kukin voi valita, millaisen puolen itsestään täällä toisille näyttää. Jos ajattelee, ettei näytä mitään ja valehtelee, näyttää siinäkin kuitenkin jo jotain, ehkä enemmänkin kuin joku rehellinen. Tietysti nuo tulkinnat ja merkityksetkin mitä sanoille annamme vaihtelevat, kuten Ave totesitkin, että sana ystävä tarkoittaa sinulle enemmänkin fyysistä ystävää kuin nettikontaktia. Toiset taas käyttävät ystävä-sanaa laajemmassa merkityksessä.

Noista tunteista meillä oli vilkas keskustelu opiskeluryhmässä ja totesimme, että vaikka tunteita on tutkittu paljon ja eri tavoin, on vieläkin ristiriitaisia näkemyksiä siitä, voidaanko niin subjektiivista asiaa kuin tunne tutkia tieteellisesti ja tuloksia yleistää. Tunnetutkimuksista muuten löytyy netistä varmasti googlaamalla tietoa mm. seuraavilla nimillä: James ja Lange, Stanley Schachter (Attribution-of-Arousal theory), Richard Lazarus. Erilaisia tunneteorioita on esitelty hyvin sivuilla www.changingminds.org. Itse yritän suhtautua tunteisiin samoin kuin Dalai Lama, joka vastasi Maarit Tastulan kysymykseen onnellisuudesta näin: - Olenko onnellinen? En tiedä. Ajattelen niin, että ihmismieli on kuin meri. Suru, pelko ja epäluulo ovat kuin aaltoja. Ne tulevat ja menevät, mutta niiden alla syvä meri pysyy tyynenä. :smitten:

NIIN myös: Samaa mieltä  :smitten:
Tunteethan ne täällä foorumillakin velloo,kuin meren laineet  ;)
Jos kemiat toimivat fyysisessä ystävyydessä, niin taajuudet toimivat nettiystävyydessä  :D 

Ehkä ne henkilöt joiden kanssa on kirjoitellut yksityisasioista meilejä vuosia, tuntuvat enemmän ystäviltä. Täällä ehkä yleisemmällä tasolla analysoi tunteita, tapahtumia ja filosofioita.

Luullakseni kyse on jälleen kerran siitä, että olemme yksilöitä ja siis erilaisia.  ??? Myös ystävä-sanan merkitys on eri ihmisille erilainen. Kyllä netissä voi tutustua ja ystävystyä, mutta kaikki eivät koe sitä samansyvyisenä tuttavuutena tai ystävyytenä. Samoin on itse asiassa tässä oikeassakin maailmassa eli koemme ystävyyden hyvin erilaisena.  :coolsmiley:  Esimerkiksi itse rakastan ihmisiä ja on ihanaa olla tekemisissä heidän kanssaan, mutta ihmiset tulevat ja menevät enkä ole koskaan ripustautunut ihmisiin. Suorastaan ahdistun tavatessani ihmisen, joka haluaa olla minun ystäväni siten, ettei minulle jää lainkaan tilaa ja joka suuttuu vielä, jos en ole koko ajan hänen tavoitettavissaan.  >:( Todennäköisesti sama ilmiö koskee myös virtuaaliystävyyttä eli ollaan vaan rauhassa kamuja, kun siltä milloin tuntuu. Ystävyyttä ei ole koskaan liikaa.  ;)

En jaksanut kovin ajatuksella lukea, kuumeessa olen, mutta miulle on tainnut käydä niin, että täällä foorumilla olen kyennyt puhumaan monista sellaisista asioista, joista en "oikeille ystäville" virkkelisi mitään. Joskus vieraammille on helpompi puhua näköjään...Nyt ei meitsillä ole voimakkaita tunteita, on niiin voimaton olo. No, jos vain toistin toisia, niin koittakaa kestää.. :-[

Kiitos!

Haluan jatkaa vielä tuosta ajatustenvaihdosta netissä. Mielestäni tunteetkin liittyvät siihen.

Taikka oikeastaan tästä voisi tehdä omankin topikin. Eli se, millä tilalla ja mielellä olemme täällä.

Minä ainakin asun aika kaukana keskuksesta ja ystävistäkin. Ei ole aikaa eikä resursseja heitä tavata. Samoin olen toimessa, missä ei ole aikaa keskusteluihin. Ukon kanssa on käyty läpi jo kaikki 'raatit'. Lisäksi hän ei hyväksy minkäänlaitas huuhaamaailmaa eikä filosofiaa.

Siis minulle tämä foorumi on se, missä saan itse valita, milloin menen kylään, mistä asiasta puhun ja kenen kanssa. Ihmeellinen vapaus. Ja sielunsympatioita löytyy niin ihmeen paljon! Aihepiirejä, mitkä kiinnostavat. Tiedätte varmaan ne kyläreissut tai tapaamiset 'ystävien' kanssa, missä joristaan jonnin joutavia ja kyllästytään.

Tässä ei tarvitse olla jos kyllästyttää.

Mutta kuten tästäkin topikista tunnen suurta iloa, jopa riemua, lämpöäkin, kutkuttavaa halua kirjoittaa (=sanoa) lisää. Kun jotkut muutkin puhuvat siitä asiasta, mikä itseänikin kiehtoo. Kävin juuri 'kylässä', istuttiin viisi tuntia. Ei siinä olisi voinut alkaa puhumaan tunteista tai astrologiasta tai ms.. Siis innolla luin mitä tänne oli tullut. Olen valtavan iloinen jokaisesta joka on kirjoittanut. Siis ilo on tunnetta.
Tunnetta myös kun 'maailmani' tässä laajenee. Se on suuruuden tunnetta jostakin tilasta, mille on luotu ihmeellinen tekninen mahdollisuus.

En minä muuten tässä olisi!

Hei Yulunga! Tuo kirja, josta edellä on kirjailijanimikin kyllä varmasti löytyy kirjastosta ja sitä oli mielenkiintoisaa lukea. Sieltä löytää helposti itsensäkin ja katselee erilaisin silmin niitä, jotka helposti masentuvat ja lukkiutuvat.

Uskon että jokaisella on jonkinlainen hallinta tunteisiin. Kasvatusympäristöhän jo pitää siitä huolen. Mutta tuo äärimmäisyyksiin lipsahtaminen voikin viedä sitten ne henkiset voimavarat, jolloin menetämme kokonaan itsemme hallinnan.

Siksipä tuossa väri- ja muototeoriassakin etsitään sitä kultaista keskitietä, missä järjellä ja tunteella olisi tasaveroinen suhde. Eli varmaan ihailtavin vaihtoehto voisi olla se, että järki jopa sanoisi sen, milloin tunteet olisi syytä tuoda ulos. Tai tunne sanoisi, milloin on syytä ottaa järki kaveriksi.

Eikö olekin helppoa!  ;D  Niin kuin elämä itte!  ;D  (Nauran ittelleni) ;D

Voi kun ihanasti sanottu tuo 'oma piiri'. Voisit ihan tehdä siitä juuri oman topicin.
Mitä on oma piiri!? Vaikka tässä yhteydessä sen ymmärrän ja tunnistan hyvin. :smitten:

Olen Inkiväärin kanssa täysin samaa mieltä.

Tunteet liikkuu täällä sanojen myötä mitä suurimmassa määrin.
Jokainen voi ottaa niistä juuri sen, mitä kullakin hetkellä tuntee tarvitsevansa.
Joskus on hiukan masentunut, täältä löytää kirjoituksia jotka muuttavat ajatusten suuntaa hyvään päin.

Vaikka minulla on aikaa, en kuitenkaan lue läheskään kaikkea.
Joillakin vaan on niin värikäs kerrontataito, että jää lukemaan vaikka aihe ei sinänsä olisi niin kiinnostava.

Minä koen olevani erittäin kiitollinen, että tänä päivänä on tällainen mahdollisuus ajatustensa esiintuomiseen.
Ei kait tällaisia mahdollisuuksia ole niin kovin monia vuosia ollutkaan.

Niinkuin Esmiralda sanoi, tänne on aina mukava tulla kylään. Saa puhua siitä mistä haluaa ilman vieraskoreutta. Tai olla hiljaa.

Sen lisäksi täältä voi aivan oikeastikin löytää elämänsä sydänystäviä.
Sanoista virtaa sellainen energia mitä ei osaa todeksi uskoa.

Tunteen voimakkuudesta voisin sanoa, että itse olen yleensä tyyni ja rauhallinen. Niin kauan kuin koen, että tulen ymmärretyksi. Mutta auta armias, jos aletaan alistaa tai muuten käyttäytyä törkeästi alan melkein täristä kiukusta. Jopa niin, että en meinaa osata sanoa mitään järkevää.
Yleensäkään en osaa ymmärtää miksi ihmisen pitää käyttäytyä toista saman lajin edustajaa kohtaan väärin. Itsehän siitä kärsii eniten.

Mutta tästä foorumista olen iloinen!


 :smitten:    maarita         :smitten:

Tämähän se on se oma piiri,jossa voipi pyörähdellä vapaaseen tahtiin ja tyyliin.
Hienoa, että voi levähtää netissäkin ja levittää joskus valoa eteenpäin.
Ja toisinaan se osuu ja uppoaa.

Harvinainen paikka tämä foorumi kaikenkaikkiaan.  
Enpä ole aloittanut ikinä mitään uutta aihetta, enkä ihan edes tiedä, mitä tarkoitit "omaa piiriä" uutena aiheena. Tehkääpä aloite...

 ::)

jeeee oikeilla jäljillä siis!  8)

Poikani on opiskellut sähköoppia. Siis energiaa.

Hän sanoo, että se energia mikä on meidän käytettävissä tällä planeetalla, pyörii ikään kuin paikasta toiseen. Se ei lisäännyt eikä vähenny, se vain muuttaa olomuotoa ja käyttömuotoa.
Jaa-a, enpä tiedä.

Sitten hän kerran päätti, että niinhän se on ihminenkin. Ei sen kummempi kuin pieni energiapaketti. Ei sitäkään lisätä tai vähennetä. Se vain kulkee eri muodoissa.
Jaa-a, enpä tiedä.

Mutta kun on lukenut tuosta tunteen voimakkuudesta, niin melkeinpä yhteenvetona tälläkin topiikilla voisi sanoa, että aika yleinen mielipide on se, että sitä tunnetta on meissä kaikissa aikamoisesti saman verran, osoitamme sitä vain hyvin monella eri lailla ja eri asioille. Joten emme voisi vähätellä ketään enemmän tai vähemmän tunnerikkaaksi.

Voisiko sanoa, että olemme tunnetasa-arvoisia!?

Ps. Minä astrologisena vesitunteilijana tunnen siitä iloa.  ::)

YES! Olen samaa mieltä Esmiraldan kanssa. Tunteita riittää joka iikalla, mutta me käytämme ja näytämme niitä jokainen omalla persoonallisella tavallamme.  :)
Sulla Esmiralda on muuten viisas poika. Tuohon teoriaan energian katoamattomuudesta olen itsekin aina uskonut. Tai voihan se tietysti olla niinkin, että olemme poikasi kanssa molemmat väärässä.  :2funny:

Tai yksinkertaisesti molemmat viisaita!  ;)

Tämä teoria opetetaan jo ihan yläasteella fysiikassa, tietääkseni kutsutaan joksikin energialaiksi tms. Ihan basic fysiikka-tietoa. :)

No joo, kai sekin on viisautta...

Mutta aika jänniä nuo fysiikan lait, sillä se mitä pikkuisen olen lukenut, niin
fyysikot ovat aika tunteikkaita ihmisiä ja melkeinpä samalla aaltopituudella henkisten huuhailijoiden kanssa. Eli ei tiedemaailmassakaan mennä suoraa tietä, vaan tietynlaista spiraalia ja jossakin 'asiat, kuten planeetatkin' ovat lähekkäin, päällikkäin, ristikkäin tai lomittain...äh. Mutta vaikuttavat toisiinsa, ottavat mittaa ja tervehtivät!

Niinpä, ei todellakaan mennä suoraa tietä eikä edes olla samaa mieltä asioista. Tämä seikka vain usein helposti "unohdetaan", kun esimerkiksi verrataan tieteitä ja astrologiaa keskenään... ;) Mutta onhan meillä täällä "tieteilijöitä" joukossammekin, joten eipä se astrologian harrastuskaan tieteen tutkimista haittaa, tai päin vastoin. :)

En tiedä mistä aloittaa, joten aloitan keskeltä.

Se, miten koen tunteet on muuttunut hyvin paljon. Ehkä viimeisen vuoden aikana tunteeni ovat tulleet aina vain syvemmiksi ja vahvemmiksi. Esim.  ahdistus on nykyään niin rankka kokemus, että se uuvuttaa henkisesti ja fyysisesti täysin - tällä esimerkillä tarkoitan hetkellistä ahdistusta vaikka riidellessä. Toisaalta taas rakkaus maailmaa kohtaan välillä meinaa pakahduttaa, ja sydämeen sattuu ihan fyysisesti se puristava tunne.

Kaikki tämä nyt, kun olen tosissaan parantumassa/parantunut masennuksesta. Sinänsä hassua? Ehkä se kaikki patoaminen ja kieltäminen ja sivuun sysääminen on viimein purkautumassa. Kuitenkin mielestäni on omituista, että oikeastaan milloinkaan ennen en ole kokenut juuri esim. ahdistusta näin voimakkaana. Ehkä jollakulla olisi tähän joku ajatus?

---

Ovatko tunteet tunteita, jos voi valita, mitä tuntee? Esimerkiksi (kyllä, en osaa selittää kuin esimerkein  ::)) kun miettii tilannetta jossa hymyilee ( = haluaa hymyillä) jollekin ihmiselle näyttääkseen olevansa ystävällinen / Tilanne, jossa spontaanisti hymyilet jollekin ihmiselle. Lähinnä siis koitan ajaa takaa sitä että onko tällainen halu 
jotenkin enemmän järjen asia, vai onko se tunne? Tavallaanhan ensimmäisessä tilantessa haluaa miellyttää toista.. hankalaa kun pitäisi tietää tilanteen ihminen ja hänen motiivinsa.. Jos joku tajuaa tästä sekavuudesta pointin niin sanokaa se puolestani  :)


Nyt ehti jo kadota kaikki ajatukset, jonnekin lenteli..

 :smitten:

(Vielä offtopikkia: olen uusi täällä, eli lämmin halaus kaikille ja iso MOI!  :D)




 

Heips sita, tervetuloa joukkoon! :)


Tästä viittauksestasi tuli mieleen, että tunteethan ovat myös hyvinkin sosiaalisia ja niillä on sosiaalistumisemme kannalta tärkeä funktio. Ne ovat osa jo varhaista kommunikaatiota ympäristömme kanssa. Pienet lapset alkavat hymyillä todella varhain, minkä on arveltu viittaavan siihen, että hymy on myös biologinen selviytymiskeino. Hymyllä lapsi viestittää äidille: ole ystävällinen minua kohtaan, koska en selviä ilman sinua.

Opiskeluryhmässä keskustelimme myös siitä, ovatko sellaiset tunteet "aitoja", joita koetaan esim. teatterissa. Eihän näyttämön tapahtumilla sinänsä ole yhteyttä omaan toimintaamme ja silti nauramme tai itkemme muiden mukana. Tässäkin on paljolti kyse sosiaalisista tunteista, siitä että kyseinen konteksti sallii meidän ilmaista yhteisiä tunteita ja tunnemme niiden kautta myös yhteenkuuluvuutta muiden kanssa. Tietysti myös esim. teatterissa kokemamme asia voi mielessämme linkittyä johonkin henkilökohtaiseen kokemukseen tms., jolloin tunnekin saattaa kummuta jostain syvemmältä.

Ehkä kohdallasi kysymys on juuri siitä, ettet ole sallinut itsesi "tuntea täysillä" tai et ole nähnyt syytä siihen. Nyt sitten kun parantuminen on tapahtunut, näet maailman ja koet tunteet selkeämmin ja "väreissä". :)

Hienoa, kun heti uutena otat kantaa näinkin herkkiin ja syvällisiin asioihin.
Lämpimästi tervetullut!

Tuossa ylhäällä poimin jotakin tekstistäsi.

Uskon, että olet vahvistumassa. Tunteiden kokeminen on itse elämää. Varmaan olet vielä myrskyävällä merellä ja vene keikkuu. Mutta varmasti se tasantuu, kun sallit myrskyjen toimia ja sitten hiljaa mennä menojaan. Ahdistus on monesti uuden asian ymmärryksen edessä. Kuuntele sisimpääsi. Pyydä apua ja viisautta ymmärtää.

Noissa spontaaneissa hymyissä olet ihan oikeassa. Uskon, että ihmisyyden syvin ydin on olla hyvä ja tulla hyväksytyksi, osoittaa rakkautta. Mutta kyllä varmaan hymy on myös kulttuurillinen eli myös järjellinen teko osoittaa, että 'en halua sinulle mitään pahaa'. Toinen syy siihen on rakkauden tarkoitus ja tapa kurkistaa jostakin syvältä. Toinen kyllä tiedostaa sen silloin kun se on aito. Ja ottaa vastaan sen kohteliaisuutena silloinkin, kun se on 'yritys'.

Minä itse olen hurjan iloinen kaikesta siitä kirjoitetusta tekstistä, jonka tunnen tulevan aidosta tunnemaailmasta. Saa siitä puhua. Pitää siitä puhua. Sillä siinä on järkeä!

Ajatus! Hieno tuo näköalasi teatterin maailmasta. Sillä assosiaatiot, peilit, samaistumiset kaikkeen mikä liippaa omaa elämää, on tosi tarpeen.

Emmekö me suomalaiset rakasta juuri kaikkea sellaista, minkä kautta voimme purkaa tunteita? Niitäkin, joista emme ole edes itse selvillä, muuta kuin että 'ahdistaa'.

Kun vain katseleekin tunteita pesäpallo-ottelussa. Hui jestas sentään. Sekin naapurin isäntä, joka ei puhu eikä pukahda, raivoaa ja melkein itkee siellä katsomossa.

Rakastamme teatteria, suggestopedista menetelmää oppimisessa (koska roolien takana uskallamme tehdä jotakin toisenlaista), rakastamme etelän tulista flamencoa, rakastamme nyyhkyleffoja. Rakastamme sitä kaikkea, että voimme purkaa sisintämme yhdessä jonkun neutraalin asian kanssa. Musiikkimme on slaavilaista mollivoittoa. Aivan toista kuin lahden tuolla puolen.

Kyllä me osaamme tunteita purkaa. Tekisi mieli vielä jatkaa, että rakastamme jopa kadehtia,panetella, ärhennellä, kaivaa vanhoja, piikitellä, manata, kirota, puhua selän takana, kertoa todelliset asiat nurkan takana ...ja vain jotta voimme purkaa tunteita.

ÄÄh, jopas tuli purettua tunteita!  ;D

Osaako joku panna paremmaksi?!

Mielestani kuitenkin voi opettaa itselleen tunteiden optimisesta puolesta, loytaa kaikesta jotain hyvaa.
Esim. joku piikittelee sinua, niin ymmarrat etta talla ihmisella on paha olo ja lahetat hanelle sympatiaa etka loukkaannu. Ehka tassa on kuitenkin joku oman hyvan tavoitteleminen takana- mutta onko siina jotain pahaa?
Siina tunnemaailmassa sina kuitenkin voitat koska eteenpain meneva energiasi on positiivista- eiko niin?
Koko elama kuitenkin on tietynlaista nayttelemista ja sina otat roolin joka sopii sinun taidoillesi.  :smitten:

Näin on! :o Ja sama jääkiekkopeleissä. Suomalaisessa kulttuurissa lienee sosiaalisesti hyväksyttyä ilmaista niitä vahvimpia tunteitaan vain massatapahtumissa. ::) Niiden tapahtumista saadaan hyväksyttävä "syy" tunteille, jotka kuitenkin voivat jokaisessa ihmisessä linkittyä muihinkin elämänalueisiin. Siinä samalla tulee siis kätevästi purettua kaikki kertyneet surut ja aggressiot...