Astro Foorumi

Mitä on oleminen ilman kärsimyshakuisuutta;
ilman sitä, että loukkaa muita ja loukkaantuu muille?

Kärsimyksen tuolla puolen.

 ::)

Itse olen pitkään arastellut. Siihen lienee mennyt kokonaisia elämiä.
Elämän arkailuun, muiden, joskus kenen hyvänsäkin.

Joku tulee ja nielee; joku nappaa ja vie pois kuin kala vieheen.
Jää alle, peittyy, poljetaan. Pelkoa siitä, että sorretaan.

Ja omilla uhkakuvilla.. on taipumus kaatua muiden päälle,
kunnes "perintä" alkaa siitä muistuttaa... 

>:( :-\ :'(

Kärsiminen, kärsimättömyys; kärsivällisyys, kärsimyksettömyys.

Kaiken jälkeen, jota en edes muista, minusta tuntuu uudelta...
ja uudistunut tuntomieli kohoaa korkealle:

En voisi kärsimyksellä tuottaa mitään muuta kuin syyntakeellisuutta siitä,
että jotakuta kärsitetään; hänelle tuotetaan kärsimystä.

Velaksi muille.  :( :-[

Kärsimättä paras - vai haluatko jonkun kärsivän?
Onko ansaittua kärsimystä - entä "palkattua"?

Kun jokaisen "perillä" on mitä hyvintä olla, mitä auttaa kärsiminen
- ikään kuin korjaten harhalla todellista?

Miksi sitten väitetään, että taivaskin kysyy kärsimystä;
että onnensa, myös muiden ollessa yhtä kuin "omansa",
eteen pitää tehdä kunnon kärsimyspiikki!

Haluaisitko... sinä ... yrittää sijata... onneasi... verellä?

Eikö paras teko sittenkin ole viattoman veren pelastaminen, kuten äiti, suojellen lastaan?

PS. Kuka pelastaa äidin; ken lunastaa lunastajan?  :-* :angel:

Ensinnäkin onnea "kuoriutumisestasi"  :smitten:  :-* Sitä on "ilmassa".  ;) :angel: :coolsmiley:


Kärsimättä paras. En halua kenenkään kärsivän. Ansaittua eikä palkattua kärsimystä ole, kunhan vain tajuamme ja osaamme viimeinkin päästää siitä irti.  :smitten: Toki elämään kuuluu kaikenlaista, mutta ei tarvitse enää mennä sen vaikeimman kautta.  :angel:


 :o Huh, niinpä... Siinäpä vasta hyvä, mutta vaikeakin kysymys.  :smitten: :coolsmiley:

Kärsimys on oikeutettua vaan, jos sillä voi välttää suuremman kärsimyksen.

Ristinä olemme raahanneet kaikkia käsittelemättömiä juttujamme, tunteneet niistä vain maahanpäin vetävän painon (newton ;)), jotta maahan todella laskeutuisimme, maadottuisimme, juurtuisimme, voidaksemme kanavoida kauttamme virtaavaa energiaa tänne asti.
Kun maayhteys on kerran saavutettu, voimme keventää painoa, heittää taakat harteiltamme, palata takaisin eteeriseen olentaamme, kohoamaan.
                                          :smitten: :smitten: :smitten:

Niin. Esititpä suuren pointin!  :o
Tulee mieleeni kulunut (?) ilmaus "Ikeeni on sovelias ja kuormani keveä".

On tilanteita, on haasteita, joiden edessä ihmisen on oltava se, joka kävelee tuleen, jotta muut pelastuisivat taikka toivonsa urkenisi.
Moiseen heittäytymiseen ei voi/ehdi edes pyytää lupaa saati hakea hyväksyntää.
Siihen pitää jopa rynnätä vastoin muiden ymmärrystä.

Onkin kuvauksia siitä, kuinka... äkkiä "JokuMuu" näytti ihmeteltävän tyyneltä ja valmiilta ja passiivisen myöntyväiseltä - mutta askeltaen silti päättäväisesti ulos harmaan kivenkin sisältä.




*katsoo pääsiäisvärikirjoon sädetetyn ylösnousemuspallon nousua taivaalle*

 :smitten: