Astro Foorumi

Rakkaat ystävät,

Olen joutunut jälleen kerran ikävään riitatilanteeseen äitini kanssa, ties kuinka monetta kertaa jo tämän vuoden aikana.  :-[ Kaipaisin nyt itku kurkussa teidän apuanne. Voisiko joku vilkaista tähtikarttaani ja kertoa, mitä tuleman pitää. Olen syntynyt 11.8.1986 Tampereella n. klo 07.30.

Tämä on todella tärkeää. Jaksamiseni riippuu nyt siitä, mitä seuraavien parin päivän aikana tapahtuu. Joudun kokemaan äitini puolelta henkistä väkivaltaa päivittäin, vaikka asun jo omassa taloudessa ja pelkään etten jaksa sitä enää kauaa.  :'(

en osaa karttaasi tässä asiassa tulkita kummemmin

mutta  kuun noususolmu on oinaassa eli elämäntehtävänä jokin itsenäistymisläksy?

äidin ja lapsen välillä on yleensä voimakas tunneside - energiasiteitä. jos äitisi ei suostu hellittämään otettaan on sinun itse tunnistettava nämä siteet tunnekehoosi päästettävä niistä irti. esim. jooga, energiahoidot voivat auttaa näiden siteiden tunnistamiseen ja oman energian löytämiseen.

äitisi todennäköisesti pelkää vanhenemista - ja näkee sinut voimakkaana ja nuorena -ihmisenä jolla on elämä edessään. hänen tulis ymmärtää ettei omista sinua eikä saa käyttää valtaa sinuun. sinulla on oikeus tehdä omat valintasi -myös omat virheesi!

tulee mieleen oma äiti suhteeni: kun muutin pois kotoa äiti alkoi todella käyttämään henkistä väkivaltaa minuun - ei ilmeisesti halunnut antaa itsenäistyä. tuntui kuin äiti olisi nähnyt ( ja näkee edelleen -jos ei muistuta välillä) minut itsensä jatkeena - hänen toteutumattoman elämänsä jatkajana. hän ei kyennyt elää omaa elämäänsä, vaan eli sitä minun kauttani!

äiti oli todella kylmä kun muutin pois -hylkäsi kun olisi tarvinnut ja vähätteli tekemisiäni -ja jos kävin hänen luonaan hän alkoi puha kuin papu pata ja pyrki ohjaamaan elämääni minne itse halusi!

jotaikin vuosia erilläni asuttuani äitini sairastui fyysisesti ja pian sen jälkeen hänellä myös todettiin maanis-depressiivinen persoonallisushäiriö - hän aloitti terapian jonka myötä hänen vallanhalunsa alkoi hiljalleen hellittää ja myös hänen "draamakuningatar" kohtauksensa alkoivat hellittää... lumienkeli, ymmärrän todellakin hyvin kuinka elämä voi mennä sekaisin piinaavan äidin kanssa... mutta en tarkoita, että sinun äidilläsi olisi vastaava sairaus kuin minun äidilläni!!! - mutta hänellä on varmasti omat ongelmansa...

minulla oli ollut tapana kertoilla elämästäni äidille, koska se tuntui viihdyttävän häntä ( hän oli usein poissaoleva ja masentunut) itselläni auttoi se myös kun tajusin ettei minulla ole mikään velvollisuus kertoa äidilleni elämästäni ja päätöksistäni -voin tehdä ne itsenäisesti. lisäksi oli myös pakko lopettaa yhteydenpito täysin jossain vaiheessa: se laukasi tilanteen.

kannattaa ehkä myös tehdä selväksi, että ajat ovat muuttuneet hänen nuoruudestaan - jokaisen nuoren on tehtävä omat valintansa omana aikanaan -tämä ainakin tehosi omaan äitiini....tilanne helpottui vasta kun äitini menetti täydellisesti toivonsa minun suhteeni - minusta ei tule hänen pikku kopiotaan!


Voimia sinulle lumienkeli!


toivottavasti sinulla ei kestä tuo tilanne äitisi kanssa yhtä pitkään kuin minulla!

Kiitos tuliruusu,

Tänään oli jälleen todella vaikea päivä. Tuntuu etten löydä mitään yhteyttä enää äitiini. Hän vaatii minua pyytämään häneltä anteeksi asioita, joita en ole tehnyt. Hän olettaa minun olevan kaiken aikaa kiitollisuuden velassa itseään kohtaan.  :-[

En tiedä miten tästä asiasta taas selvitään, yhteenottomme toistuvat parin viikon välein, välillä kuukausittain. Välillä kaikki alkaa aivan tyhjästä, yksikin väärä sana niin riita on valmis.
Joudun harrastukseni puolesta olemaan yhteydessä äitiin päivittäin, eikä yhteydenpitoa voi näin ollen katkaista. Mielessä on kyllä käynyt uusi alku toisella paikkakunnalla, mutta siihen vaikuttavat niin monet asiat ja pelkään että välimatkakaan ei auttaisi.

Äitini ei ole koskaan pyytänyt minulta mitään anteeksi. Ei pahoja sanoja tai mitään riitoja. Minä olen joutunut nöyrtymään ja vihaan hänen tyytyväistä katsettaan kun pyydän häneltä anteeksi (lopettaakseni riidan, en sen vuoksi että olisin oikeasti tehnyt jotain väärin). Tuntuu, että hän nostaa riidan vain se vuoksi että saisi alistaa minua.
Enää en siihen kuitenkaan suostu. Koko nuoruuteni sitä kestin, nyt haluan olla rauhassa ja elää omaa elämää. Tulee vain välillä mieleen, että kuinka ilkeä äiti voi lopulta lapselleen olla? Ikinä hän ei ole näyttänyt katuvan sanojaan.

Tuliruusu, kuvauksesi äidistäsi liippaa hyvin lähelle omaa äitiäni.  :-\

Luulin että kaikki muuttuisi kun muutin pois kotoa. Enää äiti ei voisi tulla huoneeseeni istumaan ja huutamaan kun tein koulutöitä, silloin hän kieltäytyi poistumasta paikalta, vaikka huudollaan häiritsi kotitehtävieni lukua. Kun en ole hänen "saatavillaan" saman katon alla, jatkuu uhkailu soitoin ja viestein, päivittäin ja aina kun en toimi hänen tahtonsa mukaan. Saisikohan läheiselle lähestymiskieltoa? :knuppel2:
Nyt osansa saa myös poikaystäväni, kodin hoitoni, rahan käyttöni, kaikki mikä vain liittyy minuun. Aina äiti luulee tietävänsä asiat paremmin kuin minä. Pahinta on, että en tunne vian olevan minussa, kaikissahan vikaa vähän on, mutta tuntuu pahalta kun tietää olevansa viaton asioihin eikä saa mahdollisuutta selittää tai selvittää asioita. Syyllistän itseäni helposti ja olen itsekriittinen, ja virheen tehdessäni tunnen sen varmasti. Poden helposti huonoa omaa tuntoa.

Nyt olen vain niin väsynyt tähän kaikkeen. Kun vain keksisi miten tämän kaiken saisi loppumaan.. :'(

"Äitini ei ole koskaan pyytänyt minulta mitään anteeksi. Ei pahoja sanoja tai mitään riitoja. Minä olen joutunut nöyrtymään ja vihaan hänen tyytyväistä katsettaan kun pyydän häneltä anteeksi (lopettaakseni riidan, en sen vuoksi että olisin oikeasti tehnyt jotain väärin). Tuntuu, että hän nostaa riidan vain se vuoksi että saisi alistaa minua. "
Tämä kohta tekstistäsi napsahti minua otsaan... agr, oma äitini on kuin mätivä tikku persnahassa  >:( Mitäs jos kääntäisit homman nurin ja alkaisit kohtelemaan häntä samoin? Täys sotahan siitä syntyy tai sitten kylmäsota  ??? mutta anyway, tai vaatisit itsellesi samaa kohtelua, kuin mitä itse joudut antamaan?
Oma äiti suhteeni on ollut kaveripohjalla koko elämäni, ei siis auktoriteettihahmoa, eikä siis rajojakaan  :o Syyllistämällä ja haukumalla on ohjastettu ja ohjailtu. Hampaanpaikat ovat saaneet kyytiä kun marttyyrikuningatar hoitaa homman  :uglystupid2:
Sitten tultiin kestokyvyn rajalle ja valittavaksi tuli minulle, lopettaa suhde tai seota myös. Käytän sanaa seota, koska hänen tapansa on mm.väännellä asioita, kunnes ne ajavat parhaiten omaa tarkoitusperää ja "diagnosoida" muiden elämiä ja ratkaisuja psyykkisinä "vinksahduksina"  :idiot2: Tuohon mukaan olisi kait pitäny mennä, jotta sen olisi kestänyt... en vain tahdo muistuttaa äitiäni tuolla tavalla!
Minulle lyöty diagnoosi viimeksi oli "vakava aviokriisi"  ::) kun v*****lin äidilleni  :crazy2:
Nyt meillä on etäiset välit ja hän siellä kait pohtii, mik minun on... mutta eipä kysy suoraan minulta. Aion jatkaa etääntymistä hamaan tulevaan, vaikka sydäntä hieman kaivertaa äidin menetys. Mutta jos otan järjen käteen... mikä äiti minulla oli? Tarvitsenko sitä vai kaipaanko sellaista mitä ei edes ollut? Epäilen viimeistä  ;)
Isot ja lämpöiset voimahalit sinulle ja jaksamista  :smitten:
Älä kanna syyllisyyttä jos elät omaa eläämääsi, sitä varten sinä olet täällä  :smitten:
Äläkä pyytele anteeksi sellaista, johon et ole syyllinen! Se on itsensä myymistä ja halvalla  :buck2:
Itselleen rehellinen oleminen on vaikeaa, koska itsensä kanssa on ns.helpompi joustaa hankalien tilanteiden päällä ollessa.
Oletkos muuten tutustunut kirjaan "virtahepo olohuoneessa"? Tekijää en muista nyt, mutta se kannattaisi lukaista läpi  :angel: Siinä puhutaan hyvin isoista ongelmista perheissä ja en tarkoita, että sinulla olisi perheessäsi vastaavaa, mutta pinnalla on totuuden siemeniä, joita voidaan käyttää myös em.läheisriippuvan henkilön suhteen (joka oma äitini on)  :angel:

Äitini otti pultit minulle tänään, väitti että teen sitä ja sitä, selvittelyyn meni kilometrikaupalla ajomatkaa.. en vain jaksaisi REAGOIDA siinä pulma.

Suosittaisin juuri tuota mitä Jaspis sanoi, mutta loputuloskin on tuo.

Täys sotahan siitä syntyy tai sitten kylmäsota  Huh mutta anyway, tai vaatisit itsellesi samaa kohtelua, kuin mitä itse joudut antamaan?

Äiti on elämän ensirakkaus;
ruuan, lämmön ja tyydytyksen tuoja,
lohduttaja, suojelija, ymmärtäjä,
opettaja kaikkitietävä ja -osaava
Pieni sydän kokonaisuudessaan rakastaa tätä
ihanaa olentoa, jonka jatke, symbioottisesti
samaa tuntee olevansa.
 
Tämän tunteen olemme kaikki kokeneet
pienenä lapsena, ennen ensimmäisiä itsenäisyyden,
itsensä eriyttämisen, symbioosista irtautumisen -kausia
siitä välittämättä, millainen se äiti on oikeasti ollut,
sillä meille hän on tuolloin ollut vain täydellinen.

Ihmisen sosiaaliseen kuviooon vaikuttaa kaikkein eniten,
tämä ensimmäinen ihmissuhde ja siihen  liittyvät tunteet.
Se on nimittäin meille se täydellisen rakkauden kokemisen tila,
johon kaipaamme ja halajamme aina takaisin
suhteissamme toisiin ihmisiin -
sitä tilaa kuitenkaan enää ikinä kokonaan saavuttamatta -
heidän kauttaan.

Myös myöhemmässä suhteessa tähän lapsen aluksi niin palvomaan ja tarvitsemaan äitiin, toivotaan edelleen tuota samaa tunnetta tulla täysin hyväksytyksi, rakastetuksi ja tyydytetyksi kaikkine tarpeineen, kuten koimme silloin lapsena tulleemme (todelliseen toteutumaan edelleenkään vertaamatta).

Haluamme olla yhtä täydellisiä kuin koimme äitimme silloin,
ja haluamme nähdä tuon saman katseen edelleen hänen silmissään,
kuin silloin, kun hän lempeästi ja ylpeillen katsoi pienokaistaan, aikaansaannostaan.

Mutta heti, kun aloit itsenäistymään, eriytymään äidistä,
kiinnostuit ulkomaailmasta alkaen imeä vaikutteita siitä äidin rinnan sijaan,
hylkäsit äidin. Hylkäsit paratiisin, jonka äitisi oli sinulle luonut.
Pelkkä äiti ei enää riittänytkään, vaan halusit lisää;
iloisella pienen lapsen hymylläsi huomasit voivasi valloittaa koko maailman.
Ja sen päätit tehdä, irtautua riippuvaisuussuhteesta äitiisi, joka kaikkensa,
parhaansa sinulle antaneena, tyytymättömyydestäsi ja epäkiitollisuudestasi loukkaantuneena,
ja menettämisesi pelosta mustasukkaisena, kirosi ja tuomitsi sinut
menettämään ikuisiksi ajoiksi tuon hänen antamansa suojelevan rakkauden,
saadakseen sinut aina kaipaamaan itseään,
kuten hänkin joutuu kaipaamaan itsensä täydellistäjää -
lapsen ihailevaa rakkautta.

Siksipä molemmat kiertävät nyt kehää Paratiisin porttien ulkopuolella
vältellen kohtaamasta toisiaan, silmästä silmään, jotteivat paljastuisi
voimakkuuden ja uhmakkuuden naamioiden takaa samanlaisiksi,
hyväksyvää rakkautta, toisiaan, epätoivoissaan kaipaaviksi ihmisolennoiksi.
                    :smitten: :smitten: :smitten:

Näin se on, mutta kehää kiertämällä ei asia ratkea. Kokemuksesta tiedän (vallanhaluinen,  persoonallisuushäiriöinen Oinas isä), että välimatkaa kannattaa ottaa ja sinä aikana alkaa selvittelemään, mikä itsessä on se  :uglystupid2: joka pistää roikkumaan tilanteessa. Oma elämä on omaa ja vanhempien omaansa ja jos sillä/niillä vanhemmalla ei ole rajoja, niin ne on sille/niille itse pistettävä. Omat keinoni olivat: ei mitään henkilökohtaista tilannetta, missä isä olisi voinut ottaa yliotteen. Puhelinnumerot uusiksi ja läheisille tiedoksi, että minun numeroa ei saa antaa (tapahtui muuten monta numeronvaihtoa ennen kuin muutkin perheessä tajusivat tilanteen).

Siihen kannattaa varautua, että toiset perheenjäsenet linnoitautuvat irtautujaa vastaan ja yrittävät palauttaa vanhan asetelman. Yleensä tilanteesta nousee täys sota, mutta välimatka auttaa selventämään omia motiiveja . Oman elämän palauttamista ja kehittämistähän sitä on tällaisessa tilanteessa tekemässä ja jos vastustaja on kauhean sitkeä, niin homma on kokopäivätyötä. Itseään pitää alkaa rakastamaan ja sisäisestä lapsesta täytyy alkaa pitämään huolta, koska mitään paluuta siihen äidin ja lapsen väliseen symbioosiin ei ole. Vanhempi joka tätä vaatii ei ole itsekään siis vielä ratkaissut ongelmiaan. Rajat ovat ne jotka pistävät vanhemman myös katsomaan sisintään. Toiset sitten löytävät sen todellisen itsensä, mutta on niitäkin jotka eivät sitä koskaan eläessään löydä. Yksi tällainen oli isäni ja sekin on vaan hyväksyttävä.
Rankkaa puuhaahan tää on, mutta nyt kun olen jo aika pitkällä, huomaan että homma olisi pitänyt tehdä paljon paljon aikaisemmin. Eikä vihaa kannata pelätä, ei se tapa. Ajatuksissaan saa vihata niin paljon kuin sielu sietää. Itse olen harrastanut hirveitä mielikuvituslynkkauksia ja ne on auttaneet. Tärkeää kuitenkin on, että siihen vihaan ei jää piehtaroimaan vaan jatkaa matkaa. Kaikki selvii kuitenkin aikanaan, toisilla vie pidemmän aikaa ja toiset pääsevät vähemmällä. Itse olen mennyt pidemmän kaavan kautta, joka vieläkin on osittain kesken.  :buck2:

(http://tbn0.google.com/images?q=tbn:stuKufGr-cozAM:armflorist.com/images/catalog/roses_ny.jpg)

Minäkin joudun olemaan yhteydessä, mutta pidän etäisyyden ja omat rajani. En myöskään enää yritä vaikuttaa henkisesti tai lähettää mietelauseita tms. Jos haluaa olla katkera, kivulias, tyytymätön elämänsä lopulla - niin siitä vaan sitten. Oman äitini kohdalla ehkä leikkaus auttaa.

Niin ja terapiaanhan sitä lopulta jouduttiin, selvittämään kummankin näkemyksiä. Välillä hän kuunteli, välillä oltiin tukkanuottasilla. Mennään vielä uudestaan. Hän on vain energiaa - jolla kieltämättä sama levy pyörii.

Toisaalta kun ajattelen ex miehiä, niin äitini rakastaa yhä vain, välittää toisin kuin exät. EN tiedä mikä heidän energiassaan muuttui; pelaavat omaa karmaansa eri naisten kanssa, satuin sopimaan johonkin koloon. Jep, siksi sanoivat I love you.



(http://www.millan.net/minimations/smileys/sagittariuss.gif)

Lisää ajatuksia? :knuppel2:

Tervetuloa kerhoon!

Tuttua tekstiä, samanlaisia kokemuksia täälläkin.
Jokaisella on omat tapansa selviytyä, eikä vakioratkaisua ole tähänkään ongelmaan. Itse olen ottanut täydellisen pesäeron; en ota yhteyttä ja vastaan viesteihin lyhyesti ja ilman turhaa tunteilua. Joku jo mainitsikin että, kannattaa muistaa, ettei perheen rakenteiden horjuttaminen sovi kaikille (vaikka se olisikin kaikille hyväksi). Voi olla että äitisi mustamaalaa sinut sukulaisten silmissä. Näin on tehnyt ja tekee meillä, mutta luotan siihen, että minulle tärkeät ihmiset tietävät mikä olen.
Älä suotta pyydä anteeksi jos siihen ei ole syytä. Kerro vaikka mieluummin olevasi surullinen/pahoillasi että tekemisesi loukkaavat/harmittavat häntä. Näin otat hänen tunteet huomioon ja samalla pysyt päätöstesi takana.

Voimia   :)

Hei lumienkeli!

Minun oli pakko tarttua kirjoittamaasi tekstiin, koska minulla on tällä hetkellä (no oikeastaan ollut jo vuoden) samanlainen tilanne kuin sulla. On todella ikävää, kun äiti kohtelee niin... Se on itselle kauhean ristiriitaista, koska kuitenkin rakastaa äitiään ja haluaa pitää hänet elämässään, ja sitten kuitenkin hän latelee mitä loukkaavimpia kommenteja omasta elämästäni. 
Esimerkiksi, kun muutin uudelle paikkakunnalle opiskelemaan,hän oli siitä erittäin iloinen, mutta sitten siitä parin kuukauden päästä poikaystäväni muutti mun perässäni sinne. Äitini ei pitänyt ideasta, hän raivostui, soitteli, tekstaili ect... Juuri kun olimme sunnuntaina jo autossa matkalla kohti uutta asuinpaikkaamme, äitini soitteli ja esitti omia mielipiteitään, ja lisäsi vielä, että mun serkku sekä kummitäti eivät myöskään tykänneet tästä ideasta yhtään. Äitini mukaan tulisi edetä hitaasti, samalla tavalla kuin tämä minun Täydellinen Serkkuni on oman suhteensa kanssa toiminut. Hän usein sanoo, että:" Mitä minä sanoin!", jos joku minun juttuni epäonnistuu.. Toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoitan  :) Olen myös tänään erittäin sekava sanoissani, ei ole mitään uutta.  ;D  :D


Kuitenkin äitini piti/pitää poikaystävästäni erittäin paljon ei siinä mitään, mutta tämä suuri muutos sai hänet aivan tolaltaan.


Vilkaisin sun syntymäkarttaasi nopeasti, ja huomasin, että meillä on hyvin samanlaiset kartat!!! Olen syntynyt 15.8.1986 klo. 9:07 Kristiinankaupungissa. Tosi jännää!!! Kaks jellonaa joilla nousevamerkki on Neitsyt!! Jipii, sieluntovereita!!!

Toivotan sinulle jaksamista ja enkeleitä!

terv. Saakan

 :-\

Sinänsä jännä, että olen syntynyt 1960-luvulla 11.8.

Minunkin äiti on ollut minussa pahasti kiinni. Ja hänessäkin on havaittu persoonallisuuden häiriöitä.

Ei minulla olen ollut noin vaikeaa, kuin mitä sinulla, mutta vaikeaa on ollut kuitenkin. Olen liian kiltti ja sitä kautta olen pärjännyt äitini kanssa, mutta toisaalta taas olen aiheuttanut kiltteydelläni ongelmia itselleni.

Onkohan täällä muita 11.8. syntyneitä?