Astro Foorumi

Taustani on sellainen, etten ole kokenut molemminpuolista "rakastumista" - vaan "ainoastaan" toisen tunteiden myötäilyä tai omieni hengailua saamatta vastakaikua.

Silti tiedän, uskon tietäväni, mitä on rakastua ja rakastaa molemminpuolisesti.

Etäältä olen oppinut rakastamaan - joltisenkin.
Ainakin olen väittänyt niin.
Siitä on niin helppo kirjoittaakin...  :-\

Kysyn nyt kuitenkin:

Mitä arvelette "lääkkeeksi" siihen,
kun ihminen ei enää haluaisi olla olemassa
vaan unohtaa olemassa olleensakaan.

Kyse on halusta, niin... halusta, vaipua
olemattomuuden pinnan alle.

Kiitos

 :(

Kaipuu olemattomuuteen on seurassamme elämän koettaessa osoittaa
uutta suuntaa umpikujaan katsovalle rajalliselle ymmärryksellemme.
Silloin olemme ikäänkuin kääntäneet selkämme auringolle, ja
katselemme varjoamme, kaivaten takaisin kirkkauteen.

Rakastumisessa, siis kun siitä puhutaan tunteena, meillä on usein jokin
ideaali, jonka toteutumisesta haaveilemme.
Pettymys seuraa siitä, ettei todellisuus vastaakaan haaveitamme.

Mutta onko liikaa vaadittu, että saa rakastaa sekä vastarakkautta myös?

Tässäpä onkin henkinen kynnys - yhdistää universaali Rakkaus
maallisempaan rakastumiseen - niiden suhde toisiinsa on aina 1:1.

Universaali, rakkauden valopiirin ymmärryksemme, joka henkiseen suuntautuneilla ihmisillä on se maailmallisen elämän ja olemassaolon nimenomainen suunta, on kyllä tarkoitus tulla ilmenemään maallisemmassakin muodossa, kunhan tuo kynnys on ylitetty. Monasti se tarkoittaa Rakkauden perimmäisen luonteen ja laadun löytämistä rakkauden ilmenemiseen, ja tämäkin nimenomaan ensisijaisesti itseään kohtaan, sillä vain itsessään täydellinen rakkaus ei hae täydennystä ulkoapäin, ja on vasta silloin oikeutettu yhtymään Ykseyteen - täydellisyyteen täydellisenä osana.

Toisin sanoin; niin kauan kun koet jääneesi vaille, olevasi vaillinainen tai puutteellinen, rakkauden täydellisyys sinua kavahtaa, koska se ei voi omasta täydellisyydestään luopua sinua täyttämään, sillä täydellinen yhdistyminen, jota sielusi kaipaa, on mahdollista ainoastaan täydellisyyksien kesken.
Rakkautta :smitten: :smitten: :smitten:

Kiitos, Ikitosi, ajatuksia herättävästä kommentistasi.  :smitten:


Ja kun ihminen itsessään omaa sisäisen auringon,
on tämä aurinko-tietoisuus samalla suunnannut valokiilansa niihin ihmisen pimeimpiinkin sokkeloon, jotka "rakkauden nälkänä" saattaisivat ajaa ihmisen "ottamaan" itselleen rakkautta sieltä, mistä sitä vain irti luulee saavansa.

 

Ja niinkin, ettei elämä tulekaan vastaan täydentämättä odotuksiamme odotuksettomuudella: sillä, etten välttämättä saakaan omalla ihastumisellani toista ihastumaan.


Vaatimuksensa voipi muuntaa "itselleen suomiseksi"
rakastamalla ensin itseään, koska muut ovat aina minussa.


Tuoden "universaalin rakkauden" läpileikkauksena heijastumaan yhdenkin erityisen ihmissuhteen kautta.


Niin. Oikeutusta ei haeta saati ansaita vaan sitä suodaan ja välitetään.


Niin kauan kuin en tunnista rakkauden kasvoja kohtaamissani sielunpeileissä, etsin..., etsin...
tietäen SEN olevan jossakin perin juurin erottamattomissa.

 :(  :)

Kiitos, Kaarina - odotinkin... sinun kommenttiasi!  :smitten:


Niin. Vuosikymmenet alempi mieleni on hautonut tuota suorastaan "fyysistä kuolemaani" tahtovaa taikaansa. Olenhan näemmä valinnut sellaisen "tarinan" elämänkulukseni, jotta mieleni voi laulaa lemmensurujen lauluja puserooni.

Aikomus elää ilman että rakastaa itseään... on oireyhtymäni ytimessä.
Moinen vinoutuma siitä, että muka rakastaisin pyyteettömästi aloittamatta sitä itsestäni - voidakseni avartaa tietoisuuttani itseyteni tajunnasta.

Nyt koetan - yrittämättä - vain olla itse rakkaus.
Se on "pirun vaikeaa", koska rakkaus on itsessään helppoutta.

Elää helposti, keveästi ja vapaasti - sehän on virtaamista solkenaan.

Rakkaus ei ala siitä, että rakastuu; ei rakkaus kuolekaan siinä, että tulee ryppy lempeen.

Silti se, että rakastan tietoisesti "yhtä aikaa" toisen ihmisen kanssa - se on vähintään uutta elämää luovaa taikaa.

Rakkauden muodot vain ovat "tunnetut, hyväksytyt ja sovinnaiset".

Entä kun pitää kätkeä rakkautensa, jottei tuottaisi mielipahaa sillä, että käyttää erilaista tapaa ilmaista rakkautta?

Tähän minä sorruin, hiillyin ja hiljenin.
Niin, opin ainakin hiljentymään sanomatta "tahdon".

Nyt rakkauteni on silleenkin pyyteellistä,
koska se ei salli itsensä olla nähtävissä.

 :'(

Katson noita kohtaamiani katseita, joista aina luen:

"Olet pimeä, en hukkaa sinuun valoani."

Vanhassa sielun iän kiertovaiheessa olevalle sielulle on ominaista, ett he eivät jaksa olla elossa. Tai heitä ei huvita elää, kun maailmala ei ole enää mitään tarjottavaa heille. Tätä maapalloa pyörittävät kuitenkin suurilta osin Nuoren ja Keski-ikäisen sielun iän kierrossa olevat sielut, joiden maailmankuva ei sovi vanhoille sieluille eivätkä taas he ymmärrä vanhoja sieluja.

Osa vanhoista sieluista saattaa tämän "en kuulu minnekään, en jaksa elää"-tunteet takia ratketa rapajuopoiksi tai vastaavasti vaan odotella kuolemaa jaksamatta koskaan innostua mistään. Tällaisestä ulkopuolisesta tunteesta johtuva masennus on heille hyvin yleistä ja sanotaankin, että kaikista sielun kierron ikäluokista Vanha Sielu on raskain käydä läpi.

Lisää vanhoista sieluista löydät tuolta Reinkanrnaatiotopickeja-ketjun linkeistä tai vastaavasti osoitteesta www.michaelteachings.com

Tulehan Pirkanmaan foorumi-miittiin 16.6.07 klo 13 vai mikähän se kellonaika nyt olikaan  ::) :smitten: :D
https://www.astro.fi/foorumi/index.php?topic=16638.15

t. Ippuska
 :coolsmiley:

Haluat eroon jostakin osasta sinua. Siitä, mistä olet valmis luopumaan.

Rakkautta...  :smitten:

Olemassaolo on kivaa, kun ei ota mitään aspektia siitä liian tosissaan.

Surua, iloa tms.

JA matkailu avartaa.  8) Aina tulee uusia ystäviä.

Moninaisuus synnyttää rakkaudenkokemuksen.

Kun on vain yksi rajaton, ts. kun muuta ei ole,
miten rakkautta voi kokea,
koska ei ole edellytyksiä myötätunnolle, välittämiselle,
hoivalle ja yhtäpitämiselle?

Ykseydessä ei ole tarpeita kuulumisesta yhteen
- ei siis myöskään lähentymistä, kaipuuta eikä odotuksia.

Näemmekö me nyt ihmisenä olemisen IHMEEN!

Se on täällä tänään - mahdollisuus hahmottaa esiin
rakastettavuutta ja
kokea rakkaudellisuutta.

Sitä on ilmassa.
Juuri siksi, että sitä ei ole pelkästään
vaan ohella.
Kumminkin.

Läsnä on jokaisen sydän.

Kuorona.
Sydänten sinfonioina pauhaten.

Hiljaisuudessa.

Kuka kuiskaa,
ellei se ole ääni yhteinen...

 :)

Ykseydessä ei ole tarpeita kuulumisesta yhteen
- ei siis myöskään lähentymistä, kaipuuta eikä odotuksia.

*Niin, suomeksiko että jos et seurustele, meditoitko massojen kanssa.   ;)

Veikkaisin että sinunkaan ei vielä tarvitse heittää hanskoja tiskiin.  :laugh:  

Itse asiassa tuota massojen kohtaamista meditoidenkin
toteutamme juuri erillisyydessä eläen
etsiessämme vapautusta "massariippuvuudesta"
eli kollektiivisuudenkin harhasta.

Entä: seurusteleeko yksi meditoiden itsensä kanssa?


Hanskat tiskiin ja eikun iho ihoa vasten!

*kättelee vastaantulijoita*

 ;D

                 :coolsmiley:

      MIKÄ - MATTIA,  mikään vaivaa, koska ei ole huomannut tuota

       SYYLÄÄNSÄ nenän päässä, se, se vaivaa. Salaa näkemällä

         itsensä parempana kuin onkaan, on jo hakotellä.

           Rakkautta saa viljellä suruttomasti, kunhan

             ei kerro osoitettaan, ynnä muita

               tunnisteita. Kyllä se sieltä

                 tarttuu. Ja penisiliinhän

                   yleensä auttaa.


                         :smitten:

Tarkoitatko, että olet syylättömin nenin muita parempi
- ja vieläpä ilman, että he hoksaavat katsoa nenäänsä pidemmällekin?

Tarvitseeko rakkaus tunnisteita
vai toimiiko rakkaus tunnistajana?

Sillä näinhän se on:

Pimeys on täynnä kirkkautta, paljastettavissa olevaa valoa,
silloin,
kun näkee katsomalla - ei silmiään ummistamalla.

Kun näet peitotuin katsein ihminen mieltää luulovaikutelmin,
kuinka syylä on olevinaan nenä
ja nenä syylä.

Kuvaus on kahden välinen silta toisinkin ymmärtämiseen.

*kopauttaa kuvastinta - vaan ei syylää, nenää*

 :)

Totta se on  :o
On nähtävä itsensä
sellaisena kun on
toisten silmissä.
Että missä on syylä :-\
Sillä täytyy katsoa,
että näkee
mikä täytyy poistaa -
laittaa pois, taa :-X

Voi kiitos taas teille syylä- ja nenäspesialistini koska teen sitä itselleni paraikaa kun en oikein aina itse erota nenääni syylältä -ni vaikka ne tulevat jo hyvin juttuunkin!  :-* :-*

Elät mielenkiintoisia aikoja. Ikäänkuin virtetty flyygeli, jonka äärimmäisen tarkka hienoviritys on enää hioutumassa. Sitten seuraa harmonia. Kuten hyvin tiedät, niin et sinä "lääkkeitä" tarvitse. Elämä virittää, kun sen malttaa elää. Lääkkeenomaisena tuotteena itse olen kyllä kokenut erittäin hyvänä omille virheille nauramisen. Eläminen on aivan käsittämättömän hauskaa, kun on privaattipelle aina mukana. Tosiaan elät upeaa aikaa. Arvaa monetko naurut itse olen saanut kärsivällisyyden hyvettä opiskellessani? Me ihmiset osaamme sitten olla ihan pimeitä.    :idiot2:     :2funny:        ;D     

                    ::)

        K.N. minunkin puolesta voit aivan vapaana leijailla

          siellä jossain universaaleissa sfääreissäsi,

            ja nähdä ihan mitä haluat. Eiköhän M.M

              ole jo niin iso mies, että voi

              ihan itse kertoa näkemyksiään.


                           :2funny:

Lämmin kiitos sanoistasi. Ja kiitos muillekin kannustajille.  ;)

*nyppää nenänpäässään olevaa eiffeltornia koholle vetääkseen turisteja puoleensa*

Hihi, miten se valo nyt vain "muualla" olisi kun olet kuitenkin hohtanut monille sanojesi kautta aina. Että kiitos vain lääkkeestäsi, maista sitä kainovienosti nyt vain sitten itsekin  :smitten:

                       :-[

           Tätä justiinsa epäilin, K.N:lta puuttuu tuo
            humori, ja silloin kaikki muuuu!! Maailmaa
              voi rakentaa kivi kiveltä ja pala
                 sieltä tai jostain, mutta,
                  kun rakennus on pystyssä,
                   kuka takaa perustukset?

                      Visioidaan toisenlaisiakin
                        kuvioita maailmastamme,
                          eikä nekään kaikille
                           aukea, jos on jo
                            lukossa yhteen.

                                   :'(

Milloin oleminen tuntuu voimakkaammin, silloin kun kamppailee ongelmien kanssa vai kun kokee menestyksen huumaa ja kenties romantiikkaa?

Ei toista ilman toista, tai sitten ei mitään? (nirvana)

Lue Paolo Coelhon Veronika päättää kuolla. Ihan huippukirja! :smitten:

                            :coolsmiley:

      Entä, jos tietää jo kaiken. Ja kyllästymis ' pisteeseen

        asti joutuu toisille opettamaan, kuinka kaikki,

          on jo kainalossa, jos viittis vikaista.

                          :'(   :smitten:

Turhauttavaa, kun ei kuitenkaan voi toisen puolesta elää.

Abyatur  :smitten:

                       ::)

   Turhauttavaa, ehkä kuitenkin, huomattavasti yleistä

    lienee, se, että ainakin pyritään elämään toisen

     kautta juuri omanlaatuista elämää. Joku kärsii.


                      :smitten:

Kärsimystä aiheuttaa myös se, että etsii itsensä ulkopuolelta jotain mikä onkin sisällä. Tätä lienee toisen kautta eläminen ja itsensä hylkääminen.  :'(

 :smitten:

                       :'(

     Itsensä hylkääminen kuulostaa rajulta. Lievempi tapaus,

       jos itsensä pätkittäin hukkaa, on jo lähempänä

        löytämisen makua. Siitä voi vielä jotain

          rakentaa, ja mieluummin kestävää.


                        :smitten:

Jep,

uskon, että kaikki mitä tapahtuu on rakkauden ilmentymää. Joskus sen muistaminen on niin vaikeaa. Itse käyn läpi melkoista vuoristorataa, jossa varsinkin hetki ennen nousuun lähtöä tuntuu välillä liian raskaalta kestää.

Mitä tarkoittanee se, että me kaikki olemme yhtä, onko silloin ulkopuolista olemassakaan?


Hukattuja osiani keräillen ja uudistaen,

Abyatur :smitten:

                         :'(

         Sehän tässä aiheuttaakin tuon hylkimisreaktion,

          kun noita ulkopulisia osia, jotka jouten

            kuljeskelevat, ja yleistä pahennusta

              vallan aiheuttavat, siis meille.


                             :-*

Meille = meidän porukka - erotettuna Noista = heidän porukastaan.

 :)