Astro Foorumi

Teki mieli kertoa eilisiltaisesta kävelyretkestäni päivän sateiden jälkeen, kun olin koko päivän joutunut sisällä olemaan ja koko kehoni suorastaan kiljui raitista ilmaa ja rentoa kävelyä mukavassa seurassa (=koira). Ilma oli syksyisen kostea ja happirikas, kun kuljin kumpparit jalassa joenrantaa pitkin. Koivujen lehdet olivat jo hieman kellastuneet, pureskelin kuivunutta heinänkortta ja pysähdyin välillä ihailemaan tummaa virtaavaa vettä sen soljuessa eteenpäin, kohti suurempia vesiä.

Taivas oli edelleen kauttaaltaan harmaiden pilvien peitossa, mutta se ei ollut tasaista harmaata vaan tummien ja vaaleiden pilvien läikittämää. Käännyin länteenpäin, jonne aurinko laskee. Mietin aiemmin lukemaani viestiä kolmannesta säteestä kun pilvet aukesivat. Matalammalla olevat pilvet jäivät korkeaksi harjanteeksi taivaanrantaan ja korkeammalla olevat tuntuivat siirtyvän vieläkin korkeammalle, jolloin niiden väliin repesi valtava poikittainen halkeama, josta näkyi sininen taivas.

Se sininen oli niin sinistä kuin vain pilvetön taivas voi olla ja aurinko jäi alhaalla olevien pilvien taakse, tunkien valoaan ylhäällä olevan pilviverhon pohjalle. Valo siivilöityi vuoristomaisen alapilven takaa upeasti. "Vuoriston" keskellä oli korkea huippu, jonka takaa säteet levisivät pilvipohjaan ja valo muodosti varjoja monttuihin ja kirkkautta kumpareisiin.

Vaikka taivas olisikin pilvessä tänään,
Säteilevää päivää teille!

Niimpa, maailmamme on kaunis jos haluamme nahda taman kauneuden vaikkapa synkkien pilvien peittaessa taivaan.
Tiedammehan, etta pilvet menevat pois ja aurinkohan paistaa uudelleen-ja kaikille.
Tassahan on juuri se tarkein asia, nahda jokapaivaiset hyvat asiat ja korostaa niita, silloin ei kiinnita huomiota vahemman hyviin...

Maailmamme on niin kaunis, että välillä sattuu (hyvällä tapaa) sydämeen ja tulee pakahdus  :smitten: Vaikka se on myös rumuuttakin täynnä  :'( ja lähinnä ihmisen omasta toiminnasta johtuen...
Olin lasten kanssa metsässä eilen kanttarelleja keräämässä... mentiin nenä pitkällä, kun metsässä tuoksui sienet, sammaleet, märkä maa ja maahan pudonneet lehdet  :D
Ihasteltiin lehtien väriloistoa ja sammaleelle pudonneena niiden kauneutta vastaväreistä huolimatta  ;)
Tassuteltiin kiven päällä jossa sammalta oli niin paksulti, että nuorimmaista se ulottui polveet ja sekös ensin pelotti, mutta nauruksihan tuo muuttui kun mietittiin nukkuuko siinä metsätonttu  :angel:
Istuimme pienen lammenrantaan metsikön reunassa, katselemaan naapurin viimeisiä peltotouhuja ja yksi lapsistani huokasi tahtovansa rakentaa siihen oman talon  :)
Nyt tänään on hyvä muistella eilistä upeaa päivää, kun vesi menee vaakatasossa ja on KYLMÄ!  :(

Samoja tunteita täällä!

Tein viime viikonloppuna ukkoni kanssa retken ruskaiseen Lappiin aina Sallatunturille asti kipuen, Kuusamossa vaelsin myös sen Pienen Karhunkierroksen. Oijoi!

Mutta eniten nautin hiljaisista teistä niitä ajellessa ja imiessä silmieni kautta sieluun saakka sitä luonnon kauneutta. Otin kovasti kuvia. Ukko meinasi jo hermostua, kun tuon tuosta pysäköin autoni.

Kauneus on jotakin ravintoa jollekin osaa kehoamme!  :smitten:

Kävelin taannoin koulusta kotiin metsäistä tietä ja sattui olemaan ensimmäinen ihana syyspäivä aikoihin. Muistui mieleen se, miksi pidän syksystä niin. Luonto tarjoaa niin henkeäsalpaavan kaunista katseltavaa.

:)

A

Lainasin tähän itselleni tänään tulleen Päivän ajatuksen

Okei. Tein saman kävelylenkin kuin 16. päivä, josta kirjoitin tuon aloituksen. Nyt oli taas pilvinen päivä, muttei sateiden jälkeen ja kellonaika oli aiempi. Taivas oli kuitenkin lähes täynnään pilviä pienine pilkahduksineen kirkasta taivasta siellä täällä.

Sattui että mietin taas tätä foorumia, ajatusta ja säteitä ja sitä edelliskertaa, jolloin se säteily pilvien alapintaa pitkin sai minut hurmioon. Aurinko alkoi tunkea säteitään pilvenraosta, valaisten kellastuneet puut hohtaviksi. Tuli tunne, että se on minua varten, se valo. Kun sitten olin kohdassa, jossa reittini kääntyi kohti aurinkoa, niin aurinko valaisi täydellä terällä pilvien välistä niin kauan kun kuljin sitä kohti. Minä kävelin peltotietä - ja hymyilin - taidan hymyillä vieläkin.