Astro Foorumi

Olen kuvitellut, että pyyteetön Rakkaus on sitä, että hyväksyy toisen ihmisen sellaisena kuin hän on, sekä myös kaikki hänen tarpeensa, ja olosuhteet sekä selitykset niistä :)

Ja näin olen tehnyt. Olen antanut venyttää itseäni; ymmärtänyt ja sopeutunut...
Kunnes kumilanka on naksahtanut poikki, tai lauennut sen pitelijän (omaani) käteen.
Ja sitten olen ihmetellyt, että kuinka tässä nyt näin kävi, vaikka minä tein kaikkeni;
mahdollisimman sujuvasti yritin hoitaa kaiken, jne...
Voi ihmetyksen ihmetys  :crazy2:

Eilen sitten vihdoin tajusin miten olen huijannut itseäni.
Olemalla mahdollisimman sopeutuvainen toisten tarpeisiin ja kaikkiin olosuhteisiin, en ole piitannut omista tarpeistani. En siis ole osoittanut hyväksyvää pyyteetöntä Rakkautta itseäni kohtaan.

Nyt vasta hahmotan, mitä on rakastaa itseään.
Sitten vasta itsensä kautta rakastaa oikeasti toisiakin.
Ensimmäinen tulee ensimmäiseksi ja toinen toiseksi.. Siinä järjestyksessä se vaan menee. Eikä kyse ole itsekkyydestä, vaan kanavana olemisesta; antaa rakkauden virrata lävitseen, eikä koita sitä jostain itsensä ohi virrattaa.

Kaiken, ei enempää eikä vähempää, mitä tunnemme itseämme kohtaan, heijastamme ympäristöömme. Siten rakkaus ja ymmärrys, joka ei suodatu itsemme kautta, on vaan naamioitunutta jotakin muuta, hyväksynnän tmv. hakemista... Kaukana siis pyyteettömyydestä, vaikka olen hurskaasti niin uskotellut.

Kuinka hellppoa onkaan huijata itseään  :tickedoff: :uglystupid2:!
Onneksi ympärilläni on sitkeitä opettajia tässä asiassa, jotka ovat jaksaneet uudestaan ja uudestaan tällaiselle luupäälle näitä juttuja opettaa.
Kiitos  :smitten:

Mikä? Rajat?  :2funny:            :saturnus: vitosessa  :coolsmiley:

Hieno juttu Ikitosi! Minusta on aina yhtä upea juttu, kun joku hoksaa tuon perustotuuden. Ensin on osattava rakastaa itseään, että voi rakastaa toisia. Homma ei suinkaan ole helppo, vaikka jutun ytimen onkin löytänyt. Luulen, että minä treenaan tätä vielä monta elämää eteenkinpäin, vaikka harkat on jo täydellä teholla menossa tässä elämässä. Paljon olen saanut pitää hauskaa itseni kustannuksella, kun olen bongaillut omia tapojani ja opetellut rakastamaan itseäni pyyteettömästi. Tervetuloa mukaan tälle polulle ja varaudu nauramaan makeasti itsellesi.     ;)        :2funny:         :smitten:

Samaa opettelua täälläkin  :P

Rajoja pitää hakea oikean ja väärän itsekkyyden välillä. Itsekin olen joutunut opettelemaan olemaan itsekkäämpi, mutta missä kulkee sen raja? Ja kun kompastuu omiin jalkoihinsa, pitää osata ottaa itsensä kiinni, koska sitten ympärilleen säteilee aivan jotain muuta kuin pyyteetöntä rakkautta.  :knuppel2:

Rajat OVAT rakkautta  :smitten:
Toisaalta tämä on ehkä näin, mutta todella ensin tulee oman itsensä huolehtiminen... ei kauan jaksa, jos itsensä ajaa loppuun... itseään ei voi sivuuttaa ja ylitse meno sattuu  :(
Toinen on hyvä hyväksyä sellaisena kuin hän on, mutta ei kaikkea mitä hän tekee, sanoo yms  :angel:
Olen tässä joskus pohtinut, jotta kuinka helpposti sitä tekee ja ymmärtää liikaa, unohtaen itsensä ja hyvinvoinnin "vain tämän kerran" ja sitten vuoristorata on valmis  :buck2: Tasapainoilu ei ole helppoa, mutta pakollista  :smitten:
Itseään tulee halia, ymmärtää, ihastella, ravistella, tukistaa ja pussata  :smitten: Sitten tulee muut...

Tämä oli ihana !  ;D :smitten:

Niin totta. Tuohon itseni "huijaukseen" havahduin ns. "kantapään kautta" vuonna 2003. Tarinasi kuulosti siis kovinkin tutulta. Itsen kautta se oikea ja todellinen pyyteetön rakkaus todellakin lähtee/toimii. :smitten:

Kiitos kaikille vastauksistanne  :smitten:
Tänään on ollut vapautunut, energinen olo  :smitten:

Keskustelin lasteni kanssa tästä oivalluksestani; heille oli päivänselvää kumilankamainen käytökseni - naureskellen totesivat, että heidänkin uhmavaiheidensa temppuilut ovat olleet osa opetussuunnitelmaani - ne pikku riiviöt  :smitten:

Vaan nyt kun tiedostin, mikä oppiläksy tässä on menossa, kukaan heistä ei koettanut venytellä hermojani, ainakaan tänään. Vaikka ihan varmasti vielä tulen saamaan opinnoissani syventäviä harjoituksia heiltäkin...

Astrologisissa kuvioissa mulla päällä nyt  :aurinko: :aspect_sex: :jupiter: ja  :merkurius: :aspect_squ: :merkurius: ,
jotka melko hyvin taitavat kuvata tätä prosessiani...

Muoks. lisäys: Tuolla toisessa ketjussa mainittu polvilleen laittava Pholus tekee nyt nataalisti 9.huoneessa :aspect_con: :kuunsolmu: 6.huoneessa ja 3.huoneessa :aspect_con: nat :neptunus: 5.huone.

Voiskos joku astrotaitaja kommentoida?

Kiitos :-*

Läpäisin tentin tästä aiheesta just tänään! :D

Tiesin, mitä haluan ja mitä en halua elämääni, kun tarjolla oli molempia, mutta samassa paketissa :crazy2: joten kieltäydyin koko jutusta.

Astuin niinsanotusti kakkaan, ja kylläpä se haisi, mutten jäänyt sitä kukkapenkkiini lannotteeksi keräilemään, vaan puhdistin sievästi sandaalini lujassa uskossa, että puutarhani multa on jo ilmankin tuota shittiä tarpeeksi ravinteikasta kukkasilleni ja hedelmilleni :smitten:
Luokoot toiset paskaa elämässään, jos siltä tuntuu, mulla on ne kurssit jo suoritettu.

Kyllä kaiken, kurjuudenkin, on tarkoituksena vahvistaa meitä kokemuksessamme. Ja kun tietyillä painoilla on tarpeeksi bodattu, on lihakset kasvaneet niin, että voi ottaa isommat painot käyttöön, jos tahtoo, tai alkaa treenata kokonaan uutta lajia. ::)

Kyllä minunkin mielestäni rakkaus tänäpäivänä on aika kimurainen juttu. Rajat ovat tärkeitä.

Rakkauden pitäisi olla kaiken kattavaa, pelkkää ihmisyyttä ja valoa, mutta kun emme ole siihen vielä valmiita. Siksi rakkaus on mielestäni syvää mystiikkaa, josta en vielä paljoakaan ymmärrä. Helpompaa rakkauden kompastukset onkin nähdä toisilla, ei itsellä. Kyllä ihmisen persoona lukee rakkauden kuuluvaksi johonkin omistussuhteeksi, kilpailuareenaksi ja taisteluksi. Kun sen pitäisi olla vapautta, ihanaa oloa, antamista ja vastaanottamista.

Hui, hai! Aina vain kompastun ihmeellisiin haluihin.

Luin juuri eilen sisäistä soturiani, jossa korostettiin vapauden ja riippumattomuuden olotilaani, johon pyrin. Muistissa on ne monet miessuhteet, jotka heti alkuunsa olen karistanut läheisyydestäni juuri sen takertumisen ja omistamisen tiimoila. Olen siis ollut ylpeä, kylmä ja raaka. Omasta mielestäni en ollenkaan, olen vain väistänyt vaikeuksia.

Nykyinen liittoni onkin onnistunut juuri toisen kokemuksen ja viisauden ansiosta. Minulla on ollut tilaa hengittää ja olla oma itseni. Arvaan että harvalla näin käy.

Siis rajoja? Jos rajat ovat se, mitä rakkaus vaatii, olen ne rikkonut maata myöten ja vapauttanut itseni. Jos rajat ovat ne, mitkä itseni on ollut parasta rakentaa, niin ehkä suojamuuri, jolla olen tehnyt itseni vaikeaksi lähestyttäviksi.

Kimurantteja juttuja siis nämä!

Rajat ovat ihmisen itsensä määritelmät omasta arvostaan ja ansaitsemastaan kunnioituksesta - siis itsensä arvostamista ja kunnioittamista yksilönä - lähteenä toisen arvostamiselle ja kunnioittamiselle itsensä kautta.

Ilman rajallisuuden kokemusta ei voi nauttia rajattomuudestakaan.

Periksi antaminen, mukautuminen, joustaminen ja myötäily
vai periksi antamattomuus, suoraselkäisyys, paikkansa pitävyys ja luotettavuus?