Astro Foorumi

Aamulla autolla pihasta lähtiessä auton edessä ryömi vaivalloista matkaansa sammakko, jolta toinen takajalka näytti olevan kokonaan pois pelistä. Sammakko sattui vielä sopivasti olemaan aivan autonrenkaan edessä. Niin helppoa olisikin ollut vain ajaa suoraan eteenpäin, väistämättä, ja päättää sammakkoparan vaivalloinen taivallus kohti kuolemaansa. Vaan kun ei pysty.

Mielessä pyörii moraaliset kysymykset; onko minulla oikeus tappaa sammakko, joka kyllä kuolisi vähintäänkin lähipäivinä muutenkin joko isompien eläinten suihin tai nälkään nääntymällä? Onko se siis oikeuteni - vai jopa velvollisuuteni? Teenkö enemmän väärin ajaessani sammakon hengiltä vai jättämällä sen kitumaan oman onnensa nojaan? Onko kärsimysten lopettamatta jättäminen sittenkään elämän suojelemista vai vain omaa heikkoutta?

Sama problematiikka liittyy tietysti moneen muuhunkin tiellä kuolemaa tekevään pieneläimeen; lintuihin, oraviin jne.. Ei liity tämä pohdiskeluni astrologiaan ei, mutta eettisyyteen kuitenkin... Siispä kertoilkaa omia mielipiteitänne. Mitä itse tekisitte/olette tehneet vastaavissa tilanteissa?

 ;D

Tuo nauru ei johdu kyllä pohdiskelustasi,vaan siitä,että todennäköisesti olisin itse pähkäillyt aivan samaa.
Kun periaatteeni on,ettei mitään elollista ole lupa tappaa.Olen ajat sitten jättänyt onkimisenkin,vaikka siitä joskus pidin.

En tiedä oikeaa vastausta,mutta ehkä olisin sittenkin lopettanut sammakon kärsimyksen.Riippuu tietysti siitäkin,miten vakavasti on loukkaantunut.
Se kyllä sotii periaatettani vastaan,mutta tuollaisissa tilanteissa ajattelen yleensä niin,mitä itse haluaisin minulle tehtävän vastaavassa tilanteessa.
Eikä nyt pidä nipottaa kenenkään,ettei ihmisen yli saa ajaa. ;)

Mihin muuten päädyit?(ei ole pakko vastata) :smitten:

Sammakon tarina on nyt ohitse ja se kurnuttelee nykyisin taivaallisessa orkesterissa.

Huomasin, että harakka pahalainen oli havainnut sammakon hädänalaisen tilan ja nokki elävää sammakkoa. Siispä kokosin kaiken sisuni, hain autotallista isoimman löytämäni lekan ja marssin päättäväisesti sammakon luokse. Mutta voi kuinka se katselikaan minua pienillä silmillään enkä voinutkaan suorittaa kuolettavaa iskuani. Lopulta hyppäsin auton rattiin ja ajoin useamman kerran sammakon ylitse. Ja tähän surkuhupaiseen tarinaan tietysti sopii hyvin, että ajoin ensin (vahingossa) kaksi kertaa niin että auton pyörä kulki sammakkoparan ohitse. Miten se onkaan mahtanut pelätä vierestä kulkevaa jättiläistä.

Nyt sammakkoparka lojuu siis kuolleena pihassa ja ruumis odottaa miestäni töistä päästäkseen metsän siimekseen, pois pihamaaltamme.

Kiitos Chandra viestistäsi. Tuli ihana olo, kun meitä hempeämielisiä "höppänöitä" löytyy enemmänkin. Itsekin inhoan kalastusta sen takia, etten millään haluaisi kalojen kärsivän... Mutta haloo, entäs ne madot?  ;)

Ihanaa kun joku oikeasti "tunnustaa" pohtivansa myös tämänkaltaisia  :angel: :smitten:
Itse olisin myös joutunut tekemään jotakin vastaavassa tilanteessa... tekemättä jättäminen on pahempaa kuin ajatus, että antoi eutanasian jollekkin elolliselle. Kannatan siis myös ihmisille annettavan eutanasian laillistamista, vaikka tiedän sen eettisyyden ja käytännön vaikeuden ja sen kuinka se kuohuttaa monien tunteita.
Mutta takaisin asiaan... itse olen väistellyt autolla pupuja, kissoja yms. ja jopa kerran ajanut melkein metsähallituksen puoleen tämän vuoksi. Sen jälkeen hieman rajoittanut väistöliikkeitä ja onneksi, silti törmäyksiä ei ole sattunut  :angel: Jos/kun näen tienposkessa raadon, kulkevat selkää pitkin kylmät väreet ja mielessä lausun pienen rukouksen eläimen puolesta.
Jos raato on on keskellä tietä, pysäytän auton ja mene siirtämään sen syrjään ja manaan mielessäni yliajajan, joka ei korjaa jälkijään  :tickedoff: vaikka tiedän, että varsinkin iso täysperävaunurekkaa ei niin vaan pysäytetä jonkin pienen eläimen vuoksi  :-[
Ihan tappo hommiin tien päällä jollakin tunkinvarrella ei ehkäpä minustakaan olisi kumminkaan, tuota haulikkoa kun ei oikein viitsi kanniskella aina mukana  ;)... toivon, ettei koskaan yksin tarvitsen siihen tilanteeseen joutuakkaan...

- että piti oikein autolla ajella yli, se kuulostaa jotenkin raaemmalta kuin .. tai ehkä ei. Aika jytkyt keinot. Olisko kerta-ajelu riittänyt.

Onnea sammakolle rajan taa.

Ihminen on aina joutunut syömään vallitsevan ilmaston mukaan, kalastus vielä menee, tehotuotanto on ikävämpää, ostan lattiakanaloiden munia. Muutenkin voisi syödä vain kalaa, lapseni osaa kalastaa.

Luotujen olentojen hermosto on kehittynyt alemmista ylempiin olentoihin, kalat kärsivät suhteessa vähemmän kuin kanat. Inkkarit siunasivat suurta henkeä tms mennessään metsälle.

Minun käsityksen mukaan eläimen ja ihmisenkin tappaminen kärsimysten takia (ihmisellä vieläpä silloin, kun tämä itse pyytää saada kuolla) on siunaus ja hyvä asia. Se kertoo empaattisuudesta ja auttavaisuudesta. Vaikka henkinen laki kieltääkin meitä tappamasta se ei kuitenkaan päde silloin, kun joku päästetään kärsimyksistä, joista ei voi enää parantua milläänlailla. Keskusteluja Jumalan Kanssa-kirjasarjan jossain osassa kirjoittaja pohdiskeli armokuolemaa ja jumalan suhtautumista siihen, johon Jumala tuumasi, että "onko teistä parempi, että vanha ihminen kituaa viimeiset elinaikansa vai se, että hän kuuluvasti ilmoittaa haluavansa kuolla ja lähteä jatkamaan matkaa?"

Se, että auttaa kituvaa eläintä kuolemaan, ei ole mielestäni edes tappamista sanan varsinaisessa merkityksessä. Olisihan se harakkakin homman hoitanut, eikä sekään olisi ollut varsinainen tappo vaan herkullisen aterian nauttiminen....

Kuoleman hyväksyminen ei ole elämän halveksuntaa vaan nimenomaan sen kunnioittamista.

Auton käyttöön olisin minäkin päätynyt.En kykene lyömällä tappamaan,ellei ole aivan pakko. :'(
Eutanasian kannattaja olen myös ja ensimmäisenä kirjoitan halukkuuteni siihen,jos sellainen laki joskus saadaan.
Hoitotestamentin olen jo aikoja sitten tehnyt.

Kyllä se matojen koukkuun tunkeminen aiheuttaisi yhtä suurta vaikeutta kuin koukun repimä kalan kitakin.Varsinkin kun elantoni ei ole siitä kiinni.
Mutta tämä on minun ajatusmaailmaani,en tuomitse silti muitten elämänkatsomusta.

Ihanaa, että joku ajattelee noin kauniisti tämänkaltaisista pohdiskeluista.  :) Tosiaankin eläintä väistäessä tulee eteen se tilanne, että saattaa itse ajaa metsään, joka taas ei tietenkään ole kivaa sekään. Rukous eläimen puolesta kuulostaa kivalta, tuota voisi harrastaa itsekin.


Ei se minusta ollut sen raaempaa tai vähemmän raakaa kuin lekalla päähän iskeminenkään. Kerta-ajelu olisi varmasti objektiivisesti ajatellen riittänyt, vaan kun halusin varmistaa, että sammakkoparka ei ainakaan enää jäänyt kitumaan. Toisaalta auton ja sammakon kokoeron huomioiden ensimmäinen ajokerta riitti varmasti. Ja toisaalta, tuskin se ensimmäisellä ajokerralla kuollut sammakko enää kärsi tai pahastui niistä ylimääräisistä varmisteluajoista.... :crazy2:


Kiitos Atha kauniista viestistä. Tuo selvensi ajatuksia kovasti niin ihmisten kuin jopa sen pienen sammakkopolonkin suhteen.


Totta, totta! Tappaminen on todellakin väärä sana tässä yhteydessä. Nyt ajatellen olen iloinen, että pystyin hoitamaan homman nopeasti kun harakka sen sijaan olisi nokkinut eläinparkaa vaikka kuinka kauan. Toisaalta - jos oikein alkaa ajattelemaan - niin ehkä pitäisikin nyt sääliä sitä nälkäiseksi jäänyttä harakkaparkaa...  :D Noin se luonnon kiertokulku toimii ja kaikella kuitenkin on tarkoituksensa.


Ajatusmaailmamme taitavat kuitenkin kulkea melkoisen käsi kädessä.  :smitten:

Rakkauden valo - itse asiassa lain kautta tarkasteltuna juuri poliisilla ja eläinlääkärillä on ainoastaan oikeus ja lupa lopettaa eläin sen kärsiessä. Joissakin tapauksissa metsästäjä kortin (koulutuksen ja luvan saanut) katsotaan myös oikeudellisesti sopivaksi tähän hommaan, ja asianmukaisella aseella varusteltuna.
Tämä on siis musta-valkoinen katsanto tähän...  :-\

Enpä osaa sanoa miten olisin itse vastaavassa tilanteessa toiminut. Kaipa sitä toimii sitten vain tilanteessa, sitten kun sellainen eteen tulee, tekee sen, minkä parhaimmaksi sillä hetkellä kokee.
Luultavasti olisin toiminut samoin kuin May toimi.

Ajatukseni ovat monet kerrat muuttunut tällaisten asioiden tiimoilta, enkä todellakaan osaisi sanoa mitään joka tilanteeseen hetkeen oikeaa toiminta tapaa.

Muistui mieleeni kun hyvä ystäväni ajeli pimeällä metsätiellä eräänä syksyisenä iltana ja *kops* huomasi ajaneensa jotain päin ja pysäytti auton ja meni katsomaan. Metsän reunalla ojan penkassa oli riutuva kettu. Ystäväni ei oikein tiennyt mitä olisi tehnyt ja tunteet risteili. Kettu kärsi ja oli kuoleman kourissa. Sitten hän vain tunsi, että ketun kärsimykset oli lopetettava ja avasi autonsa takaluukun, eikä löytänyt sieltä mitään muuta kuin ison jonkinlaisen meisselin ja kumautti sillä kettua silmien väliin olan takaa... Huh, ja kettu ei siitä kyllä kupsahtanut, vaan hoiperteli metsään viimeisillään voimillaan pakoon. Eikä ystäväni sitä enää tavoittanut. Hän oli hyvin järkyttynyt ja sitten väänsimme tilanteeseen pitkällisten juttu tuokioiden jälkeen vähän huumoria ja ajattelimme, että jopas oli ketulla kohtalo; ensin ajettiin autolla yli ja sitten tuli joku hyypiö ja kalautti meisselillä päähän... (huis, kamalaa hirtehishuumoria) Ystäväni on hyvin henkinen ihminen(siis oikeasti, eikä mikään uudenajanhörhö), mutta on elänyt hyvin luonnonläheistä elämää, jossa eläinten ja ihmisten yhteiselo syntymineen ja kuolemineen on arkipäivää. Siitä hän ehkä ammensi tuon "voimansa" toimia jotenkin tilanteessa, vaikka ei fyysiset voimat riittäneetkään sitten.

Minulla nämä asiat, myös eutanasiaan liittyvät, ovat avoimia. Kun tallustaa eteenpäin elämässä, vähenee tiukat periaatteet ja tulee hetkikohtaisia tilanteita, joissa toimitaan siten kuin sitten toimitaan... sydämellä, vastuulla, inhimillisyydellä ja ihmisen kokoiselta paikalta.
Kyllä kuolema meidät korjaa, ihan jokaisen, ihmisen, eläimen, kasvin ja kaiken, ei meidän välttämättä siihen tarvitse tiukkoja periaatteita sitoa pysyviksi. Se tekee meistä vain kireitä ja katkeilevia.
Ehkä ihmispoloisen on vaikeaa kestää kipua, kurjuutta ja kärsimystä, joka syntyy tietyissä kerroksissa elämän muuntuessa ja edetessä.....  ???
 :)

Tässähän tämä on hienosti kiteytetty.
En minäkään lähtisi kissaa isompaa eläintä itse lopettamaan, tottahan toki silloin soitetaan poliisille/eläinlääkärille. Mutta sammakon kokoisen eläimen lopettamisesta ottaisin varmasti vastuun aivan itse, muu olisi energian haaskausta. Ymmärrän toki, jos joku ei tähän pystyisi. Olen muuten lukenut jostain, että palolaitosta työllistää kohtuuttomasti pieneläinten pelastustyöt. Joskus tuntuu, että  helposti sysätään viranomaisille sellaista, minkä voisi tehdä myös itse. Ainakin voisi ensin edes yrittää. Olemmeko hieman avuttomia?
Eräs ystäväni teki mielestäni äärettömän vastuullisen ja rakkaudellisen teon: Hänen koiransa (bitbull) alkoi tulla vihaiseksi ihmisille, ja vakavan ihmiseen kohdistuneen päällekarkauksen jälkeen ystäväni ampui ja hautasi itse koiransa. En tiedä mitä laki tähän sanoo enkä välitä. Se, että koiran päätti päiviltä tuttu ja turvallinen ihminen, nopeasti, kivuttomasti, silmiin katsoen, on varmasti parempi kokemus kuin piikitys lääkäriasemalla.
En tiedä kykenisinkö tekemään tuollaista. Pystyisitkö sinä?

Voi miten vastuullinen teko! Varmasti vaikea, mutta kuitenkin loppujen lopuksi kaikkien parhaaksi. Koirahan olisi voinut hyökätä myöhemmin uudelleen joko oman perheen tai muiden kimppuun vielä vakavammin seurauksin.

Kyllä koiran saa lain mukaan lopettaa ampumalla. Juuri muutama päivä sitten Novassa haastateltiin eläinlääkäriä  siitä, miten esim. liikenneonnettomuudessa loukkaantuneen eläimen saa lopettaa. Vastaus oli, että suunnilleen kissan/koiran kokoista ja sitä suurempaa ei saa lopettaa kättä pidemmällä, tunkilla tms. vaan ainoa oikea tapa on joko juuri ampuminen tai lääkkeellinen lopetus. Kokonaan eri asia onkin, jos kyseessä on esim. vieras koira, niin päätöksen lopettamisestahan pitäisi tehdä omistaja eikä esim. päälleajaja. Mutta mielestäni siis ystäväsi on toiminut sekä moraalisesti että laillisesti täysin oikein (vaikka ampuminen tuntuukin tällaisesta hentomielestä aika raa´alta tavalta...).

Tuulepa tuosta Synapsin kertomasta mieleen, kun aikoinaan muutin maalle, missä ihmiset ovat jokapäivä läheisessä suhteessa eläimiin ja luontoon. Siellä on toisaalta vieras sellanen ajatus, mitä monella kaupunkiasujalla on, että eläin olisi sellainen lemmikki, ihmisen ilo, kumppani (hyvin inhimillistetty emotinaalisesti)yms. Ei siellä ostella koiralle ja kissalle Harley Davidson lippiksiä ja mitä ihmeellisimpiä erikoisruokia ja välineitä. Koirilla ja kissoilla on siellä ihan muunlainen rooli ja tehtävä. Koira voi olla vahti, karjanajaja, metsästysapu tms ja kissa taasen huolehtii hiiri kannasta. Ruoka on kotiruokaa ja sitä mitä luonnosta saavat. Silti he rakastavat näitä kanssakulkijoitaan ihan yhtä arvokkaasti kuin kaupunkiasuja, jolla on kaikki hilunpilppuut lemmikillään.
Jokin pohja-asetelma vain on eri.

Minua tosiaan kylmi muutamana ekana vuotena, miten tosiaan tarvittaessa oma lemmikki lopetettiin ampumalla ja haudattiin sitten omaan metsään tms.
Kaupungissa taasen tosiaan piikitetään ja ostellaan jopa ehkä uurnat ja hautakivet yms.
Noh, ei jako ole ihan näin mustavalkoista, mutta vähän sinnepäin. Ja tosiaan kaupunkiasujalla ei ole mahdollisuutta ammuskella ja hautailla lemmikkejään.
Kumpi sitten on eettisempää?
Vai sopiiko toinen toiselle ja toinen toiselle?
Tällaista kun lähtee pohtimaan, niin aihe laajenee kummasti.

täytyy aina uudelleen ja uudelleen hämmästellä sitä miten vieraantunut urbaani ihminen on luonnosta..
ystäväni kissaemo teki 5 poikasta,
asuvat maaseudulla,
imetettyään kuukauden emo alkoi ruokkia poikasiaan pyytämällä lintuja;katsoin vierestä kuinka nyrkin kokoinen poikanen repi innoissaan lihapaloja linnusta kuono veressä,
samalla "ruokkien" omaa eloonjäämisviettiään,
tuskin linnut tuon takia maailmasta loppuvat,
mies tykkäsi kalastamisesta,kävi onkimassa emolle kaloja,
oisko eettisempää käydä autolla kirkonkylästä tonnikalapurkkeja??
olen maaseudun kasvatti,teen töitä eläinten parissa,
kohtaan kuolemaa harva se kuukausi,
nuorempana tapoin heinäpellolla maamyyriä heinähangolla,
oisko ollut eettisempää antaa niitten tekemien multakekojen
joutua rehun joukkoon,syöttää pilallista rehua eläimille,
antaa voihappoitiöiden pilata maidon ja koko siitä valmistettavan juustoerän??
antaa kymmenien ihmisten sairastua maamyyrän hengen takia??
onko ongelmakoiria olemassa?
entä jos onkin ongelmaihmisiä,jotka eivät ymmärrä eläinten luonnollista käyttäytymistä?
saadaan uusia ammatteja,ongelmakoiran kouluttaja?
miksei ongelmaihmisen kouluttaja?
hirviaidat,
kumpaa ne suojelee,ihmistä vaiko eläintä?
miten kauan hirveltä menee orientoitua uusille reiteille lisääntymään ja ruuan hakuun kun niiltä on suljettu satoja vuosia toiminut reitti?
katselevatko hirvet aidan takaa ihmistä kuin eläinpuiston asukkia,
siinä se leikkii kiireistä tuolla nelipyöräisellään?
mikä ihminen kuvittelee olevansa tässä hyvin tarkoituksenmukaisesti toimivassa luonnon kiertokulussa?
jos mies pyyti aikoinaan kanalinnun,se käsiteltiin kunnioittaen,
sen paisti syötiin siunaten,höyhenet käytettiin tyynyn sisuksiin,
eläimen kuolema palveli ihmistä,tarkoituksenmukaisesti,
ihminenkään ei tappanut huvikseen,
niinkuin nyt
eilen sienimetsässä ollessa kävelin kahdenkin lehmän haudan ohitse,
ei ne mitään helppoja ratkaisuja ole,lopettaa eläin,
mutta pakollisia elämää kunnioittavia,
nyt EU-aikana lehmästäkin on tullut kuolleena ongelmajäte,
ei ole lupa haudata metsään,
pitää kuljettaa satoja kilometrejä "kaatopaikalle" käsiteltäväksi,
elämää kunnioittavaa?
kuollut eläin saattaa virua päiväkausia navetan takana odottaen kyytiä,maksullista kyytiä vielä kaiken lisäksi,
älytöntä sanon minä,
entäs kun yksiköt suurenevat ja ruumiita lojuu "kasapäin"?
maalaisjärki,missä olet??

Yhdyn täysin ajatuksiisi Nikki!  :) Olen siis samoilla linjoilla.

Asiallista pohdintaa. En nyt ehdi enempää kirjoitella ajatuksia aiheesta, mutta sen verran aiheeseen liittyen, että tässä SEY:n sivuilta löytyvät ohjeet, miten toimia kun kolaroi eläimen kanssa: http://www.sey.fi/elaintieto/kuntomahtaa.html

Sivuilta löytyy muutenkin hyvää tietoa eläinsuojelusta. :)

Tässä,kuten muissakin aiheissa,ei turha kiihkoilu auta ketään.Me ajattelemme vain yksinkertaisesti erilailla eri asioista. :)
Ajatusmaailma saattaa vain muuttua jossain vaiheessa elämää ja mitään itselle vastenmielistä ei tarvitse tehdä.Meillähän on jokaisella oikeus itse päättää mikä tuntuu itsestä oikealta,tietenkin lain puitteissa.

Lapsuudessani en moisia asioita edes pohtinut.Isäni,isoisäni ja myöhemmin veljenikin ovat kaikki metsästäjiä.Myös veljen poika nyt aikuistuttuaan kuuluu metsästysseuraan.
Kotipaikkani vajan seinällä oli yleensä aina pupu,tai riistalintu riippumassa ja siitä 6-henkinen perhe sai ruokansa.Oli hirvijahtikausia ja söin kyllä aivan hyvällä mielihalulla.
Se liha tuli kyllä silloin tarpeeseen.Vanhempani eivät olleet varakkaita siihen aikaan ja talo oli velkainen.Myös marjat haettiin metsästä ja hyödynnettiin talven varalle.

Koiramme (ajokoira Jape)lähti myös isän aseesta.Muistan aivan selkeästi sen sunnuntaipäivän,vaikken ollut kuin ehkä 5,6-vuotias.
Me lapset istuimme kammarin sohvalla vieretysten henkeämme pidätellen ja isä meni raskain askelin pihan takana sijaitsevaan metsään.Meille oli kerrottu,että Jape pitää lopettaa,koska se oli sairas vanha koira ja kärsi.
Isä sanoi haluavansa tehdä sen itse,varmistaakseen koiran kuoleman kertalaukaisulla.
Niin se yksi laukaus sitten kajahti ja silloin meillä lapsilla pääsi itku.Tiedän että tehtävä oli isälle erityisen raskas.Olihan Jape hänen metsästyskaverinsa 13:sta vuoden ajalta.

Nykyisin en vain pysty tappamaan,enkä haaveile riistasta,koska se ei enää ole taloudellisesti välttämätöntä.Suhtaudun tappamiseen muutenkin eri tavoin.Metsästyksestä on tullut harrastus,joka kuuluu herroille ja,no jääköön sanomatta.

Mutta meillä tosiaan on lupa ajatella ja olla erilaisia mielipiteitä,eikä yhtä ainoaa oikeaa ole.
Tätä mieltä,,, :)

Toivottavasti kuitenkaan et (tai kukaan muukaan) ottanut ainakaan tuota minun SEY-mainostustani kiihkoiluna. :) Näin ei ehkä ollut, mutta ajattelin vain varmuuden vuoksi tarkentaa, kun viestisi osui tuohon omani perään. Itsekin olen maalta kotoisin ja nähnyt & kokenut eläimiin liittyen yhtä sun toista, joten ymmärrän myös kaikenlaisia näkökulmia asiaan. Kokemukseni mukaan sekä kaupunkilaiset että maalaiset osaavat kohdella eläimiä oikein, jos vain löytyy sekä tunnetta että tietoa. :) Jos toinen puuttuu, voidaan mennä joskus metsään.

 ;D

Kyllä se oli aivan sattumaa,että kirjoitukseni osui juuri siihen.
Kunhan vain halusin tuoda julki,että elämä muuttaa ihmistä eri suuntiin ja yhtä ainoaa oikeaa ei ole. :smitten:

Tottahan se on tämäkin, niin itseni kuin monen muunkin kohdalla, myönnettävä on....

 :-[

Aivan.  :) Toivottavasti nyt ei mene ihan OT, mutta lähdin tuon pohjalta pohtimaan miten itselläni nuo näkökannat ovat muovautuneet elämän varrella. Näin pääpiirteittäin.

Olen alkujaan maalaislapsi, tosin vanhempani eivät itse toisaalta olleet, joten heillä itsellä ei ollut sitä "maalaispohjaa", kun maalaisiksi ryhdyimme. Eli ei sitä mutkatonta suhtaumista eläimiin ja luontoon, mitä koen olevan ihmisillä, jotka jo vähintään toisessa polvessa elävät siinä. Meillä oli koira, oli kissa(minun), oli kaneja ja kalkkunoita. Kalkkunat ja sitten tietämättäni myös kanit, olivat meillä "ruuaksi" hankittu. Minulle nuo pupuset oli kyllä vain lemmikin ominaisuudessa.
Isäni kun ei ollut jo lapsesta moiseen kasvanut, ei kyennyt näitä "teurastus"hommia tekemään ja kummisetäni hoiti aina sen puolen. Vaikken olisi saanut katsella tapahtumia, kuitenkin lapsen uteliasuudella niitä kurkin. Näin miten kaneja hirtettiin (huh, mikä tapa, tosin en tiedä oliko sitä edeltänyt jo jonkinmoinen teloitus, ehkä en nähnyt alusta asti) sekä kalkkunoilla katkaistiin kaula kirveellä kannolla.

Oman näkemykseni mukaan, sain siis hyvin ristiritaista informaatiota kaiken luonnollisuudesta. Kanin lihaa syötettiin salaa.... ei siis kerrottu mitä se on yms. Minulle siis syötettiin "syyllisyydellä voideltua"lihaa.  ;D
Jokin siis tässä koko kuviossa mätti ja kaksi (vähintään) erilaista eettistä näkökulmaa nivoutui lapselle käsittämättömäksi ja ristiriitaiseksi tunnekokemukseksi.
Tunsin kauhuakin tavallaan...  ja surua.... sehän on luonnollista. On sitten eri asia pitääkö toimia tuon kauhun ja surun pohjalta vai ainostaan kokea se ja sitä kautta oppia ymmärtämään luonnon luonnollista kiertokulkua monessa kerroksessa.

Myöhemmin muutimme kerrostaloon ja itsekin sellaisessa ympäristössä elin vuosia.
Tutustuin ns.'lemmikki-kulttuuriin' ihan eri tavalla. Tämä meidän häkki-, akvaario. sisäkissa-kulttuuriimme. Olin sen puolesta puhuja.
Minulla oli jossain vaiheessa rotukissoja, joita hoisin kaiken sen alueen taiteen ja sääntöjen mukaan, mutta tunsin sisälläni, että joku tässä mättää....

Sitten muutin taas maalle. (avioliiton myötä) ja siellä kohtasin ympäristön ja ihmisiä, jossa mutkaton luonnollisuus oli ollut arkipäivää jo monta sukupolvea.
Kuten tuossa aiemmin kirjoitinkin, koin että se aluksi jollain lailla kylmi minua.
Mieheni esim oli(on) hyvin lämmin sydäminen ihminen ja silti hän kykeni tarvittaessa tarttumaan aseeseen ja lopettamaan eläimen elämän. Milloin missäkin asiassa.
Jotenkin koin, että siinä on jotain hyvin luonnollista ja että minun tuntemukseni ovat sitä, että olen vieraantunut luonnosta luonnollisella tavalla ja että lapsena saamaani tunne-informaatio on ollut ristiriitaista kyseisellä alueella. (+yhteiskunnan syöttämät)

Ja harppaus vuosissa eteenpäin;
Nyt olen luopunut lemmikkieläimistäni siksi:
että minusta eläimen ainoa tehtävä ei ole tuottaa hyvää oloa ja lohtua ihmiselle lemmikin muodossa, vaan sillä on oikeus myös luonnolliseen elämään luonnossa.

Pohdin myös sitä, että haluanko muuntaa jotain luonnollista luonnon kiertokulussa vain siksi, etten itse kykene kohtaamaan kuolemaa, surun tunteita, menetystä? (fyysistä kiertokulkua)

Olenko heijastanut omat henkiset ihanteeni "ohi Luojan" ja Luonnon?
Se että me "syömme" toisiamme, saattaakin olla "Luojan" luoma järjestelmä, jotta elämä jatkuu ja kiertää tasapuolisesti, eikä synny tuhoavia ja arvottomia mutaatioita, jotta välttyisimme julmalta jalostumisen tuomilta lieveilmiöiltä jne...

Yritänkö manipuloida ja projisoida sisäisiä henkisiä tavoitteitani luontoon kehittelemällä ihanteita, jotka kertoisivat muille "pyyhyydestäni"? Pelkäänkö siis tehdä sisäistä työtä myös emotionaalisella tasolla ilman sen mukaan poukkoilemista....
 :)
 Yleisestiottaen käsittäisin niin, että tämänkaltaiset asiat vaikuttavat pohjalla myös "kyykyymme" ja tapaamme toimia myös tilanteissa, joissa vaikka kohtaamme kituvan luonnon eläimen?
 :)

Tämä on kyllä aivan ihana keskustelu, kun minä en saa kärpästä tapettua vaikka itikan listin sekunnissa. Miksi itikka olisi vähempiarvoinen kuin kärpänen? Ota sitten meistä ihmisistä selkoa...    :2funny:      :crazy2:      ;D       :idiot2:

Tuohon Zuippaduipan kirjoitukseen,,,

Varmaankin suhtautumisemme juontaa juurensa lapsuudesta.Ainakin osittain.
Silloin kun meillä niitä metsäkanalintuja ja muuta riistaa vajan seinustalla oli,ei ollut pakastimia ja talvet olivat kylmiä,,hrrr
Katsoin joskus varsinkin pupujusseja puolittain sääliä tuntien,mutten mennyt sen lähemmäs katsomaan (kait),en muista.Ohitin tunteen kuitenkin saman tein,koska se oli niin luonnollista silloin.

Pupu tuotiin sisälle sulamaan ja siinä se nyljettiin muitten ilta-askareitten myötä.Ei mitään salamyhkäisyyttä.
Olin itse myös varsinainen villikko,kuin pojan viikarit ja usein minulla oli joku haavoittunut lintu kotona hoidossa,mutta yön aikana ne aina kuolla kupsahtivat.
Erityisesti muistan,kun kiipesin pikkuveljeni kanssa todella korkealle kuusen latvukseen,jossa olimme huomanneet oravan pesän.Otin yhden pikkuruisen poikasen pesästä ja ojensin sen alemmas pienemmälle veljelleni.
Vein sen kotiin tarkoituksena saada siitä lemmikki.
Tiesin,ettei isäni ikinä hyväksyisi tekoani,joten kehitin tarinan poikasesta joka oli pudonnut pesästä ja katsoin sillä katseella,jonka tiesin isään tepsivän.
Sain luvan pitää sen.
Laimennettua maitoa sille aluksi syötin ja kaikkien ihmeeksi se säilyi hengissä.Kesyyntyi ja oleskeli ulkona myös aikuistuttuaan.Se kirmaisi metsästä olkapäälle kun huusin sitä nimeltä.Kerran sitä ei vaan enää kuulunut ja löytyi myöhemmin läheltä kotiani ilmeisesti kissan tappamana.Oli aivan liian kesy ja peloton.

Olen aina rakastanut eläimiä ja metsästyskoiraa ei Japen jälkeen meille tullut.Se oli meidän lasten lemmikki,mutta teki myös työnsä vainuamalla riistan ja ajamalla sen isän lähettyville.

Menee tämäkin kertomus taas aiheen ohi,mutta ehkä lapsuudestani ja nuoruudestani johtuen en ajattele niin mustavalkoisesti tätä asiaa.Sitä ajoin takaa kiihkottomuudella.
Pidän edelleen kissoista,joka saattaa johtua siitä,että en meinannut millään saada kissaa lapsena,vaikka miten anelin.Nuorena sain,mutta se hävisi,,,
Rakastan eläimiä ja siksi pidän lemmikkiä.Ihanne olisi,jos ne voisi päästää vapaana oleskelemaan luonnossa,mutta en tätä uutta nyt päästä,koska vanha jäi auton alle.Eipä hän sinne osaa kaivatakkaan.

Syön kananmunia,juustoa,maitotuotteita,joten en ole kasvisravinnolla elävä.Sitä paitsi siitäkin saisi väännettyä kyllä kasvin elollisuudesta jonkin äärimielipiteen.
Punainen liha,tai liha yleensä vain yksinkertaisesti lakkasi maistumasta,teki pahaa.En sitä väkisin syö.Metsästys ei kuulu enää elämääni,eikä kalastus,vaikka lapseni rakastavat kalastamista.
Lapsena kävin paljon kalassa ja ravustuskausi oli silloin todella jännittävää,koska saimme valvoa yömyöhään.Enää en kykenisi elävää rapua kiehuvaan veteen laittamaan.Ennen se sujui aivan luonnostaan.
Siksi katson,ettemme voi väkisin kenenkään elämänkatsomusta muuttaa tässäkään asiassa.Olla ainoastaan rehellisiä omistamme ja näyttää se myös lapsillemme,ettei tule tuollaisia ristiriitaisia tunteita kuin Zuipalla. ;)

Tulipa tajuttoman pitkä ja ainakin puolet siitä,mitä olisin halunnut sanoa jäi pois. :buck2:
Mutta tämä aihe tosiaan on mielenkiintoinen ja sitä voi pohtia niin monelta kantilta. :)

Tasta Mayn kirjoituksesta tuli hiukan mieleeni karsivat vanhukset sairaaloissa jotka pyytavat armonpiikkia paastakseen pois karsimasta ja kitumasta ja tasta on taalla ainakin ollut paljon ristiriitaisia mielipiteita.
Oikeastaan May vastasikin tahan sammakkoparan esimerkilla ja meni itse lopettamaan taman karsimyksen-eiko karsiva ihminen ole samassa tilanteessa jos han sita itse pyytaa.

Hieman samaa kokemuspohjaa myös täällä, Rakkauden valo. Tulee itselle hieman hassu olo, kun keskustelu ajautuu näihin kyseisten ihmisten kanssa  :(

Niin ja helppoa...