Astro Foorumi

En tiedä kiinnostaako tämä aihe ketään, sillä se on kaiketi ollut ennenkin esillä monta kertaa.

Luin tuolla toisesta ketjusta, että esimerkiksi Kaarina Niron (toivottavasti tämä lainaus ei haittaa Kaarinaa) elämänhalu oli herännyt siitä,että hän oli tajunnut oman elämäntehtävänsä. Itselleni on käynyt toisin päin, sillä elämäntehtävän suuruus ja sen vaikeus on lannistanut jollain tavalla minut. Enkä ole ainoa, joka on näin kokenut.

Mikä on teidän elämäntehvänne ja miten koette sen? Onko se nostanut mielialaanne vai onko se lannistanut? Miten ihminen pystyy suoriutumaan elämäntehtävästään kunnialla? Ovatko kaikki lupaukset pidettävissä?

Minä en ole varma omasta elämäntehtävästäni, mutta luulen että se liittyy eläimiin ja ympäröivään luontoon. Ainakin koen molemmat vahvasti, varsinkin eläimet.  ::)  En tiedä, pystyisiköhän esimerkiksi selvänäkijä tms katsomaan myös elämäntehtäviä? :angel:

Ilman muuta aihe kiinnostaa  :smitten:  Tätä asiaa olen viime aikoina miettinyt kovastikin, mutta vielä en ole löytänyt omaa elämäntehtävääni. Silti koen sen tärkeäksi. Tiedän, että se on. Jotakin. Jossakin. Intuitiivisesti tunnen sen olemassaolon, mutten pysty hahmottamaan sitä tarkemmin. Vielä.

Olen miettinyt sitäkin, miksi elämäntehtävä ei niin vain avaudu. Omalla kohdallani suurin syy on tainnut olla velvollisuudentunto, josta syystä olen ajautunut kauemmas sisimmästäni, sydämeni äänestä. Minulla on ollut paljon haaveita ja suunnitelmia, sisäistä paloa esimerkiksi taiteeseen ja psykologiaan... mutta ei riittävästi eväitä koota tuulentupia todellisiksi teoiksi. Silti tiedän, että elämäntehtäväni odottaa löytämistään.

Haaveet kantavat kivikkoisellakin tiellä  ;)

En tiedä omaa elämän tehtävääni  :-[
Yritän kuitenkin parhaani ihmisenä ja eri elämänalueiden rooleissa (äiti, vaimo, sisko nje), kuitenkaan unohtamatta tyystin itseäni... Toivon ponnistuksellani luovan ainakin lapsilleni parempaa, ehkä yhden kohdan korjatuksi saa ja toisesta kuulee, kuinka rempallaan se oli  :knuppel2: täydellisyyttä tuskin on olemassakaan...  :idiot2:
Löytyykö elämän tehtävä sieltä sydämen sopukoista, kohtana joka sykkii, elää ja ei irtoa minästä? On osa sitä  :) sen jälkeen kun kaikki muu katoava, maallinen, vähänkään merkityksellinen on riisuttu... onko se osa "puhdasta" minuutta?  :angel:
Tahtoisin kovin tietää ja olla varma asiasta... mahdollista?  ::)

Jokin aika sitten pohdin osuuttani ja tehtävääni tietyssä tilanteessa, ja tilasin sitä selventämään unen.. Vastaus oli selkeä lista, johon oli sarakkeisiin merkitty valittu tehtävä, sekä ruksattu jo suoritetut osuudet.
Valittuja kohtia oli siis melkoinen määrä, monet jo ruksittuna, mutta päällimmäisenä, suurimmalla fontilla kaikkein tärkein.

Evästyksenä ohjeistus, jonka mukaan jokainen tehtävä on mahdollista suorittaa missä tahansa kontekstissa ja vallitsevassa olosuhteessa, koko laajuudessaan.

Tehtäväni olen voinut aina aavistaakin, mutta näin oikein listattuna se toi paljon selkeyttä ja varmuutta elämääni, että kaikki on mahdollista milloin vaan itse päätän ottaa sen vastaan, ja ruksata tehdyksi. :)

Minusta tuntuu, että oma tarkoitukseni on vain lähinnä tappaa aikaa. Luultavasti tämä pätee suurimpaan osaan ihmisistä, ellei kaikkiin. Kaikenlainen hyvä ja paha tulee ikään kuin vahingossa.

Mulla on ihan älyttömän yksinkertainen elämäntehtävä. Minun pitää vaan elää tämä elämä ja rakastaa itseäni ja kaikkia muita. Tosi yksinkertainen juttu. Carpe diem ja rakasta! Olen vaan sen verran aloittelija, että aion jatkaa tällä kurssilla vielä muutaman tuhat vuotta. Jostain syystä varaukseton rakastaminen ei multa suju täysin saumattomasti vielä.    :crazy2:

Ihana uni, Ikitosi.  :laugh: Elämäntehtävää ei olisi varmaan voitu ilmoittaa selkeämmin.

Oma elämäntehtäväni on melko monimuotoinen ja sisältää paljon karman poismakselua, opiskelua ja tutkimusta, mutta myös selkeä palvelutehtävä on ilmoitettu (unessa, kuinkas muuten). Omasta mielestäni elämäntehtäväni on haasteellinen, muttei ylivoimainen.

Epäilen, että tulevaisuudessa tehtäväni saa uusia muotoja, mutta tällä hetkellä en ole varma siitä, millaisia.

Kyllähän tuota on miettinyt useankin kerran ja sitäkin, onko sitä edes olemassakaan.

Ollaanko kuin sattumalta heiteltyjä ja oman onnensa nojassa olevia ilman juuria ja merkityksiä?

Mutta aina jokin heittää minussa kuperkeikkaa, kun pyrin negatiivisesti asioita mieltämään.
Se ei ainakaan ole elämäntehtäväni. Puuskutan siis taas kohti positiivisuutta.

Kun kieltää itsensä jostakin ja kuitenkin löytää itsensä taas sen kielletyn edestä, niin on jo pakko uskoa, että siinä on jotakin elämäntehtävää. Pyrin välillä esim. erakoitumaan ja hups, kohta olen rakentelemassa jotakin ryhmää, viemässä ideoita eteenpäin sokkona innosta.

Uskon että yksi elämäntehtäväni on jonkinlainen kokoojan osa, kerään 'elämän liimavärkkiä' ja sitten kun tulee haaste, löydän aina jotakin siihen tarvitsevaa. Ehkä viestinvälittäjä jostakin johonkin, josta itsekään en aina niin selvillä ole. Jäljestä päin sitten ihmettelen, että noinhan sen piti mennä.

Ei se minua peloita. Peloittavinta ehkä on se, että olen yhä enemmän oppinut luottamaan itseeni ja vaistonvaraisuuteeni. Voiko niihin luottaa? Mutta mihinkäs muuhun sitten?!

Minun yksi elämäntehtäväni tuntuu ainakin olevan auttaminen ja tiedon välittäminen. Eteeni on sielunpolkuani kulkiessani tullut paljonkin tapauksia, jossa joudun hyppäämään tyhjin käsin tuntemattomaan voidakseni pelastaa jonkun pinteestä. En ole tehnyt koskaan tuollaista hyppyä pelkän uhrautuvaisuuden vuoksi, vaan sisäisen ääneni kehottamana enkä ole katunut niistä yhtään, sillä olen saanut itsellenikin paljon auttamisesta ^__________^

Luen ja tutkin asioita mielelläni ja jaan yhtä mieluusti tietojani eteenpäin. Sillä ei ole väliä, kuunteleeko joku vaiko ei. Jokainen tekee omat johtopäätöksensä.

Yksi voimakkaimmista elämäntehtävistäni on itsenäisyyteni vaaliminen melkeinpä hintaan mihin hyvänsä. Olen joutunut opettelemaan myös vastaanottavaisuutta - olen kasvanut köyhässä perheessä, jossa päihimme on iskostettu, että tarjottiinpa teille mitä tahansa te ette saa ottaa tuota vastaan, koska se on ahneutta ja epäkohtaliaisuutta. Nooooohhh... Olen sitten itse saanut maistaa miltä tuntuu kun hyvää hyvyyttään tarjoaa jotain toiselle esim. apuna, lahjana tai ihan vain omaksi ilokseen ja toinen kieltäytyykin. Nykyisin otan vastaan kaiken, mitä minulle tarjotaan kiitollisena tuntematta itseäni roistoksi.

Yksi kova pala on tunteiden ilmaiseminen. Olen hyvin tunteikas ja herkkä, mutta en osaa tuoda niitä julki tarpeeksi, joskus en lainkaan. Päällisin puolin olen aina viileä (tosin nauran paljon ja minulla on leikkisä huuumori) ja moni on sanonut minulle, että olen paljon enemmän, tiedän paljon enemmän ja tunnen paljon enemmän mitä annan ymmärtää. En tee tuota tietoisesti ja olenkin ollut hyvin hämilläni saamastani palautteesta. Että pimittäisin jotain itsestäni.
Mitä läheisempi ihminen sen vaikeampaa minun on tuoda tunteitani esiin, oli se sitten iloa, surua, ahdistusta tai onnea. Siitä näkyy osa, muttei todellakaan kaikki. Sanonkin hyvin usein, että "tämä tekee minut onnelliseksi, niin onnelliseksi, etten löydä sanoja sen kertomiseen" koska se on totta.
Varsinkin negatiiviset tunteet ovat sellaisia, että koen ne henkilökohtaisina haasteina enkä näe tarpeelliseksi kertoa niistä muille muutoin kuin ehkä sanomalla "nyt on huono päivä". Ne ovat jotakin, jotka minun täytyy voittaa itse Itseni kanssa. Eräänlaista Marsin soturin kamppailua siis, varsinkin, kun minussa on tuo feminiinis-maskuliininen energiatasapaino niin, että maskuliinista energiaa on melkein 70% koko 100% sieluenergiasta - näin ainakin erään kanavoinnin mukaan ja se osui ja upposi ;D

Haasteita on varmasti vielä matkan varrella lisää. En tiedä, mikä olisi se KAIKKEIN suurin elämäntehtäväni, koen enemmänkin, että minulla on paljon pieniä elämäntehtäviä suoritettava ja nekin itse Itseni kanssa.