Astro Foorumi

Ihmisen kohdalla kärsimään joutuminen tai kärsimällä reagointi laitetaan usein syntien ja karman piikkiin.

Entä eläinten kohdalla sitten?

Kuinka selität minulle sen, että moni - hirveän moni - eläin joutuu kärsimään,
jotta ihmisellä olisi mukamas helpompaa?

Sanotaan myös, että kaiken tapahtumisen takana on hyvä, armelias ja oikeudenmukainen jumala.

Miksi "hän" sitten sallii sen, että eläimet kärsivät ihmisen mielitavoitteiden välikappaleina?

Saavatko eläimet jonkinlaista hyvitystä, bonusta kärsimyksistään,
joita niille aiheutetaan pitkittämällä niille ikeeksi laitettujen ala-arvoisten elinolojen piinaa?

Ja vieläpä ilman, että eläin voisi saada itselleen asianajajan, "suojelusenkelin" turvaa!


Paljon kysymyksiä tässä, vaan onko jollakin teistä lempeyttä enemmän kuin jumalalla?

Ja kyllä, tähän keskusteluun voivat myös "jumalan kanavat" osallistua, kiitos!

 >:(

Viimeksihän sinulla oli vastaus tähän.. ei ole nähtävästi tullut kovin hyviä vastauksia, jos se ei riitä että Tao tietää mitä tekee itselle. Kärsimys kai "jalostaa sielua" mutta millainen on eläimen sielu. Jospa niissä on jokin alustava sielu, joka jalostuu kun pitää kärsiä Taon julmempien osasten käsissä, joiden toimintaa taas Taon herkemmät osaset ehkäisevät.. jee..

Mutta minustakin Kaarina N ja leijonamieli ja TR voisivat vastata tänne.  8)

Minä en vain ossoo sanoa muuta kuin että "pimeys" toimisi valon oikeana kätenä totuuden esilletuomiseen. Että me siitä kärsimyksestäkin - nähdystä tai koetusta - osaisimme nähdä sen yhteenpelautumisen, kukin sisällään tavoillaan, mutta Yhdessä. :)

Ansaitusti --> tarkoituksenmukaisesti?

Oleellinen pointti kärsimyksessä, kun sitä ei ole ansaittu,
mielestäni on se,
ettei sitä voi käyttää kehittymisen keinona
- ei itsensä saati muiden kärsittämistä.

Milloin kärsimys sitten on ansaittu - osa kehitystä?  :coolsmiley:

Kiinnittäkäämme huomiota myös siihen,
mitä sallimme jumaliemme tehdä muille,
jotta itse voisimme jumalamme kanssa hyvin.

Ihmisen jumalat kun ovat taipumukseltaan väkivallan välineellistäjiä.
Alkaen ajatuksista, joille ruokimme eriarvoisuutta perustellen sitä "oikeahelmaisuudella"
eli oikeanlaisen uskontien valinnalla.

Minkämoinen olisikaan jumala, jos hän kieltäisi kaikki rankaisutoimet,
so. kaiken "hänen nimissään" kostamisen kierteet
- kuten myös hädän ja tuskan tuottamisen
millään verukkeella millekään luodulle.

Hammaslääkäreillä tekisi tiukkaa päästää asiakkaansa irti kivun pälkähästä,
mutta eläinten "tuotannolliset keskitysleirit" olisivat ehkäpä viimeinkin
päättynyt luku ihmiskunnan historiassa.

 :)

Miten määritellään kunkin kärsimys?  :)

Hyvä yritys, T. Tarkoitatko että tuotantoeläin tai koe-eläin näyttää pitkää nenää ihmiselle sanoen, en kuule kärsi yhtään, luulet vaan.  :-\

Ehkäpä kukin määrittelee itse sen, kuinka asennoituu tuntemaansa kipuun ja kokemaansa tuskaan.

Kärsimys kun ei aina kulje kello kaulassa, kuten tuskasta parahtaminen ja kivusta sekaisin meneminen.

Joskus, eikä vain joskus, minusta ainakin vaikuttaa siltä,
että ihminen se on näyttävinään pitkää nenää häkittämilleen eläimille
viis veisaamatta niiden kärsimyksistä, tuskasta ja kivusta
saati niille teettämästään elämänarvottomasta elosta
minimoidussa vapaudessa.

Kehdaten silti väittää, että eläinten kärsittäminen palvelee elämän ylläpitoa.

Vaan tuleeko tässä kohtaa esiin projisoitavat uskomusjärjestelmämme:
se, kuinka oletamme "yläkerran taholta" meitä kärsitettävän hyvän päämäärän eteen,
jolloin se muka oikeuttaa meitä kohtelemaan muita elollisia
samalla periaatteella "tarkoitus pyhittää kärsittämisen"?

Vrt. marttyyriuskonnot: väliäkös sillä, kuinka monta kerallasi kuolee,
kunhan korjaat korkeimmat bonukset pomminvarmana välikätenä toimimisellasi.

 :-\

Siitä vaan suoraan toimintaan Mika-Matti, mikään ei estä. JOTKUT ihmiset on julmia. Voidaanko sanoa, että julmuus on eläimellisen mielen ominaisuus? Kehittynein mestari ei taitaisi olla koe-eläinten kannalla.

En voi hyvaksya kenenkaan elaimen koekaniinina oloa-menkoot tiedemiehet itse koekaniineiksi!!! Jos he ovat niin varmoja universaaleista yhteisen hyvan tuloksista!!!

Niin, onhan solukokeita ja kaikenlaista vaihtoehtoista keksitty, jotkut vaihtoehto- menetelmät on kai kalliimpia? Siitäkö se johtuu. "Halvempaa" on tuottaa kipua.

En ole anarkisti, paitsi ehkä kirurgisen ajatteluni kautta.
Varon satuttamasta sanoillani ja vahingoittamatta teoillani.

Silti maan matonen saattaa tallautua jalkaini alle.

Olen pitämättä julmuutta "eläimellisen mielen ominaisuutena"
vaan epäinhimillisenä eli jalostamista kysyvänä luonteenpiirteenä.

Minussa ei ole "kehittyneintä mestaria"
vaan kehittyväinen mestari.

PS. Siksi en myöskään määrittele "jumalaa" muille
vaan ainoastaan itselleni.

 :)

Samaa asiaahan tässä pohditaan, onko syy kehittymättömässä mielessä, joka on kai eläimellinen? En muistanutkaan tuota sanaa epäinhimillinen.

Tuli vain mieleen sydämetön.

 ::)

"Sydämetön" on vieläpä parempi ilmaus kuin tuo "epäinhimillinen".

Kiitos!

Kärsimyksen energia on vääristynyttä tässä maailmassamme ja sen tietoisuudessa. Tällä hetkellä tietoisuudessamme on suuri harmaa möykky tiheää energiaa joka sisältää kaikki valheet Jeesuksen/kristuksen/jumalan/ihmisen kärsimystiestä, joka on vanhaa tietoisuutta. Uusi tietoisuus muuntaa tätä valoksi koko ajan, kai teet osasi? Ei tarvitse kärsiä saavuttaakseen kaiken. Ihmisen vääristynyt tietoisuus vaikuttaa tietysti myös eläimiin, mutta vain sillä tavalla kuin he (eläimet) haluavat sen vaikuttavan. Miksi luulet, että eläin olisi uhri? Oletko sinä uhri? Ei eläin ole erillään jumalasta valitessaan oman tiensä. Eläin elää nykyhetkessä, jossa kärsimys ja nautinto, ilo ja suru ovat sama asia, elämää. Voitko ymmärtää, että kaikki on jumalaisessa järjestyksessä ja että huoli, jonka tunnet eläinten puolesta, ei ole eläimen huoli itsestään, vaan sinun (egosi) huoli omasta itsestään. Teenkö oikein, olenko arvoinen, pääsenkö 'taivaaseen'? Huoli on raskas taakka kantaa, sekin. Huolehtiessasi otat sen tilanteen, jonka näät huolestuttavana, lisäät sen negatiivista varausta ja sen jälkeen otat sen vielä kantaaksesi. Todellisuudessa et auta, vaan teet tilanteen vaikeammaksi itsellesi. Jos sen sijaan muunnat omaa tietoisuuttasi olemaan huolehtimatta, niin muunnat tuon tilanteen energiadynamiikkaa ja kuljet kohti huoletonta maailmaa niin ihmisille kuin eläimille. Paratiisi, siis.

Kiitos, nimimerkki lahden - kommentissasi on paljon asiaa, joten hieman analysoin sitä eteenkinpäin:



Sanonpa niinkin, että perustelu siitä, mitä kärsittämisellä teetetään, on vääristynyttä.
Vanhassa energiassa taikka ajassa on käsitetty kärsimyksen tuovan hyvitystä ja arvonkohotusta kärsittäjälle, joka teetti sitä itsensä taikka muiden elollisten uhraamisella.
Kärsimyksellä uskottiin lunastettavan jotakin vapaaksi jostakin, kuten synnin ja karman ikeestä.
Taustalla oli kuin olikin jollakin lailla pikkumainen, so. lepytettävä ja tyydytettävä jumala, jota uhraajan piti miellyttää välttyäkseen vihalta, kostolta ja hylkäämiseltä.

Tarkoituksen pyhittäessä keinot.  :-\


Tietoisuuden hämärästä tai tiedostamisen vajeesta on myös kyse.
Kärsimyksen sallimiseen liittyy aina välinpitämättömyyttä siitä, kuinka kärsitettävä itse kokee itseään kohdeltavan.

Olemme saattaneet ajatella, että on arvokkaampaa tulla uhratuksi hyvän asian (= lunastuksen) puolesta kuin estää uhraukset kunnioittamalla jokaisen elollisen koskemattomuutta ja itseisarvoa.



Itse asiassa uusi tietoisuus ei muunna valoksi vaan muuntaa valon avulla tietoisuutta valoa tunnistavaksi. Sitä on vala´istuminen, valossa istuminen: valoon istuutumista; valon havaitsemista ympärillään, myös siinä valo-varjoisessa maisemassa, horisontissa.
Valo on tapa katsoa. Valo on katsojan silmän kyky valottaa kaikessa piilevänkin valoa,
so. täydellistä tapahtumista "valon teoin".

Valo puhuttelee valoa; valo tunnistaa valon, koska se katsoo omaan heijastumaansa sitä vasten, jota se ei ole - jota valo ei ole.

"Ei-valo" on yhtä kuin materian heijastuspinta.
Valo siis on olemassa myös synkimmässä kärsimyksessä, joskin piilevällä taajuudella.


Eläin on uhri silloin, kun sitä käytetään ihmislunastuksen välineenä;
kun eläimeltä riistetään oikeus jatkaa eloaan, koska tappamisella tavoitellaan lisää elämää ihmiselle vaan ei eläimelle.
Uhraamisen koko prosessi, koko eetillinen ongelma, on ihmistietoisuuden heiniä pohdittavaksi.

On kyse siitä, mitä ihminen haluaa teettää eläimille
eikä siitä, mitä eläimet haluavat teetettävän niille.

Eläimet eivät uhraa eläimiä saati ihmisiä tullakseen lunastetuiksi "pahalta jumalalta",
jota pitää lepyttää ja jonka tyydyttäminen sallii sydämettömyyden - ja välinpitämättömyyden siitäkin, että joku mahdollisesti kärsii kärsimistään epäinhimillisinä pitämissämme tuskissa
... ja vainkohan tuodakseen ihmiselle kirkkaamman kruunun.

Silti myös itsensä ja niiden, jotka on tullut saattaneeksi riippuvaiseksi itsestään, ruokkiminen on lunastuksen tekoa - elämän toivossa ja tarpeeseen eli välttyäksemme nääntymisen "pahalta". Kuitenkaan kukaan ei syö muita välttyäkseen joutumasta jumalansa määräämään kadotukseen vaan pysyäkseen "hengissä", hengen ilmaisijana aineessa.

Sillä tavallaan "eläinten puolella" se tulee syödyksi, joka antautuu elämälle itselleen ja kaiken energian katoamattomuudelle.



Tähän lisään: eläimen kärsittäminen ei ole oikeudenmukaisuutta vaan oikeuden ottamista omiin käsiin, kärsittämisen oikeuttamista itselleen, vaikkei soisi sitä tehtävän itselleen.

Ja tässä kohtaa ensisijaisena pidän välinpitämättömyyden voiteleman harhan
sekä torjunnan ja kieltämisen pönkittämien illuusioiden tunnistamista omalla kontollaan.

Jos nimittäin itse on tietoinen, ettei soisi itseään kohdeltavaan kuten noita kärsittämiään eläimiä, miksi näin tekee - kaikista omantuntonsa hälytysäänistä huolimatta?

Unohtamatta sitäkään, että huoli/haave taivaaseen pääsystä juuri motivoi ihmistä tekemään välineellisiä uhrauksia - ääriesimerkkinä marttyyririkokset ihmiskuntaa kohtaan.


Huolestaminen ja murehtiminen vievät voimia,
kun taas jostakin vaarin ottaminen (= virheistään oppiminen)
ja sisäisen äänensä seuraaminen (= inspiroituminen totuuteen suuntautumisesta)
antavat voimaa hyväksyä muidenkin luontokappaleiden olemassaolon ensisijaisuus.

Jottei "enää koskaan" teettäisi muille sitä koetusta,
jota itselleenkään ei kuuna päivänäkään soisi tuotettavan.

Ja kyllä, henkilökohtaisesti tunnistan itsessäni jatkuvasti sitä välinpitämättömyyttä,
joka sallii kärsimyksen tuottamisen muille,
vaikka oma "kärsimyksentunnistimeni" hälyttääkin punaista!

Eli vaikka "minä tuona eläimenä" huudan armoa itseltäni,
koska olen aina se ensimmäinen ja viimeinen
vastuunottaja itseni ja muiden kohtelusta.

 :)

"Tuoksi eläimeksi" samaistuminen vetää subjektioon, olemuksestaan itsepintaisesti kiinnipitämiseen, erillisyyden harhaan, jossa on joku joka tekee jollekin jotakin.
Siinä valon peittää itseyden olemassaolon varjo, tietoisuus rajallistuu yksilön kokemukseen.
Sekin toki on sieluntarpeellinen kokemus - koettaa omia Kaikkeuden järjestyksen oikeudenmukaisuuden oman yksilönymmärryksensä piiriin. :police:

Mutta missä silloin on valoa tunnistavat reseptorit?
Missä on kaikkeuden tarkoituksenmukaisuuden ymmärrys? :angel:
Onko oikeus ja tarkoitus koskaan muuta kuin kaaoksenpelosta kumpuavaa subjektiivista kilpeä?
Missä on luottamus elämää kohtaan?
Ajaako halu sielumme ohjauksen ohi?

Todellinenkin lunastus vaatii uhrin -
mistä voisin luopua itsessäni saadakseni vapahduksen?  ::)

Huoli vapaus huolistasi.

Mahtavasti pyöritelty, Mika-Matti ;-) Paljon laajennusta tapahtuu joka hetki.


Ei eläin todellakaan halua itselleen kärsimystä, mutta ei hän nähdäkseni ole sitä vastaankaan, niinkuin en minäkään ole jumalana/luojana kärsimystä vastaan. Eläin ymmärtää korkeammilla tasoilla olevansa luojan väline, jotta jumala/ihminen ymmärtäisi enemmän itsestään. Jumala/ihminen LUO eläimelle ja samalla itselleen kärsimyksen energian ajatellessaan tuottavansa kärsimystä. Ei ole uhraamisen prosessia tai uhrina olemisen tietoisuutta, muuta kuin sen ihmisen/jumalan tietoisuudessa, joka ne tietoisesti luo tai hyväksyy. Eli: nähdäkseni eläin hyväksyy ja ANTAA ANTEEKSI sille aiheutetun kärsimyksen, mutta antaako ihminen, joka on kärsimysenergian luonut, anteeksi itselleen? Niin päästettäisiin tilanteeseen sidottu energia vapaaksi.

Jokaikinen olento täällä maan päällä todellakin ymmärtää olevansa osa suurempaa kokonaisuutta, paitsi ihminen. Ainoa keino poistaa negatiiviset tietoisuuskerrokset on ymmärtää niiden olevan ihmisen/jumalan itseään varten luomia eikä enää jäädä kiinni niihin. Näin ne häviävät jumalan/ihmisen tietoisuudesta vähän kerrallaan kunnes: Olemmekin jo paratiisissa.

Niin totta, kärsimyksellä mässäily lisää kärsimystä, koska me luomme tätä maailmaa. Mutta voidaksemme ymmärtää mitä tuli luotua, meidän täytyy kokea se - kokea heittämämme verkot, nostaa saalis, kohottaa se syvyyksistä, rikkoa veden pinta ja  irrottaa tuo elontuskissaan sätkivä kontekstistaan -> valmistaa ateria kokemuksistamme.
Elinikäinen kalastuslupa on meillä kaikilla plakkarissa. Itse voimme päättää, miten sitä käytämme - millä sieluamme ravitsemme - valita verkonlaatu, ja pyyntipaikka, jättää roskakalat sikseen -
miksi valita kärsimys, kun paratiisia olisi tarjolla? :)

Todellinen lunastus ei mielestäni tarvitse uhreja, lunnaita kylläkin.
Ja tällöin lunastus voi olla yhtä lailla sijoitus kuin vapahduskin.

Suurimpia ellei suurin harha on ollut se,
että kuvittelimme tarvitsevamme kärsijöitä umpeuttamaan kuilun itsemme ja todellisen itsemme välillä.

Sehän olisi merkinnyt todellisen menemistä harhan vipuun.
Kuten se merkitsikin - luulossamme siitä, mikä on todellista, vaikkei ollutkaan.

Se, että samastun eläimeen, ts. olen yhtä jonkin toisen elollisen kanssa,
ei rakenna erillisyyttä, erillisyyteen mentävyyttä,
vaan ykseyttä, ykseyteen mentävyyttä.

Tällöin tunnistan olevamme yhtä; tuon toisen elollisen minussa ja minun hänessä.

Kun erillisyys päättyy, jäljellä on ykseys.

Muttei niin, että minä olen ykseydessä ja "tuo eläin tuossa" ei ole.

Ykseys on jakamaton kokemus,
mutta jakamattomuutensa tunnistaminen on yhdentymisen polku.

 :)

Samaistuminen on melkein, muttei ihan Ykseyden kokemus.
Kun samaistuu johonkin, jonkun elämään tai asemaan kokee subjektiivisen tuntuman;
esim. koet maailmaa eläimen näkökulmasta - yhdistyt siihen eläimeen, elät sen eläimen tunnemaailmaa itsessäsi.
Ykseyden kokemus on samaistua yksilöiden sijasta kokonaisuuteen.

Sijaiskärsijöitä tarvitsemme voidaksemme samaistua tuohon kärsimykseen silloin, kun yksilömme tässä elämässä se ei ole muutoin tullut kohdattavaksi. Sielu on ahnas kokemuksille.

Itsessään oleva kärsimyksen ja tuskan kokemisen tarve on uhrattava Paratiisin lunastamiseksi.

Mutta eikai se tarkoita omenoista luopumista?!! ???

Samastuminen (ilman i-kirjainta, kertoi oikeinkirjoituksen pyhä-kääk-opas), "samoin tai samaan astuminen", on siitä jännä kokemus, että sillä saa, mitä tilaa - eli samastuminen ruokkii yhtä lailla erillisyyteen mentävyyttä (esim. samastuminen pelkoonsa voi ruokkia pelkoa aina pakokauhuksi asti) kuin ykseyteenkin mentävyyttä (esim. muiden edun huomioon ottaminen omansa ohella kehittää altruistisuutta luonteenpiirteenä).

Kokonaisuuteen samastuminen voi merkitä myös sitä, ettei näe puita metsältä.
Tästä esimerkkinä lukuisat erilaiset "taivaskokemukset", joissa ihminen voi olla lähellä valtaistuimella istuvaa Jumalaansa,
mutta kuitenkin ilman muita elollisia - ainakin sitä "vihoviimeistä naapurin nilkkiä".

Tosiasiassa kokonaisuutta ei kenties voikaan kokea kuin subjektiivisesti ennen tajunnanpeilin kääntymistä objektiivisen kautta itsen kokonaisvaltaiseen (= kaikki yhdessä) tiedostamiseen.

Kärsimys on asennoitumista koettuun tuskaan, kipuun ja pinteeseen.
Myös onni on hyvin pitkälle asennoitumista, kuten "optimismin hengessä" hymyileväinen ihminen voi olla asenteellisesti onnellinen,
vaikka ympärillään olisikin puutetta ja häilyvyyttä - epävarmuutena tulevasta.

Se, että tarvitsemmeko muita asennoitumaan puolestamme (vrt. sijaiskärsijät),
onkin sitten perin juurin henkilökohtainen  oikein/väärin -kysymys.

Mielestäni ketään ei tieten tahtoen pidä pakottaa kärsimään "puolestamme",
koska tällöinhän emme voi tietää, mitä ja millä tavoin toinen pinteensä kokee,
saati eläinkään kykenisi sitä meille edes käsitteellisesti ilmaisemaan.

 :-X

Olen samaa mieltä siitä, että "itsessään oleva kärsimyksen ja tuskan kokemisen tarve on uhrattava Paratiisin lunastamiseksi" - ja siitä eteenkinpäin pääsemiseksi!

Sillä "para" viittaa jonkin takaiseen, joten nykyolojen kehityksenalaisuus on merkkinä siitä,
että paratiisi antaa vielä odottaa takaisinlunastustaan,
vaikka solumuistissamme onkin tuntumia siitä,
millainen paratiisin tulisi olla,
jotta sen tunnistaisi alkukodikseenkin.

Siihen asti ihminen elää kuin parasiitti, loinen paratiisin ympärillä,
sieltä kantautuvasta elämänvirinästä osansa imaisten
taikka kuin yöperhonen lampun ympärillä liehakoiden.

 :coolsmiley:

Kuitenkin minusta tuntuu siltä, että kaikki "bioaines", so. elämän ilmaus aineessa ja aineen kautta,
pyrkii välttämään kärsimystä,
missä opastajana toimivat kipu, tuska, pelko ja varominen.

Ja itse tunnistan perin juurinkin olevani kärsimystä vastaan kanssaluojana.

Kärsimyksellä kun ei voiteta mitään muuta kuin lisää kärsimyksentuntoa,
jossa tiivistyy kauna, katkeruus, uhrimielisyys - ja väärinkohdelluksi tulemisen revansseeraus!

Siksi onkin tähdennetty sitä, että mestari (joka asuu pyhänä lehmänä meissä)
on laisinkaan... kokematta... kärsivänsä... enää... mitenkään.

Kyse on korkeasta itsehillinnän ja itsekurin asteesta, mutta myös siitä ymmärtämyksestä, jonka valossa kärsiminen on harhaan samastumista eli itsensä tahdittamista harhan elkein eli myös kollektiivisen kärsittämisen kiertokulkua ruokkien.



Joten miksi eläin jättäisi kertomatta ihmiselle kärsimyksen tuottamisen olevankin julmuuksien itselleen pedaamista?
Eikä jätäkään, vaan eläinkin ilmaisee jo pelkällä katseellaan hätänsä silloin,
kun ihminen unohtaa "mitä rakkaus tekisi nyt".


Niin. Katumuskaan ei ole hyve silloin kun itsesoimaukseen jäädään kiinni.

Uhraaminen on ihmisen heiniä kylvettäväksi ja niitettäväksi - ja puitavaksi.
Juuri puinti työvaiheena ratkaisee sen, mitä valitsemme seuraavaksi:
tuotammeko uutta kärsimyshistoriikkiä vai sanoudummeko irti siitä väärinteon itseään toistavuudesta,
että kohtelutamme muita toisin kuin itseämme soisimme kohdeltavan.

Eläin, joka uhrataan sen takia, että miellyttäisimme jotakin näkymättömissä luuraavaa "korkeampaa instanssia",
ei voi aavistaa, miksi se tapetaan - ellei ruuaksi.
Sitä kun ei voi hyväksyä, mitä ei tiedosta.

Ja näin ollen lopullinen syyntakeellisuus, vastuu valinnoista, kuuluu ihmiselle itselleen.
Eläin ei voi antaa minulle mitään sellaista anteeksi,
mistä sillä ei ole eikä voisikaan olla harmainta aavistusta.
Jopa oletus siitä, että "taivaassa eläin kyllä ymmärtää", on pelkkää idealismia ja vastuunsiirtoa.


Kuinka ihminen, kuten sinä tai minä, voi tietää muiden luontokappaleiden tietävän,
vaikka emme näemmä tiedä kuin että emme tiedä?

Tuo paratiisi, sehän on välitila, josta erkanimme ja johon kokoonnumme:

Paratiisissa on erillisyyteen sijoittuneita elollisia,
jotka eivät vielä ole tietoisia siitä, että erillisyys erottaa.
Täten kehityksen myötä ihminen tulee jälleen kohtaamaan paratiisitilan
olotilana, jossa vallitsee rauha ja hyvä tahto, sopusointu sekä yhtä pitämisen tuntu.
Kuitenkin tästä jatketaan eteenkinpäin, siihen olotilaan,
jossa vallitsee yhden kokemus itsestään moninaisuutensa kautta.

Sehän on juuri se kaikkeuden tiivistyminen pisteeksi,
josta tähtikylvö lähtee uudelleen ja uudelleen
kehäytymään - paratiisin kautta.

 :o :angel:

Nimenomaan asennoituminen avaa näkemyksen kärsimykseenkin;
Kaikki on Kaikkeuden viestiä juuri minulle - kyllä vain, maailma pyörii minun kehitykseni ympärillä. :coolsmiley:

Kohtaamalla, ottamalla viesti vastaan, sen energia virtaa minuun, vaikuttaa itse(=maailman)-tuntemustani lisäten, värähtelyskaalaani kirkastaen resonanssissa minun yksilöllisenvärähtelyni kanssa. Se aikaansaa olemassaolontunteen, aktivoittaa eloa, johtaa oman toiminnan vapaaseen valintaan, jolla luomme maailmaamme paratiisiksi, luovumme kiusauksista (tease) - tai siksi toiseksi paikaksi - maailmammehan muovautuu ajatuksistamme.

Näinollen kaikki mitä kohtaamme (ja toki siis myös kaikki jota ei suostu kohtaamaan, jolloin metsäänmenon vaara lisääntyy), on tarkoitettu tienviitoiksi, jotta Kaikkeuden kokemuspoluilta, minne lie johtavan ::) elämänmatkamme varrelta keräisimme kaikki rastit.

Siten toisiksikin olennoiksi kokemiemme kärsimys on meille vastaanotetavaksi todellisuudeksi tarkoitettu, jota voimme sen itsemme kautta samaistumalla kokea, ja antaa sen kokemuksen aktivoida prosesseja itsessämme, kuten tahdomme, sillä elämän kokemuskenttä on niin laaja, ettemme muutoin ehtisi (aika-aspekti) sitä kaikkea henkkoht tässä elämässä tuta. Siten luomakunta auttaa toinen toisiaan työstymisen kautta jalostumaan kokemuksien kautta. Siis tarkoittaa, että kärsimys itsessään ei jalosta, mutta sen läpiprosessoiminen sen tekee.

Merkillinen muuten toi jalostaa-termi elämäntie, totuus ja elämä -konseptissa ;)

Ikitosi, en olisi voinut paremmin sanoa, koko maailmankaikkeus on MINUA varten.

Alkuperäiseen kysymykseen palatakseni, kärsimys on siinä mielessä mielestäni AINA ansaittua, että sen jokainen itselleen aiheuttaa ja näin kokee sen tarpeelliseksi yksilöllisen kokemuksensa eteenpäinviejänä, mukaanlukien eläimet. Tässä kontekstissa EN VOI erottaa ihmistä eläimestä, sillä olemme SAMAA luojan unta. Minä Olen eläin joka hyväksyy kärsimyksen osana sielukokemustaan. Minä Olen ihminen joka aiheuttaessaan kärsimystä ehkä ymmärtää, että kärsimystä ei ehkä kannata aiheuttaa. Minä (Olen) en(kä) tuomitse luojana ainoatakaan ihmisen tekoa, en täten voi myöskään tuomita eläimille aiheutettua kärsimystä ihmisen toimesta, jos sitä kärsimykseksi voi kutsua minkä Minä Olen tulkitsee kärsimykseksi eläimen silmissä tai olemuksessa. Se mitä Minä Olen tulkitsee eläimen silmissä tapahtuvaksi voi olla omassa todellisuudessaan MITÄ VAAN, vaikka anteeksianto.

Minä Olen tylsä ja sanon, että oletus olennon oletetusta kärsimyksen tilasta on vain oletus ja olento on oletetusti vastuussa vain omista oletuksistaan. Tämä keskustelu on osoittanut minulle AINAkin sen, etten tästä eteenpäin oleta tietäväni mitään toisen olennon oletuksista, oli sitten kyseessä eläin tai ihminen. Jokaikinen oletus on vain sitä itseään.

Minä oletan (heh heh) kuitenkin ymmärtäväni Mika-Matin oletuksen eläinolennon täydestä vastuuttomuudesta omalla elämänpolullaan, vaikka mielestäni kaikki olennot ovat vastuussa omista olevaisuuksistaan koko elämänpiirissään. Se on kuitenkin yhden täydelliseksi luodun elämänvirran totuus eikä siksi millään tasolla eriarvoinen muista totuuksista.

Lahden, hienosti kiteytit olemassaolon oletukset. Mutta silti, ja ehkä jopa vastoin joidenkin oletuksia: vastuu omista teoistaan tai tekemättäjättämisistään, kokemuksiinsa asennoitumisesta - kärsimyksineenkin - on silti aina yksilöllä itsellään. Niin ihminen kuin eläinkin voi ihan itse valita katkeruuden tai kiitollisuuden, (tai mitä tahansa) tuskiensakin keskellä. Kiroatko vai siunaatko kokemuksesi?

Sanonta, että toista ei voi muuttaa, voi ainoastaan muuttaa omaa asennoitumistaan, pätee tässäkin -
kun minä asennoidun toisin, resonanssini muuttuu, ja silloin väistämättä muuttuu myös SUHDE tuon toisen värähtelyyn. Luonnon tasapainonlain mukaisesti silloin täytyy tuon toisenkin muuttua vastatakseen, tai kadota minun elämästäni.
Kärsimys on tunnetasolla karseeta, mutta sielulle silkkaa kokemusta :smitten:
Koko MaailmanKaikkeus pyörii radallaan ihan tasapainoisesti, tapahtuipa sen hippusille mitä tahansa. Kaikki on harmoniassa. 

Ehkäpä tuo ehtimättömyys onkin illuusio.
Nimittäin jokainen ajatus kantaa itseään toteuttavaa energiaa,
joten ajatuksilla, kuten myös tuntemuksilla, on käytössään "liimaa",
kykyä magneettisesti vetää puoleensa samantaajuisuutta,
samansuuntaisia mielteitä.

Sitä on "seura tekee kaltaisekseen" tai "sitä saa, mitä tilaa".

Ja moniulotteisuus on myös ajatuksin tapahtuvaa "itsensä toteuttamista toisinkin" varten.
Kaikki ei olekaan kiinni riittämättömästä ajasta
vaan ikuisen nykyhetken riittoisuudesta eli moniulotteisuudesta.

Yhteenveto: tehdessäni virheen ja tiedostaessani sen
olen jo matkalla täydentämään kokemusta noissa rinnakkaistodellisuuksissani,
joita minä olen kuten olenkin.

Siten kannattaa tiedostaa tuottaneensa tietynlaista muille,
koska: vain ajatus - ja "palvelijankin" osa korjaantuu.

Tullen huomispäivän jatkumolla vielä vastaankin
niinä tilaus-saamisten toimituksena eli toisinkin suhtautumisen tuottona. 

;)

Itse asiassa en pidäkään eläinolentoja täydesti vastuuttomina,
vaan viittasin kunkin tiedostavan olennon "vastuun paikkaan".
Eli ihmisen kohdellessa eläimiä: ihmisen vastuun paikkaan.

-Mikä on minun vastaukseni elämäni kysymykseen nyt?  ::)

Vastuullisuus/edesvastuu on viattomuuden ja viallisuuden muodostama kokonaisuus.
Se on tiedostamisen kykyä vastata omiin kysymyksiinsä.
Noihin elämänherätteisiin, joita kumpuaa jokaisesta valinnasta.

Myös valitsematta jättämisten valinnoista,
joita verhoaa välinpitämättömyys, mutta sitoo itselleen tuottaminen.

Nimittäin jos minulle on yks´hailee, mitä kukakin kokee heitä kohdellessani
tai muiden kohdellessa heitä,
tällöin se osanen minua, joka on mukana noissa väärinkin kohdelluissa,
tulee vastaamaan itselleni
jossakin vaiheessa elämänkohdantoani silloin,
kun minulla on ajatusteni ikuisessa nykyhetkessä työstämä tilaus edessäni
antamassa minulle täydentävän kokemuksen siitäkin,
mitä on tulla välinpitämättömyydellä "hoidelluksi" silloin,
kun itseni kärsii ja muut ovatkin liikkeellä "hälläväliä"-asenteella
suhteessaan siihen, kuinka minua kohtelevat
ja/tai kuinka sallivat yks´haileesti muiden kohtelevan toisia.

 :(

Todellakin, kaikki olemme vastuussa kaikesta omassa elämässämme ja näin vastuussa myös kaikesta kärsimyksestä kaikissa ulottuvuuksiemme kentissä. Oli sitten kyse kärsimyksestä tai jostain muusta elämämme osa-alueesta, täytyy vain uskoa, että ihmiset (minä myös!) alkavat enemmän ja enemmän tekemään tiedostettuja valintoja elämässään kuuntelemalla sydäntään jonne luoja on tehnyt kotinsa. Tiedostaminen tuo elon tapetille myös vastuun kaikkien muiden hyvien asioiden lisäksi. Ja tiedostaminen päättää lopulta myös kärsimyksen tietoisuuden minun kokemuskentässäni. Enempää en voi enkä halua luvata.

Kaksinaisuudessa kaikki näkökannat voi perustella ja erilaisia teorioita kehitellä vaikka maailman tappiin (onko sellaista?). Tässäkin kärsimyksen kysymyksessä on avaimet koko luomakunnan ymmärtämiseen, kunhan päästään siitä kaksinaisuuden ajattelutavasta, missä joku on oikeassa ja toinen väärässä. Kaikki vain on, niin kärsimys kuin nautintokin (jos nautinto edes on kärsimyksen vastakohta jossain keksityssä uskomusjärjestelmässä). Kysymys kuuluukin; mitä valitsen itselleni? (Olen ilmiesesti rikkinäinen levy, samaa jauhan.)

Huomaan, olen kyllästynyt filosofointiin, asioiden pyörittelemiseen ajatuksen, kielen ja mielen tasolla. Sitä olen tehnyt elämästä toiseen. Nyt onkin minun vuoroni toimia sydämeni mukaan ja sanoa tämän keskustelun olevan osaltani loppu, sillä enempää sananpyöritystä en tästä aiheesta halua. Nähdään turuilla ja toreilla kunkin meistä vähentäessä kärsimystä maailmasta omalla tavallaan! Mutta vain jos niin haluaa tehdä ;-)

Minulla on nyt kärsivällisyys palkittu eilen kärsimyksellä.
Minulle kerrottin ihmisestä jota rakastan, todella pahaa, ihmisestä jota olen kärsivälisesti odottanut
(tämä ei ole ollut yksipuolista rakkautta "jollei hän sitten ole näytellyt"=ihmettelen vaan miksi hän niin tekisi)
Miksi sana nousi taas esiin. Mutta jostain syvältä sydämeni kuiskasi "ei, ei tuo voi olla totta" Mietipä kaikkia niitä hetkiä mitä hän on sanonut ja tehnyt (salapoliisi vainuni alkoi toimimaan)
Mutta miksi minut taas revittiin niin rikki....  :'( silmäni olivat aamulla turvonneet umpeen ja silmäystäkään en nukkunut.
Minä tunnen sisälläni että tämä mitä meidän välillämme on on jotain niin suurta että kukaan ei usko, ja ihmiset jostain syystä yrittää rikkoa sen, ehkä tiedostamattaan tai sitten aivan tiedostaen jostain syystä.
Meitä koetellaan kestääkö meidän rakkaus, uskonko minä mitä ihmiset puhuu vai sydämeni ääneen, hetken en kuunnellut sydäntäni ja menin retkuun ja kärsin niiin, että viidenvuoden patoutuneet itkut purkautuivat, se oli hirvittävää.

Minä kuolin viime yönä mutta synnyin uudellen vahvempana ja rakastaen edelleen häntä.
Ei sitä kukaan minulta vie RAKKAUTTA  :smitten:

Nebra, Onnitteluni  :smitten:
Ei se kiirastuli, vaan se nousu tuhkasta, entistä varmempana ja vahvempana  :angel:
 :smitten:

hmmm


mikään ei enää yllätä minua, paitsi positiivisesti.

Kiitos, lahden, hienosta ja huipennuttavasta kommentistasi.  ::)

Minulle ainakin tuli ylläolevista sanoistasi sellainen tuntu,
että "kärsimys-asiaa" on nyt onnistuneesti viety porukalla eteenpäin suuntaan,
jossa kärsimystä ei enää tarvita, hankita ja vaadita.

Näin tietoisuus toimii.

 :)

Todellakin toimii.

Kiitos Itse kullekin. Siunauksia, niin paljon vaan kun jaksaa ottaa vastaan.

Notes from Neale...
My dear friends...

Last week I offered here what I called Advice #1 on Grief: Let it out. Find a friend, go to your pastor, minister, rabbi or ulama, check out a grief-and-loss counselor, get to an emotional support group...find someone with whom to let it out.

This week---Advice #2: spiritual healing for a wounded heart.

In the extraordinary final dialogue in the CwG Cosmology, HOME WITH GOD in a Life That Never Ends, God gifts us with the spiritual basis for healing after the death of a loved one. These come in the form of what are called The 18 Remembrances. Among them...


• Dying is something you do for you.
•
• You are the cause of your own death.
This is always true, no matter where, or how you die.

• Death is never a tragedy. It is always a gift.
•
• The timing and the circumstances of death
are always perfect.

These insights into the nature and the process of death open us to a whole new understanding of the experience, causing us to notice that we have been holding it in our reality in an entirely distorted way.

Death is not something that happens to us, but through us.

Actually, it is not something that happens at all, in the commonly held definition of the word among people of the earth. Death is simply a movement from one level of existence and everlasting life to another. It is a gliding from the Realm of Experiencing to the Realm of Being. From that realm we will move into the Realm of Knowing, and then, back to the Realm of Experiencing once again, in a never-ending and always joyful cycle of expressing Divinity.

This cycle may not seem "joyful" to all who are experiencing it, but that is because of their point of view; of their perspective. Were they to embrace the perspective of the Soul, they would (as CwG points it) "see the perfection."

All things happen in their perfect order, at their perfect time, in their perfect way. There is, in fact, nothing but perfection playing itself out in the Universe. Do you know how it is possible to know that? Because it is happening.

Unless we are in the Universe run by an out-of-control God, Who has nothing to say about, and no impact on, the events of our day-to-day, we can depend on the fact that if something is happening, it is the Will of God. And if it is the Will of God, it is for our own highest good.

This includes our own death-or the death of a dearly loved one.

Yet how can "tragic" events be for our own good?

Taken from the Soul's perspective, all things that occur, occur because it is perfect that they do so. And this is because the Soul knows and understands the Overall Agenda of the Totality of Your Being (that Essence which you call "You").

It is important to understand that You came here (to the earth, I mean) to undertake a particular mission. You are not here by chance, nor are the circumstances of your birth or any aspect of your life as it proceeds the product of chance. Rather, the Universe and every element in it (including every element experiencing Life as an adventure here on earth) is a constant expression of All That Is in All The Ways There Are in All The Moments That Exist in the Always of Forevermore.

We are God, "godding." We are Divinity, expressing. We are Singularizations of the Singularity, knowing our Selves in our own experience.

When we understand this, we never again grieve for another-no matter how tragic or "unnecessary" the death, no matter how "unfair" or unexpected the circumstance. Indeed, we celebrate, knowing that the Soul of our Beloved is likewise celebrating, and now experiencing Its Continuation Day, having chosen and perfectly created the moment and the way of Its transformation from the physical to the nonphysical.

We may mourn our loss, but we will not grieve theirs, for they will have lost nothing and gained everything.

Next week: But why is Life so difficult if everything, including our own death, is chosen?


Love and Hugs,
Neale.

A FINAL CHANCE FOR 2010

A lot of people who have read Conversations with God and find it impacting their life in wonderfully positive ways often find it challenging to explain to others-such as concerned family and friends-just what they've "gotten themselves into."

Many folks have written to us through the years saying "I wish there was some easy way to gather the essential elements of this material and help me to explain it clearly to others."

     Well, that's what the Conversations with God Foundation's CwG DEEP STUDY PROGRAM is all about. For three highly concentrated days a tiny handful of participants (never more than 30, usually less than 20) sit down together with CwG author Neale Donald Walsch and question the heck out of him, exploring and discussing every major message in CwG, and hearing directly from Neale how to most effectively talk about it.
     This remarkable event is clearly not for everyone. It is also perfect, however, for those who feel benefited by this material and wish to share it with others, perhaps in a study group as its facilitator, perhaps in a workshop as its presenter, perhaps in a lecture or informal talk as its source.
     If you feel called to bring the CwG message forward in your sphere of influence, and want to make sure you know how to most effectively present what you are talking about, this unique program is for you.
     The next CwG Deep Study session will be May 10, 11, 12. Neale offers this program only once or twice a year, so if this feels like something you would like to do, it would be good to call now to get more information about it or to register for one of the few places left.
     Call Will Richardson, educational programs registrar, at 352-442-2244. He'll have all the information you need. You may also go to www.cwg.org and check the retreat schedule for more information and to register if you choose.


The CwG Reader
Further explorations of the Conversations with God material from the author
Neale Donald Walsch through the years has given hundreds of talks and written scores of articles revolving around the messages he received in his Conversations with God. Now, every seven days, we will present in this space a transcript or reprint of those presentations. We invite you to Copy and Save each one of them, creating a personal a collection of contemporary and uplifting spiritual thought which you may reference at any time. We hope you will find this a constant source of insight and inspiration.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Ihmisen kohdalla kärsimään joutuminen tai kärsimällä reagointi laitetaan usein syntien ja karman piikkiin.
Minusta kärsiminen on myös oma valinta, tosin tiedostamaton, mutta silti. Samoin luulen, että ihmisen todellinen minuus voi jopa valita kärsimyksen opettaakseen jota kuta toista ihmistä. Näin minulle on sanottu.

Entä eläinten kohdalla sitten?
Minulla on jonkinlainen aavistus siitä, että osa eläimistä on valinnut tehtävänsä aivan kuten ihmisetkin, opetuksekseen itselleen, aivan kuin heidän sielunsa haluaisi kokea yhdenelämän kurjuutta. Mitä on olla rääkätty ja alistettu. Ehkä se on tärkeäkin opetus kokonaisuudessa.

Kuinka selität minulle sen, että moni - hirveän moni - eläin joutuu kärsimään, jotta ihmisellä olisi mukamas helpompaa?
Ihminen on julma, itsekäs ja sadisti monelta osin. Ne ihmiset, jotka ymmärtävät, heidän tehtävänsä olisi opettaa muille mm. häkkikanaloiden, delfinaarioiden, kettutarhauksen ja muiden tuotantoeläinten oloista ymmärrystä. Eläimet ovat kärsiviä välikäsiä, niin on väärin. Itse olen ollut liian laiska tässä työssä, hävettää. Toki olen kasvissyöjä, kasvatan omat munani jne. mutta pitäisi tehdä enemmän. Karmani on likaantunut tässä asiassa.

Sanotaan myös, että kaiken tapahtumisen takana on hyvä, armelias ja oikeudenmukainen jumala. Miksi "hän" sitten sallii sen, että eläimet kärsivät ihmisen mielitavoitteiden välikappaleina?
Jumala on hyvä, armelias ja oikeudenmukainen, mutta hän sallii kaiken, koska hänen tehtävänään on rakastaa ja armahtaa, hän ei tuomitse. Aikoinaan itse en uskonut Jumalaan juuri tämän takia, miksi Jumala sallii pahuuden. Nyt ymmärrän jotenkin kokonaisuuden, kaiken tärkeyden. Julmuudet on täällä, jotta ne niitä vastaan noustaisiin. Niitä kapinoitaisiin ja ne lopetettaisiin. Ja se tehtävä on meillä ihmisillä, koska alun perin me olemme sen aloittaneet. Menneisyyden virheet on korjattava, jos Jumala ne korjaisi ihmiset tekisivät uudet virheet ja se olisi turhaa. Jumalasta tulisi tuomitseva, hän määrittelisi mikä on oikein ja mikä väärin, sekin tehtävä on meidän tehtävä.

Saavatko eläimet jonkinlaista hyvitystä, bonusta kärsimyksistään, joita niille aiheutetaan pitkittämällä niille ikeeksi laitettujen ala-arvoisten elinolojen piinaa?Toivon niin, sydämestäni toivon niin. Ja toisaalta meillä on mahdollisuus pelastaa eläimiä myös heidän elinaikanaan. Minun jaloissani makaa koira, jota pahoinpideltiin kolme ensimmäistä elinvuotta, tänä keväänä se oli menossa lopetettavaksi aggressiivisuuden vuoksi. Nyt minun luotani koira on saanut elämänilon takaisin. Pieni teko, mutta jos jokainen meistä tekisi pienen teon elämä olisi parempaa.
Ja vieläpä ilman, että eläin voisi saada itselleen asianajajan, "suojelusenkelin" turvaa!
Minusta jokaisella meillä on suojelusenkeli, eläimilläkin.

Paljon kysymyksiä tässä, vaan onko jollakin teistä lempeyttä enemmän kuin jumalalla?
En usko, että kenelläkään ihmisellä voi olla enemmän lempeyttä kuin Jumalalla, Jumala ei ole eläinten kärsimyksiä aiheuttanut vaan ihminen. Minäkin aiheutan jokainen päivä eläimelle kärsimystä, on mahdoton syödä niin puhdasta ruokaa, ettäkö eläin ei olisi siitä kärsinyt, on mahdoton olla ajelematta autolla ja käyttää teitä, joita rakentaessa eläimet eivät olisi menettäneet kotiaan. Lista on loputon. Muista Jumala vain on.

Ja kyllä, tähän keskusteluun voivat myös "jumalan kanavat" osallistua, kiitos!Tämä oli paras lopetus, kerro minulle, kun löydät jostakin ”jumalan kanavan” sellainen olisi kiva tavata, tämä kirjoitus on valitettavasti ihan ihmisen eli minun omien aivoitusten kautta kirjoitettu. Toki voisin kyllä yrittää kanavoidakin aiheesta, mutta olisiko se edelleen minun kirjoitukseni vai kuvittelisinko sen vain tulevan jumalalta tai jostakin muualta, en tiedä. Tässä pieni runoelma.

”Ihmisen tulee toimia itse, omana työkalunaan tässä elämässä. Me olemme vain tukenanne, ohjaamassa, mutta kaikki mitä maanpäällä tapahtuu on teidän aikaansaannostanne. Teidän virheitänne, oppejanne, onnistumisianne ja rakkauden töitänne. ”

Nostan tämän ketjun koska en ehtinyt lukea sitä kokonaan. Anteeksi jos Se ärsyttää jotakuta

Ei ärsytä! Päinvastoin, kiintoisa ketju. Kesällä yks frendi heitti ajatuksen, että miten vois oppia ilman tuskaa, ilon kautta. Just mitä ennen opittiin kärsimyksen kautta. Jäi kutkuttaan toi ajatus ja sillon tällön mietin sitä, tai härpin aatoksissain. Niin tuleepa sopivasti tämän ketjun nosto, kiitti vaan zajon! Hiukan ehdin vasta vilkuilla ja näytti siltä, että vois tulla jotain ahaa-elämyksiä :)

Hyvä motto on tämä:
Kipu on pakollista, kärsimys on vapaaehtoista.

Itse käsitän tämän niin, että kipu tuossa on kaikki se  mitä ei voi välttää, leikkaa vaikka kokatessa sormeen, katkaisee jalkansa, sairastuu vakavasti, tulee petetyksi ja jätetyksi tai vaikka rakas läheinen ihminen kuolee.

Kärsimys on taas sitten kaikki se mitä aiheutetaan ihan itse omalle itselle sillä, mitä tulee ajateltua näistä tapahtumista joita ei voinut välttää. Omat ajatuksemme kas kun luovat suurimman osan tunteistamme.

^tuo on tietysti hieno ajatuskulku noin, mutta minä näen asian niin, että kyllä kipukin tuottaa kärsimystä, jos sitä ei pysty välttämään. En usko että kaikki elolliset olennot ovat niin tietoisia, että pystyisivät kokemaan pitkäkestoista kipua ja kidutusta ilman kärsimystä. esimerkkinä vaikka lapset ja eläimet. Tosin eipä kyllä monet aikuisetkaan.

 Itse esim. en, vaikka kuinka yritän. Saan stressiä asioista, joihin koetan suhtautua neutraalisti, ahdistun ja ärsyynnyn asioista, joista en haluaisi. Pyrin aktiivisesti ajattelemaan myönteisesti, lisäämään tietoisuutta ja vähentämään kärsimystä, mutta kyllä minä vain joistain asioista kärsin. En ilmeisesti osaa valita elämää ilman sitä, vaikka kuinka yritän.  :'( (Ja sitten kärsin siitä  :uglystupid2: )

En lukenut ketjua, mutta mielestäni kärsimyksen ajatteleminen ansaittuna voi johtaa huonoihin johtopäätöksiin. Ennemminkin kärsimyksen ilmaantuminen elämään on johtunut valinnoista, joita on tehty. Ehkä jopa ennen inkarnaatiota tehdyt tietyt sopimukset ja tapahtumat. Eli sanoisin, että kärsimys on valittua. Ja joka hetki voi valita toisin, jolloin menneen ja tulevan painoarvot muuttuvat.

Voi kuule. Johan elämä vallan hauskanpitoa ois, jos ois mistä ottaa ja valita toisin.

Kärsimystä yleisesti kannattanee ajatella vähän kuin kipua. Eli, kipu on merkki siitä,
että jotakin on pielessä systeemissäsi. Jah, kärsimys yleisesti on luonnon vinkki sinulle
siitä, että olet rikkonut luonnon lakeja, siis olet huseerannut oman dharmasi vastaisesti??

Noh, useimmiten kärsimykseen liittynee kipu, joko fyysinen tahi psyykkinen...

 ???

Se kärsimys, jonka itse saamme aikaan tekemällä velkaa, on ansaittua. Jätämme kuuntelematta niitä, jotka viisaimmin neuvovat, käännämme selkämme niille, jotka ovat meille eniten antaneet ja suljemme tärkeimmät ovet takanamme. Melkoisesti tulee siitä jo maksettavaa.. :)