Astro Foorumi

Hmm... olen koko 30 v historian aikanani elänyt miellyttääkseni muita. Ja tämä 30 v on laskettu muistikuvistani.Tämähän tuntuu tietty järjellä varustetuista ihmisistä lähinnä säälittävältä, mutta kun aina ei voinut valita. Ja tällä meinaan mm.lapsuudessa juurrutettuja asenteita ja kasvatustapoja. Pikkuhiljaa pieni kapinan yritys on heräilemässä sisälläni ravistelemaan elämään ja löytämään itseni oikeasti. Tämäkin monien tapahtumien ja  sattumien summa  ???
Aina on astrologia omalla tavallaan kiinnostanut ja joitakin vastauksia yhtäläisyyksiä sieltä löytänytkin, mutta n. 1 v sitten käyntini healingissa teki lähtemättömän vaikutuksen. Tästä "valaistuneena" olen suht' intensiivisesti kerännyt tietoa henkimaailman asioista.Mutta miksi ihmeessä tämä vuosi tuntuu niin niin paljon raskaammalta laahustaa.(Tosin ihania valon pilkahduksia löytyy välillä niin pienistä asioista, kuin ventovieraan hymy ym. :)) Näitä en aiemmin välttämättä noteerannut mitenkään. Muutenkin tuntuu että on liian paljon käsiteltäviä asioita ja asenteita näiden vuosien saatossa kasaantunut, hajoan jos en kohta löydä keinoa purkaa patoutumia. Mutta paluuta entiseenkään ei enää ole, joten tässä sitten räpiköidään päivä kerrallaan...

"Uuden ajan Martta kerho". Aivan ihanasti sanottu. Kiitos Keho, sait minut nauramaan. Harmi vain kun nuo hymiöt eivät toimi tällä hetkellä...

Voimia sinulle salmiska!

:D

Hei Salmiska!
Jos yhtään lohduttaa,niin koville on vuosi ottanut tälläkin suunnalla!!!

Tammikuussa kävin reikikurssin,kakkosen melko pian perään ja elämäni muuttui
kyllä totaalisen täysin!
Ystäväpiiri vaihtui melkein kokonaan,sukukin välillä kateissa ja ne muut"oireet"!

Kesä meni melkein unettomana,muisti ja ajatukset hukassa ja mielialat
heittelehtivät pilvien ja ojan pohjien välillä  :2funny:  :'(

Olen myös ollut aina se kiltti,myötäilevä ihminen,jolla oli aina aikaa muille.
Opettelin sanan EI!!Aluksi vaikeaa ja siihen muutama hermostui,kun minulle
ei enää kaikki aina sopinutkaan.

Mutta se on kannattanut!
Olen oppinut kuuntelemaan itseäni ja jaksamistani ja toimin sen mukaan.

Kun tunnen itseni energiseksi,on ystävien ja toiminnan aika.
Väsyneenä lepäilen ja tutustun itseeni.

Kuulun myös siihen ikäryhmään joille opetettiin itsensä syrjään asettaminen.
En tällä tarkoita ettei muita tarvitse huomioida,vaan perään tervettä oman
itsen huomioimista.

Vuosi on ollut opettelemista ja oppimista,minulle hyvin tärkeä.
Kun melkein kaikki perustukset ovat välillä järkkyneet,on tuntunut vaikealta.
Silti,kaikki on kannattanut,elämä nyt runsaampaa ja rikkaampaa monin
tavoin!

Kyllä se laahustaminen vielä juoksuksi muuttuu,,, :D
 
       ILOA JA JAKSAMISTA  :smitten:  :smitten:P

Hei Salmiska!

Kiinnitin huomiota ikääsi. Ihmisellä on tiettyjä kehitysjaksoja elämässään. Kehitysjaksoja on 7 ja niistä tärkein (taisi olla neljäs) alkaa yleensä 30-ikävuoden tienoilla. Silloin ihminen alkaa ilmentää sitä, kuka todella on. Mitä enemmän hän on kieltänyt itseään ja pantannut asioita, sen kovempi irtirepäiseminen on. Kansankielellä puhutaan kolmenkympin kriisistä  ;) Tämä kehitysjakso on yleensä hyvin vaativa ja raskas, koska siinä pyritään puhdistamaan siihen mennessä kertyneet tukokset ja esteet pois. Se, miten voimakkaasti tuo kehitysjakso vaikuttaa, on ihan yksilöllistä.

Asiasta on enemmän puhetta Henkimaailman ilmiöissä, linkissä "Onko vanha sielu syntynyt maan päälle useampaan kertaan". Minä ja eteenkin Lilli siellä pohdimme näitä ihmisen kehityspisteitä ketjun sivulla 4. Suosittelen katsomaan, Lilli itse on jo käynyt tuon kolmenkympinkriisin läpi, itselläni se on seuraava tulossa oleva etappi  ;)

Tässä linkki sivulle: Linkki (http://www.astro.fi/index.php?option=com_smf&Itemid=27&topic=1392.45)

EDIT: Korjasin tästä nyt pois tuon väitteeni kehitysasteiden poisjäämisestä, niin ei ihmiset mene sekaisin..  ;D

Tervehdys Salmiska,

AthaMaarit tuossa kommentoikin jo jonkin verran sitä, mikä sinulla on edessä. Itse en tosin usko, että elämässä mikään kehitysvaihe jää väliin, jotkut vain voivat olla helpommin ohitse ja nopeammin käsiteltyjä kuin toiset. Itselläni teini-iästä jäi kapinointivaihe lähes tyystin pois, mutta auta armias, 32-vuotiaana murrosikä iski kahta kauheampana päälle.

Kolmenkympin taitekohtaan kuuluu olennaisena osana oman kasvatuksen kyseenalaistaminen. Vanhemmat ovat varmasti tehneet parhaansa oman näkemyksensä mukaisesti kasvattaessaan sinusta miellyttävän ja muita huomioivan ihmisen, ja niillä eväillä olet ilmeisesti sinnitellyt tähän asti. Jos tämä rooli on kuitenkin todellisen olemuksesi vastainen, niin kriiseilyä on odotettavissa juuri tässä ikävaiheessa. Tiedätkö edes, kuka olet ja mitä SINÄ haluat? Millainen sinä olet ilman rooliasi? Mitä kaikkea olet tehnyt vain sen takia, koska se on "normaalia" tai "niinhän kaikki tekevät" tai "en halunnut pettää muiden odotuksia". Onko työsi/koulutuksesi juuri sitä, mitä sinä haluat, vai onko siinäkin tehty myönnytyksiä muiden miellyttämiseksi?

Jos sisäisen äänen huudoille antaa pikkusormen, ne ruukkaavat viedä koko käden. Siitä se kriisi syntyy. Jos olo tuntuu vaikealta, se on vain sisäisen olemuksen tapa tuoda vaikeita asioita pintaan käsiteltäväksi. Paras olisikin, että tarttuu vain rohkeasti kaikkeen, mikä eteen tulee. Siinä on mahdollisuus oppia uusia ja enemmän omasta minuudesta tulevia toimintamalleja kuin toimia lapsuudessa sisäistettyjen mallien mukaisesti. Lapsuuden mallit ovat usein niin automaattisia, että houkutus toimia niiden mukaan voi olla hyvin suuri, vaikka tietoisesti jo tajuaisi niiden toimimattomuuden tai jopa vahingollisuuden itselle.

Osa vaikeuksista voi olla tietysti päälle kaatuvaa karmaa. Sekin on ihan tyypillistä tässä vaiheessa. Niiden kanssa ei auta muu kuin kestää se ja ottaa opiksi.

Salmiskalle,

en voi muuta sanoa, kuin että allekirjoitan tuon Lillin viestissä kertomat asiat. Täällä on toinen (tai kolmas, tai numero x), jolle on käynyt noin. Eli teini-ikä meni ihan leppoisasti - ei tuntunut miltään...  ::) Mutta sitten kun kolmenkympin synttärit oli vietetty, niin heti pian alkoi kaikki kipuilut.

Olen nyt 34 vuotias ja ehkä kohta selvimmillä vesillä tästä kansankielellä 'kolmenkympin kriisistä'. Mulla tämä on kai kestänyt näinkin kauan, koska kovakalloisena en ole voinut kaikkia asioita heti ottaa opiksi vaan on pitänyt tahkota samaa asiaa monta kertaa, että voi olla varma, ettei se noin tule toimimaan.  :uglystupid2:

Mutta työ on kyllä kannattanut! Eli vaikka nyt tuntuisi tosi raskaalta ja ehkä vähän turhauttavaltakin, niin kaikki se työ kantaa kyllä loistavaa hedelmää. Kun opit tuntemaan itsesi ja määrittelemään, kuinka itse haluat elää, niin tulet elämään tätä elämää täydemmin kuin koskaan aikaisemmin. Kaikki ne 'ohjelmoinnit', joita olet noudattanut niin monia vuosia, ovat opettaneet sinulle arvokkaan asian - sen miten ei kannata elämäänsä elää. Tulet arvostamaan monia asioita, joita olet tähän mennessä pitänyt itsestäänselvänä ja se on ainakin omasta mielestäni tämän nykyisen elämäni ehdottomia rikkauksia.  :smitten:

Toivotan Salmiskalle hyvää jatkoa! Olet menossa hyvään suuntaan ja kohtalotovereita löytyy.  ;)

-Chianna-

Niinpä!  :smitten: Puikot esiin ja kutomaan.  :smitten: :2funny:

No tuo kyllä pitää paikkansa minunkin kohdallani. Oikeastaan, tuo kehitysjakso alkoi minulla jo 27-vuotiaana. Siihen minua ihanasti edesauttoi esikois tyttäremme jonka tuolloin 4 vuotta sitten sain. Silloin kävin kovasti läpi juuri lapsuuttani ja sieltä nousevia kipeitä asioita ja niitä mitä oli jäänyt käsittelemättä. Tajusin myös entistä konkreettisemmin vanhempieni tekemät virheet ja mitä EN itse halua lapselleni siirtää. Tajusin toki myös ne hyvätkin asiat. Kuitenkin "Sukupolvien" kierre/karma loppuu minuun.  ;) En toki ole, enkä kuvittele olevani täydellinen äiti. Sitä en tällä tarkoita...

Vuosi 2003 (olin tuolloin 29v.) on ollut minun tähän astisen elämäni vaikein. Silloin tapahtui monta ikävää asiaa. Menetin lapsen raskausviikolla 20, isäni ja siskoni sairastuivat vakavasti yms. Kuitenkin olen kaikista kokemuksista kiitollinen. Ne kasvattavat kaikesta huolimatta... Sitäpaitsi tokihan tuona aikana vuodesta 2001-2005 on tapahtunut tosi paljon aivan ihaniakin mullistavia asioita.

Tuolloin 4 ja 2 vuotta sitten käsittelin siis enimmäkseen kipeitä ja vaikeita asioita. Nyt olen 31-vuotias ja taas tuntuu olevan tietynlainen "käännekohta" elämässäni. Tämän vuoden elokuussa saimme toisen tyttäremme ja tuntuu, että hän puolestaan on edesauttanut minua löytämään vielä selkeämmin henkistä itseäni. Olen sillä saralla taas kasvanut aimo harppauksen. Nyt on siis ollut aika käydä läpi elämässäni enimmäkseen ihania muutoksia ja tietynlaisia ihmeitä on tapahtunut. Jännityksellä odotan mitä vielä tuleman pitää... Neljäs kehitysjakso ja 4 kun on juuri minun onnen numeroni. ::)

Toki olen itse itseni kanssa töitä tehnyt, mutta suuri kiitos kuuluu kyllä iki ihanille lapsilleni, sillä he ovat omalla tavallaan vieneet minua aimoharppauksen eteenpäin.  :smitten: :-*

Moi. Tuntuipas oikein tutulta. Itelleni tämä vuosi on ollut oikein myllerrystä. Olen kokenut suuren ihastumisen jonka seurauksena olen käynyt parisuhdeterapiassa. Se oli kova koitos ja samalla kävin suurta itseni etsimistä mitä tosin käyn vieläkin. Olen ajoittain tosi tyytyväinen ja sitten se tulee taas. Etsin itseäni ja elämäni tarkoitusta.
Toisaalta suuria oivaluksia olen jo saanut päähäni. Nyt voinkin sanoa että olen löytänyt toivon uudestaan ja jotenkin ymmärrän itseäni ja elämää paremmin, vaikkakin joka päivä tulee kysymyksiä mihin en löydä vastauksia. jokatapauksessa kaikki mitä tänävuonna on tapahtunut ja mitä taakkaa nyt puran on itseni luomia joten elämälle ei saa olla katkera silloinhan on katkera itselleen.
Voimia

Kiitos tästä, tutustun varmasti (kunhan saan ...hiljaisen hetkeni... muiden nukahdettua!)  :)

Kiitos muillekin kannanotoistanne! Moneen junaanhan meitä riittää, mutta kyllä tässä on aistittavissa ns. sielun kumppanuutta jota on tarvis. "Joo joo" miehet/naiset eivät juuri nyt saa paljonkaan huomiotani. Toki jos "joo-joo" henkilö tahtoo jutustella (lue kuten kirjoitin ei siis keskustella), niin enhän häntä tietenkään torju, vaan hymyilen ja nyökkäilen sopivissa väleissä... Ja annan ajatukseni lentää minulle tärkeämpiin asioihin. Mutta aikuisten oikeasti, ja kirjoitustenne perusteella kyllä ne jyvät akanoistaan irtoilee. Huh, varmasti vielä koittaa päivä, kun sanon joo-joolle; Oli mukava nähdä, muista että suojelusenkelisi kulkee mukanasi, kiitä häntä ja rehellisin mielin pyydä tarvittaessa apua!  :angel:
Vielä ihan pakko oikaista tuo ikä asia, vaikkei se olleellisin seikka nyt ole (paitsi esim. AthaMaaritin mainitsemissa ikäkehitys "pisteissä"  ::). Suonet anteeksi sanamuodon, mutta olen vasta ko. asiaan tutustumassa). Minulle sanottiin aikoinaan perheterapiassa, että käyn 27 vuotiaana aikaista 30 kriisiä. Joten älkää hyvät ihmiset sanoko, että nyt 36 v käyn läpi aikaista 40 kriisiä. Siis toki kriisejä riittää edespäinkin, mutta tahtoisin niistä oppia ja käyttää myös hyödykseni.Tahtoisin elää tätä hetkeä, enkä 3-4 vuotta edellä. Tahtoisin saada pois tämän ainaisen tyhjyyden tunteen.

Lämpöisiä ajatuksia kaikille  :smitten:

Hassua tai oikeastaan ei ollenkaan hassua... että teillä kaikilla on niin samanlaisia kokemuksia kuin itsellänikin. Olen nyt 36 vuotias, mutta käyn edelleenkin tietynlaista kolmenkympin muuttumisprosessia lävitse (se alkoi jo noin 29 vuotiaana). Olen tosin mielestäni jo voiton puolella, mutta kuluneet vuodet ovat olleet hetkittäin hyvinkin raskaita. Ilman näitä negatiivisia kokemuksia en olisi kuitenkaan kasvanut henkisellä tasolla tähän, missä nyt olen. Olen oivaltanut niiden kautta monta elämälleni oleellista asiaa. :angel:

Tärkeätä on ollut se, että olen uskaltanut tehdä ja toteuttaa niitä asioita, jotka ovat tuntuneet minusta oikeilta sydämessäni toisten tuomitsemisesta ja arvostelemisesta huolimatta. Olen mennyt kovan henkisen mankelin lävitse ja voinen vain todeta, että se mikä ei tapa se vahvistaa!  ;)

Voimia teille Martta-kerholaiset ja iloista joulun aikaa!    :smitten:

P.S Keho - kiva nähdä sinua täällä forumilla taas! :)

Heippa jälleen!

Unohdin kertoa, että tuo kolmenkympin kriisi eli neljäs kehityspiste ei välttämättä ala juuri kolmikymppisenä - se voi alkaa aikaisemmin tai myöhemmin, vähän 30. ikävuoden molemmin puolin. Vähän niin kuin murrosikäkin - toisilla se alkaa jo 8-vuotiaana (kuten itselläni), myöhäisimmillään 16/17-vuotiaana. Kaikki on siis yksilöllistä näissäkin kehityspisteissä, myös se kauanko tuollainen kehityspisteen aika kestää. Kestoa voi lyhentää itse yrittämällä ottaa kiinni kaikesta jota intuitio tuo mukanaan ja päästämällä irti kaikesta, jota ei tunne enää omakseen ja joka jarruttaa, aivan kuten täällä onkin jo neuvottu.