Astro Foorumi

Kertokaapa, nyyh, kokemuksianne itkusta, itkemisestä ja itkuttomuudesta.
Vakavan hauskasti ja itkettävän naurattavasti.


Saatko itkemisestä voimaa vai viekö se sinulta puhtia?

Voiko itkeminen ollakin onnellinen, helpottava ja keventävä, terapeuttisen puhdistava konsti?

Kun itku nousee oikein kouristavan syvältä, vatsan pohjasta saakka,
MITÄ SIELTÄ NOUSEE ESIIN?

Milloin viimeksi itkit surusta ja menetyksen tuskasta / ilosta ja kiitollisuudesta?  ::)

Milloin ihminen itkee liikaa? Miksei itkua tällöin saa loppumaan?

Voiko ihminen masentua itkun ja/tai itkuttomuuden takia - suremattomuuksien paino ja murheetko sen tekevät?

Hei, mitä se on, mistä se johtuu,
ettei joku kykene itkemään, vaikka kuinka haluaisi
- itkeä surunsa pois ja itsensä ilolle avoimeksi?

Entä, kun nauruttaa itkeminen / tulee itku nauraessa?  :'(  ;D  :knuppel2:  :-X  :'(

Mitä ihmisen olemuksessa tapahtuu itkiessä - mitä itku palvelee?

Saako ISO mieskin itkeä? Miksei saisi?
Itkevätkö naiset miehiä enemmän siksi, koska...?

Mikä kumma se ITKUPILLI oikein ompi? 
Entä ITKUMUURI - onko kodissanne sellainen?

 :D


Yhyy-iloisin terveisin,

"Itku-maatti"

 :'( :smitten:

Hih, olipas hienoja kysymyksiä!!! Kokeilen mitäs mulla on itkusta sanottavana..hmm.

No ensinäkin, tietysti myös mies saa ja miehenkin pitää itkeä. Myönnän että jos joku ns.vahvaksi ajattelemani mies (esim isi) itkee, mulla menee vähän pasmat sekaisin ja en tiedä miten suhtautua. Mutta kyllähän se siitä kun vain halaa ja lohduttaa niin jotenkin "hyväksyy" myös vanhemman ja vahvemman kyyneleet.
Itse oli yläaste ikäisenä itkemättä miltei 3 vuotta. En tiedä miksi mutta niin kävi. Sitten tutustuin erääseen mieheen (joka sattumoisin on nyt poikaystäväni..elämän polut ovat ihmeelliset) joka minua satutti ja sitten alkoikin miltei 3 vuoden itkuinen jakso. Hän särki sydämeni uudestaan ja uudestaan ja joka kerta itkuni tuli kuin vesiputous, ei myrsky on parempi kuvaus ehkä. Suuri, mahtava, voimakas myrsky. Itkumyrsky.Eikä siitä itkusta meinannut tulla loppua. Uskonkin että itkin edellisvuosien itkuja pois.
Nykyisin itken aika herkästi, joka ei sinällänsä minua häiritse, kun en anna sen häiritä. Välillä taas se ketuttaa, varsinkin kun näen ex-poikaystävää vaikka vilaukselta -tulee itku. Toivon että pääsen siitä irti ja pois(tunteesta siis) että voisin joskus tavata ihanaa ja mukavaa exääni.

Itkuhan puhdistaa, se jotenkin putsaa sydämen,sielun ja silmät. Herään n 1-3 kertaa kuukaudessa siihen kun itken kuin pikkulapsi. Itku myös jatkuu usein vaikka olen herännytkin. Uskon että keho ja mieli tarvi nyt itkua ja kun en ole valveilla sitä voinut tehdä, teen sen unissani.

Olen myös nauranut itkiessäni. Se oli vielä vähän nolo juttu..
olimme exän kanssa katsomassa "Million dollar baby"- elokuvaa. Loppukohtauksissa alkoi kyyneleet valua, tunsin itseni hirvittävän surulliseksi, ja itku vain tuli. Elokuva loppui, siirryimme teatterista ulos, kävelimme kotiinpäin, kaikki tämä niin että itkeä pillitän kuin pikkulapsi.Exän mielestä se oli niin huvittavaa että se miltei nauroi kippurassa ja minäkin olin ihmeissäni ja nauroin kanssa niin paljon kuin itkuiltani pystyin.

Välillä tuntuu että voisi tarvita itkupilliä.. se olisi pilli, jolla voisi houkutella ihmiset itkemään.
Itkuttomuus on monesti ihmisen tarvetta hallita itseään, eli ei muutakuin pillit soimaan ja parkumaan.
Itkumuuri olisi myös hyvä olla. Sitä vasten voisi itkeä, haudata päänsä kämmeniin, unohtaa ympäröivän maailman ja tuntea vain kuumat kyyneleet. 

Tänään  :-* :smitten: :angel:


Olen itsekin juuri näinä päivinä pohtinut itkun syvintä olemusta/merkitystä/tarvetta ja tarpeellisuutta ja sitä, miksi se ON niin vaikeaa hyväksyä JULKISESTI ja spontaanisti: kouluissa se johtaa usein kiusaamisiin, työpaikolla osoitellaan "hysteerikkoa" ja kotonakin usein hyssytellään...  :o

Kuitenkaan, ei mikään muu tee ihmisestä inhimillisempää KUIN juuri kyyneneet: Onnen tai Surun, Tuskan tai Ilon.

Eläköön  :'( ... kuin puhdistava sade  :D

 :-* :smitten:

Hmm, minä itken herkästi myös, mutta en sitä kaikille myönnä. :-[ Täällä se nyt on helppo sanoa, kun kukaan ei taida minua liiemmin tuntea henkilökohtaisesti.

Itku on ollut minulle aina herkkä paikka, tavallaan häpeän sitä itsessäni. Itken liian herkästi. Jo aivan pienenä lapsena päiväkodissa nolostuin itkemisestä niin, että salasin sen vaikka menemällä esimerkiksi siivouskomeroon hammasta puremaan. En halunnut hoitotätien tai muiden lasten tietävän/näkevän minun itkevän. Toisaalta olin hyvilläni ja kiinnostunut nähdessäni muiden lasten itkevän. En muista itkeneeni päiväkodissa kuin kerran, enkä koulussakaan itkenyt sitten koskaan, vaikka joskus pitikin purra hammasta (ja lujaa) että kyyneleet eivät valuisi poskilla. Lapsena pidin itkemistä kai heikkouden osoituksena.

Tähän on paikallaan sellainen lisäys, että kyllä minä siis todella itkin lapsena ja usein, mutta muualla kuin "julkisilla" paikoilla kuten juuri vaikka päiväkodissa tai koulussa. Siinä suorastaan manner järisi.  Kotona itkin (ja itken kai edelleen) melkoisen usein sillä täällä ahdistun ja tappelen eniten. :-[  Minulla on kova ääni ja kun en jollekin kiusaajalle kute vaikka veljelleni fyysisesti pärjännyt, niin voimani oli itkeminen. Sillä kiusaaminen loppui aina. ::)

Tuli mielen yksi hauska sattuma lapsuudestani:

Taisin olla 3 vuotias ja veljeni oli 5, kun leikimme vanhempieni  parvisängyllä. Äiti luki kirjaa olohuoneessa. Yhtäkkiä aloin huutaa kuin syötävä, että "ÄITI! ____ SANOI ETTÄ MINÄ OLEN YLILUONNOLLINEN!" Veljeni tiuskaisee sitten, että "Enpäs, vaan sanoin että ei ole luonnollista että itket niin helposti!" Äiti taisi sitten kutsua meidät alas sieltä. ;D 

Nykyisin itken aika harvoin kun vertaa vuosiin jolloin asuin kotona. Mutta edelleen vihaan sitä. Itkun jälkeen menee tunteja ennenkuin naamani on palautunut ennalleen.  :tickedoff:  minkä lisäksi minun on vaikea lopettaa itkemistäni, kun se kerran on alkanut.

Itken muustakin kuin surusta ja vihasta. Yleensä itken ilosta tai naurusta. Yläasteella eräs suloinen poika keksi kutsua minua "Itkunaurajaksi". :D Hänen jutuilleen sai todella nauraa ihan vedet silmissä.

Itkin mennessäni ekana aamuna päiväkotiin. Kunnon show!  :'(

Sen koommin en muista itkeneeni edes koulussa.
Kotona sen sijaan itkin - ja vielä enemmän yksikseni luonnon parissa.

Nyttemmin olen löytänyt itkun uudelleen.
Jopa sellaisen "oksennusitkun", jossa itku tulee syvältä ja kouristavalla paineella.
Se liittyy vapautumiseen.

Olen itkenyt myös kiitollisena - etenkin surressani.
Siinä on jonkinmoista luottamusta siihen, että elämä kantaa.
On lohdullista itkeä eroa ja välimatkaa pois.

Itku hoivaa, itku pesee, itku pyyhkii...,
niin se pyyhkii kyynelvuolla jotakin sellaista likaa,
minkä kuuluukin kaunistua.

Elämäntarinaksi.

 :smitten:

Kyyneleet kuuluvat elämään :'(

Joskus itku on herkässä, silloin tulee niiskutettua telkankin ääressä  :'(
Esimerkiksi lasten juhlissa ja jo niitä ennen on aina haikea ja itkuinen olo  :'(

Itkeminen puhdistaa, tyhjentää mielen, parantaa, helpottaa ja sen jälkeen on niin kevyt ja selkeä olo  :)

Oikeastaan pitäisi itkeä useammin, on se niin terapeuttista  ::)

Olipa Mika-Matilla paljon kysymyksiä, hyviä kysymyksiä!

Minä olen leikkinyt lapsuuteni poikien kanssa, inhosin itkulla tahtonsa läpisaaneita tyttöjä.
Minä en helposti itkenyt. Surin kyllä äärettömästi asioita, valvoin öitä ja mietin. Itku sitten purkaantui aivan yllättävissa pikku jutuissa.

Pidin että isäni oli henkisesti vahva ihminen. Mutta hän itki herkästi eikä sitä hävennyt. Siinä ehkä hänen voimansa. Ja siksi minä en pelkää itkevää ihmistä. Ilahdun jotenkin siitä. Teidän että toinen on voiton puolella kun itkee.

Ja kyllä minäkin olen ollut niin onneton, että kaikki automatkat yksi ajaessa itkin, vessassa itkin. Mutta muuten sen nielin. En halunnut ympäristöni olevan huolissaan minusta. Pelkäsin. Että he eivät ymmärtäisi. Näin olisi ollutkin. Usean kanssa.

Itku siis ilmentää myös taistelua. Ehkä juuri voimaa sinänsä. Herkkyys ja tunteet ovat voimaa.

Onpa hyvinkin itkumuuri..
  mutta en itke sitä vasten.. vaan se muuri estää itkuni..
En uskalla päästää itkua "irti", se ei ehkä ihan heti loppuisikaan ja lapselle olisi vaikea selittää..  :idiot2:
Pikku tirahdukset pääsee joskus läpi..

Itken vain kun olen turvallisessa paikassa ja "naamarini" on naulakossa..
Joka kerta se auttaa ja antaa voimaa jaksaa, mutta kun sitä patoutunutta
porua on LIIAN paljon, ei tunti kerran viikossa riitä purkamaan...

Juuri näin..  :smitten:

... olen odottanut niitä jo kauan ... sillä tiedän että niiden myötä päästäisin irti - saisin hyvästellä - lopultakin luopua jostain, jostain - en vielä alusu ääneen  jotain hyvin syvää ja haavoittuvaa , kuten kaikki tunteeni nykyisin ovat herkkää haavoittuvaa arkaa puhdasta ....  :'(

Sisälläni on "vuorikristallia" - kyyneleistä rakentunut - ei enää jäätyneitä kyyneleitä .... vaan kirkasta vuorikristallia .....

jossa on itkemättömät itkut, suremattomat surut, pettymykset, hylkäykset, pelot, kauhut, ahdistukset, hätää, tuskaa, yksinäisyyttä ..... jollain lailla koen  ja tiedän ETTÄ nämä kaikki - ainakin miltei kaikki olen katsonut ja koskettanut - nimennyt ja nähnyt sisimmässäni - en niiden kohtaamista pelkää - vaan ne tunteet mitkä näihin kaikkiin liittyy on jäänyt ainakaan kokematta ja nyt ne ovat viimein keräytyneet vuorikristallin kaltaiseksi - prisman muotoiseksi "isoksi kyyneleeksi" ..... jossa on kaikki se voima jota vuorikristalli kätkee itseensä..... sateenkaareen värit, kristallin voima ja lujuus - pyhät ominaisuudet .... :'(

Lapsena itkin silloin,tällöin.En kovin usein,sillä minulla oli myös enemmän poikia ystävinä.Purin hammasta,enkä näyttänyt.

Toinen aviomieheni ei voinut sietää itkemistä.Opin kätkemään sen kokonaan.
Mutta sydämeen kasvoi ahdistava möhkäle,kuin kivi,joka painoi ja kasvoi.
Vuosia kasvatin sitä kiveä,kunnes minut OPETETTIIN itkemään uudestaan.
Masennuin siitä itkemättömyydestä,ei ollut purkuvälinettä pahalla ololle.
Kesti kauan ennenkuin ensimmäinen itku tuli.

Nykyisin saan kuin lahjana välillä itkukausia.En aina edes tiedä,minkä vuoksi.Kaunis sana,linnun lento,ihan mitä tahansa kaunista,silloin kun itkukausi on.
Helpotuksesta itkin ystävättereni halauksessa ehkä pari viikkoa sitten.
Hän on jonkinlainen sielunkumppani.Uusi tuttavuus,mutta on kuin olisimme tunteneet aina.
Hän toi apunsa minulle ja pihassa kohtasimme.Halasi ja minä murruin täysin.Se tuli jostain niin syvältä,helpotuksen ja kiitoksen itku.

Joka kerta itkun jälkeen on kevyempi olo.En soisi tuon lahjan enää koskaan katoavan.Ja minne se katoaisi,kukaan ei minulta sitä enää saa viedä.En anna. :'( :smitten:

Minä saan voimani itkemisestä, ja se vapauttaa, puhdistaa sekä hoitaa. Myös lohduttaa. Iloitsen siitä että pystyn itkemään ja sitä kautta hoivaamaan tunteitani.
Itken ilosta, surusta, taikka esim. siitä että kaikki on juuri sillä hetkellä hyvin.
Tänä aamuna itkin sanomalehteä lukiessani kun luin juttua eräästä äidistä joka oli synnyttänyt vauvansa kuolleena. Samaistuin hänen kohtaloonsa.
Karu esimerkki tunteiden kätkemisestä ja itkuttomuudesta on entinen puolisoni. Hän ei sietänyt minun tunteilla elämistäni ja itkuherkkyyttä. Hän nimitti sitä pelkuruudeksi. Olen hänen mielestään pelkuri kun itken. :idiot2:
Hän itse kertoi kovettaneensa luonteensa sillä niin hänen mielestään elämässä pärjää parhaiten kun pitää tunteet sisällään.
Se mies on tänä päivänä niin hukassa itsensä kanssa ja täynnä katkeruutta, vihaa, raivoa, mielen ailahteluja...Kun ne tunteet, kokemukset on pitäny tumpata sinne jonnekkin sielun sopukoihin.
En missään nimessä myöskään luopuisi itkemisestä.
Minulla on tunteet ja elän niillä.
Mielestäni tosi mies uskaltaa itkeä ja näyttää tunteensa.
Itkumuuria ei ole,itken kaikkialla kun on itkun aika.
Enkä häpeile sitä. Lapsena ja nuorena itkuherkkyyteni oli häpeän paikka ja pyrin kaikin tavoin sitä salaamaan.

 :'(

Älähän nyt.. Jos lirkuttelu, maanittelu tai huutaminen ei
auta, niin aina kannattaa kokeilla itkeä hiukan. ;D

Toimii vielä tänäkin päivänä. ::)

Minä olen kasvanut täysin poikien kanssa, en itkenyt helposti,
mutta tiesin kyllä tasan tarkkaan, missä
kohtaa kannatti pari taktista kyyneltä tirauttaa. :coolsmiley:

Jahas! Keinot on monet!  ;)

En osaa olla järkevä.  ???

 ;)

Itku on yksi tie purkaa tunteita-hyvia tai huonoja. Kun olemme saaneet purettua pakahtuneita tunteitamme niin uudella energialla on mahdollisuus taas kotiutua itseeme-saada uusia kokemuksia,sen pitaisi olla luonnollista.
Mina joskus itkea pillitan silkasta ilosta.