Astro Foorumi

Elikkäs, onko kuolleet läheisenne (äkkikuolema tai sairaus) aavistanut oman kuolemansa? Aavistus voi tapahtua ennen sairastumista tai siinä vaiheessa, kun sairauden terminaalia laatua ei vielä tiedetä... Kuitenkin ennen, kuin asia on selvää. Äkkikuolematkin käyvät. Outoja puheita ennen tai selvä tieto?

Myös kokemuksenne muiden kuoleman aavistuksesta voi laittaa tähän.

Kiitän.

Äitini kuoli pari vuotta sitten ennen joulua. Hän oli koko elämänsä ollut innokas laittamaan joulua, mutta tuona vuonna hän sanoi, ettei tänä vuonna sitten osteta lahjoja. Ei antanut ostaa itselleen tyynyä huonon tilalle, koska hän ei enää uutta tarvinnut. Hän pakeni uneen jo aikaisin illasta, jonkalaista ei hänen elämässään ollut aikaisemmin tapahtunut, vaan hänellä oli tapana valvoa ainakin klo 22.00 asti. Itselle tuli tunne, että äitini valmistelee omaa kuolemaansa ja ottaa rakoa maalliseen. Hän tiesi lähtevänsä, ja niinhän siinä sitten kävi.

kyllähän noita on...oma ukkini kuoli itseni oleessa 15v juuri ripille pääsyni jälkeen. rippijuhlissani kävi ja antoi lahjan sanoen ettei häntä enää muutaman päivän päästä ole tässä ajassa.lahja oli kuulemma tarkoitus minulle antaa vasta kun olisin täyttänyt 18 vuotta mutta tiesi että hänen aikansa oli ennen sitä joten antoi sen aikaisemmin.

no noin viikko tästä hän kouli syöpään jota ei oltu sen enenpää hänellä missään vaiheessa lääkäri diagnosoinut ja tuli kyllä kaikille aivan täytenä yllätyksenä..paitsi minulle koska hän oli sen aiemmin itse kertonut.

omalle mummilleni kävi vuosi sitten samalla tavalla...sanoi minulle 2 päivää ennen kuolemaansa ettei kohta olisi täällä enää...molemmat ovat kuitenkin läsnä monella tapaa vielä nytkin vaikka kaikki perheestä/suvusta ei sitä aina aistisikaan...

nyt oli myös joku aika sitten äitini täti joka sanoi minulle että vielä 10 vuotta ja sitten on hänen aikansa poistua samana päivänä kun syntynytkin...itsellä on tuostakin syvä aavistus että pitää vielä paikkansa mutta varmahan ei voi olla ennen kuin näin käy.

Isäni kertoi n. 1,5 kk ennen kuolemaansa millaiset hautajaiset haluaa. Ilmeisesti hän tiesi parantumattomasta syövästä ennen kokeita ja lääkärin kertomista.

Äitini kuoli 16,5 vuotta sitten yllättäen, mutta hänelle se ei ollut yllätys. Äiti tiesi lähtönsä ja oli lähtöään valmistellut. Hän oli lähdössä sairaalaan leikkaukseen ja tiesi ettei sieltä enää tule kotiin. Kertoi kultaisista linnuista joita oli taivaalla nähnyt lentävän. Äiti myös kertoi millaisen hautakiven ja hautajaiset hän haluaa. Oli myös käytännön asioita järjestänyt tietäen ettei paluuta ole.
 :'(

By the way: sinulla, Ardith, on aivan ihanan hellyttävän liikuttavan naurattava avatar-kuva!  :'( ;D

Kuoleman rajan ylittäminen on niin hienon hieno, päättävä ja puhtaaksi suodattava kokemus, ettei sitä voine edes muistaa.
Kuitenkin muistan kuolemanrajakokemukseni, jossa heti äkkäsin tehneeni "tämän" moniaita kertoja - siis kuolemisen.

Se on myös elämän kaunein kokemus silloin, kun olen pelkäämättä kuoleman väistämätöntä etenemistä - pillahtamistani sen kautta ulos kehosidonnaisuudestani.

Todellinen elämän kruunauskohta!  :angel:

Kuollessani valta, jonka luulottelin kuolemalla olevan minun ylitseni,
avautuukin "rakkauden vallaksi kuolemankin yli minuun".
Heti on kyse laajentumisen kokemuksesta.
Siitä eteenpäin olen osa kaikkeuden kutsua,
magneettisesti puoleensa vetävää "rakkauden syliin" käymistä,
joka ottaa vastaan ja lähettää - "vain" itseään.

Sanonpa, että pelko yhtäältä kieltää ja torjuu mutta toisaalta vetää puoleensa ja teettää kuolemista,
mutta intuitio tunnistaa ja läpiohjaa tietoistumista "kuoleman seulovan puhdistamon" kautta
tajunnanpeilin kääntymiseen näyttämään kokonaiskuvaa ruumiinulkopuolisesta olemassaolosta.

Kuolema voi yllättää egon täydellisesti.
Sodissa monilla äkkikaatuneilla on jäänyt suu hämmästyksestä auki.
Koska kuoleman tultua kohdalle kaikki elämässä tuntuu jäävän suunnittelemattoman kaoottisesti kesken.

Siten "kuolemaan tulo" voi olla elämän kaoottisin kokemus.  :(

Paitsi silloin, kun kuolevainen on hyvin seesteisesti valmistautunut jättämään ruumiinsa ja "valkenemaan" ennen luitaan.  ::)

Samalla kun ego-puoleni on hämmästyksestä sanaton ja täysinkin samastunut moiseen pysäyttävään kokemukseensa nielaistuksi tulemisestaan,
intuitioni kuitenkin tunnistaa tutun ja turvallisen, magneettisesti puoleensa vetävän läsnäoloni voiman.

Se on kuin "kaikkeus minussa" tai "olevaisuuteni kaikkeudessa", johon tietoisuuteni sulautuu.

Se on oman korkeamman minuuteni ja kenen hyvänsä itseyden neutraali ympäröivyys.
Paitsi ettei toiseutta enää ole, koska todellinen on ja pitää yhtä.

Kuolema - kyse on pysähtymisestä tietoistumaan tajunnallisen olemassaolonsa keskeytymättömästä jatkumosta aina vain kohti jotakin uutta.


PS. Ihminen voi myös unenpuolella liikkua taajuuksissa, joissa läheisensä "kuoleman kautta ikuiseen elämään siirtymä" on jo tapahtuneesti totta.
Ehkäpä unimuistot tällaisistä siirtymistä auttavatkin ihmistä valmistautumaan paitsi toisen,
niin myös omaan kuolemaansa.

 :)