Astro Foorumi

Hei! Olen nyt lähiaikoina joutunut tekemisiin tämän aiheen kanssa ja olen todella ymmälläni, koko asiasta. Asiasta ei kukaan tunnu TODELLA tietävän paljon mitään. Liian paljon MUTU-tuntumaa, lääkäreiltäkin. Ja mistä alkaa todellisuus ja mistä harha. Entäs jos harha onkin todellisuus me emme vain ymmärrä sitä ja todellisuus onkin harha. Ja minkälaisia kokemuksia on tämän taudin parantamisesta? Täytyyhän kaikelle olla muitakin vaihtoehtoja kuin että ihmiseltä viedään viimeinenkin äly lääkeillä :crazy2: Ja kuka se on se joka voi sanoa että linnut eivät todellakaan puhu joillekin henkilöille?

Jos oikein tarkkoja ollaan, niin kaikki mikä ei ole tätä todellisuutta tässä ja nyt, on harhaa, sillä on vain tämä hetki.

Mutta tie tähän hetkeen kulkee mielen ajan kautta ja tie on mutkikas ja kuoppainenkin.

Ihminenhän alkaa projisoida sisintään itsensä ulkopuolelle (syntymästäänkö asti jo?)ja sitä kautta pikkuhiljaa kokoaa palasensa (energiansa olemukset) sisälleen ja eheytyy. Näin yksinkertaistettuna.
Usein se on sitä ns.'sallittua' harhaa.  :santa_wink:

Sallitun harhan rajoja on viimevuosina vain laajennettu ja laajennetaan. Siten voimme sallitummin etsiä sisintämme itsestämme ulos projisoiden.
Keksitään uusia uskomuksia, hoitomuotoja, diagnooseja yms.
Toisaalta siis samalla kun laajenamme 'sallitun harhan' skaalaa, lisäämme ymmärrystämme ja hyväksyntäämme itsestämme, sisimmistämme.

Enpä ole mikään asiantuntija tuossa aiheessa, mutta olen kyllä sellaisten ihmisten kanssa keskustellut ja onpa ystävänäkin, joka on sairastanut ns.'skitsofreniaa', aikanaan. Hänen kertomuksiensa mukaan, voisi tälläisen pika-ajatuksen heittää, että jotenkin vain jossain vaiheessa ihminen uppoutuu liian syvälle/kauas itsestään liian nopeasti ja liian laajasti...
Siis etsimään itseään itsensä ulkopuolelta ja usein kyse on alueista, joihin hänellä ei ole lähellään tukea tai ihmisiä, jotka olisivat kokeneet samaa, joten hän on aivan yksin kokemustensa kanssa, eikä osaa sitoa niitä mitenkään tähän hetkeen, todellisuuteen ja ennenkaikkea itseensä.

Jotenkin pidän tärkeänä sitä, että jos löytää jotain itsensä ulkopuolelta mielenmaailmasta, sille olisi hyvä jo valmiina olla paikka omassa itsessä,,,muuten sitä jää sinne projisointinsa maailmaan itsen ulkopuolelle...ns.harhaan ja sen 'todellisuuteen'.
Nähdäkseni tämä on hiukan sama asia, kuin maadoittuminen, eli yhteys tähän hetkeen ja todellisuuteen. Turvallisuus. Luottamus. Juuret.

Aihe on erittäin mielenkiintoinen. Ja myös tärkeä. Aivan liikaa väärinymmärretty osaltaan kait tämäkin kyseinen 'sairaus'.

Tukea ja ymmärrystä tällaisen diagnoosin saanut ihminen ainakin tarvitsee. Ihmistä, joka ei teilaa harhana hänen kokemuksiaan, vaikka se osaltaan sitä olisi, mutta niimpä on yleensä kuuntelijankin mielenmaailma, joten yhtä ymmärryksellä voi näitäkin kuunnella. Eipä niihin tarvitse hypätä mukaan, kunhan kuuntelee, todella kuuntelee sydämellään.
Myös kosketus on tärkeää, oikeastaan erittäin tärkeää. Mitä enemmän kehomme saa rakastavaa kosketusta, sen konkreettisemmaksi sen olemus meille tulee ja sen turvallisempi on elämän kokemus. Sen lähemmäksi pääsemme tätä hetkeä ja todellisuutta.
 :santa_smiley:

Ps. Lisäksi tuli vielä ajatus, että sinällään nykylääketiede ja vaikka nyt esim.psykologiassa/psykiatriassa ei ole väärässä sinällään diangnoosiensa kanssa ja terveyden määritelmiensä kanssa.
Mutta se mikä niissä 'tökkii' ja minkä monet ihmiset niistä epämääräisestikin aistii, on se, että vaikka diagnoosi taikka tieteellinen tutkimus olisikin suuri ja todellinen ja tietyllä tapaa oikeakin 'löytö', se on oivallettu pelon kautta, eikä ymmärryksen.
Yritetään päästä 'maaliin' ja terveyteen sekä eheyteen suoraan läpikäymättä sitä sisäisensä kokemuksena.

Eikä tämä ole pelkästään 'nykylääketieteen ongelma', vaan se näkyy kyllä monessa muussakin. Se on yksilökohtainen ongelma, etsiä vain mielenmaailmassa ratkaisuja ja kokemuksia, eikä avata porttia sisimpäänsä ja kokea sitä. (eikä tarvitse edes olla 11:11:11, joka ei siis ole sisäiseen kokemuksen liittyvä juttu)  :santa_wink: Sisäisyydessä kun sitä aikaa ei ole.
 :angel:

En ole minäkään asiantuntija, mutta kokemusta on parin tutun sairastumisesta sekä yleisesti siitä, miten vähän mielen sairauksista ylipäätään tiedetään tai niitä ymmärretään (itseni mukaan lukien, aiemmin tietoa oli todella vähän, nyt jo pikku hiukkasen enemmän). En tiedä, onko varsinaisesti skitsofreniaa kummallakaan tutullani diagnosoitu, mutta rajut psykoosin oireet oli molemmilla ja pääsivät onneksi heti hoitoon. Tapauksiin liittyi mm. näkö- ja kuuloharhoja sekä valtava ahdistus ja pelkotiloja. Sairastuminen oli molemmissa tapauksissa pitkään jatkuneen stressin seurausta, joten kumpikaan heistä tuskin koki olevansa tasapainossa tai nauttivansa elämästä, vaikkei heillä itsellään varsinaista sairaudentunnetta ollutkaan. On kuitenkin todellakin aika häilyvä raja se, mikä voidaan määritellä terveydeksi ja mikä sairaudeksi ja on hyvä, että tätä elämää katsotaan välillä vähän laajemmastakin vinkkelistä ja hyväksytään joukkoomme sellaisetkin, jotka eivät ole meidän kokemustaustaamme vasten tarkasteltuna "normaaleja".

Mirjamin kirjoituksesta siitä omaan itseen liian syvälle uppoutumisesta tuli mieleen vanhassa lukion psykan kirjassa ollut havainnollistava kuva spiraalista. Siinä kuvattiin mieleltään sairastuneen ihmisen ikään kuin kiertyneen tuonne spiraalin keskelle, kun reunalla ovat toiset ihmiset ja "ulkomaailma". Se, missä kohtaa tätä spiraalia itse kukin olemme, tietysti vaihtelee, mutta jos luisuu liian syvälle, on vaarassa menettää kontaktinsa toisiin kokonaan. Toisella sairastuneista tutuistani esim. on taustallaan vaikea suhde toiseen vanhempaansa ja hän on tyyppiä, joka jatkuvasti pohtii sitä mitä muut kulloinkin sanoivat ja tarkoittivatkohan ne nyt sillä jotain muuta. Stressin alla tämä taipumus varmaankin vain vahvistui ja muuntui lopulta harhoiksi ja peloiksi, jotka heijastuivat toisiin ihmisiin, neutraalikin tilanne näyttäytyi uhkaavana ja pahana.

Tässä vielä netistä löydettyä määritelmää skitsofreniasta(http://www.mtv3.fi/poliklinikka/Psykiatria.shtml/117668?Skitsofrenia)


Minusta olisi tärkeää, että tietoa levitettäisiin, jotta sairastuminen voitaisiin ehkäistä tai ainakin tunnistaa ajoissa. Mielen terveys on yhtä tärkeää - jollei tärkeämpääkin - kuin ruumiin terveys, eikä sairastuneita auta hyljeksiminen vaan sairauden ymmärtäminen.

Hieman skitsofreniasta:

http://www.global-vision.org/dream/dreamch2FIN.html

Heh, tuli mieleen ajatus;
Olisiko psykoosi/skitsofrenia masennuksen toinen ääripää....
Psykoosissa/skitsofreniassa mieli luo itsen ulkopuolelle psyyken kokemuksia, irti tästä hetkestä...
Masennuksessa (ei siis mitään 'muo masentaa tyyliin, vaan sitä ihteään) taas ihminen kääntyy sisimpäänsä ja saattaa uppoutua syvällekin....eikä saa otetta myöskään tavallaan tästä hetkestä....

Oisihan se aika loogista....kun miettii näitä 'hengenmaailmankin' juttuja... :idiot2:

 :santa_cheesy:

"On perusteltua katsoa, että termi ’sairaus’ ei liity akuuttiin kuohuntavaiheeseen vaan psykoosia edeltävään persoonallisuuteen, joka on syvällisen uudelleenjärjestäytymisen tarpeessa. Tällöin akuutissa psykoottisessa jaksossa tapahtuvaa uudistumisprosessia voidaan pitää luonnon keinona panna asiat kuntoon."

- John Weir Perry

Mitenkäs tuon nyt sitten tulkitsisi.....  :idiot2:

Tästä "sairaudesta" kuulee näitä "kukakohan on se sairas" nälväisyjä. Ja todella harvoin kukaan vastoin tahtoaan "paraneekaan". Oli sairaus mikä tahansa. Ehkä ensin on hyvä kartoittaa itselleen motiivit, mitä haluan ja miksi. Ja sitten miettiä kannattaako tuohon "sairauteen" puuttuakaan.

Kun sitä on tässä seurannut läheltä äitini siskon kamppailua ko.sairauden kanssa niin kyllä välillä ihmetyttää näiden lääkäreiden touhu! :o :( >:(
Juuri kun täti on saanut jonkinsortin lääkityksen niin ei kauaa mene kun sitä taas vaihdetaan tai lääke ei enää tehoa!:tickedoff:
Pitäisiköhän kokeilla hänelle jotain vaihtoehtohoitoa?ainakin olen kuullut,että sahaja yoga on joillakin auttanut..tosin en uskalla sitä hänelle ehdottaa kun en oikein tiedä miten hän siihen suhtautuisi tai auttaisiko sellaiset hoidot näin vakavaan sairauteen laisinkaan! :santa_rolleyes: :santa_embarassed:

Onneksi hän näin joulunaikoihin on kunnossa... :santa_grin:

Hellävarainen jooga olis varmaan hyvä lääkityksen ohessa. Melkein mikä tahansa vaihtoehtoinen ja omaa panosta vaativa on hyvä, jos sairastunut itse on siitä kiinnostunut. Jos halutaan vaan muiden hoitavan tämä minun sairauteni, koska minussahan ei mitään vikaa ole, ei yleensä tuloksia tule. Sori karkea ilmaisu, mutta potuttaa itseäni katsella vierestä tämän tapaista.

Tällaiset sairaat yleensä tykkäävät jutella. Mutta harvoin puhuvat mistään olennaisesta. Ainakaan nämä harvat, joiden kanssa olen tekemisissä. Menee tylsien yksityiskohtien jahkaamiseksi. Sitten heistä itsestään ei useinkaan saa puhua. Ja neuvoja on ihan turha tupsahtaa mieleen tai edes kiertäen kaartaen johdatella. Joskus tuntuu, että täytyy oikein jättää mainitsematta mitään ihan normaaliakaan, että toisellekin jää vielä jotain keksittävää. Jos se vaikka siitä olisi kiinni että täytyy saada tehdä mitä itse haluaa. Vaikka näinkään ei ole vielä tapahtunut. Kärsivällisyyttä tarvitaan, eikä itsekään halua pompoteltavaksi joutua. Usein sen verran jaksan kuunnella kunnes he alkavat itse määräillä tai vaatia jotain omituista.

Hyvää joulua Inka, ja muille kans!
  :santa_smiley::smitten:

Tänään klo 20.00 tulee elokuva Kaunis Mieli joka kertoo skitsofreniasta, suosittelen, itse pidin siitä, ja antaa jonkunasteinen näkemys sairaudesta.

Itse en ole niinkään varma olisiko tuo jooga kovinkaan hyvä, mikäli joogassa ei ole kyse
maadoittumisesta.

Oma näkemys/ajatuksia sairaudesta on, että kyseisillä ihmisillä tuo "suoja" piilotajunnan/alitajunnan/varjojen ja arkitodellisuuden välissä on täysin olematon.

Lisäksi näkisin, että henkilöllä tuo aura on suhteellisen rikki, chakrat myöskin, kuten myöskin on jonkun trauman seuraamaamuksesta nuo "kanavat" auennut liian nopeasti, jolloin psyyke ei ole kerennyt sopeutumaan tai ymmärtämään mistä on kyse.

Nuo kemialliset lääkkeet sinänsä ei välttämättä ole kehon kokonaistoiminnan kannalta paras mahdollinen vaikutus (rikkoo chakrat/auran vielä enemmän), joten voi olla tuollainen jatkuva oravanpyörä.
Mieli voi hyvin mutta keho kärsii.

Muistaakseni kryonilla oli jossain nettivisuilla vastauksia tästä sairaudesta.
(aivojen sähkötoiminnan häiriö).

Toivottavasti tähänkin sairauteen on tulevaisuudessa paremmat hoitomahdollisuudet (luonnolliset) ja paranemis ennusteet.

Psykoosista yleensä sanotaan, että se on  jopa myönteinen ja parantava tila. Siitä ei tavallaan enää pääse "alemmaksi". Ääripiste kulkee siinä, eikä siitä tilasta ole kuin yksi suunta ja se on ylöspäin(ellei psykoosi kroonistu ja näin diaknosoidu skitsofreniaksi). Tietysti ihminen voi olla erityisesti itselleen vaarallinen tolkun mennessä, mutta kontrolloidussa tilassa paraneminen ja minäkuvan rakennus voi jälleen alkaa.

Ootte ihanan ymmärtäväisiä.  :)

oHo :o
Mitähän mä nyt menin tekemään?

Katsoin tuon kyseisen elokuvan. Kaunis mieli, kaunis elokuva.
Syvällinen elokuva se oli ja kuten tuolla alussa mainitsinkin jo kosketus on tärkeää....
 :santa_rolleyes:
Jonkinasteisestihan mielenmaailma on aina 'skitsofreeninen'.....
Koska se luo kokemukset käsitteelliseksi teoriaksi ja jos sille ei löydy todellisuudesta kosketuspintaa...se muuttuu....'mielinmaailmaksi', ainostaan psyykkiseksi kokemukseksi.
Ja toisaalta 'hallittu skitsofrenia' luo uutta.....  :santa_wink:

Hienoja ajatuksia...


Onhan noi jotku mestarit sanoneet että jos alkaa joidenkin
chackrojen kanssa toimimaan ja pelleilemään vielä kun
ei ole tarpeeksi tietoa ja visualisointi-taidot ovat heikot
niin siitä ei ole kovin kaukana että tekee itsensä hulluksi.
Sen takia minun mielestä siinä ei ole mitään järkeä kun
pidetään meditaatiotilaisuuksia niin aloitteleville mietiskelijöille aletaan
heti tunkemaan chakramietiskelyä, vaikka kokemus ja ymmärrys
eivät vastaa sitä mitä tarvittaisiin.

Voisin kuvitella skitsofrenian ja psykoosin alkavan siitä
että kieltää itsessään ominaisuuksia hyvin pitkän aikaa
ja tukahduttaa niitä. Sekä siitä että toimii kaksinaamaisesti
toisten ihmisten parissa. Huijaa/pettää. Eli näyttelee
rooleja ja pitää toisia nappuloina jolloin mieli muovaa
kaksi eri persoonaa. Toisessa pelkät hyvät ominaisuudet ja toisessa
pelkät huonot.
 Vaikka luonnollinen tapa olisi hyväksyä ominaisuutensa
ja olotilansa sellaisena kuin se on. (mikä ei tietenkään tarkoita sitä
etteikö tarvitsisi kehittää ominaisuuksiaan jaloimmiksi. Jalostaa/muuntaa)
Tämä toiminta tietenkin aiheuttaa hyvinkin monimutkaisia
ja vaikeaa karmaa omalle kohdalle. Siis taitamaton toiminta (varastaminen,
himoaminen, valehtelu, riitojen muodostaminen, tappaminen.)
Kuten hermostuneisuutta, jännittyneisyyttä, pelkoja, ahdistusta.
Jolloin ihminen voi kokea maailman luhistuvan niskaansa,
kaikkien muiden suunnittelevan ja vihaavan itseään. Masennus.
Josta seuraa taas se että alitajuinen mieli keksii pakokeinoksi
tästä kaikesta mielikuvitusmaailman joka on kaikkea muuta kuin
todellisuus. Missä voi olla sitä mitä ei tuntenut olevansa tässä
maailmassa. Missä tapahtuu sitä mitä ei mieli tuntenut
(kuten James Bondin. Elokuvamaisia tapahtumia, Fiktioita.)

Ja jossain tapauksissa kyse on pelkästään vammasta päässä
joka aiheuttaa aistiharhoja. Ei tarvi olla iso vika jos se on päässä.

En tiedä meneekö se ihan näin. Virheitä saattaa olla...

(edit. otin hienoja ajatuksia alta pois, vaikkakaan ei vastaa mitään järjestystä
Joku voisi ymmärtää sen väärin ja kokea sen henkilökohtaisena loukkauksena
vaikkakin kyse on pelkästä riimittelystä)

Onpa hyviä kirjoituksia aiheesta.

Olen elämässäni seurannut läheltä ko "sairautta". Samoin myös vähän kauempaa, ts naapurissa, sekä kuunnellut erään ystäväni kertomaa läheisestään.

Minä jaksan uskoa että kaikki "sairaat" paranisivat jos saisivat rakkautta, eivätkä esim. skitsofrenia-leimaa otsaansa.

Jotenkin tuntuu että ihminen putoaa pimeään ja hänellä todennäköisesti ei ole voimia tulla sieltä ylös valoon omin voimin. Mahdollisesti ympäristö ahdistuu, eikä siten kykene ojentamaan auttavaa kättä. Samoin käsitykseni mukaan lääketiede toimii, yhtään väheksymättä, mutta asia nk. sairaus täytyy saada raameihin, omaan hallintaan, siksi se laitetaan jonkun nimikkeen alle, eikä ihmisen "tarvitse" tehdä sille muuta kuin kirjoittaa niitä lääkkeitä.
Ei elämä saisi olla niin, ei kenenkään kohtalona saisi olla leima otsassa: sairas.

Hyvää Tapaninpäivää kaille ja terveyttä!

Hyvin pitkälti todellakin saattaa olla kyse siitä, että ympäristö ja yhteiskunta sekä läheiset eivät kykene luomaan pohjaa ja ymmärrystä 'laajentuneelle mielelle'.  :santa_shocked: Eli ympäristön ahdistus on usein kyseessä, kun luodaan diagnooseja ja annetaan lääkityksiä.
Mutta toisaalta, yksilön ympäristö osaltaan myös heijastelee itsen sisäisiä kokemuksia yksilöön, joten mikään ei ole kovinkaan suoraviivaista. Oma mielen ja kokemuksellisuuden epävarmuus ja epäröinti heijastuu myös itsen ulkopuolelta....
Joten martyyriuskaan ei ole ratkaisu eheyteen.  :santa_wink:

Koska lopulta emme voi syyttää itsen ulkopuolista elämää kuin marttyyriuteen asti, on yksilön vastuu ehkä suurimpia pointteja kuitenkin lopun viimeksi.
 :santa_cool:
Rajojen luominen itsen olemukseen on melkoisen oleeellista.... :santa_rolleyes:

Toteaminen ja syytös = kaksi täysin erillään olevaa ilmiötä.