Astro Foorumi

Tuolta jostain topicilta jäi tuo 'pettämis-sana soimaan korvaan jotenkin kysyvänä.

Me petämme, me petymme, me tunnemme itsemme petetyksi jne...Jäin miettimään.

Miten se tapahtuu? Miksi? Mitä varten? Mitä, ketä me petämme?

Esmiralda fundeeraa

Tästähän aiheesta oli joskus hyvin mielenkiintoinen ketju, mutta se lukittiin, kun oli jonkun kirjoittelijan henk.koht asioita alunperin koskeva. (?)

Tiettyyn pisteeseen ajattelen niin, että pettymyksen tunteet ja kokemukset johtuvat siitä, että emme näe sitä mikä on totta toisessa ihmisessä tai ylipäätään jossain asiassa. Näemme vain toisen puolen ja sitten petymme, kun toinenkin puoli tulee esiin.
On omia odotuksia, omia tunteita, jotka maalailevat kauniita maalauksia-....
Jotenkin sitä ehkä odottaa, että joku toinen ihminen tai asia tulee ja täyttää jonkun tietyn kaipauksen meissä, tietyn vajeen...
Ja jos ei niin käykään, petymme...
Tuntuu, että sitä silloin on unohtanut, että yhtä lailla toisella ihmisellä, niin kuin itsellä, on oma vapaus valita ja toimia omasta itsestään käsin.
Itse olen monasti itseni saanut kiinni "tikkari vietiin pois" tunteesta itseni.  ;D (älkää nyt käsittäkö ihan väärin)

Uskon silti, että on "oikeutettuja" pettymyksen tunteita, jotka perustuvat siihen, että joku todella on "vilpillinen" ja loukkaa ihmisyydessä.
Mutta että niiden erottaminen toisistaan, vaatii aina avointa keskustelua itsen ja muiden kanssa.
 :)

Minäkin tuossa jo mietin, että lienee pahinta, kun illuusiomme romahtavat! Ja se että olemme ensi töiksemme valmiita (valmiimpia) yleensä syyttelemään siitä muita ja olemme sokkoja omille mielikuvillemme ja uskomuksillemme.

Uskomus lienee sekin, että toinen ihminen on luotettava.

Eikö me kaikki haluta olla luotettavia!? Missä ihmeessä se sitten vinksahtaa joskus?

Niin, mitä sitten onkaan todellisuudessa tai "loppupeleissä" luotettavuus?
Ja kenelle me voimme viimekädessä ja pohjimmiltamme olla luotettavia?
Kenelle/mille siis vastaamme kaikesta ja sen "oikeellisuudesta"?
Isoja kysymyksiä.
Onhan näitä arjen perus "luottamuksellisuuksia", että ollaan ajallaan oikeassa paikassa jne, ja ehkä ne perustuu siihen, että kunnioitamme toisiamme sen verran, että ymmärrämme, että meidän on luovittava jotain yhteisiä pikku-sopimuksia, joista pyrimme pitämään kiinni...

Kaipa sitä on olemassa jotkut syvät perusarvot inhimillisyyden kunnioituksessa ja niihin pohjautuu luottamuksen odotukset, tarpeet ja vaateet?
Arvoihinko tämä pohjautuu?
Mutta kun olemme niin eri kohdilla elämää ja eri vaiheissa, ne hiertää aina välillä.
Ehkä sitä tarvitaan vain joustoa ja kykyä nähdä pintaa syvemmälle ja tietyllä tapaa itseltä ajoittain jonkinlaista "kuria" (vastuunottoa), että sitä voidaan luovia ja elää jonkinlaisessa sopusoinnussa.
Sietää sitä, että itse tulemme pettämään ja pettymään ja se on yksi ihmisen elämään kuuluva tunne ja kokemus..  :idiot2:

Mihin se sitten johtaa... en usko, että lopun viimeksi kuitenkaan inhimillisyydenrajoissa pysyessään mihinkään "pahaan tai tuomittavaan", vaan ehkä se jopa saattaa tuottaa meille turvallisuuden tunnetta....

Niin, eikös siinä vaiheessa ole jo ensin pettänyt itseään, sitten kun tulee se joku itsen ulkopuolelta ja nostaa ne tunteet ylös ja tuo karun todellisuuden eteen ..  ::)

Mutta, että pettymyshän on ihan normaali ihmisen elämään kuuluva tunne, jolla on oma tehtävänsä.
Mänttääminen jos "murphyn laki" taas tänään arjessa näyttäytyy, on hyvin inhimilistä ja elämään kuuluvaa.  :)

Nähdäkseni sitä voi pettyä ainoastaan omiin kuvitelmiinsa siitä, miten asiat ovat.

Tähän liittyen tuli hyvä viisaus vastaan tänään:

"We do not see things as they are. We see them as we are."

-The Talmud

 :o

Nyt Esmiralda pahan pistit,,,
Mietin monelta kantilta asiaa ja aina päädyin omien uskomuksieni ja unelmieni luomiin pettymyksiin.Että olisi jotain sadun omaista vielä olemassa,jossa kaikki päättyy melkein aina hyvin.

Mietin odotanko sitten liikaa?Toisaalta on oikeutettua luoda sitä ihanaa auvoista haavemaailmaa,vaikkei se koskaan toteutuisikaan.Omaa satua.

Nuo kovemmat pettymykset,jossa toinen on todella käyttänyt hyväksi tavalla tai toisella ovat kipeimpiä.Mutta niissäkin hetken päästä käännän kyllä vastuun itseeni.Joskus liialliseen itsensä ruoskimiseen asti.Miksi uskoit?Olitpa tyhmä ja lapsellinen.HÄPEÄÄ!Halua paeta peiton alle ikuisesti ja pysyä siellä.

Toisaalta oman pettämisen olen kokenut samoin,mutta vielä kipeämpänä.Kertoako vai ei?Nyt puhun seurustelusuhteesta.Jos kerron,haluanko vain puhtaan omantunnon ja siirrän tuskan toiselle?Jos en,onko sekään oikein.Syyllisyys painaa ja pohja on poissa koko suhteelta.
Tosi vaikeita juttuja,joihin ei kai suoraa vastausta.

pettyä ei voi varmaan tosiaan muuta kun itseensä ja omiin odotuksiinsa joistain asioista. mutta joskus saattaa olla myös niin että petymme itseemme niin jaksaaksemme taas jatkaa peilaamme oman pettymyksemme toisten ihmisten kautta. ja samalla jollain tasolla petämme omaa sisintämme.pettyä/pettää ei mielestäni voi toista ihmistä vain itseään. siitä on vain useasti helpompi syyttää muita ihmisiä ja ympäristöämme kun emme uskalla myöntää mitä oma sisimpämme kulloinkin tarvitsee ja haluaa.

Voi sanoa että olinpa tyhmä, mutta kyllähän toinen nostaa toiveita.. lupauksin. Ajan kanssa kaikki unohtuu ja asettuu paikoilleen, pettymyksistä pääsee. Ihminen luo ja rakentaa kaiken aina uudestaan.

mutta itseasissa kukaan ei voi elää toisen elämää toisen puolesta voiko siis näin ollen kukaan ihminen nostaa sinun toiveitasi ja unelmiasi yhtään korkeammalle?

jos oletetaan että vain sinä itse elät omaa elämääsi ja päätät siitä omasta elämästäsi niin etkös sinä ole silloin vain ja ainoastaan myös se joka nostaa tai laskee omia toiveitaan ja unelmiaan?

joskus tietysti voi olla ihan tärkeääkin ja hyvä asia nostaa omat unelmat hyvinkin korkealle ja lentää omissa unelmissa.

josku taas oman elämämme opintien kannalta sieltä täytyy tulla myös rymisten alas ja pettyä jotta voisi kasvaa omana itsenään ja siten varmasti kehittää omaa sisintään ja päivittää omia toiveitaan ja unelmiaan tähän nykyhetkeen sopivaksi.

Tarkoitan, toiveita SUHDETTA koskien.  :-*

Eikös tuo pettymyksen tunne ohjaa myös ja opeta ihmiselle sitä omankokoista "paikkaa", ohjaa "sille omalle ainutlaatuiselle polulle", jos on päässyt eksymään ja antaa jonkun muun kuin sisimmän ohjata itseään....(todellisuuspakoiset ihanteet itsestä, mitä nyt on)
Ja toisaalta myös sen avulla voi oppia erottamaan itsekkyyden ja terveen itsetunnon toisistaan, itsessään.

Todella hyvä kysymys ja todella hyviä pohdintoja.  :smitten:

Itse olen pettynyt monta kertaa - niin itseeni kuin muihinkin ihmisiin tai asioihin. Ja kerta toisensa jälkeen olen nähnyt oman ajatusrakennelmani siitä, kuin luon asioita, unelmia ja odotuksia, joilla ei ole mitään tekemistä arkitodellisuuden kanssa.

Jos olen päättänyt, että otan itseäni niskasta kiinni ja pudotan muutaman kilon painoa, ruokatunnilla sitten onkin jälkiruuaksi kermamunkki kahvin kanssa niin petyn itseeni ja huonoon itsekuriini heti puolen tunnin päästä herkutteluhetkestä. Miksi en salli itselleni satunnaista lipsumista itsekurista. Onko pettymyksen syynä väärä motiivi? Miksi olla pettynyt - voisihan sitä oikeastaan nauttia hetkestä eikä sättiä itseään luonteenheikkoutta syytellen. :idiot2:

Tai jos mies on luvannut brunssin vuoteeseen kuohuviinin ja mansikoiden kanssa, ja hän oivaltaakin, että on jotain mielenkiintoisempaakin tekemistä kuin tuhlata aurinkoinen aamupäivä vuoteessa - niin miksi kokea pettymystä. Voinhan nauttia itsekseni koko kuoharin sekä mansikat, ja sallia hänen nauttia omista tekemisistään.  ;)

Summa summarum: pettymysten syynä on todellakin väärät odotukset ja toiveet, joita projisoimme tilanteisiin ja ihmisiin. Itseemmekin.

Ja tässä esikatsellessani huomaan, että Inanna on osuvasti kiteyttänyt pettymysten pohjimmaisen tarkoituksen.  :smitten:

Kaikki tunteemme ovat viisaita, ja niin mekin - meidän tuleekin siis katsoa, mitä tunne on meille opettamassa, eikä mennä sen mukana minne mielen harhapoluille sattuu  ;) ;D

väärät odotukset ja toiveet

*Tarkoittaa, lupaus, ehdotus, suunnitelma ei saa aiheuttaa MINKÄÄNLAISTA odotusta.  :angel:

Kyllä ja nimen omaan. :coolsmiley:
Jos antaa jonkun muun kuin sisimmän ohjata.Siinä se!

Käsitin kyllä Jadeaninan tarkoittaneen myös suhdetta.Ainakin tulkitsin sen niin ja minun ajatusmaailmaani se tuntui "istuvan".
Rakkaussuhteet ovat niitä kaikkein opettavaisempia kait ja pettymykset niissä.
Niitä joutuu pakostakin pohtimaan,kunnes sen oivaltaa,ettei toinen lupauksillaankaan voi antaa itselle onnea.Ei voi pettyä kuin omiin luomuksiinsa.

Sattuvat kyllä,mutta antavat myös mahdollisuuden uuteen realistisempaan suhteeseen.Mikään kun kuitenkaan ei kestä ikuisesti.

SA ehditkin väliin.Tuo eka kommentti oli vastaus Inannan pohdintaan.

Toki voi olla onnellinen koko ajan ja ilman ketään ja mitään, mutta mitä ne suhdelupaukset / pettymykset sitten ovat.. kokemuksia, unohdettavia asioita?  :-* :angel:

Minä en kyllä puhuisi vääristä odotuksista ja toiveista, enkä siitä, että kaikki toiveet, ihanteet, lupaukset yms oli jotain välteltävää.

Näkisin tuon taas yhtenä "sudenkuoppana", taas yksi suhteellisuudentajuton ihanne itsestä itselle...

Olemalla just sitä mitä on nyt ja elämällä se, kokemalla se, siinä on mielestä avain moneen "pulmaan".
Emme voi välttyä siltä, että meidän sanamme ja tekomme ja valintamme, ehkä herättävät toiveita yms muissa kanssakulkioissamme, eikä muutkaan voi välttyä siltä, että me teemme itse niin.

Se on elämää, se kuuluu elämään.
Kun niitä rohkeasti elää läpi, ne saa vain aina erilaisen perspektiivin omassa elämässä.

Jos ihminen ei odottaisi mitään esim suhteilta, tuskin alkaisi niitä. Siis jos ei odota, ei pety. Jos ei anna, ei saa tms.  ;D  :angel:

niin tai jos uskallat aloittaa suhteen odottamatta siltä juuri mitään...elät päivä kerrallaan niin onko silloin niin paljon asioita joihin pettyä?

Niin no toisaalta. Mutta ehkä voi odottaa myös ilman määritelmiä? Ainakin niin, ettei ne ole kovin tiukkoja ja rajattuja. Ehkä voisi odottaa vain, että saa kokea jotain... maistaa elämää...uuttaa itselle... jne :coolsmiley:
Ja toisaalta, itselläni ainakin suhteet alkaa vain heittäytymällä niihin, eikä siinä vaiheessa tosiaan käy mielessä lähteä miettimään ja määrittelemään odotuksia suhteesta.
Toisaalta, kai meillä on olemassa aina joku syvääkin syvempi odotus, vai voiko sitä enää odotukseksi kutsua, olisiko se jo johdatusta..
 :)

Lupaukset ovat useimmiten sillä hetkellä antajalleenkin aivan todellisia.
Jostain syystä niitä ei sitten olekkaan mahdollista pitää.
Jokaisen mutkan takaa kun paljastuu molemmille uutta ja asiat ja tunteet muuttuvat.

Vie aikansa saada luottamusta takaisin,mutta kun sitä oikein aikansa itsessään tonkii,niin jotain pieniä oivalluksia tulee.Halua kokea taas uudelleen uuden sadun alku,ilo ja unelmat.Ovat ne sitten pysyviä tai ei. :smitten:

Jaa... mutta suhteen aikana kumpikin lupailee.. suhteen on kestettävä että näkee mitä rakentaa (pitävätkö lupaukset). Eihän sitä muuten viitsi sitoutua tunteella, jos taas huomenna vedetään tunteet pois.  8)

Hyvä, Chandra.

"Lupaukset ovat useimmiten sillä hetkellä antajalleenkin aivan todellisia."

Sitten "mieli muuttuu, tunne muuttuu, sydän irtoaa.."

Käytinköhän siis väärää sanaa  ;)

Olisiko kohtuuton parempi - kohtuuttomia toiveita, odotuksia, ajatuksia... ei ehkä kuitenkaan...

Se, että meillä on mielikuva siitä, miten asioiden pitäisi olla - miten ihmisten pitäisi käyttäytyä... ja nämä eivät todellisuudessa kohtaa ... niin käytän kyllä ainakin toistaiseksi tällä ajatusrakentella, mikä minulla on, sanaa 'väärä'. Ehkäpä koen sanan tarkoituksen erilaisena - kukapa tietää.

Eikä muuten ole ensimmäinen kerta, kun törmään huonoon artikulointiini tai vihreellisiin sanavalintoihini. Toivottavasti en tuottanut pettymystä.  ;D

Odotitko kestävää suhdetta Elektra? Saitko sen? Hyvän sellaisen?  :laugh: Mietin itseäni, ehkä petin ent pomon odotukset kun lähdin, mutta sopimus oli paperilla, oltiin puhuttu parista vuodesta ja tuntuu ettei siellä ura olisi jatkunutkaan. Oltu yhteydessä hyvissä fiiliksissä, voin jopa tarjota juhlat heille.

Kummaa tämä, joukkari on ainakin aina lupaamassa paljon ja toteuttaakin, pettyy itseensä jos ei.  :angel:

Tunteet ja sanalliset lupaukset tai vihjailevat teot lupauksiin viitaten ilman aitoja tunteita, ovat eri asioita.
Jos on koko ajan avoin ja rehellinen ja tutkii todella itselleen rehellisesti mitä tuntee jokaisena päivänä ja ilmaisee ne rehellisesti,niin ei todellakaan synny suhteessa vääriä lupauksia.
Ei ole edes tarvetta lupauksiin.

En minä ainakaan perusta suhteitani ulkoisiin lupauksiin, vaan haluan että tunteet on aitoja.
Eletään päivä kerrallaan ja katsellaan mitä tulee.
Aito tunne-sitoutuminen sisältää/edellyttää, että ihminen osaa erottaa nämä emotionaaliset tunteet ja syvistä tunteista itsessään.
Ainakin ajoittain.
Tai jotain sinnepäin...  :buck2:

Heh, itseasiassa vastasin tuohon SA;n pohdintaan, jossa hän ilmaisi, että kaikki odotukset ja toiveet voisi olla siis hyvä hylätä tai jotain sinnepäin.
Ja siihen suhteuttaen, kirjoitin tuon, että väärä saattaisi olla liian voimakas sana, jos se aiheuttaa sen, että ihminen pidättäytyy (kieltää kaiken itseltään) kaikista toiveistaan ja odotuksistaan ja niiden antamisesta.  :D
Siinä mielessä itsekin käytän sanaa väärä, kun sille on olemassa vielä vaihtoehto, että voi olla sitten niitä jotain toisia odotuksia ja toiveita jäljellä...
Ettei niinkuin heitetä lasta pesuveden mukana vai miten se menikään..
 ;D
*pettyneenä*  :2funny:

Back to the point.

Jos petyinkin johonkin jonkun kanssa, niin eniten siihen että eivät kasva henkisesti, mutta minkäpä sillekään tekee kun on vapaa tahto. Halusin kuitenkin sanoutua irti. Unohtaa pettymys, mutta irti kuviosta.  8)

Eli oikeastaan siihenkään ei pidä pettyä, jos olemme eri kohdilla polkua.  :smiley6600:

Mikä on oikeastaan kestävä? Kaikki ovat olleet kestäviä siihen saakka, kun ne ovat päättyneet - kestäneet oman aikansa. Ehkä Härän materialistisella taipumuksella vertaan ihmissuhteitakin käyttöesineisiin - jokin vanha puukuppi voi olla ikiaikainen ... kun taas jokin kiinanposliinikuppi, mikä on päältä kaunis katsella ja mistä tee maistuu lupaavan hyvältä, ei olekaan kuin hetken hurma.

En tiedä, olen niin huono näissä ihmissuhdekoukeroissa (kheiron descillä oppositoissa plutoon) - yleensä lähden, kun tuntuu, että elämän malja ei maistu enää makealta vaan kitkeryys myrkyttää juojien huulet. Aiheutan siis toisille ihmisille pettymyksiä toisensa jälkeen - ehkäpä kullakin olisi siinä oppimisen mahdollisuus. Työpaikka on ollut sama yli 20 vuotta - pomot vaan vaihtuu...  ;)

 :2funny:  :2funny:  :2funny:  :2funny:

Yleisin ymmärrys ihmisten välillähän on väärinymmärrys, ja kun täältä työpöydän äärestä lurkkii, niin ...  :2funny: :2funny:

Ai niin joo, niinhän se Cindy Crawfordkin sanoi, "ei suhteeni epäonnistunut, se oli loistava niin kauan kuin sitä kesti."  ;D ( ja salassa pillittää suruaikansa )

Just niin  ;D ;D ;D

Olen huomannut että aina kun MIEHEN tunteiden kannalta asia on helppo hoitaa näin ja noin, minun kannaltani ei. Pitäis varmaan oppia heiltä jotain tuosta karkuun juoksusta (kerrankin pinkaisis pakoon muille maille eikä raahaisi niitä terapiaan, no kaikki eivät mene, jotkut menee free willing) ..  ;D  :kuu: :jousimies: Kerta kaikkiaan joskus asiat on yksinkertaisia. Terapiassa ei muuten yksi exä  :pluto: :venus: kertonut teoistaan, kuulin vasta jälkeenpäin eli se siitä.   :coolsmiley:

Vaikea on tietty osoittaa kunnioitusta (kasvavalle sielulle) täyspettymyksen jälkeen, mutta no joo. Ollaan cool. Tuo jäi mieleen parista tilanteesta, kun eräs sanoi "voisit kunnioittaa toisen harrastusta" - kuka kunnioitti ketä - ja toisen kanssa sama tilanne, odotti kunnioitusta toimittuaan itse kylmä-lämmin-kylmä-

Niin, jos tähtikartat ei stemmaa, tulee varmaan eniten pettymyksiä.

No entäs muut kuin suhdepettymykset? Ne ruohonleikkurit siis?  ::)

Niin.... mahtaako ruohonleikkurillakin on karmaa?  :idiot2:
Mistä sitä tietää, vaikka itse olisi ollut jossain viikatteena 1600 ekr...
 :D ;) ;D

Niin, ja nyt on jäljellä enää tämä sanan säilä vaan. ;D

Siis kun ruohonleikkurisi pettää odotuksesi, petit sitä ennen viikatteena menneessä elämässä? Tuota en ole tullutkaan ajatelleeksi vielä...

Teidän on syytä hyvittää paha karmanne heti!

(http://www.telford.gov.uk/NR/rdonlyres/FF26A40C-4A09-41B0-B2CB-EDE3C4C69D89/0/grasscut2.JPG)

 :2funny:
Eikun ihan vaan lämminhenkisin ajatuksin laitoin..  :-\
Mä annoin ihan melkein uuden kiinni leikanneen(unohdin lisätä öljyä)leikkurin eksälleni, aion pärjätä ilman.  ::)

Eli tarkoitatko Innali, että pitää huolehtia öljyämisistä hyvin, jos haluaa, ettei ruohonleikkuri leikkaa kiinni...  :coolsmiley: ;) :D ;D

nimimerkillä: sirppinä ennen vasaraa

 :2funny: nyt kyllä menee niin off topic, mutta en voinut olla 'kertomatta', että  :2funny: :2funny: :2funny:
Öljyt on tärkeitä.  :)

Oliko niin Inanna että 5-huoneessasi oli paljon planeettoja? Kun mietin tuota 5-huoneen eroa ihmisillä, liittyen sielun polkuun ja menneisiin elämiin.

Itselläni   :saturnus:  :chiron:

Minulla tuo viitos huone on ihan tyhjä. Kärki  :kaksoset: :ssa  ???

Entäs 1 ja 7? Minä ja liitot?

Noh, tuo seiska myös tyhjä ja kärki myös  :kaksoset: :ssa. (ulottuu  :rapu:  :leijona: ja  :neitsyt: :seen, siis seiska huone on aikas iso)

Ykkös huone onkin sitten jo enemmän kansoitettu:
Siellä  :aurinko: ,  :merkurius: ja  :ceres: .

Miten selität astrologisesti omat suhdekuviot?  :) :laugh:

Palaan Esmerildan alkuperäiseen kysymykseen,
koska..
..ihmettelen erästä asiaa.

Selasin uutisia mtv3.fi ja menin Helmen sivuille.
Siellä tämä linkki parisuhteesta ja nettipornon selailusta;
http://www.mtv3.fi/helmi2005/viikonvaihde/artikkeli.shtml/525000?uusimmat_viikonvaihde

Sieltä lainaus;

Jotta voimme käsitellä pornon vaikutuksia parisuhteeseen, on hyvä ensin tietää hyvään ja terveeseen avioliittoon/parisuhteeseen kuuluvat tekijät. Seuraavat seikat perustuvat Jill Manningin eri tutkimuksista keräämään tietoon.

1) Molemminpuolinen usko avioliittoon instituuttina
2) Henkisyyden tunne
3) Mukautumiskyky erilaisiin elämäntilanteisiin
4) Olettamus liiton pysyvyydestä
5) Yhteistyö
6) Molemmat osapuolet nauttivat toistensa seurasta ja yhteisestä ajasta
7) Molemminpuolinen arvostus ja kunnioitus
8 ) Henkinen, fyysinen ja seksuaalinen uskollisuus
9) Kyky kommunikoida
10) Seksuaalinen suhde, joka vahvistaa parisuhdetta
11) Molemminpuolinen tuki
12) Yhteiset arvot
13) Positiivinen asenne tulevaan, vaikka eteen tulisi hankalia tilanteita  

Tajuan kyllä seksuaalisen uskollisuuden, mutta mitä on
henkinen ja fyysinen uskollisuus? :idiot2:

En saa ajatella ketään toista ja en saa kätellä ketään toista? :idiot2:
Mitä ihmettä..? :uglystupid2:
Missä nämä rajat menevät vai onko tuo
ainoastaan minun mielestäni humpuukia? :uglystupid2:

Sanoisinpa, että tuo Jill Manningin keräämä tieto on
peräisin eronneilta, eroavilta ja/tai hyvin epäonnellisessa suhteessa
olevilta ihmisiltä tai sitten hänen oma kokemustaustansa on varsin.. ::)

Toinen juttu;

Miten nettiporno pilaa parisuhteen? :uglystupid2:

Oma kokemukseni on, että siitä ei ole ollut mitään haittaa,
päinvastoin..  ::) 8)

Voipi olla, että se pettymyksen
tunne on tarpeellinen kokijalleen,
tulipa se missä muodossa tahansa.  :knuppel2:

Ketjua selaillessa huomasin, että
paljon on juttua lähinnä ns. itse,
omilla odotuksilla, aiheutettuihin pettymyksiin.

Mitenkäs sitten luokittelette pettymykset, jotka
tulevat toisen sanaan tai lupaukseen luottamisesta,
yleisten odotusten tai yhdessä
sovittujen sääntöjen rikkomisesta
(esim. avioliittovala tai rattijuopumus)?
Onko näissäkin kyse liioista tai harhaisista odotuksista?

Onko tässä maailmassa mitään pettämätöntä?  :coolsmiley:

Uscollisuus jo sananakin kertoo sisällöstään jopa melko tyhjentävästi us ja co = meidän yhteistyömme.

Fyysinen uskollisuus voisi olla esim. uskollisuutta tilanteessa, jossa toinen syystä tai toisesta menettää osan fyysisestä muodostaan. Vaikka onnettomuuden seurauksena menetetty jalka tai käsi, ei aiheuta toisen hylkäämistä vaan uskollisesti pysytään rinnalla.

Henkisestä en tiedä.. Onko se sitten henkistä sitoutumista kaikkiin tilanteisiin, vaikka kumppanille tulisi henkisiä (mielenterveydellisiä) ongelmia.

Kuinka pitkälle parisuhteelle määritellyistä odotuksista, toiveista, uskomuksista määräytyvät yhteiskunnan ajatusrakennelmien mukaan. Elinpaikka, uskonto ja ideologian ohjaavat voimakkasti tiettyyn kaavaan ..ja sitten petytään kun kaikki ei menekään kaavan mukaan. Kuka tämän kaavan luon ja vielä käskee sitä noudattamaan? Voiko edes määritellä "sopivaa" parisuhdetta? saati toimivaa

 :2funny:

Jaa että usCollisuutta... ::)
Suomenkieli on kehittynyt hurjasti lähes vuodessa ohi
sanavarastoni kohti amerikkaa. ;D

Parin vuoden päästä puhun ja kirjoitan tosi vanhahtavaa suomenkieltä,
jota ei ymmärrä kukaan enään. ;D

Kyllä minulle on usko = a faith
ja uskollisuus = a faithful edelleen.. ;D


Niin.. mites tuo on miesten ja naisten kesken,
kun miehet ovat fyysisempiä ja siten myös enemmän kiinnostuneita
fyysisyydestä kuin naiset, että..
...jos nainen menettää jonkun ruumiinosan, niin lähteekö
mies helpommin kuin nainen vastaavassa tilanteessa,
jos mies menettäisi? :idiot2:

Heh..!  :2funny:
Härkä-mieheni ( :merkurius: :kaksoset:) tokaisi juuri tähän kysymykseen,
että moni mies on fyysisesti uskollinen,
vaikka nainen on todella menettänyt jonkin ruumiin osan
toimivuuden, usein yläpäänsä tai alapäänsä, usein molemmat.. :2funny:

*nauraa kuin hevonen!*  :2funny: ;D :D :2funny:


Niin.. Missä kohtaan on armeliasta antaa
toiselle myös vapaus lähteä? :)

Tiedän pariskunnan, joka avioitui hyvin nuorina
ja vaimo sairastui vakavaan masennukseen jo alussa ja ns. laitostui.
Mies hoiti vaimoaan ja sinnitteli parikymmentä vuotta
ja otti viimein eron noin 4-kymppisenä
ja aloitti menetetyn nuoruuden uudestaan.

Kumma kyllä, vaimo parantui, muutti sairaalasta omaan elämään
asumaan ja etsi uuden miehen ja..
..nyt kuulema sairastaa taas.
Se ilmeisesti tykkää, että miehen pitää hoitaa. :)

 :2funny:
Härkä-mieheni huumoria jälleen;
"Vaikka olen täydellinen idiootti, niin silti sinä vain peruit
häämme ja otit toisen miehen, mutta aina olet rinnallani pysynyt
uskollisesti kaikesta huolimatta"
 ;D :2funny:


Niinpä... ;)

Tätäpä olen matkalta tullessa lueskellut erittäin ihastuneena!

Mikä keskustelu!

Jos saan tulla mukaan, niin

Ihannan ihmettelystä 'luottamukseen' tuli mieleen armas ukkoni, joka kerran kysyi minulta, että voiko hän luottaa uskollisuuteeni. Vaikka minä olenkin eräänlainen haaveilija ja taivaanrannan maalari, niin silloin toin kyllö julki myös realiteettini. Ukko oli sanaton, kun vastasin hänelle: -Luottaa? Uskollinenko? Voi miksi kysyt sitä minulta, toiselta ihmiseltä. Kysy koiralta. Se voi olla luottamauksen arvoinen ja uskollinen. Minä en voi taata sitä itsestäni, kun olen nähnyt minkälainen ihminen voi olla. Täysi yllätys ja arvoitus.

Jos kysyt itseltäsi, voitko luottaa itseesi, voit saada aika mielenkiintoisen vastauksen. Ja vertaapa sitä vaikka lähimenneisyyteesi. Ihan realistisesti!  ::)

Mondon 'ennakko-odotukset' nappasin tuolta. Ja jos miettii jo rakastumisessa niitä ennakko-odotuksia, niin eiköhän ihminen todellakin juuri niiden kautta törmää niihin pettymyksiin. Toinen saattaa olla vain oma rehellinen itsensä eikä oikeastaan petä sillä ketään. Itse on vain rakentanut ne odotukset niin korkeille usein, itse kiivennyt kuusen latvaan!

'Mutta, että pettymyshän on ihan normaali ihmisen elämään kuuluva tunne, jolla on oma tehtävänsä.' sanoi tuolla joku, nyt katosi nimi mielestä. Mutta osuvan totta.

Elämän kilpailussa voitto on suuri ilo, ainakin yhdelle, mutta yhä useampi siinä tuoksinnassa kokee pettymyksen. Kummallakin oma kasvatustehtävänsä. Pettymys on ehkä haasteena suuri: Kestätkö, opitko vai jäätkö tuhlaamaan energiaa katkeruuteen upoten?

Ja onko katkeruudellakin oma oppinsa ja merkityksensä?

Tässäpä se!

Mutta... tässähän tulee se heijastumisen tai peilaamisen laki esiin. Ja pettymysten kautta herääminen siihen, missä voimme olla jotakin enemmän kuin olemme sillä hetkellä.

Eli tuo lausahdus niin viisaalta kuin se vaikuttaakin, antaa 'meistä vain sen näkemisen hetkittäisen kuvan'. Sillä uskon, että meillä on kuitenkin mahdollisuus olla enemmän seuraavassa näkemisen hetkessä.

Eli...Me emme näe asioita kuinka ne ovat. Me näemme niistä kuinka me itse olemme. Sillä hetkellä ja voimme ottaa uuden askeleen...

aina vain toiveikkaana  :smitten:

Kauniisti puhut, Chandra! Eikö me olla luomassa täällä jotakin. Ja mikä sen kauneinta luomista kuin nuo illuusiot, joiden kautta sitten koemme elämän eri sävyjä. Miten me muuten voisimme elää eteenpäin. Niin kuin lapsi askartelee ja luo sen omituisen kyhäelmän, jolle lopputulokselle sitten voi vaikka nauraakin ja samalla vaikka loukata lasta, niin... se tekemisen prosessi, illuusion rakentamisen prosessi, loppujen lopuksi antaa sisältöä omaan elämäämme.

Ja eikö samoin se vastapuoli (jos puhumme nyt seurustelusta) luo omat illuusionsa. Sitten kun nämä kaksi illuusiota paukahtaa yhteen, ei ne ehkä lomittaudukaan kauniin palapelimäisesti, vaaan törkkivät toistansa pahasti.

Voiko olla pettymystä ilman etteikö toinenkin sitä pettymystä koe seurustelusuhteessa?

Just!

IHMINEN LUO JA RAKENTAA KAIKEN AINA UUDESTAAN! Siinähän elinvoimamme ja jotakin uutta saamme aina, vaikka se rakennelmamme romahtaakin. Haluamme rakentaa uuden entistä ehommaksi, entistä kauniimmaksi.

Ei tarvitse katsoa kuin miestä joka rakentaa taloja, toinen on aina upeampi kuin se vanha!  ;)

Vähän hankala liittyä keskusteluun noin pitkien vuoropuhelujen jälkeen, joten heitän vain heränneitä 'kuplia'.

Tulee mieleen vanha viisaus: Älä toivo, älä usko, älä rakasta. Et tule pettymään. Mutta et  eläkään.

Inanna!

Toisaalta, kai meillä on olemassa aina joku syvääkin syvempi odotus, vai voiko sitä enää odotukseksi kutsua, olisiko se jo johdatusta..

Oli pakko tarttua ajatukseesi. Ehkä pettymys onkin jotakin sellaista, jolla on tuon syvääkin syvemmän tarkoituksen osoittama sanoma kertoa, että 'näe enemmän, olet matkalla...

Siis herättävä merkitys. Jos pettyminen ei olekaan ollenkaan negatiivinen ilmiö, kuten yleensä sen koemme, vaan kuin 'koputus, herättäminen, opastus' jonnekin, mistä illuusiomme, odotuksemme ja toiveemme ovat vain enneunia! Jonnekin, jotakin kuitenkin syvällä sisimmässämme kaipaamme kovasti, olemalla koko ajan jotakin kohti kurottamassa. Mitä lienekin!?

SA. Onko pettymys jotakin todella, minkä voi kokea toisen puolesta!? Mehän voimme kokea vain omia tunteitamme. Jäin vain pähkäilemään. Kuinka voit olla varma, että toinen ei kasva henkisesti? Kuinka voimme tietää toisen henkistä tietä? Oletko ihan varma, ettet ole pettynyt siihen, ettet voinut toista vain ymmärtää.

Mutta hellität kuitenkin!

Nämä ovat mutkikkaita juttuja!

En nyt pääse irti teidän pohdinnoista ollenkaan. Olen innoissani.  :)

Mondo, toit niin tärkeän huomion esille. Tuon KOHTAAMATTOMUUDEN.

Minulla oli joku vuosi sitten hyvin vaikea kriisi, syvä pettymys itse asiassa, erään henkilön välillä. Eräs ystäväni huomasi siinä heti ydinasian sanoen, että 'emme pohjimmaltamme tunteneet toisiamme'. Eli juuri ne asiat, joista emme tienneet, pamahtivat ja kipunoivat ja syntyi myrsky, josta emme selvinneet kumpikaan. Persoonaamme vaikuttavat suurimmat asiat olivat pimennossa molemmilta.

Meissä on siis niin monia tasoja, asioita, ilmiöitä, että meidän on oikeastaan tosi vaikea kohdata toisissa tai itsessämme kokonaisina. Jos ihmisen tunnepohjalta jää jokin ydinasia tietämättä, tunnistamatta, keskustelematta, ei oikeastaan ole kohdattu. Kohtaaminen siis yleensäkin tapahtuu vain osittain.

Siitä syntyy useimmat pettymykset, uskoisin. Kaikki romahtaa ymmärtämättömyyteen.  :'(

Ruohonleikkuri ja öljyt!  ;D

Eipä voi olla osuvampaa näin kesän kynnyksellä.

Surullisesti tähän. Ukkoni, jolle alzheimerin tauti tuottaa pettymysten pettymyksiä siinä, kun ei enää muista mitä sille leikkurille kaikkea piti tehdäkään ja jonka kautta myöskin olen havahtunut hänen muistamattomuuteen, laittaa kyllä öljyä öljyn perään, liikaakin  ;D.

Mutta ei sekään auta! Kone on muuttunut oudoksi rojuksi, jota hän ei kohtaa enää sellaisena kuin se alunperin oli.

Siispä hän kiikuttaa konetta tuon tuostakin tuonne tekniikkaa terävästi käsittelevälle naapurin miehelle, joka sitten tekee niitä ukkoni ihailemia temppuja ja kone taas toimii. Naapurin eläkepäiville taas ukkoni jutustelu on mielekästä ja varsinkin pikku pullolahjat, niin molemmat saavat omansa, enkä puutu siis asiaan. Kun ei se tuon vaarallisempaa ole!  ;D

Näinpä. :)
Olen itseni paras ystävä ja rakastaja ja uskollinen
ja tilivelvollinen vain itselleni, silti...
...en menisi takuuseen itsestäni
- edes itselleni. ;D

Mitä uskollisuus ja luottamus oikeastaan ovat?
Näennäinen illuusio turvallisuudesta,
jonka rajat on piirretty veteen? :idiot2:

Juuri jotenkin tuolla tapaa koen asian.
Jotenkin tuntuu, että ihmisellä on niin monta kerrosta ja pettymyksetkin kuorii niitä.(rinnakkais-kaikkeudet/elämät, voivat kuvata tätä yhdellä tapaa  ??? ) En tiedä onko olemassa syvimmistä syvin johdatus linkki olemus sisin  :D, jota kohti pyrimme ja kuorimme itseämme, pettymyksiemmekin kautta. Vai onko tämä loputonta, ilman päätepistettä. Itse mieluusti otan jotain kiinnekohtia aina välillä ja jätän tuon kysymyksen päättymättömyydestä tai päätepysäkin mahdollisuudesta "korkeimman huomaan". Sen näkee sitten. Jos näkee.

Itse uskon vahvasti tähän;
Rakkaudesta  Kahlil Gibran
Kun rakkaus kutsuu teitä, niin seuratkaa häntä. Vaikkakin hänen tiensä
ovat vaikeat ja jyrkät. Ja kun hänen siipensä sulkevat teidät syleilyynsä,
niin antautukaa hänelle. Vaikkakin hänen sulkiinsa kätkeytynyt miekka
voi vahingoittaa teitä.

Ja kun hän puhuu teille, uskokaa hänen sanojaan. Vaikkakin hänen äänensä
voi murskata teidän unelmanne niin kuin pohjoistuuli voi tuhota puutarhan.

Sillä samoin kuin rakkaus kruunaa teidät, se myöskin ristiinnaulitsee teidät.
Samoin kuin se saa teidät kasvamaan, samoin se myös karsii teidät.

Samoin kuin se kohoaa korkealle ja hyväilee teidän hennoimpia oksianne,
jotka värisevät auringonpaisteessa. Samoin laskeutuu se juurillenne ja ravistelee niitä
kun ne yrittävät pysyä kiinni maassa.

Niin kuin viljalyhteet rakkaus sitoo teidät itseensä. Se pui teidät alastomiksi.
Se seuloo teidät erottaakseen teistä akanat. Se jauhaa teidät valkoisiksi.
Se muovaa teitä, kunnes olette taipuisat. Ja sitten rakkaus luovuttaa teidät
pyhälle tulelleen, jotta teistä tulisi pyhää leipää Jumalan pyhää juhlaa varten.

Kaiken tämän rakkaus tekee teille, jotta te oppisitte ymmärtämään oman
sydämenne salaisuudet ja saavuttaessanne tiedon olisitte osana Elämän
sydämessä.

Mutta jos te pelkäätte ja etsitte ainoastaan rakkauden lepoa ja rakkauden
iloa. Silloin on parempi, että verhoatte alastomuutenne ja jätätte rakkauden
puimatantereen. Mennäksenne maailmaan, missä ei olevuodenaikoja, missä
saatte nauraa, vaikkakaan ette kaikkea nauruanne ettekä itkeä kaikkia
kyyneleitänne.

Rakkaus antaa vain itsensä ja ottaa ainoastaan omastaan. Rakkaus ei omista
mitään eikä kukaan voi sitä omistaa. Sillä rakkaudelle riittää rakkaus.

Kun te rakastatte, älkää sanoko "Jumala on sydämessäni", vaan mieluummin
"Minä olen Jumalan sydämessä".

Älkääkä uskoko, että te voitte ohjata rakkauden teitä, sillä rakkaus ohjaa
teidän tienne, jos se pitää teitä sen arvoisina. Rakkaus ei halua muuta kuin
toteuttaa itsensä.

Mutta jos te rakastatte ettekä voi luopua toiveistanne, niin olkoon toiveenne
tämän kaltaiset: Sulaa ja muuttua virtaavan puron kaltaiseksi, joka laulaa yölle
omaa säveltään. Oppia tuntemaan liian suuren hellyyden tuskan. Haavoittua
käsittäessänne rakkauden. Ja vuotaa verta mielellään ja iloiten.

Herätä päivän sarastaessa sydämessään siivet ja kiittää uudesta
rakkauden päivästä. Levätä keskipäivällä ja miettiä rakkauden
hurmaa. Palata illalla kotiin kiitollisena. Ja sitten nukahtaa rukous
sydämessänne rakkaimpanne puolesta ja kiitoshymni huulillanne.

Joo, olkoon klisheistä, eikä omia sanoja, mutta ne kertoo mitä syvimmiltäni tunnen ja koen.
Uskon, että sitten kun on näin, koen näin yrittämättä kokea näin, silloin olen kuorinut tarpeeksi itseäni pettymyksienkin kautta.
Siihen asti on vain hyväksyttävä, etten vastaa omia enkä muiden ihanteita ja on pyrittävä vain elämään sellaisena kuin on... ottamaan pettymyksien "kop,kop koputuksista" onkeensa...

Ajattelen niin, että on elettävä läpi "vapauden eri muodot" ja hyväksyttävä ne, ja jotenkin sitä kautta alkaa rakentua sisältäpäin jotain ihan omaa ja ainutlaatuista...on petettävä ja petyttävä, hiottava omien kokemuksien kautta omia arvoja ja olemusta...
Viittaan aikaisempaan keskusteluun siitä mitä on uskollisuus ja vapaus ja pettyminen jne..
Voiko ihminen luvata..
Mutta kun uskon, että ihminen voi joskus aina tehdä tekoja ja valintoja, jotka ovat kaikkea sitä ihannetta, mitä monella on rakkaudesta yms..
Joskus voi luvata, uskon siihen vahvasti, silloin kun on kuorittu sipulia tarpeeksi..

Ainahan meidän pitää vetää rajoja ja ohjeita ojentaa. Ja miksipä ei, emme ole ihmisenä valmiita ollenkaan. Karsinat pitää olla.

Liekö meitä sitten, karsinoista karanneita villikkoja, jotka emme kaikki soveltuneet yleiseen ajatteluun tai emme ymmärrä niihen sisältöä tai muuta sellaista... ;D

Mutta jos vaadimme puolisolta uskollisuutta ja hän pettää, olemme pettyneet oikeastaan siihen ettei vaatimustamme kuultu. Toinen elikin omaa elämäänsä.

Voin olla seksuaalisesti uskollinen, jos olen tyytyväinen olosuhteisiin missä elän toisen kanssa. Mutta henkisesti en kyllä voi. Olen varmasti läpi koko siunatun avioliittoni ajatellut aina joitakin toisiakin ihmisiä, jopa seksuaalisesti, huh huh!  ;D  Ja mikä pahinta en ole kantanut edes huonoa omaatuntoa. Papin edessäkään ei tarvitse luvata tällaista uskollisuutta. Miten ihminen eläisi, kehittyisi tällaisen puhtauden kanssa. Olemme liian keskeneräisiä?, syviä, monitahoisia, monikerroksisia, laajoja tällaiseen!

Siksi minusta on hyvin tekopyhää jopa seksuaalinen uskollisuus (ainakin sen pakottavuus)!  :-[ :-\ Koska jos ollaan kokonaisia, niin ei sinne mielikuviinkaan sopisi silloin toisten ajatteleminen edes seksuaalisesti. Olet pettänyt jo ajatuksen vilahduksella tässä seikassa toista, toisen takapuolta ihaillessasi jne.! Kuka pystyy siis kirjaimellisesti kokonaisvaltaiseen uskollisuuteen?

Voisi sanoa, että heittäköön se petturi-minuun nyt ensimmäisen kiven, joka on tyystin tässä asiassa puhdas.  :coolsmiley:

Mutta sanokaa, mitä TE ajattelette!

Nettipornosta vielä, kun Sasha tuossa ihmetteli...

Sehän on hyvin ulkokullaista juttua. Mihin sitä tarvitaan? Jokainen voi kysyä itseltään, miksi 'minä tarvitsen' tai toinen tarvitsee sellaista?

Jotakin puuttuu tai jotakin täytyy oppia, läpikäydä, tutustua.

Olen juuri lukemassa aikas mielenkiintoista kirjaa. Kirja on nimeltään Vaginan tarina, ja sen on kirjoittanut Gatherine Blackledge väitöskirjan kaltaisena tutkielmanaan. Herkullisia hetkiä! Aivan uudenlaista tietoa ja näkökulmia siitä saan. Suosittelen opiskelemaan.

Ja joku sekoittanee tämänkin kirjan pornoon. Kirjoittajalla oli tosi paljon vaikeuksia jopa kirjansa kustantamisessa ja varsinkin eräitten värikuvien painattamisessa (Japanissa ja USA:ssa) huolimatta siitä, että kirja on tieteellinen julkaisu.

Olen ehkä nyt vähän topicin ulkopuolella, mutta herää kysymys, ketä tällaisella kirjalla ollaan pettämässä: tiedemaailmaa, pornomaailmaa, vanhojen tai nykyisten arvojen kunniaa vai mitä?
Naista tässä kirjassa ainakin ylistetään. Kirjoittajan viitteen mukaan hän omistaa 'Taivaan portin'.

Kiitos Inanna Khalinin tekstistä!

Hän on ollut minunkin nuoruuteni opettajia. Pitäisi lukea uudestaan hänen kirjojaan ja ymmärtää enemmän.  :smitten:

Tervetuloa takaisin lomalta taas Esmiralda! :smitten:

Kyllä olen myös samaa miettinyt.Missä se uskottomuuden raja kulkee?
Voiko olla ihailematta kaunista ihmistä.Vastaamatta hymyyn,jossa saattaa kumpikin osapuoli aistia pienen flirtin,joskus suurenkin latauksen.En minä ainakaan.
Nousee ilo rintaan.Kuplii kuin helmeilevä juoma jotain tuolla sydämessä ja askel on taas kevyt kulkea. :smitten:

Vain ohikiitävä hetki,mutta toisaalta,jos sen kumppanilleen suoraan sanoisi,mitä järkeä siinä olisi?
Uskon että miehet saavat ilonsa aivan samoista asioista ja miksi emme niitä soisi toisillemme.

Seksuaalinen pettäminen kertoo jo suuremmasta ongelmasta liitossa.
Ei tuota minullekaan ongelmia olla tekemättä niin,mutta jos näin pääsee käymään,varsinkin jatkuvana suhteenomaisena juttuna jo,niin alkuperäinen kahden kumppanuus on jo lähtölaskennassa.
Ollut ilmeisesti jo ennen minkään pettämisen alkamista.Siksi jätän nämä kolmannet osapuolet kyllä ulkopuolisiksi,enkä heitä lähtisi syyttelemään.

Nyt taas vapailla markkinoilla alan herätä huomaamaan myös vastakkaisen sukupuolen.Ei vielä hoppua,mutta näitä hymyjä ja kuplivia onnen tunteita.Miksi kieltäisin ne itseltäni?
Pelko on taidettu työstää tuossa talven aikana hiljaisilla mietiskelyilla ja pohdinnoilla pois.Ihastuminenkin on jo ihana tunne,vaikkei se johtaisi mihinkään.
Miksi kiirehdimme?
Miksi pitäisi saada tuo toinen heti omaksi,kahlita?Katsellaan ja kuunnellaan ja ELETÄÄN! :smitten: :smitten:  :smitten:

Oikeastaan minä uskon vain aitoon sisältä pulppuavaan (henkiseen?) uskollisuuteen.
Kun kerran jokainen on keskeneräinen (tiemmä) sitä vain elää ja vastaa tilanteisiin, juuri sen mukaan mitä silloin itse on ja mihin aidosti kykenee. (toki aina pieni pinnistys "parempaan" on ok)  ;)
Ja uskon myös siihen, että tulee hetkiä elämässä, kohtaamisia, jolloin ihan aidosti on niin syvästi toiseen sitoutunut, että sitä on joka tasolla uskollinen. Ei ole tarvetta enää "joutsenparinsa" lisäksi saada sen kaltaista "palvontaa" muualta ...kaikki täyttyy kahdessa ja niiden syvässä yhdistymisessä...

Niin kauan kuin näin ei ole, sitten ollaan sitä mitä nyt ollaan ja mitä se ulkoisesti sitten vaatiikaan...
On petturuutta olla pettämättä, jos oma sydän antaa ja halajaa niin tehdä...
Antaa väärää kuvaa.... sitoa toista itseensä....vain ihanteiden vuoksi, eikä sen takia, että oma sydän tuntee ja kokee niin.
Ja varmasti joskus niin kokee....
 :)

No mitä vikaa siinä on jos joku tykkää katsoa
ja ihailla muiden harrastamaa seksiä? :idiot2:

Miksi aina jotain puuttuu tai pitää korvata ja läpikäydä tms.
jos ihminen tekee jotain sellaista, mistä joku toinen ei pidä? ???

Miksi kauniita naisia saa ihailla vain vaatteet päällä,
muttei ilman, ketä se oikeasti häiritsee muutakuin joitain
tietyn tyyppisiä naisia? ::)

Saako alastomia miehiä ihailla? ???

Entäpä alastomia miehiä ja naisia tekemssä sitä,
missä on niin paljon energiaa, että pelkkä katsominen
saa aikaan voimakkaan reagtion, mitä se sitten kelläkin on,
suurta kiihotusta tai suurta häpeää omasta kiihottumisestaan
ja siten inhoa omasta tuntemuksestaan. ;)

Minä rakastan katsoa silloin tällöin pornoa, yksin
ja yhdessä miesystäväni kanssa. ;D
En koe, että minulta mitään
puuttuisi tai pitäisi mennä terapiaan sen vuoksi. ;D

Hassuinta tässä on se, että juuri jotkin naiset ovat
tuomitsemassa minua, jos kerron tästä,
mutta ketä heistä minä pornon katselullani loukkaan?  :idiot2:

Harrastan seksiä joko itseni tai mieheni kanssa sen jälkeen
tai kirjoitan vaikka tänne Astroon luovuuden puuskassani
suuria henkisiä oivalluksia. ;D

MUOKS*

Monissa vanhoissa uskonnoissa ja ideologeissa harrastettiin
papistoissa ja temppeleissä paljonkin seksiä julkisesti,
myös monissa rituaaleissa,
että papit ja papittaret pysyivät oikeissa yhteyksissä
korkeiampiin henkisiin ulottuvuuksiin.

Olisiko tämä pornon katselu vain luonnollinen "jäänne"
tai halu päästä tuohon samaan henkisyyteen? ;)

Porno on ihmisen keksimä aihe, viihde tai mitä se oikeastaan sitten on....en tiedä.
Ihminen itse päättää mitä se hänen mielestään on.

Hassua, että eläimet vain ovat, eivät tee mistään mitään erityistä.

Mikä se meillä sitten teettää kaikenlaista? Kinasteltavaksiko?

Nettipornoon ja yleensäkin pornoon näin off-topic täytyy sanoa, että olen itse samoilla linjoilla Sashan kanssa aiheesta. Tosin itse käyttäisin mieluummin sanaa "erotiikka", sillä itse luen myös seksiaktin osaksi erotiikkaa. Erotiikka on minun mielestäni oikein hyvä sana kuvaamaan sitä energiaa, joka virtaa miehen ja naisen läpi seksin aikana. Seksi on erittäin voimakas keino saada ihmisruumiin perusenergia ja energioista voimakkain, kundaliinienergia, virtaamaan kehossa esteettä.

Papisto todellakin harrasti julkisesti seksiä. Seksi oli varsinkin keväisin pyhä jumalallinen rituaali, hedelmällisyyden symbolin vertaus. Pronssikaudella tällainen hedelmällisyyskulttien palvonta oli maailmanlaajuista sekä voimakasta ja sitä harjoitettiin myös Skandinaviassa. Arkeologiset löydäkset antavat olettaa, että rituaaleissa oli mahdollisesti mies (ilmeisesti heimon shamaani) joka esitti jumalaa yhtyen jumalatarta esittävään naispuoliseen heimon jäseneen tai mahdollisesti hedelmällisyyttä kuvaavaan eläimeen muiden heimon jäsenten ylistäessä tätä pyhää tapahtuu vierestä. Varsinaiset juhlaorgiat siis ja Roomahan on VARSIN tunnettu näistä erilaisista juhlaorgioistaan! ;D

Kuitenkin, kun ihmiset taantuivat henkisessä viisaudessaan taakse päin, myös seksin ja seksuaalienergian käytön normaali tila taantui. Seksi rinnastettiin likaisuuteen, sille asetettiin hirveät normit ja säännökset, joita ihmisen on lähes mahdotonta noudattaa muutamia yksilöitä lukuunottamatta, sillä kieltäessään oman seksuaalisuutensa ihminen kieltää myös osan itsestään. Ja vieläpä yhden voimakkaimman osansa! Seksiä pidettiin niin hirveänä pahana, että eteenkin keskiajan Euroopassa naisten oli peiteltävät raskautensa jopa avioliitossa ollessaan mahdollisimman pitkälle, sillä raskaus oli merkki seksin harrastamisesta ja hirveään syntiin lankeamisesta. K-ä-s-i-t-t-ä-m-ä-t-ö-n-t-ä....... Valitettavaa on, että ihmisen henkinen tila on vieläkin niin matalalla, että eläimellinen, päämäärätön, MINÄ ITSE MUISTA VÄLITTÄMÄTTÄ-mentalitaalinen seksi, sekä seksin likaaminen/likaisena pitäminen on vielä joissakin paikoissa, kansoissa ja ihmisissä valloillaan...

Kundaliinienergia rinnastetetaan hyvin voimakkaasti osaksi ihmisen valaistumista ja tantrismi korostaakin, että seksi on yksi tie kohti valaistumista. Jumala on luonut kaiken ja sanotaan, että ihminen on jumalan kuva. Mitä Jumala tekee? Jumala luo. Siispä ihmisenkin on tarkoitus luoda kaikkea, koska se on hänelle normaalia. Seksi on uuden ihmisen luomista ja siksi erittäin voimakas spirituaalinen tapahtuma, tiedotipa sen tai ei. :)

Mitä sitten itse pornoon tulee, niin sanoisin pornoteollisuuden nojaavaan pääpainoisesti vielä ihmisen tällaiseen ööö... "ala-arvoiseen" seksuaalisuuteen. Siis mitenhän minä sen selittäisin... Kun tantrismissa pyritään valaistumiseen seksin avulla, pornon päätarve on vain täyttää fyysiset himot. Ihminen on toki fyysinen olento, mutta ensisijaisesti kuitenkin sielu, jolle ei tee hyvää ajautua pelkästään fyysisten himojen vietäväksi, olivatpa ne himot mitä tahansa, koska tällöin ihminen ajautuu sielunsa sijaan egon pyöriteltäväksi. Tosin minulle nyt on ihan sama, mitä kukin tekee ja himoitsee, kukapa minä olen ketään oikomaan ja sanomaan, että "hyi kamala teitä!" ;D Nautinhan itsekin paljon esimerkiksi eroottisesta kirjallisuudesta, enkä pornoakaan pelästy. :)

Pornoteollisuus on samanlaista elokuvateollisuutta kuin esimerkiksi Hollywood-tuotannot. Samanlaiset hirveät vaatimukset ja säädökset painavat kummankin elokuvateollisuusalan näyttelijöiden päälle - ole kaunis, näytä tältä, tee näin.

Mutta ei siitä enempää, nyt on jo ihan tarpeeksi off-topic! :D Jos joku täällä on sitä mieltä, että porno on hyi ja seksi yäk, niin aivan vapaasti vain. ;) Forumin sana on vapaa ^______^

Éipä taitane porno liittyä oikein nyt topiciin, jätän sen lillumaan omaan maailmaansa.

Mutta mietin itse, mihin minä miehessäni pettyisin pahiten (eli siis ne odotukset, toiveet)???

Seksuaalinen elämä pelkästään fyysisenä ilmiönä on aika pinnallista. Uskon että sellaiset antaisin anteeksi. Enpä ole kysynyt edes koskaan.  ???

Mutta kuten Inanna kallistui henkiseen puoleen uskollisuudessa, niin kait minäkin sinne liittäsin sen mistä todella nautin kumppanissani. Siihen kuuluu henkinen luottamus, toveruus, ystävyys, rehellisyys (silloin kun kysytään) kunnioitus, kaikki se mikä pitää yllä kanssaelämisen keveyttä ja rauhaa. Jos hän yhtäkkiä alkaisi irvailemaan minua, nolaamaan muiden edessä, mustamaalaamaan, niin silloin pettyisin todella! Pettyisin ehkä syvimmin siihen omaan kuvaani hänestä, jonka hänestä olen painanut sydämeeni. Pettyisin omaan arvostelukykyyni ja sokeuteeni. Mutta tottakai päällimmäisenä vika olisi hänessä!  >:( :D

Eipä ollut aivan helppoa tuoda julki. Kun pettyy itseen näinkin päin, ylpeys ja itsetuntohan siinä saa kolauksen.  :buck2:

AthaMaarit ehti väliin puuskuttamaan! Ei se mitään. Minunkin mielestäni sana on aina vapaa.

Mutta toki tuosta voisi tehdä oman topicinkin.  ::)

Vai miten nyt pettymykset liittyisivät pornoon? Kyllä kai siihenkin löytynee linkki.

Mutta suosittelen sinulle AthaMaarit tuota uusinta kirjaa mitä luen 'Vaginan tarina'. Siinä on noita samoja juttuja, joista puhelet. Siitä voisi löytyä uusia näkökulmia keskusteluunkin.

Kiitoksia vinkistä, huomasinkin aikaisemmasta viestistäsi, että kehuit kirjaa kovasti ^______^

Hmmm... pettyminen pornoon... eikös porno hypännyt keskusteluun mukaan, kun alettiin puhua, että jos puoliso katsoo pornoa, niin petyn puolisoon (vai muistanko väärin?). Tällaisessa tilanteessa pettyminen puolisoon heijastaa omaa huonoa itsetuntoa ja pettymystä itseensä sekä omiin saavutuksiinsa: en ole tarpeeksi kaunis tai haluttava.

Itse olen huomannut, että jos saan pettymyksen tunteen jostakusta, niin pohjimmiltaan kyse on aina siitä, että olen itse pettynyt Itseeni tai johonkin osa-alueeseen itsessäni. Yleensä petyn siihen, että petyn ;) Myös liian vahvat odotukset ja niihin odotuksiin tarrautuminen aiheuttavat pettymyksiä ainakin omalla kohdallani. Omista odotuksista on oltava valmis päästämään irti hetkenä minä hyvänsä ja kaikkein parasta olisi olla odottamatta mitään. Varsinkin puolison kohdalla. Olla vain ja antaa toisenkin vain olla, siinä harmonian salaisuus, minusta :) Kun ei odota mitään, vaan on kiitollinen kaikesta mitä on ollut, on nyt ja tulee olemaan, ei tule myöskään pettymyksiä vastaan. ^_____^

Pettymys on kiinni egossa, tällaisessa MINÄ-mentaliteetissä joko tiedostamattomana tai tiedostettuna. Sielu ei pety koskaan, koska se vain on eikä se odota tai vaadi miltään tai keltään mitään. Tämä on pyyteettömän Rakkauden eli sielun ja universaalin normaalin olotilan perusta ^_______^

Vähän kuin erään riimun neuvo "pidä huolta siitä, ettet kärsi siksi, että kärsit".
"Pidä huolta siitä, ettet pety ksiksi, että petyt".

Hmmm... teet topicin pettämisestä/pettymisestä
ja sitten ei saa puhua ollenkaan siitä kaikista tavallisimmasta,
missä moni nainen kokee tulevansa peteyksi,
eli kun saa miehensä kiinni nettipornon selailusta. ::)

Tiedän monta naista, jotka ihan oikeasti ovat tuosta syystä
jättämässä miestään. ;D

Eikö siitä saa puhua, vai pitääkö kierrellen kaarrellen
sivuta varovasti aihetta,
ettei korvat ja posket ala kuummottaa? ???


Athamaarit, kirjoitit asiaa. :)

Ahaa! Löysitpä yhteyden hyvinkin!  ;)

Tosiaan, ei käynyt mielessä tuo noin, että nainen tuostakin pettyy mieheensä. Tottakai.
Muistan kerran erään koulun uskovaisen rehtorin, joka sai kouluunsa internetin ja alkoi kummasti tekemään töitä iltaisin koulullansa. Taisi häneen pettyä muutkin kuin vaimonsa, sillä koulu sai suuren laskun, mutta en muista tuliko potkut, sapiskaa kuitenkin ja naurunalaiseksi joutui mies polo. Samaa juttua muistan eräästä papistakin.

Nähtävästi tässä on tullut petetyksi myös status, maine ja kunnia. Miksi tätä sitten tehdään salaa?! Miksi vaimon kanssa ei yhdessä? Tai mies vaimon kanssa?

Ei siinä mielestäni ole mitään vikaa, jos ei ole tarkoitus todella loukata toista eika kuvissa ole loukattu ketään. Lapsipornoa en hyväksy missään nimessä!

No niinpä! Se on sitä paitsi yhdessä erittäin hauskaa. :)

Joo, kyllähän netistä kaikkea löytyy ja oma valinta ratkaisee. ;)
Minun rajani edelleenkin menee lapsissa, eläimissä, pakottamisissa
ja vastenmielisissä eritteissä. :buck2:

Porno ei välttämättä tarvitse tarkoittaa kaikkea sontaa,
mitä ko. sanan alle on laitettu.
Pitäisikö kuitenkin käyttää sanaa erotiikka
ihan mielikuvien vuoksi, että kukaan ei ymmärrä väärin. :)

Tässä kun olen nyt jonkin aikaa uinut omassa elämässäni muutosten ja taakse jättämisten myötä aikas syvissä vesissä, jos näin voi sanoa ja olen löytänyt jotain uutta itsestäni, on tosiaan tuo arvomaailma heittänyt "häränpyllyä" ja hakee edelleen niitä uusia uomiaan.
Oman itsen olemus/keskus, on löytynyt ihan eristä "kohtaa", missä koin sen olevan vaikka vielä vuosi sitten.
Siltä pohjalta voin sanoa tuohon pornoon ja erotiikkaan liittyen (porno perustuu bisnekseen kylmästi, sillä ei todellisuudessa ole inhimillisyyden kanssa mitään tekemistä), että en ole elämääni kulkenut "tuulihousuissa ja pimeän peiton alla", joten montaa on tullut koettua ja kokeiltua tälläkin saralla.

Silti, minun on myönnettävä, että vaikka kaikki eroottiset laajennukset omassa kokemusmaailmassa, ovat sillä hetkellä olleet jotain uhmansekaista riemuvoittoa, olen ehkä joltain osin kokenut olevani "edelläkävijä"(omassa piskuisessa maailmassani=elämässäni) rikkoen rajoja yms ja olen sitä kautta oppinut ymmärtämään, että omien seksuaalistenkin rajojen rikkomisella, voi kasvaa ja löytää ymmärrystä muitakin kohtaan, voi oppia jotain syvääkin seksuaalisuudesta. Mutta se pointti jota tässä hain, on se, että silti, siellä taustalla, jossain hyvin pienenä, on sisälläni ollut jotain, joka on kokenut tulleensa loukatuksi ja kohdelluksi ei ihmisarvoisesti. Siellä se on itkenyt hiljaa.
Olen sen monasti hiljentänyt sen ja edelle on mennyt "anarkia" ulkoisia suppeita ja ahdasmielisiä näkemyksiä erotiikkaa ja seksuaalisuutta kohtaan.

Kuitenkin, tuo sisälläni olevani jokin pikkuinen, hyvin haavoittuvainen olemus, on siellä hiljaa itkenyt. Se minun on myönnettävä.
Minä uskon, että se on ehkä se aito omatunto, joka omaa "korkeat arvot" ja joka todella perustaa siihen klisheiseen rakkauteen ja kunnioitukseen valintansa. Se on se sisin, joka kertoo mikä on "oikeaa ja väärää"... minulle, minun elämässäni.
Olen niellyt pettymyksen ja loukkaantumisen tunteitani ja kieltänyt ne. On ollut tärkeämpää rikkoa rajoja. Eittämättä se on ollut tarpeellinen vaihe.
Kyllä, minua loukkaa jos kumppanini flirttailee avoimen seksuaalisesti muiden kanssa, kyllä minua loukkaa, jos kumppanini ei kohtaa minua jokaisella tasolla.
Olen pettynyt itseeni joka kerta, kun suostun johonkin, mikä ei kunnioita ihmisyyttä, ei sitä pientä jotain, mikä sisälläni on.

Uskon vahvasti siihen, että myöntämällä sen, että jokin loukkaa itseä, vain sitä kautta voi joskus kasvaa niistä ulos, jos ylipäätään ihmisen on tarkoitus niistä kasvaa ulos...
Jotenkin tuntuu, että ihmiset eivät halua ottaa vastuuta "hyvästä ja pahasta".. eli tekemällä valintoja ihan itse.
Miten kummassa ihminen voisi kasvaa edes "henkisesti", jos hän ei kykene tekemään inhimillisyyttä kunnioittavia valintoja eri vaihtoehtojen välillä...
Nousemallako kaiken yläpuolelle? Vai vähättelemällä sitä, että on oikeasti olemassa asioita ja tekoja, joiden välillä on tarkoitus valita... ja vielä niin, että se kasvattaa ehkä arvopohjaa elämässä.

Tjaah, menikös nyt ihan OT..toivottavasti ei liikaa...  ???

Tosin lisäisin vielä sen, että meillä kaikilla on se ihan oma polkumme, joten tuskinpa näissäkään on mitään ulkoisesti yhteneväistä "oikeaa vastausta". En siis kirjoita tätä ajatuksella, että tämä olisi joku kaikille sopiva "totuus", mutta minulle se ainakin nyt on niin.  :)

Voiko siis pettymyksen tunne kertoa siitä, että emme ole kuunnelleet omaa sisintämme...
Mitä jos se ei aina kerrokaan liian suurista toiveistamme ja odotuksistamme toisiamme kohtaan...
Jos se kertookin joskus siitä, että olemme antaneet kohdella itseämme kokonaisuutena "väärin"..
Jospa eivät kaikki ihanteemme ja odotuksemme olekkaan ainoastaan jotain "egon odotuksia".. mitä jos ne onkin "sisimpämme ohjaavia tuntemuksia" ihmisyyttä kunnioittaviin valintoihin itseämme ja muitakin kohtaan...  ???

Pettymyksistä pääsee ohi kun

-ymmärtää esim suhteen merkityksen jälkeenpäin, kts karmasuhteet
-tulee kaikenlaista uutta huikeaa vaikkapa töissä
-määrittelee paremmin mitä haluaa, jos vaikka ens kerralla tulisi sitä
-miettii missä on ehkä itse saattanut pettää jonkin odotuksen
-nauru + unohdus

Minua ei muuten niin kamalasti häiritsisi nuo seksijuttujen katselut, tosin kehittynyt mies tuskin sellaista kovasti tekisi.

Onko pettymyksestä kiire päästä ohi?
Eikö sen voi ottaa vastaan ja antaa kertoa jotain itselle?
Tuskin pettymys tunteena elämästä koskaan katoaa, eikös se oli yksi suuntaa antava syvä vaistonvarainen tunne. jonka tarkoitus on ohjata...
Mitä muuta kautta ne ohjeet tulee ihan oman elämän kulkemiseen kuin itsen sisältä..?
Ja itsen sisältä kun jotain tulee, se tulee tunteena... vai jonain muunako?

Mietin muuten mistä tulee niin erilainen tapasi kokea..

otat vastaan pettymyksiä, miehiä..

ehkä joukkarin tapa kokea on eri, olitko veskari?  :jousimies:

Kokemuksia kohti, kokemuksista ohi, ei vastaanottaminen. Siinä on kai joku ero. Mikä luontuu kellekin, olen ymmärtänyt että kaikille ei samat neuvot käy.  8)    8)

Itse olen ajatellut, että sillä on vaikutusta että  :aurinko: on ykköshuoneessa  ???
Halu ja syvä tarve kokea itsen kautta... ja mikäpä muu itseä on, kuin omat tunteet... ainakin se on se osa, jota ei voi karkuun päästä ja ne tulee millaisina tulee, hetkessä ja tilanteessa ja minusta ne kertoo itsestä aina sen hetken todellisen totuuden. Siis syvät tunteet.

Ok, minun aurinkoni on Joukkarissa ja Jupiter on siis kympissä, ura. Missä harvoin tuleekin suuria pettymyksiä, vitosen   :saturnus: sitten puuhaa omiaan. Sekä toisaalta  :chiron:.

Jousimies on muuten yleensä onnettaren suosikki eli pettymyksistä mennään vain isompaa ja parempaa kohti.  :jousimies: :vaaka:  

AthaMaarit todellakin kirjoitti asiaa.  ;) :coolsmiley: Amen.  :angel:  :smitten:

Pettymyksentunne kaikkoaa, kun oivaltaa, mistä oikeasti
perimmiltään petetyksitulemis-tilanteessa on kyse. :coolsmiley:

Eihän se pettänyt ihminen välttämättä ehdoin tahdoin ole halunnut juuri minua (egoani) vahingoittaa, vaan hän on toiminut jostakin omasta tarpeestaan käsin. Pettämään taipuvainen voi olla esim. vielä 'uhmakkaan lapsen tunnekoukussa', ja kokeilee käytöksellään kuvitteelliseen vanhempaansa kiinnittämänsä napanuoran pituutta ja kestävyyttä. Jos vanhemman rooli nappaa, sitä venyy ja hyväksyy, eikä anna napanuoran katketa. Katketa sen kuitenkin täytyy, ennemmin tai myöhemmin, jotta lapsi voisi itsenäistyä. Siksi hän sitä venyttää ja paukuttaa; järjestää pettymyksiä kerta toisensa jälkeen...
Kunnes NAPS* ja molemmat ovat vapaat  :smitten:

En tiedä, miten tuttua tämmönen kuvio yleensä ihmisille on,
mutta mun ihmissuhteissa tää on toistunut monta kertaa.

Terveisin multimamma  ;D

Muoks: kirvoitusvirneitä

Kauniisti, monipuolisesti osaatte miettiä pettymysten vyyhtejä!

Varsinkin Inanna sai minut aivan heltymään, jotakin niin aitoa, syvältä ja päältä riipivää siinä tekstissä oli.

Tunnustan itsekin, että joskus turrutan omaa arvomaailmaa, omaa tahtoani ja annan pintailmiöille luvan temmeltää. Ei jaksa välittää, ei jaksa tarttua kiinni, ei jaksa puntaroida kaikkea. Hyväksyy, vaikka ei hyväksy. Ehkä enemmän haluaa ymmärtää, vaikka ei hyväksy. Ja sitten ei välitä.

Rahan voimalla tehdään asioita, kuten pornoakin, ja upotetaan jotakin kaunista herkkää huomaamatta.

Muistan 'pettymyksen' ilmeen erään venäläisen naisen kasvoilla, kun kerroin vapaasta saunomisesta meidän perheessä. Kun isot pojatkin istahtavat äidin viereen lauteille porisemaan ja piut paut välittävät häveliäisyydestä. Tatjaana sanoi surullisena, että 'ei se ole oikein'. Miksi, kysyin hölmönä. - Pojat menettävät sen romanttisuuden mikä liittyy kun rakastuu ja ensimmäistä kertaa näkee ja kokee alastonta naista. Kun se on kuitenkin jotain hyvin kaunista, sanoi hän punastuen.

Tällehän voi nauraa, että hullua! Mutta jotakin viisastakin Tatjaanan sanoissa piilee. Katoaako herkkyytemme? Kauneudenihailumme, elämyksellisyytemme muunkin kuin pettymysten vuoksi.

Pettymys, että ei itse ole tarpeeksi hyvä tässä yhteiskunnassa tai toisille tai sille yhdelle ihmiselle, on todella rankkaa. Kun tarpeeksi usein epäonnistuu, pettyy kykyihinsä, tulee lyödyksi. Monen on hyvin vaikea nousta sieltä yksinään ylös. Tämän näkee jo monessa pienessä lapsessa.  :'(

Sinä Mondo kirjoitat kuin kyse olisi minun elämästäni ja ajatuksistani.
Niin tuttua ja samanlaista. :-\

Eikö nuora voisi katketa ennen hylkäystä,,,
Niin,joskus se ei vain voi.Sitä nirhataan ja jyrsitään ja tahkotaan,mutta suora katkaisu tekee molemmille kipeää.

Ensimmäisen kerran,kun sen vihdoin tein,oli se varmaan minulle paljon,paljon tuskallisempaa kuin sille joka hetkeksi jäi tyhjän päälle.
Kyllä valvoin öitä ja syyllisyys oli valtava.Pelkäsin että jotain sattuu siksi,että olin vihdoin tuon siteen katkaissut.Mutta kivun hieman laannuttua,tuo ihminen oppikin hieman hoitamaan itse asioitaan.Ei mene vieläkään hänellä hyvin,mutta uskoisin että omalla tavallaan on välillä onnellisempi kuin itse olen.Olin asettanut häneen toiveita,ettei MINUUN sattuisi.Odotin muutosta,etten joutuisi kokemaan menetyksen tuskaa.

Näitä on sitten ollut jälkeenkin päin ja on yhä.Nyt se ei ole enää niin vaikeaa,silloin kun tajuaa,että tuon ihmisen pitää ITSE löytää onnensa,ei sitä,minkä minä luulen hänen onnensa olevan.

Monesti kuulen,että petit minut.Sinusta on tullut ylpeä.Et halua enää liikkua tällä lailla elävien kanssa.Luuletko olevasi parempi.
Mutta se on heidän ensi pettymyksensä tunteita ja ne sanat eivät enää niin satuta.Tiedän ja olen kokenut,että aina jollain jossain vaiheessa tulee se oivallus,miksi tein niin.Ja monesti on tiet palanneet taas yhteen.Hieman eri tasoisina vain.

Olen siis pitänyt myös toisia tietämättäni jollain tasolla riippuvaisina itsestäni.En tahallisesti,mutta niin,ettei heidän ole pakko etsiä ja löytää omaa rohkeuttaan ja näin saada itseluottamustaan nousemaan.
Ei varmaan sattumaa,että olin itse saanut paljon vaikeina aikoina apua.Opin luottamaan,että minua autetaan,vaikka joskus menin siitä mistä aita oli matalin.
Ajan kanssa tuli ymmärrys,että on olemassa raja mihin asti autetaan ja milloin tekee toisen riippuvaiseksi itsestään.On sitten kyse ammatillisesta työstä,parisuhteesta,vapaaehtoistyöstä,tai renttumangneettina olemisesta. ;D

Tosin ei meistä koskaan kai valmiita ja lopullisesti viisaita tule.Aina tulee joku,jolla ne vetoavat silmät ja sydämeen iskevä tuska.Mutta se raja,,sen kun oppisi ajoissa tunnistamaan ja silti osaisi oikein tukea.
Ja mahdollisemman vähän näitä väkisin katkottuja napanuoria minulle,pliiis. :smitten:

Tulipa tässä mieleeni, että eihän siis välttämättä vie ihmistä sen kummemmin mihinkään "suuntaan", se, että hän luopuu tavalla taikka toisella pettymykseksi kutsutusta tunteestaan, vaan ehkä ennemmin niistä asioista, joita tämä tunne "osoittaa" omassa elämässä...
Yrittää kertoa jotain...  ???

Meinaatko Inanna, että luopuu esim. ihmisistä, jotka toistuvasti niitä pettymyksiä aiheuttavat, vai että antaa reippaasti sen pettymyksentunteen muuttua v***tukseksi?

Aivan mahtavaa on päästä vaiheeseen, jossa selitykset eivät enää kiinnosta.
Tietää, että tää on taas tätä, muttei suostu enää leikkiin mukaan.

*Hiekkalaatikolta kuuluu parkaisu, kaveri kääntää selkänsä, ja ryhtyy tyynesti tekemään kakkuja ihan itekseen. Mutta kohta taas hiekka lentää ja lapio iskee... Kaveri nousee, kerää lelunsa, ja lähtee omaan pihaan leikkimään... Toinen, se räkänokkaisempi, vetää herneen nenäänsä ja potkii nurin loputkin kakut.*

Aikuinen on vastuussa omista tunteistaan, aiheutuivatpa ne mistä tahansa.

Tjaah, luulen, että on olemassa ns."kahdenlaisia tunteita"...(vähintään)
On pettymyksen tunne siitä kun nojaa ja rakentaa johonkin vailla todellisuuspohjaa(vailla itsetuntemusta), joko ulkoista tai sisäistä (omaa tai toisten) ja on tunteita, jotka kumpuaa ytimestä hetkessä (jotkut kutsuu tätä intuitioksi), sekin voi tuntua pettymyksen kaltaiselta tunteelta, mutta se ei ehkä niin helposti nosta tunnetta agressiivisessa muodossaan, kuten tuo edellä mainittu.
Se on todellista syvää "rikotuksi tulemisen" tunnetta, jossa jokin itsessä yrittää ilmoittaa, että tämä on "väärin minua kohtaan". (elämää kohtaan epäkunnioittavaa)

Vastuussa on aikuinen tunteistaan, kukapa mukaan? Mutta myös siitä, että osaa huomioida ja tunnistaa ne, ei ainoastaan siitä, että yrittää hallita niitä ja jopa niiden kautta jotain muuta, välillisesti.
Mutta voiko tunteet valita jo ennen kuin ne tulee?
Vai voiko vain oppia kuuntelemaan niiden viestejä vastuullisesti?
 ???

Eihän se mitään, Chandra ja Mondo!

Mehän ollaan selviytyjiä, eikö! Tässäkin on tullut varmaan kirkkaammaksi moni asia, on pystynyt etäännyttämään itsestään ja voi tarkkailla rauhassa vähän silmiä tirristäen. Aikaa myöten tulee ratkaisuja tai näkee ne, sanotaanhan, että kaikkeen on jo olemassa ratkaisut, pitää vain oppia näkemään ne.

Irrottautuminen, katkaiseminen, jättäminen joka tulkitaan usien sitten pettämisenä, muotoutuu toisellekin joku päivä hyväksi ratkaisuksi. Tähän ikään on niitä tullut nähdyksi.
Kaikki vain pitää käydä läpi, pohjia myöten ja rajoja tunnustellen.

Ja kuitenkin jää jotain, silkinhieno lanka, joka kaunistuu kirkastuu ajan myötä, jos pääsee katkeruuksista.

Tässä on ollut niin vakavaa keskustelua, että haluan tähän erään linkin, jossa en voi olla enää pettynyt, en surullinen, en edes vakava!

http://www.youtube.com/watch?v=5P6UU6m3cqk&mode=related&search=

Ai ihana!  :2funny: :smitten:

Kiitos Esmis linkistä!Valloittavan ihana!!!!!!!! :smitten: ;D

Olihan nuo vähän vakavia ja surullisia nuo Mondon ja minun tekstit,jos vain lukee ne läpi.
Mutta ei elämäni ole surullinen,ei lainkaan.On myös PALJON ihania ja iloisia asioita.
Nuo ovat vain sellaisia pohdintoja ja paloja elämästäni,kokemuksistani.Ei niihin tarvitse kiinni jäädä,vaan mennä uuden ajatusmallin kanssa eteenpäin ja katsoa toimiiko tämä.
Ettei enää täysillä heittäydy jokaisen ihmisen tuskaan,vaan hippusen säästelee itseään.Ottaa myös lomapäiviä ja tekee jotain vallan muuta.

Kyllä,selviytyjiäpä hyvinkin! :D Se on aina ihana todeta kun taas yksi luokka on käyty ja siirtyy seuraavaan.

Ja voi miten kauniisti ja todesti sanoit tuon"jää silkinhieno lanka,joka kaunistuu ja kirkastuu ajan myötä"  :angel:

Joskus tuntuu kuin istuisin kalliolla auringonpaisteessa ja näitä lankoja lähtisi minusta satoja joka suuntaan.Hopeisia,kultaisia,valolankoja,,, :smitten:
Ja jokaisen langan päässä,olisi se toinen ihminen,joka on kappalen matkaa kulkenut kanssani.Sillä mikään ei ole ollut turhaa.Yksikään kohtaaminen ei ole ollut väärä. :angel:

Pettymys on osa elämää kuten suurten toiveiden nostatus. Nyt seurailen asiaa työpuolella - toinen juttu ei petä, mutta minun alallani jutut menee ylös ja alas, joukkari sen kestää mutta opettaahan se suhteellisuudentajua..

Näen Chandran istumassa kalliolla nuo sadat säikeet auringossa kimallellen!  :angel:

Näin on varmaan meidän jokaisen elämä, se henkinen verkosto, jota emme näe ja jonka kautta olemme yhteydessä uskomattomiin maailmoihin!

Emme lillu yksin! Ehkä jokin päivä voimme telepaattisesti käyttää noita lankoja, kuka ties!

 :smitten:

Alkuperäiseen kysymykseen olen joskus itse kovimman kautta päätä vuosia seinään hakaten löytänyt itselleni sopivan vastauksen tuon pettymis-osan puolesta:
Kun asetan omia odotuksia, kuvitelmia tai ennakkoasetteluja jostain ihmisestä tai tilanteesta petyn usein. Sillä toinenhan ei näe asioita samoin kuin minä, eikä koe maailmaansa kuten minä. Vaan hänen itsensä kautta ja omien kokemuksiensa kautta.
Pitäis vaan osata mennä eteenpäin liikoja odottelematta ja ottaa vastaan mitä tulee. Ainakin toisten ihmisten osalta!

Hyvin kiteytät asian, Aamunkoitto!

Toisaalta, ehkä juuri se mielikuvien, odotusten ja toiveiden rakentaminen on jonkinlaista suuremman kokonaisuuden harjoittelua, kovaa koulua pettymysten kanssa.

Mitenkähän elämä sitten olisi tai menisi eteenpäin ilman noita?

Siinä kai se vitsi piileekin, että pitäisi osata elää siinä kaksinaisessa maailmassa: suunnitella tulevaisuutta mutta elää kuitenkin tässä päivässä, jing-jang, musta-valkoinen....
Tajuaakohan kukaan mitä tarkoitan!  :D
Jotenkin se vain pitäisi hoksata elää oman itsensä kautta sekoittamatta siihen tahtoa muita ihmisiä kohtaan, sillä hehän elävät OMAA elämäänsä. Ennen petyin aina mieheeni kun odotin tietynlaista huomionosoitusta tai suhtautumistapaa joka MINUSTA oli oikea. Tämä kuulostaa ehkä sarkastiselta, mutta kuitenkin: nyt kun en odota juurikaan mitään, niin en myös pety. Ja meillä on hyvä suhde.  :)
Olisinko siis hiukan kehittynyt ihmisenä ja pettymysten polku tehnyt tehtävänsä?  8)

Mie ainakin tajuan, mitä ajat takaa! :D

On tärkeää, että meillä on haaveita, mutta haaveisiin ei saa jäädä liiaksi, sillä muuten me suljemme kaikki muut hyvät mahdollisuudet elämästämme ulos. Tavallaan kulkee siis laput silmillä.
Omista haaveistakin on oltava valmis irrottamaan milloin tahansa ja muuttamaan päämääriänsä, jos sellainen heti tulee vastaan. Silloin ei tule pettymyksiä, koska kaikki, mitä elämä eteen heittää näkyvät mahdollisuuksina, eivät jonkin menetyksinä. :)

Juu, kipitän perässänne...

Tuleekin tuosta mieleen tällainen perfektionistinen henkilö tai suorastaan jopa narsistisesti 'sairaaloinen' (raja vaikeasti vedettävissä) henkilö.

Eikö juuri heillä ole tuo omien oikeaksi näkemisien ja odotusten rakentaminen huipussaan. Ei saa erehtyä! Kaiken pitäisi mennä läpi sellaisena kuin he näkevät sen oikeana. Joustoa on vaikea löytää ja kun se viimeinen seinä tulee vastaan, jotakin purkautuu kauheana raivona ja vihana. He tuntevat että juuri heitä on petetty eikä kukaan ymmärtänyt sitä mikä on 'kaikkien parasta'. :knuppel2:

Minua alkoi nyt naurattaa. Oikeasti jos joku suhde on tuottanut pettymyksen, niin k.o henkilöhän sopii paremmin yhteen sitten JONKUN TOISEN sielun palasen kanssa. Siis jos meidän välillä ei rakkaus virtaillut kovin - öö, rakentavasti - niin jonkun toisen kanssa sitten. No mutta sen näin jo 2v sitten.. ja sitä ennenkin.

Miettiihän siinä aikansa miksi hän ei ajatellut enemmän kuten minä tai minä kuten hän, eli kaaosta, ja kun kaikki asettuu paikalleen, olen jälleen minä, tai kokemusta laajempi minä. Mutta kuitenkin omaa tähtikarttaani enemmän vastaava persoona, kuin hänen karttaansa, jos ne olivat kovin erilaiset.

Siis luulot ja toiveet, mutta heh. Pettymys on todellakin kokemus.. joka liittyy odotuksiin. Ei odotuksia ei pettymystä. Koetan sitä noudattaa.

Sama töissä.  ;)

Soul, näinhän me nyt ymmärrämme sen hiton hyvin nyt, ainakin useimmat meistä. Mikä on hienoa!

Mutta muistammeko me sitä kun se tilanne on päällä?  ???

Tai,

ei muuta kun astrolaisia jututtamaan!  :smitten:

se on se mikä jää ihmisen duuniksi  :) pitää harjaantua, harjoitella ja olla armollinen itselle jos se ei heti onnistu. Negatiiviset tunteet kuuluvat asiaan, saa kiukutella, mutta kun joskus on oivaltanut SA:n mainitseman jutun - oivallus ei katoa.  :)

Ihailen itseluottamustasi, Ardith!  :smitten:

Millaisia neuvoja antaisitte tilanteeseen, jossa ihmiset eivät toimi sovitulla tavalla?
- Ja sitähän tapahtuu usein.... :-\

Siinähän ei varsinaisesti ole kysymys itse asetettuihin odotuksiin pettymisestä, vaan sopimusten rikkomisesta.

Itse koen valtavaa syyllisyyttä, jos en voi pitää lupauksiani.
Silloin pyrin mahdollisuuksien mukaan delegoimaan tehtäviä, tai muulla tavoin korjaamaan tilanteen.
Mutta yleensäottaen ihmiset eivät kai toimi niin?
Vai tapahtuuko tätä vain minulle  ???

Ikitosi, samaa olen miettinyt minäkin.

Minulla on eräs ystävä (toinenkin), joka innostuu kamalasti jostakin asiasta. Sanoo, että 'minä kans, tulen ja teen ja tuon sitä ja tätä'. Kun tilanne tulee ja kyselen, että missäs olet, niin toinen aivan hämillään, ettei se nyt sopinutkaan, tuli muuta jne.

Sitten olen oppinut hänen lupauksiaan lorauttamaan toisesta korvasta ulos ja kiittänyt vain. Kas kun on muuten niin upea ihminen.

Olen ajatellut, että hän elää hetkissä spontaanisesti ja täysillä, mutta sillä ei ole vain kantavuutta. Joskus olen miettinyt sitäkin, että eikö hän luota omaan rakastettavuuteensa ja siihen kuinka suuren ilon hän soisi muille tehden niin kuin lupasi. Sitäkin olen miettinyt, että eikö hän pidä toisia arvokkaina, toisten suunnitelmia arvossa (huh, huh),mutta en halua kallistua näin negatiiviselle puolelle. On kyse myös jaksamisesta. Sen spontaanin luoma halu ei pääse kasvamaan, koska muut voimat tulevat liian paljon mukaan.

Olen ajatellut, että sallin olla hänen oma itsensä, kipunoida hetkiä ja varautua toisenlaiseen sammutettuun hetkeen. Kuitenkin hän välistä sitten yllättää ihanalla huomiollaan.

Ja en ehkä huomaa, että itselleni käy samalla tavalla.  :D

Viisuhumuun en pettynyt ja maatkin esiteltiin taas Espalla! Hyvä Helsinki!

Innostumisesta syntyvien spontaanien reaktioiden yhtä äkillisen lopahtamisen
voin ymmärtää sen tyyppisen toiminnan luonteeseen kuuluvana, mutta
pohdin lähinnä pitemmän tähtäimen suunnitelmia, jopa tarkkaan harkittuja
sopimuksia, ja sitoomuksia esim. työelämässä.
Tai busineksen tekoa, jossa osapuoli yksipuolisesti muuttaa tai soveltaa
yhteisesti laadittujen tai alunperinkin normaaliin kaupankäyntiin käytettäviä ehtoja
omiin tarpeisiinsa :knuppel2:

Jos vaikka maksat tuotteen, ja se luvataan toimittaa, mutta toimitus venyy ja venyy, ja
kun lopulta itse menet paikan päälle hakemaan omaisuutesi, sitä ei,
vailla minkäänlaisia perusteita, meinata millään luovuttaa.
Ja samankaltaisia kuvioita myös 'ihmissuhdekaupankäynnissä'.

Järjettömiä tilanteita siis tarkoitan, joissa jonkun toiminnan motiivit ovat ties missä ???

Olen ehkä turhan sinisilmäinen luottamaan ihmisten sanaan ja tarkoitusperiin, mutta
oudolta tuntuisi etteikö pitäisi voida luottaa  :idiot2:

Ihan tosi, Suomessakinko? Tottakai.

Suomi lasketaan luotettaviin ja rehellisiin toimintoihin pystyvänä maana. Jos vertaa monen muun kulttuurin käytäntöihin. Mutta mahtuuhan tännekin monenlaista. Taas luotettavuus romahtaa yhtä helposti. Eli kenen piikkiin se pettymys sitten viimeisimmäksi iskee, ainakin kaupankäynnissä.

Miten jollakin voi olla varaa pettää toista ja kaivaa luottamus kuin maaperä jalkojensa alta pois?  :(

Tätä samaa ihmettelen - ihan järjetöntä toimintaa.
Mutta jos se on järjetöntä, täytyy motiivi löytyä
ehkäpä sitten kenties tunteen tasolta :coolsmiley:

Olen pannut merkille, että monilla epäluottavuuteen taipuvaisilla
tuntuu olevan suoranainen tarve aiheuttaa pettymyksiä,
oletteko huomanneet?

Onkohan se jokin syvälle juurtunut, kohtaamaton
syyllisyys, joka laittaa ihmisen järjestämään
itsensä tilanteisiin, jossa saisi sen kohdata?

Tai heidän uskomansa keino tulla huomatuksi...

Minä kyllä uskon, että ihminen keskittää huomionsa ja energiansa sinne, mistä saa "revittyä" niitä omia tunteita ulos, sisältään, jotka ovat jollain lailla itseltä pimennossa.
Kun jotain katsoo "neutraalisti" eikä se kohuta itseä emotionaalisesti, voi monasti todeta, että jokin asia vain tapahtui ihan arkiseen inhimillisyyteen perustuen, eikä takana on aina jotain "traumaa", jota toinen osapuoli välinpitämättömyyttään tai huomionkipeyttään toteuttaa.
Tällaisissa petetyksi tulemisen tapahtumissa, siis näissä alueilla, joissa tuossa edellä on puhetta ollut, lienee tärkeintä se, miten itse toimii siinä tilanteessa. Keskittyykö kauhistelemaan muiden tapaa toimia, vai tekeekö sen mitä tehtävissä on.
Kyllä nämä mielestäni ovat "opin paikkoja" molemmille osapuolille.  ::)

Pienet lapset hakevat tunnustusta olemassaololleen,
eli huomiota, keinoja kaihtamatta, ja
huomion laadusta välttämättä :tickedoff:

Miksi sellainen tila voisi jäädä päälle? :idiot2:



Ja Inanna, olen samaa mieltä, että kaikki on Kaikkeuden kehoitusta kohdata itseä.
Tässä juuri analysointiinkin, mitä tässä on vastassa/kohdattavana.
Helpompi on näes toisessa ensin nähdä se itsessään oleva,
itselleen kun tuppaa olemaan sokea -
minäkin tässä nyt ihmettelen juttuja, joita en itsessäni lainkaan näe  :coolsmiley:

Nuo keinot tulla huomatuksi vaikka sitten petturuuden kautta.

Lapsilla se on luontaista ja avointa.

Aikuisilla se avoimuus ja luontaisuus on muurattu, mutta joillakin tietyissä tilanteissa tulee esiin ehkä sen muurin rappio, repeämät ja 'se piilotetu lapsi' livahtaa huomaamatta todellisuuteen. Onnellinen se joka ei sitä itsesään huomaa! Hävettää ja ehkä oppii enemmän kun sen huomaa. Ja varsinkin silloin jos joku viskaisee sen näkyvästi esille eli huutaa suorat sanat! :knuppel2:

Ah, suoria sanoja  :knuppel2:
Niitä on tullut viljeltyä viime aikoina just nuiden edellä mainitsemieni
pettymysten ja petetyksi tulemisten lannoittamina :tickedoff:

Jokin intensiivikurssi tässä on nyt meneillään asioiden hoitamisen suhteen..
Mukautuako vain toisten odotuksiin, ettei aiheuta pettymyksiä -
vai toteuttaako omia tarpeitaan itse määräämällä tahdilla?
Ei ossoo ratkaista tätä  :-\ :idiot2:

Entäs jos jättäisit sen sitten muiden tehtäväksi... ::)

Olen joskus kuullut miesten sanovan työasioista, että kun naiset ottavat niiin raskaasti kaiken, eivät osaa rentoutua. Ehkä siinä on perääkin.  ;)

:kuunsolmu: 5.huoneessa opettelee löytämään luovuuden iloa kaikesta - :2funny:
päälaelleen kiepsahtavat jutut alkavat lopulta näyttää sirkustempuilta  :crazy2:

Ja miten niihin pitäisi suhtautua..
Popsihan pelle lisää hattaraa ja popkornia, niin jaksat taas temppuilla.  :)

Naytät ossooovan rentoutua!  ;D

Raskaiden myllynkivien välissä jauhautuu hienoimmat kakkujauhot.
Stressi on ravitseva kokojyvä-reissueväs, mutta vaatii kunnolla pureskelua ;D