Astro Foorumi

Tunnustan olevani hieman kireähkö ja poissa keskuksestani.
Monet tunteet myllertävät mieltä. :'(  :idiot2:  :knuppel2:  :tickedoff:  :police:
Tuossa lähistöllä olevalla hautausmaalla tapahtui viikolla jokseenkin kuohuttanut asia.
Hautojen häpäisy.
Olen monenlaista kokenut ja nähnyt,mutta näitä en ole ymmärtänyt koskaan.
Siis motiivia? :uglystupid2:
Jos vihan kohde on kirkko,niin rohkeasti keskustelemaan asiasta vaikkapa jonkun papin kanssa.
Kun itse aikoinani erosin kirkosta seurakunnan varojen käytön mielestäni hyödyttömiin kohteisiin,halusin keskustella asiasta kirkkoherran kanssa,vaikkei olisi tarvinnutkaan.
Rohkeuden osoitus? :idiot2:
Yksivuotiaskin kykenee repimään kukat haudoilta ja tuhoamaan tuoreet kukkalaitteet.
Hyöty? :idiot2:
Ei sitten minkäänlaista.En tajua.
Onneksi en osunut paikalle heti tapahtuneen jälkeen.Vanhempieni hautaristin päälle oli asetettu muovinen lehmän pää.Näin sen kyllä lehdestä ja se teki jo tarpeeksi pahaa.
Miltä sitten tuntuikaan omaisista,jotka olivat juuri edeltävänä viikonloppuna hautaan saattaneet rakkaan omaisensa.
En voi sitä edes kuvitella.
Kaikki kukkalaitteet oli revitty,heitetty ympäriinsä ja viety eri paikkoihin.
Jää varmaan rakkaan läheisen hautajaisista päällimmäisenä muisto tästä tapahtumasta.
En tiedä miten suhtautua asiaan.Olo on jotenkin niin turhautunut ja voimaton.
Paikalliseen lehteen nyt voin ainakin kirjoittaa omalla nimelläni ja olen valmis vapaaehtoiseksi valvojaksi,jos tästä tulee toistuva ilmiö.
Elikäs pyydän etukäteen anteeksi,jos lähipäivinä käyn vähän kuumana.
Yritän olla purkamatta sitä kanssakirjoittajiin. :-\

Olen joutunut samanlaisiin tilanteisiin taalla eri uskontojen kanssa-enka voi ymmartaa tapahtunutta-onko ihmisissa niin paljon vihaa toisiaan kohtaan-vai onko turmeleminen nuorille joku uroteko?
Mita se antaa paitsi lisaa vihaa, vihaa, vihaa...

Tulin niin surulliseksi luettuani tuosta  :'(

Onko mikään enää pyhää? Sitä olen miettinyt useinkin törmättyäni ihmisiin, joiden väliinpitämättömyys toista ihmistä, toiselle tärkeitä asioita ja omaisutta, eläintä, arvoa tai instituutiota kohtaan tuntuu olevan lähes olematon. Ikäänkuin nykymaailman trendi yhä laajemmin olisi "minä, minulle, minun", eikä millään muulla olisi merkitystä.
Ajattelemuuttahan se usein on, mutta miten julmaa sellaista. Jotkut heräävät myöhemmin ymmärtämään ja osaavat katua tekojaan. Jotkut eivät. Vahinko on joka tapauksessa jo aiheutunut.

Niin surullista...

Chandra, anna tunteiden tulla, olla ja mennä. Viha on ymmärrettävää. Suru on ymmärrettävää. Turhautuminen ja voimattomuus ovat ymmärrettäviä. Mutta älä anna niiden rikkoa itseäsi sisältäpäin. Aika parantaa haavat, vaikka arvet usein jäävätkin.

Kiitos teille Diamond ja Minerwa!
Asia voi sivusta luettuna tuntua pieneltä,mutta ymmärsitte,miten se yksilöä koskettaa.
Meillä sattuu olemaan ainoa valurautainen risti ns.uudella puolella.
Isälläni oli rautavalimo ja siellä tehtiin kaikki käsityönä.
Halusimme vaalia hänen muistoaan tuolla ristillä,joka kertoi hänen elämäntyöstään.
Veljeni valoi sen ja minä tein anomuksen,sillä sen asettaminen piti erikseen anoa seurakunnalta piirroksineen.Olimme iloisia kun lupa saatiin.
Nyt ei ole enää koko valimoa edes rakennuksena olemassa,eli mikään ei korvaa tuota ristiä,jos joku sen päättää kaataa.Se ei ole niin vahvaa materiaalia,etteikö voisi katketa.

Kyllä,tein eilen vielä illalla työtä asian kanssa.Ajattelin että kunpa minulla olisi tilaisuus löytää yksi tähän osallistuneesta ja jutella hänen kanssaan.Kertoa miltä se tuntuu ja keskustella riitelemättä.Kysyä mitä ajattelisi jos kysymyksessä olisivat omat vanhemmat,isovanhemmat,sisar tai veli,tai vaikka oma lapsi.
Ehkä siten saisi toiset enemmän ymmärtämään.
En aijo jäädä vihaan,enkä sitä enää tunnekaan.Surumielisyyttä vain ja kiitollisuutta etten osunut paikalle tuota hävitystä katsomaan.
Siskoni on nyt käymässä siellä ja katsomassa mitkä ovat perjantain jäljet.Minä menen huomenna.Toivon kuitenkin,että tämä olisi vain yhden kerran "joukossa tyhmyys tiivistyy"juttu.
Ja tuo perhe,joka koki tuon kukkalaitteiden tuhoamisen,,,
He ovat mielessäni ja toivon heidänkin jotenkin saavan tuon kuvan joskus mielestään.

Diamond!
Heti isäni kuoleman jälkeen,lähdin äidin kanssa tammikuussa -90 ensimmäiselle ulkomaan matkalleni ja kuinkas ollakkaan,valitsin kohteeksi Israelin ja siellä Eilatin.
Äiti vähän pelkäsi aseita,jotka olivat niin näkyvästi esillä rannoilla ja kaupunkikuvassa muutenkin.Minulle nuo miehet ja naiset kertoivat,etteivät saa jättää asetta edes yöksi.Ilmeisesti armeija aikaa.Pidin kuitenkin ihmisistä ja kaikki näyttivät niin kauniilta silmissäni. :)
Eritoten lapset tummine hiuksineen ja silmineen.Myös lasten vaatteet olivat aivan ihastuttavia.
Jerusalemin matkalla turistibussia oli kivitetty,mutta emme olleet siellä mukana ja minulle jäi pelkästään hyvä muisto matkasta.
Haluaisin joskus uudelleen kokea sen. :smitten:

Haluaisin tuoda tähän vielä yhden kannan. En tarkoita mitenkään vähätellä tapahtunutta ja yhdyn ylläoleviin kirjoituksiin. Mielestäni kuitenkin kysymys on myöskin nuorten lisääntyneestä pahoinvoinnista, mikä ei oikeuta tietenkään moiseen mutta muistuttaisin että ihminen saattaa ajautua ääritekoihin (vaikkakaan tälläinen tuskin on kaikille sellaistakaan, saattaa olla välinpitämättömyyttä tai mitä tahansa muutakin) jollekin nämä ääriteot ovat kuitenkin avun huutoja "huomaa minut, minulla on paha olla" joista jopa toivotaan sitä kiinni joutumista. Kun pahaa oloa ei osaa kanavoida parempiin kohteisiin se ilmenee näin vrt. esim. nuorten itsensä viiltely kuten joku jossain kirjoitti "sen tuoman kivun tarkoitus on havahduttaa siihen että on edes olemassa" . Nyky yhteiskunnasa kun joka puolelta puristavat paineet ja odotukset pusertavat kasvavaa nuorta, jokaisen potiessa kasvukipuja omalla yksilöllisellä tyylillään näiden ilkitekojen yksi tarkoitus on mielestäni herättä aikuisia huomaamaan heidän ongelmiaan.

Toivon että asian tämä kanta otettaisiin myös huomioon. Se ei tee siitä hyväksyttävämpää, mutta kaikki me olemme olleet ja läpikäyneet nuoruuden kasvukipuja, kukin tavallaan.

No minä jos kuka tietän tuon seikan,josta Manna kirjoitit.
Jokainen,joka on lukenut kirjoituksiani kahden vuoden ajalta,tietää että minulla on poika,joka narkomaani.
Olen työskennellyt Walkers nuorisokahvilassa ja vienyt nuoria myös psykiatriseen hoitoon.Monta itsensä viiltelijää tunnen ja jäljet ovat syviä.
Omaa tuskaani purin aikoinaan tatuointeihin.Ymmärsin sen vasta nyt vanhemmalla iällä.
Kun kipu oli fyysinen,unohtui henkinen pahoinvointi.
Olen kirjoitellut vankiloihin muillekin kun pojalleni.Suunnannut voimavarojani juuri pahoinvoiviin nuoriin,sekä jo vähän aikuisempiin ja yhä osa soittaa minulle,kun on paha olla.
MUTTEN KOSKAAN OLE TÖRMÄNNYT NÄIHIN HAUDANHÄPÄISIJÖIHIN.
Siksi tuossa aijemmin kirjoitinkin,että haluaisin keskustella yhden tällaisen kanssa.
Yleensä nuoret tekevät näpistyksiä,rikkovat ikkunoita ja katuvaloja,käyttävät runsaammin alkoholia kuin hyvin voivat nuoret,siirtyvät huumeisiin jne.

Näilläkin on kuitenkin hierarkiansa,jotka tuomitsevat vanhuksiin,lapsiin ja yleensä tyttöihin/naisiin kohdistuvat väkivallanteot.Tappelevat kyllä keskenään.
Tällaiset teot,joissa ei rohkeus tule mitenkään esiin,luokitellaan rikollisten keskenkin alakastiin.
Kiinni jäämistä ja sen kautta tulevaa "kunnioitusta"kohtaan tarvitaan teko,joka on tuottavaa,vaatii jonkin asteista rohkeutta (lue tyhmyyttä) ja josta hyötyvät kaikki.

Menisin sovitteluun,jos ko tekijöistä joku kiinni jäisi.Haluaisin keskustella ja näyttää miltä minusta tuntuu.Pelkkä sakko ja ehdonalainen tuomio eivät paranna kenenkään pahaa oloa.Toivon että mahdollisemman moni rikoksen kohteeksi joutunut,menisi myös sovitteluun.Siitä voisi olla apua enemmän kuin vuosista vankilassa ja ehkä monen nuoren rikollinen tie jäisi "uhrin" kohtaamisen jälkeen siihen.

TIGRINUM! :'(
Hautausmaa tai puisto,ei sillä ole merkitystä,missä teko tapahtuu silloin kun on kyse meille rakkaista omaisista ja kohde on sellainen,ettei sitä millään rahalla voi korvata.
Noihin istutuksiin kuten tuohon ristiinkin kätkeytyy meidän muistomme rakkaista ihmisistä ja tavoista,joilla yhdessä olemme olleet todistamassa meille jotain tärkeää.
Ei ole enää sama asia,teettääkö ristin,tai ostaa kiven vanhan tilalle.
Uusi puu ei ole sama,joka on ollut juuri tuossa tilaisuudessa.

En hyväksy mitään rikollisuutta,vaikka pyrinkin näitä ihmisiä auttamaan.Yritän vaikuttamaan siten,että saisivat elämäänsä tukea ja hieman itsetuntoa,jolloin ei tarvitsisi typerillä ja päättömillä teoilla etsiä kyseenalaista huomioita.
Nuo jotka ovat jo vanhempia,katuvat syvästi tekojaan,jotka ovat humalassa tehtyjä.
Tietävät tyhmyytensä ja koska eivät niitä kestä,pakenevat päihteisiin.

Tuo hautausmaalla tehty teko oli kyllä harkittu,ei hetken mielijohde.Siitä osoituksena jo lehmän pään hankinta.
Ei ole enää kovin mukavaa piipahtaa hautausmaalla,kun saa mennä siinä pelossa ,mitä siellä taas on.
Istun vaikka yöt läpeensä sen ristin alla,jos tämä onkin jonkun ryhmän vakituiseksi toiminnaksi osoittautuvaa.

Osanottoni  :'(

Tiedän miltä tuntuu kun läheisen hautaan tai vaikka muistopuuhun kajotaan.
Se on hyvin herkkää aluetta.

Hautapaikkahan on vain symbolinen muisto lähteneestä. Koskaan ei tiedä, milloin maiden päälle rakennetaan taloja tai joku laittaa maat muuten ihan uusiksi. Se se vasta häpäisyistä pahin etkä mitään mahda josset sitä ikuisesti omista.  :buck2:
En silti hyväksy hautapaikkojen tuhoamista ja kuolemanpilkkaa

Sehän on jälkenjääneille se hauta. ei sunkaa kuollutta varten. minusta.