Astro Foorumi

Tämä on vähän "hassu"  :idiot2:  :crazy2:, mutta minua joskus kovasti mietityttänyt asia. Nimittäin en ole koskaan ollut mikään koruihminen, kaikki ne harvat korut joita minulla on ovat jotain "rihkamaa", luonnonmateriaaleja yms. Niitäkin harvoja käytän harvoin. Korvakorujakaan (läpi meneviä) minulla ei ole koskaan ollut. No nyt kuitenkin siis varsinaiseen asiaan...

Jostain syystä olen aina inhonnut, koskea toisten koruja ja haluan vältellä jos joku näyttää tyyliin: "katso miten ihanan korun löysin". Varsinkin juuri toisten ihmisten ennenkaikkea ns. aitojen kulta ja hopeakorujen/sormusten yms. hypistely jostain syystä inhottaa erityisesti. :crazy2: En ikinä haluaisi omikseni kenenkään toisten käyttämiä koruja. Nyt tuntuikin pahalta, kun äitini hyvää hyvyyttään antoi vanhimmalle tyttärelleni (joka taasen on korufriikki  ;D) äitinsä vanhoja koruja. Enhän minä niitä voinut kieltääkään, kun ei tyttärelläni ole tällaista omituista suhdetta koruihin ja hän oli aivan innoissaan ja kun mummonikin oli aivan ihana ihminen.

Mistä ihmeestä tämä voisi tämä koru"fobia" kummuta?  :crazy2: :idiot2: Tiedän ja aistin, että koruihin varastoituu vahvasti ihmisten energioita, mutta kun niiden "puhdistaminenkaan" ei vie pois sitä inhon tunnetta.  :idiot2: Eihän minun toki ole pakko koruista pitää, mutta tämä inho, etenkin toisten koruja kohtaan on jotenkin niin käsittämätöntä.  :idiot2: Tiedän ja muistan joitain menneitä elämiäni, mutta tätä ihme korujuttua en ole osannut yhdistää mihinkään niistä, kun olen miettinyt että liittyisikö tämä kenties johonkin entisen elämän kokemukseen.
Onko teillä mitään selityksiä, näkemyksiä tähän aika omituiseen ja hupaisaankin, ei nyt sentään kammoon, mutta inhoon?  ;D

En tiedä onko vastaukseni oikea, mutta olen käynyt Pekka Suomisen unikursseja sekä mielikuvaharjoitteluun perustuvia kursseja, joissa kerran piti "nähdä itsensä" peilistä tms. (en muista enää tarkemmin!) Tässä rentoutustilassa tehdyssä harjoituksessa näin itseni koruttomana, mikä tarkoitti muistaakseni kuulema sitä etten tarvinnut/kaivannut turhaa koristautumista/krumeluureja normaalin olemukseni ympärille, vaan olin melko aidosti sitä ulospäin mitä OLEN. Kaipa joku tietty koru tarkoitti jotakin tarvetta tai luonteenpiirrettä, mutta pääpiirteissään koruttomuus oli ok. :o

No tuo kyllä "kolahti" ainakin minuun... Olen yleensä aina ulospäinkin aidosti sitä mitä olen...  ::) Mistähän tulikin mieleeni  ::) etsiä tähän väliin sopiva pätkä sisäisen soturini tulkinnasta:

Sinulla ensivaikutelma on maljan muotoinen kuvio, joka symbolisoi hyvin tunnepitoista luonnetta. Saatat olla yhtä hyvin sisäänpäin kääntynyt omissa oloissasi viihtyvä erakko kuin ilosi ja riemusi jakava maailman kansalainen. Parhaimmillaan nämä kaksi piirrettä vaihtelevat sinulle sopivassa rytmissä, jolloin kanssaihmisesi eivät koskaan voi ennakolta tietää mikä vaihe sinulla on menossa. Keskenään hyvin selkeästi erilaisten tunnetilojesi kanssa elät ikään kuin akvaariossa muiden ihmisten töllisteltävänä. Kun sinulla menee hyvin niin sen kyllä huomaa ja seuraasi on helppo tulla joko pitämään hauskaa tai saamaan lohdutusta omiin murheisiinsa. Vastaavasti ahdistavakaan olotilasi ei voi jäädä lähelläsi olevalta ihmiseltä huomaamatta...

Välttääksesi turhat välienselvittelyt tulee sinun pystyä tavalla tai toisella eristäytymään rakkaimpienkin ihmisten seurasta silloin kun tarvitset aikaa itsellesi. He eivät ehkä pysty ymmärtämään sinua, mutta älä anna sen estää itseäsi sillä akvaariossa elävänä sinulla ei ole varaa mielistelyyn. Ole sitä mitä olet vaikka se ei aina niin kaunista katseltavaa olisikaan.

Yhdyn Lilja-82:n ajatukseen. Usein selittämättömät asiat kuten tuo korujen inhoaminen on jonkin menneen elämän varjo, joka sinun pitäisi selvittää päästäksesi siitä. Usein ei ole mistään kamalan kummallisista asioista kyse, vaan esim. juuri köyhyyslupaksesta tms. Voihan olla myös, että olet jossakin elämässä varastanut paljon koruja muilta ja kadut sitä niin voimakkaasti, ettet halua edes koskea enää toisten koruihin. Regressiossa olisi helppo tehdä keikka asiaa selvittämään, mutta kyllä sinä sen voit itsekin selvittää juttelemalla oppaidesi kanssa. Tärkeintä mielestäni on, ettei tuo inho oikeasti rajoita sinua tässä elämässä. Osaat varmaan hallita sitä kuitenkin, koska sallit tyttäresi ottaa vastaan mummisi korut. Istahda rauhassa joskus tutkailemaan tuntemuksiasi, niin luulenpa syyn selviävän sinulle.   :)

 :D Akvaariosta puheenollen kartallani on paljon kalaa...  ::)

Tuo köyhyyslupaus ei ole mitenkään mahdotonta...  ::) Tuntuukin ikäänkuin kumman tutulle. En kuitenkaan osaa sen tarkemmin yhdistää... Tuosta tuli kuitenkin mieleeni, että kerran näin hyvin selvän unen jonka tiedän liittyneen johonkin entiseen elämääni, jossa olin Sikstuksen kappelin edessä, joka muuten on Rooman Vatikaanissa jossa pääsinkin käymään tässä elämässä.  :D Unen nähdessäni joskus kauan kauan sitten olin vielä niin "sivistymätön", etten tiennyt/ollut kuullut moisesta kappelista mitään. Yllätyin sitten kun sain tietää sen olevan oikeasti olemassa.

No voi hitsi, sinäpä sen sanoit.  :knuppel2: Miksiköhän en tuota itse osannut ajatella.  :idiot2: Intiaanielämäni onkin juuri yksi parhaiten muistamistani.  :'( :smitten: Tuokin voi totta tosiaan aiheuttaa jonkinlaista inhoa koruja kohtaan.

Apua, toivottavasti en kuitenkaan ole ollut koruvaras.  ??? :2funny: Asiat vain jotenkin loksahtavat kohdalleen, sillä jokaisen kirjoituksesta näemmä aukeaa jotain enemmän... Nyt näet tuli yllättäen mieleen, että ehkäpä olen jossain elämässsäni ollut liiankin "pröystäilevä" ja haalinut itselleni liikaa koruja ja arvostanut muutenkin liikaa maallista mammonaa.  ??? :-\

Niin ja nyt selkeästi on jokin syy selvittää tämän inhon syy ja alkuperä, vaikkei se jokapäiväistä elämääni vaikeutakaan. Tämä on tullut ajankohtaiseksi jostain syystä juuri nyt. Täytyypä tosiaan nyt vain syventyä tähän asiaan ja pyytää oppaaltanikin selvennystä...  ;)

 :o Tässä tähän asiaan vielä syvennyttyäni jostain yllättäin kumpusi ajatus ja hämärä "kuvakin" siitä kuinka keskitysleireillä poistetaan/revitään kuolleilta ihmisiltä kultahampaita, sormuksia, koruja ja kaikkea muuta arvotavaraa ja kuinka ne kaikki sitten pinotaan isoihin koruläjiin.  :o :'(

Nii-i...  ???

Hassu juttu.  :)

Minulla on kaulakoruihin tuollainen ihme ahdistus. :idiot2:
Mieheni on ostanut minulle useamman kaulakorun siksi,
että huomasi, etten omista niitä juurikaan.

En ehtinyt kertomaan, että siihen on pätevä syykin. ;D

Saan nimittäin niskani, kaulani ja kurkkuni kipeäksi niistä
ja pidän niitä "kohteliaisuus-syistä" erinäisissä juhlissa,
kun en halua loukata miehen tunteita
-onhan hän ostanut juuri minulle.

Otan korut heti pois, kun se vain on mahdollista.

Kaulalla ei ole materiaalilla ja muodolla väliä
-kaikki ahdistavat. ;D

Tosin pitää kertoa toisenlainenkin juttu. :)

Pidän klassisista pienistä timanteista ja helmistä korvissani. :)

Olin pitkään, viime alku syksystä asti
ihaillut eräitä helmikorvakoruja,
jotka hiukan poikkeavat arkityylistäni,
mutta ovet älyttömän kauniit desingiltaan.

En löytänyt niitä mistään ostettavaksi, näin siis ko. korvakorut
muutamien naisten korvissa ja kyselyistäni huolimatta,
en löytänyt niitä iselleni.

Viime sunnuntaina menin vakiosalilleni yogaamaan ja kuntoilemaan.
Jostain syystä minulle tuli tunne,
että minun pitäisi ottaa vakipukukaappi itselleni,
niin minun ei tarvitse aina raahata kaikkia kamoja
joka kerta sinne.
Sain sen ja kun avasin sen, niin siellä oli tismalleen
ne helmikorvakorut, joita olin himoinnut. ???

Hämmästyksissäni kysyin ohjaajaltani, että kenenkähän nämä
ovat ja onko kukaan kysellyt niiden perään
ja ohjaani sanoi että ko. pukukaappi on ollut
käyttämättömänä kauan, eikä kukaan ole kertonut
hukanneensa korvakoruja tai etsinyt niitä, joten ne ovat
nyt sinun jos haluat ne.  :)

Ne olivat ihan käyttämättömän näköiset,
ei mitään tummentumia tai likaa niissä. :)

Uskomaton juttu, mutta otin ne sitten ja puhdistin
ja desinfioin ne kotona ja näyttävät korvissani tosi kauniille. :)

Tuntui, että se oli kuin jokin lahja Universaalista
tai jotain, kun se oli niin ihmeellinen juttu kokonaisuudessaan.  :)

Helpottavaa huomata etten ole ainoa jolla tuollainen "ihme" suhde koruihin.  :) Tuskin liittynee asiaan, mutta sinähän olet  :aurinko: :kaksoset: ja minä puolestani  :kuu: :kaksoset:  ;D

Hienon lahjan sait. Ilmiselvästi juuri sinulle tarkoitettu ne korvakorut.  :angel: Jännä juttu kyllä... Joskus elämä tuo eteen tuollaisia yllättäviä lahjoja.

P.S. Vitsailin välillä exälleni, että minä tulen kyllä hänelle harvinaisen halvaksi, kun en koskaan toivo mitään kalliita koruja yms. mitä monet naiset toivovat.  ;D

Nuo korvakorut pukukaapista yllättivät mieheni ja ystävänikin,
koska olin heillekin sanonut monta kertaa, että
jos törmäävät ko. korvakoruihin jossain,
niin ostavat ne heti ja sitten annan ostohinnan takaisin.

Kun maanantai-iltana minulla oli ne illallisella,
jossa oli ystäviämme, niin korut tulivat tietenkin huomatuksi
ja kun kerroin, kuinka ne sain, niin porukka oli
tosi hämmästynyt.

Kyllä ne Universaalit lait näemmä pelaa niinkin päin
joissain asioissa, että kun oikein kovasti haluaa jotain,
niin sen saa. :)

Pitää siis olla varovainen, mitä toivoo. ;)

En käytä yleensä myöskään mitään koruja. Yleensä ne tuntuvat ahdistavilta.
Vihkisormuksen voin joku päivä kuvitella pistäväni sormeeni, mutta sekään ei ole välttämätöntä.

Sain jokin aika sitten isältäni hopeisen luokkasormuksen tms. joka oli jäänyt jonnein patterin väliin hänen asuntonsa entiseltä vuokralaiselta.

Ensi hetkestä lähtien olen tuntenut voimakasta vastenmielisyyttä tuota korua kohtaan. Jopa niin suurta, että tekisi mieli heittää se kylmästi roskikseen, minkä todennäköisesti tulen tekemäänkin.
En ole kyennyt edes puhdistamaan normaalisti sen tummentumia, enkä myöskään merisuolalla tms. mitä niitä energiapuhdistuskeinoja onkaan.
Pelkkä ajatus, että kokeilisin tuota sormusta sormeeni että sopiiko se edes, on puistattava.

Sormus on pyörinyt nyt pari kuukautta keittiön työtasolla. En saa sitä edes laitettua mihinkään talteen, jotten näin "ottaisi sitä omakseni".
Työtasoa pyyhkiessäni työntelen sormusta rätillä aina pois tieltä, mutten halua koskea siihen.

Eli joo, joku korufobia on selvästi. :o

Luulen myös, että kyse on minullakin nimenomaan suhteesta omistamiseen.

Miehelläni on tallessa isänsä vihkisormus, joka leikattiin omistajansa sormesta irti "appiukon" itsemurhan jälkeen.
Kyllähän senkin koskeminen aavistuksen verran kamalalta tuntui, mutta ei kuitenkaan herättänyt minussa mitään niin voimakkaita vastenmielisyyden tunteita.

Jos taas mieheni jostain syystä haluaisi lahjoittaan minulle tuon kalmansormuksen... hrrrrr.... *puistatuksia*

itsellä nyt ei varsinaisesti varmaan mitään korufobiaa ole mutta jotenkin en tunne millään koruilla koristautumista omakseni.ainoat korut mitä käytän on erilaiset kristallit sen mukaan miten tunnen niitä tarvitsevani.jotenkin tuntuu että jos tyrkkäisin itseni täyteen jos jonkinlaista korua en olisi enää se oam itseni ja tuntisin oloni jotenkin ahdistuneeksi.

Tämä tarina toikin mieleeni vastaavan kokemuksen omasta hopeisesta luokkasormuksesta. En koskaan voinut sietää sitä. En koskaan laittanut sitä sormeeni tai puhdistanut sitä. Koko ajan mietin vain kuinka siitä voisi päästä eroon. Tällä hetkellä en enää muista mitä sille on tapahtunut vai vieläkö se on piilossa jossain rasiassa. Mutta sitä korua todella inhosin koko sydämestäni. En todellakaan halunnut edes koskea koko sormukseen. Mikähän taikuus siinäkin sormuksessa oli?  :2funny:

Jänniä juttuja täällä. Minäkään en ole suuri korujen ystävä, mutta toisin kuin Asterix, käytän kyllä kaulakoruja. Oikeastaan en sitten mitään muita käytäkään, esim. sormuksia en osaa pitää. Koruni ovat useimmiten melko arkisia ja niillä täytyy olla itselleni joku merkitys tai symboliarvo. Kovin kalliita koruja en omista enkä kaipaa, joten siinä mielessä minunkin mieheni pääsee helpolla. ;D

En pidä mahdottomana, että esineisiin jollain tavalla latautuu omistajansa energiaa. Muistan esim. kaverini joskus kertoneen, että kokeili kerran museokaupassa työskennellessään, mitä tulee mieleen jotain tiettyä esinettä pidellessä. Mieleen tulleet asiat liittyivät kyllä esineen alkuperään, kun hän sen myöhemmin selvitti. Kannattaisiko kokeilla tällaista jippoa? Mietityttävä koru käteen ja meditoimaan? :)

Kiitos vastauksista!  :smitten: Näyttääpä meitä ei koruista pitäviä olevan täällä jonkin verran.  ::)

Tulipa mieleen, että minäkään en ole käyttänyt koruja pariin vuoteen. Nuorempana käytin koruja kyllä. Nyt (39 v.) ne ovat kokonaan jääneet. Olen perustellut tämän itselleni niin, että mulla olisi kiinalaisen lääketieteen mukaan liikaa metallia muutenkin (tämä on siis ihan hatusta vedetty selitys).

Jos saan epämieluisia lahjoja, yritän antaa ne nopeasti eteenpäin.

Ohhoh, ja minä kun luulin olevani ainoa joka ei juurikaan tykkää pitää koruja yllään.

Omalla kohdallani en pitäisi mahdottomana että haluttomuuteni johtuu siitä että mielikuvieni mukaan olin toiseksi edellisessä elämässäni ensin seksuaalisesti hyväksikäytetty lapsi ja sitten prostituoitu, ja palveluksistani maksettiin mm. koruilla. Nykyisen ja tuon elämän välissä ehdin olemaan mies ja munkki (heh, äärimmäisyydestä toiseen), ja nykyisin en siis halua koruja kovin usein ylleni. Kai se miten ne viimeksi tuli hankittua inhottaa jotenkin, ja ajatus siitä että ne ovat orjan kahleita. 

 :buck2:

Niin minäkin.  ;D Kyllä se vain niin taitaa olla, että emme ole missään asiassa täysin yksin.