Astro Foorumi

Tässä pari artikkelia lopunajan eksytyksestä:

http://www.netikka.net/mpeltonen/trust.htm
http://koti.mbnet.fi/hulk/lainaukset/henkienerottaminen_nieminen.html

Mitä mielestänne tarkoittavat Jeesuksen sanat: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä"?
Mikä on eksytystä? Näettekö mitään eksytystä olevankaan?

Keitä ovat tänä päivänä Jeesuksen mainitsemat väärät profeetat (=opettajat) jotka tekevät ihmetekoja?

 :smitten: Jeesus Kristus, lempipelastajani  :smitten:

Myös tämä oli kiva lukea:
:smitten:

Sanonpa, että ihminen käyttää Pyhää Henkeä
eli päätäntävalta säilyy hänellä, joka tietoistuu itsestään.

Juuri silloin, kun jokin ulkoinen on käyttävinään ihmistä,
ihminen on eksyksissä itseltään eli "harhaan vietävissä".

Lopunajat = aina ennen seuraavaa otantaa hetkestä.
Lopunajat = antikristus ennen kristusta.
Lopunajat = sen päättyminen, mikä ei ole todellista.
Lopunajat = todellinen on menemättä harhan vipuun.

Eksytys = katsojan silmässä, sillä todellinen on unohtumatta itseltään.

Tulee mennä harhan läpi. Aina eteenpäin. Läpi ristiriitojenkin tulen.

Se on siinä.

 :)

Mitä ihmistä käyttäviä ulkoisia tekijöitä sitten on?

Väärät henget? Kanavoinnit?
Väärien henkien eksytyskeinoista mainittiin seuraavia:

En tiedä, olenko jäävi sanomaan, mutta hedelmistään puu tunnetaan on hyvä lause näiden miettimiseen.

Ka minä pidän eksytyksenä kaikkea ja eksyttäjinä kaikkia, jotka yrittävät saada minut painostamalla tai houkuttelemalla uskomaan jotain. Uskon nimittäin, että tarkoitus on meidän jokaisen ihan itse muistaa totuus ilman parhaan kaverin tai jonkun suuren gurun voimakasta nk. opastusta. Tiedon tarjoaminen ja asioista keskusteleminen ovat OK, mutta väite että on itse löytänyt absoluuttisen totuuden, on jo harhaa. Täällä sitä vaan bongaillaan totuuksia pala palalta.
Olemme siis kaikki oikeassa enkä halua kenenkään uskovan mitä tässä kirjoitin.    :2funny:      :coolsmiley:       :smitten:

 :angel: aihe ja  :angel: vastauksia -  :smitten: teitä  :-* :smitten: :smitten: :smitten: :smitten:

Minulla tuli noin äkkiseltään mieleen eksytyksestä se, että sallin ulkoisen muokata itseäni pois 'minuudestani'.

Tietenkin sitten vois alkaa miettimään, että mikä on 'minä' ja kuinka paljon olen antanut muun maailman itseeni vaikuttaa. Tosi hirveän paljon!

Mutta sanotaan näin, että kun SELVIÄÄ ja löytää tasapainoa ja tuntuu, että ei ole eksyksissä.

Eli on omaa tahtoa ja voimaa tehdä valintoja.

Entä jos epäilys (=vaisto?) onkin juuri se sydämen ääni jota pitäisi kuunnella?
Sitten kun jostain vastaantulevasta asiasta ei tunne enää mitään epäilystä, on se muuttunut luotettavaksi. Vaistolla monet eläimetkin pärjäilevät.

 ::)

Olisiko niin, että epäilyksen hälvettyä vastaantuleva asia on mitä on, mutta ihmisen asenne on muuntunut luottavaiseksi?

Tunnistan itsessäni moisen "epäilyksen" äänen, joka varoittaa minua,
mutta myös saattaa estää minua kohtaamasta asioita
- ennakkoasenteistani johtuen.

Epäilyksen tuntu menee mielestäni aikaste lähelle
nk. varoituksen ääntä,
joka voi pelastaa minut
tai ainakin valmistaa minua kohtaamaan tulevaista "silmä ja korva tarkkana".

Ja epäilyksen ja varoituksen äänistä pääsenkin
nk. erotuskykyyn,
jonka avulla voi erottaa harhan ja toden, hyvän pahasta ja oikean väärästä...

On syntiä tehdä vastoin parempaa ymmärrystään, antaa johtaa harhaan itseään.

Ymmärryksen piirin laajettua tulisi vastuuntunnon todellakin kehittyä.
Itsensä, itsessään elävän Kaikkeuden-tunnon ottaminen vastaan.
Ymmärtää, mitä on vastassa ja miten siihen vastata. :smitten: :smitten: :smitten:

Vaikuttava virke!

Tuosta synnistä: Eikö synti olekin harhaa eli jotakin, mikä ei voi vaikuttaa todelliseen eli "parempaan ymmärrykseen"?

Tällöin harhan vipuun meneminen on yhtä kuin synnin teille harhautuminen - eli yhtä kuin karman poluille asteleminen.

Ja nyt kun väitetään, että karman ajat ovat ohi,
laitatteko myös "synnin vallan" päättyneiden ilmiöiden kirjoihin?

 :coolsmiley:

PS. Idze ajattelen niin, että synti on tahraamatta synnittömyyttä eli viattomuutta, jonka puhtaus perustuu todellisen valtaan harhan ylitse.
Kuten kuolemallakaan ei ole muuta valtaa kuin rakkauden ohjausvalta niiden ylitse, jotka valitsevat yhdistymisen ikuiseen olemassaoloonsa.

Eli kun sanotaan "kaikki on korkeammassa kädessä", ei kyse kuitenkaan ole ennaltamääräytymisestä vaan itsevalintaisesta etenemisestä.

Tietoisempana itsevalinta vain ja ainoastaan sulautuu "korkeimman tahtoon" eli "niin kuin parasta ymmärtämystä on".

Mistä taasen päädynkin ideaan "täydellisestä tapahtumisesta".

Jäljellä ollessa idean jälkeisen ajatuksen:

"Mitä seuraavaksi, kulloinkin."

 :)

Synti, eli vastoin parempaa tietoaan ja ymmärrystään tekeminen on kyllä ihan todellista,
harhaa on se kuva, joka halutaan nähdä synninteon oikeutukseksi.

Tietämättömyyksissään voi tehdä typeryyksiä viattomuuttaan, kun ei paremmasta tiedä, sillä tietohan se varsin oli, joka ihmisestä alunperin syntisen teki, johti karkoitukseen Paratiisista..
Viaton ja synnitön on hän joka ei tiedä :)


Voidaan ajatella, että ihmisellä on koko ajan 360' pallo, jossa hän voi liikkua itsevalintaisen mielivaltaisesti, mihin tahansa suuntaan polkuja ja teitä tai vaikkapa umpimetsää samoillen. Sielun ideana on päästä elämän aikana mahdollisimman laajaan ymmärrykseen eli ulottaa ympyrän kehää. Mutta tämän voimme tehdä vain syventämällä ymmärrystämme laajentamalla sitä esteettömästi joka suuntaan, eihän se muuten olisi pallo.
Vain tietämättömiä voi johtaa harhaan väittämällä tätä palloa littanaksi.
Ja syntiä tekevät ne, jotka tietävät pallon todellisesta ominaisuudesta, mutta kulkevat silti kuin pannukakulla.

Kieltäminen johtaa harhaan.

En oikeastaan pidä "vastoin parempaa tietoaan ja ymmärrystään tekemistä" syntinä vaan itsensä ja muiden harhauttamisena.
Sillä jonkin syntinä pitäminen on yhtä lailla kaksinaistamista kuin tapahtumisen arvioiminen hyväksi tai pahaksi.

"Synnittäminen" on leimaamista, arvostelemista - kuten syyttäminen ja syyllistäminenkin.
Jopa katumus leimaa asenteellisuudellaan.

Synnillistäminen alias "ihmisen erottaminen jumalasta" on kostamisen ja syyllistämisen väline ja alkuaan lähtöisin niiltä "meiltä", jotka profiloimme ihmiskasvoista jumalaa vallan illuusioksi ihmisille.
Aivan kuten veimme kehittymisen ilon niiltä "meiltä", joille langetimme "karman pyörän".

Ja nyt tuo kaikki, hela hoito - synnin ja karman harha - puretaan pois. Meidän toimestamme.

Synninteon oikeutus ja synniksi tuomitsemisen oikeutus ovat saman asian täydennyspuolia. Kyseessä on koston ja revanssin eli väärinteon kiertokulun itseään ruokkinut noidankehä. Astumme siitä ulos.

Tämä ei poista sitä, että on erehtymisiä ja virheiden korjaamisen tilaisuuksia - syynäämisiä.
Kuten on opastusta ja eteenpäinmenemistä - viattomuutta eli tiettömyyttä, koska jokainen luo oman tiensä.


Tieto vapautti ihmisen kokeeseen nimeltä "kaksinaisuuden läpikäyminen".

Hän, joka ei tiedä tietävänsä, on lapsi.
Kun tuntee sisäisen lapsensa, on aikuinen.
Kun katsoo näitä molempia itsessään, on kykenevä vanhemmuuteen
- yllään kokemuksen "tieläisyyden" tuoma "tiedon viitta".

Ja tulevat sukupolvet ampautuvat kumminkin omille teilleen.

 :)

Kokonaisuuden kannalta on kai aivan sama mitä sanaa käyttään, kun samasta asiasta kerran puhutaan. Sen enempää ketään tai mitään leimaamatta tai syyttämättä, voidaan todeta, että terminä harhauttaminen ja harhassa eläminen on tiedettyjen tosiasioiden kieltämistä, samoin kuten syntiin lankeaminen, ihan hienoisella nyanssierolla vaan. Vai ???

Kaksinaisuuden läpikäymisella ja kaksinaistamisella tarkoitat tämän maailman ilmenemistä polariteettiakselilla, joiden päillä on toisistaan poikkeavat nimitykset?
Maailmassa on polariteetit: hyvää ja pahaa, valkeutta ja pimeyttä, tietoisuutta ja tiedostamattomuutta, jne.., myös ymmärrettävissä havaittuina toteamuksina, vaihteluvälikenttien akselinpäitä, (jotka tarkoituksellaan kuvaavat ymmärryksemme laajuutta). Kuitenkin, ne ovat YHTÄ KAIKKI, kuuluvat kaikki kokonaisuuteen, jonka näiennäisyyksien takaisen, perimmäisen harmonian ymmärtäminen lienee vielä osittain käsityskykymme ulottumattomissa. Siltä pohjalta tuomitseminen saattaa hyvinkin todennäköisesti johtaa ainakin olotilalliseen eksymiseen Kaikkeuden harmoniasta.

Marjareissulla kuljemme tuttua polkua, jonka kivet ja viitat ovat siellä aina olleet opastamassa meitä, niin että vaikka mikä susihukkanen seuraamme lyöttäytyisi omine intentioineen, tiedämme silti missä mennään.
No, elämän laatu on kuitenkin laajeneva ja eteenpäin pyrkivä, joten polunreunat kaluttuamme, mielimme marjastaa myös tuttujen seutuvien ulkopuolelta, seuraten jotakin polkua pidemmälle kuin koskaan aikaisemmin.. Etenemme vanhmpien varoittavat sanat korvissa kaikuen, katse ja aistit tarkkoina, tutkaillen jokaista uutta maisemaa, polunmutkaa ja mätästä... Tai sitten voimme innostua pusikkojen marjaisuudesta siinä määrin, että tietoisuutemme valppaus herpaantuu.. Tuokkosemme kyllä täyttyy, ja mahamme saa makeaa, mutta iltahämyn laskeutuessa metsään, olemme eksyneet.
Tilanteeseen joutuminen viattomuuttaan - väkipakolla tai todella tietämättömyyttään, että näinkin voi käydä - on eri asia, kuin tieten tahtoen, hyvää tarkoittavista ohjeista ja varoituksista piittaamatta kirmata kotipolulta vaan mahdollisimman kauas umpimetsään, ja unohtaa ne marjatkin poimimatta matkan varrelta.

Siis ilman mitään tuomintaa, tapoja edetä ja kulkea on monia - kotiin vihdoin palatessa katsotaan, kenen (matkan varrelta hankitut)eväät on minkäkinmoiseen hyvinvointiin riittäneet, vieläkö on tuokkosessa tuliaisiakin...


Kokemuksen viitta on se, joka sitten wanhana lämmittää lasten lapsille opettavaisia tarinoidessa :smitten:

Harha ei erota jumalasta.
Synti sen sijaan erottaa.

Edellistä väitettä pidän totena, jälkimmäistä valheena.
Siksi olenkin luopunut synti-filosofiasta jo aivan lapsena.
En näet voinut valehdella itselleni näkeväni tuon synnillistämis-maalailun lävitse.

Jumala näkee vain jumalan eli on jakamaton.
Jakamaton nauttii itsensä luottamusta myös nukkuessaan.
En siis pidä ihmistä langenneena vaan...

... simahtaneena.

Harha ei kestä - siihen ei voi rakentaa mitään todellista.
Kuten unestaan ei voi tuoda muuta konkreettista kuin
uneksijan tarkkailevan tietoisuuden havaintoja,
kokemisjälkiä elämän valkokankaalla.

 :)

Mikään ei voi erottaa Jumalasta, koska kaikki ON Jumalaa. :angel:

Mutta tunnon Jumalan suhteen voi kadottaa... ::)

Jos MM unohdat kaiken, mitä olet synti-termistä oppinut kristillisessä kontekstissa, siis lakkaat vastustamasta juuri tuota nimenomaista sanaa, niin miksikäs tietoista väärintekemistä sanoisit?
On se kuitenkin hiukan eri asia kuin unessa zombailu.. :)

Pakko liittyä keskusteluun. Tuo synti-sana.

Sehän on käännetty ja väännetty jos miksikin vuosisatojen eri aikoina ja eri kulttuureissa.

Täällä monelle on syntiä katsoa televisiota eli liikkuvaa kuvaa.

Joskus ollut syntiä näyttää naisen polvea. Jne.

Olin kauhean helpottunut kerran kun luin jostakin (en vain muista nimiä), että mitä synti alunperin on merkinnyt.

Se olisi juuri tuota jumalasta irtautumista, josta paljon juttelelette. Ei niin, että on olemassa jokin erillinen olevuus, vaan että se on kaikkialla sinussa ja minussa. Ja että synti tarkoittaisi juuri itsestä irtaantumista, vieraantumista. Senhän voisi ymmärtää fyysisenä haihattelunakin, jossa unohtuu hengen arvo. Mutta ymmärtäisin, että itse syvin sisinkin voi erkaantua siitä alkuperästä, missä on perimmäinen olevaisuus, päämäärät ja elämäntarkoitus.

Jotenkin tämä tietoisuus helpotti olotilaani suuresti enkä ole vaivannut enää itseäni näillä pinnallisilla 'syntikäsitteillä'.

Mutta mitä on harha ja mitä on synti? Mehän löydämme kaikesta vain sen näkökannan, mitä voimme yksilönä ja sen kasvunhistoriani ymmärtää. Jos itse synti on harhaa. Koska minäkin ihmettelen miten voi erota jumaluudesta, jos se on kaikkialla. Silloinhan itse syntikin kuuluu sen olemassaoloon.

Liekkö se synti sitten sitä aineeseen laskeutumista..

Hmm Jeesuksen ristiinnaulitseminenhan oli täydellistä aineeseen vajoamista.. Oikein ~ väärin?? ::)

Jumaluus loi vapaat toimintamahdollisuudet tehdä syntiä eli olla aineellisen maailman mayassa...

Aine itsessään ei ole syntiä, vaan se miten sitä ainetta käyttää... ::)

Jeesuksen ristiinnaulitsemisessa oli kyse aineista irtipääsemisestä.

Vapaa tahto on jokaisella tehdä tai olla tekemättä syntiä,
elää tai ku_olla.

Noin minäkin ajattelen - paitsi että tunto Jumalasta on myös käsityskuilu Jumalaan.
Jolloin voipi tehdä hyvääkin välillä kadottaa konseptinsa ja oivaltaa uudelleen jos toisinkin elämän perusasioita.

Kuten sen, ettei Jumala olekaan rajoittuneesti sellainen, kuin otaksuin.


"Tietoinen väärintekeminen" on subjektiivinen arvio siitä, että muka jo tuntee tapahtumisen syvimmätkin motiivit.
Objektiivista "tietoista väärintekemistä" ei liene olemassakaan, sillä tapahtuminen palvelee aina kehitystä.
Sen sijaan yllykkeellinen, "tietentahtoinen väärintekeminen" on mm. ilkeilyä, varastamista, pettämistä, hengen riistämistä, sabotointia, anarkiaa ja kapinointia - tekoja vahingon ja haitan tuottamistarkoituksessa.

Kuitenkin siinäkin on subjektiivinen oletus väärintekemisestä, mutta ei objektiivista tietoisuutta kaiken tapahtumisen tarkoituksenmukaisuudesta:

Siitä, että "pimeinkin teko" on välineenä toimimista hänelle, jolle teko toimitetaan kuin tilauksesta kehityksensä eteenpäinmenoksi.

Joten: mitä se sellainen synti on, josta seuraa pidemmän päälle hyvän välikädeksi osoittautumista eli perisiunauksellisuutta? 

:o

Unessa zombailu ja "tietoinen väärintekeminen" ovat kummatkin harhaa riippumatta siitä, mitä pidämme oikeana ja mitä taasen vääränä.

Kun oikea ja väärä katoavat, jäljellä lienee tietoisuus totaalisesta itselleen teettämisestä, joka palvelee itsensä toteuttamista.

Sitä on "täydellinen tapahtuminen" eli luomisen koko ympyrä - elämän rituaali.

Rakkaudesta Rakkauteen.

 :)

Totta on, että itsellemmehän me kaiken viimekädessä teemme.
Ja toisillemme sitä kautta Kaikkeuden viestiä välitämme.

Just siksi on tarkkailtava omaa tietoisuuttaan vastuusta oman elämänsä teoista,
koska se on samalla vastuunkantamista elämästä itsestään, koko Universaalissa kokonaisuudessaan.

Vaikka kokemusta olemme tänne tulleet keräämään, vapaalla tahdolla on jokaisen itsekunkin valittava miten ne kokee. Eksyä voipi helposti tienviittoja tulkitessa vain persoonan subjektiivisella katsannolla.
Sielun näkökulma kokemuksellisuuteen on pidettävä mielessä.
Jos jotakin mitä sielun pitää, vaan mieli ei millään haluaisi kohdata, se eteemme elämässä varmasti asetetaan. Kaikkeuden järjestykseen on luottaminen. Ja se nimenomaisesti vapauttaa oppitunneilla vain ottamaan vastaan mitä tuleman pitää, alkamatta itse asioita niin tarmokkaasti järjestelemään. Pääasia siis, että toimimme itse vastuullisesti oman opiskelumme suhteen, ja jätämme vastuun opetuksesta Kaikkeudelle itselleen.

Eräs oppiläksyistä voisi olla asioiden arvottaminen tärkeysjärjestykseen, sillä emmehän voi kaikkia kursseja samana lukuvuonna valita. Erikoistumisen ja syventävien kurssien suunta on valittava synergian mukaisesti, ja hylättävä energiaa hajoittavat, harhaan vievät polut.  :coolsmiley:

Parempi ensin hairahtua ja siten hoksata luovansa itse polkunsa reitit
kuin sokeasti seurailla muiden subjektiivisuuden merkkaamia polkuja
peläten eksyvänsä "oikealta tieltä".


Kyllä. Vaan ei niin kuin muut sen sanovat, ja meitä "oikeaan" kompastimellaan (!) ovat ohjaavinaan.
Kukin suunnistakoon itse, sydämensä kompassilla.


Mitä ovatkaan "oppitunnit" silloin kun opettaja, oppija ja oppiminen sekä opetustila ja opetettava ovat yksi ja sama! 

Ja kuka/mikä onkaan kaikkeus, kun itse edustumme siinä, sinä ja sen kauttakin.
Ollen se Oleva.


Ehkäpä "harhaan vievät polut" auttavatkin löytämään synergian - tietoisuuden yhteenkuuluvuudestamme, jossa "kaikessa on kaikki" edustettuna.

Sillä energiat, ollessaan vapautettuja voimia, tulevat aina kiitämään yhteen ja samaan maaliin toteutettuaan täydellisen tapahtumisen osakiertymöä, jossa ei ole mitään opittavaa - vain sen muistamista, jotta... "mistä mihinkin".

 :)

Kaikesta voi (ja näkemyksen laajentamiseksi pitää) keskustella niin makro- kuin mikrokosmoksellisessakin formaatissa, kontekstista riippumattomien rakenteiden samankaltaisuuden havaitsemiseksi.
Kun rakenteet ovat tutut, niissä ei eksy. Eksyä voi unohtamalla niin Ykseyden kuin erillisyydenkin olemassaolojen tasavertaisuus Yhdessä ja samassa paketissa ollen monia kokonaisuutta toistavia osa-alueita.

Näin opettaja on aina myös oppilas, kirja ja luokkahuone...
Mutta onko jatkuva tuon tiedon kautta käsittely kokonaisuuden hahmottamisen kannalta suotavampaa, kuin vaihteeksi kohdata opettaja 'vain' opettajana, kirja kirjana informatiivisine sisältöineen, luokkahuone tilana jne. samaistamatta itseään kokoajan kaiken ykseyteen?
Erillisyys on annettu käyttöön aivan erityisenä oppimis-, tai kuten haluat ilmaista muistamis-, joka on ymmärtääkseni aika lailla samaa toimintoa ???) välineenä, jotta voisimme sekä vastaanottaa, että ulosantaa, siis välittää energianliikettä, sen sijaan, että vain lilluisimme Ykseydessä (jota siis toki alati teemme).

 ;) Vaikutelmani:

Oppiminen on sen käsittämistä, mitä ei tiedä olevansa ja mitä ei ehkä olekaan.
Siksi tarvitaan myös peruuttamista, purkua ja poisoppimista siitä, mihin on samastunut. Suuntautumisena kohti jotakin muuta, jonnekin muualle ja jonakin muuna.
Se on opittua itsetuntemusta - itsensä rajaamista toisinkin.

Muistaminen taasen on sen ymmärtämistä, mitä jo on ja mitä tietää olevansa sitä vasten, ettei ole. Ollakseen olematon pitää vain tyhjentää mielensä ajatuksista.
Ja sehän onkin maailman vaikeimpia tekoja, joiden sijaan voi kokeilla olla läsnä omassa tietoisuudessaan kokoavana tajuntana.

Ykseyttä ei voi kokea, elleivät kaikki koe sitä yhtenä.
Siksi jos joku väittää jo olevansa ykseydessä, katsokoon myös erillisyyteensä,
sillä sehän puhuttelee häntä juuri nyt kauttamme.

Siten emme "lillu ykseydessä", koska se ei ole kiinni vapaasta tahdosta
vaan tahdosta vapautumisesta.

Puute ja vaillinaisuus synnyttää tahdon - halun siirtyä valintapisteestä toiseen ollakseen jälleen kokonainen.
Kun on jo perillä siinä, mihin matkaa, on tahdosta riippumattomassa tilassa.
Ja eikö se olekin vapautta se - tarpeettomuus!

Uskon ihmisen kuin ihmisen olevan todellisena perillä ykseyden aktivaatiostaan.
Siitä, että jo pelkästään oleminen riittää luomiseen.

Olemisellani luon tekeviä ajatuksia. Liikettä minusta minuun.
Ollen perillä itsestäni - kuin itsestään, tahtomattakin.

 :)

Taitavat nuo käsitteet niitä eksyttäjiä olla :D

Kunpa pian vapautuisimme takaisin tiedostetun Ykseyden kokemukseen, jossa kommunikointikin sujuisi ihan vaan telepaattisesti ilman häiritseviä sanoja, aidantolppia siinä, missä voisi keskustella kokonaisuuksista, suhteista vaikka sen koko aidan, niityn ja karjan välisistä - vaikkei niillä Ykseydessä niin mitään väliä taida ollakaan. ::)

 ::)

Hihii! Ehkäpä nämä ovattenkin niitä lopunaikojen jaarituksia.

Ja muut, joiden ei näemmä tarvitse kuin virittäytyä tunnelmaan,
jakavat kanssamme nekin ykseyden teot,
jotka jatkuvat jatkumistaan heti kun meikhäkin tästä irrottautuu
sulattelemaan lukemaansa jos kirjoittamaansakin.

Kiitos todella upeista ... jaarituksista tälle hetkelle!

 :smitten:

*yhtyy ajatusten virtaan*