Astro Foorumi

Tämä on nyt vähän tällaista oman pahan mielen purkausta ennemminkin, kuin avun pyyntöä, antakaa anteeksi.
Olen tässä viimevuosina miettinyt useastikin, että kuinka niitä kaverisuhteita oikeen solmittiinkaan. Uudelle paikkakunnalle muuttoni jälkeen, ovat bestfriendit jääneet yhä kauemmas ja taaemmas ja se tuntuu todella surulliselta. Karmani on kaiketi oppia elämään ja pärjäämään yksin, mutta kyllä olisi kiva, kun saisi tältäkin paikkakunnalta myfriendin, jonka kanssa käydä kahvilla tai kävelylenkillä, jolle voisi soitella ja lörpötellä sitäsun tätä. Muutamia henkilöitä on kyllä ollut lähelläni, mutta olen jotenkin vaistonnut heidän puheensa vain joko mielistelyksi, tai "tapoihin kuuluvaksi" imarteluksi, tai mikä vielä ihmeellisempää, kateelliseksi. Kaippa muinusta on tullut niin kyyninen.... voi, voi  :'(

 :vaaka:

Mistä asioista pidät? Kai sulla on joitain harrastuksia (muutakin kuin tämä "hörhöily")?  Minä olen harrastusten kautta löytänyt paljon samanhenkisiä kavereita.

Ravintoloissahan tapaa ihmisiä, mutta jos tarkoituksena on saada samaa sukupuolta olevia kavereita (kuten kirjoituksestasi ymmärsin) niin se voi olla vähän vaikeampaa...

Ehdottomasti omien harrastusten kautta löydät varmaan mukavimmat kaverit koska teillä on jo jotain yhteistä heti alussa, mutta toisaalta joskus se sielun sympatia syntyy mitä oudoimmissa tilanteissa, niin että kävele vain silmät auki ja yksi sellainen asia joka auttaa yksinäisyyteen on kirjeenvaihto kaverit!

Kyllä kyllä, harrastusen kautta ja tioetysti myös töistä. Itselläni kyllä kestää suhteellisen kauan ennen kuin luen "uusia ihmisiä" ystävikesni. Ja töissä on enemmänkin kavereita, ystävät tulleet harrastuksista. Pienemmällä paikkakunnalla on hyvä keino tutustua ihmisiin erilaisten toiminta tapahtumien kautta.

Ällös ole suruinen Usvametsä :)

Tiedän, mistä kerrot, näin on käynyt minullekin :'(. Jossain kohtaa mainitsin, että muutama ystävä on tullut täältä forumilta. Johtunee yhteisestä kiinnostuksesta astroon :).
Konkreettisessa elämässä mulla hyvän-päivän-tuttuja, mutta ystävät, missä ne? Kun tietäs!
Harvinaista kyllä, sain veljen tyttöystävästä frendin :o, meillä kemiat toimii. Hän on  :aurinko: :jousimies:,  :askendentti: :kauris:, persoonalliset planeetat, mm. :kuu: +  :venus:  :kauris: :issa.

Mä en ole lukeutunut takin-kääntäjiin ikuna, eli jos uskoudut mulle, asiasi taatusti pysyvät minulla :police: Ja tämä oli ehkä mainosta, mutta enemmänkin heitto sulle: Pallo on sulla. Eikä mua kannata äärettömän vakavasti ottaa, mutta olen apuna jos suinkin voinen. Ottanet yhteyttä YV:llä
Halauksin
Stareyes ;)

Hei Usvametsä :)!

Minulla hieman samantapaisia pohdintoja mielen päällä..
Tein kesällä suuremman luokan muutoksen elämääni, mikä oli valitettavasti täysin väistämätöntä. Muutin vuoden etäsuhteen jälkeen miehen/työ/opiskelun perässä toiselle paikkakunnalle. Taakse jäivät ihana perheeni, turvallinen työpaikka ja ennenkaikkea, yksi rakkaimmista, ystäväni. Tällainen radikaalimpi käännös täytyi tehdä koska paikkakunta ja ihmiset alkoivat aiheuttaa enemmän mielenpahaa kuin hyvää, toisin sanoen tuntui että en enää kehittynyt mihinkään suuntaan vaan kaikki pysyi vuodesta toiseen samana ja turvallisena mikä ei koskaan henkiselle kehitykselle ole hyvästä, ainakaan minun tapauksessani..kun sielu janoaa haasteita ja muutosta, mitäs muuta voit tehdä?

Nyt on puoli vuotta kulunut ja ikävä on kova kaikkeen vanhaan, niin, juuri siihen turvalliseen ja varmaan :-\
Töissä käyn, etäopiskelen ja rakastan kumppaniani paljon mutta kauhea tunnustaa, ensimmäistä kertaa elämässäni, olen yksinäinen. Siitä huolimatta että olen sosiaalinen ja menevä ihminen. Avopuolisollani on tietenkin oma elämänsä ja menonsa enkä ole koskaan halunnutkaan hänen kauttaa elää mutta kyllä tämä on tuntunut viime aikoina vaikealta yhtälöltä ja nyt vasta, 23-vuotiaana, olen ymmärtänyt ystävyyden merkityksen. Näin "myöhäisheränneenä" varmasti siksi koska olen aina viihtynyt itsekseni ja omassa seurassa. Nyt olen ymmärtänyt sen, etten voikaan enää soittaa ystävilleni sitten kun kaipaan seuraa vaan se jatkuva olotila.. :(

Onnellinen olen mutta jotain tärkeätä puuttuu. Allekirjoitan myös sen että aikuisiällä on vaikempi tehdä ainakin tosiystäviä vaikka tuttuja riittäisikin.

Eli et ole asian kanssa yksin, kohtalontovereita varmasti löytyy enemmänkin  :smitten:

Uskon kyllä, että uusia ystäviä löydät!  :smitten:
Hanki uusia harrastuksia, käy kursseilla, käy paikoissa joissa tapaat paljon ihmisiä ja joissa on mahdollista keskustella. Etsi ihmisiä, joiden kanssa ajatuksesi menevät yhteen ja joiden kanssa sinun on hyvä olla. Opettele tekemään aloite keskustelulle.

Helppohan se on sanoa, eikö niin? No, myönnän etten ole varsinaisesti ollut vastaavassa tilanteessa. Tosin minulla on elämäni aikana ollut muutaman kerran sellainen vaihe, että kaikki ystävät ovat jääneet ja hetken kuluttua tilalle on tullut uusia. Toki ystävystyminen vie aikaa ja on kiinni myös siitä minkälaisiin ihmisiin törmää, mutta aika usein samanhenkisiä ihmisiä löytyy sieltä täältä.

Tällä hetkellä minusta tuntuu, että olen aika yksinäinen vaikka minulla ystäviä onkin. Toisaalta osa heistä on aika läheisiä, mutta tuntuu että olemme loitontuneet toisistamme niin paljon, etten enää osaa kertoa heille syvimmistä tunnoistani. Muutamia päiviä sitten minulla oli tosi paha olla, soitinkin yhdelle ystävälleni mutten silti osannut ottaa omaa pahaa oloani esille. Juttelimme niitä näitä ja enemmänkin hän kertoi kuulumisiaan. Lisäksi olen alkanut vieraantua kaikista läheisimmästä ystävästäni viime aikoina. Ehkä ihan tieten tahtoenkin. Suurin piirtein viimeisen vuoden ajan hänellä on ollut vain valittamisen aihetta tai muuten negatiivista sanottavaa kaikesta. Itse olen kovasti yrittänyt pitää huonompinakin hetkinä positiivista tunnelmaa yllä, mutta tuon ystäväni tavattuani olen henkisesti aina ihan lopussa. Ikään kuin hänen negatiivisuutensa veisi kaiken positiivisen energiani. Ja tulen jo valmiiksi pahalle päälle, kun ajattelen että minun pitäisi mennä hänen kanssaan vaikka kahville ja kuunnella kaikki valitukset. Muutaman kerran olen kysynyt suoraan, että onko asiat tosiaa noin huonosti, ja hän toteaa että ei, oikeastaan hän on tosi tyytyväinen. Ja hetken kuluttua jatkaa valittamista...  :'(

Luulenpa, etten jaksa tuota ystävyyttä enää kauaa, koska en osaa suojata itseäni tuolta negatiiviselta tunnelmalta. Se tarttuu minuunkin.

Mä olen ainakin huono löytämään uusia tuttavuuksia. Tai tuttavuuksia on, mutta uusia ystäviä ei  ::). Luonteelta kun olen sellainen etten päästä ketään helposti lähelle. Ja monesti vieraat ihmiset saa jostakin syystä ihan väärän kuvan musta. Toisaalta ei paljoo häiritse, kun ne muutamat harvat ystävät riittävä mulle ja viihdyn niin hyvin omassa seurassakin :coolsmiley:.

Oletko vaistonnut mielistelyn vai pelkäätkö mielistelyä ja sitä että sua ei hyväksytä nahkoineen päivineen?
Mä olen aikas helpolla ystävystyvää sorttia ja kuitenkaan en kanssa aina ole varma miten muut mut kokee.Tiedän että tosi ystävät tuntee mun häsläämisen ja toveruuden olevan aitoa ja että olen ikuinen elohopea peter pan.Mutta miten luoda ystäviä.Mä kannatan tutustumaan ihmisiin avoimin mielin antaa heidän olla mitä on ja olla sitä itse mitä oikeesti olet.Torju ajatus että he ei pidä susta tai että onko heíllä mielistelyä tms.Anna heidän huomata että olet aito ja suhun kandee satsaa.Ole iloinen ja kiinnostunut heidänkin joka päivästä ja aloita pienillä joka päivän asioilla kuten säällä tapahtumilla ynms.Sitä myöten kun tuntee paremmin on helpompaa alkaa pohtia asioita joista ei aina niin vaan puhutakkaan.Iloinen ja avoin toiset huomioon ottava asenne siintä itse ainaskin pidän,tosin varmaan muitakin keinoja on olemassa.uskon että sä löydät kyllä kavereita ja siintä ystäviä rohkeasti vaan huommiseen iloinen ilme kasvoilla ja halu olla yhtä muiden kanssa  ;)

Niin, ja sie Usvametsä olet noususkorppari...
Miulla on kuu skorpparissa ja tuo skorpparius kai tekee sen, ettei todellakaan helposti paljasta syvimpiä tuntojaan.
Edes itselleen, saati muille.....että varmasti senkin vuoksi ottaa aikaa ystävystyä.

Paljon kiitoksia teille kaikille tästä myötätunnosta. Kuten jo siinä "päästöni" alussa totesin, se oli ennemminkin pahan olon purkausta minulta...
Olen kait joskus liiankin ystävällinen, iloinen ja harmiton. Sosiaalisia tilanteita en pelkää, olen niihin tottunut entisen työnikin takia.  Nykyään olen taas opiskelija ja uusia ihmisiä pyörii kyllä ympärilläni ihan riittämiin. Se vain, että ystävyyssuhteen luominen ei ole enää helppoa. Joko esteenä on ikä, sukupuoli tai perhe. Minulle nämä eivät ole esteitä, mutta näille toisille osapuolille ne ovat olleet. Jos esim. olen kysässyt, että lähtisikkö vaikka pitsalle/kahville/kaljalle  jonain iltana kaupungille, on tyypillinen vastaus, että en mä oikeen voi, kun lapset jää yksin kotiin, (vaikka isä olis kotona), tai koirat pitää viedä lenkille tai vaimo ei tykkää, jos mä seurustelen naiskaverin kaa tms. No, minä taas olen sitten niin yksoikonen, että varmaan en toista kertaa kysy. Kaisse vaan on niin, että minun olemus ei ole riittänyt herättämään sitä kiinnostusta ystävyysasteelle asti. Mutta elämä on, näin täytyy jatkaa  ja yrittää, kyllä se aurinko joskus risukasaankin paistaa  :D
Kiitos vielä kaikille !

 :) :vaaka:

Ole Hyvä vainen :)

Tähän samaan olen myös minä törmännyt, valitettavasti, joten kokemusta minullakin takana.
Kyllä se tästä alkaa menemään, uskon ma.
Iloa Sinulle Paljon :smitten: :smitten:

Tiedän kyllä mistä puhut, olen muuttanut useasti uusille paikkakunnille ja ystävystyn varsin hankalasti. Ongelma on siis enemmänkin kuin tuttu. Olen asunut nyt vuoden nykyisellä paikkakunnalla enkä täältä tunne kovin montaa henkilöä, ne vähätkin oli jo tuttuja ennen kuin muutin tänne. Meillä muuten on pitkälti samankaltaiset merkit, laitoin tuon huomiolle jo eräässä toisessa keskustelussa, kun samaa mieltä tunnumme monesta asiasta olevan. :) Aurinkomme ovat ilmeisesti yhtymässä keskenään, ja sekstiilissä toisen kuuhun. Kuut kolmiossa keskenään ja sekstiilissä toisen aurinkoon. Sen lisäksi AC:t ovat sekstiilissä keskenään.  :P

Hei kaikki kanssasieluiset tämän asian suhteen!

Itse kuulun myös näihin, jotka kyllä tulevat toimeen kaikkien kanssa ja juttelen mielelläni (lähinnä vasta sitten, jos joku toinen aloittaa keskustelun), mutta ystävystyn todella huonosti. Minulla on paljon kavereita ja tuttuja, mutta hyviä ystäviä vain muutama. Vietän päivät yksin lukuunottamatta viikonloppuja, jolloin miehestä ja hänen kavereistaan ja sisaruksistaan on seuraa. Bestisystävät asuvat satojen kilometrien päässä.

Olen huomannut, että itselläni asiaan vaikuttaa se, millainen henkinen suhde minulla on ihmiseen. Jos välillämme on vahva side, ystävystyn helpolla ja pysymme pitkään ystävinä. Valitettavasti elämässäni ei ole enää ihmisiä, joiden kanssa olisi jotain selvitettävää tai suurempi sielunsopimus taivaltaa matkaa yhdessä toisiamme tukien. Näen ympärilläni paljon ihmisiä, mutta näen myös sen, että minun ei kuulu ystävystyä heidän kanssaan, meillä ei ole sielunsopimusta/-sielunyhteyttä esim. entisistä elämistä. Tällaisten ihmisten kanssa tulee juttuun ja voi olla hyvinkin hauskaa, mutta suhde jää enemmänkin kaveritasolle ja se kuihtuu nopeasti pois. En viitsi edes vaivautua luomaan siteitä sellaisiin ihmisiin, joiden kanssa niitä ei enää ole / joiden kanssa siteet on saatu jo katkaistua, kun karma ja sopimukset on hoidettu  ;)

Noh, yritän siis selittää vain, että tiedän kenen kanssa minun tulee ystävystyä/kenen kanssa ystävystyn varmasti ja kenen kanssa en. Näitä "ei ystävyyssuhteen mahdollisuutta"-olevia ihmisiä on todella paljon, joten en viitsi edes kokeilla onneani heidän kanssaan. Olen itsekin muuttanut paljon ja aina sieltä löytyy joitain kavereita, joita moikkaa jos kadulla törmää, mutta joiden kanssa ei vietä aikaansa. Uuden ystävän saan ehkä 3-5 vuoden välein, jos niinkään usein.

Moikkulis,

Minulla on samanlaisia onglemia jos niitä nyt ongelmiksi voi kutsua, olen muuttanut uudelle paikkakunnalle vuosi sitten ja en täältä ole niin vain löytänyt samanhenkisiä ystäviä, yritystä on ollut, samanlaisessa tilanteessa olevista mutta, se jokin puuttuu.
Eli onko sitten jo niin vanha? että ei osaa luoda enää niin syviä ystävyssuhteita vai eikö sitten kemiat ole kohdanneet.
Harmittaa välillä kun haluaisi kertoa jollekkin jotain tapahtunutta tai  muuten vaan purkaa elämänmenoa niin ei ole ketään...Tai käydä kahvilla.. :'(
Eikä se mieskään aina jaksa näitä akkojen kotkotuksia kuunnella ja voivotella.

Kirjevaihto on myös hyvä juttu, mutta ei niitäkään nyt puissa kasva joiden kanssa voi kirjoitella.

Ja oon huomannut että ne ystävät jotka jäivät muuton yhteydessä taakse, ovat hiljalleen jäämässä taakse, eli ns kylmenee välit, kun ei näe toista.
Outoa kyllä, jos välit ovat olleet hyvinkin lämpimät.
No kait se maailma jotain opettaa.

Toivossa on hyvä elää, jos jostain löydän hyvän ystävän.

Niin, ja sellainenkin juttu vielä haittaa, etten yleensä tule toimeen naisten kanssa. Minulla on ihan erilainen maailma heidän kanssaan ja kaikki naispuoliset ystäväni ovat todella omalaatuisia tapauksia ja kaukana "normaalin nuoren naisen" - määritelmästä (positiivisella tasolla toki)  ;) Miesten kanssa sitä vaan puuhailee jotain. Meninpä minne tahansa - ostoksille, kirpparille, elokuviin, baariin, ulos syömään jne - seuralaiseni on mies tai sitten minä olen ainoa nainen mieslaumassa. Poikaystäväni pikkusisko on aivan samanlainen tapaus  ;)

..
Tosin yleensä menen kaikkialle yksin. Kirjekaverit auttavat siihen pälätyksen tarpeeseen  ;)

Moi. En ole koskaan päästänyt ihmisiä lähelleni mutta nyt tämän itsensä tutkimisen myötä on minun ollut pakko päästää ihmisiä lähelle ja kas kummaa niitä on myös tullut.
Niskalaukauksen kappale lintu kuvaa ehkä tilannettani aika hyvin. On antanut lohtua minulle. :). (Voi käsittää myös hyvin surulliseksi tekstiksi, mutta elä säikähdä sitä se ei minulle ole). :smitten:

lintu


      tuskin tunnen häntä ja kuitenkin
      tulin häntä tapaamaan
      hän on niin kovin kaunis vieläkin
      kun kääntyy minua katsomaan

      tämä yö on minulle viimeinen
      kuulen hänen sanovan
      olen sairas ja väsynyt ihminen
      ja siksi lähteä haluan

      sinä tiedät jo jotakin elämästä
      jotain tiedän minäkin
      kun vain uskallat lakata pelkäämästä
      paratiisin saat takaisin

      hän vielä jatkaa kyynelet silmissään
      sanaa jokaista painottaen
      hän pitää kättäni tiukasti kädessään
      ja sanoo silmiin katsoen:

      en kadu ketään niistä, joita syliini suljin
      heitä sentään rakastin
      itken kaikkia niitä
      joiden ohitse kuljin
      joita väistin ja pakenin

      sillä aina kun ihmisen lähelle päästin
      löysin lähelle itsekin
      mutta jos itseäni
      varjelin ja säästelin
      heti eksyin ja palelin

      hänen katseensa sammuu, hän huokaisee
      hänen otteensa raukeaa
      siinä samassa silmiä häikäisee
      ja huoneen ikkuna aukeaa

      kun jälleen katson häntä, hän muuttunut
      onkin linnuksi edessäin
      ja linnun siipeä puhtaan valkoista
      minä pidänkin kädessäin

      lintu nousee ja lentoon jo lehahtaa
      minä paikalle yksin jään
      hahmo taivaan korkeuksiin loittoaa
      huone humisee tyhjyyttään

      istun hiljaa vielä ja muistelen
      hänen viime sanojaan
      niitä puoliääneen toistelen
      kun hän on mennyt menojaan:

      en kadu ketään niistä, joita syliini suljin
      heitä sentään rakastin
      itken kaikkia niitä, joiden ohitse kuljin
      joita väistin ja pakenin

      sillä aina kun ihmisen lähelle päästin
      löysin lähelle itsekin
      mutta jos itseäni varjelin ja säästelin
      heti eksyin ja palelin



      marja mattlar

Jaa-a...et näytä olevan ainut ongelmasi kanssa! Minulla on tällä hetkellä vasta tarve lähteä pois. Itseasiassa minä olen jo nyt yksinäinen ja valitettavasti motokseni on kehittynyt että sitä vahvempi olen jos ksin pärjään. Tiedän, ei taatusti terve motto! Tämä on toinen tarina ystävystymisen vaikeuksiin liittyen. Joten antakaa minullekin anteeksi tämä purkautuminen!

Minulla on ollut ties mitä ongelmaa elämäni aikana ja koskaan ei ole ollut helppo luottaa ihmisiin. Ainakaan niin että heistä tulisi ystäviäni. Suoraan kuin horoskoopistani... Epäilen jopa perhettäni välistä... :idiot2:

Kuten aiemmin totesin, on minulla todella vaikeuksia luottaa ihmisiin. Ja kun niin teen, on hän päässyt läheiseksi ystäväkseni, jolle voinkin kertoa kaiken mikä painaa. Ja tälläiset ystävät ovat todella harvassa....Voit vain kuvitella sen paksun kuoren ympärilläni!

Oli sitten viisautta tai tyhmyyttä, olen vakaasti päättänyt muuttaa kauas pois ystävistäni, perheestäni keskelle aivan tuntematonta vain koska minä haluan irti kaikesta entisestä ja perustaa uuden puhtaan alun. Totta kai tulen olemaan yksin, mutta tuskinpa sen enempää kuin ennenkään...Ainahan voin soittaa ystävilleni ja kertoa kun painaa jokin. Ns. huvitteluystävien hankinta on minulle onneksi jo helpompaa. Pidän kaukana ajatuksistani sanan luottamus ja olen avomielinen ja sosiaalinen. Toisin sanoen päästän ihmiset lähelleni, jotka haluan enkä tyrmää heitä pois olivat ne millaisia tahansa. Hauskaa voi pitää ilman että he olisivat täysin luottomiehiäsi...siis kuulostaa hassulta mutta tarkoitan nyt tuolla luottamuksella vain sitä että pystyisi purkautumaan. Kyllä minäkin katson sen verran "huvitteluystävistäni" etteivät he heti ole ilmoitustauluille kertomassa mitä olen tehnyt yms.

Ja ne ihmiset jotka mielistelevät....No, minusta tuntuu että vaikka osaisin kuinka sosiaalinen olla, juuri nämä mielistelijät VÄLTTELEVÄT minua. no ihan hyvä vaan. Saatan sanoa sen heille kyllä suoraankin, jos ei tarvitse mielistellä...Mutta yhdyn kuitenkin siihen mielipiteeseen mitä moni muukin on sanonut, että kannattaa etsiä ystäviä (luotto- tai huvitteluystäviä) harrastuksen parista.

Tiedän, että vaikka niin olen paasannut siitä että kestän kyllä yksinäisyyttä, että se kolahtaa minuun vielä pahasti kun muutan keskelle uusia ympyröitä. Taatusti minulle tulee ikävä tuttua seutua. Mutta toisaalta, olisinko siellä tutussa ympäristössäkään turvassa, kun olen näin epäileväinen ja luottamuskriisissä muutenkin joka asian suhteen? Eikö parempi olekin aloittaa juuri puhtaalta pöydältä ja tutkia itseäänkin, missä tekee virheet ja korjata niitä. Ja aloittaa oikea elämä, jatkuva epäilemisen sijaan...

Ja sekin vielä, että olen kaukosuhteessa sitoutumiskammoisen, kaveririippuvaisen kauriin kanssa, on siinä ollut oppimista! Mutta, yritän kovasti kasvaa... ::) :idiot2:

Mä olen löytänyt kavereita joko töistä, koulusta, harrastuksista ja baarista. Varmaan tuo nousuvaaka aiheuttaa sen, että on jotenkin melko vaivatonta ja helppoa kysellä ja tutustua uuteen ihmiseen. Olen vaan melkoisen utelias, että kyselen ehkä liikaa, että arempi saattaa vaivautua... Parhaiten tutustun uuteen ihmiseen, jos saan olla kaksin sen seurassa. Ryhmässä en ole niin hyvä tutustumaan, koska vetäydyn turhan helposti omiin maailmoihini. Tietysti riippuu siitä myös, että minkätyylinen se toinen ihminen on, että onko siihen helppo tutustua.

En nyt halulaisi masentaa Sinua Nefertari, mutta kannattaa pitää mielessä vanha sanonta : " sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää ". Nimimerkillä : kokemusta on. Ja edestäsi löydät ne selvittämättömät asiat niin kauan, kunnes olet ne mielessäsi selvittänyt, antanut anteeksi tai vastaavaa.

 :santa_huh: :vaaka: