Astro Foorumi

Olin maailman paikassa, missä ihmiset makasivat hiekassa kuin sillit lakkarissa.

Sanoin ystävälleni, että 'tämä kai on sitä auringon palvontaa parhaimmillaan'.

Ystäväni ajatteli asian olevankin aivan toisin:

- Ehei. Minä ajattelen niin, että olen tässä ja annan auringon palvoa minua. Otan sen vastaan.


????!!!!


Rupesinkin miettimään asiaa. Sanotaan, että palvomme jotain ihmistä, palvomme Jumalaa jne..

Mutta entä sitten kun huomaamme asian olevankin toisin päin?


Miten olet palvomisen todennut? Miten koet, jos sinua palvotaan?

en tiedä miten tämän nyt selittäisin mutta ehkä taidan palvoa sitä että meissä kaikissa on sisällämme sekä oma jumala ja jumalattaremme juuri sellaisena kun olemme ne valmiita kokemaan ja näkemään. kaikki meidän ympärillämme on täynnä elämää ja energiaa.

jotenkin vaan tuntuu että tuo palvoa sana on kuitenkin kohdallani jotenkin harhaan johtava sana.

Soul-A! Puhutpa ihanasti. Kyllä. Raha on se kaikkein eniten esillä oleva symboli elämämme voimasta. Tulivuoren huippu. Mutta hyvin näkyvä. Siksi on monia, monia, jotka näkevät vain sen huipun. Ja suotakoon se heille, jos se antaa jotakin. Ja raha vaikuttaa suuresti muutoksiin. Liikkeellepaneva voima.

Kunhan muistamme, mikä mahdoton vuori on sen alla, sisällä, ympärillä. Mutta rahaakin pitää palvoa. Tai palvokoon raha meitä. Uskaltaako itse kukin myöntää, kummin päin se onkaan?

Mutta millainen onkaan pyhimys, jota palvoisit, Soul-A?

Niin. Jos se onkin toisinpäin! Jumala, Jumalatar, joka palvoo meitä?! :D

Palvon kauneutta sisäisesti ja ulkoisesti! :smitten:
Siksi varmaan ihastun niin usein ja moniin ihmisiin! ;D :D

Minulla kauhea tapa sanoa ihailuni ääneen esim. juuri tapaamilleni
ihmisille ja se ei ystävieni mielestä ole kovin mukavaa,
koska kaikki ihmiset eivät heidän mielestään ole niin
ihania ja suurenmoisia kuin ajattelen
ja heistä voi tulla kauheaa vaivaa ja riesaa
ja jotkin voivat käsittää sen vähän tuollaisena flirttailuna. ???

Voin pahoin ja saan päänsärkyä negatiivisista ihmisistä/auroista
ja joskus minun on lähdettävä pois tilanteesta,
vaikka ko. ihminen olisi ystävällinen minulle. :idiot2:

En tiedä mikä siihen on syynä,
olenko sitten itse niin negatiivinen ihminen,
että hyljin toisia negatiivisia? :idiot2: :P

Minun täytyy kertoa, että erään ystäväni kanssa muistimme usein sinut. Kas vain, olit siinä taas jonkin assosiaation luomana. Ihan positiivisesti.  :coolsmiley:

Mutta tuosta näkökulmasta, mitä nyt kerrot itsestäsi, näen sinut tietenkin 'negatiivisesti' sanottuna pikkuisen naiiviilta (tiedän ettet ihan kamalasti suutu), mutta taas toisesta näkökulmasta näen sinussa aitoa lapsenomaista uskoa ja luottamusta ihmisen syvimpään hyvään, jota valitettavasti kaikki (nykyään yhä useampi) eivät näe tai usko ollenkaan.

Ajattelen lämpoisesti, että ole vain se oma itsesi. Uskon jopa että siinä on jotain jumalaista totuutta.
Rehellisyys on joskus kipeää. Kumpaankin suuntaan.

Kunhan muistaa, ettemme ole valmiita, kuljemme vain omaa tietämme, omine oppimisimme ja opettaen.  :smitten:

Se mitä palvot itsessäsi, palvot toisessa myös...

esmiralda

voihan se olla niinkin...omasta mielestäni en ole oikein syntynyt palvomaan mitään mutta kuitenkin on noita tiettyjä asioita joihin uskon ja joita kunnioitan mutta tuo palvominen vaan jotenkin kuulostaa sanana kohdallani jotenkin niin väärälle...

No elämä muuttaa, kun eteenpäin eletään. :)
Tuskin olen sama ihminen kuin ennen, kuten en usko sinustakaan. ;)

Minä olen hurjan naivi ihmisten suhteen!
Sitä sanovat ystävänikin!
Vaikka nyt olenkin varovainen ihmisten suhteen,
niin innostuttani jostain tyypistä unohdan kaikki varokeinot.

No eipä tässä kukaan täydellinen ole,
mutta olen ajatellut niin, että parempi näin päin
ja omata koko ajan lisää uusia ystäviä ympärillä, vaikka sinne
jokunen mätä omena sattuukin kuin pitää välimatkaa
ja tehdä raja-aitoja kaikille ja olla sitten siinä yksinäinen,
jos näistä kahdesta pahasta pitää valita. ;)

Ihmettelenpä vieläkin, miksi koet palvoa-sanan noin vääränä. Mietipä sitä itsekin. Alistutko vain sen toiselle puoliskolle etkä tahdo nähdä toisen puolen totuutta?

Suomenkieli voi olla vähän hassua ja kun on niin harvoja sanoja
käytössä, niin samalle/jollekin sanalle on tullut
toinen (kaksois)merkitys/negatiivinen vivahde.

Ehkäpä ihalla jotain/jotakuta osuisi enemmän oikeaan? :)

Palvominen ja ihaileminen ei ole keneltäkään pois,
ne vähän tulee takaisin kuten rakkauskin. ;)

Ehkä tuo muiden ihmisten ihailu ja palvominen
on minun alitajunnasta kumpuavaa itsekkyyttä,
kuten myös tietoista itsekkyyttä ja oveluutta
saada itse ihailua ja palvontaa osakseni..?   ::) :P ;D

se voi olla juuri noin kuten asterix sanoi että tuolla palvoa sanalla on minulle jotenkin huono vivahde.

ihailu voisi ehkä olla lähempänä mutta toisaalta en taas välttämättä sanan varsinaisessa merkityksessä ihaile näitä puolia itsessäni. toisissa on varmasti piirteitä joita voi ihailla ja ihmetellä samoin kun tässä energisessä luonnon kiertokulussa.

Jokainen meistä on palvonnan ansainnut jollakin tasolla.

Ihailun, kiitoksen, HYVÄKSYNNÄN.

Se joka ihailee ja palvoo häpeilemättä ääneen ihmisiä, eläimiä, luontoa, mitä vaan,
pistää liikkeelle voimakkaat energiat, jotka kimpoavat kohteesta toiseen,
kunnes palaavat lähettäjäänsä!

Olen ainakin sen huomannut, että minun mielestäni kaikki on söpöä ja usein sitä sanonkin,
niin yleisin "kohteliaisuus" mitä kuulen ihan keneltä vaan (sellaisiltakin, jotka eivät tiedä
tätä minun tapaani sanoa mitä tahansa söpöksi) on että olen söpö.  ;D

Ei se ole sattumaa, sillä mähän sitä söpöysenergiaa kylvän jatkuvasti -
ihan tietoisesti!  ;)

palvonta on ihan hyvä sana,ihan eri merkityksinen kuin ihailu,
siis minun mielestäni,
minäkin vierastin ensin koko sanaa,
palvonnassa kun on jotakin jumalallista mukana,ja siten se voi kääntyä
epäjumalallisen palvomiseksi,mutta senkin pohtiminen on tuiki tarpeellista,palvonko jotain epäolennaista,mikä sitten onkaan epäolennaista,
ensin aattelin että enhän minä mitään PALVO,
mutta sitten osasin katsoa tätäkin asiaa astrokartalta,
jos aatellaan että palvomiseen liittyy jumalallinen elementti
(siis ei mikään uskonnollinen,vaan you know,sellanen ikuinen,miten sen selittäisi..)niin 9. huone planeettoineen kuvaa mielestäni palvontaa,
ainakin se itselläni pätee, :neitsyt:(merkuriusta)
mitäkö minä sitten palvon,
elämän elementtejä,tulta,ilmaa,vettä,maata,ÄITI-maata, :ceres::stä,
mustaa plutonista multaa,elämän kiertokulkua,
palvon sitä muutosta,joka esiintyy luonnossa niinkuin ihmisenkin elämässä,mahdollisuutena uuteen kasvuun,
se on minun vihkimykseni  :vesta:,
palvon läsnäoloa ajassa,asialleen vihkiytyneitä ihmisiä,
palvon parisieluja  :juno:,jotka jakavat samat asiat kanssani,
palvon myös syrjittyjä,paratiisista karkotettuja naisia,lilithiä,
naisen sisäistä vahvuutta ihmissuhteissa, :vaaka:,
kaikki tämä on alitajuista palvontaa,parantavaa palvontaa,
 :jupiter: :chiron: :kalat: :aspect_opp: tuolle "alttarille",
ja
lilithiäni palvotaan,jos niin voi sanoa

Hassua - kavahdin jo tuota otsikkoakin juuri tuon sanan palvoa vuoksi. Minulle tulee siitä sanasta joitain hyvin syviä tuntemuksia, jotka eivät ole positiivisia. Ne liittynevät johonkin uskonnolliseen riittiin tms.  :buck2:

Kapinoiva henkeni pullikoi siis sanaa vastaan  ;D  :laugh:

Mutta astiaan: kuinka käsitän palvomisen entä kuinka otan sitä vastaan...

Tunnustan, että ajattelin ensin, että minun on vaikea palvoa ketään tai ottaa vastaan palvontaa - ihailu puolestaan ei ole niin väkevä sana kuin palvoa...

Voisiko sittenkin olla niin, kun pöyhin näin pintaa syvemmältä tuntemuksiani, että alunperin haettu käsite palvonta olisi se positiivinen tunne, jota tunnen joitakin henkilöitä, luonnonilmiöitä tai todella sykähdyttäviä asioita tai kohteita kohtaan... sellainen tunne, että syvällä sisimmässäni tunnen ylpeydensekaista tyytyväisyyttä ja onnea, että saan olla kokemassa jotain niin merkittävää.... Mikäli joku osoittaisi tuntevansa samoin minun seurassani, niin ottaisin tällöin tämän palvonnan vastaan suurella kiitollisuudella ja ykseydentunteella.

Auringon suhteen ... tokihan otan sen palvovat säteet vastaani, enhän ole yhtä häikäisevä kuin se on, mutta mukava lillua samoissa energioissa  ;)

Hih - nyt esikastellessani tätä huomaan, että Nikki on kirjoittanut viestiä samoihin aikoihin sekä vierastanut aluksi tätä sanaa  :-*

Juuri näin! :smitten:
Minusta noiden sanoista ja merkityksistä saivartelu
on aivan turhaa energian hukkausta,
joka sekin palaa lähettäjälleen. :)


No kaikki mitä lähetät, palaa sinulle itsellesi. ;)

Jos on sinut itsensä kanssa,
niin oma naivius ei siinä paljon haittaa. ;)

Enemmän siitä mielestäni on ollut hyötyä minulle monin eri tavoin
kuin haittaa,
kun uskoo ihmisistä ensin ennen kaikkea vain hyvää. :)

:)

Olen huomannut, että sinulla ei ole myöskään tarvetta
ystäville, vielä vähemmän henkilökohtaiselle rakkaudelle. :)

Sekin on kyllä hieno vapaus. :)

Kiitos Nikille ja Elektralle upeasta ajattelusta!

Minä oikeastaan tykkään puhua. Kuin myös kuunnella/lukea. Tykkään sanoa ja rakastan sanoja. Myös niiden merkityksiä, ulottuvuuksia ja myös kai sitten sanojen saivartelua. Sana on mielestäni kuin itse aurinko. Yhtä hyvin se voi olla kuin musta aukko.
Se vetää puoleensa ja sädehtii uskomattomia ulottuvuuksia.

'Puheesta' tulee mieleen eräs Coethen satu (jos nyt oikein muistan kirjailijan), jossa pimeyden vankina olevat löysivät käärmeen luota valon ja ihailivat sitä suurimpana ihmeenä. Mutta käärme sanoikin, että ei se ole se suurin. - Mikä sitten on suurin, kysyttiin. - 'Puhe' on suurinta ja vaikuttavinta mitä on, sanoi käärme.

Puhe sanoineen onkin kehittynyt minulle uudenlaiseksi energian muodoksi, en ole sitä ennen niin ajatellut. Ja siitä on muodostunut kirjoitus ja kaikki sanat merkityksineen.

Sanat herättävät tunteita kuten näemme tässäkin.

Auringon palvominen/Aurinko palvoo ottajaansa

Palvoa, palaa, palo, palava...hm. palviliha  :D öh!

Tällaisena aurinkoisena keväisenä päivänä tulee heti mieleen luonto kaikkinensa. :smitten:

Linnut,vapaana virtaava vesi,metsät ja eritoten JOUTSENET,jotka tekevät taas paluutaan tänne. :smitten:

Kaikki tuo on palvontani kohteena ja saan takaisin luonnolta myös palvontaa.Kun joutsen oppii luottamaan,tulee lähelle ja syö kädestä.
Katselen sen lumoavaa kauneutta ja tuntuu joskus kuin keskustelisimme samalla kielellä.
Metsä antaa rauhan,ottaa palvovaan syliinsä.Samoin vesi.Puitten ja kukkien kauneus,,,

Tätä voisi jatkaa loputtomiin,,,

KYLLÄ, tuon kaiken allekirjoitan täysin minäkin.

Myös sen, että palvovat sanat tekevät ihmeitä meille ihmisille.
Siihen ei pelkkä ihailu riitäkään.

Luonto antaa ihmiselle parhaintaan juuri siinä, että osaa ihailla ja suojella sen kauneutta.
Se antaa meille moninverroin takaisin, palvoo meitä kauneudellaan, ihan kuin aurinkokin.

Itse olen oikein sydämestäni aina ottanut vastaan auringon suoman energian.


 :smitten:    maarita          :smitten:

Totta, ihan kaikessa on Jumaluus.
Suorastaan palvon ihmisia jotka uskaltavat olla taysin rehellisia itselleen ja muille, joita ei raha heilauta oikealle, eika vasemmalle, eivatka valita yleisesta hyvaksymisesta vaan jaksavatkulkea omaa sisaista polkuaan uskollisesti.

Palvoa, ihailla, kunnioittaa, ehkä tuo kunnioittaa on se hyvä sana. Kunnioittaminen on syvä tunne ja se tulee puhtaasti sydämestä.

Palvoa uskonnossa jotakin....
Palvoa toista ihmistä....
Palvoa idolia....
Palvoa Aurinkoa......Kuuta.........

En osaa palvoa mitään enkä ketään, koska aattelen palvonnan yli-innokkaaksi ihailuksi.
Sitä kautta tuo kunnioitus on istunut itseeni.

Kunnioittaa toista ihmistä, kunnioittaa luontoa, kunnioittaa toisen ajatuksia........
Kunnioittaa itseänsä.

Näin päin täällä :smitten:

Totta, että palvomiseen liittyy kielteistä sävyä.

Wikipediasta löysin tällaisen Raamatun tekstin.

Hoosean elinaikana Israelin kuningaskunnan kuninkaat, heitä tukeneet ylimykset ja papit olivat jättäneet kansan tilaan, jossa he luopuivat Jumalan Mooseksen kirjoissa antamasta laista. Ihmisten synnit, mukaan lukien pappien ja hallitsijoiden synnit, sai aikaan suuren kansallisen katastrofin. Kirjassa mainittuja ja kritisoituja syntejä olivat muun muassa epäjumalien palvominen, epäpyhyys, murhat, haureus, väärät valat ja varkaudet. Epäjumalista palvottiin erityisesti Baalia, kanaanilaista hedelmällisyyden jumalaa. Muut synnit seurasivat tästä. Hoosea, kuten muutkin 700-luvun eaa. profeetat, julisti, että jos kansa ei luovu synneistään, Jumala sallii valtakunnan tuhoutua, ja kansa viedään vankeuteen Assyriaan, seudun tuon ajan suurimpaan valtioon.

Palvominen liittynee myös hyvin kielteiseen sävyyn, itse syntiin.

Mitenkähän nyt tuon 'hedelmällisyyden jumalan' palvominen on abortteineen kaikkineen? Siinä asiassa on paljon käännytty toisenlaiseen palvomiseen, voisiko karrikoiden sanoa jopa vapauden, riippumattomuuden ja oman kehon palvontaan.

kyllä vois sanoa  :crazy2:

Oman kehon palvontaa, hedelmällisyyden jumalan palvontaa
Laittaa miettimään molempien ääripäitä.
Oman kehon liiallinen palvonta, langanlaihuus, kauneus, oikeastaan vierheettömyys.
Hedelmällisyyden palvonta silloin ennen, uhrilahjat, rituaalit.....
Onko niissä tänäkin päivänä jotain yhteistä?
Minusta on.

Vapauden ja riippumattomuuden palvonta on monella menny överiksi.
Perheitä rikkoutuu
Jopa rikoksia
Ollaan kuin muiden yläpuolella suurin osa ajasta
Rakastetaan itseämme yli muun

Voi kun tasapaino voittais näissäkin asioissa ja tajuaisimme oman osuutemmemaailmassa. Tasapainoisen ja hyvän ajatusmaailman.
Kyllä ne on osanneet jo menneinä aikoina laittaa nää paletit epätasapainoon.
Eikä me voida niitä balanssiin kai saadakkaan, mutta kunhan yritämme oman nöyränosuutemme hoitaa ilman minkään mahdin palvontaa, aitoina omina ihmislapsina

Hmmm... onko kauneus jokin langanlaihuuteen verrattava sairaus..? :idiot2:

Vakavia juttelet Täysikuu.

Joitakin psykologian kirjoja lukiessani minulla on noussut pikkuisen karvat pystyyn siinä suhteessa, että pönkitetään ihmistä löytämään omat voimavarat ja se rakkaus itseen. Ymmärrän kuinka hyvää se tekee sille toiselle ääripäälle, jossa laahustetaan itsensä mitätöinnissä ja masennuksessa.

Mutta kyllä näillä jutuilla on olemassa myös se hiuksenhieno raja, joka voi helposti ylittyä. Huomaamatta.

Itsensä ylistämisessä olen löytänyt ääripään amerikkalaisessa satanismissa (ei siis ollenkaan sama kuin saatanan palvojat). Sehän on filosofia, jossa ei tarvita jumalaa, vaan itsessä löytyy kaikki voima ja voima, jolla on lupa myös käyttää kyynärpäätekniikkaa ja jossa ei suvaita toisen reviirille astumista. Minusta tämä suuntaus on olemassa keskuudessamme ja usein se peitetään tällä 'minussa on jumaluus' teemalla niin paljon kuin siinäkin on totta ja kaunista.

Itseä saa/pitää palvoa kunhan se ei ylitä toisen/hänen palvomista. Tarkoitan kultaista kädenvääntöä.  :smitten: :smitten: :smitten:

täysikuu tuo on aika lähellä sitä mitä halusin myös sanoa niin ihailla kun kunnioittaa itseä ja ympärillämme olevaa ympäristöä.

itse vaan välillä jotenkin huono löytämään juuri noita oikeita sanoja...

Oikein pohdin tuon sanan palvonta, alkuperäistä merkitystä, siis ilman mitään tunnelatauksia.  ;)
Kyllä sen tarkoitus minun käsitykseni mukaan on ilmaista juuri jotain sillä tapaa, että jotain nostetaan jalustalle jonkun muun kustannuksella. Niin minä käsitän tuon sanan merkityksen.(vaikka oman sisimmän kustannuksella esim)
Esmiraldalla olikin minusta hienoja näkemyksiä tuohon... jotka voin vain hiljaa allekirjoittaa ja nyökytellä.  :)

Itse voisin ajatella, että kunnioitus sana on lähempänä merkityksineen sitä, mitä minä koen. Niin kuin näytti moni muukin täällä kokevan.
Silti koen, että sitä voi käyttää sanaa kunnioitus, vaikka palvookin ja toisinpäin. Siksi itse aina olen "hetken hiljaa" ja mietinkin, että mitä se oma kokemukseni todellisuudessa on. Monet väärinkäsitykset, uhonvimmat ja muut, syntyy juuri siitä, että sanojen merkityksistä ei olla selvillä ja niitä käytetään vain miten sattuu. Kuulostakoon sitten pilkunviilaamiselta tai ei.  ;)

Itseasiassa voisin sanoa, että pyrin vapautumaan palvonnasta kunnioitukseen.
Jos miettii tätä monella saralla, niin varmasti meillä jokaisella voisi olla hiomista siinä... en tiedä.. puhun vai omista kokemuksistani ja itsestäni.
Helposti sitä ajautuu palvonnan puolelle, kuin kunnioituksen.
Minusta kunnioitukseen sisältyy aina ymmärrys/hyväksyntä, sellainen hiljainen sydämessä tapahtuva. Lisäksi minusta siihen sisältyy avoin viattomuus ja kyky nähdä "ihmeitä". Heh, tarkoitan sitä, että näkee/kokee "ihmeen" vaikka siinä, että aurinko nousee, lapsi syntyy, aika jättää jostakusta(kuolee), ja kaikesta paljon paljon pienemmistäkin asioista. Eikä sitä tarvitse hehkuttaa ja olla aina silmät suurena ja huokailla haltioissaan...  ;

Uskon että sitä kaikkea vielä palvon, jonka tunnen syvällä sisimmissäni olevan minua, mutta minulla ei ole siitä täyttä todellista kokonaista kokemusta. Sitä käsittelen siis vielä itseni ulkopuolella... hyväksytän, työstän, tuon esiin, korostan tai ehkä piilotan.

Hurja, miten syvällistä väkeä olemmekaan!

Olen samaa mieltä Inannan kanssa sanojen merkityksellisyydestä. Työstän sitä oikeastaan paljon lastenkin kanssa.
Voitte arvata kuinka monta eri näkökulmaa kirjoittivat 5-6.luokkalaiset sanasta 'älykkyys'. Eli yhtä monta näkökulmaa kuin oli oppilastakin. Mutta kun kokoan ne yhteen, uskon että luokassa löytyy täydet Gardnerin 7 älykkyysaluetta, joita on ihana heidän kanssa työstää.

MM. Irakin sodassa höyryttiin täysin yltiöpäisesti juuri sanailujen vuoksi. Kumpikaan osapuoli eivät ymmärtäneet toistensa sanojen merkitystä. Uskon, että monet riidat tulevat vääristä tulkinnoista.

Siis olemme puhumaan oppimisen vaiheessa vasta.

Tuosta 'palvomisesta' jota sanaa sorvailimme ystävän kanssa etelän auringossa, otan tähän vielä yhden liitteen palaten myös luontoon ja luonnon palvomiseen.

Prodikos, Sokrateen edellä kävijä Kreikan filosofeista, näki jumalten palvomistavan tulevan juuri luonnon palvomisesta:

Hänen näkemyksensä jumaluskon synnystä oli hyvin moderni. Hän esitti, että ihmiset palvoivat ennen jumalina kaikkia suuria voimia joista oli hyötyä, esimerkkinä Niilin palvominen. Myöhemmin ihmiskunnalle palveluksia tehneet henkilöt tehtiin mytologioissa jumalaisiksi. Prodikos ei kuitenkaan ollut ateisti, sillä muun muassa panteistinen Zenon Elealainen puhui voimakkaasti hänen puolestaan.

Hänen luonnonfilosofiastaan tunnetaan ainoastaan teosten Luonnosta ja Ihmisen luonnosta nimet. Muussa filosofiassaan hän painotti sanojen tarkan käytön merkitystä. Kaksi tutkielmaa olivat erityisen tunnettuja. Toinen oli Kielen asianmukaisuudesta, johon Platon usein viittaa. Toinen sisälsi tunnustetun apologian Herakleen valitsemisesta, jossa sekä Hyve että Pahe houkuttelevat Heraklesta, ja josta Ksenofonin esittämä Sokrates antaa tiivistelmän (Muistelmia II:I).

Riippuu tilanteesta... On olemassa aivotoiminnan lopettanutta älytöntä palvontaa ja toisaalta kunnioittavaa "palvontaa".   Ottaisin mielläni vastaan viimeisen koska ajattelisin kyseessä olevan puolison ja sellainen kelpaisi....  :coolsmiley:

Meruska, jos ei sellaista vielä ole, niin toivonpa häntä sinulle!  :smitten:

Amerikkalaiset varmaan osaa senkin yhtä helposti kuin käyttää 'love'-sanaansa!  ;D

He 'rakastavat hampurilaisiaan' jopa vanhoja kenkiään. Voishan niitä jumaloidakin!  ;D

Näissä sanoissa ja niiden käytössäkö se piileekin tuo meidän heikko itsetunto!

The Americans.. ;D They adore you...! :D
He jumaloivat ihan kaikkea! ;D
Jopa nenääsi ja huuliesi kaaria, silmä ripsiäsi,
koiraasi, autoasi, kukkiasi, eri parisia sukkiasi, naapuriasi,
kaimaasi, vieraspetiä, aamiaista, purkkalänttiä kadussa.. ;D :2funny:

Nim. lähisukua Atlantin takana ja.. ööh.. joku exami.. ::)

Ups..! Mondo onkin kirjoittaessani ehtinyt havaita saman asian.. :)

Kiitos!  :smitten: :smitten:
alkaa olla kevättä rinnassa taas!  :smitten:

Mita pahaa on ihannoidissa-Jumalloidissa?
Jos emme ihoinnoi mitaan, mika on tulevaisuutemme?

Tulipa minullakin suihkussa käydessä mieleen tuo 'palvonta' ja oman kehon palvonta.

Kun putsailin siinä hienoista röllömahaani, silittelin sitä hellästi. Se on synnyttänyt kaksi poikaa ja käynyt läpi monta leikkausta.

Minä ajattelinkin näin: Tätä minä palvon, röllöjäni ja ryppyjäni. Ne ovat rikkaasti eletyn elämän merkkejä!!!
Niissä vasta palvomisen arvoinen roppa!  ;D

Ja sellaisenakin minua rakastetaan. Ehkä juuri sellaisena.

Kun rakastat itseasi, rakastat toisia.