Astro Foorumi

Kirjoittelen hieman ajatuksia ylös, koska tahtoisin vahvistuksen että en ole ajatuksineni yksin...

Eli oman heräämiseni myötä olen oppinut muutamia elämääni todella syvästi vaikuttavia ajatuksia. Yksi suurimmista on se että ajatonta kuolemaa ei ole!

Nyt huomaan tuntevani oloni ihan typeräksi kun voivotallaan jonkun kuolleen, poistui joukostamme Bavarotti... *olankohautus*Entä sitten?
Hänen aikansa oli jatkaa matkaansa ja hän on siitä varmasti tällähetkellä erittäin iloinen, sanoisi varmaan että se oli parasta mitä hänen elämässään on koskaan tapahtunut!  ;D

Ja nyt tullaan siihen ristiriitaan jonka siemenen kuitenkin sisältäni löydän! En missään tapauksessa tahdo loukata ketään aidosti suremaan jäänyttä tai halveksia kenenkään kuolemaa. Omien läheisteni kuoltua olen surrut erittäin syvästi, mutta nyt olen iloinen heidän matkastaan eteenpäin sinne mitä minä juuri nyt en osaa tietää.
Rakkaus heitä kohtaan ja ikävä heidän lähelleen on seuranani varmaan aina.

Omille lapsillenikin olen sanonut että kun äiti kuolee niin pitäkää ilojuhlat sen kunniaksi ja heitelkää tuhka vaikka mereen, ei mitään hautajaisia tyhjälle kuorelle.

Vai olenko vaan syntynyt väärään kulttuuriin??
Jossa ihannoidaan laihuutta ja surraan hysteerisesti kuolleita!!! :idiot2:

Et ole lainkaan outo, Taru A! Mie olen ihan samanlainen mitä kuolemaan tulee kuin sinäkin, samoin lähipiiristäni löytyy samoin ajattelevia ihmisiä runsaasti ^_________^ Kuolema on parasta, mitä ihmissielulle tapahtuu tässä elämässä joten miksi jäisin suremaan ja voivottelemaan? Otan tietenkin osaa ja ymmärrän, että kuolema on monelle todella suuri järkytys ja tulen varmasti itsekin tuntemaan haikeaa ikävää, kun läheisteni aika tulee. Silti ymmärrän myös sen kuolleen pointin asiaan eli hänen on kamalan vaikeaa lähteä jatkamaan matkaansa, jos läheiset vetävät (yleensä tiedostamattaan) häntä takaisin tähän fyysiselle tasolle suremalla kamalasti.

Minäkin olen sanonut, että kun kuolen, minun ruumiilleni saa tehdä mitä vain! Toivon polttohautausta, mutta jos joku haluaa vääntää ruumiistani taideteoksen tai sopan, niin antaa mennä ihan vapaasti vain :D

Kestää oman aikansa, ennen kuin sielu pääsee siirtymään ihan kokonaan ruumiinsa luota pois ja aura ehtii haihtua (polttaminen vapauttaa sielun kokonaan ja tuhoaa ruumiin auran). Olen nähnyt tutun ihmisen ruumiin joitakin tunteja kuoleman jälkeen ja hänestä huokui vielä se aura ja persoona. Ehkä siksi kuolema tuntuu monista niin hirveälle, kun aistii sen toisen siinä, vaikkei hän ei siinä enää olekaan. Pelkkä kuori vain. Monet sanovat, että hautajaisissa (eli jonkin aikaa kuoleman jälkeen) on paljon parempi olo ja ruumiskin näyttää siltä kuin läheinen vain nukkuisi. Uskon, että sielu on ehtinyt siihen mennessä ottaa jo vähän välimatkaa entiseen kroppaansa ja sen aura on hävinnyt kokonaan pois.

Kuoleman lähikokemus

ja kuolemankokemus

 K: Onko kuoleman lähikokemus sama kuin kuolemankokemus ja mitä itse asiassa tapahtuu kuoleman lähikokemuksessa ja kuolemassa ihmisen tietoisuuden kannalta?

 On tärkeätä ymmärtää näiden olemassaolon tilojen eroavaisuudet. Ei voida yleistää, mitä ihmisen tietoisuudelle tapahtuu kuoleman hetkellä, sillä riippuen ihmisen kehitystasosta kokemus  voi vaihdella. Jos mielen korkeimmat kerrostumat ovat korkealle kehittyneet, silloin kokemus on tietynlainen. Mutta jos ihminen on tietoisesti samaistunut fyysiseen olemassaoloon, kokemus on erilainen. Niinpä kokemusta ei voida yleistää. Mutta voidaan sanoa, että nuo henkilöt, jotka kokevat kuoleman lähikokemuksen, jotka joutuvat hengenvaaralliseen tilanteeseen, jossa henki erkanee kehosta, saavat usein henkisesti  uudistavan kokemuksen.

Kuoleman lähikokemus

 Usein syntyy tilanne, jossa sielu koskettaa elämän äärirajoja, ihminen on lähellä kuolemaa ja silti tämän elämän tarkoitus on jäänyt häneltä toteutumatta. Kun ihminen on tullut tähän elämään, hän on tullut oivaltamaan itsensä, eikö niin. Eikö se ole ihmisen syntymän tarkoitus? Mutta elämänsä aikana hän on joutunut muille teille eikä ole toteuttanut kohtaloaan. Silti hänellä on henkiseen elämään liittyviä samskaroita, (samskara = mieleen varastoitunut teon aiheuttamana vastareaktio, joka odottaa ilmaisua ) joita  ei ole koettu, koska ne eivät ole löytäneet tilaisuutta ilmentyä tuon ihmisen elämässä. Siksi ihminen voi joutua tuhon partaalle ja  oivaltaa siinä tilanteessa, että elämä on muutakin kuin ne asiat joihin hän on paneutunut elämänsä aikana; hän löytää elämälleen korkeamman tarkoituksen.

 Usein tämä kokemus tulee noille ihmisille, joilla on ollut sisäinen kutsumus. Se on kehittynyt heissä, mutta se ei ole löytänyt ilmaisua heidän fyysisen elämänsä aikana, ja tilanteesta tulee niin kriittinen, että he ovat vähällä menettää henkensä. Syy siihen että he ovat tulleet tuhon partaalle on se, että he eivät ole antaneet sisäisen henkisen kaipuunsa ilmentyä elämässään. He ovat joutuneet muille poluille eivätkä ole löytäneet mitään keinoa millä antaa tälle henkiselle kaipuulle  ilmausta elämässään. Tämän takia he ovat tulleet tuhon partaalle ja tuhon partaalla valinta on tehtävä: joko on tapahduttava muutos tai sitten on edessä kuolema, mikä merkitsee että sielun tulee syntyä toiseen kehoon, on synnyttävä toiseen elämään, jossa tuo elämän tarkoitusta palveleva henkisempi suunta voi saada ilmaisunsa.Tämä on se syy, minkä vuoksi ihminen kokee kuoleman lähikokemuksen. Ne eivät ole sattumaa. Ne tapahtuvat pääasiassa tämän vuoksi.

 Ja mitä siis ihmiselle tapahtuu? Hänellä on transendenttinen kokemus, kokemus tuonpuoleisesta. Hän saa kokemuksen jumalaisesta ytimestään ja, muodossa tai toisessa, hän näkee Jumalan kasvot. Silloin hän oivaltaa, että hänen tulee elää henkistä tarkoitusta varten. Hän oivaltaa, että Jumalan armosta hänelle on suotu toinen tilaisuus hoitaa asiat paremmin. Niinpä nämä kuolemankokemukset voivat usein olla  syvällisiä mystisiä kokemuksia, jotka antavat ihmiselle tilaisuuden yrittää uudelleen ilmaista elämässään henkistä suuntaa. Jos he olisivat ilmentäneet näitä taipumuksia aikaisemmin elämässään, jos he olisivat löytäneet niille jonkun tavan, eivät he olisi koskaan joutuneet tuhon partaalle. Ja jos he eivät sittenkään sitoudu ilmentämään henkisyyttä elämässään, he kuolevat, sillä näillä ihmisillä, joilla on tämä kokemus, on yleensä korkeampi päämäärä elämässä, jota he eivät ole toteuttaneet. Siksi he eivät voi pysyä fyysisessä maailmassa kauempaa. Mutta Korkeimman Olemuksen armosta heille annetaan tilaisuus tulla takaisin ja yrittää uudelleen.

 Yleensä tämä kokemus vaikuttaa syvästi useimpiin ihmisiin ja niinpä he suhtautuvat tähän paljon vakavammin. Tämä kokemus voi olla Jumalan armon ilmaus ihmisen elämässä. Se että heidän annetaan palata fyysiseen kehoon ja annetaan tilaisuus toteuttaa tarkoitustaan, on myös Jumalan armon ilmausta. Nämä ihmiset ovat hyvin onnekkaita, sillä heille on annettu toinen tilaisuus, heille on osoitettu heidän virheensä, joka on tuonut heidät siihen tilaan, ja heille sitten annetaan tilaisuus yrittää uudelleen.

 Kuolemankokemus

 Kuolemankokemuksessa on aivan eri tilanne. Henkilö, joka todella lähestyy kuolemaa, ja jonka ei ole määrä palata, kokee hyvin samanlaisen prosessin kuin se joka palaa. Mutta siinä on myös eroja. Kuten totesin, kuoleman lähikokemuksessa henkilö, joka ei voi sitoutua täyttämään elämänsä toteutumatonta tarkoitusta, itse asiassa kuolee. Tilanne muuttuu kuoleman lähikokemuksesta kuolemankokemukseksi. Niinpä nämä kaksi kokemusta korreloivat. Ne eivät ole erillisiä. Mutta kuolemankokemuksessa henkilö aluksii hipaisee Jumalaista Tietoisuutta, ja tuo Tietoisuus tulee hänelle näkyväksi. Mutta jos mieli on hyvin karkeasyinen, ja vaikka valo on näkyvissä, tapahtuu vääristymistä eikä ole mahdollista jäädä tuohon valoon. Jos mieli on hyvin hienosyinen, jos se on lähinnä samaistunut ylempiin mielen tasoihin, olemassaolon hienosyisempiin tasoihin, niin ihminen näkee kuolemassa valon hyvin  kirkkaana. On vain hyvin vähän vääristymää, ja kun hän näkee valon, hän tuntee vetovoimaa tuota Jumalaista Läsnäoloa kohtaan; se vetää häntä puoleensa lähemmäksi ja lähemmäksi Jumalaisen Valon kokemista. Jumalainen Läsnäolo laajenee ja laajenee ja sulkee hänet syleilyynsä.

 Jos sielu on hyvin puhdas ja mielen vääristymät hyvin hyvin ohuita, niin tuolla hetkellä Jumalainen Olemus voi siepata hänet ja hän saavuttaa valaistumisen. Mutta suurella enemmistöllä ihmisiä mielen värähtelyt ovat sitovampia, ja niinpä -  vaikka he lepäävät tämän Jumalaisen Loiston läsnäolossa ja vaikka henkilö joka tuntee vetovoimaa menee lähemmäksi valoa -  mielen kahleet silti säilyvät. Jos henkilö on hyvin hienosyinen, hän ottaa mentaalisen kehon eli syntyy ei-fyysiseen muotoon. Jos hän on kiinteämpi, hän jää tietoisena Jumalaisen Läsnäolon luokse ja sulautuu tuohon Läsnäoloon. Hänen mielensä jää latentiksi, ja kun ilmaantuu sopiva samankaltainen fyysinen keho, joka on harmoniassa tuon piilevän mielen kanssa, silloin tämä latentti mieli ottaa jälleen muodon, tietoisuus palaa mieleen, ja fyysisen syntymän hetki koittaa.

Niiden kohdalla jotka ovat vähemmän kehittyneitä, jotka samaistuvat fyysisyyteen, sitovat prinsiipit ovat hyvin vahvoja, ja joiden samskaroiden siteet mentaalisessa struktuurissa hyvin  materialistiset, tapahtuu vääristymä kyvyssä kokea Jumalainen Läsnäolo kuoleman hetkellä. Havaitseminen tapahtuu, mutta se on epäselvempi eikä Jumalaiseen Läsnäoloon synny vetovoimaa, koska tietoisuus on lujasti sidoksissa samskaroiden sitein, ja samskarat ovat lujasti sidoksissa fyysisyyteen.

 Tietoisuus joka on sidoksissa  mieleen, ei tunne vetovoimaa Kosmiseen Tietoisuuteen. Se tuntee sitä kuitenkin jonkin verran, koska se on sille luonteenomaista; se tuntee vetoa valoon ja se näkee valon. Mutta se tapahtuu hieman vääristyneellä tavalla, koska tietoisuus  pitäytyy mielen struktuurissa, joka on samaistunut fyysisyyteen. Ei ole kuitenkaan mitään fyysistä jonka avulla se voisi ilmentää itseään, ja niinpä se ei löydä ilmaisua fyysisessä maailmassa. Tietoisuus ei voi erota fyysisyydestä, koska gunat *  sitovat sen eikä se voi selkeästi havaita valoa. Sitä kohtaan minkä se havaitsee, se tuntee vetovoimaa, ja siksi se liikkuu jonkin verran valoa kohden jättäessään kehon. Mutta Parama Purusa, Ylin Tietoisuus, nähdään hyvin lyhyesti. Sen jälkeen tuon tietoisuuden, jonka gunat ovat kahlinneet mielen struktuuriin ja joka samaistuu fyysisyyteen vaikkakin ilman fyysistä ilmaisutapaa, täytyy jäädä mieleen varastoituneiden reaktioiden pariin.

 Tuo tietoisuus, joka on jäänyt kiinni mielen reaktiivisiin jälkiin vailla fyysistä struktuuria, jonka kautta ilmentää itseään, näkee unia, jos tätä ilmaisua halutaan käyttää. Kyseessä on mielen latentti tila, jossa tapahtuu eräänlaista unennäköä. Tietoisuus alkaa tällöin kokea ilojen ja surujen sisäisiä reaktioita mentaalisessa struktuurissaan. Tietoisuus on täten gunien sitomana mielen reaktiivisiin voimiin, kunnes koittaa hetki, jolloin on syntymässä fyysinen struktuuri, jolla on yhteensopivuus näiden mielen toimintojen kanssa. Silloin tämä mieli tulee jälleen kerran fyysisen elämän tasolle ja löytää ilmaisun näille piileville mielen haluille fyysisessä maailmassa. Niinpä se mitä tapahtuu kuoleman hetkellä, riippuu suuresti tietoisuuden kehityksestä ja siitä mihin tietoisuus samaistuu.

 Jos tietoisuus samaistuu fyysiseen maailmaan, löytää siitä eniten merkitystä itselleen ja tuntee siihen eniten vetovoimaa, silloin eräänlainen vahva side sitoo sen kuoleman hetkellä mielen toimintoihin, jotka liittyvät fyysiseen elämään. Jos tietoisuus samaistuu enemmän psyykkiseen elämään, silloin siteet ovat jonkinverran ohuemmat. Jos se samaistuu henkiseen elämään, kausaaliseen mieleen ja ylimpiin mielen tasoihin, silloin sen ei ehkä edes tarvitse syntyä fyysiselle tasolle -  vaikkakin päästäkseen tien päätökseen, saavuttaakseen täydellisen jumaltietoisuuden täytyy sen jälleen syntyä fyysiselle tasolle. Mutta nämä tietoisuudet voivat viettää pitkiä aikoja ilmentäen itseään ei-fyysisissä muodoissa. Fyysisen tason tuolla puolen on muita tasoja. On olemassa monta tasoa, joilla elävä olento voi ilmentää itseään; tämä fyysinen taso on vain yksi niistä.

 Niinpä se, pääseekö kosketuksiin Kosmisen Ytimen, Jumalaisen Läsnäolon kanssa ja havaitseeko sen, vaihtelee gunien vaikutuksen mukaan. Enemmän fyysisyyteen samaistunutta  yksilöä hallitsee staattinen voima. Mentaalisesti  suuntautunutta yksilöä hallitsee rajaguna eli muuttuva, liikkuva voima: he tuntevat tarvetta olla aktiivisia mielensä toimintojen kautta ja niinpä staattinen voima vetää heidät pois valosta. He tarvitsevat fyysisyyttä ja tämä vetää heidät pois valosta.

 Mieli jota hienosyinen voima hallitsee, pystyy parhaiten havaitsemaan  Kosmisen Ytimen, sillä on heikoin mielen toimintoihin sitova prinsiippi, ja niinpä se viettää eniten aikaa Jumalaisessa Tietoisuudessa siihen sulautuneena. Aika on pitempi ja sulautuminen on täydellisempää. Tietoisuus koetaan syvästi eikä ole unennäköä. Sitten kun on käsillä syntymän hetki joko fyysiselle tai ei-fyysiselle tasolle, tietoisuus kietoutuu jälleen mentaalisten toimintojen verkkoon ja löytää ilmaisunsa sopivan välikappaleen avulla. Mutta kun tietoisuus on samaistunut fyysisemmällä tavalla ja kun tamaguna hallitsee, se ei voi ylläpitää samaa aallonpituutta Kosmisen Ytimen kanssa ja sen pitää palata mentaalisten toimintojen sidoksiin ja uneksia siinä tilassa kunnes se syntyy uudelleen.

 K: Valitseeko mieli  jälleensyntymisessä seuraavan elämänsä vanhemmat tai elämäntilanteen?

 Varmasti pitää paikkansa, että henkilö valitsee seuraavaan syntymäänsä liittyvät tilanteen, mutta tekeekö hän sen tietoisena ja tarkoituksellisesti, siitä voidaan keskustella. Mieleen liittyneet samskarat (reaktiivisen voiman kollektiivinen kertymä) vetävät hänet ilmentyneen todellisuuden matriksin lävitse liitoskohtaan, missä nuo samskarat voidaa ilmaista. Se on melko automaattinen prosessi, eikä siihen tarvita yksilön valintaa. Mutta on tilanteita, joissa samskarat voivat tuoda esiin fyysisen ilmenemismuodon potentiaalin, ja ihminen, joka on jonkinverran tietoinen, voi kieltäytyä tuosta mahdollisuudesta. Koska suurin osa ihmisistä joutuu  eräänlaiseen unitilaan (kuoleman jälkeen) ja uneksivat vain mielen samskaroiden tuottamia unia, on useimmiten tilanne sellainen että he eivät ole tarpeeksi hereillä, jotta heillä voisi olla mielipide tästä asiasta,  ja niinpä Kosmisen Mielen avulla heidät johdatetaan automaattisesti oikeaan tilanteeseen. Mutta on olemassa niitä, jotka pysyvät tietoisina fyysisten elämien välisenä aikana ja he voivat kieltäytyä tietyistä tilanteista, jos haluavat. Tämä riippuu yksilön tietoisuuden kehittymisasteesta.

K: Mitä sanoisit ns. menneiden elämien terapioista, joissa käytetään hypnoosia, akupunktuuria tai muita menetelmiä, ja joiden tarkoituksena on auttaa selvittämään psyykkisiä ongelmia liittyen esim. pelkotiloihin?

 Nämä ovat paikallaan jos niistä saadaan hyviä tuloksia. Menneiden elämien muistot ovat varastoituneina jokaisen ihmisen tietoisuuteen ja niitä voidaan jäljittää tietyin menetelmin. Mutta näiden muistojen jäljittäminen on tietyissä tapauksissa paikallaan ja tietyissä tapauksissa ne voivat olla haitaksi. On syynsä siihen miksi ihmiset unohtavat menneet elämät, sillä niiden pohdiskelu on ajan haaskausta. Jos olit jalo kuningas tai kuningatar menneessä elämässä ja elit loistokkaasti, voit tuntea itsesi polleaksi tässä elämässä ajatellen menneitä loistoja. Mutta saatoit olla vain pesijätär; ja totta puhuen, menneen loiston ajatteleminen ei ole hyväksi. Sinun tulee toimia nykyhetkessä, jos haluat tulla paremmaksi ihmiseksi. Niinpä menneisyydessä viipyminen ei auta ihmistä.

 Mutta on olosuhteita, joissa aikaisemmin koettu trauma tai tuskallinen kokemus voidaan tuoda esiin, jotta voitaisiin avata emotionaalinen tukos, trauma joka on iskostunut mieleen tästä tai edellisestä elämästä tai jopa useampien elämien takaa ja se voidaan selvittää. Se tulee löytämään sopivat olosuhteet avautuakseen. Tuon samskaran purkamiseksi alkuperäisen syyn tuominen esiin voi joissakin tapauksissa olla avuksi. Niinpä työvälineenä prosessissa, jonka tarkoituksena on purkaa samskara, joka suuresti vaikuttaa henkilön nykyiseen elämään, se on hyvä. Se on hyvä ja tätä menetelmää tulisi rohkaista, koska se on terapian tehokas muoto, olipa trauma sitten lapsuudenaikainen  tästä elämästä  tai kuuluiko se menneeseen elämään. Niinpä sillä saattaa olla terapeuttista hyötyä ja siinä merkityksessä se on paikallaan.

 Mutta jos menneitä elämiä ryhdytään penkomaan, eläen jatkuvasti menneessä, menneiden elämien muistoissa ja menneessä loistossa, se ei ole terveellistä ihmiselle. Ja sinun tulee muistaa että jokaista muistamaasi loistokasta elämää kohden on myöskin traagisia, tuskallisia ja nöyryyttäviä elämiä. Siispä älä kuvittele että menneisyyteen pitäytyminen olisi mikään ratkaisu nykyhetkeen. Se ei ole koskaan mikään ratkaisu, ja vaikka olisit ollut huomattava henkilö tai loistava hahmo menneessä, sinun tulee muistaa että erittäin todennäköisesti että olet ollut häpeällinen yksilö myöskin. Siispä älä takerru menneeseen, se on ohi, se on päättynyt. Ja ne jotka viipyvät menneessä loistossa, joko tämän elämän tai entisen, pettävät itseään. Sillä vain nykyhetkessä meistä voi tulla loistavia. Mitä olimme ennen, se on ollutta ja mennyttä.

No oikeestaan me ei surra kuolleita vaan omaa menetystä. Mitä enemmän kuollut eläessään on vaikuttanut surevan elämässä ja mitä suuremman aukon (tyhjän tilan) poistuminen jättää, niin sitä enemmän, syvemmin ja kauemmin elävä suree. Siis surun määrä on suorassa suhteessa menetyksen suuruuteen ihan loogisesti.  :'(   

Itse kuolema on tosiaan kaunis tapahtuma, mutta tänne elämään jäävät joutuvat silloin miettimään omaa elämäänsä. Sen vuoksi minun mielestäni surusta toipuvat nopeimmin ne ihmiset, jotka hyväksyvät kuoleman elämässä ja eivät ole riippuvaisia toisesta ihmisestä. Ihmisiä, jotka läheisen kuoltua eivät lainkaan sure, on hyvällä arvauksella yhden käden sormien verran maapallolla. Tämä siis vain villi veikkaus eikä tieto.   :coolsmiley:

Kun minä kuolen, niin ruumiin saa vaikka heittää ojaan mätänemään. Sen takia mulla on elinluovutustestamentti, että joku älyäisi ottaa turhan kaman hyötykäyttöön.  ;D

:D   Sekä äitini että isäni sanoivat "eläessään" samaa, melkein samoin sanoin  :-* :smitten:
Toiveensa eivät kuitenkaan täyttyneet  :-[  No sen verran, että molemmat tuhkattiin  :)

Minullakin on elintestamentti - jos joku jotakin "vanhasta palttoostani" tarvitsee, niin siitä sitten vaan. Toki yritän pitää "koneistoni" mahdollisimman hyvässä kunnossa, niin ei jää ihan täyttä roinaa - ties vaikka maksaa tai munuaisia tarvittaisiin. Juuri äsken luin, miten paljon Suomessa on erilaisia vaarallisia myrkkysieniä (yli 50 lajia  :o ) ja maksahan siinä ekaksi hajoaa, jos sellaisia joutuu palastelemaan  ::) ???

Muuten, miten voi olla kuolemankaipuuta, kun ei ole kuolemaakaan? Pikemminkin kaipuuta "taivaan kotiin"?
 :smitten:

Hyviä ajatuksia... :smitten:

Minullakin on tehtynä elintestamentti!

Joskun kun on kaikki asiat oikeen kohillaan omaa henkistä tasapainoa myöten niin tunnen kuinka henkinen minä kaipaa kovin tuonne taivaan kotiin...
Ajatuksena että kuolema on ovi sinne uuteen... Ja eikös se ole niin että uudet mahdollisuudet aukeavat ulospäin kuin ovi.

Sitä vain en uskalla sanoa ´ääneen´koska asiasta tietämättömät pitäisivät hulluna, iloinenhan silloin pitäisi olla sydämmensä kyllyydestä eikä kaivata kuolemaa! ;D

Joo, minulla on ystävä, joka toteaa aina, että häntä ei haittaisi, vaikka hän kuukahtaisi justiinsa nyt heti. "Normaalit" ihmiset ottavat tämän aina negatiivisesti ja kauhistelevat, että "voi taivas, oletpa sinä masentunut/itsemurhaa hautovoa". VÄÄRIN! Masennukset ja itsemurhat pois ;D

Täällä myös elintestamentin omistaja! Vielä pitäisi tehdä hoitotestamentti. En vieläkään ole saanut kirjoitettua sitä, plaah....

AIVAN  :D  Syvän ja voimistavan unen kaipuu = Kuolemankaipuu  ::)

Se ON toisenlainen kaipuu tosiaan, kuin tuo kaipuu ihanaan "taivaankotiin"  ;)
 :smitten:

Näinhän se on. Sureminen on tietyllä tavalla itsekästä, mutta onhan myös luonnollista kokea surua menetettyään rakkaan ihmisen. Suhtautuminen kuolemaan noin niin kuin filosofisella tasolla vaihtelee varmasti kulttuureittain, mutta myös yksilöittäin.

Minullakin on ollut elinluovutuskortti vuodesta 1996. Jo kauan ennen siis, kun asia yllättäen liippasi myös omaa perhepiiriäni. Kiitos siis ihmiset, jotka ymmärrätte että kuoleman jälkeen emme tosiaankaan niillä elimillämme tee yhtään mitään - mutta joku toinen voi saada niiden ansiosta tärkeän "jatkoajan". :)

http://www.lahjaelamalle.net/tilaus.html

Justiinsa näin. Nimenomaan sureminen on maailman luonnollisin juttu ja suru pitäisi elää  / surra pois eli antaa sille sen vaatima aika. Joku tarvitsee suremiseen aikaa paljon ja toinen vain päivän. Surun vaatima aika on suhteessa menetyksen suuruuteen ja yksilölliseen näkemykseen kuolemasta. Kulttuurien välillä on paljon eroja, mutta myös yksilötasolla erot ovat suuret. Tässäkään asiassa ei ole oikeaa ja väärää.   :)

Taas aihe,joka on itsellä ollut myös ajankohtainen aina silloin tällöin.
Huomaan ihmetteleväni,että mitä minä täällä vielä teen?Enkö ole jo nähnyt kaikenlaista tarpeeksi.Kokenut myös.

Tuntuu,ettei tämä paikka oikein sovi edes minulle enää.Hälinää,meteliä ja ääntä.
Juoruiluja,rahan perässä juoksemista ja koskaan ei olla tyytyväisiä.
Onneksi minulla on ystäviä,joiden kanssa voi aivan vapaasti puhua asiasta.
Monet ovat sanoneet tunteneensa samoin.En sellaisille puhukaan,jotka eivät ymmärrä.
Silloin astuu kuvaan huolestuneisuus ja he sekoittavat sen masennuksesta johtuvaan itsetuhoisuuteen.
Ne ovat kaksi aivan eri asiaa.

Minulla on kyllä hoitotestamentti tehty,mutta pitäisi vielä tuo elintenluovutuskortti hommata.

Surusta olen aivan samaa mieltä,kuin te muutkin.
Kyllä minäkin itken sitä tyhjyyttä,jonka oikein rakas ystävä jättää.
Nyt vain pyrin siihen,että "viestitän" tämän loppuvan ja etenee vain tiellään surustani huolimatta.Toki näistä jo on puhuttukin.Olen myös lapsilleni sanonut,että minun kuolemaani ei tarvitse itkeä,mutta jos he tuntevat omien tunteittensa purkamiseen itkun tai vihan,tai miten kukakin reagoi,niin siitä vaan.Tunteet ulos,ettei tarvitse padota niitä ja sairastella sitten myöhemmin.

Ja tuhkaus on myös toiveeni.Tuhkan saa levittää jonnekin luontoon,korkealta kalliolta,eikä mitään kalliita uurnia.Pahvitölkissä voivat kuskata,kun kuulemma joku sellainen purnukka pitää olla.

Mutta vielä sen itsemurhatopicin etsin ja avaan uudestaan.Niin monessa kohtaa jäin kaipaamaan useampaa näkökulmaa.

Kurkkasin merkkisi tuolta allekirjoituksesta, enkä oikeastaan yllättynyt, että Kaurista ja Skorpparia sinusta löytyy. :) Itsekin nousu-Kauriina nautin hiljaisuudesta ja yksinolosta ja aur-Skorppari-mieheni taas inhoaa tungosta ihmisjoukkoja. "Erakkomerkeiksi" olen niitä nimittänyt. Omaa tilannettasi en tietenkään tunne, enkä syitä miksi juuri nyt koet niin kuin koet, mutta astrologisesti näen tuossa tietyn yhteyden.

Itselleni ei ole vielä koskaan tullut ajatusta, että olisin nähnyt maailmasta tarpeeksi. Toki tietysti olen fyysiseltä iältäni vielä nuori, mutta ovat paljon minua nuoremmatkin jo halunneet täältä pois. Ehkä se on tuo Jupiter, joka pitää elämänkaipuuta ja optimismia yllä. Tavallaan ymmärrän silti niitä, jotka kokevat maailman kurjana paikkana, mutta tavallaan taas en. Buddhan sanoin: "It is your mind that creates this world". Maailmahan on lopulta juuri niin paha tai hyvä kuin millaisena sen itse valitsee nähdä. Kenenkään kapasiteetti kun ei kuitenkaan riitä käsittämään maailman ja elämän kaikkia puolia kerralla, niin että voisi tehdä objektiivista ja analyyttistä vertailua. :)

Sanotaan myös niin, ettei "sota yhtä miestä kaipaa" - tarkoittaen kai yleisesti, että yksi ihminen ei voi suuresti vaikuttaa joukon toimintaan. Mutta jos kaikki ajattelisivat niin...ja mitäs sitten, jos itsellä olisikin joku tarkoitus, joku tärkeä rooli varattuna toisen ihmisen elämässä myöhemmin...miksi sitä juuri itse tietäisi parhaiten, milloin poistua? Tällaisia olen itse mietiskellyt. Olen tajunnut, että kaikki me olemme yhteydessä toisiimme, eikä yhtään tekoa voi tehdä, etteikö se vaikuttaisi myös toisiin. Toisaalta keskustelimme juuri työkavereiden kanssa parantumattomasti sairaan ihmisen hoidon lopettamisesta (juu, syvälliset on olleet aiheet yleisestikin tässä viime aikoina...) ja totesimme, että tietyissä tapauksissa se olisi armelias teko, mutta yksipuolisena vallankäyttönä tietysti aivan eri asia. Tärkeää olisi tietää henkilön itsensä suhtautuminen asiaan, mikä hoitotestamentilla on hyvä ajoissa ilmaista.

Hoitotestamentti löytyy muuten täältä: http://www.stakes.fi/FI/Palvelut/lomakkeet/htestamentti.htm

Täytyisi itsekin kirjoittaa sellainen.

Tuosta kuolemankaipuusta...motiivit siihen varmasti vaihtelevat nekin yksilöittäin (riippuen yksilön omasta käsityksestä siitä, mitä kuolema on), eikä esim. tuo mainittu henkinen kaipuu taivaan kotiin varmastikaan tarkoita sitä, että ihminen edesauttaisi tai edes toivoisi fyysistä kuolemaansa - ainakaan itse en ymmärrä sitä niin. Mutta ymmärrettäväähän se on, ettei jokainen ihminen näitä asioita ole tykönänsä mietiskellyt ja voisi huolestua, jos aiheen ottaisi puheeksi. Yhdistävä tekijä oikeasti kuolemankaipuisilla taitaa olla se, että kuoleman kuvitellaan aina tuovan jotain parempaa. Inhimillistä tietysti siinä mielessä, mutta onko sen "taivaan" oltava aina jossain muualla kuin täällä maan päällä?

Tottahan tuokin toisaalta on. Eikä sitäkään voi tietää hoitotestamenttia tehdessä, tullaanko sitä koskaan edes tarvitsemaan. Mutta voihan sen olemassaolo joissain tapauksissa nimenomaan omaisten oloa helpottaa, jollei kommunikaatio enää tällä fyysisellä tasolla pelaa. On tapauksia, joissa potilaalla ns. taju pelaa, mutta kroppa ei - ja toisia, joissa taas on aivan päin vastoin. Ja omaisten pitäisi tietää mikä olisi "parasta".

Vaikeita asioita...tarkoitatko kommentillasi, että hoitotestamenttia ei pitäisi tehdä, koska emme voi tietää lopullista tahtoamme etukäteen? Mutta mitäpä tekisimme ruumiillamme enää sitten, kun on jo todettu ettei se jaksa ilman apua toimia?

En nyt lähtenyt etsimäänkään,kun tässä alkoi uusi.
Se sai silloin tunteita kuumenemaankin,joten ehkä sen on parempi levätä tuolla jossain käsiteltyjen joukossa. :)

Hoitotestamentti ja elinluovutustestamentti ovat kaksi eri asiaa  :coolsmiley:

No nyt avautuivat paremmin minullekin Mika-Matin ajatukset! ;D Puhuimmekin siis eri asioista.

Elinluovutuskortista vielä sen verran, että jollei sitä ole ja jos omaiset eivät anna lupaa luovutukseen, niin todellakin voidaan heittää "hukkaan" sellaiset terveet elimet, jotka esim. kolarissa äkillisesti kuolleelta henkilöltä voitaisiin muuten ottaa "uusiokäyttöön" ja pelastaa näin jonkun toisen henki (tai siis oikeammin keho ;)). Itse olen ikuisesti kiitollinen sille täältä poistuneelle ihmiselle, jonka luovutetun elimen ansiosta oma perheenjäseneni ei kuollutkaan vielä seitsemän vuotta sitten, vaan elää ja voi hyvin. Menetys voi joka tapauksessa olla joskus edessä (tai sitten ei, jos vaikka lähdenkin itse ensin), mutta tiedän, että henkilö itsekin arvostaa "jatkoaikaansa" - eikä kysymys silloinkaan olisi ollut vain minun menetyksestäni.

 :angel: :smitten:

Minä tunnen myös erään pojan, jolle vaihdettiin sydän 10-vuotiaana (synnynnäinen sydänvika ja monta leikkausta + tahdistin oli jo plakkarissa) ja hän on nyt onnellinen nuori mies.
 :)

Haluan vielä elää voimakkaasti, oli se harhaa tai ei, sillä allaolevan tiedostan liiankin hyvin. Kai tämä oli se päivä jona ei pelkää mitään, ei työelämässä, bisneksissä, itsessään, muissa, tapahtumasarjoissa. hm.. allaoleva on sama kuin valaistuminen periaatteessa; poistuminen. Tämä kaikkihan on vain poistumisen pitkittämistä.

Energian häviämättömyyden laki.


Varsinkin viimeksi mainittu on tuttu monille meistä, ja Kryon toteaakin, että koko tämän näytelmän kannalta on tärkeää, että kynnys kuolla on korkea. Jos me nimittäin oivaltaisimme, kuinka helppo ja yksinkertainen asia kuolema on, me kaikki lähtisimme täältä pois, eikä se taas palvelisi tarkoitustaan.

Kadonneet paketitkin löytyi.

Ehkä vain se pelottaa, että olisi tylsää tai ikävää.. ehkei niin käy.

 :angel: :smitten:

En lukenut nyt edellisiä kirjoituksia,joten söhräsen tähän väliin.(anteeksi) :coolsmiley:

Osaisiko joku nyt auttaa tässä ongelmassani,joka tuntuu toistuvan jatkuvasti.Edellinen viikko taisi mennä ihan mukavasti,mutta taas tällä viikolla iski tuo tyhjyys.Tyhjyys siitä etten löydä enää ilon aiheita.Koetan katsoa luonnosta.Ovathan vaahterat yhtä värikkäitä ja kauniita kuin ennenkin,mutta jotenkin se ei tunnu enää samalta. :-[
Unessa olen melkein joka yö vanhempieni ja isovanhempieni kanssa,myös tätini.He ovat kaikki olleet tuolla toisella puolen jo melko kauan.
Edellisyönä kuljetin keväällä kuollutta kissaani pyörän takatelineellä,tai siis se ilmestyi siihen aina jostain.Heräsin siihen,kun näin hänet makuuhuoneeni nurkassa,kutsuin nimeltä,hän otti pari askelta lähemmäs ja katosi sitten.
Istuin melko hämmentyneenä sängyn laidalla ja en edes ollut varma,vaikka olisi ollut siinä. :idiot2:

Mitäs tämä tämmöinen nyt on? :uglystupid2:
Haluan palata ruotuun ja nähdä maailman sellaisena,kuin joskus aijemmin. :police:
Mikä on nyt muuttunut?Alan hermostua tähän,koska tunnen että elän vain puolittain,enkä oikein enää täysillä jaksaisikaan.
Onko taas joku uusi opittava aihe,vai liekö tästä jossain kirjoitettu?
En ole jaksanut niitä enää aikoihin lukea.
Jos jollain on selitystä tai kokemusta,niin ottaisin kiitollisena vastaan. ???

Uusia ihmisiä, terveyttä, elämäniloa, matkoja?? Nautintoa, uusia paikkoja, kauneutta? Elämänpiirin laajentumista, tietoisuuden kasvua?

Muuten miten olisi kuolemattomuuden kaipuu?

Talvellahan on vaikka mitä juhlia; tai siis nyt sadonkorjuujuhlat, sitten pikkujoulut, joulut, uudenvuoden juhlat.

Muuallapäin maailmaa luonto kukkii, mars matkaan. Mutta ensin pitää herätellä se elämisen halu.

Chandra, muistatko viime Juhannuksen - täällä foorumilla?  ;) :laugh:

Nyt on syys ja luonto hiipuu nukkumaan, me osana luontoa säästöliekille, kohti kaamosta  - aurinkolasit odottamaan kevättalven kirkkaita hankia   8)

Tiedän tuon tunteen, onhan muutos nyt syvemmilläkin tasoilla kuin vain luonnon vuodenajoissa - siksi elämän ja evoluution hyväksyntä hetki kerrallaan on ainoa keino selvitä hengissä.

SA, juuri niin: kuolemattomuuden KAIPUU ON :smitten:
 

SA.Tuossa sinun listassasi on paljon asioita,jotka väsyttäisivät ja tylsistyttäisivät vielä enemmän.
En voisi kuvitella enää lisää ihmisiä,kun en vanhojenkaan kanssa jaksa olla enää yhteydessä.Yhä useimmin on puhelimeni äänettömällä.

Olen aikani matkustellut ja ollut hyvin sosiaalinen.Juhlat ovat jo vuosia olleet minulle kammotus. :buck2:
Siksi olenkin saanut kuulla jos mitäkin arvostelua,kun ei sinnekkään,,,
Mutta miksi minun pitäisi,jos se on vaan yhtä tuskaa koko puheenpulputus.
Tiedän melko tarkkaan minne haluan mennä ja mistä saan jotain irti.

Terveyttä ja kauneutta arvostan,mutta tuosta kauneudesta jo kirjoitinkin,etten enää saa siitäkään irti muuta kuin toteamuksen.Ei synny enää sitä ihanaa lumoa,joka ennen tuli,vaikka juuri tuon väreissä palavan vaahteran myötä.Siksi tässä nyt ihmettelenkin.Tottahan tällainen ahdistaa ja muuttaisin sen heti,jos olisi minun käsissäni.Vaan kun olen miettinyt ja ihmetellyt ja vastausta ei synny.
ATHAMAARET!!!!Olisiko sinulla????

Ainoa josta saan todella nautintoa on työ,enkä sitä siksi voi edes työksi kutsua.
Kun menen hoitohuoneeseen,valmistelen sen asiakasta varten,sytytän kynttilät ja suitsukkeen ja hiljennyn hetkeksi,hmmm,,,
Itse hoidon aikana taas,kun musiikki soi hiljaa taustalla,molemmat ovat silmät kiinni uppoutuneina omaan maailmaansa.Havahdus vain jos huomaa jotain muutosta.Nenäliinan ojennus itkevälle ja taas jatkamme.
Katselen silmissäni kulkevien värien kirkkautta,joskus välähtää joku kuva,en ole enää tällä planeetalla.Se tuo nautinnon!

Ippuska,olen kyllä syysihminen,mutta kieltämättä tuo ero on huikea.
Kesäkuussa kun uusi elämän alku on niin voimakasta,se vaikuttaa syvemmin.
Lintujen poikaset ym.
Hetki kerrallaan,sinä sen sanoit.Mutta odotan sitä ihmettä,kun jonain aamuna taas herään normaalisti innostuneena jostain!Nämä päivät vain laahustan läpi,odottaen iltaa.
Sanottakoon vielä,että syön ja tulen syömään läpi elämäni masennuslääkkeitä.
Olen saanut tähän rinnalle kokeiltavaksi toisen,jonka pitäisi lisätä aktiviteettia.
Syötyäni niitä pari kk:tta,jätin ne eilen pois.Jotenkin tiedän,ettei nyt ole kysymyksessä masennus.Sen kyllä tunnistan,siitä ei voi erehtyä. :'(  :knuppel2:

Ehkäpä tämä kaipuuni jonnekin muualle,eteenpäin,jää ikuiseksi arvoitukseksi.
Mutta syvää se on ja minulle niin tuskaisen totta.
Kiitos vastauksista silti.Kyllähän sekin ilahduttaa,että joku yrittää valottaa,mistä voisi olla kyse. :smitten:

No, sori että koetin auttaa. En osaisi kuvitella elämää, jossa työ vain toisi iloa, se lähinnä väsyttää (siis silloin kun vetää 2-5 erilaista projektia, joista haluaisi keskittyä ehkä kahteen). Mutta siksipä voi joskus koettaa ymmärtää kauriin katsantoa??

Tosin jos pitää syödä lääkitystä, silloin tuon kai ymmärtää, en osaa kuvitella ettei kauneus, matkat, huvittelu ja mukava seura toisi iloa. Siis painotuksella, mukava seura, ei kuka vaan.

Nyt pitää ottaa huomioon meidän foorumilaisten ikäerot.
Tuo kaikki on joskus nuorempana tuottanut tyydytystä ja iloa,ei enää.

Et tainnut lukea työni laatua?Kerroin mielestäni sen niin,ettei siinä suinkaan ole mistään projekteista kyse,ainoastaan olemisesta tietyssä tilassa.Vapaudessa ja kevyessä ajattelemattomuudessa.

Miten sen nyt ymmärrät paremmin,jos puhun lääkityksestä,MASENNUSLÄÄKKEISTÄ?
Diabeetikot tarvitsevat insuliininsa.Minun nuppini ei kehitä tarpeeksi serotoniinia,joten sitä pitää ottaa purkista.
Kyllä pari kk:tta menee ilmankin,mutta puute alkaa sitten näkyä valtavana väsymyksenä ja haluttomuutena.
Olen asia vihdoin kantapään kautta oppinut ja hyväksynyt.Toisaalta en taas sekoita päätäni alkoholilla,joka tuntuu olevan paljon hyväksyttävämpää kuin masennuslääkkeet.Tietämättömyyttäkö?

Kiitin kyllä lopussa sinua ja Ippuskaa.Mutta eiköhän me jätetä tämä keskustelu nyt tähän.En halua lähteä kinastelemaan,joten anteeksi jos pahoitin mielesi.

Siis, taas kerran en loukkaantunut.

Yritin vaan piristää. En usko että koskaan missään iässä jätän matkailua, kauneutta ja hyvää seuraa.

 :)

YES!!!!!!
Löysin sen,löysin sen ja löysin sen!!!!
Jaa minkä?No,syyn olotiloihini.Tulen juuri ulkoa ja voi miten kauniita vaahterat taas olivatkaan ja miten ihanasti lämmin syystuuli tuuletti kasvojani.Äiti maa ammensi suoniini elämäniloa ja olo on niin kevyt! :smitten:

Eilisen päivän käytin itseni tonkimiseen.Mitä ihmettä minä nyt koen?Miksi haluan jättää kaiken?Miksi elämä tuntuu hyvältä kirjalta,mutta jo niin tuhansia kertoja luetulta,ettei ole järkeä avata sitä enää. :-[
Mietin mitä olinkaan ajatellut katsellessani vaahteraa ja luontoa?Ja niin löytyi ensimmäinen avain.Olin ollut hyvin surullinen siitä,kuinka kauan tämä enää on totta.Jäätiköiden sulamista ja poikkeuksellista kesää täällä kotomaassakin.
Joku aika sitten juhannusruusu oli täydessä nupussa! :o

Soitin pitkän puhelun sielunsiskolleni.Jostain syystä kaikki viestintävälineeni ovat olleet rikki ja viimeisestäkin unohdin pin-koodin.Auto rikki,en pääse minnekkään kauemmas ystävien luo.Jopa oven kahvat ovat jääneet käteen.
Mietimme molemmat syviä ja voimakkaita tunteita ja unia,joita käymme läpi.Ikään kuin kertaisi elämänvaiheitaan.
Päädyimme siihen,että hän lähettää minulle energiaa ja katselee mitä näkyy.
Jottei tarinasta tule kirjaa,niin hän oli nähnyt mm.vanhan oven,jonka olin sulkenut.Minulla syttyi heti! :D
Olen jo pidemmän aikaa nähnyt ihanan kirkkaan oven ummistaessani silmät,sen väleistä loistaa uskomattoman kirkas valo,mutta se on suljettu.En ole nähnyt siinä kahvaa,vain tuon oven.
Mutta yhdessä nämä näyt toivatkin aivan selkeän vastauksen.Olen välitilassa,jossa kaikki vanha ja kaavamainen,rasittava ja huolta tuottava,saa tunteet jylläämään kohtuuttoman voimakkaina.
Minä reagoin näin aina muutoksiin,mutta tämä on ollut voimakkain.

Olin nukahtanut hoidon aikana ja jossain välissä heräsin siihen,että ajattelin hoidon olevan tosi pitkän.Nytkö hän vasta lopetti.Unessa minulle vain sanottiin:ETSI ILO!
Ei se eilisen illan aikana vielä selvinnyt,mutta tänään on asiat kummasti loksahdelleet paikoilleen.IHANA,IHANA MAAILMA TAAS! :smitten:

Tuosta kvanttihypystä,,,Kiukuttelin siitä,että paremminkin laahustamista ja ryömimistä tämä on kuin mikään hyppy! :tickedoff:  :tickedoff:

Juu,kärsivällisyyttäni taas koeteltiin,mutta oli se kuulkaa synkkä kuilu!
Mahtavaa olla taas tasaisella maalla! :smitten:

Ihanaa!  :angel: :-* :smitten:
 :smitten:

Hienoa! :smitten: Ei ehkä mennyt tämäkään "esikäsittely" tässä ketjussa hukkaan. :)

Ihanalta ja hienolta tuo ratkaisu minustakin nyt tuntuu,että kiitos myötäilosta Ippuska ja Ajatus! :D  :-*

Ja jos osaisin kaikissa asioissa elää hetki kerrallaan,en joutuisi näin valtaviin tunnekuohuihin.Oli kerta kaikkiaan pakko selvittää mistä on kyse.
En halunnut enää yhtään hetkeä viettää siinä kammottavan lamaannuttavassa,ilottomassa tuskan tilassa.Mutta jokaisella on omat keinonsa.
Joten siinä olit Ippuska aivan oikeassa ja tavallisesti elän vain tätä hetkeä.
Vaikeuksien kasvaessa vuoreksi,ei se enää onnistu.Silloin antaudun ensin,sitten vihastun,turhaannun,itken ja muut mahdolliset ja mahdottomat tunteet päälle.
Silloin olen itseni suhteen sokea,kunnes en jaksa sitä enää.

Silloin nousen kapinoimaan ja peräänkuuluttamaan oikeutta pysyä omassa keskuksessani.Avun saa pyytämällä tälläkin tavalla,mutta olisi se maltti toki valttia näissäkin asioissa. ;)

Se vain kuulosti niin tutulta  :-* :angel: :smitten:
 :smitten: