Astro Foorumi

AthaMaarit MUOKS:
Löysin sattumalta m. Bellan, Esmiraldan ja minun parisuhteen periaatteita henkisistä näkökulmista ruotivan keskustelun vuosien takaa. Koska parisuhde aiheena nousee esiin säännöllisin väliajoin, päätin tehdä tästä pysyvän aiheen Henkimaailman osioon. Tässä oli nimittäin aika syvääluotaavia pointteja puolin ja toisin!  :coolsmiley:

Kirjoiteltaa rohkeasti omia vastauksia, kokemuksia, ajatuksia, näkemyksiä ja tuntemuksia tähän ketjuun, vaikka se herjaakin, ettei aiheeseen ole vastattu ja haluatko varmasti kirjoittaa.



Pieni kysely vielä. Miksi olet juuri sen henkilön kanssa, jonka kanssa olet? Miksi hän on juuri "sinun kumppanisi" eikä jonkun toisen? Tähtikartat? Mikä luo sen sidoksen, jonka voimalla ihmiset ovat yhdessä pitkän aikaa? Siis kun tuosta omasta pitkästä suhteesta on jo niin kauan ja alan tottua kohta olemaan itsekseni, se ei olekaan niin itsestäänselvää enää. Eniten ihmettelen juuri tuota, että mikä pitää ihmiset juuri sen toisen kanssa, erojahan tulee, mutta siis. Miksi ihmiset rakastavat juuri jotakuta enemmän kuin toista? Mitä enemmän olen juttuja lukenut, sitä enemmän tuntuu että kaikilla on kuitenkin jotain yhteistä - jopa eri merkeillä, eri elementeillä saattaa olla ajatuksissa yhteistä jne.

Siis miksi olet juuri Sen henkilön kanssa pari, joka nyt on kuviossa? Voitko kuvitella että se olisi joku toinen tms? Onko rakkauden tunne TODELLA jotain niin yksilöityä, eikä vaihtuvaa? kysyypi  :kuu: :jousimies:

Kaikki ihmiset ovat elämämme polulla sen aikaa kun se on tarkoituksen mukaista. Huonoistakin suhteista oppii ja joillakin se yksi ja ainoa on ja pysyy, koska se on parhaaksi elämänkaaren kannalta. (omaa tilannetta sen enempää kommentoimatta...  :P)

Hmmm.. rakkauden TUNNE syntyy siis tarkoituksenmukaisuudesta? Kuulostaa vähän pölynimurin letkun ostamiselta?  ::) Anteeksi.. niin, siis kuitenkin?

Tuohon Rakkauden tunteen syntymiseen heitän tällaisen jutun, on tosin nähnyt täällä ennenkin ;D Allekirjoitan nämä täysin, en vain siksi, että ne ovat kanavoituja vaan siksi, että sydämessäni/intuitiollani tunnen nämä oikeaksi. Samaa mieltä kanssani ei tarvitse olla, enkä sitä oletakaan, enkä myöskään koe, että minun täytyy selittää kenellekään, miksi juuri näin ja noin :) Pääasia, että asia on minulle selkeä pääkopassani! ;D

(--)Olen aina luopunut ihmissuhteista, kun ne ovat käyneet hankaliksi. Sen seurauksena minulla on ollut monia peräkkäisiä ihmissuhteita, vaikka lapsena ajattelin että niitä olisi vain yksi. En tunnu tietävän miten ihmissuhteesta pidetään kiinni. Luuletko, että ikinä opinkaan? Mitä minun pitää tehdä, että se onnistuisi?

-   Saat asian kuulostamaan siltä, että ihmissuhde on onnistunut jos siitä pidetään kiinni. Yritä olla sekoittamatta pitkäaikaisuutta hyvin tehtyyn. Muista, että sinun tehtäväsi tällä planeetalla ei ole ottaa selvää kuinka kauan jaksat pysyä samassa ihmissuhteessa. Sinun tehtäväsi on tehdä valintoja ja kokea kuka todella olet. Tämän tarkoituksena ei ole puoltaa lyhytaikaisia suhteita, muttei pitkäaikaisiakaan mitenkään erityisesti vaadita. Tämä verran voin kuitenkin sanoa: pitkäaikaisissa suhteissa on suuria mahdollisuuksia molemminpuoliseen kasvuun, ilmaisuun ja täyttymykseen ja se on oma palkintonsa.

(---) No miten minä onnistun siinä?

-   Ensinnäkin sinun on varmistuttava että aloitat suhteen oikeista syistä ((---) Tarkoitan ”oikeaa” suhteessa siihen suurempaan tarkoitukseen, joka elämälläsi on). (---) Useimmat ihmiset aloittavat suhteensa ”vääristä” syistä: he haluavat tehdä lopun yksinäisyydestä, täyttää tyhjän kohdan elämässään, saada rakkautta tai hankkia rakkauden kohteen – ja nämä ovat väärien syiden parhaasta päästä. Jotkut yrittävät kohentaa ihmissuhteen avulla sukupuolielämänsä laatua, toipua edellisestä suhteesta tai, uskokaa tai älkää, silkkaa ikävystymistään. Mikään näistä syistä ei toimi, eikä sellainen ihmissuhde onnistu, jos se ei muutu jyrkästi sen kuluessa.

Minä en ole aloittanut ihmissuhdetta noista syistä.

-   En ole asiasta niinkään varma. Et taida tietää miksi olet ne aloittanut. Et ole varmaan edes ajatellut koko asiaa. En usko sinun aloittaneen ihmissuhteita harkitusti. Luulen, että olet vain ”rakastunut”.

Niin juuri

-   Etkä varmastikaan ole pysähtynyt miettimään miksi ”rakastuit”. Mihin reagoit rakastumalla? Millaisia tarpeita rakastuminen sinussa täytti? Useimmille ihmisille rakkaus on vastareaktio täyttymyksen kaipaukseen. Kaikilla on tarpeita. Yksi tarvitsee sitä, toinen tätä. Kumpikin näkee toisessa tarpeensa täyttymyksen. Sitten tehdään – hienovaraisesti toki – kaupat. Minä annan sen mitä minulla on annettavaa, jos sinä annat sen mitä sinulla on. Liiketoimi se on, mutta ette puhu siitä rehellisesti. Et sano ”Minä tarjoan valtavan paljon” vaan sanot ”minä rakastan sinua valtavan paljon” ja siitä pettymykset alkavatkin.


(---) Sinun selityksesi vie suhteesta kaiken romantiikan. Mitä pahaa on siinä, että rakastuu korviaan myöten ajattelematta?

-   Ei mitään. Rakastu vain sillä tavalla niin moneen ihmiseen kuin tahdot. Jos kuitenkin haluat muodostaa elinikäisen ihmissuhteen, voisi olla järkevää lisätä mukaan vähän ajatustakin. Jos taas nautit suhteesta toiseen seilaamisessa – tai vielä pahempaa, haluat jääräpäisesti säilyttää suhteen, koska luulet, että sinun ”täytyy” – ja jos nautit tämän saman kuvion toistumisesta kerta toisensa jälkeen, silloin voit huoletta jatkaa samaan tyyliin.
(---) Jos te molemmat olette tietoisesti sitä mieltä, että suhteenne on teille tilaisuus eikä velvollisuus – tilaisuus kasvuun, täysimittaiseen itseilmaisuun, täyteen elämään, pikkumaisuuksien parantamiseen ja lopulta yhtymiseen Jumalaan sielujen sulautumisen kautta – ja sitoudutte siihen ettekä tavanomaisiin vakuutteluihinne, silloin suhde alkaa olla hyvällä pohjalla.

Onnistumisesta ei kuitenkaan ole takeita.

-   Jos haluat takeita elämääsi, et halua elämää. Haluat vain ennalta laaditun käsikirjoituksen toteuttamista. (---)

Olkoon. Ymmärrän. No, nyt suhteeni alkaa olla ”hyvällä pohjalla”. Miten minä saan sen jatkumaan?

-   Tiedä ja ymmärrä, että vastaan tulee haasteita ja vaikeita aikoja. Älä yritä välttää niitä. Ota ne avosylin vastaan. Kiitollisena. Pidä niitä Jumalan lahjoina, suurenmoisina tilaisuuksina tehdä kaikkea sitä mitä varten suhteenne aloititkin. Yritä ankeina aikoina olla pitämättä kumppaniasi vihollisena ja vastustajana. Älä pidä ketään äläkä mitään vihollisena – tai edes ongelmana. Opettele näkemään kaikki ongelmat tilaisuuksina. (---) Et koskaan vahingoita ihmissuhdetta – tai ketään ihmistä – näkemällä hänessä enemmän kuin sinulle näytetään, sillä siellä on aina enemmän, paljon enemmän.
- Neale Donal Walsch : Keskusteluja Jumalan Kanssa -

Enpä ole tuota noin ajatellut!  ;D Mutta jos alkaa miettimään, niin oliskohan rakkauden tunne sitten luotu ihan konkreettiseksi merkiksi siittä, että me täällä tajuttaisi pariutua niiden kanssa, kun tarkoitus on  :D Kuka nuita vastakkaisen sukupuolen edustajia muuten haluaisi nurkkiinsa?  ;D

Eli ajattelevatko kaikki että opin tässä nyt tän tyypin kanssa tätä, muuten en viitti rakastua, siis esmes romantiikan takia? Kauhea koulu, mut pitipä löytää joku, ja seksiäkin pitää olla, voi ei.

Tarkoitin tässä kuitenkin ennen kaikkea sitä YKSILÖLLISTÄ valintaa. Että miksi juuri joku on "minun" eikä joku toinen, eihän hän tosiaan välttämättä aina ole. Ja nuo NDWalschin jutut, joo, toimii ehkä hänelle mutta harva ajattelee kaikkea tiedostamisen kannalta. Siis että oltaisiin tarkoituksenmukaisesti rakastuneita juuri tiettyyn henkilöön, jotta.. (muuten yksi exä taisi käyttää tuota ilmaisua, "ei ole tarkoituksenmukaista" että se huuma jatkuisi tai palaisi, eikä se todella palannut, mutta miten "tarkoituksenmukainen" oli seuraava tunne, en tiedä..)

Kyllä minulle pisimmässä suhteessa tunne, sydän, seikkailu, rakkaus, jännitys tulivat ekana, ehkä se sielunyhteys sai sietämään sen muun sotkun. 

Eikäs siittä romantiikastakin voi jotakin oppia ;) Ja sielunyhteys jaksaa laittaa tekemään töitä suhteen eteen. Jos ei ole juuri mitään yhteistä, niin kuka sitä suhdetta sitten jaksaa, kun ei ole romantiikkaa enää jäljellä  :P

kaikilla suhteilla joita tähän omaan elämäämme haalimme on jokin suurempi tarkoitus.

mielestäni sillä ei ole niinkään väliä rakastatko toista päivän, muutaman kuukauden,vuosia vai vaikka koko loppu elämäsi.

tärkeintä on rakastaa tässä hetkessä juuri niin kauan kuin se on vaan kestääkseen...

Henkisestihän Rakkauden tunne on sielun normaali olotila, koska Universaali Rakkaus vallitsee puhtaana siellä mistä me olemme kotoisin. Maan päällä (tai missä tahansa planeetalla, jonne synnymme) me tiedostamattammekin haemme tuota meille luontaista olotilaa ja mitenkäpäs se yleisemmin täällä saavutettaisiinkaan kuin toisen henkilön kautta - rakastumalla. Todellisuudessahan me emme tarvitse toista henkilöä kokeaksemme rakkauden tunnetta ;)

Ennen kuin synnymme sovimme sielujen kanssa, että perustamme parisuhteen tällöin ja tällöin. Meille myös näytetään, että "minä näytän sitten tällaiselta" tai "tapaamma tällaisessa paikassa/tilanteessa" jotta tunnistaisimme toisemme. Toki, pakkohan näihin suhteisiin ei ole ryhtyä, vapaan tahdon avulla teemme mitä haluamme ja on myös luonnollista, että sitä ehtii unohtaa toisen ulkonäön ja ennen elämää sovitun treffaamisen tänne synnyttyään - unohdammehan me niin hiton paljon kaikkea muutakin! :D

SA - omissa parisuhteissani olen oppinut aina jotain uutta. Jokainen herra on ollut läheinen henkilö menneestä elämästä (eka oli veli 1300-luvulla, toinen aviomies 1600-luvulla ja kolmas rakastaja 1300-luvulla). Kahden viimeisen kanssa käytiin karmaa läpi puolin ja toisin, veli tuntui muuten vain rakkaalle ja pohjusti tämän elämän haasteita niin, että rakkaussuhteemme synnytti välimme syvän veli-sisko suhteen, kuten 1300-luvun elämässäkin.

Rakastua saa, jos niin haluaa, ei sitä kukaan kiellä. Tärkeää minusta on vain katsoa peiliin ja miettiä, MIKSI rakastuin. Minulla nyt kun on aina pakonomainen tarve saada selitys kaikelle, mitä elämässäni tapahtuu - myös sille, miksi tämä henkilö herättää minussa rakastumisen tunteen tai miksi suhde syntyy. Se helpottaa elämääni, mutta tietenkään tällainen toimintapa ei sovi kaikille, enkä sitä oletakaan :)

Kaikkien kolmen suhteen kohdalla tiesin jo niissä ollessani, etteivät ne tule kestämään, eikä mies ole Se Oikea minulle, vaan suhteet ovat karmallisia, puhdistavia kokemuksia meille molemmille (vaikka miehellä tuskin oli mitään hajua tästä henkisestä suhteen puolesta, mutta samapa se minulle. Henkisyys vaikuttaa, vaikkei tajuaisikaan sen vaikutusta ;D)

En edes usko, että minulle tulee olemaan tässä elämässä Sitä Ainoaa Oikeaa, jonka kanssa vanhenen yhdessä. Viihdyn niin hirveän hyvin yksikseni ja voisin väittää, että olen sinkkuna kaikkein onnellisimmillani ^____________^ Jos suhde sieltä tulee (tai suhteita) niin sitten ne tulevat, mutta en jaksa miettiä tai masennella niiden perään. Haaveilla tosin saa ja ehkä tuo Kuu-Rapu ja Venus-Härkä tekevät minusta haaveilevan romantikon.... :D ;D

Minähän toivon kaikille rakkautta (eri muodoissaan). TAI sitä että osaisi olla niin onnellinen kuin sinä AM ilman suhdetta!

Siis "tarkoituksenmukaista" on rakastaa se hetki sitä naamaa joka on edessä, ja kun juttu loppuu niin uusi naama kehiin, ja sanotaan että olen tässä nyt oppinut tän jutun?

Ovatko ihmiset todella olennaisesti niin erilaisia että
-et voisi rakastua lähes kehen tahansa (no minä en voi, koska en rakastu)
-kumppanisi ei voisi rakastua kehen muuhun tahansa (vaikka se loukkaisi aikansa)
-et ole kenenkään kanssa jos se ei ole "tarkoitettu"
-kukaan sellainen ei tule rakastamaan sinua, joka ei ole jossain linkissä kanssasi (AM; voisitko rakastua ilman että tunnet menneestä?)

?? romantiikasta voi oppia =? Mitä, elämästä nauttimista? Se olisikin loistotavoite ja hankalampaa itsekseen.  8)

"Meille myös näytetään, että "minä näytän sitten tällaiselta" tai "tapaamma tällaisessa paikassa/tilanteessa" jotta tunnistaisimme toisemme."

Tuon allaolevan allekirjoittaisin oman regressioni perusteella, muuten ei olisi hajua tuollaisesta. Tarkoitan seuraavaa kokemusta, johon minulla on siis todella oikeus olla menemättä, mutta kehittyykö se TUNNE sillä perusteella että "näinhän sopimuksessa lukee."  ;D

Opin, mitä on rakastaminen, vasta erottuani.
10 vuotta harjoiteltiin rakastamista, elämistä ja olemista,
osaksi tottumuksen-, osaksi aivan käsittämättömän tahdonvoimalla.
Ja kun vihdoin päästiin eroon toisistamme, olo helpottui -
helpottui oikeasti niin paljon, että vasta nyt olen alkanut Rakastaa tuota ihmistä;
hyväksyn hänet sellaisena kuin hän on, yrittämättä muuttaa häntä.
Ennen näin vain eri puolia hänestä - hyviä ja pahoja - ja etsin niille selityksiä -
itseasiassa se varmaan oli yksi syy niin pitkään jatkamiseen,
kun se oli niin mielenkiintoista;
antoi jatkuvasti aihetta analysointiin ja elämän pohdintaan :D ~~
mutta nyt näen hänet kokonaisuutena, joka on tarkoituksensa mukainen.
Ja olen KIITOLLINEN kaikista opetuksista, joita hän minulle välitti,
ja edelleen välittää ~ välittää ~~~
pariutuminen, suhteen syntyminen johonkin just tiettyyn ihmiseen tapahtuu
varmaankin nimenomaisesti tuon välittämisen kautta. On jotain välitettävää -
Kaikkeuden viestejä sulle ja mulle  :smitten: :smitten:

Okei, siis Jari Kurri ja Vanessa jne, oppivat JUURI toisiltaan näitä juttuja, kuten myös Jani Sievinen oppii Marin kanssa, eikä missään nimessä Suskin kanssa, enää? Sievinen taisi olla  :oinas: mutta kun en seurannut asiaa tarkkaan, en tiedä sopiko jompikumpi nainen jotenkin paremmin kuvaan. Tms? Ajattelevatko he oppimista vai ulkokuorta ja nautintoa? Siis tuli vaan mieleen tämä julkkisjuttu tässä siinä mielessä, että ihmiset tuntuvat vaihtavan suhteita vähemmän merkittäviltä vaikuttavista syistä. No siis itsellä yksi on muistuttanut toista, paitsi muiden mielestä, ja lisäksi exäni sanoo että vaimonsa joko muistuttaa minua tai hänkin on henkisyydestä kiinnostunut tms. Ainakin nuo vaikuttivat ottaneen tumman ja fiksun (hm, noh, ainakin koulutettu) jälkeeni, tämä viittaa ehkä siihen että ihmisillä on tietyntyyppinen maku, mutta mutta.. voisin kuvitella, että minussa ja noissa naisissa onkin jotain yhteistä jollain tavalla.

Lukiko joku muuten mitä J Parviaiselle tapahtui "pettymysten" jälkeen? Eikös hän ollut naisastrologin kanssa? Mies on kasvattanut tukkansa ja partansa ja lähtee boheemiksi Ranskaan..!  :coolsmiley:

Minkä jälkeen tuo henkilö ei ole enää "minun" vaan sen "toisen". Ja silti.. kumpikin heistä saattaa löytää jostain toisesta ihmisversiosta samoja juttuja, ulkoista, sisäistä, tunnetasoa, taustaa jne. vielä noidenkin jälkeen. Opitaan - mitä? Jotain syvällistä vai vain vaihtelua? Jotkut eivät voi ymmärtää mitä toiset toisissaan näkevät, ja nämä ovat aivan lääpällään keskenään.. mutta eivätpä ole kun soppari on täytetty? Tai sitten vaikkapa yrittäminen yhdistää, mutta ei sekään takaa rakkauden kestoa, mutta ehkä he oppivat siis jotain. Itse kai en tuntisi vesi ja maaelementtiä ilman eräitä?

Mutta vastailkaapa omasta puolestanne, tämä oli tällaista höystettä.    ;)  :venus:  :vaaka:

Biologisesti varmaan se, että olemme kumpikin tykänneet toistemme 'tuoksuista'.  ;)

Järkevästi ajatellen pystyimme molemmat tukemaan, antamaan omastamme ja auttamaan toisiamme.

Esoteerisesti olen melkein ihan varma  ::) että mieheni on minulle hyvin tuttu kaveri edellisistä elämistä.

Elämää ajatellen kunnioitamme molemmat toisiamme, ainakin minä tunnen sen, meillä on paljon yhteisiä mielenkiintoja, kuten luonto ja kirjallisuus (vaikkakin ihan eri alueilta)ja kulttuuri, ihmiset ennenkaikkea.

Sitten on ollut ihan sopivasti intohimoa ja vieläkin rakkaus liikuttelee sydäntä.  :smitten:

Siis paras mahdollinen juttu loksahtanut pariutumisen kannalta!  :D  Ja siemenkin ollut tuottavaa.

Siis nämä asiat riittävät myös pitämään yhdessä, eli liima on tarpeeksi vahvaa? Ja kumpikaan ei rakastu kehenkään toiseen tms?

http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?p=218950

http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1191762

http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1373522

En usko, että rakastuisin enää henkilöön, jonka kanssa minulla ei ole sidettä jo ennestään aikaisimmista elämistä. Olen muutenkin hyvin nirso puolisoehdokkaisen suhteen, ihan siitäkin syystä, etten kaipaa puolisoa ;) En rakastu herkästi, vaan siellä pohjalla on oltava jotain suurempaa. Ulkoisilla puitteilla ja kohteliaisuuksilla minut saa ehkä mairiteltua, mutta ei puolisoksi asti! :D Suhtaudun parisuhteen aloittamiseen vakavasti, mutta huumorilla ;)

Tietenkin täytyy muistaa, että nuo sidokset, tuttavuudet ja ystävyydet eivät ole pompsahtaneet välillemme ihan yksinään vaan olemme itse olleet luomassa niitä. Nuokin kolme herraa, joiden kanssa olen jakanut yhteyden parisuhteen muodossa tässä elämässäni, ovat joskus olleet minulle täysin vieraita. Tälläinen tuttavuuksien ja sidoksien hankkiminenhan kuuluu kehitysmatkallaan lapsen ja nuoren sielun tasolla oleville sieluille. Jostain se on aloitettava ;D

Nämä rakkausjutut ovat henkiseltä kannalta sellaisia, ettei niitä voi järjellä ymmärtää. Kuten ei varmaan mitään henkistä seikkaa. Parisuhteita syntyy ihmisten välille hyvin monesta syystä, mutta yleisin on juuri menneiden elämien sidokset ja sielun sopimukset. Saatamme rakastua päätä pahkaa henkilöön, jonka tunnemme menneestä, mutta jonka kanssa meillä ei kuitenkaan ole sielunsopimukseen kirjoitettua parisuhdetta ja se meille suodaan. Ihmiset rakastuvat mitä erityisimmistä syistä ja rakkauden huuma saattaakin myöhemmin paljastua pelkäksi eläimellisten viettien ja vaistojen huudoksi, kunhan aikaa on kulunut tarpeeksi ;)

Se, miksi nyt varsinkin tuntuu olevan hirveät parisuhderumbat menossa johtuu minun mielestä siitä, että A) karman ja sielun kiertokulkujen vauhti on nopeutunut ja B) nainen on ensi kertaa viimeiseen 2000 vuoteen vapaa olemaan osallisena useampaankin parisuhteeseen elämässään kuin siihen yhteen ja ainoaan saamatta huoran leimaa otsaansa ja joutumatta yhteiskunnan hyljeksimäksi. Tämä helpottaa sielujen kiertokulkua niin, että nyt voidaan sopia samaan elämään suhde vaikka 15 henkilön kanssa, kun esim. 100 vuotta sitten siihen olisi saanut naisen kohdalla ehkä 2 ukkelia elämään - joko niin, että jää leskeksi ja menee uusiin naimisiin tai niin, että pitää toisen ukon piilossa rakastajana :D No, ei tietenkään aina noin varmastikaan ole ollut (että 1 puoliso ja 1 rakastaja), ei saa yleistää, koska yleistäminen kadottaa meiltä asioiden objektiivisen tarkastelukyvyn. :) 1700-luvun hienostopiireissä irtosuhteisiin jopa kannustettiin, muuten olit outo hyypiö ;D

Osissa maailmaa naisten alistaminen jatkuu yhä, valitettavasti.

Ei ole oikeaa eikä väärää, huonompaa tai parempaa, pysyvämpää tai rikkoutuvampaa parisuhdetta henkiseltä kannalta. Kuten Keskusteluja Jumalan Kanssa kirjassa sanottiinkin, ei maailmankaikkeutta kiinnosta, miten itse kukin säätää täällä rakkauselämänsä kanssa! :D Me olemme vapaita ja me voimme itse tehdä rakkaudesta ja parisuhteista juuri niin helppoja tai vaikeita kuin haluamme.

Koetan kysyä muutaman selkeän kysymyksen sinulta Atha. JA MUILTA! (naiskumppani, jos vastaaja mies- hetero..)  :laugh:

1) olivatko miehesi mielestäsi osia sinun OMAA sieluasi, ajattelen sitä aikojen alkua kun Jumaluus alkoi luoda sieluja. Miksi et voisi rakastua kehen tahansa? Jos kaikki on kuitenkin yhtä ja näet sen illuusion läpi, että muka olisimme erillisiä (ENTITEETTI-käsite)

2) syntyykö siitä siis automaattisesti sielullinen rakkauden tunne, jos on tunnettu joskus ja jos on joku sopimus? (ellei ole negat. karmaa) eli tässä odotellaan sopimusosapuolten ilmaantumista? ;D Rakastavatko tällaiset sielut toisiaan halki ikuisuuden, siis jos tapaavat ja vaikka eroaisivat, niin aikojen loppuun asti.

3) jos ei voi selittää järjellä, kuitenkin jollain tavalla kai pitäisi voida selittää se, miksi joku on jollekulle kuolettavan tärkeä, ja pettymykset, kärsimykset jne? Kun taas toiselle tämä henkilö ei merkitse mitään? ja koska tämä on jollekulle tärkeä, niin pysyy sen henkilön kanssa aikansa, kunnes - mitä? aika kokea toista? Joku oppii luopumaan helpommin, toiselle se on yhä vain vaikeampaa.

4) miksi joku kaipaa ja toinen ei kaipaa? siis kumppania? onko kyse siitä miten paljon rakkautta, voimaa tms on itsessä, vai joku 5, 7 huoneen planeetta-asetelma syntyessä tms? Kysyn tässä uudestaan miksi näissä huoneissa on eri yksilöillä niin eri planeetat.

5) edelleen, miten tulee se tunne että "tuo henkilö on nyt minun" vai onko hän vain lainassa kumppanina (tähtikartatko natsaavat) - vaikka olisi ne 50 yhdistävää tekijää - jos hänelläkin on 1000 muuta potentiaalista sielukumppania,  mutta ihmiset haluavat uskoa että heillä on se oikea (tarkoitan nyt niitä, jotka eivät ole kaksoisliekkinsä kanssa); itse olen kokenut että lopulta kukaan ei ole kenenkään, mutta samalla liima-ainekset ovat jotenkin kadonneet.  :D Näen ihmisten eroavan, pariutuvan uudestaan, esim 2 esimerkkiä joissa naiselle tullut paljon paremmin työpariksi sopiva rakastettu.

 :vaaka: :venus:

Mie vastaan tuossa paremmalla ajalla, SA. Kysymyksesi vaativat sen verran pitkiä vastauksia, etten ehdi niihin juuri nyt vastata ;D En normaalisti jaksa lähteä selittämään asioita, jotka ovat minulle selkeät, varsinkin, kun järjellä niitä ryhdytään miettimään (koska järkihän keksii lisää väitteitä siitä, miksi asia "ei voi olla näin" - kyltymätön ego ;D), mutta siis, yritän vastata. Kysymyksissäsi on hyviä pohdintoja!

Vastailkaa toki muutkin noihin kysymyksiin omia näkemyksiänne puolestani! :D

Terve

ei ole mielestäni kyseessä kyltymätön ego, vaan haluan ymmärtää sielulliset syyt. Nimenomaan se, miten sielu jaottelee rakastumista siihen ja tähän, sekä itseni että muiden kannalta. Miksi ei rakastu kaikkiin, jne. Voisi henkisesti rakastaa kaikkia, mutta yksilötasolla ei rakastu. Ja kaikki suhdesähläykset mistä täälläkin lukee, onko niille mahdollista löytää järkiselitys, tai laittaa asiat jotenkin loogisesti paikalleen. Kiitos!  :smitten:

Minä edustan nyt sitten varmaan tässä keskustelussa sitä pinnallista ja kehittymätöntä ääntä, mutta en oikein ymmärrä miksi kaikki asiat pitäiskikään analysoida tai järkeillä perinpohjaisesti...ainakaan tälläiset asiat.  :uglystupid2:

Oman kumppanini kohdalla en ole ikinä jaksanut edes miettiä, että miksi häneen rakastuin ja miksi hän minuun..miksi ensimmäiset tuntemamme 4 vuotta emme voineet sietää toisiamme ja miksi stten yht äkkiä kolahti.

Tai onhan niistä puhuttu...mutta molemmat olemme olleet tyytyväisiä vastaukseen, että silloin kun kolahti, oli aika ja kosmos (ja me molemmat) siihen kypsiä. Ja hyvä näin.

Toki jos nyt asiaa ruvetaan pidemmälle pohtimaan, niin meillä molemmilla on muistikuvia toisistamme edellisistä elämistä, ja esim astrokarttojamme katsellessa (kuunsolmut yms) kaikki merkit viittaavat siihen, että kyseessä on nyt elinaikainen sitoumus.

Mutta enpä sitäkään sen kummemmin jaksa  miettiä. Jos näin, niin hyvä. Opittavaa meillä varmasti löytyy toisiltamme ajan tappiin saakka. Jos tiet eroaa, niin sitten niin piti mennäkin. Ei se siltikään tekisi hänestä minulle yhtään vähemmän merkittävää ihmistä.

Jotenkin minua käy ahdistamaan, jos tälläisiä asioita liikaa järkeilen. Pääasia minulle on se, mitä tuntee sisimmässään oikeaksi...niinkuin AthaMaarit tuossa viittasikin.

Liika ajattelu ja asioiden pyörittely aiheuttaa ryppyjä...  :2funny:

Jaa, minua taas häiritsee rakastuileminen ja loppuminen (vaikka tunsi suhteet sisimmässään oikeiksi). JA juuri ne asiat mitkä moneen kertaan tänne laitoin. Että miksi juuri joku on se, jos on 1000 muutakin tarjolla (teoriassa, mutta eikö oikeasti; miksi ei?). En osaisi kuvitella etten vuosiin sietäisi jotakuta ja sitten rakastuisin? Hmm.. tulen jatkamaan ajattelua myös seuraavassa suhteessa, jahka tiedän miksi se alkaa.

Sister, tämä voi olla sama juttu kuin miksi en villiinny tietyistä bändeistä tai musiikista, sillä kun mietin asiaa älyn kannalta, ei ole motiivia mennä rokkikeikoille tms kokemaan elämyksiä, ainakaan kuten nuorena - tai sitten maku on henkistynyt, kai minä jonkinlaisista musiikin värähtelyistä vielä pidän .. jostain tuli mieleen tämä (varmaankin vertailen itseni ja erään sielun tapaan kokea). Tunteella eläminenkään ei tunnu olevan ratkaisu. Koska olen niin monta kertaa kokenut sen, että tunne loppuu tai muuttuu (ja minulla kyllä henkilöistä menee merkitys lopulta), siispä asialle on oltava motiivi.

Siis ideaalitilanteessa sielut kokevat suurempaa ykseyttä kun kehitytään, mutta usein tiet alkavat mennä ihan eri suuntaan, maahan, kaupunkiin, toimintaan jne. Kaikki on silti yhtä?

Miten muuten kartallasi näkyy elinaikainen sitoumus? Siis vainko kuunsolmut, oliko se ASCilla?  :kuunsolmu:  :askendentti:

Noihin kohtiin 1-5 saapi vastauksia laittaa, tuolla sivun ylälaidassa. Tarkoitus on olla objektiivinen.




 ??? ??? ::) :P

Minä olen sitä mieltä, että ensin ihastutaan, ollaan yhdessä ja se alkaa siitä sitten syventymään rakkaudeksi. Ihastumisen tunne voi olla voimakas, ja silloin sanotaan,että olen rakastunut. Minulla ainakin tunteet ovat vuosien varrella syventyneet miestäni kohtaan, vaikka hänessäkin on huonoja puolia ja pikku "vikoja" silti hän on minulle rakas ja hän kuuluu minun elämääni.
SA, vielä se mies sinunkin eteesi jostain tupsahtaa kun sitä vähiten odotat, sitten ei auta muu kuin mennä sorkat suorana mukaan.

No, nämä on sitten taas näitä näkemis- ja elämis-eroja. Itse en voisi kuvitellakkaan eläväni niin, että jokainen asia pitää järkeistää ja analysoida. Esimerkiksi musiikilla ja keikoilla käymisellä ei ole omassa elämässäni mitään järkeilyn sijaa. Musiikki on elämys. Ja se kyllä vesittyy jos asiaa käy järkeistämään.

Tai no, ehkä sitten motiiviksi ja syyksi riittää nimenomaan se elämys. Olen kyllä sitä mieltä että yksikään elämys ei ole turhaa tässä elämässä.

Tunne loppuu tai muuttuu, se on nimenomaan totta. Mutta miksi asiaa pitäisi ajatella aina negatiiviselta kannalta? Tunteen muuttumisen takiahan esim minä ja miekkoseni päädyttiin yhteen...kun ei enää koettukaan toisiamme ärsyttävinä, vaan äärimmäisen puoleensavetävinä. Ja syy tähän muutokseen on varaan juuri se, että molemmat tahoillamme vähän kasvettiin ja "valmistauduttiin" toista varten.

Jos tunne joskus muuttuu muuhun suuntaan, niin sen mukaan on sitten elettävä. Ei sitä voi mielestäni estää minkäänalisella analysoinnilla tai etukäteisvalmisteluilla, vaan asiat tapahtuu jos ovat tapahtuakseen.



No sen suuremmin meidän karttoihin tässä syventymättä, voisin noista kuunsolmuista vaan sanoa muutaman esimerkin, koska niistä olen tässä viimeaikoina lueskellut (Kiitos vaan ajatukselle vielä materiaalista miitissä)

Meillä löytyy mm. kuunsolmu-asc yhtymä, kuunsolmu-saturnus-yhtymä sekä kuunsolmu-kuu yhtymä.

Mutta eipä noillakaan sinällään mitään suurensuurta merkitystä ole..vahvistaapahan astrokartat sen, minkä molemmat tuntee sisimmässäänkin. Ja kuten sanottu, kaikki voi toki muuttua...mutta tärkeintä on se, mitä tuntee ja miten elää nyt. Huomisesta on kenenkään paha mennä sanomaan mitään varmaa..

Kyllä minun mieheni on ollut rakastunut toiseen, eihän sitä voi olla huomaamatta. Mutta ajattelen realistesesti, että se on luonnollista. Olen jopa tukenut hänen iloaan siinä. Olen itsekin ollut hyvin rakastunut.

Mutta...tiedän mitä tarkoitat kuitenkin tuolla rakastumisella. Se, että se se olisi vienyt toisen fyysiseen pettämiseen. Näin ei ole käynyt, en ainakaan tiedä! En usko, että mieheni olisi halunnut minua pettää tällä tavalla. On hän toki kertonut, miten naiset ovat joskus tulleet kovin likelle ja hän olisi saanut vaikka mitä. Ja hän on nähnyt että minua vietäisiin jos sen sallisin. On ollut pelkoja. Ymmärtäisin, että ei tunteita voi tappaa, niitä on hyvin monenlaisia.

Minulla on tosin tukena se, että mieheni on jo nyt iässä (nyt), jolloin häntä peloittaisi fyysiset hommat, tai miten sen sanoisin  ;). Siksi olen kokenut, että tunteista hänen on luvallista nauttia tässä elämässä ja tuntea olevansa ihailtu, kuten on ollutkin. En muutenkaan häntä omista, kun hänellä on edellisen perheen lapset ja läheiset. Osa miehestäni pitää kuulua myös heille.

Nämä eivät ole yksiselitteisiä asioita. Eteen tulee taas ne odotukset ja toiveet, jotka voivat olla erilaisia.

Eli siis miten nämä henkilöt sitoutuvat juuri teihin? Voi kuulostaa hassulta kysymykseltä, mutta todella mietin mikä se syy on, että jotkut kokevat juuri tietyn henkilön sopivaksi. Tähtikartat?  

"Mutta miksi asiaa pitäisi ajatella aina negatiiviselta kannalta? Tunteen muuttumisen takiahan esim minä ja miekkoseni päädyttiin yhteen...kun ei enää koettukaan toisiamme ärsyttävinä, vaan äärimmäisen puoleensavetävinä. Ja syy tähän muutokseen on varaan juuri se, että molemmat tahoillamme vähän kasvettiin ja "valmistauduttiin" toista varten. "

*En ajatellutkaan negatiiviselta kannalta vaan objektiivisesti. Miksi juuri tietty henkilö, mistä rakkaus syntyy, jos kerran kaikki on yhtä, miksei kaikkien välille.

Onko todellakin olemassa alkusielu, sieluperhe, jonka jäsenillä on toisiinsa vetoa - mutta ei ikäänkuin "ryhmänsä" ulkopuolelta. Tai jos rakastaa jossain elämässä, niin miten kauas se kantaa. Tai jos rakastuu tässä elämässä, rakastaako seuraavassa jne. Ei tarvitse ottaa niin vakavasti, kunhan heitän kysymyksiä. Ja tosiaan ehkä sain itse vain tarpeekseni tietynlaisesta elämysten hakemisesta, jos minua kiinnostaa enemmän se, mikä sitoo sielut toisiinsa pitkäaikaisesti. Joillakin nämä asiat yhdistyvät.. eivätkä vedä erilleen. 

Entiteetti, sielunsopimus, se "minun" kumppani? (kts Sister vaikka viittä kysymystäni) :angel:

Jos sieluperhe onkin olemassa en usko sellaisiin rajoihin!

Joskushan sielun kehityksen ja ymmärryksen laajenemisen kohdalla voi olla paljon sopivampi juuri joku aivan 'rajojen' ulkopuolelta tullut sielu.

Pääasia on kuitenkin, mitä oppii, mitä ymmärtää ja miten osaa toisen kanssa joustaa, antaen ja vastaanottaen ja monia asioita anteeksipyytäen ja anteeksiantaen. Miten hyväksyy itsensä ja toisen!  :smitten:

Minusta kaikenlainen kaikkiin kohdistunut positiivinen tunne on tärkeä ja jokainen kohtaamani vastavuoroinen ihminen on tärkeä. Miksi ei joku hetken tuttava olisi juuri se tärkein. Mene ja tiedä!  ::)

Mitäs Esmiralda ajattelet 5 kysymyksestäni. Haluaisitko vastata miten näet asian one by one. 

Jos tulee hyvin voimakas tunne, vetovoima, se lienee rakkautta. Itsellä valitettavasti sellainen tunne ei johtanut pitkään suhteeseen viimeksi. :D

Niin ja oletuksena kysymyksissäni on tietysti se, että jokaista rakastaa joku, minun mielestäni myös romanttisesti. Vai? Rakkauden tunteeseen ei tarvita toista ehkä, mutta suudelmaan tarvitaan.

Tähän voi tietysti vastata astrologisestikin, eli Mars-Venus asetelmat, au nousu ja kuumerkit, Juno, mitä muuta niitä oli, Vesta vai Vertex?

No niin, tässä nyt tulee jonkinlaista vastausta, minun näkemyksieni mukaisesti, mitä nyt olen saanut päivätietoisuuteen näitä tietoja nostettua :D


1) olivatko miehesi mielestäsi osia sinun OMAA sieluasi, ajattelen sitä aikojen alkua kun Jumaluus alkoi luoda sieluja. Miksi et voisi rakastua kehen tahansa? Jos kaikki on kuitenkin yhtä ja näet sen illuusion läpi, että muka olisimme erillisiä (ENTITEETTI-käsite)
Miehet eivät missään nimessö ole osa MINUN sieluani, koska minä en ole se Alkulähde, josta kaikki ovat lähtöisin, vaan osa tätä Alkulähdettä, kuten nämä miehetkin.
Alkulähde on kuin meri, josta on otettu pisaroita erillisiksi osaksi. Ne ovat edelleen samaa ainetta kuin meri ja merestä lähtöisin. Pisaralta olisi kuitenkin itsekästä ja polleaa ryhtyä ajattelemaan, että kaikki muut pisarat ovat juuri hänestä lähtöisin, eivätkä merestä. Pisaran on vain ymmärrettävä, että kaikki he ovat samasta lähteestä kotoisin ja näin ollen samanlaisia.
En ymmärrä, miksi minun edes tulisi rakastua kehen tahansa? Näyttääkseni, että olen jotenkin henkisesti korkealla? Maallinen rakkaus eli rakastuminen ja universaali rakkaus eivät ole sama asia. Maallinen rakkaus eli rakastuminen on universaalin rakkauden kalpea muoto, joka pitää mukanaan egomme haaveita, toiveita ja vaatimuksia.
Ihminen, joka lepää universaalissa rakkaudessa ei kaipaa rakastumista elämäänsä, koska hän on rakastunut koko ajan itse elämään ja kaikkeen siihen, mitä se kattaa sisällään. Rakastuuko äiti Amma esimerkiksi kaikkiin? Ei tietenkään, sillä hän rakastaa jo kaikkea ja kaikkia, pyyteettömästi.
Kuten Keskusteluja Jumalan Kanssa-pätkästä, jonka tänne lisäsin, voidaan lukaista, että yleensä ihmiset rakastuvat, koska tuo rakkauden tunne täyttää jonkin tyhjän kolon heidän elämässään. Tietenkään aina ei ole kyse tästä, kun ihmiset rakastuvat, mutta sanoisin, että se on hyvin yleistä.
Maallinen, ihmisten välinen rakkaus on hieno asia, mutta sitäkin tärkeämpää on löytää se Rakkaus kaikkialta. Silloin ei tarvita puolisoa tuomaan sitä rakkautta elämään, vaan Rakkaus löytyy jo itsestä ja sitä voi jakaa puolison kanssa.

Entiteeteillä ei sinänsä ole mitään tekemistä sen kanssa, kehen ihmiset rakastuvat tai miten he rakastuvat. Tietenkin oman entiteetin (eli eräänlaisen työryhmän) jäsenet ovat kaikkein tutuimpia, joten luonnollisestikin tunnemme selittämätöntä vetoa juuri tuttuihin sieluihin, mutta ei puolison tarvitse olla samasta entiteetistä. Entiteettien väliset rajat rikkoutuvat kuitenkin eikä missään sanota, että vain entiteetin A jäsenet saavat rakastua toisiinsa. Ei meille ole rajoituksia tai vaatimuksia missään (luojan kiitos!). Vaatimukset ja rajat lähtevät ihan itsekunkin pääkopasta, tosin universaalit pelisäännöt on hyvä oppia (kuten se, että sitä saa mitä tilaa jne.) Näitä pelisääntöjäkään ei kukaan meiltä vaadi, vaan voimme ottaa ne omaksemme sitten, kun haluamme näin tehdä.

Entiteetti ajatukseen voidaan taas käyttää tätä "pisara merestä"-esimerkkiä siten, että osa pisaroista laitetaan juomalasiin ja osa pahvimukiin. Pisarat ovat edelleen samoja pisaroita, samasta merestä lähtöisin, mutta puuhailevat vain omissa perheissänsä ja työryhmissänsä, olematta kuitenkaan erillään toisistaan. Juomalasin pisarat voivat tehdä halutessaan yhteistyötä ja sitoa ystävyyksiä pahvimukin pisaroiden kanssa jne. Entiteetti ei missään nimessä ole rajoite vaan eräänlainen universaali tukiverkko, jottei meidän tarvitse ihan yksiksemme ilman apua täällä tolloilla ja palloilla! ;D

2) syntyykö siitä siis automaattisesti sielullinen rakkauden tunne, jos on tunnettu joskus ja jos on joku sopimus? (ellei ole negat. karmaa) eli tässä odotellaan sopimusosapuolten ilmaantumista? Rakastavatko tällaiset sielut toisiaan halki ikuisuuden, siis jos tapaavat ja vaikka eroaisivat, niin aikojen loppuun asti.
Jos tapaat kadulla lapsuuden ystäväsi, olet varmasti iloinen ja tunnet tuon vanhan sidoksen sydämessäsi. Samoin vanhat tuttavat menneistä elämistä herättävät meissä lämmön (tai sitten inhon ;D) tunteen. Yllättävän pitkälle nämä ihmisten väliset kanssakäymiset ja tuntemukset  juontavat juurensa menneistä elämistä, vaikka he eivät sitä tiedosta tai muistakaan.
Tässä kysymyksessä nousee taas esille maallisen rakkauden muoto sielullisen rakkauden (universaalin rakkauden) tarkastelemisessa. Sielut rakastavat kaikki toinen toisiaan, olivatpa ne tuttuja toisillensa tai eivät, aina ja ikuisesti. Tämä rakkaus ei kuitenkaan ole samanlaista kuin maanpäällinen, fyysinen(?) rakkaus, joka asettuu vain kahden yksilön tai perheen välille, vaan täysin ehdotonta iloitsemista ja hyvää oloa toisten kanssa ja toisten saavutusten nimissä. Keneltäkään ei odoteta mitään tai vaadita mitään, jotta tämä ansaitsisi rakkautta, koska tosi rakkaus on pyyteetön (eli tämä siis tarkoittaa myös sitä, että sielut eivät vaadi toisiltaan aikaisempaa kanssakäymistä tai tuntemista, he rakastavat silti toisiaan. Maanpäällä pelataan sitten menneiden elämien mukaisesti ja egopohjaisesti opiskellen, kokien ja hoitaen sidoksia, jokainen sielu yksilöllisesti. Mitään yleistystä tähänkään ei voida vetää).
Maan päälle tullaan opiskelemaan mm. erillisyyttä, sitä, että voimme kokea voimakkaasti oman yksilöllisyytemme, joten ilman muuta myös tämä kaiken kattava rakkaudentunne, joka henkimaailmassa vallitsee, unohtuu. Eikä siinä mitään.
Näkisin itse, että elämän tärkeimmät rakkaussuhteet, kestivätpä ne sitten minkä aikaa tahansa, ovat aina etukäteen sovittuja sielujen kesken. Eli odottelemaan vain, tosin ei kukaan käske tai vaadi odottamaan. Suhteeseen saa ryhtyä ihan niillä periaatteilla ja syillä, mitä itse haluaa. Tästä oli mainintaa myös tuossa liittämässäni kirjan pätkässä.

3) jos ei voi selittää järjellä, kuitenkin jollain tavalla kai pitäisi voida selittää se, miksi joku on jollekulle kuolettavan tärkeä, ja pettymykset, kärsimykset jne? Kun taas toiselle tämä henkilö ei merkitse mitään? ja koska tämä on jollekulle tärkeä, niin pysyy sen henkilön kanssa aikansa, kunnes - mitä? aika kokea toista? Joku oppii luopumaan helpommin, toiselle se on yhä vain vaikeampaa.
Tähän mielestäni ainoa selitys on se, että henkilö, johon tunnemme suurta vetoa, on meille tuttu sielu ennestään (mennyt elämä, sielutason ystävä, unitason ystävä, entiteetin jäsen jne.) ja/tai sitten olemme yhdessä ennen syntymäämme päättäneet suorittaa jonkin yhteisen tehtävän yhteisen hyvän nimissä (vaikka tämä vaatisikin tuskaa, hikeä, verta ja kyyneleitä elämässä).
Erillisyyden opiskelun takia ja sen takia, että meidän päälle on heitetty unohduksen verho sitä koskien, että olemme kaikki yhtä, koemme jonkun henkilön meille hirveän tärkeäksi, kun taas toiselle tuo samainen henkilö ei merkkaa mitään. Omassa ystäväpiirissäkin näkee sitä, että ystävälleni henkilö A on erittäin tärkeä, koska heillä on monta yhteistä elämää takana. Itse en taas tunne tässä fyysisessä maailmassa, enkä ole koskaan tuntenutkaan, tuota henkilöä A, joten hän ei ole minulle niin tärkeä. En halveksi tai paheksu häntä, eikä minulla ole mitään häntä vastaan, mutta välillemme ei ole vain muodostunut mitään sidosta. Sama juttu toimii muuten henkimaailmassa - sielläkin ystävystytään joidenkin sielujen kanssa ja toisten kanssa ei olla missään tekemisissä. '
Henkisyyden edellytys ei ole se, että on paras bestis kaikille olemassaoleville ihmisille. Tärkeintä on sisäistää se, että olemme yhtä, niitä pieniä pisaroita samasta merestä ja kunnioittaa toinen toisiamme.
Pettymykset ja kärsimykset ovat joko opettajiamme (sellaisia, jotka olemme sopineet/luvanneet kohdata tässä elämässä jalostaaksemme itseämme) tai vastaavasti vain egon vaatimusten, omimisen ja odotusten tulosta. Jos puolisolle asettaa tehtävä- ja vaatimuslistan, niin ihan saletisti pettyy! Tämä ei tietenkään tarkoita, että pitäisi heittäytyä kaiken nieleväksi marttyyriksi, joka ei pidä puoliaan. Se tarkoittaa vain, ettei vaadi toiselta mitään tullakseen itse onnelliseksi.
Samoin tuo omiminen on tosi kova juttu - ei toista voi omistaa. Yritän itse välttää sellaisia termejä kuin MINUN mieheni/vaimoni, MINUN asuntoni, MINUN se ja se. Joo, kyllä, nuo henkilöt ja asiat ovat elämässäni, mutta hyvänen aika, eivät he ole MINUN! En minäkään kuulu kellekään eikä kukaan kuulu minun omistukseeni! Mutta, tästä omistuksesta ja omista egon peloista se mustasukkaisuuskin lähtee. Petytään, kun puoliso löytää toisen - MINUN puoliso, TOISEN kanssa! :knuppel2:
Psykologisesti taas tarkasteltuna sitä, miksi joillakin on pettymyksiä elämässä perättäin voidaan kysyä, miten henkilö itse vaikuttaa noiden pettymysten syntymiseen? Yksikään terve ihminen ei tee tietoisesti mitään sellaista, josta on itselle harmia. Näin ollen henkilö, joka maleksii angstissaan saa jotain tyydytystä tuosta angstaamisesta, JOS sitten kyseessä ei ole mielensairastuminen ja siitä johtuvat oireet.

4) miksi joku kaipaa ja toinen ei kaipaa? siis kumppania? onko kyse siitä miten paljon rakkautta, voimaa tms on itsessä, vai joku 5, 7 huoneen planeetta-asetelma syntyessä tms? Kysyn tässä uudestaan miksi näissä huoneissa on eri yksilöillä niin eri planeetat.
Astrologisesti en osaa sanoa tähän mitään, tosin omasta kartasta löytyvät luonnollisestikin ne omat vahvuudet ja heikkoudet myös tätä asiaa sivuten. Eri yksilöillä on eri planeetat eri huoneissa sen mukaan, millaisen persoonallisuuden olemme päättäneet ottaa tähän elämäämme, mitä haasteita me olemme ottaneet vastaan ja mitä vahvuuksia persoonallamme on. Jälleen kerran päästään siihen erillisyyden ja persoonallisuuden opiskelemiseen ja kokemiseen. Kuinka voisin kokea olevani juuri minä, jos kaikki maailman ihmiset olisivat kopioitani? Minulla ei olisi minkäälaista pintaa, johon verrata itseäni, tekojani ja ajatuksiani. Tämähän on ihan psykologinen perusasia.

Sanoisin, että siihen, miten paljon kaipaa esimerkiksi kumppania vaikuttavat persoona (esim. itsenäinen vai riippuvainen, omatoiminen vai tukeakaipaava jne.) sekä sielun oppiaste, minne asti on ehditty jo taivaltaa tässä elämien saatossa. Vanhemmat sielut nyt vetäytyvät muutenkin omiin oloihinsa eivätkä välttämättä kaipaa seuraa noin muutenkaan, mutta tämä ei tietenkään ole mikään yleistys. Minulta löytyy ystäväpiiristä kaksi vanhempaa sielua, joista toinen on menevä ja erittäin sosiaalinen, kun taas toinen karttaa ihmisten seuraa ja viihtyy enemmän eläinten parissa.
Tärkein pointti kuitenkin siihen, kaipaako puolisoa vai ei, olisi minusta ehkä se, miten sinut on Itsensä kanssa. Miten paljon itse on balanssissa, miten paljon rakkautta löytyy jo Itsestään. Yleensähän kumppanilta tosiaankin haetaan jotain, mitä omasta elämästä puuttuu sen sijaan, että otettaisiin toinen tiimikaveriksi ja esikuvaksi, jolta oppia jotain uutta. Esimerkiksi herkkä nainen voi rakastua voimakkaaseen mieheen, koska hän kaipaa tuota voimakasta luonnetta täyttämään voimakkuuden puuttuvan palan Itsestään ja tasapainottamaan herkkyyttään, vaikka parempi olisi (minusta), että nainen opiskelisi mieheltä tuota vahvuutta sen sijaan, että vain yrittää imeä sitä itseensä - tietoisesti tai tiedostamattaan. Samoin tämä vahva mies voi opiskella omaa herkkyyttä naiselta yrittämättä täyttää omaa herkkyytensä puutetta naisen herkkyydellä.
Tällaiseen parisuhteeseen jokainen haaveilee pääsevänsä! Kaikki satujen pariskunnat, joilla on pitkä, kestävä suhde, ovat aina tällaisia toisiaan tukevia tiimityöläisiä, jotka tasapainottavat ja tukevat toisiaan opettamalla kumppanilleen uusia asioita ja voimakkuuksia. Kaunottaressa ja Hirviössä Kaunotar opetti Hirviötä löytämään taas oman herkkyytensä ja ihmisarvonsa, kun Hirviö puolestaan opetti Kaunottarelle, ettei ulkonöällä ole tekemistä sydämen kanssa ja osakseen varmasti myös oman päänsä ja puoliensa pitämistä (ainakin Disneyn versiossa Belle nousi tosi ponnekkaasti puolustautumaan Gastonia ja tämän hääpakotteita vastaan ;)).

5) edelleen, miten tulee se tunne että "tuo henkilö on nyt minun" vai onko hän vain lainassa kumppanina (tähtikartatko natsaavat) - vaikka olisi ne 50 yhdistävää tekijää - jos hänelläkin on 1000 muuta potentiaalista sielukumppania,  mutta ihmiset haluavat uskoa että heillä on se oikea (tarkoitan nyt niitä, jotka eivät ole kaksoisliekkinsä kanssa); itse olen kokenut että lopulta kukaan ei ole kenenkään, mutta samalla liima-ainekset ovat jotenkin kadonneet.  Cheesy Näen ihmisten eroavan, pariutuvan uudestaan, esim 2 esimerkkiä joissa naiselle tullut paljon paremmin työpariksi sopiva rakastettu.
Olet hoksannut erittäin tärkeän asian elämästä eli sen, ettei kukaan ole Sinun, etkä sinä ole kenenkään! ^_____________^ Ei toista voi omistaa ja kuten sanoin aikaisemmin, toisen omistaminen juontaa juurensa aina egosta. Ehkä pohajlla on myös se, että erillisyyden tunne on noussut niin voimakkaaksi ihmisten elämässä, varsinkin kun kiireinen tahti vain kiihtyy entisestään elämässä, että ihmiset kaipaavat jotain ankkuria elämäänsä. "Ainakin minulla on kumppani, MINUN oma kumppani, joka on MINUN tukenani ja MINUN apunani". Rakkaus, maallinen, on erittäin itsekästä - kuinka moni etsii puolisoa periaatteella, mitä minä voisin tarjota, opettaa ja antaa tuolle toiselle sielulle sen sijaan, että pohditaan mitä minä hyödyn tuosta suhteesta ja kumppanista? "Ai ihanaa, MINÄ saan hellyyttä, herkkiä huomionosoituksia, seksiä, seuraa, suhteen (ei ilkeä olla sinkkuna), muiden arvostusta, ihailuja jne." Siksi jokainen varmasti myös haaveilee Siitä Oikeasta, joka tarjoaisi pyyteettömästi tuota kaikkea vaatimatta itse mitään takaisin - toisin sanoen täyttäisi kaikki haaveemme ja tarpeemme.
Haaveita saa olla ja pitääkin olla, koska se ruokkii mielikuvitusta ja luovuutta. Mutta jos haaveiden toteutumisesta tulee oman onnellisuuden vaatimus, pitää vilkaista peiliin ja ennen kaikkea sisimpäänsä. Mikä osa minusta kaipaa vahvistusta ja voimaa ja mitä voisin itse tehdä asialle? Suhteet, jotka alkavat tuolla "vaihtokaupalla", eivät yleensä kestä pitkään. Lisäksihän suhteet loppuvat sitten, kun karmalliset sidokset on käyty läpi, jos sieluilla on moiset sopimukset keskenään. Tällaistähän on tapahtunut omassa elämässäni.

Myös tunne, että "tuo henkilö on minun" voi olla muisto menneestä elämästä, tai useammastakin, joissa tuo henkilö on ollut meille erittäin läheinen, kuten puoliso, perheenjäsen tai oma lapsi. Luonnollisestikin tunnumme tuntevat vetoa entisien elämien puolisoihin ja rakastettuihin ja tämän olen huomannut itsekin, sekä omassa elämässä että toisten elämässä.

Ja sitten vielä loppusanat! ;D Kunhan muistan ne... :D
Eli joo siis, kaikenlainen pohtiminen on ihan tervettä, mutta samalla tieto lisää tuskaa. Jos elämää aletaan analysoida niin paljon, että itse eläminen unohtuu, emme minusta hyödy siitä mitään, vaan teemme enemmän hallaa itsellemme. Uskon, että elämässä yksi tarkoitus on oppia luottamaan spontaaneihin, sydämestä lähteviin käskyihin ja mennä niiden mukaan, olipa se järjellä ajateltuna miten hullua tahansa! :laugh: Muuten jäämme todella paljosta paitsi. Jos joku kolahtaa kertalaakista sydämeen, voi tietenkin miettiä (jos haluaa), että mikä henkinen syy tälle voisi olla, mutta ei kuitenkaan uppoutua siihen pohdiskeluun niin paljon, että tämä kolahdus ehtii hujahtaa ohitse. Ettei tarvitse vanhana kiikussa istuessa harmitella asioita, jotka jäivät tekemättä ;D

EDIT: Senat sakasin, korjattu :D

Hienoa AM! Olet viisas sielu ja kiitos tästä, toivottavasti monikin lukee tämän ajatuksella. Minusta tämä tieto ei lisännyt tuskaa ollenkaan.

"Maan päälle tullaan opiskelemaan mm. erillisyyttä, sitä, että voimme kokea voimakkaasti oman yksilöllisyytemme, joten ilman muuta myös tämä kaiken kattava rakkaudentunne, joka henkimaailmassa vallitsee, unohtuu. Eikä siinä mitään."

Mikäli tullaan opiskelemaan erillisyyttä ja juuri se alkaa rassata, on minusta 2 vaihtoehtoa:

1) olla henkisenä viisaana yksinäisyydessä tai massojen keskellä
2) kokea suhde, suhteita, ihan rakkauden kokemisen vuoksi - ei riippuvuuksien tms sekavuuksien tai karmojenkaan takia! Puhdasta romantiikkaa, MUTTA syttyäkseen se SAATTAA edellyttää jonkun tuttuuden menneestä? Kirjoitit ettet rakastu kaikkiin eikä äiti Amma tietysti rakastu kaikkiin, koska hän on inhimillisten tarpeiden yläpuolella ja varmasti yhdistynyt kaksoisliekkiin ja kaikkeen mahdolliseen Ylimpään Ykseyteen; rakastaa siis henkisesti; mutta jos aikoo rakastaa KUMPPANIA, sitten mahtaapi olla juuri sopimuksesta kyse? Ainakin nyt tuntuu siltä.

Minusta muuten romantiikkaa koetaan sen itsensä vuoksi, ei täyttääkseen tyhjyyttä, minulla on vain paljon rakkautta antaa, ei se hukkaan mene jos sitä antaa henkisellä tasolla tai lähipiirille, mutta voisihan joku mieskin saada siitä iloa (varsinkin tällä kropalla  :2funny: ) no joka tapauksessa.  ;D Itse ajattelin antaa, mutta myös saada, viimeksi se oli lähinnä antamista. Olen tosin elämäni varrella saanutkin paljon. Kiitos siitä.
Periaatteessa nuo jutut että "joku on minun" ajattelen juuri kuten sinä, että ei kukaan ole, silti kun on rakkautta, ihminen takertuu usein siihen rakkauteen, tai joissain tapauksissa tuntuu että kahden välillä virtaa voimakas sielunyhteys. Olen kokenut sen kerran, pari kolme.

"Sielut rakastavat kaikki toinen toisiaan, olivatpa ne tuttuja toisillensa tai eivät, aina ja ikuisesti. Tämä rakkaus ei kuitenkaan ole samanlaista kuin maanpäällinen, fyysinen(?) rakkaus, joka asettuu vain kahden yksilön tai perheen välille, vaan täysin ehdotonta iloitsemista ja hyvää oloa toisten kanssa ja toisten saavutusten nimissä."

Tarkoititko tuolla että kaikki todella rakastavat toisiaan! Asemasta riippumatta? Kaikki rakastavat toisiaan juuri siksi, että ovat samasta alkulähteestä? Vaikka eri sieluperhettä? Silloinhan rakkautta pitäisi olla paljon enemmän katukuvassa, ainakin minusta.


Niin muuten. Jos kaikki ovat sieltä samasta alkulähteestä, tarvitaanko silloin menneitä elämiä siihen, että tunnetaan ja rakastetaan. Menneistä elämistä tulee yhteistä historiaa yes, mutta eikö tuttuus lähde siitä pisteestä kun Kaikki luodaan??

Muita ajatuksia, tämä on kiinnostava aihe vai mitä! Tällainen tieto kun avautuisi kaikille, ei pelottaisi alkaa tai lopettaa suhteita, eihän tämä estä rakastamasta kun vain.. natsaa.

(http://th168.photobucket.com/albums/u173/MissMurder1303/th_heats.gif)

Ok, SA! Yritän vastata kysymyksiisi avoimesti ja rehellisesti. :coolsmiley:

1) olivatko miehesi mielestäsi osia sinun OMAA sieluasi, ajattelen sitä aikojen alkua kun Jumaluus alkoi luoda sieluja. Miksi et voisi rakastua kehen tahansa? Jos kaikki on kuitenkin yhtä ja näet sen illuusion läpi, että muka olisimme erillisiä (ENTITEETTI-käsite)

Ei ollut mieheni omia osia sielustani. Tottakai saatoin rakastua kehen tahansa. Ja teinkin ennen miestäni, syvästikin. Ja kipeästi. Mieheni kanssa ei sitten ollutkaan muuta kipeää kuin ehkä pettymysten jälkeen yritin 'tappaa' tunteeni. En voinut mitään. Kun tajusin ensimmäisen kerran mitä olin kohdannut, olin kuumeessa pari päivää. Aivan hämilläni! En tiennyt silloin, että ystäväni toivoi meidän kohtaavan. En tiedä erillisyydestä. Persoonina kohtasimme, en silloin tiennyt enkä ymmärtänyt muuta. Se tunteen heräminen oli vain aivan outo tapaus. Myöhemmin eräs selvännäkijä sanoi, että kai tiedätkin, että tunnet miehesi monesta edellisistä elämistä. Kaiken kokemani jälkeen minun oli helppoa myöntää tuollainen asia. Hän sanoi, että edellisessä elämässään mieheni oli pappi ja ihmetteli kovasti, ettei hän ole nyt 'henkinen' vaan elää hyvin fyysistä ja konkreettista elämää. Ehkä minun piti se hänen kanssaan elää.

2) syntyykö siitä siis automaattisesti sielullinen rakkauden tunne, jos on tunnettu joskus ja jos on joku sopimus? (ellei ole negat. karmaa) eli tässä odotellaan sopimusosapuolten ilmaantumista? ;D Rakastavatko tällaiset sielut toisiaan halki ikuisuuden, siis jos tapaavat ja vaikka eroaisivat, niin aikojen loppuun asti.

Kyllä uskon, että osin näin on käynyt. Meillä on sielullinen yhteys ehkä juuri siinä kunnioituksessa ja toistemme ymmärtämisessä tietyllä tasolla. Tunnen että edellisessä elämässä kielsimme toistemme kehollisuuden, mutta olimme henkisesti hyvin syvässä yhteydessä. Nyt olemme eläneet sen kehollisen osan. Siksi yhteytemme on enemmän kuin vain fyysistä. Vaistoamme toisistamme jotain muutakin. Hän on aina antanut minulle tilaa olla minä. En usko että vaikka olisimme eronneet, ei yhteytemme olisi siitä muuttunut, se henkinen. Eihän henkistä yhteyttä voi sanoa sanoin, ei ehkä edes teoin. Se on, vaikka tapahtuu eroja ja unohduksiakin tässä elämässä. Uskoisin.

3) jos ei voi selittää järjellä, kuitenkin jollain tavalla kai pitäisi voida selittää se, miksi joku on jollekulle kuolettavan tärkeä, ja pettymykset, kärsimykset jne? Kun taas toiselle tämä henkilö ei merkitse mitään? ja koska tämä on jollekulle tärkeä, niin pysyy sen henkilön kanssa aikansa, kunnes - mitä? aika kokea toista? Joku oppii luopumaan helpommin, toiselle se on yhä vain vaikeampaa.

Ei meidän järki riitä näihin juttuihin. Näihin minun 'tuntemuksiini' liittyy ehkä juuri tämä kova halu tutustua esoteerisiin teoksiin ja tietoihin sieltä. Olen tutkinut ja lukenut ymmärtääkseni juuri tätä mitä kysyt. Voin vain elää ja olla kiitollinen jostakin mitä saan läpikokea. Yritän ymmärtää siitä kaiken mahdollisen. Kuolettavan tärkeä!? Se on meidän omissa asenteissa. Minä itse voin rakentaa mielessäni tuollaisen olotilan. Minä vain ja uskoa sitä toisesta. Luoda sen. En halua luoda sitä. Vaistoan että minun järkeni ei riitä siihen mikä on tärkeää mikä ei. Ehkä tämän persoonani kuoleman portilla sen totean vasta.
Siksi en halua rakentaa itselleni mitään tärkeää enkä uskoa että olen toiselle tärkeä. Tärkeää on vain elää ja kokea ja ymmärtää siitä jotakin.

4) miksi joku kaipaa ja toinen ei kaipaa? siis kumppania? onko kyse siitä miten paljon rakkautta, voimaa tms on itsessä, vai joku 5, 7 huoneen planeetta-asetelma syntyessä tms? Kysyn tässä uudestaan miksi näissä huoneissa on eri yksilöillä niin eri planeetat.

Uskon että jokainen kaipaa kumppania tavalla tai toisella. Olemme ihmisinä yhdyskuntaeläimien kaltaisia. Kyllähän sen ajatuksen voi torjua, mutta siinä voi pettää itseä. Toisaalta kyllä ihmisen pitää löytää se kumppani myös itsestä. Olen viihtynyt myös itseni kanssa, miksi ei siis joku toinenkin viihtyisi minun kanssani? siis. Luotan siihen.
Ja kumppani voi olla vaikka on samalla vapaa. Minulle vapaus merkitsi paljon 33-ikävuoteeni saakka. Jos joku yritti kahlia minua liikaa, irrotin heti itseni. En tiedä planeetoista, niiden vaikutuksesta muuten kuin lukemalla. Tunnen itseäni jonkin verran muutenkin. Ja opin koko ajan lisää. Kyllä, astrologiastakin.

5) edelleen, miten tulee se tunne että "tuo henkilö on nyt minun" vai onko hän vain lainassa kumppanina (tähtikartatko natsaavat) - vaikka olisi ne 50 yhdistävää tekijää - jos hänelläkin on 1000 muuta potentiaalista sielukumppania,  mutta ihmiset haluavat uskoa että heillä on se oikea (tarkoitan nyt niitä, jotka eivät ole kaksoisliekkinsä kanssa); itse olen kokenut että lopulta kukaan ei ole kenenkään, mutta samalla liima-ainekset ovat jotenkin kadonneet.  :D Näen ihmisten eroavan, pariutuvan uudestaan, esim 2 esimerkkiä joissa naiselle tullut paljon paremmin työpariksi sopiva rakastettu.

En ole koskaan tuntenut, että toinen olisi minun. Olen jopa toivonut ettei toisen tarvitsisi kärsiä minun takiani. Etten vain ota häneltä jotakin pois. Omassa vapaudessa olen oppinut antamaan arvoa myös toisen vapaudelle. Ehkä se, että kumpikin arvostaa toisen vapautta, sitoo vain entistä voimakkaammin toisia yhteen. Omistaminen on pois ottamista, ei antamista. Minusta se on kaukana rakkaudesta ja toisen kunnioittamisesta. Ei tarvitse olla lainassakaan. Vaan voi täysin antautua toiselle ilman mitään omaamista tai lainaamista. Ei ole sellaisia, on vain vapaa halu antautua tässä ja nyt ja ehkä huomenna ja taas huomenna, niin kauan kuin se on se vapaa halu. Ei myöskään tarvitse olla se 'oikea'. Vain kahdella persoonalla (tai sielulla) on tarve kohdata, elää jotakin läpi, ehkä jotakin mikä on jäänyt kesken tai jotakin mitä pitää yrittää uudelleen kohdata. Uskon, että on monta oikeaa.

 
Toivon, että saatoin antaa sinulle jotain omasta tulkinnastani ja tunnoistani  :smitten:

Tämä on yksi todennäköinen vaihtoehto. Toinen, ehkäpä vielä suurempi vaihtoehto on se, että yleensäkin kumppanimme, jonka kanssa parisuhde sujuu suhteellisen auvoisesti täällä maan päällä, on sielu jonka kanssa tunnemme toisemme jo henkimaailmasta. Olemme siellä jo ennestään läheisiä ystäviä (ja tässähän kohtaa kannattaa muistaa, että sielulla ei ole sukupuolta - se vain on) ja mitä enemmän on läheisiä ja lämpimiä kokemuksia menneissä elämissä, sen suuremmalla todennäköisyydellä tuo henkilö saa maan päälläkin hippulamme vinkumaan! :D Eikä kyseessä tarvitse olla aina puoliso, tällainen rakas sielunystävämme voi olla kuka tahansa elämässämme.


Kyllä, tarkoitin juuri tätä. Henkimaailmassahan ei varsinaisesti ole rooleja ja statuksia (toisin kuin esim. maassa) enemmänkin ammattikuntia sen mukaan, kuka on hyvä missäkin ja mikä kutakin sielua kiinnostaa. Oikein eläinrakas sielu voi opiskella vaikka eläintenhoitajaksi, auttamishaluinen sielu Etsijäksi joka haeskelee fyysisen maailman läheisyyteen kuoleman jälkeen eksyneitä sieluja takaisin kotiin (ei tosin vastoin näiden tahtoa!). Jos rakastaa kovasti kirjoja, voi ryhtyä vaikka kirjastonhoitajaksi. Puuhaahan henkimaailmankin puolella riittää yllinkyllin, jos niin haluaa, mutta aivan yhtä vapaasti voi vain olostella - vaikka yksikseenkin. Olen lukenut mainintoja, joissa jotkut sielut kertovat, että aina kuoltuaan heillä on tapana kuluttaa aikaa omissa oloissaan mietiskellen ja vaikkapa puutarhaa hoidellen ennen kuin he syntyvät taas uuteen kehoon.
Olet oikeassa siinä johtopäätöksessä, että sielut rakastavat kaikki toisiaan, koska ne tietävät olevansa samasta Alkulähteestä. Kuitenkin näinkin fyysisessä maailmassa kuin Maapallo, ensisijaiseksi voimaksi nousee ego (jotta voisimme kokea erillisyyttä ja persoonien eri piirteitä) ja sitten kun siihen heitetään päälle vielä tämä unohduksen verkko (jotta osaisimme keskittyä tähän tasoon kaipaamatta liikaa takaisin kotiin kesken kaiken) ei ihme, jos rakkaus unohtuu! Sieluhan ei sitä koskaan unohda, se tietää kyllä asiat, mutta ego ja muu hullunmylly täällä Maassa (tai muussa fyysisen tason planeetalla tai Maapalloa alemmilla kehitystasoilla olevilla planeetoilla) saa meidät unohtamaan tuon kaiken. Olisi aika vaikeaa kokea erillisyyttä, jos heti ensimmäiseksi synnyttyään muistaisi kirkkaasti, että "hei, minähän kuulun yhteen KAIKEN kanssa!" ;D Ihmisen pitää mielestäni ensin kokea erillisyys vapaasti ja sen jälkeen alkaa taas muistella sitä yhtenäisyyttä, sielullista sellaista. Fyysinen yhtenäisyyshän on erittäin ominaista eteenkin nuorille sieluille ja tämä näkyy todella hyvin esim. Japanissa, joka oli ainakin vielä 70-luvulla nuorten sielujen maa. Siellä on todella tiukat käyttäytymissäännöt, sekä kirjoitetut että kirjoittamattomat, ja ryhmäsidonnaisuuden tunne erittäin tiivis. Ystäväni eno, jonka vaimo on japanilainen, nauroi kerran, että kun heille majoittuu joitain japanilaisia businessmiehiä, ei yksikään heistä voi lähteä omin päin esim. vessaan kailottamatta sitä ensin kohteliaasti kavereilleen: "Hei kuulkaas, anteeksi, minun täytyy nyt mennä vessaan..." ;D

Eli joo siis, mitähän minä olin alunperin sanomassa... :D Varmaan siis sitä, että universaali yhteenkuuluvuuden tunne alkaa palata katukuvaan taas, kunhan ihmiset ymmärtävät, ettei fyysinen maailma tai heidän ruumiinsa ole se, mikä on totta. He eivät ole ruumiinsa, he ovat sielu. Jokaisella on sellainen ja se on aivan samasta puusta veistetty kuin heidänkin sielunsa. Toisen sielun vihaaminen on samaa kuin vihaisi Itseään. Eikä sielua kiinnosta oikeasti, mihin statukseen olet yltänyt tai paljon olet haalinut omaisuutta!

Tästä tulee mieleeni erään sielun kertomus. Tämä sielu oli edellisessä elämässään erittäin menestynyt liikemies, joka teki niska limassa töitä yrityksensä ja työntekijöidensä eteen. Hänet tunnettiin ankarana, mutta kovana työntekijänä. Välillä työ tosin meni niin koville panoksille, että perhe kärsi siitä, mutta mies ei luovuttanut - yritys oli kaikkein tärkein!
Eräänä päivänä palatessaan töistä hän näki naisen itkemässä bussipysäkillä. Täysin tavoistansa poiketen mies pysöhtyi naisen luo, istahti tämän viereen ja halasi häntä. He istuivat siinä hetken mitään sanomatta, kunnes mies taas jatkoi matkaansa.
Kun mies sitten kuoli ja saapui Neuvoston eteen (Neuvoston kanssa käydään yhdessä läpileikkaus juuri elettyyn elämään ja keskustellaan siitä rakentavasti), Neuvosto kysyi mikä oli ollut sielun tärkein saavutus elämässään. Sielu kertoi yrityksestään, sen menestyksestä ja statuksesta. Tämän jälkeen Neuvosto näytti, mikä oli hänen tärkein tekonsa - se hetki, kun hän istuutui spontaanisti lohduttamaan naista. Sielu oli aivan ällikällä päähän lyöty, sillä hän oli jo ehtinyt unohtaa koko naisen. Mies kertoikin myöhemmin, että jos hän olisi tiennyt, mitä häeltä oikeasti odotetaan, hän olisi jättänyt yrityksensä vähemmälle huomiolle ja keskittynyt siihen, mikä on oikeasti tärkeää.

Tässä on mielestäni hyvä esimerkki siitä, ettei sieluja ja Neuvostoa niinkään kiinnosta statukset tai materialistiset saavutukset, vaan sielun hyvän teot ja lämmin sydän toisia kohtaan.

Tietenkin tätä rakkautta voi itse kukin tuoda tänne Maahan juuri esimerkiksi kunnioittamalla kaikkia, arvostamalla elämää, olemalla kohtelias, auttamalla apua tarvitsevia ja pitämällä huolta myös itsestään ^________^

Olet aivan oikeassa, Esmiralda! Minullekin kävi niin, että eron jälkeen kahden herran kanssa sielullinen yhteys vain syveni ja ystävyys parani - toisen kanssa jopa niin hyvin, että majailimme kimppakämpässä ilman mitään ongelmia ja puimme yhdessä toistemme rakkaus- ja ihastumishuolia ;) Teemme sitä vieläkin, vaikka elämä on vienyt meidät jo eri kaupunkeihin. Hän on minulle kuin veli.

Oli kauniisti sanottu se, että on olemassa "monta oikeaa" ^__________^ Sielullisestikin tämä pitää paikkaansa, sillä ainakin nuo 3 herraa, jotka itse olen tavannut tässä elämässä ihan suhteisiin asti, ovat olleet juuri Sillä Hetkellä niitä oikeita kumppaneita minulle. ;) Eikä tietenkään sama sielu synny aina jokaiseen elämään meidän puolisoksi eli silläkin lailla on Useita Oikeita ;D Sielusta olisi varmaan ihan kamalan tylsää syntyä AINA mieheksi tai AINA vaimoksi juuri minulle saamatta kokea muunlaisia elämiä ja kokemuksia. :D

Eliiii... kaikki nuo minun oikuttelevat exätkin rakastavat minua vielä koska kaikki sanoivat rakastavansa sielussaan... niinpä.. egolainenhan se on jolta voisi katkaista niskat nurin.. no, on kai sillä jotain käyttöä, miten muuten luotaisiin taidetta, kulttuuria, urheilusaavutuksia, politiikkaa, pyöritettäisiin yhteiskuntaa (ja kaikkea muuta)..

Esmiralda, vastasit minulle, mutta vastasit samalla myös itsellesi. Kiitos.

Niin ja AM, minä kai se itseäni tässä ihmettelen, että miksen rakastu kaikkiin sillä tavalla, onko todellakin sopimuksesta kyse. En tullut sitä ajatelleeksi nuorena, mutta sielutasolla tietoisesti käytyäni, se tuntuu todelliselta. Tuntuukin hieman työläältä alkaa se rakastaminen taas viime vuosien jälkeen, mutta 2008 vaikuttaisi kaikin puolin uhkaavalta. Ollan sitä ennen siinä universaalissa Ymmärryksessä.

Mikäli kaikki rakastavat toisiaan.. sielussaan, silloin kaikki vallankäyttö jne ovat muuta kuin sielua. Jos diktaattoritkin oikeasti rakastavat muita. Ilmeisesti vapaa tahto tuo massiivisen vääristymän aineelliselle tasolle. Puhuit Neuvostosta (vrt galaktinen liitto, joka valvoo galakseja), toimiiko se astraalitasolla? Jokainen näkee kaikki tekonsa kuoleman jälkeen siellä? Tuosta olen kyllä kuullut, mietin vain mitä järkeä on tuottaa näin valtava show nimeltä "Unohdus".

(http://images.google.fi/images?q=tbn:lsvjl1lDG500gM:www.tampagov.net/about_Tampa/attractions/tampa_theatre/images/Tampa_Theatre.jpg)

Jään miettimään. Todella hyvä että pohdiskelit asiaa noin syvällisesti AM.  :smitten: Allaolevaa on minusta aikas paljon länsimaissa ja juuri nuorten sielujen tasolla, vai keski-ikäisten? Nuorekkaat sielut kaipaavat kokemukseni mukaan kenties ryhmää, "gangia" jossa toimia, vaikka muuten ovat "yksilöllisiä". Eli massa-ajattelu, vaikka ollaan niin itsenäisiä. Vasta kun tulee seuraava hyppäys, ei kenties tarvita sitä jengiä siinä. No mutta on sekin ehkä yhteenkuuluvuuden opettelua? Mitä olen kuullut ihmisiltä Intiasta ja Kiinasta, tai toisaalta Lähi-Idästä, Välimereltä, meno on aika erilaista. Suomi seuraa Amerikkaa??

"Fyysinen yhtenäisyyshän on erittäin ominaista eteenkin nuorille sieluille ja tämä näkyy todella hyvin esim. Japanissa, joka oli ainakin vielä 70-luvulla nuorten sielujen maa. Siellä on todella tiukat käyttäytymissäännöt, sekä kirjoitetut että kirjoittamattomat, ja ryhmäsidonnaisuuden tunne erittäin tiivis."

"Ihmisen pitää mielestäni ensin kokea erillisyys vapaasti ja sen jälkeen alkaa taas muistella sitä yhtenäisyyttä, sielullista sellaista."

"Olisi aika vaikeaa kokea erillisyyttä, jos heti ensimmäiseksi synnyttyään muistaisi kirkkaasti, että "hei, minähän kuulun yhteen KAIKEN kanssa!" Grin"

Mitä iloa muuten on erillisyyden kokemuksesta? Se kun palaa Ykseyteen ja se tuntuu jossain?

Tästä tulee mieleen myös se, että itse olen viettänyt pitkiä aikoja yksin, jopa suhteessa paljon yksin jos eri maissa. Siksi en tarvitse erityisesti aikaa "olla yksin", vaan voisin saada suhteesta juuri paljon irti. Osaan sen balanssin  :vaaka: , ei tarvitse joko syöksyä tuhanteen suhteeseen tai rimpuilla suhteesta irti. (tämä aiheesta pariutuminen)Tapani on yleensä alkaa työstää henkistä kasvua heti, se on automaattista minulla, siksi kumppanin täytyy haluta samaa. Mutta kuten sanottu, tässä tulee tutustuneeksi moneen ihmiseen, tilaisuuteen, henkiseen tai maalliseen, kun ihmettelee että mitä ihmiset sitten oikein tavoittelevat, jos ei romanssia. Esim valaistumista..  :2funny: :smitten:

Tai sitten vain sitä riippumatonta toimintaa sen itsensä vuoksi..

Nostan tätä hukkunutta mutta aina niin ah, ajankohtaista aihetta esiin täältä foorumin syövereistä. Aihetta ruodittiin jo 3 vuotta sitten, joten toivon uusilla jäsenillä olevan myös sanansa sanottavana tähän mielenkiintoiseen keskusteluun :)

SIELUPERHE

Kuthumia kanavoinut Lynette Leckie-Clark (<http://www.abraham-hicks.com>spiritlibrary.com)
15.12.07
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

KYSYMYS:
Monet tapaamani ihmiset - asiakkaat ja ystävät - kohtaavat hämmentäviä tilanteita, missä heillä on kumppani, jonka kanssa he ovat melko onnellisia, mutta sitten he kohtaavat jonkun, ja se tuntuu "kohtalokkaalta" vetovoimalta. Uusi ihminen sopii heidän kanssaan yhteen kaikilla tasoilla - sekä ammatillisesti että henkilökohtaisesti. Tämä ihminen usein tuntuu siltä, että heidän syvimmät unelmansa ovat toteutuneet. He tuntevat syvää yhteyttä tähän ihmiseen - telepaattista yhteyttä ja syvää henkistä yhteyttä. Tavallisesti nämä ihmiset ovat "syvällä" henkisellä polullaan.

Tätä on tapahtunut niin monille ihmisille viime kuukausien aikana, että olen päättänyt kysyä opastusta. Liittyykö tämä niihin energiamuutoksiin, joihin olemme astumassa? Olen myös kuullut, että astrologisesti jokin ihmisen karmataso on täytetty ja olemme astumassa täysin uuteen aikakauteen tietoisuuden tasoilla. Ovatko nämä jotenkin yhteydessä toisiinsa? Mitä muita muutoksia voimme odottaa päivittäisessä elämässämme, kun energiat vaihtuvat? Kiitos paljon, mestari, ystävällisestä vastauksestasi.

Rakkaudella ja kiitollisuudella
Teja

KUTHUMI:

Tervehdin sinua ja näen sielusi, olemuksesi kauniin valon. Miten tyydytystä antavaa tämä onkaan, tämä tuo paljon iloa.

Olet oikeassa, energiat ovat muuttumassa ilmakehässänne ja muuttuvat lisää tulevaisuudessa. Uudet energiat, joista tiedätte, työstävät tunnekehoa sydänchakran kautta.

Monet tapaavat nyt sielukumppaneitaan ja sieluperheensä jäseniä. He tuntevat tämän energian tuttuutena, rakkauden virtaamisena ja tietysti henkinenkin tietoisuus on olemassa, koska hehän ovat sielukumppaneita. He ovat tunteneet toisensa aiemmissa inkarnaatioissa ja jakaneet monia kokemuksia yhdessä. Ja niin näette virtauksen, rakkauden virtaavan.

Teidän on muistettava, että kaikki on yhteydessä. Ihmisellä on vähän vaikeuksia tämän käsityksen ymmärtämisessä. Se voidaan kenties ymmärtää paremmin tänä aikana, jos katsotte samanlaisia energioita, sieluymmärrystä, rakkausenergiaa, joka sitoo kaiken yhdeksi.

Vaikka teillä on kumppani, jonka olette valinneet ja jonka kanssa päätätte jakaa elämänkokemuksenne tässä aikakehyksessänne, on toisia, jotka tulevat elämäänne ja tunnistatte heidät sieluyhteytenne kautta. Voin kertoa, että tästä tulee säännöllisempää monille teistä, joskaan ei kaikille. Ja joissain tapauksissa tämä saa aikaan tarpeen suurten päätösten tekemiseen. Muistutan teitä, että teillä kaikilla on valinnan mahdollisuus ja todellakin luotte sen, kenet ja mitä haluatte kokea päivittäisessä elämässänne.

Kuten olemme puhuneet teille monia vuosia, energiavärähtelynne on muuttunut melkoisesti. Siitä on tullut hienojakoisempaa ja kevyempää, kun olette kohottaneet värähtelyänne. Tämä prosessi ei lopu, se jatkuu. Teillä on paljon lisää opittavaa, koettavaa, kun teistä tulee mahtavampia valo-olentoja. Sillä tästä energiasta puhumme - valosta, energiasta, Suuren/Jumalan valosta.

Tässä suuressa energiassa ei ole mitään mustasukkaisuutta. On vain rakkautta kaikkia kohtaan, vaikkei kenties sitä rakkautta, mitä ihminen ajattelee rakkautena suhteessaan vaimona ja miehenä. Ei, se on ehdotonta rakkautta, rakkautta kaikkia kohtaan. Tämä valo yhdistää kaikki, kuten teidät, vaikka olette inkarnoituneet maan päälle oppimaan ja auttamaan myös toisia. Kaikki on yhteydessä.

Kyllä, paljon karmaa on täytetty - tässäkin tapahtuu muutoksia. Sillä kuten kirjoitin äskettäisessä opetuksessa, karmaan ei tartuta enää niin kuin aiempina vuosina ja aiemmissa elämissä. Ei, siihen tartutaan välittömästi eikä välttämättä sen kanssa, joka sen on luonut tai jolla on karmavelkaa. Toiset pystyvät nyt tarttumaan karmaan sen puhdistamiseksi. Alatte nimittäin nyt katsoa kaikkea yhtenä, ei enää täysin erillään. Tietenkin toimitte edelleen päivittäin, teette omia valintojanne ja elätte elämäänne, mutta korkeammalla tasolla teistä tulee tietoisempia keskinäisestä ykseydestänne.

Tämä on suuri osa kokemaanne muutosta. Se on energiamuutos eikä siinä ole mitään pelättävää. Ajatelkaa sitä kasvuna. Se on ihmisen evoluutiota. Sielunne ovat iloisia voidessaan kokea tämän suuren muutoksen. Monet teistä ovat valmistautuneet nyt kokemaanne aikaa varten monissa elämissä. Kyllä, joissain tapauksissa kolmessa tai useammassa elämässä. Ne, joista puhun, ovat opettajianne, niitä rohkeita sieluja, jotka valaisevat tietä toisten seurattavaksi.

On kyse valinnasta. Pyydän niitä, jotka kokevat tapaavansa sielukumppaninsa, muistamaan tämän. Tunnistamaan tämän. Jos olette onnellisia nykyisen kumppaninne kanssa, niin ymmärrätte, että sielukumppani on tullut vain luoksenne, jakamaan kanssanne sielukumppanina ja ystävänä.

Vain silloin kun ette ole enää onnellisia kumppaninne kanssa, tietoinen mielenne alkaa luoda erilaista näkymää, mikä myös on tietenkin valittavissanne. Kyse on aina valinnastanne, jos olette tietoisia. Voitte muuttaa tilannettanne tai se pysyy entisenä. Kuten sanoin, kyse on valinnastanne. Kyllä, on siteitä - oppimisen, rakkauden ja kokemisen siteitä. Muistakaa te, jotka olette tällä hetkellä suhteessa, että sitten kun menette kotiin, pystytte taas kerran tapaamaan sen, ketä rakastatte ja kenen kanssa jaatte nyt elämänne. Kyllä, näin tapahtuu.

Jotkut opettajanne opettivat kerran täysin väärin, että ette pystyisi tapaamaan kumppanianne toisella puolella. Sen ajateltiin riippuvan siitä, miten henkisiä olitte, missä ulottuvuudessa kumpikin asui ja miten henkisesti tietoisia kumpikin olivat. Jos he eivät olleet samalla ymmärryksen tasolle, niin he eivät tapaisi toisiaan toisella puolella. Tämä aiheutti tarpeetonta stressiä monille.

Tietenkin tapaatte toisenne toisella puolella. Jotkut teistä kohtaavat entisiä rakkaitaan nyt, eikö vain? Miten monia lisää voitte tavata, kun palaatte kotiin? Muistutan teitä taas, että meillä ei ole mustasukkaisuutta eikä mitään matalampia energioita täällä. Tervehdimme toisiamme ja virtaamme yhtenä, erillään mutta kuitenkin valon yhdistämänä.

Mitä lisämuutoksia voitte odottaa? Ihminen kokee lisää muutoksia siirtyessään pidemmälle valoenergiaan. Toisin ei voi olla, sillä muistakaa, että olette siirtymässä pois monista matalammista kokemuksista, joita kestitte aiemmissa elämissä. Nyt palaatte takaisin rakkauteen ja rauhaan, ette vain itseänne varten, vaan toisianne varten - yhtenä. Yhtenä, ehdottomassa rakkaudessa. Tämä on ihmisen suurin haaste ja todellakin suurin muutos. Muutos ei ole vaikea. Muistutan teitä sen alkavan ajatuksesta.

Kuten aina, rakkauttani ja siunaustani teille kaikille
Mestari Kuthumi

Erittäin mielenkiintoinen aihe! Omat ajatukseni on täällä ketjussa jo sanottu enkä viitsi niitä siten alkaa toistamaan. :) Mutta, olisikin mielenkiintoista puhua enemmän siitä, miten jokaisen kohdalla yksilöllisesti tämä pariutuminen on tapahtunut. Mitä ominaisuuksia kumppanisi on sinulle "peilannut" itsestäsi - mitä oppeja olet tässä suhteessa opetellut? Pitäisiköhän tälle olla jo oma aihe, vaikka tavallaan on kyllä sama aihe. :)

Tuo ylempi teksti.. Juuri tuohon aikaan itse tapasin tämän hetken sielunkumppanini. Ja kyllä, siinä oli erityinen tuttuuden tunne; molemmat sanoivat muutaman s-postin jälkeen että ihan kuin olisimme tunteneet aina! Tämä suhde tuli minulle opettamaan paljon itsestäni (ja varmaankin myös toisinkinpäin, miehen kannalta). Jokainen "kriisi", haaste, josta on "voittajina" selvitty, on mielettömästi lisää yhdistänyt ja rakkauden tunnetta vahvistanut. Tämä jo itsessään kertoo aika paljon siitä, mitä edellisillä sivuilla on puhuttu: yhdessä oppimista ja kasvamista on (maallinen) Rakkaus! Kun kasvua tapahtuu, rakkaus vain vahvistuu! Sen tarkoitus on käytössä. :smitten:

Ainakin siihen pisteeseen asti, jolloin "sopimukset raukeaa", suhteessa ei ole opittavaa enää. Voisin kuvitella että suhde silloin joko loppuu, tai muuttuu enemmän sielujen vahvaksi ystävyydeksi. Joka toisaalta on ihan samaa kuin rakkaus. Eri nimiä vain.. eri "ikiä" on rakkaudellakin, luulen. ;D Ystävyys voisi olla sitä vanhuuden rakkautta, taistelut ja hekumat on läpi käyty; jäljellä on roppakaupalla itsetuntemusta ja kumppanin tunteminen - molempien hyväksyminen sellaisenaan, vankka yhteenkuuluvuus jollain lailla. En tiedä, ihan vain ajatusvirtaa tässä tulee.. :) Eikä voi todella yleistää, kaikki on niin yksilöllistä aina, en voi tätä tarpeeksi painottaa. :)

-jaha, muksut tarvii äitiä, joten palaan jatkamaan-

Olen miettinyt, että vaikka parisuhteessa saattaisi tuntua, että hän on samanlainen sielu ja sielunkumppani, niin voiko siitä oikeastaan olla varma. Esimerkiksi itselläni mieheni kanssa on tällä hetkellä oikeastaan sellainen yhteys, että pelkkä katse tai ele riittää kertomaan melkein kaiken ja usein jätämmekin tietyllä tapaa turhia lauseita pois. Mutta sitten sitä miettii, että onko tälläinen ajoittain jopa "telepaattiselta" vaikuttava yhteys vain sitä, että olemme olleet suhteellisen pitkään yhdessä ja toista on aika helppo lukea ja tulkita.

Mieheni on paras ystäväni ja yhdessä olemme aika pitkän tien kulkeneet. Mielestäni jokainen suhde tai kohtaaminen opettaa jotain ilman, että sitä tarvitsee sen enemmän miettiä. Jos jotain olen oppinut, niin sen, että kaikki lähtee itsestä. Hassua ehkä ajatella parisuhteen saaneen sen aikaan, mutta minulle se on tuonut lisää itsenäisyyttä ja varmuutta. Jos nyt jäisin yksin, pärjäisin paremmin kuin ennen tätä suhdetta. Tavallaan ihan maallisessakin mielessä minulla ja miehelläni on sopimus siitä, että olemme yhdessä niin pitkään kuin se tuntuu hyvältä ja on meidän molempien päätös. En pidä ajatuksesta, että olemme kohtalan voimasta määrätyt sielunkumppaneiksi, elämään loppuelämämme yhdessä. Vapaus on ehkä sitten se yhteinen sopimuksemme ja riippumattomuus. Jos mieheni lähtisi nyt elämästi pois, jäisin häntä kaipaamaan, mutta en usko, että katkeroituisin, sillä emme missään vaiheessa ole sopineet mistään sitovista "kaupoista". Tavallaan koen meidän suhteessa tärkeimmäksi asiaksi sen, että kumpikin päättää jokaikinen päivä olla tässä suhteessa uudestaan ja uudestaan, siksi en pidä ajatuksesta naimisiinmenosta.

heh.. minä ainakin nautin kaikesta.. eräs  :kaksoset: mies siis sanoi että pitäisi nauttia, koko ajan.. miesten on vaikea ymmärtää sitä käsitettä, että miten tuntuu erilaiselta kun kukaan ei tunnu tärkeältä verrattuna siihen, että tuntuu.. miesten kanssa on noin muuten ihan hauska jutella ja asioida  :rapu: .. heilläkin usein suhde ja kaikenlaista halua ja ihmettelevät, jos naisella joskus on.  ;D ;D tms.

tapahtui yksi erikoinen yhteensattuma laivamatkalla, exän kaksoisolento alkoi tuijottaa. no kun en kaipaa enää sellaista, niin ei..  :coolsmiley: ts ainakaan samannäköistä ei katselis.

PS aloitinkin kyselyn ennen viimeistä kumppanijuttua, ja tosiaan on hyvä fiilis toisin kuin joskus ennen.  :D niin hyvä että siihen mahtuu vain toinen hyvää tuottava yksilö sitten..

Pariutuminen. Niin.

Olen pitkään toivonut, että saisin ihanan rakkauden elämääni poikaystävän tai vastaavan muodossa, mutta tuntuu olevan todella vaikeaa löytää toimivaa suhdetta.  :-\ Omalla kohdallani ongelma on se, että itse kun olen todella itsetietoinen asioista ja hyvin tiedostava lähes kaiken tekemiseni suhteen (esim. itken nyt, koska X, pidän tästä ihmisestä, koska X, menneisyyteni takia käyttäydyn tavalla Y etc.) ja on hyvin hyvin vaikeaa elää suhteessa ihmisen kanssa, joka ei ole yhtä tiedostava/kiinnostunut sisäelämänsä toiminnasta. :-\ Olen lukemattomia kertoja treffaillut miehiä, joista näen kilometrin päähän, esim. minkä sisäisen rakkaudettomuuden tunteen takia he haluavat jotain kanssani ja kuinka heidän joku tietty haavansa vetää heidät puoleeni. Usein suhteeni ovatkin olleet sellaisia, että joku mies on ilmaantunut elämääni, olen huomannut hänessä tiettyjä asioita ja olen päätynyt olemaan heidän elämässään ikään kuin laukaisin tietyille psykologisille muutoksille ja missään tässä kohdassa ei ole ollut kyse minusta.  :o

Lisäksi kun en välitä lainkaan mistään manipulaatiopeleistä ja ihmiset, joilla on kaikenmaailman ongelmia, eivät kiinnosta minua parisuhdemielessä ollenkaan. Lisäksi usein mielessäni jo näen miten minun ja jonkun ihmisen kanssa suhde menisi ja pystyn ikään kuin "elämään" ja näkemään jo etukäteen, että mikä asia hänessä/minussa rikkoisi suhteen. Joka kerta käynyt toteen.  :buck2: Yritä siinä sitten treffailla avoimin silmin.  ;D

Enpä tiedä, ehkäpä vietän elämäni kokonaan itsekseni ja elukoitteni kanssa. Hyvin onnellinen olen ainakin nyt tällä tavalla. :)

Ihana kuulla, että on todella olemassa ihmissuhteita, jollaisessa myös minäkin voisin kuvitella eläväni.  :) Ja ihanaa, että joku saa elää sellaisessa. Muistathan sinäkin siitä olla kiitollinen, Saturnalia.  :smitten:

Ei siinä, elämäni on erittäin onnellista näinkin enkä sinällään mitään surkuttele elämääni yksinäni, vaan olisi joskus kiva kun olisi joku tyyppi, jonka kanssa voisin jakaa elämääni ja tätä henkistä polkuanikin ja tajuamisia, voisi keskustella asioista jne. Rakkautta onneksi pääsen jakamaan kavereille, perheelle ja karvapallero-koiralleni joka päivä ja siitä ei ole pulaa kylläkään.  :smitten: Yksinäinenkään en ole. Oikeastaan vain kaipaisin sellaista kokemusta, että millaista olisi elää parisuhteessa oikeasti sellaisen ihmisen kanssa, joka on jollain samalla värähtely - tai ymmärrys - tai kiinnostustasolla. :) Varmasti olisi hyvin mielenkiintoinen ja opettavainen suhde. Ehkä vielä joskus? :)

Minun suhteeni ovat olleet myös lähinnä toisten vaurioiden korjaamista. Olen ollut se, jonka luo ihmisreppanat ovat tulleet. Emotionaaliset haavat ovat parantuneet kanssani ja tämän jälkeen exäni ovat löytäneet jonkun muun, jonka kanssa ovat elämänsä aloittaneet ehkä paremmin. Ehkä olen itse myös haalinut näitä  ihmisiä ympärilleni, jotta kokisin olevani tärkeä ja tarvittu. Kuitenkin olen itse antanut suhteessa enemmän kuin saanut takaisin.

Nyt olen pyhästi päättänyt, etten enää tälläiseen ala, vaan haluan tasavertaisen aikuisen suhteen.

Sitä odotellessa.  :)

Minä näen rakkauden, parisuhteen, avioliiton ja perhe-elämän suurina mahdollisuuksina kehittyä henkisesti. Niiden kautta ihminen joutuu elämän peruskysymyksien äärelle yhdessä toisen tai muiden kanssa. Uskon, että syvällisessä rakkaudessa elävät parit kanavaoivat maailmaan energiaa suoraan korkeimmista taivaista.

Olen menossa keväällä naimisiin. 50% ihmisistä on reagoinut iloisesti, 50% taas nuivasti. Ymmärrän tämän hyvin, koska ihmiset ovat hyvin erilaisia. Minä itse olen pikkulapsesta lähtien ollut hyvin kiinnostunut perheistä ja avioliitoista. Aion ottaa avioliiton ja perhe-elämän ilot ja surut vastaan jumalallisena lahjana, koska ne kehittävät minua. Olen kai itse melko vanhanaikainen, kun jaksan uskoa avioliiton ja yksiavioisuuden pyhyyteen. Olen avointakin suhdetta kokeillut, mutta sen aikana koin, että en saanut kaikkea irti miehestäni.

Miksi olen mieheni kanssa yhdessä? Minulle se oli itsestään selvää. Kun ensimmäisen kerran tapasin hänet, ihmettelin, miksi en ole tavannut häntä aiemmin. Itse asiassa olin melko varma pariutumisestamme ennen varsinaista ensitapaamistamme. Tutustuimme internetissä. Suhteemme on ollut jotain aivan käsittämättömän ihanaa, vaikka siinäkin on omat sopeutumiskiistansa olleet.
   En oikein osaa sanoa, onko tähtikartoissamme hirveästi samaa. Minulla on  :kuu: :rapu: ja hänellä  :kuu: :harka:. Hänen karttansa on erittäin rapuisa ja minullakin rapu on tärkeissä asemissa. Meissä on paljon samaa, mutta myös paljon erilaisuutta. Täydennämme toisiamme luonteillamme: olen opettanut häntä elämään hetkessä ja iloitsemaan näennäisen turhista asioista, kun hän taas on opettanut minulle järjestelmällisyyttä ja loogista ajattelua.

Kovasti onnea Violette. =)

Mielenkiintoinen aihe tosiaan. :)

Minua ihmetyttää nykyinen "suhteeni" ja sen tarkoitus. Olen ollut sinkkuna usemman vuoden, enkä juurikaan kiinnostunut kenestäkään näinä vuosina. Sitten keväällä elämään astelee mies, joka tuntuu todella tutulta ja jonka kanssa on helppo olla. Ihastumista, kiintymistä ja hyvää oloa puolin ja toisin. Ei mitään rakkauden ilotulitusta, mutta luontevaa, hauskaa ja mukavaa yhdessäoloa. Ja sitten taas kääntöpuolena: miehen elämä on heittänyt täysvoltin alkuvuodesta (ero pitkästä suhteesta), eikä ollut suunnitellut uutta naista kuvioihin vielä pitkään aikaan. Tässä mä silti olen, soutamassa ja huopaamassa samassa veneessä hänen kanssaan.

Miksi kiinnostun miehestä, joka ei pysty parisuhteeseen kanssani? Pelkää sitoutumista ja on pihalla omassa elämässään. Ei tiedä mitä haluaa. Miksi hän tuli elämääni? Mitä minun on tarkoitus oppia tästä? Miksi elämääni ei astele miestä, josta kiinnostun ja jonka kanssa asiat sujuisivat? Miksi toisten parisuhdeasiat näyttävät luistavan kuin itsestään, kun taas minulla ja ystäväpiirini naisilla tökkii ja pahasti?

Erään näkijän mukaan suhteeni tähän mieheen on karmallinen. Jotain on jäänyt siis kesken mutta mitä? Ja jos olen oikein ymmärtänyt, karmallisten suhteiden ei ole edes tarkoitus olla pidempiaikaisia suhteita, vaan ainoastaan käsitellä hoitamattomat asiat. Näinkö?

Karmalliset suhteet voivat olla hetkellisiä tapaamisia tai koko loppuelämän kestäviä suhteita.

Yleensä 9/10 suhteesta on karmallisia, suhteen pituudesta riippumatta.

Kiitos Athamaarit ja Keskiyön vahinko. :)

Jotain erityistä tässä on, ja ehkä karmani on tosiaan auttaa tämä mies yli exästään. En vaan ole ihminen, joka on puolivaloilla mukana missään jutussa ainakaan silloin, kun on tunteita pelissä. No, mene ja tiedä. Aika näyttää :)

Kaikki elämäni miehet  :) Onhan jokunen parisuhde tullut koettua vaikkakin kovin nuori vielä olen.. Ja kyllä jokainen suhde kaikessa ihanuudessaan ja karuudessaan on OPETTANUT elämää ja itsestäni todella paljon.. Ja olen ottanut opikseni.. Mutta edelleen tietyn tyylisen miehet vetävät puoleensa, ja tää tyyppi ei välttämättä ole jokaisen isukin unelmä vävy ainesta.. Hmm,kai tähenkin "selitys" jossain vaiheessa tulee  ::) ::)
RakkaudenTäyteistä aikaa  :smitten: :smitten: Kai se pää vielä joskus tulee TunteideniHerraksi  ;)

Hieno ketju!

Itsekin olisin voinut vastata noihin 5 kysymykseen, mutta mitäpä turhia, AthaMaarit kertoi jo kantani varsin tyhjentävästi.  :)

Mutta ehkä lisään vielä jotain sielujen kohtaamisesta. Minulle kävi niin, että kohtasin yllättäen miehen, jota rakastin jo valmiiksi. Hän tuntui äärimmäisen tutulta ja rakkaalta ensi sekunneista lähtien. Olisin halunnut halata häntä ja sanoa: " Ihana nähdä taas pitkästä aikaa! Minulla on ollut sinua ikävä. Mitä sinulle kuuluu? Miten elämäsi on mennyt?" No, en voinut tehdä näin, mutta tiesin, että tuttuuden tunne oli molemmin puolinen. Auroja näkevä olisi varmaankin nähnyt 2 sydänshakraa, joiden välissä virtasi vaaleanpunainen valo. Itse tunsin tämän, vaikka en auroja näe enkä pahemmin tunnekkaan. Oma sydänshakrakin on yleensä enemmän kiinni kuin auki.  ;)

Tuntui siltä, kuin koko maailma olisi loksahtanut paikoilleen. Kaikki oli hyvin. Kaikki oli oikein.
Kohtaaminen kesti ehkä 5-10 minuuttia ja sen jälkeen en ole häntä enää nähnyt. Aikaa on kulunut 6 vuotta, enkä edelleenkään ole häntä unohtanut. Tiedän, että hän on ollut edellisesä elämässä vähän liiankin tärkeä minulle ja hänen menettämisen vuoksi oma elämäni jäi vähän retuperälle. Toisin sanoen sössin aika pahasti. Ja ihan vaan siksi, etten pystynyt pääsemään menetyksestä yli.

En ole oikeastaan avoin parisuhteelle, sillä odotan, että polkumme jälleen kohtaisivat tämän minulle tärkeän sielun kanssa. Muita en vain huoli. Ei vain kykene. Kaikki muut kohtaamiset on tyhjää verrattuna siihen maailman paikoilleen loksauttaneeseen.

Minulla on oikein hyvät ohjeet irti päästämiseksi, ja välillä elän elämääni "vapaana". Sitten taas tulee heikko hetki, jolloin palaan entiseen, eli kaipaukseen. Aikaisemmin kaipasin jotain tarkemmin määrittelemätöntä. Tämän kohtaamisen jälkeen minulla oli kasvot ja sielu, jota tiesin kaivanneeni. Yritä siinä sitten päästää irti.  :P

Välillä olen ollut jopa katkera niille, jotka saavat elää rakkaidensa kanssa yhdessä. Se on onneksi mennyt ohi. Sielujen kohtalo -kirjassa oli muutama lause, jotka antoivat minulle suurta lohtua. Ne menivät jotenkin niin, että voi olla, että yksin elävät, jotka eivät löydä sielunkumppaniaan, voivat olla liiankin riippuvaisia sielunkumppanistaan. Tällaisissa tapauksissa yksin oleminen on tervettä välimatkan ottamista ja liian  kiinteän symbioosin katkaisemista varten.
Voisin hyvin allekirjoittaa tämän. Miten yksi ainoa sielu voi olla niin äärimmäisen tärkeä, että ilman häntä on vaikea olla onnellinen? Ei se voi olla terve tapa suhtautua elämään.  :)

Elän nykyään pääsääntöisesti onnellisena ja ymmärrän sen, että yksinäisyydessä saan kasvaa sellaiseksi, joksi aion tulla. Keskityn itseeni: sieluni & mieleni yhdistämiseen. Jos olisin parisuhteessa (tämän sielun tai jonkun muun kanssa) olisin enemmän "yhdessä", ja sisään päin katsominen jäisi todennäköisesti paljon vähemmälle. Ehkä joskus saan vielä kokea parisuhteen. Nyt on (edelleenkin) itsenäistymisen ja oman ääneni löytämisen aika.

Olen tunnistanut minulle läheisiä sieluja tämän elämän aikana, mutta yhtä suurta kolahdusta kuin tämä vuosien takainen, ei ole tapahtunut, ainakaan vielä. Eikä minulla ole mitään sitä vastaan, että tapahtuisi. Tuttuja sieluja on ihana tavata! :)

Siinä mielessä tilanne on vähän hassu, että mieleni olisi periaatteessa valmis rakastumaan johonkin toiseen, ottamaan vastaan elämänkumppanin, mutta niin vain ei tapahdu. Voihan olla, että en rakastu, ennen kuin sieluni on kokenut mieleni kautta irtipäästämisen vapauttavan vaikutuksen. Muutenhan irti päästäminen olisi vain siihen asti voimassa (hittolainen, niinhän on tapahtunutkin!) kun olen rakastunut johonkin toiseen. Juu, näin siis on tapahtunut. Nyt vasta tajusin. Pääsin siis yli tästä kaivatusta sielusta siksi aikaa, kun olin (piiiitkästä aikaa) rakastunut toiseen, myöskin tuttuun sieluun, mutta ei niin maatajärisyttävään. Mutta lopullinen irti päästäminen... no, on vähän vaiheessa. :P

[/quote]

 ;D On aina mukavaa huomata kun niitä oivalluksia tulee samalla kun kirjoittaa, hieno juttu. Tsemppiä irtipäästämiseen, kyllä se vielä varmasti onnistuu   :smitten:
[/quote]

Kiitos tsempeistä kaulakoru!  :smitten:

todella mielenkiintoinen aihe! Itse uskon karmallisiin suhteisiin, koska itselläni oli kauan aikaa tunne, että ennen kuin voin kokea "vakinaista" rakkautta uudestaan, niin minun on kohdattava suhde, jossa joudun jätetyksi. Se tapahtui, meni aika pikakelauksella (kuinka ihminen voikaan niin lyhyessä ajassa tuntea niin paljon!) ja aika pian sen jälkeen tapasin nykyisen mieheni. Luulen, että hänen kanssaan voisi olla jokin sielullinen sopimus, mistä toisen tunnistaa kohdatessa.

Myös yhden kanssa oli tällainen molemmin puolinen entisten elämien kokemus, jossa kumpikin näimme toistemme kasvoissa vaihtuvan toisia kasvoja (!). Olen monesti pohtinut sitä miksi se suhde sitten kariutui. Siinä oli varmasti ollut jotain kipeää ja siihen edelleen jäi jotain kipeää...ja tulemme edelleen tapaamaan toisemme seuraavissa elämissä. Ehkä se niin monien elämien kohtaaminen sekoitti meidät lopulta, koska ratkaiseva muutos tapahtui kun hän tuli luokseni toiseen maahan, jossa itsekin olin vieraana ja koen karmallista suhdetta kyseiseen maahan.. (mun täytyy vielä joku päivä oikeasti selvittää nää entiset elämät!!!)

On toisaalta pelottavaa juuri siksi, ettei voi tietää onko suhde loppuelämäksi vai miten tässä käy, koska on kokenut sellaisiakin suhteita, jotka on niin sanotusti väkisin revitty erilleen. Ei ole itse voinut tehdä mitään, jostain on tullut vain pakottava tarve luopua ja jatkaa eteenpäin. On joutunut jättämään todella hyviä ihmisiä taakseen ilman mitään näkyvää syytä. Ihmeellinen tämä elämä!

C'est la vie!

hui, vanha kirjoitus mutta liiankin tuttua  :o tosin..minäkin uskoin että kaikella on tarkoitus, että meillä on tarkoitus auttaa toisemme yli vaikean jakson..mutta oikeasti kävi niin, että kaikki loppui ja miehellä uusi kierroksessa, vaikka väittää välitttävänsä edelleen minusta, mutta kun meidän suhteestamme ei tule mitään (ei siis seurustele tämän uudenkaan kanssa). Että ehkä tällä ei ollut mitään tarkoitusta ja oikeasti tuntui, että hän oli todellinen sielunkumppani.. :'(
nyt vain itkettää...ja mietityttää, miksi minulla näin paha karma ihmissuhteissa, edellinenkin kun loppui tuskallisella tavalla...

Meidän parisuhteemme alkoi jotenkin vahingossa. Tekihän tämä mies minuun vaikutuksen, mutta en minä uskonut hänen pitemmäksi aikaa jäävän meille asumaan. Kauris ja vesimies tuntuu minusta mahdottomalta yhtälöltä, mutta yhä vielä vuosikymmenien jälkeenkin on hänen hammasharjansa vakiopaikallaan minun kylppärissäni. Uskon rakkauteen, mutta suhteemme toimivuus on kai ollut meidän intohimomme töihimme. No, ihan hyvä mies minulla on, kiitos maailmankaikkeudelle hänestä.

Niin mustakin tuntuu.  :D Uskomatonta että semmonen pari on viihtyny avioliitos monta vuotta ja hyvin vissiin menee!!! Vai onko sitten vain niin jotta naispari kyseisissä merkeissä ei toimi? Mulla on kokemuksia vain naisparista. Tarkotan siis niinkuin tuttavana/ystävänä. Olen kyllä hetero.  :D

Heilastelen paraikaa kahta, ne on Leijona ja Kaksonen.  8) Kesä näköjään teettää tällaista, että kun sitä erkanee vähäksi aikaa lomalle niin alkaa kummasti silmäillä paljasta nahkaa. Ajattelinpa vain tällä kertaa ottaa tarjottimelta niinsanotusti useamman drinkin (tosin en sillä tavalla kuin ennen, että saattoi olla kaksi yhdenillan juttua samana iltana  :o)

No mä olen tällainen Leisure Suit Larry. :P

Naureskelen täällä omalle tilanteelleni, kun en pariudu, enkä tiedä uskallanko edes enää. Ja kaiken lisäksi olen alkanut tuntea vetoa jo varattuihin miehiin.  :2funny:

Mietin tuossa, että mistä moinen mahtaa johtua, niin tulin kaverin kanssa siihen tuloksee, että ne eivät sido minua, kun ovat jo toisaalle sitoutuneita. Omasta vapaudestani en siis halua tinkiä.  ;)

Miten musta on tämmönen tullu...  ;D Emmä aikasemmin... ihme hommaa...

Täällä toinen oudokki joka todennäköisesti ei koskaan sitoudukkaan. Tai jos oikein ihmemies tulee vastaan...(McGyver... :D)

Niin ehkä sitte..

Se vapauden kaipuu ja itekseen vihtyminen on niin vahvaa...Mut mä en mitään ukkiksia (ukkomiehiä) halua...Moraali kieltää ja jos mä jonkun kanssa alan niin sen on oltava mun eikä puoliksi jonku toisen naikkosen... :D

No joo, siis en minä nyt kenenkään mieheen oikeasti käy kiinni. En todellakaan halua sellaista karmaa itselleni. Mutta olen huomannut, että joissain  varatuissa on se sellainen magneetti, joka vetää puoleensa. Onneksi itsekuri ja moraali ovat vahvoja, etteivät ne anna minun repsahtaa väärään suuntaan.

Mutta vapaus on jotain aivan ihanaa. Varsinkin henkinen vapaus.  :smitten:

Mun tuplakesäromanssit näiden Leijonan ja Kaksosen kanssa senkun syvenee (vaikka ihmettelen asiaa itsekin.) Funtsin jo että joudunko valitsemaan, mutta päätin että ollaan kerrankin kuin Hugh Hefner ja pidetään ainakin kahta. :angel: Kaksosen kanssa meinaan kerkesi tulemaan jo bänät tässä välissä, kun Leijonan kanssa eletään vielä hurmostilaa, mutta ylipuhuimme toisemme takaisin (aivan oikein, näinkin voi joutua tekemään) kun sanoin sille että löydän kyllä muuta seuraa tilalle, mikä tosin mulla oli jo valmiina, ja se puolestaan vaati mua päättämään että haluanko takaisin kimppaan vai en. 8)

Joo itse asiassa tämä on ihan teinimeininkiä mutta otankin tässä niitä tietokoneen ääressä vietettyjä finnisiä nörttivuosia vain takaisin. 8)

Kyllä tämä kahden kumppanin pyörittäminen alkaa olla hitusen hankalaa, kun nyt tuo Leijona kitisee ettei mulla ole töiltäni (ja Kaksoselta) tarpeeksi aikaa. Välillä funtsin että pitäisikö sittenkin diskata molemmat ja palata normaaliin arkeen. :crazy2:

Piti sittenkin valita, ja bänät tuli nyt sitten Leijonan kanssa. Sen sijaan Kaksosen kanssa ollaan päästy merkillisen syvällisiin sfääreihin - ottaen huomioon, että tässä ollaan kumpikin käsittääkseni aika pinnallisia ihmisiä.  :o

Isovanhemmista löytyi kauris-vesimies-pari ja vuosikymmeniä olivat yhdessä. Omassa suhteessa myös samat merkit ja vielä molemmilla  :kuu: :vaaka:.

No entäs sitten Oinas ja Härkä-pari, isovanhempani siis, luulisi että noiden kahden merkin yhteiselo olisi aivan mahdotonta.  :laugh:

Parisuhteista mulla on kokemusta vain yhdestä pitkästä, ja tosiaan se loppui kun läksyt oli opittu ja suhde tuli ikään kuin "tarpeettomaksi", ainakin omalta kannaltani katsottuna. Löysin itseni tavallaan uudelleen, ja samalla rakkaus silloiseen kumppaniin loppui. Jännä miten ne menee yksi yhteen tuommoiset asiat... nyt olisin kyllä jo valmis uuteen suhteeseen, jossa voisin taas oppia lisää.

Hyvä että tuli tätä keskustelua vilkaistua, sillä tämä pätkä tuntui sopivan omaan tilanteeseeni hyvin. Itse (Leijona-nainen) olen ollut Vaaka-miehen kanssa etäsuhteessa kohta kaksi vuotta ja juuri viime tapaamisella miehen ehdotuksesta päädyttiin siihen että etäsuhde tulee jatkumaan vielä siihen asti kunnes valmistun koulusta eli kolme vuotta vielä. (Siihen keskusteluun asti olin elätellyt toiveita, että kenties ensi kesänä voisi muuttaa yhteen, mutta kuten edeltä voi lukea, suunnitelmat muuttui.)

Kenties tämän etäsuhteen tarkoitus on juurikin opettaa elämään erillään? Rakkaan Vaakani tilanteesta en tiedä, mutta itse ainakin olen huomannut että välillä menee aikaa ihan hyvin omissa jutuissa ja koulukavereiden seurassa ja välillä sitten tulee "notkahduksia" ja sitä vain itkee ikäväänsä pois ilta toisensa perään ja pelkää että toinen jättää syystä tai toisesta.

Sielujutuista puhuttaessa huomatkaa solmut (eli Rahu ja Ketu kuten itämaiden tietäjät tätä akselia kutsuvat.)

Joidenkin erityisen merkittävinä pitämäni exien kohdalla on synastriakartoilla paljastunut asteen tarkkoja yhtymiä solmuihin, tyyliin yhden exän Jupiter mun alasolmulla, kuu mun yläsolmulla, toisen kohdalla sen kuu mun alasolmulla, ja viimeisin tapaus oli mun Saturnus exän alasolmulla. Noihin kuvioihin liittyi omituinen pakkomielteisyys joita luultavasti kaikki erehdyimme pitämään seksuaalisina vaikka kyse oli jostain aivan muusta, josta vain valaistuneimmat gurut jossain tietävät.

Että tämä akseli sitoisi tiettyinä aikoina syntyneitä ihmisiä alitajuisesti yhteen jos he jotenkin jossain kohtaavat edes kerran, vaikka pidemmän päälle yhdessäolo menisikin liian vaikeaksi? Ehkä vähän omituista, mutta kyseinen akseli on myös eräänlainen ajan mittari, ja aika on muutosta, eli sarja toisiaan seuraavia ilmiöitä, jotka eivät puolestaan suinkaan ole sattumanvaraisia vaan liittyvät aina johonkin toiseen tapahtumasarjaan - tätä käsittääkseni kutsutaan näissä piireissä karmaksi.

Tällä hetkellä seukkaan kaukosuhteena erääsee vesimies-henkilöö ja ite oon vaaka. Luin joskus horoskoopeista, että nämä kaksi tulevat toimeen ja viel ainakin näyttäisi siltä.  :) Ennen häntä olin kaksosen kanssa kaksi vuotta, mut sit tyyppi teki bänät, jonka jälkee luulin etten enää koskaa rakastu. Toisin kävi ku olen ny tuon vesimiehen kaa. :)

En kuitenkaa varmaa koskaa tuu tajuumaa miten mä ja vesimies tultii ekal live-näkemisellämme nii hyvin toimee, tosin oltiiha me puol vuotta netin kautta keskusteltu ja näin, mut onhan se ihan eri juttu nähä livenä ku jutella ruudun kautta :)

Ihana vesimieheni on saanut mut unohtamaan kaikki menneisyyden pelkoni, jota minulla oli, ja nyt elän suurin piirtein vapautuneena :) vielä on yksi asia hoitamatta ennen kuin lopullisesti voin sanoa olevani vapaa menneisyyden kahleista :)

Tämmöinen pitkä selostus taas  :D

Muuta en oikeastaan tajua kuin sen kumppanistani, että hänellä on minun näkökulmastani niin sanotusti erittäin täydentävät geenit - siis omista geeneistäni poikkeavat. Ominaistuoksu on ihana, ulkoinen olemus ei muistuta omaani mutta vetää puoleensa ja niin edespäin. Hauskaa kyllä egossa pyörivät ideologiat sun muut eivät ole turhan poikkeavia, emme siis tunnu kommunikoivan eri kielillä ja tuskinpa on tullut ehdittyä puhua eri asioista. Ylipäänsä satuimme "pariutumaan", koska kumpikin poikkesi toisen elämänpolulla vallan poikkitein - ei hidasteena vaan näkyvästi - asiayhteyteen ja silloiseen tilanteeseen nähden.

Olen miettinyt tätä sielunkumppani asiaa viimeiset pari päivää ja tulin siihen tulokseen, että "sen oikean" tunnistaminen ei ehkä tapahdukkaan niinkään tunteella, eli että "tunnen että hän on se oikea", vaan enemmänkin järjellä, eli "tiedän että hän on se oikea". Omasta kokemuksestani voin sanoa, että vaikka olen tiennyt tuolla takaraivossani, että joku tietty ihminen ei tule pysymään elämässäni, niin en ole suostunut uskomaan sitä, koska tunteet on olleet niin vahvat. Ajattelin vain että ei ketään muuta kun sitä "sielunkumppania" kohtaan voi tuntea näin voimakkaasti. Näin jälkeenpäin vähän nolottaa ja naurattaa, kun miettii miten on joskus kuvitellut jostain ihmisestä niin suuria. Nyt kun sen näkee jälkeenpäin niin selvästi  :D No mutta, kaikki asiat elämässä opettaa, enkä ruoski itseäni siitä etten nähnyt kun oli pimeää. :)
Olen kyllä itse nykyisin täysin sillä kannalla että 3 vuotta on se minimi aika mikä kannattaa toisen kanssa seurustella ennenkuin suhde etenee yhtään pidemmälle. (Esim. kihlat, naimisiin meno, lapset, yhteinen talo tms)
Olla rakastunut ja rakastaa ON kaksi eri asiaa. ;) Ja rakastuneena ne tunteet tuppaa peittämään sen järjen äänen siellä taustalla. Sitäpaitsi, jos todella uskoo suhteen kestävyyteen, niin mikä kiire?

PS. Ymmärrän sen että tietyssä iässä lasten teko saattaa tulla kiireiseksi asiaksi, mutta ei sekään tarkoita että nuo muut edellämainitut olisi pakollisia toteuttaa, ainakaan heti. Ihmiset on erilaisia ja se mikä sopii toiselle ei välttämättä sovi toiselle. Puhunkin tässä vain omasta puolestani.  :) Ja minulle ei ole mikään pakko edes asua yhdessä, että voisi hankkia lapsen, saati sitten mennä kihloihin tai naimisiin. Eli seurustellaan, mutta ei asuta yhdessä, mutta on yhteinen lapsi jne.  :D Kuulostaa ehkä hassulta, mutta miksi väkisin toimia jonkun vanhan kaavan mukaan vain, koska valtaosa tekee niin? Antaa elämän mennä omalla painollaan ja tehdään asiat siinä järjestyksessä kun hyvältä tuntuu, kaikista osapuolista.  :)

Juu, tääl ikunen sinkku (vanhapiika  :D) vastaa. No nyt en vois kuvitella jotta joku ny änkeis tänne mun elämään ja herraparatkoon asuntoon... ;D Oon niin hiton omaa rauhaa haluava. En tiiä oonko joku sitoutumiskammoinen.  ;D Mut kyllä määkin tykkään romanttisista leffoista, kirjoista jne. Mut kun en mä tiedä oikeen onko se rakkaus sitä mitä mä oletan. Toisen kanssa ollaan yhessä vaikka toinen sairastus syöpään tai MS-tautiin tms. Kun oon lukenu lehtien jutuista miten jollekkin on todettu jotta "voi että sun mies jaksaa sun rinnalla vaikka sulla on syöpä, mun ei jaksais", tai tältä palstalta luin jostain ketjusta kun sanottiin jotta "mies ei hoitasi mua jos olen sairas", tai kun jollain oli ollut jokus sairaus jonka takia kävelee hitaammin niin mies tiuskii "tuu ny nopeemmin". Siis voi helvetti, jos ollaan yhdessä ja avioliitto tai mikä perkeleen liitto tahansa solmittu ja muka kimpassa ollaan sitä sitten ollaan jos toisella onkin yhtäkkiä joku sairaus ja ymmärretään, eikä heivata tosta noin vaan laivasta pois. PERKELE!! Mulle tuo on ihan selvää. Mä ikää mensi naimisiin tai mihinkää muuhun suhteeseen semmosen tyypin kanssa josta aattelisin jottei se oo mun rinnalla tommosiskin tilanteis. Eri asia on sitte semmoset sairaudet jotka muuttaa persoonaa, väkivaltaiseksi vaikka, niitä ei tarvi sietää..

Kun joskus tuntuu siis jotta nykymaailmassa heivataan pois jos toinen sairstuu tai hipelöidään tanssipaikoilla toisia...Tai ehdotellaan sinkun kans syrjähyppyjä naimisissa oleva mies...Ihan fiksuina pitämäni ihmisetkin. Juu, en haluu ainakaa tommoseen liitton.  :(

Kalevanneito. Mä olen niin ylpeä sinusta! Tervetuloa samanmielisten kerhoon!

Se on kaikki tai ei mitään  :coolsmiley:

Ihanaa hääpäivää Solnishkolle! :smitten:

Minä olen jo kahteen otteeseen nähnyt tulevasta puoliskostani unta. Ensimmäisellä kerralla en nähnyt kasvoja ja tällä toisella kerralla hän oli luultavasti saman näköinen kuin oli edellisessä elämässänikin ollessaan puolisoni.

Se on vaan sitä odottelua nyt.  :smitten:

Ihanaa SanctAstra  :smitten:
Minä luulisin myös nähneeni, mutta voihan se olla sitten jotain ihan muutakin  ::)

Nyt jostain puskasta iskee jälleen tää rakkaudenkaipuu, vaikka se on pitkään ollut taka-alalla elämässäni. Äh.
Aikansa sitä vaan kestää ja sitten se menee pois, mutta kaikenlaista tuli sählättyä edellisen hingun aikaankin...toivottavasti tämä menee nopeammin ohi :P

No joo, mulla on Venuksen lisäksi nyt :kuu: tasan DC:llä, että ei se ole ihmekään jos vähän kaipausta on ilmassa  :'(

Minäkin tässä miettinyt että kun tässä lomakin alkaa lähestyä, niin pitäisiköhän lähteä etsimään uutta parittelukumppania vaiko ei. Tätä nousuvaa'an päättämättömyyttä. :crazy2:

Ai hemmetti sä oot kamala  ;D

Mielenkiintoinen ketju! Olen pohtinut näitä asioita kun alkaa olemaan monella ystävällä toista kierrosta avioliittojen suhteen, itsellänikään nyt ei ihan neitoajat enää ole ajankohtaiset. Miten paljon suhde on raakaa työtä, miten paljon rakkautta? Jos ei ole sitä syvää fiilistä, että toinen on kumppani ja huonoinakin aikoina pääsee samalle levelille edes hetkeksi, ei siinä kai raa'atkaan työt auta.  ???

Itse koen viimein löytäneeni todellisen kumppanini. Viimein sanon siksi, että olen vain tuntenut että siellä se jossain pyörii, muttei pyörähtele lähemmäs. Hulluinta on, että olemme eripuolila Suomea, mutta heti kun ikäeromme alkoi olemaan säädyllinen(olen 7 vuotta nuorempi) eli en ollut ns. sakkolihaa tökeröä termiä käyttääkseni, aloimme vuosia kulkea samoja polkuja, mutta niin että välissämme oli jokin muuri. Olemme majailleet samoissa kaupungeissa toisiamme näkemättä - näitä suomessa oli 5 ja olleet samoissa tapahtumissakin. Lisäksi toisen asuessa ulkomailla oli matkakohteet juuri niitä kaupunkeja.

Ehkä ajan vaan piti olla kypsä ja sitten ihan kohdattiinkin. Kaipa sitä yhdessä on taivas ja helvetti, koen itse täydellistyneeni, kaikki tuntuu kirkkaammalta, mutta kyllä sitä osataan riidelläkin  :tickedoff: Onko se sitä, että mitkään asiat eivät ole liian pahoja eli ne selviävät aina. Ja sitten saadaan tuuletettua omia energioita ja patoutumia. Toinen on ihanan henkinen, hän samallalailla miettii tällaisia asioita, mikä on helpottanut huomattavasti.

Paras ystäväni sanoi, että on ihmisiä jotka kuuluvat tiettyyn elämänvaiheeseen eikä heitä ole tarkoituskaan kantaa mukanaan koko ikäänsä. Se on varmasti totta, sillä joskus polut risteävät esimerkiksi siksi että jokin asia olisi mahdollista saavuttaa yms.

Mutta omasa tilanteestani voin sen verran sanoa, että koen kietoutuneeni mieheeni niin voimakkaasti ja hänen minuun, että hän on tosi kumppani.  :smitten:

*repes ihan täysiä*  :2funny:

Joo huumori on eri juttu, siis huumori joka kummankin mielestä on huumoria, mutta lukemissani jutuisssa ei ollu kyse huumorista. Sen kirjoittaja toi selvästi esille. Ja "hoitaa" -sana oli ehkä vähän väärä...Tarkoitin juuri tuota rinnalla olemista.

 :D ;D ;D 8) :coolsmiley:

No nyt mä olen puolivillaisessa suhteenpoikasessa yhteen söpöön Kauriiseen, ei vaan aikataulut oikein osu juuri yksi yhteen ja sitten sillä on tarve esitellä mua julkkiskavereilleen, joille mun pitäisi sitten pönöttää.  :buck2:

Ja sitten tämä mun eksä onnistui uhkailemalla maineen ja ties minkä pilaamisella (kyseessä on vaikutusvaltainen julkkis, joten ikävä kyllä jouduin ottamaan tavallista vakavammin moiset ukaasit) hankkiutumaan takaisin mun elämään. No nyt herää tietysti kysymys, että miten jo ennestään niin pahamaineisen tyypin kuin mun mainetta muuten voisi pilata, kuin julistamalla joksikin lälläriksi? :crazy2:

Eli olen saanut kuulla siltä kokonaisen Raamatun verran nipotusta miten "sopimatonta" käytöstä osoitan (ylläri pylläri !) ja että mun pitäisi muka varoa sanojani koska "niistä joutuu vastuuseen" (enkä ole edes soitellut Seiskaan) mutta "harkitsee" antavansa mun tekemiset ja sanomiset anteeksi (ööh...mahtavaa?)

Toisin sanoen, elämäni on edelleen kuin b-luokan tv-viihdettä ja mä olenkin ajatellut paeta sitä lähiaikoina esim. Tahitille. :coolsmiley:

*sigh* Yksin ollut, yksin yhäkin.  :(
Nyt kyllä ympärilläni ihmiset löytävät rakkauden.  :)

Positiivisia ajatuksia olen kaksoisliekkini suuntaan yrittänyt heitellä, mutta keskenään saapi olla. Jo kohta 6,5 vuotta ylhäistä yksinäisyyttä. Kaikella rajansa.

 ::)

Juu-u.
Kyllä esim. vesi ja ilma Merkuriuksilla meinaa olla vähän kapuloita rattaissa, varsinkin kun aurinkomerkitkin on samoissa.
Mutta se vaatii vain selittämistä ja suoraa puhumista ja perkaamista enemmän, kun se toinen ei ymmärrä ns. luonnostaan, ja sitäpaitsi saattaa avata ja avaakin uusia näkökulmia keskusteluun.

Ai että firman pikkujouluihin  :2funny:

Tuohan täytyy ottaa pelkästään imarteluna sunkin, rinta rottingille, ai jee kun sulla on upee mies  :-*

Mahtava sekin tyttönen, tietää että on vaimo ja lapset ja siitä huolimatta käyttäytyy noin  :tickedoff:

Vinkki miehellesi:
Hän voi aina tämän henkilön kanssa niitä-näitä jutellessa koettaa ujuttaa keskusteluun perheen ja lapset mukaan malliin 'sitä ja tätä on vaimon kanssa suunniteltu jouluksi" jne. Peittoaa suoran 'älä kuule mua vikittele kun olen naimisissa' heiton sikäli, että siihen voi toinen vastata, että tulkitsit väärin, en minä mitään vikitellyt.

Mutta kun rupeaa tunkemaan sitä vaimoa ja lapsia keskusteluun koko ajan, aina kun keskustelunaihe vain antaa siihen mahdollisuuden ja ehkä vielä tavalla joka korostaa kaikin puolin avioliiton onnellisuutta ja tasapainoa, niin uskoisin että tämän naisen vikittely-yritykset kyllä lakkaavat suht pian.  ;D

Tai sitten jos se on SITÄ sorttia, niin senkun yltyy vaan. niitäkin on, jotka saavat kiksejä varattujen ihmisten iskemisestä, ja mitä hankalampi tapaus niin sen kovemmin ne yrittää...

Juu, sillä mä noille firman pikkujouluille nauroinkin kun voisko enää stereotypisempaa ollakaan?

No sitten jos se yltyy, eli koskettelee ja ehdottelee, niin on mahdollisuus sanoa: "Ole hyvä ja lopeta, olen onnellisesti naimisissa ja lähentymisyrityksesi tuntuvat epämiellyttäviltä ja vaivaannuttavilta, vaikka sinänsä kyllä otankin ne kohteliaisuutena."

Kokemukseni mukaan tuollaiset tilanteet tuppaavat jatkumaan, kunnes ne puhutaan selkein sanoin auki.

Mulla ei oo koskaan ollu mitään erityistä onnea parisuhteissa. On niin paljon kliseitä siitä mistä kumppanin voi löytää, esimerkiksi baarista. Sitä kuulee, mutta luulee ettei niin tosielämässä kuitenkaan käy!

Lähdettiin helmet kolisten tanssimaan, kun loppuillasta minua lähestyy hauskannäköinen poika. Onhan näitä aina toisinaan, kaikenmaailman tallaajia jotka lupaa ja vannoo, muttei näistä kuulu mitään iltojen jälkeen. Olin siis skeptinen. Joku ääni päässäni sanoi kirkkaasti "huomioi tuo ihminen."

Oliko se enkeli tai henkiopas, omasta päästä tuo kehoitus ei selvästi ollut. Siispä huomioin tuon ihmisen, vaikka olinkin epäluuloinen. Seuraavana aamuna puhelin soi. Ja on soinu siitä lähtien.

Olen muutaman harvan kerran nähnyt ihmisen auran, ja tämän ihmisen aura on niistä yksi. Miksi näin sen, kun en osaa vielä ainakaan nähdä muiden auroja, en tiedä. Tämä henkilö ei myöskään "täytä kaikkia kriteereitäni". Tapaus sai minut kuitenkin kelaamaan omaa parisuhdehistoriaani ja miettimään kuinka monen orastavan ihmissuhteen olen elämäni aikana pistänyt jäähylle pelkästään sen takia, ettei joku ole "mun tyyppiä". Mistä sen voi tietää jos ei ota selvää? Ei kaikki maailman potentiaaliset miehet ole ruskeasilmäisiä kitaristeja.

Mä nyt päätin ottaa tällä kertaa asiasta selvää, kun kerta tämä juttu lähti näin kehoituksesta liikkeelle. Lupaan huomoida hänet!

Olipa tuossa sangen kiihkeää säätöä kahden Kauriin kanssa samanaikaisesti, oli vaan aika koomista kun kumpikin tiesi toisistaan ja erityisesti toinen näistä äityi hitusen mustasukkaiseksi. Ja kummallekin sitten samat selittelyt että "en mä nyt ollut sen kanssa sillai." :angel:

Mutta tein kummallekin selväksi ettei vakiintuminen voisi vähempää kiinnostaa, joten ei mulla ollut aikomustakaan valita jompaakumpaa.  8)

Oi ihana viesti! Kiitos valosta, tuli perille! (:

Pakko kysyy, minkä näköinen?
Tuli vaan mieleen vaaleahko kiharahiuksinen poika  ;D

Voi voi ei ole vaalea vaan tumma!  Kiharahiuksinen kylläkin!  ;D

Vastailen tälleen tylsästi 8).

Miksi olet juuri sen henkilön kanssa, jonka kanssa olet?
Kun näin hänet ensimmäisen kerran, ohimennen, muutaman minuutin ajan lähes 8-vuotta sitten, minulle tuli heti tunne että tuossa "pojassa" on jotain ja halusin hymyillä hänelle :). Ihmisessä oli jotain erilaista, enkä voinut saada häntä pois mielestäni. Suorastaan sellaista vetovoimaa, mitä ei voinut sivuuttaa tai vastustaa. Seuraavan kerran kun näin hänet, tiesin, että tuossa on minun tuleva mieheni. Tunne oli järisyttävän vahva, ottaen huomioon, että hän oli tyttösiä kierrättävää sorttia ja minä "seurustelin" sillä hetkellä toisen ihmisen kanssa. Olin myös erittäin nuori, 16-vuotias. Meni siinä muutama kuukausi, että sain miehen vakuutettua siitä, että juuri minä olen hänelle se oikea. :).

Kirjoitin muunmuassa erääseen päiväkirjaan useiden pakkien jälkeekin, että minulla oli edelleen vahva tunne siitä, että menemme naimisiin ja saamme lapsia jne. Oli oikeastaan todella ärsyttävää siinävaiheessa sydän särkyneenä tuntea mitä tunsi. Loppujen lopuksi annoin miehen mennä ja pian hän tulikin häntä koipien välissä takaisin. Mottoni olikin ollut pitkään tapahtunutta ennen "jos rakastat jotakuta, päästä hänet menemään. Jos hän on se oikea, tulee hän takaisin".

Joten lyhykäisyydessään: Olen tämän nykyisen henkilön kanssa, koska hän ikäänkuin tuotiin eteeni "oikeana" ja sain kaikista alkuvaikeuksista huolimatta jostain suurta varmuutta jatkaa sinnikkäästi kohti päämäärää.

Miksi hän on juuri "sinun kumppanisi" eikä jonkun toisen?
Luulen, että siihen liittyy joku syvempi juttu mitä en tiedä. Ollaan kuitenkin melko erilaisia, esim kiinnostustenkohteiden suhteen, mutta olemme samalla aaltopituudella oikeasti merkityksellisistä asioista.

Tähtikartoista tai muista en osaa sanoa. Ollaan molemmat rapuja, mutta se nyt ei kerro vielä varmaankaan mitään.

Luin ketjun läpi ja ihan mahtavaa pohdiskelua!  :smitten:

Itse olen tyyppiä, "joka ei koskaan ihastu", pariin otteeseen niin on käynyt ja voin kertoa että sen kyllä tunnistaa! Olen koittanut nyt käydä ulkona tapaamieni miehien kanssa, jotka ovat mukavia ja fiksuja, imaan mieleen hyvännäköisiäkin, mutta aina lopputulos on sama: ahdistus ja syiden keksiminen miten karata tilanteesta  :idiot2:

Sielunkumppanin löysin ja se oli alsta alkaen mahtavaa..mutta sitten aauduttiin erilleen erinäisistä syistä :( Olemme kuitenkin parhaimpia ystäviä ja kun joku sanoi nähneensä tämän tietyn henkilön auran, niin niin myös minä aistin tämän ex miehen auran..jopa hänen mielialansa. Yhteys on vain niin vahva että teen edelleen töitä irtipäästämisen kanssa, joka tuntuu mahdottomalta vaikka aikaa erosta jo 1,5 vuotta. Tämä on nyt hieman törkyinen vertaus, mutta hän vetää puoleensa kuin nikotiini. Et periaatteessa tahdo tupakoida, mutta tarvitset nikotiinia..ja jos luulet olevasi valmis luopumaan nikotiinista niin alat ajatella, että entäs sitten ne tilanteet kun juhlitaan porukalla ja alkoholin alaisena tekee kuitenkin mieli?  Miten pystyn pysymään erossa vaikka olen kokoajan tupakan/rakkauden kohteen kanssa samassa porukassa ja tekemisissä? En onnistunut lopettamaan tupakointiakaan kuin puoleksi vuodeksi..samanlaisia helpompia kausia on tässä irtipäästämisessä..mutta kun alkaa ahdistamaan ja tuntuu tyhjältä..kaipaa taas hullusti nikotiiniä  :buck2:
Nikotiini laastareita löytyy mutta rakkaus laastareita en osaa käyttää..olen niin moraalinen ettei lyhyet läheisyydet kiinnosta. Mistä siis löytyisi keino tähän? sisältä itsestä? Niin se taatusti menee, mutta alitajunta ei vain ota tätä viestiä tosissaan vastaan.  ??? ?

Minä kuitenkin uskon rakkauteen ja että sellainen minulle vielä löytyy  :smitten: itse asiassa olen enkeleiden kanssa tästä jo viestitellyt..sanoivat huomanneensa toiveeni ja että ensin täytyy selvittää tämä aiempi kuvio. Sanoivat myös tietävänsä minua paremmin milloin on oikea aika, vaikka en itse sitä aina käsittäisi kun kaipaan läheisyyttä   :angel:

Tänään olen saanut olla rauhassa kotona ja pohtia asioita kynttilän valossa..koittanut kovasti selventää myös itselle missä mennään (siksi kai tännekin kirjoitan että selkiäisi  ::))  Juuri hetki sitten kävi ihmeellinen asia  :o Lepäilin sängylläni ja pohdin asioita..yht äkkiä huomasin juurichakrani reagoivan ja sain värähtelyitä alakroppaan..sitten näin miehen..näin sen siis silmät auki kuin kuvana huoneessani keskellä lattiaa..kasvot näkyivät selvästi ja mies oli about ikäiseni ja komeakin  ;) tuli lämmin ja läheinen tunne tästä..Voisiko tämä olla se tuleva mies?  ::) vai olikohan jotain ihan muuta  :D

Kaikki ympärilläni pariutuu, mut minä en.  :-[ Kait sitä pitäs peiliin katsoa? Väkisinkään en pysty kiinnostumaan, yks mies pommittaa jatkuvasti viesteillään tällä hetkellä. Kaverina ihan ok, mut muuta kiinnostusta ei löydy. Harvoin kiinnostun kenestäkään ja silloin aina joku mättää -siis mies ei olekkaan niin kiinnostunu. Viime aikoina oonkin miettiny et kait sitä pitäs jättää vaan haaveet elämänkumppanista ja porskuttaa yksin läpi elämän. Sekin tuntuu kurjalta.

Mä olen tullut tämän pariutumisasian suhteen sellaiseen johtopäätökseen, että jos ja kun joutuu maisemaa kuitenkin vaihtamaan jotta saa töitä niin sitten voi alkaa etsimään kumppaniakin. Olen havainnut "lievähköä" muuttohaluttomuutta täkäläisissä ihmisissä, ja en ajatellut jäädä työttömänä tänne pyörimään jos muualle on mahdollisuus lähteä. Se on vähän sama asia kuin teininä entisellä kotipaikkakunnalla.. Tiesin, että en tule jäämään edes samaan maakuntaan lukion jälkeen, joten ei nappaillut mitkään poikaystäväkuviot 8) Meikä on ollut aina "kaikki tai ei mitään"-tyyppiä ukkojen suhteen.

Kaveri tosin taas kehotti lottoamaan, koska parempi olisi kuulemma voittaa lotossa kuin tehdä töitä ;D Ehkä siinä tapauksessa jos voittais muutaman miltsin niin voisi muutaman vuoden täällä jumittaa ilman muita suunnitelmia :P

Vähän samaa ongelmaa olen potenut itsekkin, viimeisen tapauksen johdosta olen hieman hämmentynyt koska kuitenkin aistin kiinnostusta ja luulin sinkuksi, mutta ilmeisesti on kuitenkin varattu. Haluaisin edes tietää totuuden, että oliko mitään vai ei. Toisinsanoen olenko jo tulossa hulluksi ja kuvitellut kaiken vai en.

Minusta kumminkin on luonnollista haluta elämänkumppani ja haluta rakastaa. Sellainen ihminen vain on, laumaeläin. En pysty jättämään haaveitani, tiedän sen, vaikka tällä hetkellä tekisikin mieli heittää hanskat tiskiin niin että läsähtää.

No joo, en ymmärrä että miten ihmiset onnistuu löytämään jonkun jolta itseasiassa saavat vastakaikua.. Se on ihan v*tun vaikeeta.

Jos laajentaa valikoimaa varattuihin, niin johan alkaa vastakaikua saamaan :angel: Niinhän se toveri Laasanenkin on todennut markkina-arvolätinöidensä yhteydessä, että miehen itsensä kokema markkina-arvo nousee parisuhteen myötä -> itsetunto- ja luottamus kasvaa -> pukeutumistyyli paranee, tulee harrastuksia -> muut naiset kiinnittävät enemmän huomiota -> alkaa ajattelemaan että josko paremmankin saisi. Se jo olemassaoleva parisuhde toimii ns. turvasatamana siinä tapauksessa jos ei mitään parempaa tule vastaan ja ilman seksiä jne. ei kuitenkaan halua olla. Kuulostipa kyyniseltä ;D mutta ei tämä mikään sukupuolisidonnainen tapa toimia ole :angel:

Naisen asema tässä kuviossa on erilainen, koska nainen yleensä osaa elää mainiosti yksin, sen itsetunto pohjautuu enemmänkin sisäsyntyisiin asioihin ja sillä on laajemmat sosiaaliset piirit (ystäviä, työkavereita, harrastuksia). Tällaisia miehiä on myös paljon, mutta harvoin niitä tapaa.

Tää on ikuinen mysteeri, selvittämätön vyyhti. Muiden kohdalla tuntuu, että kaikki käy niin luonnollisesti, hups ja ollaan suhteessa, kihloissa, ties mitä. Omalla kohdalla yhtä soutamista ja huopaamista. Nyt, vaikka en enää olisi uskonut, sukat pyörähti jaloissa ja sydän hakkasi miljoonaa, mutta mun pitäisi olla se joka ottaa yhteyttä. Tai olla ottamatta, riutua ja miettiä.  :uglystupid2:

Ongelmakohta varatuissa: Jos varattu on valmis pettämään puolisoaan minun kanssani, miten hän voisi olla minullekaan uskollinen?
Tämä diskaa ainakin minun kohdallani varatut. En halua epärehellisiä ihmisiä lähipiiriini.

Markkina-arvosta puhuminen ihmissuhteissa on vaarallista tästä syystä: Jos markkina-ajattelu tuodaan mukaan sosiaalisiin suhteisiin, jotka yleensä toimivat aivan eri lainalaisuuksein, kuten vastavuoroisuuden ja välittämisen perusteella, ei sitä saada enää koskaan niistä pois. Kyseinen suhde on lopullisesti pilalla. Tästä ja siihen liittyvästä tutkimuksesta voi lukea hienosta kirjasta 'Predictably Irrational' joka löytyy kirjastostakin.

Itse heivaan heti lähipiiristäni kaikki, jotka ilmaisevat arvioivansa ihmissuhteitaan markkina-arvo ajattelulla. Haluan ihmissuhteen, en markkinasuhdetta.

Siksi en itsekään ole koskaan ollut kiinnostunut varatuista, koska haluan kuitenkin kyetä luottamaan kumppaniini ja pettäjä useimmiten pettää uudestaankin. En myöskään pidä siitä, että vaihdetaan kumppania ns. lennossa; ne entisen suhteen ongelmat tulevat uuteen mukaan ja "laastarisuhteet" eivät sovi sellaiselle (kuten minulle) joka haluaa pysyvää parisuhdetta.

Törmäsin tuohon markkina-arvoasiaan ihan konkreettisesti siten, että tutustuin töiden kautta mieheen joka luokittelee itsensä tällaiseksi alemman tason mieheksi ja kieltämättä toimii kuin suomi24.fi:n tyypit: odottaa että nainen on ikäänkuin ajatustenlukija, nainen tekee aina aloitteet ja hän vain istuu nurkkapöydässä sanomalehden takana ettei vaan kukaan häntä näe tai hän muita ;D Sen verran sain hänestä irti, että naiset ovat ilmeisesti sen verran pelottavia ettei niitä uskalla lähestyä. Elämä on?

Lukaisinpa kirjan nimeltä Sydänmagneetti - Vetovoiman salaisuus, jossa pohdiskellaan otsikon mukaisesti ihmisten välistä vetovoimaa ja pariutumistapoja. Feminiinisyyden ja maskuliinisuuden vetovoima otettiin huomioon, kuten myös kaipauksen aiheuttama voimakas vetovoima, mutta muut tavat olisivat seuraavat:

-Samanlainen vetää puoleensa samanlaista
-Vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa
-Vedät puoleesi juuri sitä, mitä ehdottomasti haluat välttää
-Vedät puoleesi jotain selittämätöntä, yllättävää, uutta, jota voi nimittää vaikka ihmeeksi.

Samankaltaisuuden hyvänä puolena on se, että aina kun toisessa havaitsee jotain samaa kuin itsessä ja kun päättää rakastaa toista tämän tähden, rakastaa itseäkin hieman enemmän.

Vastakohtien kohdalla huomataan erot. Aina kun huomaa eron itsensä ja toisen välillä, tiedostaa millainen itse on ja silloin voi aina päättää, mihin suuntaan haluaa itseään kehittää ja näin vahvistuu aina hieman enemmän.

Hankalampi tilanne on, kun ehdottomasti haluaisi välttää tietynlaisia ihmisiä, niin näitä tulee elämään pilvin pimein. Jokainen ajatus ja tunne, jolla jonkin asian tai ihmisen torjuu vaikuttaa niin, että magneetti vetää tätä asiaa tai ihmistä entistä vahvemmin puoleensa. Tässä annetaan lääkkeeksi tilanteen toteamista ja vastaantaistelun lopettamista.

Uutta ja ihmeellistä voi tulla elämään luopumisen kautta. Eli kun on tehnyt kaikkensa saavuttaakseen jonkun asian (tai ihmisen), eikä se silti onnistu, niin asiasta luopuu/päästää irti. Juuri kun on hyväksynyt sen, että toivottu asia ei tule koskaan toteutumaan, niin se tupsahtaakin syliin ja usein aivan eri tavoin, mitä itse on kuvitellut.

Kuullostaako millään muotoa uskottavalta tai tutulta?

Lilli, noin se tuntuu usein toimivan. Voimakkaat tunnelataukset, tiedosti ne eli ei, ovat tuossa avainasemassa ainakin omalla kohdallani.
Lisäksi olen noin ylipäänsä huomannut, että kamppailtuani jonkin tietyn ongelman kanssa ja saaneeni sen jokseenkin tasapainoon, elämääni ilmestyy monesti juuri samaisesta ongelmasta kärsivä henkilö, jossa näen 'mennyttä' minuuttani, ja tunnen myötätuntoa ja halua auttaa: samalla saan mahdollisuuden nähdä sekä menneen että nykyisen itseni uudessa valossa ja ymmärtää oppimaani laajemmin.

Olen huomannut täsmälleen saman asian omassa elämässäni.

Lilli: Tutulta kuulostaa! Ja jokusen ystävän uskoisin allekirjoittavan tuon "uutta ja ihmeellistä voi tulla elämään luopumisen kautta"  :smitten:

Edellä mainitsemassani kirjassa ei otettu kantaa karmisiin suhteisiin. Eihän niiden tarvitse edes tulla mistään entisistä elämistä, vaan esim. muutaman vuoden tai muutaman vuosikymmenen aikaväliltä. Vetovoima on suurta jollakin tavoin kesken jääneissä tai selvittämättömiä asioita sisältävissä suhteissa. Näissä sitten seilataan on/off- tyyliin hyvinkin pitkällä aikavälillä, kunnes suhteen ongelmat on selvitetty ja on saavutettu tasapainotila (Nimim. kokemuksen rintaääni.  :crazy2:)

Itse olen ylläolevasta listasta vetänyt vähiten puoleeni samankaltaisuutta, muut tyylit ovat tutumpia.

Itse olen myös usein huomannut eksyväni seuraan, jossa molemmat osapuolet kokee ja kaipaa (kiihkeästikin) tietyllä tasolla samoja asioita. Toverillisuutta syvemmälle ne ei oo edenneet, mutta on tuoneet ainakin uutta peilattavaa- toimineet jossakin elämänosassa isonakin potkuna  eteenpäin, sinänsä keskinäisiin suhteisiin syvemmin koskettamatta (paitsi ehkä egon tasolla aluksi). Samalla on selkiytynyt omat halut ja tarpeet.

-Vedät puoleesi juuri sitä, mitä ehdottomasti haluat välttää

Hah juuri näin! Mutta miten tällasta vois itse välttää?? Ei varmaan mitenkään.  :o

^ Kohtaamalla pelot ja päästämällä niistä irti.

Sillä ettei keskity siihen mitä ei halua vaan siihen mitä haluaa.

Miten ihmiset pariutuvat? Miten toiset ihmiset eroavat?

Kerroin aikaisemmin tässä ketjussa miten tämänhetkinen parisuhteeni alkoi:suorasta käskystä huomioida ihmisjoukosta tuo ihminen. Ohitin viestin niin kauan kunnes se toistui ja huomioin käytännössä tuon ihmisen. Suhde alkoi, epäröin välillä vähemmän ja välillä enemmän koska olemme kovin erilaisia. Sain vahvistuksia, näin hänen auransa (vaikken näe muiden ihmisten auroja), näin välähdyksen yhdestä hänen menneestä elämästään, sain kokeilla omia kykyjäni hoitaa häntä parantavalla energialla useita kertoja, näin hänen ympärillään henkiolennon, hänen enkelinsä/henkioppaansa/suojelijansa näyttäytyi minulle.

Ajattelin, että minä annan tässä suhteessa enemmän kun saan. Mutta tätä kirjoittaessani tajuan, että olenhan minä saanut! Valtavasti! Olen saanut hänen kauttaan monta kokemusta joka on vahvistanut yhteyttäni henkimaailmaan!

Ajattelin, että kun näin paljon tapahtuu positiivisia asioita, olen oikeassa suhteessa ja näillä mennään. Minä en rakasta häntä, enkä luultavasti tulekaan rakastamaan. Olen kiintynyt häneen, mutten voi jatkaa suhdetta pelkän kiintymyksen perusteella. Tiedän, ettei tämä johda pitkälle, minä kaipaan vierelleni nyt rauhaa, omaa aikaa ja jossain vaiheessa myös toista ihmistä, jonka kanssa keskusteluissa on syvyys ja lämpö. Tässä suhteessa minulla on tunne, että voimme keskustella, mutta emme koskaan oikeasti kohtaa.

 Mutta miten jätetään toinen ihminen? Minä en halua olla se, joka sanoo viimeisen sanan. En halua olla se, joka hajoittaa. Näitä olen jo jonkin aikaa pyöritellyt, on epäreilua molempia kohtaan ylläpitää suhdetta jossa ei halua olla.

Verninia  :'(

Itseä niskasta kiinni...sen ajattelee yleensä kauheammaksi kun se onkaan, ja kun saa suunsa auki, niin sitten se on tehty ja kaikkia helpottaa, vaikka sitä ei heti huomaisikaan  :smitten:
Totuutta silmiin :)

Verninia, voi ei, kauheita paikkoja nuo.

Mutta se on pakko saada kakaistuksi ulos suusta. Ja mahdollisimman rehellisesti, omia tunteita voi valottaa positiivisessa sävyssä, mutta jämäkästi pitää päätöksestään kiinni. Mulla on ainoastaan itkun seasta nää hommat sujuneet, mutta se on pakko pitää kiinni siitä päätöksestä, kun tietää että se on kaikkia kohtaan parempi niin. Eikä se itkukaan haittaa, se on elämää ja vaikea tilanne.

Mitä pidemmälle asiaa jättää, sitä vaikeammaksi ja kamalemmaksi se muuttuu, kun on antanut toiselle toivoa ja uskoa ihan turhaan. Kymmenen kertaa pahempi on roikkua sellaisessa, kuin rehellisesti hajoittaa ja pistää peli poikki. (Tai vielä pahempi ruveta alitajuisesti tai tietoisesti etsimään ja luomaan toisesta syitä, joiden kautta löytäisi itselleen oikeutuksen lähteä. Tätä kannattaa varoa, rehellisyys kunniaan. :) )

Kaikki tällainen kuitenkin kuuluu elämään, etkä ole mikään hirviö. :)

Varo mitä toivot, se voi toteutua!

Minulle maailmankaikkeus kuljetti eteeni sellaisen ihmisen, ja kaikki kävi toisin kuin ikinä olisin uskonutkaan.

Luopumisen kautta, kun olin jo melkein luopunut toivosta, kaikki kääntyi aivan toisinpäin.
Eli Lillin kirjoittama osio
"Uutta ja ihmeellistä voi tulla elämään luopumisen kautta. Eli kun on tehnyt kaikkensa saavuttaakseen jonkun asian (tai ihmisen), eikä se silti onnistu, niin asiasta luopuu/päästää irti. Juuri kun on hyväksynyt sen, että toivottu asia ei tule koskaan toteutumaan, niin se tupsahtaakin syliin ja usein aivan eri tavoin, mitä itse on kuvitellut. "
piti kohdallani paikkansa.

Varokaa toivomasta tietyn nimistä henkilöä, se voi toteutua eri henkilön mutta samannimisen kanssa ;) Maailmankaikkeudella on fiksuutensa ja huumorintajunsa, ottakaa se vastaan!  :smitten:

Syvällisesti ja myötätuntoisesti pohdittu Verninia.
Joskus tässä fyysisessä maailmassa tiet eroaa kevyesti ja helposti. Niin ettei itsensä tarvitse tehdä mitään. Vasta vähän ajan kuluttua huomaa, mitä on tapahtunut. Olen ajatellut tämän johtuvan siitä, että karma on täytetty ja molemmat ovat vapaita.

Itse olen huomannut että kun laitan pyynnön sydämen energioitten niin alkaa uusi prosessi ja oikein tunnen kuinka voimat tekevät töitä.
Sitten jään odottamaan ja katson mitä tapahtuu. Olen oppinut että päästän kaikesta irti, en sido mitään tai ketään itseeni vaan annan energioiden vapaasta tehdä töitä itsessäni. Tämän voi tehdä joka pv tietoisesti jos tuntuu että tökkii ja jumittaa. Nyt olen laittanut yhden pyynnön eteenpäin ja jään nyt odottamaan että missä muodossa se toteutuu ja jos toteutuu. Pitää vain jaksaa antaa kaikelle aikansa.

Hei sitähän se on!
Minä siis tunnen, kuinka energiat jylläävät minussa ja tekevät töitä asioiden eteen...ihan, kuin olisi energiahoidossa  :smitten:
Pyysin, että yläkerta lopettaa yhden lupaavan oloisen jutun, ellei siitä koidu jokaiselle osapuolelle jotakin hyvää ja ihanaa, ja se ei ole vielä ottanut loppuakseen, joten tässä odotellaan, että mitäkö se sitten pitää sisällään?

Juuri näin  :smitten: Antaa voimat tehdä töitä ja juuri pyytää että se olisi kaikille hyvä juttu. Go for it!  :D

Onnekas törmäys ketjuun, joka antoi paljon ajateltavaa ja vastauksiakin omaan tilanteeseeni. Olen silti vasta henkisen kehitykseni alussa.

Tunnen löytäneeni sielunkumppanini, tai mikäli mahdollista jopa vieläkin läheisemmän ihmisen. Meillä on fyysistä välimatkaa yli 2000 km, mutta tunnen hänet itsessäni, aistin hänen tunteensa, tunnen kosketuksensa - ja hän minun. Yhteys onnistuu tietoisesti, mutta myös tiedostamatta (esim. toinen näkee toisesta unta, mikä herättää toisen). Tunnen, että olemme olleet yhdessä kauan sitten, etsineet toisiamme pitkään ja nyt löytäneet. Siitä hetkestä, kun sielut päästivät toisensa lähelleen pian vuosi sitten, olemme kasvaneet molemmat valtavasti. Löytäneet yhteyden sydämeen ja sieluun, painiskelleet sisäisten viestien ja realiteettien ristipaineessa. Vuosi on ollut yhtä vuoristorataa... mitä syvemmäksi yhteytemme on kehittynyt, sitä kipeämpää on alastulo tehnyt. Olemme vuoronperään yrittäneet pyristellä tästä irti sillä tuloksella, että yhteydestä ja rakkaudesta on kasvanut yhä vahvempi. Kumpikaan ei ole aiemmin kokenut mitään näin voimakasta, ei henkisen yhteyden eikä rakkaudenkaan suhteen.

Puolen vuoden tauon jälkeen tapasimme viime viikolla. Tapaaminen oli epätodellisen upea! Kaikki jännitys hävisi, sydän tunsi tulleensa kotiin, olin aivan taivaissa  :D  Tuntui juuri siltä Jupiterin lottovoitolta, joka olisi tarjolla... Hän tajusi heti tapaamishetkellämme, mitä haluaa tehdä (olla kanssani), ja näki myös järjen kautta kuinka asioiden tulisi edetä jotta yhdessäolomme olisi mahdollista. Kaikki vaikutti mielettömän hyvältä, olimme tiiviisti yhteydessä myös "normaaleja" kanavia pitkin  ::)  - kunnes yhtäkkiä, ilman mitään varoitusta tai edes kunnon selitystä hän päätti jättää minut. Kielsi kaiken yhteydenpidon, särki sydämeni totaalisesti. Isompi ongelma on, että hän särki samalla omansa...  :'( tunnen, milloin hänellä on paha olla, tiedän milloin hän ajattelee minua rakkaudella... ja itken myös hänen suruaan. Raskasta. Varsinkaan, kun en vielä ymmärrä miksi. Sen toki ymmärrän, ettei hän selvästikään ollut valmis suhteeseen. Tiedän ja tunnen että hän silti rakastaa minua ja kaipaa minua - ja saa tunteillaan minutkin voimaan aina hetkeksi hyvin  :smitten:

Ajatus siitä, että pitäisi hyväksyä ja päästää irti on mielessä, olen tavallisesti nopeasti vaikeuksista jaloillani. Silti se tuntuu jokseenkin mahdottomalta. Tunteet häntä kohtaan ovat todella voimakkaat ja tunneyhteys auki... en tiedä voiko sen sulkea, tai haluankokaan sitä... Olen äärimmäisen kiitollinen siitä mitä tämä kaikki on minulle avannut ja opettanut, mutta tällä hetkellä pelkään että olen hänessä ja tässä energiayhteydessä kiinni lopun elämääni. Kaikella tarkoituksensa, toki, mutta mikä tämän romahduksen - sitä on vaikea vielä nähdä. Ehkäpä jonain päivänä siihen kykenen ja näen tämän kaiken osana matkaa. Siihen asti...  :'(

Tahattomat (ja luvattomat) energiakytkökset voi itse katkaista, tässä ketju aiheesta:
http://www.astro.fi/forum/index.php?topic=43773.0

Ehkä tilanteessa voi auttaa myös se ajatus, että et voi tietää tässä vaiheessa, millainen elämänläksy suhteella tähän ihmiseen on suunnitelmissasi sieluntasolla. Se kun voi olla onnellisen loppuelämän suhteen ohella vaikkapa toipuminen onnettomasta rakkaudesta, sen oppiminen miten ei-halutut energiasiteet katkaistaan, miten tehdään ne suojat jotta ei haluamattaan tunne toisen tunteita (suojauksistakin on oma ketjunsa) tms.

Useimmiten nämä asiat tajuaa vasta reippaasti jälkikäteen, ei suinkaan juuri sillä hetkellä jolloin ne tapahtuvat. Omat ajatuksesi tilanteesta luovat sinulle tunteita, joten se mitä ajattelet nyt vaikuttaa välittömästi sihen mitä asiasta tunnet. Esimerkiksi tämä pätkä tekstiäsi: "...mutta tällä hetkellä pelkään että olen hänessä ja tässä energiayhteydessä kiinni lopun elämääni."

Luot tuon pelon itse ajattelemalla asiaa itse. Sinulla ei ole mitään todisteita siitä että noin olisi, joten ajatus ei ole ollenkaan realistinen ja sen vuoksi se kannattaisi väitellä itse kumoon.

Toisen surun itkeminen ei muuten helpota hänen oloaan ollenkaan, joten se on oman kipusi lisäksi sinulle aivan turhaa kipua, jonka kärsiminen ei auta häntä yhtään.

Voimia ja valoa! :smitten:

Rakkaalle sielulle on aina vaikeaa jättää hyvästi. Tiedän kokemuksesta. Anna itsellesi aikaa ja yritä luottaa siihen että ajan myötä se helpottaa eikä tunnu enää niin raskaalta.
Itse olen opetellut tässä sen että en enää ota liian lähelle auraani sellaisia energiakytköksiä jotka väsyttävät tai muutenkin saa olotilani sotkuiseksi. Olen tullut siihen tulokseen myös rakkauselämässä että en aina tarvitse tietää etäältä miltä kumppanilta tuntuu tai onko hänellä hyvin asiat. Meillä molemmilla tuntuu olevan vielä sellainen liian tiivis tunneyhteys ja haluaisin saada sen terveellisemmälle pohjalle. Enhän minä ainakaan halua että mun surut ja vihat tuntuu hänessä  :-\
Siinä menee äkkiä niin ettei enää osaa erottaa mikä on kenenkin tunne  :buck2:
Mietin vain että voisiko sellaisilla ihmisillä olla liian tiivis energeettinen yhteys jos on taipumusta läheisriippuvaisuuteen tai muutenkin pelkää esim että toinen hylkää ja haluaa vain olla niin lähellä koska se parantaa omaa oloaan?

Meidät on tarkoitettu selvästikin toisillemme. Jaamme niin paljon tässä elämässä asioita, ettei sitä tahtoisi uskoakaan. Annamme toisillemme kaiken, mitä tarvitsemme ja haluamme.

Kiitokset tuesta ja etenkin Eklektikko ohjeista: yritän negatiivisen kanavan sulkemista. Oman paranemiseni  vuoksi, mutta myös häntä auttaakseni. Hänhän kokee myös minun suruni ja pahan oloni, ja tärkeämpää olisi että saisi oman elämänsä järjestykseen. Kokeilin kanavan katkaisemista joogan jälkeen, mutta nukahdin ja teinkin sitä enemmän unissani  ::) - näin kuitenkin paksun, mustan kaapelin jonka katkaisin. Ei varmaankaan tehonnut kerralla...

Muilta osin energia on minusta ollut kuitenkin vain positiivista, molempia onnelliseksi tahoillaan tekevää myös silloin, kun emme ole olleet muutoin yhteydessä. Tiedän myös erittäin selkeästi milloin hän ajattelee minua naisena, suhde on hyvin intohimoinen :D ja näitä tunteita / muistoja / yhteyshakuja hänellä on ollut tämän eropäätöksensä jälkeenkin. Edelleen rakastan häntä ja sydämestäni toivon että saisimme elää yhdessä. Kuten täällä aiemminkin on keskusteltu, kaipa minun on ensin päästettävä hänestä irti liian tiiviin yhteyden näkökulmasta.

Avicii, läheisriippuvaisuuden asia on tullut mieleen  itsellenikin, mutta meidän tapauksessamme takerruimme ehkä enemmän suhteen ja toisen tuomiin tunteisiin. Olemme molemmat valtavasti tilaa ja itsenäisyyttä tarvitsevia persoonia ja minun elämässäni aiemmat toimimattomat suhteet ovat päättyneet kohtalaisen kivuttomasti. Toki näin vahva yhteys on tuntunut vain hyvältä ja upealta, emmekä kumpikaan ole sitä ymmärtäneet rajata. Jäin miettimään, mikä sitten on parisuhteessa "sopiva" sielujen läheisyys ja yhteyden taso? Kyllähän ristiriidatkin siihen kuuluvat ja välillä parisuhde voi olla hyvinkin kuluttavaa...  :tickedoff: raja lienee itsestä kiinni, mutta en vielä haluaisi luopua toivosta...

Mulla tuli mieleen, et ehkäpä te vielä saatte toisenne, ::) kun on sen aika. :smitten: :smitten:

Kiitos  :smitten:
Toivon kyllä näin... Ellei tässä elämässä, niin sitten seuraavassa, totesimme hänenkin kanssaan, mutta minä olen niin kärsimätön etten kyllä jaksa niin kauaa odottaa  ::) Parisuhdeanalyysin mukaan meillä on mahdollisuus selättää paljon vaikeuksia, joihin moni muu suhde kaatuisi alkumetreillään, mutta jotta me päästään edes yhdessäolon alkuun tarvitaan molempien henkisiä valmiuksia ja kehitystä. Totisesti! Analyysi kuvaa meitä muutoinkin todella hyvin, myös tätä intuitiivista yhteyttä.

Olen rapu, nouseva jousimies - tämä mies on härkä, nouseva leijona  :)

Aikaa ja itseni tutkiskelua tämä todella vaatii, olipa tarkoitus ja suhteen tulevaisuus mikä tahansa. Sen kuitenkin jo tiedän, että jollain tavalla hänen kotikaupunkinsa on osa tulevaisuuttani, sillä tunsin kuin olisin kotiin tullut - mikä tapahtui ennen kuin tapasimme uudelleen. Saattaa toki olla taas Ekletikon kuvailemaa itseään toteuttavaa ajattelua / tunnetta...

Vielä kysymys: mistä voi tunnistaa, milloin yhteydestä alkaa tulla liian kahlitseva tai negatiivinen? Milloin pitäisi hälytyskellojen alkaa soida? 

Okei, jos te haluatte olla yhessä, niin mikäs sen hienompaa. ::)
En ossaa vastata tuohon viimmekysymykseen.Jos se on intohimoa.. ;) niin vielä kait..parempi.. ;)
Mut kaikkea hyvää sulle ja teille.. :smitten: :smitten:

Hei kiitos älyttömästi tsempistä tyypit!!

Oli pakko tulla tänne raportoimaan vaikka kaiken järjen mukaan pitäisi olla nukkumassa. Ero tapahtui tänään, kivuttomasti, helposti ja sovussa. Mitä enempää olisin voinut toivoa?

Venytin tätä vähän liian pitkälle, mutta asia on nyt selvä. Ehdin jo kuvitella kaikki mahdolliset skenaariot, vaikka todellisuus oli muuta.
Kiitos!!
Mä luulen, tai siis tiedän että tässä suhteessa oli kyse sopimuksesta joka tuli nyt täyteen, ja vaikka pelkäsin toisen osapuolen reaktiota, sain tyynen ja positiivisen vastauksen. Maailmankaikkeus oli siis ehtinyt valmistella meitä molempia! Monesta asiasta saa taas olla kiitollinen.

Mielenkiintoista, mutta TOTTA mitä sydämmessään kukin on kokenut. Pariutuminen ja puolison valinta on varmaan historian valossa ollut hankalimpia asioita, kuten Roomalaisten Ylimys ja mahtisukujen keskinäiset vallan vahvistamiseksi solmimat avioliitot. Ne eivät perustuneet rakkauteen vaan poliittisiin ja taloudellisiin voimasuhteisiin vakauttamaan valtaapitävien oikeutukseen määrätä kenen puolisoksi kukin valittiin :knuppel2: Uskottomuus jaavioliiton ulkopuoliset suhteet lienevät olleet seurausta moisesta säätelystä :tickedoff: Puolison valitseminen syntymäajan perusteella ja horoskooppimerkin mukaan sopivan eläinradan vaeltajan löytyminen sitävastoin voisikin olla se juttu mikäli haluaa löytää sen todellisen elämänkumppanin niin sodassa kuin rakkaudessa. Olen kuullut että Krapu luonne sopii Skorpionille tai että luonteet trimmaa toisiaan. MITÄ OOTTE MIELTÄ asiasta :coolsmiley: Anneli Sari laulaa unohtumattomalla tavalla youtuube videollaan RAKKAUS AITO ON VAIN KERRAN ET SITÄ TUHLATA SÄ SAA!!! pst katsokaa ja ajatelkaa omaa elämäänne tässä ja nyt ja HEUREKA saamme havaita elämämme on ja se tuntuu juuri sellaiselta kuin se tällä hetkellä on. Kysymys kuuluu: Oletko sinä onnellinen nykyisessä parisuhteessa ja voitko tehdä asialle jotakin omalta puoleltasi???? :tickedoff: vai :smitten:  :knuppel2: jatkuuko kumppanin haku läpi elämän johtaen pettymyksestä pettymykseen vai löytyykö koskaan sitä oikeaa vastakappaletta vakalle ja kannelle kellä onni on se onnen kätkeköön. :)

Minä tiesin heti kun mieheni näin et hän on ainoa minulle luotu puoliso. olin 4v mieheni 13v sanoin jo silloin me olemme vielä joskus naimisissa. Mieheni vastasi älä hulluja puhu. Noi isännän silmät jäivät vainoamaan minua vuosi kymmeniksi ja nyt olemme naimisissa. 3 vuotta sitten minulla oli herralle asiaa, katsoin jälleen kerran noihin maailman syvimpiin ja ihanimpiin silmiin asia jota olin hänelle toimittamassa unohtui, mutta naimisissa olemme.

*Helppoa meillä ei ole, mutta me kumpikin olemme eläneet todella rankan elämän ja jotenkin olen mieltä et ansaitsisimme jo parempaa. Mutta jos minusta on kiinni en ikuna katoa herran elämästä.

No mutta entäpä semmoinen tilanne, että vaikka ikuinen rakkaus olisikin ikuista rakkautta, ei se olekaan tälle elämälle?
Että tämä elämä onkin lopulta ihan yksinäistä vaeltamista vaan? Etsiä palasia sieltä ja täältä..
Mutta miksi sitten miltei jokaisessa muussa elämässä olisi ollut rakkaus, mutta ei nyt? Vai onko kumminkaan?

Uskon että sielu haluaa kokeilla kaikenlaisia inkarnaatioita, sellaisia joissa on yksi ainoa parisuhde koko elämässä, sellaisia joissa on useita ja sellaisia joissa ei ole yhtään.

Ei ole mitään yhtä ainoaa oikeaa vaan paljon erilaisia sopimuksia erilaisista suhteista toisten kanssa. Ja joskus se ihan haluttu kokemus on se miltä tuntuu kun suhde menee mönkään. Toisinaan se haluttu kokemus on se että suhteesta tulee pitkä tai jopa elämänikäinen. JOskus on sopimus lasten saamisesta yhdessä, joskus taas ei. Sielu haluaa kokeilla kaikenlaista.

Miten ihmiset pariutuvat?  ;) :angel: :D
Ihmisen vaelluksessa on se merkillinen juttu, että sukukypsäksi tullaan jo varsin varhaisessa iässä noin 12 - vuotiaana ja joskus sitä varhaisemminkin. ::) Lapsukaiset ovat murrosikäisinä jo valmiita lisääntymään ja samalla SATTUMALLA lienee suuri osuus millaiseen parisuhteeseen päädytään. ::)   Tuon ikäisenä merkityksellistä on että kumppani on HYVÄN näköinen :laugh:   tai komea ja tavoittelemisen arvoinen. Vetovoimaa ja rakkautta suurempi voima on sukuvietillä jolloin kokemusten hankkiminen ja hyväksytyksitulemisen tarve vaikuttavat. Valloitusten tekeminen ja kokemus siitä,  että saa kenet haluaa hivelevät egoa ja saavat hyppäämään kukkasesta kukkaseen.  :D ;) :-* :( >:( :D
Kun saavutaan tiettyyn ikään alkaa perheenperustamisen aika ja vakiintumisen tarve. Lasten hankkiminen ja sitoutuminen toiseen ihmiseen etsii täyttymystään ja HEUREKA siinä hän on, :D   tuo ihmeellinen   ;) , kauan kaivattu kumppani, joka tuntuu vetävän puoleensa mangneetin tavalla.  :P :o
Sattumasta tullaan säätelyyn, jolloin puolison valinnassa auttaa samankaltaisten arvojen ja maailmankatsomuksen kohtaaminen kumppanilla ja itsellä tuntuu olevan paljon yhteistä elämässään ja lopullisen valinnan tekee aina nainen. Naisella on annettu se valta mieheen, että parisuhdetta pysyvästi perustaessaan nainen päättää siitä haluaako hän synnyttää lapsen tuolle miehelle jonka kanssa on suhteessa. :crazy2: :coolsmiley:
 Luonnon valinnassa on merkittävää se onko ihmistä luotu yksiavioiseksi ja saako pariutuminen lopullisen muotonsa avioliittoon päädyttäessä, jolloin se on yhteiskunnallisesti hyväksyttävää ja moraalisesti oikein ajateltu. Perheen perustaminen on kaikkien tavoitteena ja sen kautta lasten syntyminen, suvun jatkaminen.  :laugh: :police: :smiley6600: :smitten: :smitten: :smitten:
SITOUTUMINEN parisuhteeseen vaatii molemminpuolista tahtotilaa ja yhteisiä tavoitteita elämässä. Sitoutuminen avioliiton sitein on yksiavioisen liiton tarkoituksena ja sen päämääränä on muodostaa koko elämänkestävän liiton puolisoiden välillä. ;) :D :smitten:
 Sattumalla on kuitenkin toisinaan sormensa pelissä ja jos suhde ei ole riittävän vahva, niin uskollisuus ja sitoutuminen saattavat rakoilla johtaen törmäyskurssille ja ikävä kyllä varsin usein eroon. :tickedoff: :'(   Avioerojen määrä ja parisuhteiden katkot ovat melko tavanomaisia nykymaailmassa. Joskus kiistat ovat niin suuria, että parempi olisi ollut etteivät nuo puoliskot olisi ikänä kohdanneetkaan.  :tickedoff: :knuppel2:
Sattumalla lienee parisuhteen perustamisessa merkittävä osuus, mutta olisiko sittenkin parempi parisuhdetta luodessaan tutkia myös luonteiden yhteensopivuutta sekä tutustua kunnolla kumppaniinsa selvittämällä onko hänen sielunelämänsä ja arvomaailmansa lähelläkään omaa sielunmaisemaa ja pyrkiä pidättäytymään pariutumisesta, ennenkuin on varma, että RAKASTAA ja haluaa vilpittömästi olla tuon ihmisen kanssa, niin myötä kuin vastamäessäkin. ::) :-* :angel: :D
 Ihminen poikkeaa muusta luoduista siinä, että kumppanin valinnassa on myös tahdosta ja tunteesta kysymys paljon enemmän kuin viettien tyydyttämisestä. Sielunkumppanin löytäminen sitävastoin tuntuu joskus samalta kuin etsisi neulaa heinäsuovasta ja samalla vakka etsii kantta kolistellen vähän siellä sun täällä  ja saattaapa olla niinkin, ettei rakasta kumppania löydy etsinnöistä huolimatta millään konstilla ja päädytään sinkuksi. :(
Sinkkuna eläminen voi olla vaivatonta ja siihen tottuu helposti kun etsikkoaika kiitää ohitse ja saa havaita elämän kuluneen verkkaan ja sitä OIKEAA rakkautta ei vain ole löytynyt etsinnöistä huolimatta. :-\   Biologisen kellon tikittäessä riittävän kauan ei elämästä löydy parisuhdetta ja parastaennepäivä menee ohitse, jolloin lasten hankkiminen ja suvun jatkaminen käy ylivoimaiseksi tai mahdottomaksi. :tickedoff: :knuppel2: :laugh: :2funny:
Luonnolliselle ihmiselle on tärkeää pariutuminen ja saada rakastaa sekä tulla rakastetuksi parisuhteessa jonka täyttymyksenä on lasten synnyttäminen ja lasten kasvattaminen. Mielestäni ihmiset paiutuvat sattuman ja säätelyn vuorotellessa jolloin myös onnella on suuri merkitys sille miten onnellinen ja tasapainoinen suhteesta tulee. :) :angel: :D
 Haastettelin erästä tuntemaani vanhaa avioparia jotka viettivät timanttihäitään 60-vuotta yhdessä, että mikä heillä oli ollut pitkän parisuhteen salaisuutena, niin vastaus oli yllättävä.( Meillä on ollut parisuhteessa tärkeää, ettei kunnioitus toista osapuolta kohtaan ole rakoillut ja että suhteessa on ollut myös muutakin yhteistä kuin riidat). :-* ::)
 Yhteiskunnallisesti merkittävää on myös se ettei puutetta ja kurjuutta ole elämää sotkemassa, jolloin perusturvallisuudentunne ja ihmisarvoinen elämä mahdollistuvat. Raha ei lisää rakkautta mutta kyllä se rauhoittaa kunhan sitä on riittävästi ja onhan mersun takapenkillä paljon mukavampi tirauttaa itkut kuin kansanautossa jollaisella kaikki ajavat. :2funny: :2funny:
 No okei myönnetään että tämä juttu ei nyt oikein istunut tähän aiheeseen kun oikeampi vastaus lienee oleva että pariutumisen takana on mangnetismi ja vetovoimat sekä luonneanalyysin mukaan sielunkumppanuus ja  sen oikean valinta josko sellaista onkaan??????? Joskus tuntuu että sellainen on vai onko sittenkään.  ;) :angel: :D :smitten: :smitten: :smitten: :2funny: :2funny: :2funny:

Sattuma on vain laiskojen ihmisten tapa ajatella. Jos olisimme sattuman varassa, aika heikoilla ja merkityksetöntä
olisi elämämme. Korostaisin kuitenkin vapaata tahtoa; vaikka meidän on tarkoitettu kohdata joku ihminen tässä
elämässä, on meillä kuitenkin mahdollisuus kävellä suhteen ohi niin halutessamme. En siis usko sattumaan enkä
täydelliseen ennaltamääräytymiseen.

Samaa mieltä Jadexin kanssa!!

Mutta joskus on ihana heittäytyä sattumien virtaan...tai prinssiä odottavan prinsessan rooliin. Mutta niin laiska ei saa olla, etteikö ajattelisi, muotoilisi mielessä haluaamaansa, lähettäisi toivetta kosmisiin virtoihin.

Sillä ajatuksella on nykyään voimaa. Minä tein tässä yhden jutun näin, ja toiveeni seisoi pian edessäni.

Sitten vain valitsemaan, otanko vai jätänkö!  ;D

Minä otin ja kannan nyt vastuuta valinnastani.  ;)

Sattuma mun mielestä kyllä sanelee sen, milloin ja missä tilanteessa sattuu tapaamaan  henkilön, jonka kanssa synkkaa. Kyllähän "sen oikean" tapaaminen oikeaan aikaan on niin harvinaista, että väkisinkin alkaa tuntua, että sillä tapaamisella on jokin suurempi merkitys. Ja siis, miksei olisi, oman itsen kannalta, mutta en usko että on olemassa mitään "suurempaa ohjausta" tai vastaavaa. Ihminen itse luo merkitykset oman elämänsä tapahtumille.

Mulla on nyt sellainen tilanne, että elämässä pyörii tällä hetkellä henkilö, jonka kanssa on "sitä jotain", ja luulen että tämä henkilö tuntee samoin. Oikeanlaista kemiaa siis, ja tietysti sen täytyy olla molemminpuolista, jotta sitä on. Tai siis, miten sen nyt selittäisin...  ::)

Mutta sen lisäksi, että tuntee vetoa toiseen, jonka tietää myös tuntevan vetoa sinuun, on oikea kommunikaatio kaiken A ja O. Jos ihmisen kanssa on helppo ja mukava keskustella, se on minulle ainakin yksi tärkeimmistä kriteereistä pariutumisen kannalta. Hyvä ulkonäkö on tietysti plussaa, mutta pelkästään plussaa, pelkkä ulkokuori ei ole mitään. Harmi vaan, etten tiedä edes tämän henkilön aurinkomerkkiä, että voisin astrologian kannalta miettiä asiaa. Meissä on kyllä paljon samanlaisia luonteenpiirteitä, toisin kuin exässäni, joka oli melkein täysi vastakohtani. Eli siis samankaltaisuus ei ole mikään edellytys. Yhteiset kiinnostuksenkohteet ja samanlainen huumorintaju auttavat toki. Katsotaan miten tämä juttu kehittyy, sitten voisin sanoa jotain syvällisempää.

Omalta kohdaltani olen nyt kyllä typerässä tilanteessa: olisin mieluummin sinkku tai oikeassa suhteessa kuin tässä nykyisessä, jossa ollaan jossain "friends with benefits"-tyyppisessä välimaastossa. Mietin että miten saisi tämän pelleilyn lopetettua ilman mitään sätkyjä. :-\

Itse olen ollut pitkässä parisuhteessa avopuolisoni kanssa. Sain tietää eräältä , jolla on kyky nähdä asioita, että olemme olleet avokkini kanssa ystäviä edellisessä elämässämme joka jäi meiltä molemmilta kesken. Olemme jatkaneet sitä tässä elämässä, tosin parisuhteena juttu ei oikein toimi, ehkä ystävyys olisi parempi meille.
Tuo edellinen elämä selittäisi miksi olemme yhdessä, mitään varsinaista rakkaudenpaloa ei koskaan ole ollut, mutta jokin meidät yhdisti  ja yhdessä pitänyt.

Hei!

Miten toimii irroittautumisen laki ihmissuhteessa? Minulla on siis se tilanne, että olen löytänyt kiinnostavan ihmisen, jonka kanssa haluaisin jakaa elämäni. Mutta neuvot ovat vähän ristiriitaisia kun toisaalta pitäisi uskoa siihen että ansaitsee onnea romanttisessa rakkaudessa ja voi saada haluamansa. Toisaalta taas pitäisi irrottautua tästä ihmisestä. Hmm.. Vaikeaksi menee. Toisaalta taas uskon, että jos jonkun kanssa on sopimus kokea jotain yhdessä niin sitten niin tapahtuu. Mitä mieltä astroilijat on?

-kajal

Mikä ON irrottautumisen laki?  :o  Ihan uutta, en ole koskaan kuullutkaan...

Hitopadesha (hitoopadeesha: hita + upadesha = friendly advice) on sanskritinkielinen
opettavaisten eläinfaabeleiden kokoelma. Siitä on jäänyt hämästi mieleen sellainen
toteamus, että ihmiset ovat kuin uppotukkeja elämän valtameressä. He voivat sattumalta
törmätä toisiinsa, mutta useimmissa tapauksissa erilleen ajautuminen on väistämätöntä.

(Täytyypä joskus "paremmalla ajalla" yrittää etsiä tuo kohta opuksesta. Kuka tietää vaikka
muistikuvani siitä olisi osittain vääristynyt...)

Kenties "irrottautumisen laki" liittyy jotenkin tuontapaiseen skenaarioon?

 ???

No nyt en löydä itsekään enää tuota irrottautumisen lakia, vaikka olen mielestäni siitä lukenut täältä astropalstaltakin. Tai sitten hain tuota sitomisen lakia,  8. laki järjestyksessä.

http://bethelightandlove.blogspot.fi/2011/06/henkiset-lait.html

Jatkan etsiskelyä ja pohdiskelua  :)

Edellinen sielunkumppanini halusi jättää maallisen omasta tahdosta,mutta oli kirjoittanut minulle viestin että odottaa minua niin kauan kunnes vien hänet valoon..

Nykyinen sielunkumppanini tuli sopivasti elämääni kun tukea eniten tarvitsin ja jatkan kulkua maan päällä hänen kanssaan.

Minua siis odotetaan ja se tavallaan tuntuu lohdulliselta..Mietin vain miten matka jatkuu maan päällisen jälkeen?

Ja siis tarkoitan että tehdäänkö jatkossakin sielujen kanssa yhteistä taivalta tai siis tehdään jos tehdään,mutta miten ne sielunparit jatkossa muodostuu jos muodostuu?

Mikä siinä voi oll, että vaikka minulla olisi niin valtavasti rakkautta sisälläni annettavansa, niin kumppanillisesti kuin äidillisesti, en ole vieläkään löytänyt ketään, jonka kanssa tunteet menisi yksiin j perheen voisi perustaa?  Siis ei edes lyhyitä seurustelusuhteita. Tämä surettaa itseäni hirveästi, koska en koe minun olevan mitenkään poikkeava, mutta jostain syystä en ole onnistunut saamaan yhteyttä kenenkään kanssa.

Tulihan rokattua maailmalla ja kokeltua kaikenlaista joka ei sitten sopinutkaan ja henkinen krapulahan siitä tuli loppujenlopuksi  ;D

On se jännä juttu miten ihminen menee ja kokeilee kaikenlaista tukka putkella ja huomaakin sitten itsessään hyvin konservatiivisia puolia joka menon huumassa tyystin on jättänyt huomaamatta.

Mielenkiinnolla mietin oliko tämä vain yksi vaihe jossa selvitettiin välejä tiettyjen sielujen kanssa ja paluu vanhaan tapahtui kun oppi kuuntelemaan sitä aitoa itseään.

Mietin kuinka paljon asioita on ikään kuin vapautunut tässä nykypäivän maailmassa, mikä sinällään on hienoa mutta paljon on tuolla liikenteessä sellaista joka voisi kutsua käänteisenä ilmiönä joka tulee kaupan päälle.

Itse tulin siihen lopputulokseen (eilen illalla) että olen pohjimmiltaan ja sisimmiltäni "yksiavioinen". Eli vaikka olen vuosia sitten eronnut niin en vain kykene, kokeiltuani ottaa uuden kumppanin rinnalleni. Se jotenkin tuntuu petokselta entisen aviomieheni vastaan, kenen kanssa on todella hyvät välit vielä tänäpäivänä.
Kenties meillä on jokin prosessi vielä kesken. Jos hän kuolisi tai löytäisi uuden itselleen, niin kenties silloin voisin harkita.

Joten, jään rauhassa odottamaan aikoja jolloin olen sisäisesti myös valmis uuteen. Nyt keskityn muihin asioihin ja jätän tämän asian muhiutumaan.

Ei siinä mitään. Oli hauskaa niin kauan kun kesti  ;) ;D

No nyt heitit niin vaikean kysymyksen että en osaa sanoa.

Itse ajattelin niin että ajatus uudesta avioliitosta ja uusi mies on nyt niin kaukainen ja vieras asia etten ole valmis siihen vielä. Kuvittelin että olen mutta kokeiltuani niin en ole. Joten tuskin tulen koskaan menemään uudestaan naimisiin.

Se mikä olen havainnut ihmisissä ja omassa itsessäni että kun menee tuolla tukka putkella harvemmin jää miettimään onko enää mitään ns pyhää vaan kaikki revitään auki ja raiskataan, näin jykevästi sanoen.

Itse koen että kahden ihmisen välinen rakkaus on pyhää ja sitä ei saisi rikkoa, ei ulkopuolisten taholta eikä parin kesken jos ovat onnellisia ja voivat hyvin keskenään.

Että jossain kulkee ns raja. Mutta kun houkutuksia on niin monenlaisia tänäpäivänä että kyllä siinä aika luja pitää olla ja tarkkaan miettiä mihin lähtee mukaan ja mikä sopii sitten omalle luonteelle parhaiten.

Tässä vapautuvassa yhteiskunnassa on paljon hyvää mutta kyllä se käänteinen puoli on sitten ihan yhtä kurjaa katseltavaa.

Kenties tässäkin asiassa jokin kultainen keskitie on hyväksi.

Kaunis ajatus vaikkakin vierastan tuota sillä en koe olevani eryitsen henkevä noin niin kuin muuten  :)

Itse asiassa en tiedä onko tämä viimeinen kerta täällä, en kylläkään vierasta ajatusta tulla uudestaan mutta paremmilla lähtökohdilla sitten kiitos  :buck2: ;D

Piti tulla tarkentamaan että meillä on ex kanssa hyvin harmooninen yhteys, se ei sisällä mitään romantiikkaa tai seksuaalisia virikkeitä. Hyviä ystäviä ollaan ja tunnetaan toinen toisiamme niin hyvin että yhteistyö sujuu todella hienosti.

Syy että en halua enää kumppania itselleni tai mitään satunnaista seuraa on luonnollinen valinta minulle. Kun pääsin ajatuksesta eroon että en enää haaveile ja kaipaa kumppania niin sisäinen rauha laskeutui.

Olen tietyn tien itselleni valinnut ja tässä kohtaa se tuli hyvin luonnollisesti, ei mitään itkupotku raivareita, ei mitään dramatiikkaa tai suuria uhrauksia tunteita. Vaan hyvin luonnollinen ja itsestään selvä asia.

Voi hyvin elää ilman kumppania ja ilman seksiä. Mulle nämä eivät koskaan ole olleet minulle niin tärkeitä että en ilman niitä kykenisi elämään. Kyse ei ole mistään tukahduttamisesta tai kieltämisestä, vaan luonnollinen osa minua.
(Toki ajoittain tuntuu hieman että kaipaisi jonkun siihen viereen mutta se tunne menee nopeasti ohi.)

Olen saanut paljon hienoja kokemuksia elämäni aikana, elänyt täysillä ja mennyt tukkaputkella että tällainen rauhoittuminen ja asioiden uudelleen järjestäminen, sisäisyyttäni kuunnellen tuntuu hyvin rauhoittavalta ja luonnolliselta.

En tiedä mitä elämä tuo tullessaan ja elään nyt päivä kerrallaan tyytyväisenä sillä sisäisesti tiesin tämän tulevan eteen.

Katotaan mitä se elämä nyt tuo tullessaan  :smitten:

Ihmisten tapa säälitellä meitä sinkkuja on ihan järjetön. Vähän sama kuin olisi pahoillaan jonkun puolesta ettei tällä ole syöpäkasvainta. Ei pitkäaikainen suhde ole mitään onnea ja auvoa, vaan kovaa työtä, joka ei välttämättä ole sen arvoista:

Ne ihmiset joille tavoitteena on onnellinen perhe-elämä saavat varmaan aikansa pidettyä kokoon kursittuna vaikka minkälaisen perhehelvetin kunnes velat ja syrjähypyt ajavat parit lopulta eroon, minkä jälkeen mies alkoholisoituu asunnottomaksi siltojen alle ja naisesta tulee leipäjonoista ruokansa hankkiva yksinhuoltaja.

Että tällaista nämä säälittelevät imbesillit oikeasti toivovat,

Ihanaa luettavaa!

Nuorempana sitä ajatteli, että on vain yksi prinssi, jonka kanssa elää elämänsä onnellisena. Nyt en ajattele lainkaan näin. Elämä tuntuu niin suurelta mysteeriltä, johon ei ole tulkinnallisia avaimia. Ihmissuhteet tuntuvat melkoiselta suhdesopalta. Välillä on vaikeaa ymmärtää, mikä on karmaa ja mikä omaa valintaa, välillä hyvää ja välillä huonoa.

Ensimmäinen mies oli huumorintajuinen ja rento. Oli kiire parisuhteeseen, kun luulin, että näin sen kuuluu mennä. Oli huono itsetunto ja jotenkin pelko siitä, että jää yksin. Suhde oli lopulta aika raskas taival, monien kriisien sävyttämä, vaikka alku oli lupaava. Huomasin liiton aikana, että liian erilaisia ihmisiä ollaan.

Sitten ihastuin erääseen mieheen aivan jalat alta tyylillä. Hänkin ihastui minuun, mutta oli varattu. Emme voineet tavata tai syventää tietämystämme toisistamme, kuin etäisesti. Tunteet paloivat suurella liekillä ja sitten se loppui liialliseen tunteiden ja epätietoisuuden aihauttamiin riitoihin ja typerään rönsyilyyn. Lopulta jäi vain palaneet sillat. Outoa on, että vieläkin useiden vuosien jälkeen näen hänestä unta välillä. Yhdessä unessa suutelimme ja toisessa jopa rakastelimme. Mikähän ihmeen juttu sekin on. Kehittääkö mieli omat vastineensa ja hyvittelynsä arkitodellisuudelle ja luopumiselle. Tuntuu, etten vieläkään ole päässyt ihastumisen tunteista eroon, mitä tuo mies minussa herätti. Ihmeellistä hommaa.

Olen nykyään kuitenkin uudessa parisuhteessa ihan toimivassa ja onnellisessa, vaikka tuo edellinen tulinen ihastus välillä tulee mieleen.  Mieheni on henkinen ja keskustelemme paljon syvällisesti. Tunteet ovat olleet alusta asti hillitympiä ja maanläheisiä. On toki erotiikkaa ja henkistä yhteenkuuluvuutta paljon. Ei tarvitse yrittää olla muuta kuin on.

Niin, ei sitä voi kahta suhdetta kokeilla. Eipä edes pää sellaista kestäisi.  :) Ja jos on toimiva arki, jotenkin se riittää tässä vaiheessa elämää. Ja ihminen joka välittää ja tukee. Ei enää halua maalailla niin romanttisia kuvia, kuin joskus nuorempana halusi.

Toisaalta on olotila, että pettyy romanttisen rakkauden illuusioon. Kuitenkin se romanttinenkin rakkaus rytmittyy arkeen ja molempien hyvien ja huonojen puolien yhdistämiseen/sietämiseen. Elokuvarakkaudesta on turha enää haaveilla.  :laugh:

Minun on pakko kommentoida tätä aihetta, kun täällä on monia hyviä pohdintoja, jotka herättävät ajattelemisen aihetta. Itselleni on "henkisen heräämisen" myötä käynyt niin, että olen luopunut kokonaan siitä ajatuksesta, että tarvitsisin mitään suurta "elokuvarakkautta" elämääni. Kun nyt katson taaksepäin aiempia suhteitani, niitä on leimannut täysi sokeus toisen teoille. Minua on petetty, pahoinpidelty, haukuttu ja käytetty muutoin hyväksi ihan siitä syystä, että naiiviuttani (ja osin myös meille syötetyn romanttisen ideaalin takia) kuvittelin, että "rakkaus parantaa kaiken". Ja niin se aito, universaali rakkaus varmaan tekeekin, mutta tämä minun versioni siitä on ollut lähinnä läheisriippuvaisuutta. Nykyistä suhdettani tarkastelen siinä mielessä paljon objektiivisemmin, etten edes kuvittele pystyväni muuttamaan toista. Onhan tässäkin ollut ongelmia, mutta sellainen pakonomainen tarve rakkaudelle ja hyväksynnälle on hävinnyt. En enää itke silmiä päästäni, jos toinen loukkaa sanoillaan/ teoillaan, vaan yritän arvioida analyyttisesti, voisiko asioille tehdä jotain. Myös mustasukkaisuus on hävinnyt, ja se on oikeastaan ihan hemmetin vapauttavaa. Tällä hetkellä on ajatus, että kumppani tuo elämään paljon lisäarvoa, mutta ei ole todellakaan mitenkään välttämätön oman onneni kannalta. Myös rakkaus on ihan erilaista kuin aiemmin: Ei mitään huikeita muljahduksia vatsanpohjassa, vaan ennemminkin tasaista arvostusta, kunnioitusta ja hellyyttä. Jotenkin on vaikea kuvitella, että voisin koskaan enää "seota" kenenkään miehen takia niin, kuin noina läheisriippuvuusaikoina tuli tehtyä. :D Kaipa se oli juuri sitä, että kun ei kokenut itseään kokonaiseksi, haki sitä täyttymystä sitten muista ihmisistä. Joskus kyllä ihan kaipaankin niitä sellaisia sydänalassa tuntuvia hetkiä, kun joku mies vei jalat alta... Mutta harhojen aika lienee siltä osin jo ohi kohdallani. :D

Hienoja kokemuksia ja oivalluksia teillä  :smitten:

Itse jos joskus tulen toisiin ajatuksiin (eihän sitä koskaan tiedä) niin kyllä mä ehdottomasti valitsisin arkisen rakkauden.

Sellainen joka on läsnä kun kuorin perunoita tai tiskaan, joka kulkee mukana kauppaan ja kirjastoon jne.

Ei tarvi tuoda kukkia, ei lausua runoja, ei kultaa, timantteja ja kulkueita. Ei mitään päätähuimaavia tunnetiloja ja syvyyksiin ulottuvaa tuskaa.

Sellainen maanläheinen ja lempeä, yksinkertainen  :smitten:

Ginger86 kirjoitti hienosti läheisriippuvaisuus-teemasta ja siitä, miten ajattelee rakkauden parantavan ja millaista sen pitäisi olla. Tunnistan hyvin tuon herkkänahkaisuuden itsessänikin, varsinkin aiemmin voimakkaasti.

Olen hyvin herkkä sille, miten ihmiset kohtelevat. Olen muutoinkin aika herkkä ihmisenä ja energeettisesti. Jos puoliso nakkelee asioita, joita tuntuu, että voisi sanoa nätimminkin, niin herkästi sitä loukkaantuu edelleen ja tulee todella surullinen olo. Johtunee myös siitä, että on kovasti kuormittunut elämässä ja arjessa. Sitä on sitten herkempi ns. epäoikeudenmukaisuudelle, vaikka toisaalta ymmärtää, että tavat olla ja ilmentää asioita ovat erilaisia eri ihmisillä.  :-*

Viisaita sanoja tosiaan on täällä monella. Ilo on lukea sellaisia tekstejä.

Mutta totta, arkinen rakkaus ja luotettavuus on tärkeämpää pitkässä juoksussa kuin suuret tunteen palot ja siitä seuraava epävarmuus sekä ahdistus. Ehkäpä sitä oppii jotain elämän myötä.

Tässä mietin omaa tilannettani.

Mietin mikä meni pieleen aiemmin joiden kanssa ei koskaan mitään tullut vaikka olisi halunnut, niin päädyin siihen tulokseen että ajoitus ei vain ollut oikea.

Nytkin ajattelen että en ole valmis syvällisiin sitoumuksiin koska tarvitsee aikaa sulatella asioita ja on tärkeämpi asioita nyt tapetilla.

Siis oikea ajoitus on tärkeää muistaa  :smitten:

Yksi tuttu sanoi mulle taannoin, että mun jutuista ei tule pidemmän päälle mitään koska haluan kuulemma enemmän, kuin mitä ihmiset pystyvät tarjoamaan.

Kuulosti kieltämättä tyypilliseltä  :skorpioni:-osaston ongelmalta.  ::)

Mää olen sitä mieltä, että mulla on sama ongelma; vaadin liikaa ihmisiltä...mutta oletettavasti vaadin erivärisiä asioita kuin  :skorpioni:  ::)

Ihmissuhde kun ihmissuhde vaatii työtä...ja mää viihdyn niin hyvin itsekseni, että pähkin resursseja...kannattaako niitä pistää niin paljon parisuhteeseen, kun itekseenkin pärjää? Kyllähän elämä toisen kanssa on paljon rikkaampaa kuin yksinään, ja saa tukea ja läheisyyttä...mutku, äh, on oma keskeneräisyys ja sitten vielä toisen. Ja osaltaan varmaan myös on itse "valmis" sellaisissa asioissa, jotka toisella ovat kovasti kesken, ja sellaisissa kohdin kanssakäyminen on hyvin turhauttavaa toisinaan.

Mulla on tuo  :saturnus:  :aspect_sex:  :venus: :aspect_con: :mars: (  :kuu: ja  :vesta: ), mutta näillä on  myös  :neptunus: neliö.

 :neptunus: tuo ja  :saturnus: vie?
Ainakin tämän asetelman vois aatella tarjoovan mulle paljon oppimismahdollisuuksia suhteiden saralla, ja sehän on hyvä, kun  :kuunsolmu: löytyy 7 huoneesta merkistä  :rapu:

Mut niin, kyllä mää tunnistan semmosen realismin näissä ihmissuhdejutuissa tänäpäivänä. Ei missään nimessä kyynisyys tai katkeruus, vaan semmonen...otetaanpas asiat sillee kun ne on. Joskin sitä, miten ne on, on yleensä hankala hahmottaa.

Olen tullut siihen tulokseen että ajatus ja uskomus että parisuhde on yhtä henkistä työmaata kuuluu vain vanhaan systeemiin ja vanhoihin aikoihin ja tapoihin.

Itse jos joskus jonkun tapaan niin kyllä valitsen sellaisen miehen jonka kanssa on keskinäinen rauha ja tullaan toimeen eikä ole jatkuva sotakenttä päällä.

Ei mitään henkistä helvettiä enää. Miellään karmavapaa suhde.

Itse ainakin valitsen nyt helpon tien  :police:

Ja itsenäisyyden ja omillaan toimeen tuleminen ja yksinään oleminen on jo opittu  ;D

Olemme menneistä elämistä toisillemme tuttuja; vanhat rakastavaiset, molemmat ilmaelementtejä ja uskomme samoihin Voimiin  :smitten: :smitten: :smitten:
Oi tätä onnea  :smitten: :smitten: :smitten: :smitten:


KIITOS KIITOS KIITOS KIITOS KIITOS KIITOS   :smitten: :smitten: :smitten: :smitten: :smitten: :smitten: :smitten: :smitten: :smitten: :smitten: :smitten: :smitten: :smitten: :smitten: :smitten: :smitten: :smitten: :smitten: :smitten: :smitten: :smitten: :smitten: :smitten:

Vaikka en usko kaksoisliekkeihin niin satuin lukemaan tämän artikkelin ja kaikki, siis aivan siis kaikki täsmää 100% siihen mun yhteen viritykseen jonka kanssa ollaan 5 v tunnettu. Nyt iskin kapuloita rattaisiin ja sanoin että ollaan vain kavereita, ei muu onnistu enää.

Mielenkiintoinen kokemus mutta sanottakoon että ei ikinä enää kiitos  :buck2:

http://theearthtribe.net/5-signs-youve-met-your-false-twin-flame/

En minäkään usko, mutta elän sitä  :buck2: