Astro Foorumi

Minä en menisi nukkumaan vaan odottaisin elokuisen auringon nousua.
Istuisin ikkunassa katsomassa miten valo tulisi vallitsevaksi.
Odottaisin pojan heräämistä ja halaisin häntä pitkään.
Soittaisin aamulla läheisilleni ja kertoisin kuinka ihania ihmisiä he ovat.
Kirjoittaisin elintenluovutustestamentin.
Pesisin jalkani ja istuisin pihalle keinumaan  ;)

Sanoisin kaikille, etta olen elanyt niinkuin halusin ja odottaisin auringonnousua!

Hehee, puolisentoista vuotta sitten näin melko järkyttävää maailmanloppu-unta, jossa tällaistakin asiaa piti pohtia. Unessa oli elinaikaa jäljellä ehkä 12 h.

Haluaisin tavata ystäviäni ja rakkaitani ja nauttia hyvän aterian.

 :-\ Voimia sinne!  :smitten:


Itse kutsuisin lähimmäiseni jonnekin luonnonhelmaan jossa kiittäisin ja halaisin kaikkia ja kertoisin kuinka paljon heitä rakastan. Pyytäisin heitä iloitsemaan eikä suremaan poislähtöäni ja ehkäpä söisimme oikein hyvin. (Viimeinen ateria.  :2funny:) Sitten kun hetki koittaisi lähtisin iloisena ja tyytyväisenä elämääni.  :angel:

Mika-Matti -enkeleitä elämäänne sekä sinun, että tätisi  :angel:
Itse kaiken lopun tiedon edessä, toivoisin pystyväni olemaan vahva ja ottamaan siirtymän ilman henkistä romahdusta. Surullista olisi poistua nyt ja tästä hetkestä, kun maailma on niin kaunis ja elämäni valoisampi aikoihin. Mutta sillä olisi siinä tapauksessa jokin tarkoitus, jota en näe täältä  :(
Samoilla linjoilla muiden kanssa ruokailua, yhdessä oloa, kiittämistä, nukkumaan myöskään en menisi  ;)
Surullinen ajatus, mutta hieno  :) Se on syytä muistaa aika-ajoin, että olemme täällä vain muruja tuulessa. Niin pieniä ja niin pienen aikaa  :smitten: Siksi jokainen päivä tulisi olla tärkeä, erityinen ja joka päivä muistaa rakastaa, kertoa myös se kohteelle  :smitten:

Tuli kesätuimaan tätäkin mietittyä, että vetäiskö valtavat nousuhumalat + muuta oleellista ja ottais tilanteesta kaiken irti ja pistäis tuulemaan vaiko silleen ihan lepposasti järjestelis paikkoja ja nauttisi ihmiselon arkisista mahdollisuuksista.. olis luonnossa ja kulkisi jalkakäytävillä katsoen ympäristön liikuntoa.. söisi hyvin ja soittelis frendeille mitä heille kuuluu.. selvittäisi välit puhtaaksi.. suutelisi ihmisiä.. hautautuisi ekstaasiin.. uisi ja lentäisi.. katoaisi näkymättömiin ja heräisi uudelleen..

Heräisin katsomaan auringonnousua. Söisin ihanimman aamiaisen mieheni kanssa. Tapaisin rakkaimmat ihmiseni ja viettäisimme aikaa yhdessä ihan vaan jutellen. Uisin meressä ja nauttisin auringonpaisteesta. Söisin kaikkea sitä epäterveellistä mitä normaalisti yritän välttää. Menisin illalla mieheni kanssa saunaan ja sitten kauniiseen paikkaan nostamaan maljan tai pari ja katsomaan auringonlaskua  :)

Kutkuti sanoi aivonystyrä.
Mietin sitä vain niin päin, miksi en tekisi asioita jo nyt vaan yltyisin siihen vasta viimeisen päivän ollessa käsillä. Onhan nyt sittenkin loppuelämäni ensimmäinen päivä :)
Kiitos Rakkauden valo ajatuksesta.  :)  :smitten:

Voisin veikata etten kykene sitä tähän kertomaan....  ???
On sen verran lyhykäinen aika siinä käytettävissä, jotta voin vain luoda kuvia, miten haluaisin itseni silloin toimivan parhaimmillani. Mikä olisi minusta nyt ihanteellisinta, sitä kai tässä tässä haetaankin.  :)
Rakkaimpieni lähellä haluaisin olla, osoittaa heille rakkauteni ja kiittää kaikesta. Ehkä ihan viimeisenä tuntina ottaisin uimapatjan ja asettuisin sille makuulle ja antaisin itseni ajelehtia merelle auringonlaskuun....  ;D
Ihan yhtä hyvin voisi käydä niin, että alkaisin parkua ja huutaa ja laitaa hanttiin, enkä hyväksyisi sitä millään ja lähtisin sitten vastaanpainien, purren, potkien ja itkien ja huutaen rakkaideni perään;"En halua lähteä, en halua teitä jättää!  ;)

Luulenpa, että useimpia ihmisiä ahdistaisi, jos heille asian kertoisin, joten kirjoittaisin kirjeitä:
- lapsilleni kertoisin kuinka ihania, taitavia, pystyviä ja ainutlaatuisia he kukin ovat, kertoisin, että uskon meidän vielä näkevän toisemme joskus. Pyytäisin heitä luottamaan elämään, elämä kantaa (jospa kaikkea ei tarvitsisi kantapään kautta oppia kuten itse tein)
- ystäviäni kiittäsin ystävyydestä
- vanhempiani kiittäsin kirjeellä elämästäni

Ainoastaan mieheleni kertoisi, mitä tulee tapahtumaan. Kiittäisin kaikesta ja kehoittaisin jatkamaan elämää minun jälkeeni ja käyttämään elämänsä hyvin. Kehoittaisin häntä hyväksymään uuden rakkauden, mikäli sellainen eteen sattuisi tulemaan. Pyytäsin häntä istumaan kanssani pihakeinussa ja pitämään kädestäni kiinni niin kauan kuin minulla on aikaa.

Lapsellani on ollut muutama elämänsä viimeinen päivä (lääkäreiden mielestä). Sen jälkeen olen mahdollisimman paljon yrittänyt elää kuin viimeistä päivää ;) Olipa hyvä kun otit tämän puheeksi, koska olin tuon taas unohtanut. Ajatelkaa jos kaikki ihmiset eläisivät kuten tekin monet edellä kerroitte. Menisivät luontoon, nauttisivat maailman kauneudesta, halaisivat rakkaimpiaan, kertoisivat toisilleen miten ihania ovat ja miten täydellisen elämän on saanut elää.

Elä kuin viimeistä päivää. Egomme on muokannut sen ajatukseksi, että pitää törsätä ja tehdä kaikki se mitä ei ehtinyt tehdä. Tässä ketjussa sai todella lukea sitä mitä sydän sanoo kun eletään viimeistä päivää. Miksei jokainen päivä voisi olla se viimeinen. Omalla kauniilla tavallaan. Emmehän koskaan voi tietää tuleeko huomista. Siksipä tulisi nauttia jokaisesta hetkestä jonka saamme elää :)

 :smitten:

Sahemi-kuinka oikeassa oletkaan, etta oppisimme elamaan nauttien jokaisesta hetkesta joka meilla on!!!
Mielestani meidan pitaisi oppia elamaan jokaisen paivan kuin se olisi viimeinen paiva.
Toivon lapsellesi paljon onnellisia paivia.

Aivan, tämä "kuulostaa jo mukavammalta" elää ja toteuttaa kuin "elää kuin viimeistä päivää" !
 :smitten:

Ihania unelmia nämä viimeiset päivät. Kun syöpää sairastava ystäväni kysyi minulta "mikä on oikea päivä kuolla", en osannut heti vastata. Mietittyäni sanoin, että kaikki päivät ovat hyviä päiviä kuolla, mutta hetki ei ole koskaan oikea. Tähän uskon vielä tänäkin päivänä, koska itse en pelkää kuolemaa, mutta uskon sen todellistuessa tuntevani myös jännitystä ja ehkä pelkoa. Minulta on jo kolme ystävää kuollut. Ensimmäinen jo 23-vuotiaana. Se on opettanut minulle, että kannattaa elää nyt ja tänään. Tiedän, ettei kukaan ole luvannut minulle huomista eikä edes seuraavaa minuuttia. Jos siis tietäisin kuolemani hetken, niin tällä järjelläni yhdyn härättären mielipiteeseen eli en kiusaisi sukuani ja ystäviäni, vaan jättäisin heille viestin ja viettäisin ihanan päivän mieheni kanssa.   :)

Hassua, kun en osaa ajatella lainkaan noin. En voi elää elämäni viimeistä päivää!
Miten 'minä' voisi kuolla. Sitä olen ihmetellyt lapsuudestani saakka.

Jos minun yhtäkkiä pitäisi 'elää ns. viimeistä päivää' ja eläisin sen jotenkin toisin kuin tähän asti, olisin karsaasti pettänyt itseäni kaikkina elämäni päivinä.  :uglystupid2:

Siis olisin varmaan aivan toopisko. En osaisi muuta kuin ihmetellä kaikkea...