Astro Foorumi

Ajattelin nostaa "pöydälle" tälläisen asian kuin
kiltteys

Kuinka sinä ajattelet millainen ihminen kiltti ihminen on,
mitkä kriteerit tuleekaan täyttää kiltteyteen,
onko sinun mielestäsi kiltteys aina hyvä asia,
lapsena kiltti, aina kiltti(kö)

Kerro mitä ajattelet kiltteydestä....... :smitten:

Kiltteys... ihastuttava sana ja sisältää niin paljon sellaisia elementtejä, joilla saadaa ihminen toimimaan eritavalla kuin hän itse tahtoisi;"olethan kiltti ja teet sen ja sen ja sen..."
Kiltteys... se on ihan JES juttu, mutta niin herkästi silloin saa elämäänsä ihmisiä jotka haluavat vain hyötyä, käyttää sinua nje.  :( Kiltin siis mielestäni tulee osata olla myös hieman tuhmakin... tasa-painoa niiden välillä, se on vaikeaa. Maailma on niin musta-valkoinen.
Kiltteyteen voi mielestäni jopa sairastua, muodostua elämää rasittava tekijä tai jopa pakkomielle... niin kuin tuhmuudestakin.

Ah, mikä ajatusprosessi läks käyntiin... taidampa mennä saunaa sitä kierittelemään  :smitten: ;)  :D

Pidän kiltteyttä tärkeänä ja toivottavana luonteenpiirteenä, mutta se miten sen käsittää onkin toinen juttu. Mielestäni kiltti ei tarkoita kynnysmattoa eikä kyvyttömyyttä tarvittaessa ilmaista eriävä mielipiteensä. Kiltteys ei tarkoita tossun alla olemista eikä toisten pakonomaista miellyttämistä. Sen sijaan kiltteys on huomaavaisuutta ja kykyä ajatella asioita mahdollisimman monelta eri kantilta, mitä ihmisiin ja erilaisuuteen tulee. Kiltti ihminen ei osallistu mustamaalaukseen eikä piikittelyyn eikä arvostele muita suinpäin, koska hänen tunneälynsä on niin kehittynyt että hän ottaa joka hetki huomioon sen että jokaisella on yksilölliset lähtökohdat. Kiltti myös tietää sen että ei tule kadehtia toisen onnea kun ei tiedä tämän salattua surua. Kiltti ihminen antaa kaikille reilun mahdollisuuden, eikä osallistu kiusaamiseen eikä toisen vähättelyyn tai toisen pyrkimysten vesittämiseen. Kiltti ihminen yleensä pitää kiinni hyvistä käytöstavoista ja hymyilee sille kärttyisällekin kassaneidille ja sanoo tälle kiitos ja hei. Moni kiltti ihminen on pelastanut monen mattimeikäläisen pahan päivä. Mielestäni kiltteys on älykkyyttä.

Ihana Jaspis ja Morgana keskustelun aloituksesta ja NIIN tärkeistä sanoistanne.
Kiltteydellä on kaksi puolta, niinkuin muillakin asioilla. Mutta jotenkin se on niin ajattelemattoman päässä monta kertaa.

Haluankin että mahdollisimman moni teistä "heittää" omat kiltteys ajatukset ilmaan, ihan vain sen vuoksi että niitäkin täytyy miettiä joskus vahvasti.

Jaspis ja Morgana tuossa jo toivatkin suunnilleen kaiken sen esiin,miten minäkin nykyisin kiltteydestä ajattelen.

Lapsena oli täysin selkeää,mitä kuului kiltteyteen.Joskus joissain perheissä se saattaa merkitä samaa kuin"älä ole olemassa".
Elikä mitä hiljaisempi ja helpompi lapsi,sen kiltimpi.Onneksi tämä ei ole enää yhtä selvä asia kuin joskus oman lapsuuteni aikaan.
Minä en kyllä silloin ollut kiltti.Siis peruskiltti. ;D
Kokeilin kovasti rajojani,koska se oli turvallista omassa kodissani.

Mutta sitten mentiin kouluun ja,, :o  :'(  :buck2:
Tuntui kuin jokin elämänvaihe olisi loppunut siihen.Tosi kovaa kuria pitävä miesopettaja,jota me kaikki pelkäsimme.Hän siis piti meitä pelolla kiltteinä,mutta siitä ei lapselle tullut hyvä mieli,vaan uhma kasvoi ja kapina.KUN MINÄ KASVAN ISOKSI NIIN,, :knuppel2:  :tickedoff:

Liika " kiltteys "on pahasta ja sairastuttaa ihmisen.
Sehän tiedetään jo masentuneista ihmisistä ja heidän syistään sairastua.

Kiltteys on itsestään huolta pitämistä ja siitä jäävästä ajasta jakaa itseään tarpeen mukaan.Kuka eniten tarvitsee,tai vähiten,jos itse ei juuri sillä hetkellä jaksa olla kuulijan paikalla.
Kiltteydessä annetaan myös toiselle oikeus olla kertomatta kaikkia murheitaan,jos ei vielä jaksa.Eikä myöskään tupata väkisin apuun tyyliin"nyt otat itseäsi niskasta kiinni ja,," :crazy2:  :police:  :smiley6600:

Me kurilla ja pelottelulla kasvatetut joudumme opettelemaan uudestaan kiltteyttä,ellemme halua olla lattiamattoina ja aina valmiina kaikkeen.
Nyt vanhemmalla iällä sen opettelu on paljon vaikeampaa.
Tee niin,kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan,on minusta hyvä raja.
Hymyt ja kiitokset,muutaman sanan vaihtaminen naapurin vanhuksen kanssa ei vie paljon aikaa,mutta saattaa olla hänelle päivän parhaita hetkiä.
Ei silti tarvitse mummoa rollaattoriin istuttaa ja kruisailla ympäri kaupunkia joka päivä.
Kiltteys syntyy itsestään ja molempien tarpeita vastaten. :D

Supisee täällä eräs entinen kiltti. ;D

Mä olen mieltänyt kiltteyden tietyllä tavalla jopa kielteiseksi ominaisuudeksi, kunnes nyt luin ihania määritelmiänne  :smitten:. Loksahti kohdalleen: juuri noin! Todellinen kiltteys on ilman muuta kiltteyttä myös itseä kohtaan.

Voisiko siis sanoa, että on olemassa sekä hyvää että pahaa kiltteyttä...? Hyvä kiltteys on sellaista vilpitöntä hyväsydämisyyttä ja toisten huomioon ottamista, ja paha sitten juuri sitä oman itsen unohtamista, liiallista toisten toiveiden täyttämistä ja kynnysmattona olemista. Vai onko pahaa kiltteyttä edes olemassa? Ehkä se onkin jotain muuta. 

Mä olen ollut juuri sellainen peruskiltti, harmiton lapsi. Sydän täynnä tukahdutettuja tunteita ja unohdettuja tarpeita. Sieltähän sitten piti kuoriutua ulos, ja rytinällä...  :tickedoff: ... ;D

Hiukan pehmo taidan olla vieläkin, mutta osaan jo vetää rajat ympärilleni. Aika tärkeä taito muuten!

Chandra niin totta ja meidän kaikkien muistoissa ja Minerva76 oivalsit että on hyvää ja "pahista" kiltteyttä.
Olisi mukavaa, että mahdollisimman moni toisi näitä ei mukavia juttuja kiltteydestä esille, silloin me kaikki hyödytään ja opitaan toistemme kertomuksista, aivan niinkuin Minerva76 jo kävikin  :)

Itse olen liiallisella kiltteydellä tehnyt oman elämäni varrelle monta piikikästä kasaa. Mutta niitä voi kiertää, kun hoksaa tekevänsä kilttinä äitinä taas.....mutta ei siinä palvele ketään, vahingoittaa itseään ja vielä hyvässä lykyssä muita  :knuppel2:

Nosta vanhan aiheen ylös, koska minulle tämä asia on tullut nyt ajankohtaiseksi. Tai ainakin noussut taas tapetille  :knuppel2:

Luin Tommy Hellstenin kirjaa Pysähdy: olet jo perillä - 12 oivalluksen polku, jossa yhtenä lukuna oli "Tahto". Huomasin, että haluan miellyttää muita rakkauden tarpeesta, olemalla kiltti muille. Saamatta siitä välttämättä mitään tyydytystä, josta seuraa tiedostamatonta vihaa ja josta taas tulee katkeraksi... Ja nyt yritän metsästää niitä katkeruuteni syitä. Sillä olenhan turhaan katkera.

Miten te olette päässeet siihen terveeseen kiltteyteen? Miten pidätte puolianne? Oliko sen opetteleminen vaikeaa?

Hyvä kirja tuo...enkulit opasti mut sen pariin :)

Kiltteys ei missään nimessä ole paha asia, jos se kaikki lähtee sinusta omasta itsestäsi ja toimit niin että sinusta tuntuu hyvältä ollessasi kiltti.
Mä en ole kokenut mitään ahaa elämystä tässä, vaan tullut semmoisen maktan että tämä asia on tullut mukanani ja olen oppinut sitä monissa käänteissä. Aika ikävissäkin asioissa minua on opetettu laittamaan rajat. Ja aluksi, kun siihen ei ole ollut luottoa, että minä ne rajat saan perille, ja varmasti monista patoutumistakin johtuen, olen ampunut hiukan yli näyttäessäni omia rajojani...olen opettelemassa tasapainoa tässä asiassa. Että pitäisin ne rajat yllä, ettei tule tilannetta jolloin olen antanut toisten polkea minua, ja joutuisin reagoimaan lopulta voimakkaasti. En voi odottaa että toiset tajuaisivat minun rajani jollein itse pidä niistä kiinni.

Mulla oli aikanaan pulmia Rakkauden kaksoiskäskyn kanssa. "Rakasta toisia niinkuin itseäsi" oli suorastaan järjetön, minähän inhosin itseäni ja koin etten riitä mihinkään, kun taas toiset tuntui paremmilta ihmisiltä joille olin valmis sallimaan asioita joita itselleni en, että he hyväksyisivät minut. No siinähän toiset käveli yli minkä kerkis ja minä yritin vaan olla aiheuttamatta närää, ja silti koko ajan koin että pieleen menee, jos ei nyt vielä niin kohtapian kyllä ihan varmasti.  :uglystupid2:

No eräs kaunis päivä keksin kääntää sen toisinpäin. Että alappas sallia itsellesi se minkä sallisit toisillekin. Älä moiti itseäsi syistä mistä et moittisi muitakaan. Älä anna muiden tehdä sinulle sellaista, mitä et haluaisi että jollekin rakkaallesi tehtäisiin.

Tuolta pohjalta se omien rajojen vetäminen sitten lähti.

Silloin tällöin sitä kyllä huomaa, että noita asioita pitää taas palata tietoisesti käsittelemään. Niin syvälle ovat ne ihan toiset opit siellä lapsuudenkodissa juurtuneet.  :-\

Mielenkiintoista lukea kokemuksianne, trius ja indium nostavat molemmat esille, että se kiltteys lähtee siitä, että haluaa muilta hyväksyntää. Mietein itseäni, olen kai tarpeeksi monta kertaa oppinut sen, että toisilta ei mitenkään voi saada hyväksyntää, elleivät he sitä halua antaa. Siis kaikki oma toiminta on turhaa. Ainoastaan tärkeää on se, että voi kunnioittaa itseään, tietää toimineensa reilusti ja oikein, toinen sitten päättää haluaako tykätä vai ei. Jollain tapaahan se on myös itsekästä vaatia kiitosta palveluksistaan? Aloin miettimään, etten koskaan ole edes odottanut saavani vastapalveluksia mistään tekemästäni. Tällä tavalla minkäänlaista katkeruutta ei synny. Varsinainen uhrautuja siis? Vaikka en mielestäni ollenkaan ole, vaan lähinnä ihan normaalin itsekäs ihminen vain.

En tiedä, osaanko rajoja asettaa vai en. En ole tullut siihen pisteeseen, että kärsisin kiltteydestäni. Mutta varmasti olen jollain tapaa ehkä liiankin joustava välillä. Jos vain pystyn tekemään jonkin mitä minulta pyydetään, niin miksi en tekisi. Omat vähemmän tärkeät jutut joustaa helposti muiden edestä, lähinnä vain siksi, että tykkään jos asiat sujuvat jouhevasti ilman mitään härdellejä, mitään kiitosta tai vastapalvelusta en odota. Kyllä osaan olla myös joustamatonkin, tärkeissä asioissa. Mutta on sen ein sanominen usein hankalaa. Kyllä miellyttävä haluan muille olla. Itsetuntoa pönkittää, kun saan tuntea itseni jotenkin hyväksi ihmiseksi ja voin kunnioittaa itseäni. Luon mielelläni sellaista imagoa ja minäkuvaa, näistä saa paljonkin tyydytystä. Eli saan kyllä tyydytystä ihan itse siitä, että olen kiltti, enkä haluaisi siitä poiskaan. Tunnen iloa puhtaasti myös siitä jos saan toiselle hyvän mielen tai autettua hieman jotain pois hartioilta.

Ehkä en sitten ole liian kiltti? Jaa-a.

Yksinkertaisesti sitä mukaa mitä enemmän olen alkanut uskaltamaan olemaan oma itseni, sitä mukaa olen alkanut pystymään tekemään itse valintoja. Kiltteys kun varmasti syntyy useinmiten siitä, että ei uskalla itse valita, vaan seuraa muita. Kun tekee itse valinnat, on kiltteyskin oma valinta, oma halu ajaa siihen.

Viime aikoina olen opetellut sanomaan "ei, minulla on silloin muita suunnitelmia". Mutta silti yritän sovittaa toisten toivomia asioita omaan kalenteriini sanomalla "kävisikö se paremmin?" tai jopa "tämän voin peruakin, se päivä siis on ainoa joka sopii?". Eihän tässä ole järkeä  :idiot2:

Miksi uhraan oman elämäni muiden takia? Miksi se tuntuu yhtä aikaa sekä hyvältä että pahalta? Olen miettinyt, että tuleeko se hyvän tunne puhtaasti omasta hyvästä olosta vai siitä, että nyt varmasti muut voivat olla ylpeitä uhrautumisestani?

Tuntuu kuin olisin kadottanut yhteyden siihen, mikä minusta oikeasti tuntuu hyvältä.

No siitähän se tulee, että koet olevasi nyt niin kovin miellyttävä ja hyvä kun teet mieliksi toisille, niin minusta.
Riippuu nyt tietysti mistä asioistakin on kyse, että kuinka painava asia ja minkä voi perua ja minkä ei..

Mikä tahansa mikä tuntuu pahalta, siinä on jotain mihin kiinnittää huomiota.

Luulen, että varmasti tuo kiltteys tuntuu sinusta pohjimmiltaan hyvältä, jos se on sinulle luontaista. Tarvitset silti jonkinlaista irtiottoa siitä, jotta pystyt tunnustelemaan mitä oikeasti haluat. Sen jälkeen voit palata kiltteyteen, tuo irtiotto auttaa huomaamaan millä tavalla haluat olla kiltti ja mitä hyviä asioita siinä sinulle on. Nyt varmaankin on koko näkökenttä liian sumentunut sen huomaamiseen.

Nämähän aina ovat helpommin sanottu kuin tehty. Yritä joskus sellaisessa tilanteessa kuin on reilua sanoakin ei, kun selvästi et pysty tekemään mitä pyydetään, sanoa vain ei, en pysty koska minulla on x. Se on reilua ja ne ihmiset, jotka suhtautuvat sinuun tasavertaisesti, hyväksyvät sen samantien ja ymmärtävät. Tämä on joskus minullekin ollut jollain tapaa yllätys, että se on ihan ok heti, jos en pysty niin en pysty. Mutta samalla tässä on hyvä keino myös huomata ne, jotka vain imevät sinulta palveluksia, käyttävät ehkä jopa hyväkseenkin.

Ja jos pelkäät olla ilkeä, kokeilisitko joskus vaikka mennä johonkin isoon kaupunkiin, missä on pieni todennäköisyys törmätä tuttuihin, ja kulkea vain pirun töykeästi siellä, ei nyt röyhkeästi, mutta ei mitenkään miellyttävästikään?  ;D Ääripäillä pystyy huomaamaan sen, että tosiasiassa tykkääkin mielummin olla kiltimpi, jos siis tykkää olla.  ;) ;D

Toisaalta taas joskus saatan hyvin tutussa seurassa sanoa jostakin ihmisesta jopa todella rumasti  ;D Että olipas siinä törkeä akka tms!

Kiltteys on myös osa minua, mutta rajojen vetäminen on hankalaa. Varsinkin, kun ihmiset, joista välitän... teen heidän eteensä mitä vain!

Sitten toinen juttu on se, että tavan vuoksi jään tekemään palveluksia joillekin tahoille, koska he kokevat minut korvaamattomaksi. Toisaalta se on mukavaa, että apua arvostetaan. Mutta kun sitä arvostetaan liikaa? Saadaan omantunnon tuskat päälle, jos ei ehdi auttamaan? Aivan hirveä tunne on se, ettei ehdi ja oma pää huutaa, että PITÄISI.

On ihan eri asia levittää iloa ympärilleen esim. pienillä hyvillä teoilla niin, että itsekin nauraa mukana, kuin antaa toisten kävellä yli (eli LUOPUA siitä omasta hyvästä muiden vuoksi) että he hyväksyisivät.  :-\

Onko tuon luopumisen syyn aina pakko olla se, että hakee hyväksyntää?
Mietein taas, että tunnen jonkin sortin velvollisuutta luopua suunnitelmistani, jos minua tarvitaan jonnekin. Vaikka asia on sellainen, että yhtä hyvin voisin kieltäytyä. En kaipaa hyväksyntää tai mitään suurempaa tuttavuuttakaan tahon kanssa, tunnen vain että velvollisuuteni olisi tehdä asia ja lähteä. Tuollainen tunne hankaloittaa minua usein. Haluaisin olla mieliksi kaikille ja huonon fiiliksen aiheuttaminen jolle kulle on tuskallista. Väliä ei ole sillä mitä ne ihmiset musta päätöksieni perusteella ajattelee, mutta jos jonkun huono fiilis on minun aiheuttamaani.. syyllisyyttäkö se sitten on? Koen että teen jotain ns pahaa?

Hei eiks me voida sallia vahvasti kalapainottuneille ( Nikiltä mainittakoon Ave )vähän enemmän kiltteyttä ja toisten auttamista kun muille, kun ei se muuten oo reilua  ;D :smitten:  ;)

 ;D ;D ;D ;D
Yritin purkaa tota, mitä mulla on taustalla, kun en koe tota hyväksynnän hakua tässä omakseni ja avaavaksi. Toi syyllisyyskin on tavallaan absurdi ajatus korvien välissä, sillä monissa muissa tapauksissa kyllä tahtomattani tai tarkoituksellisilla teoilla aiheutan huonoja fiiliksiä muille, eikä monissa pyyntötapauksissa kieltäytyminen edes kummemmin huonoa fiilistä toiselle aiheuta. Ehkä se on osittain niinkin päin, että jos mulla ois mahollisuus saada joku hyvälle fiilikselle, haluaisin todella kovasti tehdä sen. Määhän oon aina halunnu kaikille miehillekin antaa rakkautta (siis tunnetasolla  ;) ;D ), kun niin moni tuntuu tarvitsevan sitä, mutta kun on pakko aina ollu valita vaan yks kerrallaan ettei tule ongelmia.  :P ::) ;D

Mutta perusjoustamisesta ja kiltteydestä en luovu. O0 Menettäisin jotain itsestäni jos luopuisin. Ja vaikka nykymaailma vaatii jopa kyynerpäätaktiikkaakin, en aio siihen tarttua ellei elämän ja kuoleman asia ole kyseessä.

Saako tässä maailmassa ylipäänsä toisten hyväksynnän millään tasolla, jos on kiltti?
Saako siitä tosiaan sen kokemuksen, että toiset hyväksyvät? Kun ajatus juoksee nyt sillain, että nämä ihmiset jotka toisten kiltteyttä ovat käyttämässä, eivät kyllä ole niitä, jotka arvostaisivat kilttiä ihmistä  ja hyväksyisivät hänet.

Mä en enää ole liian kiltti, ainakaan useimmiten, mutta kyllä minä luovun omasta hyvästäni muiden vuoksi ihan itseni takia ja siksi, että voisin hyväksyä itse itseni.
Mä haluan olla hyvä ja kiltti  :smitten: Joskaan en väitä että sitä aina olisin :D

Tuossa on perää... Helposti aletaan käyttämään hyväkseen sellaista, joka myöntyy asioihin. Ne palveluksia arvostavat ihmiset varmaankaan eivät ole niitä jotka ovat jatkuvasti pyytämässä ja varsinkin ovat ok sen kanssa jos kieltäytyy. Lisäksi yhteiskunnan henki on tällä hetkellä sellainen, että arvostetaan niitä jotka runnovat tiensä jonnekin, ei niitä jotka nöyrästi luopuvat jostain omastaan auttaakseen tätä runnojaa. Työpaikkahaastatteluissakin pitäisi olla kaikkea loistavaa ja sädehtivää, mutta ei koskaan enää ole törmännyt siihen että nöyryyttä arvostettaisiin.

Kukaan ei ole pyhimys, siihenkin pyrkiminen varmasti aiheuttaa ongelmia itselleen, eli hyvä on hyväksyä se ettei aina onnistu, pysty tai kannatakaan olla kiltti, vaikka kuinka yrittäisi.  :angel:

No joo sanoin pointtini vähän huonosti tossa yllä.  :) Totta kai siitä omasta edustaankin käy joustaa ja luopuakin toisten hyväksi, jos siitä tulee itsellekin hyvä mieli ja tunne, että teki oikein, ja ei jää katkeruutta ja ahdistusta.

Sitä halusin sanoa, että se on paha jos oikeasti kokee että se oma kiltteys nimenomaan on pakkotilanne ja aiheuttaa ahdistusta. Yksi syy ahdistuksellehan on se, että ihminen toimii itseään vastaan, mutta joskus sen tietää vain alitajuisesti. 

Tulee mieleen myös, miten paljon puhutaan näistä "tiedä oikeutesi" -jutuista. Hyvähän kyllä, kun on räikeitä hyväksikäyttötapauksiakin olemassa. Mutta taas jos kaikki on ollut reilua, niin jos jotkut osapuolista riippumattomat syyt aiheuttavat ongelmia, niin kyllä voin joustaa sen verran, että teen esim lisää työtä reilulla alunperin sovitulla korvauksella, ilman että rupeaisin vaatimaan jotain lisää. Joskus tuntuu, että henki on nykymaailmassa sellainen, että jos jossain vain vähänkin on mahdollisuus repiä lisää rahaa, niin heti käytetään tilaisuus hyväkseen. Kuitenkin arvostan enemmän sitä, että työssä tosiaan on hyvä henki ja ollaan reiluja, sitä en halua tuhota. Jos jotain on alunperin alussa jo selkeästi sanottu, että näin sitten täällä on, niin en lähtisi myöhemmin vaatimaan enemmän tai viranomaisten puheille, jos tuosta sovitusta löytyykin jokin porsaanreikä että se olisi jollain tapaa lainvastainen. Se vaatiminen pitää tehdä siinä alussa sopiessa jos niin haluaa tehdä, se on reilua. Jos jotain sopii, siihen ainakin moraalisella tasolla sitoutuu. Toki kaikki selkeät huijaustapaukset ovat erikseen.

Onko se sitten jotenkin tyhmää, jos ei vaadi enemmän vaan joustaa?