Astro Foorumi

Susi on tosin aina ollut lempieläimeni, mutta esimerkiksi lapsena (ihan tarhaikäisenä) pidin kovasti pikkulinnuista (piirsin niitä kokoajan).

Sitten ala-asteella keräilin pieniä lelukoiria ja olin muutenkin totaali koirahullu.

Yläasteen ajan susi asusti sydämessäni ja melkein tapetoin seinäni susien kuvilla.

Nyt sitten tunnen viehtymystä kissoihin...  ::)

Kiinnostaa vaan tietä, että mitä tämä tämmöinen oikein kertoo minusta..? Liittyvätkö elukat jotenkin elämäntilanteisiin...?

Susi on hieno eläin! Jotenkin minäkin "lamaannun" suden nähdessäni.
Minulla on monia eläimiä joista pidän. Itseasiassa olen suurten eläinten ystävä, isot eläimet herättävät kunnioitusta. Olen aina toivonut näkeväni luonnossa karhun, taaskaan en sitä nähnyt mökillä vaikka se onkin karhualuetta.
Mieheni on varma että jonain päivänä joudun petoeläimen syömäksi sillä olen tyhmänrohkea eläinten kanssa.
Kotka on aina ollut hieno otus mielestäni myös, kuten myös isot kissaeläimet.

Uskon, että kiinnostus eri eläimiin vaihtelee sen mukaan, mikä eläin on eläinoppaanamme kulloiseenkin aikaan. Meillä on intiaanien perujen mukaan useita eläinoppaita, joista yksi on se Ops Ylitse Muiden, se tärkein, joka kulkee kanssamme koko elämämme ajan. Tärkeän eläinoppaan lisäksi meillä on useita muita eläinoppaita (olikohan niitä intiaanien mukaan kuusi?) jotka opettavat meille kukin tärkeitä asioita.

Itse olen pitänyt hirveästi tiikereistä koko elämäni ja mitä vanhemmaksi tulen sitä voimakkaammaksi tämä pääeläinoppaani tulee. Lukiossa minua opasti vahvasti lammas, joka on nyt viime vuosina siirtynyt taka-alalle. Mangustit ovat alkaneet viehättää kovasti ja mietinki, onko mangusti siirtymässä/tulossa oppaakseni seuraavaksi. Muita eläinoppaita minulla ovat ainakin vesinokkaeläin, hömötiainen ja lepakko. Vesinokkaeläimistä pidän ihan erityisesti, kun taas hömötiainen ja lepakko ovat enemmänkin energiatasolla toimivia eläimiä niin, etten mene onnesta sekaisin nähdessäni lepakkoaiheisia tuotteita tai vastaavaa (toisin kuin tiikerin kohdalla ja tiikerikamaa onkin ehtinyt kertyä aikalailla ;D)

Eli joo siis, lyhyesti, eläinten vaihtuminen on minusta kytköksissä siihen, että eläinoppaamme vaihtuu. Pääeläinopaskin voi siirtyä vähän taka-alalle, jolloin tuon eläimen energia ei tunnu niin vahvana elämässämme, mutta emme kuitenkaan koskaan menetä kiinnostustamme tuota eläintä kohtaan. Omat eläinoppaat ilmoittavat itsestään aina ajallaan eikä pidä surra, vaikkei vielä tietäisikään, mikä eläin minun pääeläinoppaani on.

Omista eläöinoppaista saa vihiä ainakin lukemalla eläinten henkiset opetukset esim. todella kattavalta englanninkieliseltä sivulta Shamanism, Working With Animal Spirits (http://www.geocities.com/~animalspirits/index1.html)

Myös sukupuuttoon kuolleet eläimet voivat olla eläinoppaitamme, kuten vaikka dinosaurukset, muinaiset kalat ja nisäkkäät tai linnut. Eläinten ei siis tarvitse olla elossa juuri nyt. Minulla oli lapsena voimakkaasti eläinoppaina Allosaurus ja Deinonychus, joista Allosaurus köntystelee mitä suuremmalla todennäköisyydellä yhä menneiden eläinlajien oppaanani. Käsittääkseni myös myyttiset eläimet, kuten lohikäärmeet ja yksisarviset, lasketaan eläinoppaiksi.

AthaMaarit puhui muinaisista eläimistä ja tulikin mieleeni miten olen aina ihaillut Sapelihammastiikeriä. Tuo valtava kissapeto on kiehtova, harmi vain ettei niitä enää ole. Nykyiset kissaeläimet ovat paljon paljon pienempiä ja heiltä puuttuu ne mahtavat hampaat  ;D

Ihana aihe! :smitten:

Minulla on ollut ja on aina joutsen tärkein.Ihanan kaunis,ja joutsenista onkin aineistoa paljon kotona.
Sulkia,joita olen kerännyt,kortteja,taulu,ja kaksi kaunista ja siroa kristallijoutsenta.
Taitaa sitten olla pääopas.

Lintumaailma kiehtoo kokonaisuudessaan,mutta kotka ja haukka ovat kuninkaita.
Susi,sekä karhu.
Leijonamiestä katson neloselta joka perjantai,ja myös ne ovat lapsesta asti kiehtoneet.Upeita eläimiä ja siitä ohjelmasta olen oppinut,miten hyvin ne toimivat ryhmässä saalistaessaan.
Siksi minulla kait on tuo pikkuleijona,elikä kissa,niin tärkeä lemmikki.
Siinä on kuitenkin säilynyt vielä jotain alkukantaista,mitä ihmiset eivät ole pystyneet täysin kitkemään pois.ONNEKSI!
Yleensäkin myös kissaeläimet,puuma,pantteri,gepardi,tiikeri.Jokaisella on herkät vaistot ja silti voimaa.Yhdistettynä kaikki aistinsa,ne ovat mahtavia eläimiä.

Huomaan,että meillä on monella samoja eläimiä,jotka menevät ylitse muiden.
Mistäs se kertoo AthaMaarit? :D
Googlettamallakin saa tietoja omasta voimaeläimestään.
Ai niin,JA TIETTY YKSISARVINEN ja hevoset yleensä. :smitten:
Minulla taitaa olla niitä enemmän kuin kuusi. ;D
Kaikki eläimet ovat ihania.Jotain lumoavaa on myös käärmeissä,mutta katson mieluiten vain televisiosta. ;D

Minä rakastan susia.
Siinä määrin, että itku pääsi, kun näin telkassa kannettavan surmattua sutta. Tuntui, kun perheenjäsen olisi tapettu.
Joskus tuntuu, että ehkä jollakin tavalla olen susi, niin kummalliselta kuin se kuulostaakin.

Ja elän Kissan kanssa. Ihan tässä viime aikoina olen tullut tietoiseksi siitä, että tähän elolliseen olentoon olen täysin, sataprosenttisesti ja ehdottomasti sitoutunut. 

Eläimet on meille ihmisille valtavan tärkeitä. Oppaita ja opettajia.

Tuumaili
Venny

Käsittääkseni se kertoo siitä, että tunnemme yleensä vetoa eniten juuri niihin eläinlajeihin, jotka asustelevat samoilla alueilla kuin me. Näin pääsemme lähemmäs tuon eläimen energiaa ja eteenkin muinaisina aikoina, kun luonnon ja eläinten kanssa oltiin tiivimmin yhteydessä, tuollainen läheisyys tuttuihin eläimiin on loogista. Jos oppaana on karhu ja tuntee, että kaipaa karhun opastusta, pystyi aina menemään metsään ja samoilemaan alueilla, joista karhu oli juuri kulkenut.

Tämä on yleistä kaikkialla maailmassa. Veikkaisin, että jos kysyt Afrikassa ikänsä asuneelta mikä n hänen voimaeläimensä hän vastaa varman leijonaa, norsua, sarvikuonoa, vesisikaa, skorpionia, marabua, strutsia, simpanssia tai jotain muuta paikallista eläintä. Australiassa vastaan tulee varmaan enemmän kengurua, koalaa, pussiahmaa, vesinokkaeläintä, emua, nokkasiiliä jne.

Isot eksoottiset eläimet kuten leijona, norsu, tiikeri ovat olleet meille eurooppalaisillekin tuttuja kauan, varsinkin Rooman kukoistusaikoina, jolloin eläimiä roudattiin keisarin palatseihin, eläintarhoihin sekä amfiteattereille eläinnäytöksiin. Nykyisin noihin eläimiin törmää helposti telkkarissa, netissä, mainoksissa ja lehdissä, joten ei ihme, että ne tuntuvat meille läheisiltä vaikka välimatkaa itse eläimiin onkin tuhansia kilometrejä. Onhan meillä jonkinlainen yhteinen taival takanamme.

Tästä johtuen yleisimpiä voimaeläimiä meille eurooppalaisille ovat juuri kotoperäiset eläimet kuten karhu, susi, hevonen, ahma ja joutsen, mutta myös eksoottiset eläimet, joista olemme tienneet jo lapsena eli leijona, tiikeri, norsu, antilooppi, kenguru jne. Intiaanienkin voimaeläimet olivat aina kotoperäisiä, jolloin niihin sai helposti yhteyden.

Tuli vielä mieleeni, että yksi mahdollinen voimaeläin joka minulla saattaa olla, on Ai Ai (http://fi.wikipedia.org/wiki/Ai-ai). Tykästyin Ai Aihin jo lapsena eikä se edelleenkään ole menettänyt viehätystään omituisesta ulkonäöstään huolimatta.

Vauva Ai Ai
(http://www.madagascar-vision.com/ayeaye/bebeayeaye.jpg)

Mulla puolestaan valaat on "must" juttu, erityisesti miekkavalaat ja sinivalaat. Haaveilen valassafarista Norjaan tai Vienanmerelle.
Regressioterapiassa minua ovat tulleet moikkaamaan delfiinit.  :smitten:

Juu!

Lapsuudestani asti ympärilläni ovat pyörineet kissat ja koirat. Kissoja omia, koirat aina jonkun toisen, mutta ystäviä nekin.

Kissa on nytkin, se on jotenkin 'olossa kiinni'. Osa kotia.

Lapsena ihastuin lintuihin. Kuljin metsät, suot ja kedot, etsin pesiä, tutkin kirjoja, elin niiden kanssa. Harrastin lintulaskentaa yliopistolle. Ja usein vielä nytkin näen linnuista unta.

Mutta minua on aina nimitetty kauriiksi, monet eri ihmiset. Olen hyväksynyt sen 'jotenkin tutuksi nimeksi'. Ja ihaillut niiden herkkyyttä, aistillisuutta ja kauneutta.

Meditaatiossa usein kohtaan pöllön.

Ja tänä kesänä innostuin pikku ötököistä ja löysin taas aivan uuden maailman hyvin persoonallisista olennoista.  :smitten:

Pidan paljon hevosista ja ratsastamisesta, mutta kauris on elain joka on aina viehattanyt minua, sen herkkyys, aistillisuus ja kauneus aivan kuten Esmiraldan

Niin, ja tiedän erään miehenkin, kauniin ja herkän oloisen, miehen joka puoleksi elää New Yorkissa ja puoleksi Suomessa maatilalla. Osmo Rauhala, joka maalaa aivan ihania kauriita. Hän tulkitsee niiden kautta myös luonnon haurasta olemusta ja haavoittumista, myös sen herkkyyttä puolustautua, piiloutua ja 'paeta', kärsiä palavia tuskaisia tunteita ja jälleen luottaa johonkin.

Oletteko nähneet?! Onhan hänellä toki muitakin eläimiä, kuten kettu esim.

Mielenkiintoista Esmiralda,että sinua on kutsuttu kauriiksi! :D  :o
Minä nimittäin kuljin nuorempana nimellä Peura sukunimeni.

Mistäs moinen sattuma.Pöllö tietää viisautta.
Vai pikku ötököitä?
Huomasitko mitä kirjoitin tuolla naapuri-topicissa?Siis kirvojen ja muurahaisten yhteistyöstä ja miten niitä olen seuraillut. :D

Nuo hevoset,suden,kotkan ja karhun liitän kyllä suureksi osaksi intiaanielämääni.
Olen niin monesti käynyt siellä ja noilla kaikilla on voimakas roolinsa siinä.
Tosin unessa harmaakarhu kiulki kanssani metsässä ja osoitti minulle paikan,jonne mennä kun on oikein vaikeaa.
Oli metsää,jossa kuljin muutenkin.Muurahaiskeon viereen minut opasti. :smitten:

Mmmmmmmm, miten ihana aihe  :smitten:! Kuten arvata saattaa, on pieni villi kissaeläin pallaskissa energioineen voimakkaasti läsnä elämässäni :) En tiedä, kuka on varsinaisesti pääeläinoppaani, mutta kissat muodossa jos toisessa ovat aina olleet rakkaita. Olipa hauskaa huomata, että hömötiainen oli jonkun muunkin opas :) ...Mitä Sinulle, AthaMaarit hömötiainen viestittää? Minulle se on ollut selkeästi viestintuoja, nimenomaan edesmenneiden rakkaiden ääni.

Oli vaihe, jolloin pieni, kippurahäntäinen ruskea koira kulki unissani. Haukkakin on ollut elämässäni pitkin matkaa läsnä. Ryhävalailta sain upean näyn. Horsmakiitäjä on käynyt tervehtimässä ja nyt olen ollut tavanomaista enemmän tekemisissä sammakoiden ja hämähäkkien kanssa!

Hei Chandra-Peura!

Monenlaista lempeää yhteenkolaustahan tällä foorumilla on sattunut!  :smitten:

Ja tosiaan, muutenkin, foorumilla ovat nuo ampiaiset ja mehiläiset olleet esillä. Huolemme siellä.

Unohdin noista eläimistä mainita sen, että kun menin naimisiin, jouduin todellakin Karhuklaaniin. Ystäväni nimittivät mieheni heti Pikku-Karhuksi ja aikaa myöten huomasin että karhuhan hän on. Pikkukarhuja tuli kaksi. Ja hyvin olen karhujeni kanssa pärjännyt, paljon karhuista myös unta nähnyt, etupäässä melkein asunut niiden talvipesässä!  :o

Alkoi hymyilyttämään kun luin hömötiaisesta  :smitten: Juuri eilen kopisteli talitintti linnunruokintataloa ja ajattelin, että kohta alkaa näkyä se pieni, rohkea ja kova ääninen tööt-tööt tintti (lapset antoivat tuon nimen hömötiaselle)  ;) Ihastuttava pikku kaveri  :smitten:
Omasta mahdollisesta henkiopas eläimestä en tiedä... olen kyllä joskus sen ns.katsonut, mutta muistaakseni se tuntui kuitenkin vieraalta  :idiot2:
Kissat olivat mieleisiä todella pitkään lapsuudesta nuoruuteen ja sitten vaihtui koiriksi. Toisaalta katson tuon yleisnimityksen "koirat" huonoksi, koska rodut ovat niin erilaisia ja jotkin saavat niskakarvani pystyyn pelkällä läsnäolollaan  >:( ;D
Lintumaailmasta korvani kääntää aina keväinen mustarastaan vihellys... silloin tiedän varmasti, että kevät on täällä  :smitten: :smitten:
Eksoottinen kokemus oli kohdata sarvikuono livenä, sinne nahkapanssarin alle jäi pala sydäntäni  :) harmi, kun sellaista ei voi ottaa kotieläimeksi  :crazy2: :2funny:

Miulle delfiinit on ollu aina lähellä sydäntä. Samoin olen aina tykännyt magnusteista. Pienenäkin leikin, että olen magnusti ja rakensin majan ja siellä elin magnustielämää. Joskus olin myös leijona, ja menin "juomapaikalle lipittämään vettä" kulhosta.  ;D

Kissoja meillä on ollu aina melkein lemmikkeinä. Ja koira kerran.

Delfiini on silti se ylitsemuideneläin minulle. :)

Ihana aihe. Nosta siis ylös :smitten:

Minun lapsuuteen on aina jollain tapaa kuulunut koiria. Meillä kotona ei ollut lemmikkejä, mutta niitä oli sitten mummolassa, kavereilla ja naapurissamme. Olen aina tykännyt koirista, yli kaiken. Mummolan suomenpystykorva oli mulle kuin mikäkin paras ystävä. Halasin sitä usein. Muistan kuinka se värisi kylmästä pakkasella ulkosalla; menin sen luo ja halasin oikeen tiukasti sanoen sille: "älä pieni palele". Kun tuo koira sitten kuoli, niin muistan kuinka juoksin mummolassa erästä polkua pitki huutaen "Nappee, Nappee" ja sydäntä viilsi samalla kuin puukkoa olisi väännetty sydämmessä. En saanut muuta vastausta kuin oman ääneni kaiun metsästä :'(

Avara Luonto on sitten sellainen ohjelma, minkä katson aina kun muistan, niin lauantai-iltaisin teeveestä. Pidän todella paljon esim urosleijonista mm (ulkonäön takia = upea harja), geperdeistä, delfiineistä, kotkista, sudeista myös; upeita jolkuttelioita... :smitten:

^kiva kun nostit  :)

Itselleni on käärme sellainen otus, joka on kulkenut mukana aivan pienestä pitäen, ja luultavasti se on eläinoppaani #1. Kiehun raivosta aina kun joku sanoo lahdanneensa käärmeen, vaikkakin olisi ollut omalla pihalla. Hassusti myös aurinkomerkkiini skorpioniin liitetään käärme.

Varis tuli seuraavaksi ja nyt varis näyttää "kehittyneen" korpiksi.
Koira on myös ollut hyvin tärkeä eläin minulle, mutta pidän villejä eläimiä tärkeämpinä siksi, että kun ne yrittävät sanoa jotain ja ottavat kontaktia ihmiseen, ne tekevät sen tavallaan villin luontonsa vastaisesti.

Hmm, tällä hetkellä ei ole mitään viehtymystä mihinkään eläimeen..  ???

Hassua, Eileithyia. Onko sulla jotenkin vuodenajasta sitten riippuvainen tuo eläinkaipuu?

Olen aina kokenut viehtymystä suuriin hailajeihin ja toisaalta albatrosseihin. Joku meriteema tuossa selvästi on.

Kolme Pientä Söpöläistä  :smitten:

Ei ole. Tämäpä perin kummallista.. ???

Aika outoa, Eileithyia. Miksi eläinrakkaus katoaa sitten?

Ei se eläinrakkaus mihinkään ole kadonnut  :D vaan.. En vain tunne sellaista vetoa/viehtymystä mihinkään tiettyyn eläimeen, kuten olen tuntenut koiriin, susiin, tai niinkuin tässä jonkin aikaa sitten kissoihin.. Minulla ei ole enää lempieläintäkään. Hö. Onko mun henkioppaat hyljäneet mut vai mitä?  :o :uglystupid2:  ;D

Eikä, Eileithyia! Tuntuu oudolta :D

Ookko sää kadottanut ittesi jonnekin kevään taivaantuuliin? ;)

Todella ihana aihe tosiaan!  :smitten:

Joku mainitsi albatrossit ja muistin yhtäkkiä miten kiintynyt olin niihin joskus 10 vuotta sitten, ylä-aste iässä. Puhuin aina niistä kovin kunnioittavaan sävyyn - minusta oli jotenkin hirveän koskettavaa, että nämä linnut valitsivat yhden partnerin ja pysyivät sitten tämän rinnalla koko loppuelämän: :) Ja hei - kyse on siis linnuista.

Ala-asteella tunsin aivan mieletöntä vetoa pandoihin. Minulla oli siihen aikaan sellainen panda - nallekarhu, joka oli pehmoeläimistäni aivan paras. Näin sittten joskus luontodokumentin pandoista, jossa kerrottiin, että eläin on uhanalainen, koska bambumetsiä, niiden elinaluetta hakattiin pois niin tiheään tahtiin - AI sitä tuskaa. Itkin pandan vuoksi monet illat.  :(

Olin nuorempana aivan toivoton heppahullu ja luinkin jostain lehdestä taannoin artikkelin ratsastusterapiasta. Artikkelin nimi oli osuvasti "hevosen avulla itsehillintää."

Koiria meillä on aina ollut ja se on minulle myös rakas eläin.

Eläinoppaanani on on viimevuosien aikoina ollut mm;

yksisarvinen,
kotka,
karhu,
peura ja
viimeisin yllättävä - leijona. En vielä oikein ymmärrä, mitä opetettavaa sillä minulle on. Tämä antaakin aihetta meditoida hetken aiheen parissa.


Olen erittäin eläinrakas ja pidän kaikista eläimistä riippumatta siitä ovatko ne suloisia vai suoloisen rumia :) On kuitenkin yksi eläin, josta en jostain käsittämättömästä syystä oikeastaan pidä, nimittäin kissa.
ärsyttävä otus.

Muistuttaneekohan liikaa itseäni?  :-\

epona: Kissoista en myöskään minä pidä. Varmaan juuri siksi, että ne ovat joskus niin raivostuttavanlaisia sähisiöitä, raapivat ja hyppelehtivät sinne tänne.

Että jossain määrin muistuttaa minua itseäni. En vain raavi ketään, jos en sitten leikkimielellä :D

Emmä vaan tiedä, vai liittyykö tämä sitten tähän muutokseen joka on tulossa. Kun siirryn kokonaan uuteen vaiheeseen elämässäni, vuosi 5 numerologisesti menossa. Onko sieluni tavallaan tyhjiössä odottamassa uutta elämää ja uusia oppaita? Kaikki vanha poistuu, mukaanlukien vanhat oppaat?

Hmm tai ehkä ne ovat opettaneet minulle jo kaiken, ehkä en tarvi niitä enää?

Koira, iso sellainen. Vähän kuin leijona. Olen todella viehtynyt isoihin, pitkäturkkisiin ja näyttäviin koiriin. Ihastuin tässä taannoin erääseen leopentuun; se omaa sellaisen upean tummanbeigen leijonanmaskin. Ja se kumea haukunta. TYKKÄÄÄN!! :smitten: :smitten:

Eileithyia: Luin tuossa toisaalla sinun tekstiäsi. Meinaatko että uusi, itsenäinen elämä alkaa sinulla?

Juu no joo.  :) Muutan pois ja niin edespäin.

Pienena pidin kovasti koirista ja oikeastaan kaikista elaimista. Kotona meilla ei koskaan ollut lemmikkeja.

Ala-asteikaisena alkoi hevosvaihe ja ne ovat edelleen iso osa elamaani. Ihailen hevosissa voimaa, vapautta ja esteettisyytta. Mutta suurin asia joka elaimissa ylipaataan viehattaa on niiden suoruus.

Lukiossa alkoi kettu- vaihe. Erityisesti taiteessa tuo elain kiehtoo minua hirvittavasti.

Lopulta kuitenkin omista kissoistani olen loytanyt sen minulle laheisimman elaimen. Toinen on semmoinen reppana, jota pitaa olla vahan valia hoivaamassa, todella koiramainen pikku mies. Pidan siita suunnattoman paljon, mutta siltikin ykkoseksi nousee  tuo hiukan vanhempi karjistetyn nais- ja kissamainen misu. Tassa kissassa on se suoruus, itsenaisyys ja omatahto, joita ihailen myos ihmisissa, hyvin vahvasti edustettuna.

Tunnen itseni nain parikymppisena jo valilla varsin hoperoksi kissamummoksi. Kyse on siis vain elaimesta, mutta siita huolimatta me tuon neiti kissan kanssa eletaan aika myrskyisaa suhdetta. Valilla ei olla "puhevaleissa", kierretaan toisemme kaukaa ja muutaman kerran ollaan oltu melkein tukkanuottasillakin. Suurin osa ajasta taas ollaan oikein parhaat ystavykset ja puuhataan kaikkea kahdestaan.  :)

Kissat- ja koirat ovat aivan mahtavia otuksia!Kaverin koira menee aivan vauhkoksi mut nähdessään samoin meidän kissa.Itseasiassa katin arvojärjestys meidän perheessä menee seuraavasti ykkösenä minä ja veli, kakkosena isä, kolmosena äiti ja neljäntenä sisko.

Tää katti on ihastuttavalla/ärsyttävällä tavalla itsenäinen.Joskus sitä ollaan niin omissa oloissa viihtyviä ettei tosikaan ja sitten yks kaks se on kauhean seurallinen.Muita upeita eläimiä ovat kaikki isot kissaeläimet,delfiinit,apinat,joutsenet,karhu,hamsterit ja jne listaa voisi jatkaa loputtomiin.

En ymmärrä sitä,että miksi jotkut haluavat hankkia käärmeen tai tarantellan lemmikiksi?En ole koskaan tykännyt niistä!Mun mielestä ne kuuluu viidakkoon eikä ihmisten terraarioihin.

Aivan ihana aihe...

Mun mukana on kulkenut läpi elämän (siis tähän ikään asti) vahvasti tiikeri ja susi :smitten: tietty välillä on jompi kumpi ollu hieman taka-alalla.
Nämä taitaakin olla mun voimaeläimet.

Toki tykkään myös hevosista ja koirista..välillä tulee kissat mutta näistä olenkin ajatellut etteivät sinänsä ole voimaeläimiä vaan ihan eläinrakkaudesta.
Itselläni on 2 koiraa ja heppa on joku vuosi sitten ollut..

aava1

Mistä ihmeen voimaeläimistä te puhutte?Mistä semmoisia voi katsoa?

No mieti vain mikä eläin on aina ollut sinulle erityinen ja rakas tai mihin eläimeen tällä hetkellä tunnet erityistä viehtymystä.

Hmmmm...nyt kun muistelen, niin matelijat ovat olleet aina niitä läheisimpiä,erityisesti liskot.
Ne ovat semmoisia haaveilijoita,istuvat päivät pitkät oksilla/koloissa,vähän niinkuin minäkin teen :crazy2:  :2funny:
Kissoista ja koirista olen aina tykännyt tasavertaisesti. En pienempänä voinut ymmärtää miten joku on voinut tykätä pelkästään kissoista ja koiria katsonut halveksivasti kieroon,tai päinvastoin ampunut kaikki näköpiiriin ilmestyvät kissat ja syöttänyt sitten koirille :P (älkää säikähtäkö,oli vaan esimerkki ;) ) Hevoshullukaan en ole koskaan ollut :idiot2: En oikein välittänyt niistä,vaikka toki upeita eläimiä ovat :)

Yksi eläin joka täytyy mainita suosikkeihini on krokotiili.
Niissä on ollut aina jotain hyvinkin kiehtovaa mielestäni. Ne ovat selvinneet suuresta luonnonmullistuksesta. Ne ovat nähneet ja ne tietävät jotain mitä me emme voi kuvitellaan :smitten:
Ne ovat Muinaisia Olentoja :smitten: Aivan kuten dinosauruksetkin :D jotka ovat toinen all-time-favorite:istani :laugh:
(erityisesti lihansyöjät.. :coolsmiley:  :D   *murrr* :2funny:)

Heheh! Minulle jotenkin on tullut tärkeäksi tuo sammakko. Sehän asustaa lapsensa kanssa pihalammikossani ja toivon että se pitää ne itikat kurissa, varsinkin sääsken poikaset.

Ja niinpä katsoinkin tarjotusta linkistä mitäs se sammakko:

Frog  - Power of water, sensitivity, medicine, hidden beauty, power.

...kätkettyä kauneutta? Hm... Olen kylläkin opetellut kukkaveden tekoa. Siinä on jotakin kätketystä kauneudesta, kukan näkymätön voima, joka imeytyy veteen ja saa aikaa jotain, jota on vaikea ymmärtää. Siinä siis myös tuo lääke, voima ja herkkyys....siis veden voima!

Katsos kun se osuikin!

Menee vähän ohi, mutta jostain syystä viime kuukaudet olen kiinnittänyt huomion lintuihin :) En tiedä miksi tuntuu että niillä on jotain sanottavaa :idiot2: ;D
Koirat ovat olleet minulle aina se juttu, ja tälläkin hetkellä kotona kaksi rescue koiraa.
Nämä linnut jotenkin nyt hänträä :)
Olen aina ollut tosi herkkä,enkä kestä yhtään mitään eläimiin kohdistuvaa vääryyttä. Pienenä olin itkenyt ja sanonut että en kestä kun tunnen miltä eläimistä tuntuu... Vieläkin koen tuntevani hädän yms tuskan eläimissä.
Eskari ja ala-asteikäisenä "pidin" eläinten hautausmaata lähimetsässä ;D Oli vaan ihan pakko haudata kaikki eteen osuvat kuolleet... Vieläkin rassaa jos eläimiä lojuu tienposkissa.
Että tämmönen tapaus :idiot2:

hmmm... Se Leijona kummittelee vieläkin unissa. Mitähän tahtoo sanoa..

Lastentarhassa ja siitä eteenpäin rakastin suuria kissaeläimiä ja erityisesti pantteria. Sitten tuli koirahulluus ja olenkin aina tuntenut ymmärtäväni koiria. (varsinkin lapsena ja teininä)
Hevosista olen tykännyt ja niitä harrastanut mutten ole koskaan löytänyt samanlaista yhteyttä niihin kuin esim. koiriin ja kissoihin.
Nykyään pidän myös liskoista mutta lempparina on tällä hetkellä se kissa. =) Tuntuu kuin kissani ajattelisi samoja asioita nyt kuin minäkin.  ;) Syödään, nukutaan, otetaan tositosi rennosti eikä murehdita turhia, keimaillaan yksinämme itsellemme eikä tarvita toisia.  ;D Koirani tuntuu nyt siltä että pitäisi minua ja kissaani tyhminä eikä tahtoisi osallistua keskusteluumme.

http://www.geocities.com/med_rest/voimaelaimet.html

http://www.thuleia.com/voimael.html

http://www.varjojenkirja.com/voimaelaimet.html

Viimeisessä on syntymäajan mukaan ja sieltä löysin haukan  :smitten: Katselemaan aina jään ja joskus pinetä pistoa tuntien... tahdon mukaan...
Mutta sitä sarvikuonoa ei löydy mistään, ei edes eng.rhinoceros  :D ainoastaan, että se liitetään miehisyyteen ja viagraan  :2funny:

Onnellisena luen lapsille Bambia, sitä aitoa vanhaa kirjaa. Välillä toinen lukee, ja minä piirrän taululle. Tai oikeastaan olen piirtänyt ja leikannut kauriita ja muita eläimiä monessa asennossa, niitä asettelen ja maalailen ympäristöä sen mukaan kun toinen lukee. Ja lapset tikottavat tekemisiäni aivan hiljaa, 20 lasta!
Olemme tehneet myös savesta makaavan kauriin, ja he ovat niiden kanssa leikkineet metsässä.

Siis ollaan aika lailla KAURIILLAAN! Eipä silti, meidän kaikkien on hyvä tutustua kauriiseen, koska niitä ainakin meidän ympäristössä on. Kaksi kertaa olen sen nähnyt. Yhden kerran se 'lensi' yli vihreän niityn, voi niitä loikkia. Ja yhden kerran se oli pysähtynyt tien viereen metsästä tullessa. Pysäytin auton ja hetken tuijotimme toisiamme, kunnes se salamana luikki takaisin metsään. Olin onnellinen kohtaamisesta!

Vähän lisää sen verran, että kaipaan juuri nyt KAURIIN aistillisuutta ja tarvitsen kovsti sen valppautta. Elämässä joskus on syytä kulkea kaikki aistit levällään ja valpastua.  ;)

Tässä vielä kuva Alaskan harmaakarhusta:

http://www.animal.discovery.com/tv/a-list/creature-countdowns/hissy-fits/images/hissy-bear.jpg


Tämmöseen ku törmäis lenkkipolulla.... :-*

Kotkat puhuttelevat tällä hetkellä melkoisesti. Jokin niissä vain on.

Tosin tällä hetkellä sydäntä lähellä on tuo kissanpentu, meillä on melkoinen yhteys vaikka se on ollut meillä vasta kaksi päivää. Niinä kahtena päivänä tuo kissa on opettanut minulle enemmän, kuin voin vain kuvitella. Joskus jo mietin onko se tullut perheeseemme vain ja ainoastaan opettamaan minulle hienotunteisuutta toisia ihmisiä kohtaan.

Kyllä karhuihin on tottunut, ne ilkeät ihmiset ovat paljon pahempia. Onneksi niitäkään ei elämässä ole.

Minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta nettikiusaamisesta, mutta kyllä sitä on paljon nähnyt. Niin ihmisen huonot puolet paljastuvat, kun ei ole kiinnijäämisen vaaraa, joskus on äärettömän vaikeaa ymmärtää toisen ihmisen julmuutta. Mutta kai se täytyy todeta, että niin vain on, me olemme erilaisia ja jos joku ihminen on niin heikko, että alentuu moiseen käytökseen tulee meidän olla tilanteen yläpuolella ja ymmärtää, että sanat eivät osu meihin.

Kyllä se päävamma osittain vielä elää kanssani, mutta toivon tosiaan, että ollaan voiton puolella. Vaikea sanoa, kun ei ole edes viikkoa edellisestä kohtauksesta, mutta vaikuttaa paremmalta. Niin kovin pitkä matka on vielä kuntoutumiseen, mutta se on vain kuljettava.

 Minua on kutsuttu puumaksi ja tunnen myös kyseisen eläimen hyvin rakkaaksi. Hirvi on myös sellainen josta pidän. Sitä odotan aina metsäkävelyillä (puumia kun ei Suomessa tallustele  :)).