Astro Foorumi

Tunteeko kukaan muu itseään koskaan täysin yksinäiseksi?
Minulla on lapsia,mies ja paljon sukulaisia ympärillä, mutta tunnen usein itseni täysin yksinäiseksi. Mietin asioita paljon, ehkä liikaakin, masennun helposti. Tuntuu,että en ole löytänyt paikkaani vielä. Haluan hirvittävästi auttaa ihmisiä, tuntuu pahalta kuulla toisten ahdingosta. Minulla ei ole ainuttakaan todellista ystävää jonka kanssa voisin vapautuneesti keskustella kertoa huolista ja ajatuksista. En osaa itkeä muiden nähden, mieluiten itken yksin muilta piilossa, varsinkaan mieheni edessä en koskaan halua itkeä, en tahdo nähdä sitä halveksivaa katsetta. Rakastuneet ihmiset saavat hymyn huulille, toisten ilo....olen kauhuissani maailman puolesta, mitä tälle kauniille maapallolle tapahtuu, kuinka moni täällä kärsii. Miksi ihmiset satuttavat toisiaan, miksi emme auta vähäosaisia ja lohtua kaipaavia, onko ihmisistä tullut sokeita? Niin moni asia myllertää mieltä, itsekkään en pysy mukana. Eräs ilta itkin ja rukoilin kuolemaa, tuntui että en jaksa, sisälläni on tyhjyys ja kylmyys, palelen vaikka ei olekkaan kylmä. Ehkä olen menettämässä järkeni, sekoamassa. Olen alkanut täysin erakoitumaan. Rakastan kuitenkin ihmisiä, kaikkea tässä ihmeellisessä maailmassa joka on niin kaunis. Sekavaa kirjoitusta sekavalta ihmiseltä...

Luulempa, että suurin osa ihmisistä joskus tuntee.Itselläni tuo ongelma on ollut aina, että voin hetkittäin tuntea olevani satojen mailien päässä muista juuri ajatusteni takia, mutta se ei kuitenkaan ole masentanut minua, koska se vain on ollut aina osa minua ja en oikeastaan haluakkaan, että kukaan tuntee minut täysin.Osa minua kuuluu vain minulle.Minä rakastan rauhaa, kun saan olla yksin ja touhuta omiani ja mitä vanhemmaksi tulen sitä paremmalta tämä elämä tuntuu ja pystyy jo eritavalla hyväksymään itsensä ja myöskin tämä astrologia on auttanut ymmärtämään itseä paremmin   :) .
Neuvo sinulle ystävä hyvä: Pura ajatuksesi vaikka kirjoittaen foorumille ja täältä varmasti löytyy ihmisiä jotka ymmärtävät ja ovat samaa mieltä kanssasi  :) . Älä anna masennuksen viedä sinua mukanaan, sillä sieltä on vaikea nousta  :). Kaikkea hyvää sinulle  :smitten: .

Voi Kaiko, onpa siulla myllertävän kuuloinen olo juuri nyt. Itseasiassa kuulostat tosi paljon mieheni ajatuksilta juuri nyt. Hänkin jotenkin oudosti erakoituu ja voi tosi pahoin maailman ongelmien vuoksi. Jotenkin ottaa ne niin itseensä.
Rohkenisitko laittamaan syntymäaikasi, paikkasi ja kellonajan, niin voisi hieman siun karttaa tiirailla.
Itsellänikin oli jossain vaiheessa aika, että sellainen sielunystävä puuttui. Mutta onneksi tilanne muuttui. Ensin purin itseäni vain päiväkirjaan, mutta nyt on jo muutama sellainen luotettava ystävä, joiden kanssa voin jakaa elämääni.
Ja onneksi on tämä foorumi. En osaa sanoakaan, miten iso apu tämä on.

Olen myös sitä mieltä että jokainen tuntee itsensä joskus yksinäiseksi.
Yksinäisyys on sellainen salakavala peto, joka iskee jostain nurkasta, vaikkei syytä olisikaan.
Kun ei ole ketään, toivoo edes yhtä hyvää ystävää, kun sellaisen löytää, hetken päästä kaipaa jo toista, jolla on hieman erilainen näkemys jne.

Kehotan sinua kaiko katsomaan elämääsi ja miettimään mikä tekee siitä sellaisen, että kuitenkin jaksat nousta joka aamu uudestaan. Mistä asioista et haluaisi luopua? Mitä asioita sinulla olisi vielä edessäsi, jotka haluat ehdottomasti nähdä? Jokaisella on näitä asioita, kun ne huomaa, elämä yhtäkkiä alkaakin tuntua paremmalta. Itse asiassa se koostuu hyvin pienistä iloista.
Uskon myös, että jokainen ihminen hakee paikkaansa koko elämänsä ajan. Vasta kuoltuaan sen voi olla löytänyt.

Minulla on lapsia joiden vuoksi nousen joka aamu sängystä. He ovat minulle tärkeintä tässä maailmassa, siksi minä yritän. Tahdon nähdä heidän pääsevän elämässä eteenpäin, tuntevan että heitä rakastetaan ja että he ovat tärkeitä. Lapset pitävät minut pystyssä,vaikka sisällä myllertää. Jostain syystä oloni on kutenkin yksinäinen, en tiedä mistä tämä olo tulee, olen aina masentunut herkästi. En osaa selittää ajatuksiani järkevästi.

Viime aikoina etsin kovasti jotakin, mitä elämästäni tuntui puuttuvan. Sitten tajusin, ettei minulta puutukaan mitään, minulla kaikki tässä, kaikki ne pienet asiat ovat ainoita, joita tarvitsen. Se oli vain vaihe mikä piti käydä läpi.

Ehkä se on sinullakin vain vaihe.
En tiedä.
Kartastasi voisi ehkä katsoa.
Ja täältä foorumillta todellakin löytyy paljon samanhenkisiä ihmisiä, lueskele ja kirjoittele.  :)

Kovin tuttu tunne. Minulla se on tosin helpottanut vuosien myötä kun sain ikään kuin eheytettyä persoonaani. Yksinäisyys oli heijastuma lapsuudesta. En tarkoita kuitenkaan että sinulla välttämättä olisi niin.

Nyt puhun kaipuusta, en yksinäisyydestä, joka kaivertaa enkä aina ymmärrä mitä se on. Nautin yksinolosta, minulle se on välttämätöntä koska olen samalla tavalla empaattinen kuin sinä:kärsin maailman kurjasta tilasta eikä se ulotu pelkästään ihmisiin vaan myös luonto huutaa toisinaan. Mutta kun se kaipuu tulee, itken itken ja itken.

Foorumi on minullekin paikka, missä on paljon samanhenkisiä sielukkaita ihmisiä... helpottaa usein kun täältä joku vastaa...  :)

Kaiko

Jokainen tarvitsee ympärilleen omanlaistaan seuraa, joka hyväksyy sellaisena kuin on. Täältä varmasti löytyy ymmärrystä ja tukea. Olet eksynyt oikealle foorumille! Hienoa, että uskaltauduit avautumaan. Siitä se lähtee!

 :angel: :smitten: :angel:

Aina kun minulla on todella vaikeaa, kun olen masentunut, pohjalla, tunnen menettäneeni jotain itselleni "elintärkeää" tms, herää minussa suuri maailmantuska samaan syssyyn ja halu parantaa tämä maailma millä keinolla hyvänsä ja tehdä kaikki onnellisiksi, auttaa.

Syvä auttamisen halu yleensä kumpuaa juurikin niistä omista kivuista,
herää myötätunto ja ymmärrys kaikkea kohtaan, mikä on yhtä "vaikeaa" kuin oma tilanne.

Ihminen on aika kompleksinen kokonaisuus,
yleensä ihminen näkee omat tarpeensa toisista ihmisistä paremmin kuin itsestään.

Tiedätkä kaiko, niin hienoa kuin onkin että haluat auttaa toisia ja tätä maailmaa,
niin ehkä se sinun auttamisesi olisi parempi kohdistaa nyt suoraan itseesi.  :)

Unohda muu maailma hetkeksi.
Ajattele, että oma hyvinvointisi on nyt tärkeintä.
Kysy itseltäsi miksi sinun on paha olla ja hyväksy se, että sinä tarvitset apua ja olet siihen oikeutettu. Luulen että olet tähän asti laiminlyönyt itseäsi. Muista että parhaiten autat maailmaa eheänä ja itseäsi rakastavana - joten katso nyt sisällesi ja tutki mitä voit tehdä ITSESI AUTTAMISEKSI.
 :smitten:

Kiitos teille kaikille ihanille ihmisille, että olette olemassa! :smitten:

On olemassa myös syitäkin yksinäisyyteen, ei pahojakaan. Mutta haastetta se antaa.

Muistan itse, kun aloin tutkimaan henkisiä ilmiöitä omien kokemuksieni kautta, sanoi eräs hyvä ystäväni näin:
- Lähdet vaikealle mutta ihanalle polulle. Mitä rikkaammaksi sen koet, sitä yksinäisemmäksi myös koet itsesi. On asioita, mitä pitää pohtia kauan yksin ja kun aika on kypsä, oikeanlaiset ihmiset tulevat aivan itsestään luoksesi.

Oli aika, jolloin koin aivan tuskallista yksinäisyyttä ja eristäytyneisyyttä. Kuljin itsekin syvissä vesissä yrittäen oppia tuntemaan itseäni. :'(

Ja BOKS! :o

Yksi päivä löysin edestäni taas ihania,juuri niitä ihmisiä, joiden kanssa saatoin vaihtaa nuo kaikki tunteet ja ajatukset.  :smitten:

Olisikohan sinulla tuota samaa vaihetta nyt elämässäsi, ihmettelen?

Hei, minuakin on yksinäisyys viime aikoina puhutellut.. Fyysistä yksinäisyyttä syytän iltapainoitteisista menoistani, olen silloin vapaana kun muut puurtavat töissä tai koulussa, joten ystävien kanssa vietetty laatuaika on ollut kortilla.

Pelkään kovin menettäväni ystäviäni.

Esmiralda, todella viisaita sanoja ystävältäsi  :smitten:

Tämä foorumi ON todellinen henkireikä joskun muuten niin arkisessa aherruksessa  :-*
Vaikka tätä vähätellään VAIN foorumina, niin kyllä näissä jokaisen omissa sanoissa ON voimaa.

Et ole yksinäisyydessäsikään yksin, sinulla ON suojelusenkeli: Häneltä voi AINA kysyä neuvoa ja vastaus tulee suoraan sydämeen  :angel: :smitten:

en ehkä sanan varsinaisessa merkityksessä yksinäiseksi.pikemminkin välillä hieman erilaiseksi kun muut.

joka tietenkin joskus saattaa johtaa siihen että ajautuu olemaan itsekseen.välillä se häiritsee mutta joskus sitä ihan jopa hakeutuu olemaan vaan oman itsensä kanssa.

jollain tavalla joskus tuntuu että tästä omasta yksinäisyydestä saa voimaa johonkin uuteen ja parempaan.

Mäkin olen ihan viime aikoina alkanut kokea yksinäisyyden voimavarana  :smitten: Pitkään tunsin henkistä erillisyyttä, yksinäisyyttä ihmisten joukossa - ja yritin väkisin sopeutua muottiin. Pieninä annoksina se onnistuukin, ja voi olla ihan mukavaa  ;)  Mutta loppujen lopuksi tarvitsin kuitenkin tilaa ympärilleni, tilaa olla enemmän oma itseni. Siitä alkoi kasvu. Mä tajusin pikkuhiljaa, että nautin yksinäisistä hetkistäni. Että mä olen sellainen, eikä siinä ole mitään pahaa. Samalla opettelin sanomaan myös "ei" ollakseni yksin tai läheisteni kanssa.

Mä uskon, että elämä loppujen lopuksi kuljettaa tiellemme juuri niitä ihmisiä ja kokemuksia, mitä milloinkin tarvitsemme. Aina niiden aika ei vain ole heti. Yksinäisyyttäkin tarvitaan. Ehkä siksi, että pysähtyisimme ajattelemaan?

Jännä juttu muuten, että mä löysin tän foorumin juuri silloin, kun aloin tuntea vieraantuneeni nykyisellä kotipaikkakunnalla asuvista kaveristani. Mä itse kaipasin jotakin henkistä, enkä osannut enää innostua niistä materiaalisista arvoista, jotka heille ovat tärkeitä. Sitten, kun täällä pääsin taas lähelle itseäni kiehtovia asioita (ja tajusin, että meitä on muitakin  :D), annoin tietyllä tavalla itselleni luvankin vieraantua. Miksi esittää jotain muuta kuin mitä on...? Tottakai olemme edelleen kavereita, mutta eri tavalla. Kovin läheisiä meistä tuskin tulee koskaan. Läheisistä ihmisistä elämässäni olen kovin kiitollinen  :)

Voimia ja piristystä sinulle Kaiko  :smitten: ... ja muillekin! Uskotaan yhdessä, että elämä loppujen lopuksi aina kantaa!

Sama juttu täällä, eli pohjaton yksinäisyys ja seurankaipuu on vähitellen muuttunut yksinolosta nauttimiseen.. Siitä, että saa henkireikää liian arkiselta tuntuvista asioista ja pinnallisista asioista kiinnostuneista ihmisistä!

Alkuun erillisyyden tunne tuntui tosi pahalta, mutta kun oppi olemaan yksin, huomasi, miten eritavalla alkoi suhtautua ympäröiviin ihmisiin. Miten todella nauttii joidenkin ihmisten seurasta, kun toisille voi sitten sanoa että en minä nyt ehdi tulla käymään. Alkoi valikoimaan sellaisia ihmisiä, keiden kanssa ei tunnu siltä että apua, toi imee mun kaikki energiat hömppäjutuillaan.

Nyt kun on jotenkin vahvistunut ja karaistunut, on osannut myös alkaa antaa enemmän aikaa myös sellaisille ihmisille, jotka ennen tuntuivat niiltä energian imijöiltä.

Ei pidä tuntee itseään miksikään kuninkaalliseksi, joka ei voi hengata alamaisten kanssa, ts. ajatella että minä, vanha sielu, en noiden nuorien typerien kanssa hengaa. Joskus on ihan hyvä palata maan pinnalle sfääreistään ja tajuta että on itsekin ihan normaali ja yhtä riippuvainen materiasta kuin kaikki muutkin. Olen nyt ystävystynyt tytön kanssa, kenelle raha, meikit ja merkkivaatteet ovat priorisoituna ykköseksi elämässä, mutta on ihan hauska jutella niistä asioista hänen kanssaan ja välillä sukeltaa itsekin siihen pinnallisuuteen.. :)

Hei, mehän ollaan kaikki yhtä.  ;)

Mitähän tuo yksinäisyys nyt sitten taas onkaan. Tänään se tuntuu lujasti. Rakensi unelmia, joilta meni heti pohja ja tuntuu että yhteys yläkertaan katkesi... Ei saanut mitä halusi juuri tänään!  ;D No joo, ehkä se vastaus tulikin sitten siinä.  :buck2:

Noista ihmissuhteista...

Uskon että jokainen on 'laulun arvoinen'. Jokainen on arvokas. Yritän minäkin kuunnella häntä, jota en 'jaksaisi', joka ei 'anna' nykyiseen olotilaani mitään. Hän puhuu omalla kielellään asioista, jotka ovat hänelle tärkeitä, ja joita en edes välttämättä ymmärrä.
Ei vain jotakin loksahda.

Mutta hän voi tuntea toisin, on vain tarve puhua.

Sittenkään en usko, että on väärin saada valita seura, jota TODELLA kaipaa. Silloin kun sitä on löydettävissä. JOkin energia siinä värähtelee, että on hyvä olla, ja sellaiseen tilaan kaipaa. Sellainen kutsuu ja on varmasti tarkoitettu saada käyttää vaikka joutuu paljon muuta kieltämään ja jättämään syrjään.

Tällainen tila voi vaatia sen yksinäisyyden, jossa kypsyy tuo tarve ja kaipuu johonkin uuteen.

leijonamieli, kiitos sinulle, saat rukoilla puolestani :smitten:
Kiitos myös muille jotka ovat kertoneet yksinäisyydestään ja siitä miten olette selvinneet siitä.

Jaa, saahan sitä aina jonkin tasoista seuraa mutta jos haluaa jonkun todella koskettavan sielua ja tunnetta, se on eri asia. Yksin ollessa oppii tuntemaan itseään paremmin.

Samaa mieltä, SA  :smitten: Yksinäisyyskin voi olla rikkaus; se antaa mahdollisuuden tutustua rauhassa parhaimpaan ystäväämme, itseemme. Juuri itsemmehän me helposti unohdamme!

Aikansa kaikelle.

Kyllähän näitä yksinäisyyden kokemuksia on monet kerrat tullut ja tuntuu, että olen itsekin tällä hetkellä hyvin voimallisesti taas sellaisessa kokemuksessa. Silloin se aina tuntuu pohjattomalta, mutta joka kerta sieltä on näytetty nousevan jotenkin taas. Nyt kun olen tässä pari päivää itkeä tihruutellut aivan olemattomista syistä ja aivan "sopimattomissa" tilanteissa, olen pohtinut, onko kyse kuitenkaan lopun viimeksi siitä että yksinäisyys on kohdattava yksin vai onko se "sairastumista vahvuuteen" joka suojaa avoimuudelta ja vastaanottavaisuudelta?
Minulla ehkä vaikuttaa nyt se, että olen menossa huomenna "operaatioon", joka tietyllä tapaa jättää taakseen erään elämänvaiheeni ja lisäksi olen taas "ryssinyt" ihmissuhteeni siihen tilaan, että olen yksin. Siis tavallaan.


Eksyksissä

Olen prinsessa, joka on kadottanut lasikenkänsä.
Taivas on pilvessä, enkä näe tähteä, joka ohjaa kulkuani.
Sadepisarat vievät minut mukanaan.

Aamulla sateenkaari on kadottanut värinsä.
Seison paljain jaloin kostealla nurmikolla.
Eksyksissä.
-tuntematon-

Tämä nyt ei tainnut olla kovin "lohduttava" vastaus...  :-\

Minulla tämä yksinäisyyden tunne on ollut jo vuosia, en osaa selittää sitä oikein hyvin.Iloitsenhan minä toki asioista, monenlaisista, mutta silti sisältä puristaa. Tuntuu kuin en tietäisi minne menisin tai mitä tekisin. Kuulin vuosi sitten eräältä ihmiseltä, että minä näytän siltä kuin minua palelisi sisältä,olin samaan aikaan sekä iloinen että surullinen, iloitsin kun joku ymmärsi ja näki,että minua jokin riepotteli sisältä, ja samalla olin myös surullinen kun en osannut selittää oloani ja puhua asioista. Joskus taas tulee ohimenevä hetki, jolloin haluaisin rutistaa jokaista vastaantulevaa ihmistä ja hymyilen jokaiselle, ajattelen että jos sillä saisin jollekkin hyvän olon, ehkä myös itselleni, no jaa sekopää taas täällä tänään....

Ei sekopää ollenkaan  :) Mäkin olen painiskellut samankaltaisten tuntemusten kanssa. Tuntuu kuin ei saisi oikein otetta mistään. Toisaalta kokee hyvin vahvasti, tuntee voimallisesti ja aistii ihmisten tunnetiloja - toisaalta on kuin syväjäässä, muurin takana, yksin. Ehkä silloin elää niitä tunteita, jotka syystä tai toisesta on piilottanut sisäänsä...? Ehkä ne etsivät ulospääsyä juuri yksinäisyydestä. En tiedä. Siltä musta ainakin tuntuu nyt, kun noita sielukkaita ajanjaksoja omassa elämässäni ajattelen. Omalla kohdallani tyhjyydestä on usein kirvonnut muutos. Se on repinyt ja riepotellut, vienyt välillä syvälle synkkyytteenkin, mutta ollut lopulta hyvä. Jossakin vaiheessa on aina aurinko noussut, ja pitkän sateen jälkeen sen säteet ovat tuntuneet kauniimmilta kuin koskaan  :)

Voimia sullekin Inanna! Toivon, että löydät taas tiesi  :smitten: Joskus on ehkä eksyttävä päästäkseen perille... Joku merkitys elämänvaiheiden muutoksilla kuitenkin aina on.

Voimia sinullekin Inanna!  :smitten: Kyllä se tähtesi siellä vielä loistaa ja sateenkaarellakin on värit. Jonain päivänä näet taas.  :angel:

Ajattelin,että lopulta minä viihdynkin yksin ihan hyvin, ympärilläni on paljon ihmisiä,perhe sukulaiset,joita rakastan paljon. Yksinäisyyden tuntu...tuntuu aivan kuin jotain puuttuisi, en tiedä. tunnen kyllä itseni aika vahvaksi, pärjään yksinkin eikä muiden mielipiteet vaikuta niin paljon. Todellista ystävää minulla ei ole, sellaista jolle uskaltaisin täysin avautua, mutta täällä olen saanut purkaa sydäntäni jonkin verran, ja sekin jo vähän helpottaa oloa, huomaan että en olekkaan ajatuksineni aivan yksin,on muitakin joilla on/on ollut samankaltaisia ajatuksia. Melkein kuin olisi se olkapää jota vasten nojata kun on paha olla :smitten:

inkivääri, kiitos! :smitten:

Täällä myös yksi yksinäinen, joka nauttii yksinäisyydestään täysin rinnoin! Koen olevani ihan täysin oma itseni vasta saadessani olla yksin, sillä reagoin hirveän herkästi muiden auraan. Jotain minusta jää aina pois toisen seurassa, ihan tahtomattakin, mutta se ei ole ollenkaan huono asia. Minä vain olen tällainen ja onnellinen siihen. ^_______^

Kun muutin Lahteen iski kamala yksinäisyys. Olin ehtinyt tottua siihen, että minulla on mahdollisuus tavata ainakin kahta, kolmea ihmistä aina silloin kun halusin ja viettää aikaa heidän kanssaan. Lahdessa ei oikeastaan ollut ketään - vain kämppis, joka oli aina menossa sekä uusi tuttava, jonka kanssa kävimme baareissa ja joka vietti aikaa enemmän vanhojen ystäviensä kanssa. Muuton jälkeinen vuosi oli tosi raskasta.

Nykyisin en vaihtaisi yksinoloani mihinkään. Tarvitsen ainakin tunnin yksinoloa joka päivä. Sellaista aikaa, jolloin saa keskittyä vain itseensä eikä kukaan häiritse. En tiedä, johtuuko suuri tilan tarve siitä, että aurani vie niin ison tilan ja reagoi toisten auroihin niin, että tuntuu kuin olisin jatkuvasti hirveässä ihmispaljoudessa.

Jos on tyytymätön elämäänsä ja yksinäisyyteensä asioita voi muuttaa. Tervettä itsekkyyttä tarvitaan oman hyvinvoinnin takaamiseksi. Sielun tarkoitus on kasvaa ja olla onnellinen.

Mamma mia - tähän kuoroon  ;) ON pakko liittyä, allekirjoittaen
Ippuska  :smiley6600:

Minä taas koen etten liity tunteella oikein kehenkään jos olen liian kauan yksin. Alan elää teorioiden, kirjojen, kurssien, taiteen ja matematiikan maailmassa. En voi sanoa että viihdyn parhaiten yksin. Varsinkaan kun tietää miten vahvat fiilikset VOISI olla jonkun kanssa..

Toki joka suhteessa on tullut se ongelmakohta, jossa on pitänyt alkaa työstää asiaa, mutta kumma kyllä vaikka ei ole sisaruksia, johtuneeko vaa´an noususta, en viihdy niin hyvin yksin kuin romanttisessa suhteessa. Se vaan on niin. Mutta nytpä on tätä ollut ainakin tarpeeksi kauan. En tarvitse suhdetta heikkouttani tai himojani varten, vaan tunteakseni ja rakastaakseni, ja liittyäkseni maailmaan. Kokeakseni muuta kuin arkea.. kissanristiäisissä juoksu erään tyyliin ei jaksa myöskään innostaa yksin. Mutta kai tästä pitää jotain saada vielä irti. Siis kasvu, työ, naisystävät, matkat, mitä niitä olikaan..

eli pystyn olemaan yksin ja viihdyn jossain määrin yksin, mutta ei se niin hauskaa ole.  ;) tosin, ei haluaisi mennä ojasta allikkoon eli kuvitella että rakastettu välittää, jos ei sitten välitäkään..  :knuppel2:

kauniisti kirjoitettu. Minä kuulun myös enemmän erakko-ihmisiin... valitettavasti. mutta se ei tarkoita ettenkö kaipaisi toista lähelle. Minä mukaudun seuraan, suorastaan sulaudun ja pari ekaa päivää yksin tuollaisen parin päivän session jälkeen on vaikeita. Mutta päivisin, kun olen töissä, minun on saatava "puhdistaa" itseni muiden energioista fyysisesti yksin olemalla. Mutta sitten kun tahtoisin lähteä ulos vaikka, en tee sitä yksin.  paitsi jos siellä on yksikin tuttu. Siis tulossa ainakin jossain vaiheessa.  :idiot2: kait minä sitten yksin aika lailla kuitenkin menen  :idiot2:

Minäkin olen aina ollut sellainen "erakkoihminen" mielessäni, mutta kuitenkin toisten läheisyys on niin tärkeää ja juuri tänään ja eilen olen ollut niin hirveän kiitollinen perheestäni, lapsistani ja lapsenlapsistani, miehestäni, ystävistäni ja yleensä kaikesta elämässä  :smitten: . On ihana tunne kun tajuaa kuinka rikas ihminen on, vaikka tilillä ei rahaa niin paljon olekkaan  ;) .

Mietin että onko se jopa ollut Saturnus vitosen opetus heti 2 suhteen jälkeen, että sitä voi olla äärimmäisen yksinolossa ja silti nauttia. Varsinkin jos muuttaisin jonnekin hieman.. erikoiseen, mutta kauniiseen paikkaan. Jos olisi kumppani, pitäisi pitää samanlaisista paikoista ja kaikesta.. toki jossain määrin sopeudun muuhunkin.

JA nyt olen kyllästynyt pelkäämään sitä, mitä jos kukaan ei merkkaa enää mitään. Jos niin käy, se tapahtuu. Samalla muistelin läpi kaikki unelmat mitä on ollut, kun rakastui, piti saada perheonni jne. Olis voinut jäädä yksi suhde välistä -  vai olisko?  ::) 8)

En mene shokkiin vaikka tapaisin jonkun, tai vaikka olisin vielä kauan itsekseni, kun elämä on tosiaan aika rikasta. Oppii itsestään ja maailmasta ja bisneksistä.

En nyt lukenut koko ketjua, joten lyhyestä virsi kaunis etten toistaisi jo sanottua. Muistan joskus 15 vuotta sitten henkisen taipaleeni alkuvuosina manailleeni yksinäisyyden syvässä alhossa. Vaan siihenpä tulikin nopsa vastaus yläkerrasta, että 'ollaanhan me kaikki täällä'. No sehän helpotti enkä tuon jälkeen ole juurikaan tuntenut itseäni yksinäiseksi. Koska työni on olla ihmisten parissa, arvostan tosi paljon yksin olemisen hetkiä. Joskus raskaan työputken aikaan en välttämättä viitsi joka hetki edes puhelimeen vastata, jos saan olla muutoin yksin. Minä tarvitsen oman aikani ja rauhani. En tiedä kuinka pitkään minun pitäisi olla ihan yksin jossain erakkomajassa ennen kuin alkaisin kaivata ihmisten pariin. Pitäisi varmaan kokeilla joskus.   ;D