Astro Foorumi

Mummoni sitten nukkui pois viime yönä :'(
Olo on nyt kuitenkin rauhallinen ja tunsinkin hänen läsnäolonsa eilen.

Olisinkin halunnut teiltä kysyä, että miten olette tunteneet edesmenneet rakkaanne jokapäiväisessä elämässä heidän lähdettyä..ajatuksina, energioina, unissa?
Vaikka näitä asioita tulee mietittyä paljonkin arjessa niin ensimmäistä kertaa nyt koen läheisen ihmisen kuoleman ja hieman on vielä epätodellinen olo. Tunteet vaihtelevat laidasta laitaan. Jotenkin nyt kyseenalaistan kaiken mihin olen aiemmin uskonut ja kuitenkin haluaisin uskoa..on vain ikävä.

Otan osaa ilmatar  :'(. Kaipaus on alussa suuri, mutta ajan myötä oppii siihen, että pois nukkuneet kulkevat mukanasi sydämmessä ja muistoissa. Sieltä he putkähtavat mieleen ja tuovat hymyn huulille tämän tästä.

Otan osaa Ilmatar..mutta kuten tuo otsikkosikin sanoo, niin elämän jatkuu, usko pois.  :smitten:

Itselläni oli täsmälleen samanlainen kokemus viime keväänä, ja vielä lähes samaan aikaan, kun oma mummmoni kuoli. Myöskin ensimmäinen todellä läheinen ihminen, joka siirtyi toiselle tasolle..

Itse olen tuntenut hänet hyvin vahvasti läsnäolevaksi sen jälkeen. Sinä päivänä kun hän kuoli, oli myöskin minulla rauhallinen ja levollinen olo. Samoihin aikoihin alkoi olla kaikenlaisia "eriskummallisia" kohtaamisia lintujen kanssa...tyyliin varpunen tuli koputtamaan ikkunan taakse yms.

Kun jossain vaiheessa sanoin asiasta äidilleni, niin äiti sanoi, että hänellä oli ollut vastaavanlaisia kokemuksia. Mummo ei ollut mikään kovin eläinrakas ihminen, mutta linnuista hän piti, ja ruokki aina varpusia kotipihallaan. Tuon olen selkeästi tuntenut mummon viestiksi ja läsnäoloksi.

Toinen hauska juttu sattui viime kesänä, kun olin yksin mummon talossa sitä tyhjentelemässä ja katselemassa paikkoja. Tuli taas kauhea ikävä ja taisin sanoa ihan ääneenkin, että mummo voitko tulla nyt käymään tai antaa jonkun merkin itsestäsi. Samalla alkoi yläkerran kattolamppu, joka oli päällä, vilkkumaan ja välkkymään. Se vilkkui jonkun aikaa ja paloi sitten taas ihan normaalisti. Kävin samoin tein onnellisena kyynelehtimään..että se oli selkeästi mummon tervehdys.

Nykyäänkin tulee välillä vielä kova ikävä. Se on kai ihan normaalia..eikä siihen auta vaikka kuinka ajattelee että hänellä on nyt hyvä olla siellä missä on.

Välillä onneksi mummo on käynyt unissakin..niissä hän on aina ollut iloinen ja levollinen, ja itseasiassa nuorentunutkin huomattavasti!

Eli kyllä tuo rakkaan ihmisen läsnäolo tuntuu vieläkin omassa elämässä hyvin vahvasti. Mutta kuitenkin hyvällä tavalla, enkä koe, että me täällä maan päällä hänessä mitenkään "roikuttaisiin". Kyllä jokainen meistä on joutunut päästämään irti..viimeistään silloin kun mummolan talo myytiin, se oli tavallaan viimeinen etappi.

Myöskin tästa mahassa kasvavavatsa uudesta elämästä ollaan joskus juteltu, että mummo varmaan laittoi sen matkaan, että "menes sinä sinne nyt välillä". Hauska yhteensattuma on nimittäin sekin että mummo oli kaksonen ja vaari skorppari, ja näin myös meillä, minä olen kaksonen ja miekkonen skorppari. Ja niin, isäni (eli mummon poika) on leijona, ja myös tästä masu-asukista on tulossa leijona. Sattumaako vai ei..?   

No mutta..anteeksi että tuli höpistyä taas niin paljon kaikkea omaa juttua.. :-\

Ikävä on täysin normaalia, ja en ainakaan omalta kohdaltani tiedä hellittääkö se kokonaan koskaan. Mutta se, että asian hyväksyy ja osaa irtipäästää, on tietty osa eteenpäin menemistä. Se tulee omalla ajallaan.

Ja voisin vaikka vannoa, että kyllä sinäkin tulet tuntemaan mummosi läsnäolon tavalla ja toisella lähitulevaisuudessa. Kyllähän ne rakkaat toisella puolella meitä aina haluaa käydä mpoikkaamassa, varsinkin jos itse sitä toivoo. Siitä saa myös tavallaan taas lisäpuhtia ja uskoa..jos nyt tuntuu siltä, että kaikelta on pohja pudonnut pois.

Lepää ja ota aikaa itsellesi..ja vietä aikaa vaikka perheen seurassa, tai yksin jos siltä tuntuu. Kaikki helpottaa, ja muista, että kyllä se mummo sinua tuolta katselee!  :)

Laitan tähän linkin https://www.astro.fi/foorumi/index.php?topic=15541.msg143485#msg143485     ....josta löytyy ajatuksiani ja tarinaani ... jossa jotain vastauksia - tai oikeammin kokemuksia sinulle.... voidaan tätä keskustelua vielä jatkaakin ~vaan laitan tähän näkyville ne kitjoitukseni:


..... olin myös siinä hetkessä läsnä kun isääni " valmisteltiin" eli puhdistettiin ja käärittiin liinoihin ja puettiin ..... se oli kaunis kokemus..... kun hänet oli puhdistettu ja puettu - niin laitoin vielä enkelin hänen käsiensä väliin - ennenkuin lakana vedettiin hänen lasvojensa yli ja kynttilä sytytettiin ..... siinä hetkessä ja läsnäolossa koin vahvasti että Isäni ei ollut enää paikalla VAAN se kaikki mitä tehtiin fyysiselle ruumiille olirituaaleja joilla kunnioitettiin hänen maallisen elämänsä kotia - majaansa - temppeliä ja jollain tavalla elämänsä matkaa - olihan hän sen matkan tehnyt siinä ruumissaan.....  :'(  :angel:

Vahva oli siis kokemukseni että isäni sielu~henki ei ollut siinä ruumiissa VAAN matkalla "kotiin" .... niinpä minun oli "helppo" lähteä siitä pois - koska en kokenut jättäväni isääni  - ainoastaan sen ruumiin - ja kun sekin oli puhdistettu ja "siunattu" saatoin lähteä pois.....

Jonkin ajan kuluttua sattuikin näin että  - istuessani taksin takapenkillä, niin yllättäin " isäni ilmestyi sisäisenä kuvana itselleni" ja hän oli kovin iloisen ja rauhallisen oloinen , hymyili ja rauhoitteli minua kertoen " että oli päässyt perille - ja selvinnyt sukelluksestaan" .... siinä tuli minullekin  rauha sieluuni ja sydämeeni .... :angel:

Muuten on vuosien aikana ( syksyllä tulee hänen kuolemastaan 10v.) ollut paljonkin erilaisia kokemuksia - pääosin unitilassa jossa hän tulee kertomaan minulle jotain asiaa - tai mielipiteensä jostain asiasta..... ne ovat aina niin luonnollisia ja hyvänoloisia kokemuksia että otan ne juurikin "luonnollisina" - samoin minulle viestittävät  muutkin ihmiset jotka elinaikanansa olivat tärkeitä minulle - esm mummini, mamuskini, enoni ..... ja joskus ukkini -jota en edes ehtinyt nähdä , hän kuoli ennen syntymääni .... joskus ovat samassa unitilassa kaikki ... :smitten:

En tee näistä viestityksistä sen suurempia "numeroita" tai jää niihin kiinni - että ne olisivat jotain erityistä - enkä ole koskaan pohtinut mitään meedioistuntoja aiheesta tai muutenkaan sitä että "viestit tulevat kuolleilta " - en ajattele heitä kuolleina vaan rakkaina joiden olomuoto ja asuinpaikka on nyt toinen - ja ainut tapa jolla he jotain viestittävät on juuri unitilat, tai jotkin muut "sattumat" .... :angel:

kuitenkin vaikka oma ajatuksesi " näistä omista kokemuksistani" olisi millainen tahansa - niin tunteet ja suru on nyt konkreettista ja läsnäolevaa tässä arjessa - eikä niidä pidä estää tai kieltää NE kuuluvat elämään ja elämiseen - ja olipa oma kokemus siitä miten ja missä elämä jatkuu kuoleman jälkeen - niin suru rakkaan ihmisen poislähtemisestä on totta ja oikeaa ja todellista ... ja niin kuuluu olla... kuin sekin että tunteet ja kokemukset vaihtuu ...  :angel:

..... Ilmatar jatkan vielä tarkentaakseeni ...että anna surun tulla ja olla juuri sellaisena kun nyt on .... se on pyhä tunne jota kokiessa antaa myös elämälle luvan tulla ja olla ~juuri sille kokemukselle että  sinun elämäsi täällä jatkuu ~ja hänen rakkaasi elämä myöskin jollain toisella tavalla jollain toisella tasolla - josjakun niin haluat uskoa... ~ja se miten yhteyttä pidätte asettuu varmasti sellaisiin uomiinsa jotka voit kokea turvalliksi ja hyviksi .... :angel:

Vaa että nyt on  sinulla se aika jossa saat kokea surua ja kaikkia niitä tunteita joita on läsnä kun ihminen " nukkuu pois " täältä ajasta täällä maapallolla elettynä - siirtyy ajasta ikuisuuteen - kuten sanotaan ~ :angel:

Itselleni kas kävi näin ETTÄ isäni kuollessa olin vielä " alkumatkalla henkisellä polullani" ja jostain sain sellaisen ymmärryksen että nk. henkisen ihmisen ei kuulu surra vaan iloita ... kun joku kuolee ... omalla tavallaan totta kyllä vaan suru on silti surua ja koettava silloin kun on sen aika .... kuljettava sen kanssa kuin käsikädessä ja päästää irti silloin kun itse tietää että nyt " on suru tehnyt tehtävänsä" ja sen on aika mennä ja itse voi jatkaa elämäänsä ilman surua tästä kokemuksesta ....

... eli suru jota kuolema aiheuttaa on surtu, tunteita ei voi ajatella NE voi vain kokea ja elää - surussa jätetään hyvästit jollekin, oikeastaan monelle asialle... - ja sen jälkeen voi hiljalleen alkaa myös iloita ... muistoista ja siitäkin miten ajattelee poislähteneen jatkavan elämistään ja missä hän on ..... Että itselleni kävi niin että jätin suruni surematta ja ne tulivat vasta vuosien viiveellä.... :'(

Luota vain viisaaeen sisimpääsi kuka kuitenkin tietää että miten ja kuinka paljon surun tunnetta kestää eri vaiheissa ..... ja miten sitä on hyvä itsellen kokea ja siinä surussa olla - ja miten siinä elää niin että tietää myös että elämä jatkuu ... hiljalleen , vaikka ehkä erilaisena tämän surun kokemuksen jälkeen.... rakkaudella sinulle t. aaviisuinen :angel:

Otan osaa suruusi, Ilmatar  :'( 

Oman mummoni kuolemasta on nyt melko tarkalleen 8 vuotta. Hän oli minulle rakkain ihminen maailmassa, tuki ja turva, jota ilman tuskin olisin jaksanut lapsuuteni ja nuoruuteni läpi. Suru kosketti syvältä. Tietyllä tavalla koen kuitenkin, että minua valmisteltiin hänen kuolemaansa; vuoden sisään oli tuolloin kuollut jo kolme muutakin sukulaista. Siinä surussa olin aistinut hyvin voimakkaasti myös mummoni lähestyvän kuoleman. Kun se lopulta tapahtui, tiesin, mitä äitini soitto koskisi... mutta suru oli tottakai silti suuri.

Olen vaistonnut mummoni läheisyyden monen monta kertaa. Uniakin olen nähnyt. Niissä hänen läsnäoloonsa on aina liittynyt opetus; ikäänkuin hän suurella sydämellään ja elämänkokemuksellaan haluaisi avata silmiäni, saada minut näkemään enemmän. Joskus, kun olen aistinut enkelin läsnäolon, hän on selvästikin seisonut enkelin rinnalla ja katsonut minua lempeän rauhallisilla silmillään. Ikäänkuin hän olisi tullut lohduttamaan minua surussa. "Elämä kantaa", kuten hän sanoi.

Rakkaat ihmiset eivät koskaan kuole; he elävät aina sydämissämme. Uskon myös, että kohtaamme heidät vielä!  Siunausta ja voimia suruusi. Anna itsellesi aikaa. Elämä kantaa lopulta myös vaikeiden aikojen yli.

.... kiitos *Minerva*  ja Sister of Night ~ tuntui hyvältä lukea kirjoituksianne....

  :) Ja ....aivan ja suru ja ikävä muuttaa muotoaan ja sisältöään ~jossain vaiheessa ~ ei koskaan unohdu vaan muuttaa muotoaan niin että voimme ajatella häntä ~kuka on täältä poistunut elämästämme , luotamme ~ uudella tavalla ..... :smitten: 

Juuri näin  :smitten:  Vuodet eivät vie pois surua, mutta sen luonne muuttuu. Vuodet eivät vie pois kaipausta, mutta aikaa myöten alamme ymmärtää enemmän, nähdä kauemmas ja luottaa tähän päivään ja huomiseen. Rakkaus ei silti koskaan katoa!

Kiitos koskettavista sanoistasi, Arkiviisu  :smitten:

Otan osaa Ilmatar.

Hänellä siellä ON kaikki hyvin, se tieto jo rauhoittaa.

Omat omaiseni tulevat joskus lähelleni tunteena, ajatuksena ... energiana. SANOJA --- mutta sen vain TIETÄÄ  :-* :angel: :smitten:

Voi Ilmatar, osanottoni suruusi

Elämäni sankari ja todella tärkeä henkilö , enoni poistui viime syksynä.Lähtö tapahtui aivan uskomattomalla tavalla..sain yhden tärkeimmistä opeistani. Unissani hän palaa usein kertomaan asioita, joita ei voinut sanoa eläessään.(ensimmäisessä yhteydenotossa hän pyysi että surisin suruni ja antaisin hänen mennä-on kuulemma helpompi tulla tapaamaan ja saada viesti läpi,kun "tarraenergia" ei hyökkää )Tällä hetkellä on kaksi tärkeää viestiä joista toisen olen jo ymmärtänyt, mutta toista en..alkoi tämä viesti "toteuttamaan itseään" tänään  :o
Joka tapauksessa..aina kun on lyöty tunne, antaa eno merkin ettei ole kaukana ja että olen oikealla tiellä (kauniita sulkia ilmestyy ja tippuu suoraan syliin, ennen tätä yleensä tulee hieman huimaava pyörryttämisen tunne  :P)
Samanlailla tuoksuja lapsuudesta ja suoria viitteitä elämän opeista, joista hän kertoi ilmestyy kun on "pihalla jutuista".

Sekavaa tekstiä :-\ :idiot2:

Otan osaa Ilmatar
Anna surusi tulla ulos
Rakkauden energia jaa AINIAAKSI.

Kiitoksia kaikille ihanista viesteistä ja runoista :angel:
Ne lohduttavat minua suunnattomasti.

Oma onneni on se, että usko esimerkiksi jälleensyntymiseen/näkemiseen on ollut vahva aina. Tämä sisälläni oleva tieto ja tunne kantaa päivästä toiseen. Mummoni on ollut suurimpia vaikuttajia elämässäni ja tukipilari varsinkin vaikeina kasvuvuosina. Olen yrittänyt nyt sulkea pois huonoa omatuntoani siitä, etten ole kahteen vuoteen enää asunut kotipaikkakunnallani, koska vielä siellä ollessani, kävin mummolassa päivittäin. Sittemmin etäännyimme hieman. Sitä oli aina muka niin kiireinen..
Muistan ajatelleeni nyt keväällä, että pitäisi soitella enemmän. Onneksi kuitenkin kerkesimme nähdä ennen tätä. Mutta näinhän se on, emme voi elää toisen takia tai puolesta, kun on omakin elämä elettävänä.

Uskoni heittelystä nyt kertovat vain ailahtelevat tunteet siitä, että kyllähän me vielä joku päivä näemme, mutta emme enää tässä elämässä. Se saa minut surulliseksi ja onkin vaikein asia hyväksyä.

Minusta on uskomattoman hellyyttävää, kun tänään luin erään etelä-suomalaisen lehden kuolinilmoituksia, miten pariskunnat, jotka ovat jakaneet yhteisiä vuosia monta vuosikymmentä, päättävät lähteä yhdessä..Tänäänkin lehdessä oli kaksi tämmöistä ilmoitusta, missä rakastavaiset ovat poistuneet lyhyen ajan sisässä yhdessä. Tällaiset asiat kertovat taas, että mikään ei ole meidän käsissämme.
Ukkini oli saanut tiedon mummon kuolemasta jo paljon aiemmin ja on todella vahva ihminen surunkin keskellä. Hänen elämänsä jatkuu vielä.

Tuntuu vain, että kuolema tulee aina vain liian nopeaa. Niin paljon jää tekemättä ja sanomatta.

Aina jää syyllisyys jostain ja myös saattaa jäädä syyttely jostain - ON niin paljon muistoja ja tunteita, selvittämättömiä ja puhumattomakin asioita. Sitten ON se anteeksianto - antaa anteeksi itselleen sekä HÄNELLE - KAIKKI, ja vain Rakkaus JÄÄ  :-* :angel: :smitten: