Astro Foorumi

Otetaanpa tässä uudelle vuodelle jotakin purtavaa ja purettavaa.  :knuppel2:

Nimittäin TUNTEET  :smitten: :tickedoff: ;D >:( :-[ :'( :knuppel2:!!!

Astrologi-Seppo teki nimittäin minulle aivan hurjan luonneanalyysin tunteineni kaikkineni. Miten ihmeessä sitä on yleensä selvinnyt elämässä!

Mihin tunne teitä kuristaa, lyö, jää jäytymään? Miten sitä purkaa, ymmärtää?

Jotkut sanoo, että 'järki se on mikä jyllää'. Minä sanon, että 'tunteet ne siellä enemmän'. On järkevää kun kahmit rahaa, mutta on järjetöntä esim. rakastaa. Tunteet arvomitoissa on aina alapäässä. Kuka uskaltaa ne nostaa arvoonsa?

NIINPÄ!  Ihmissuhteiden kanssa etenkin sitä joutuu kamppailemaan järjen ja tunteiden kanssa...
Minun elämässä pyörii ihminen; järjellä ajatellen tiedän että suhteesta ei yksinkertaiseti mitään tule mutta tunteet tekevät jatkuvasti tepposet...
Ei helppoa ollenkaan!

Voi metsätonttu, esitit vaikean kysymyksen.Olen voimakkaasti tunnepitoinen ihminen, mutta toisaalta olen myös järkevä ja pyrin aina jollain asteella kontrolloimaan tekojani.Ikuinen ristiriita joten olen nyt vanhempana tehnyt sellaisen kompromissin, että annan tunteitteni vaikuttaa aina jos siitä ei nyt maata kaatavaa murhetta tule ja järkeä käytän silloin kun se on ainut järkevä keino.Jos tunteet ja järki riitelee, järjen käyttö tekee pahan olon, mutta tunteen käyttö tuo ihanan olon.Ei kait nyt kukaan voi olla täysin tunteeton ?????? :coolsmiley:

Tunteet? Joo, joskus iskee sellaisia kiusallisia tiloja... tiättekste tekisi mieli vaikka suuttua jostain koska jokin sanoo että tilanne saattaisi periaatteessa olla loukkaava, mutta se on hyvien tapojen vastaista ja muutenkin sopimatonta joten en voi, ja sitten ottaa päähän niin pirusti että vaihdan puheenaihetta tai menen pois. Todella yleinen on just tämä, että nyt mulle riitti ja menen tekemään jotain rakentavaa kuten nostamaan punttia.

Joo ja suhteista ei tule pidemmän päälle juuri mitään, en tykkää joutua kohtaamaan toisen vuodatusta ym. ja yleensä en vaan näe mitään järkeä nähdä vaivaa suhteiden ylläpitämiseksi jos järkipohjainen merkitys menee (tunteen varassa en niitä edes aloitakaan.) :-\

CorvusLeon  olen elänyt suhteessa lähemmäs 30 vuotta eikä minun ole kyllä koskaan tarvinnut mitään "vuodattaa"  ;).Tunteet ovat eleissä, teoissa ja ilmapiirissä esim. nauravissa silmissä .... ihanaa  :smitten:

CorvusLeonis, etkä sinä ollutkin se rohkea strippari galaksien palatsissa?
Ne olivat hienot juhlat ne!

Mutta mitäs piilottelet, olet yhtä kehno purkaan tunteita kuin vastaanottamaan toisen (Oletkos kateellinen, kun toinen osaa purkaa ;)?). Uskallatko sanoa toiselle: "Sinä loukkasit nyt minun tunteitani"? Tai 'saanko kertoa miltä minusta tuntuu'?

Taiska, suo anteeksi, nyt menee vähän ohi, mutta tuo 'vuodattaa'.
Mitä se sinun mielestäsi on?

Elämänilolle toivon avoimuutta ja rohkeutta selvittää ne tuhannet tunteet, joita olen hänen sanojensa takaa lukenut! Toivon, että kaikki voimme tukea toisiamme!

Toinen hyvä kirja, joka oli ystäväni suurimpia tukiesineitä hänen taistelussaan, oli 'Tietoisuus on voimaa', kirjoittajasta en ole varma oliko Sanya Roman vai se toinen...joku varmasti muistaa.

En voi mitään, tunteileva rapu ja paljon muuta kun olen, alan nyt kokea kaikkien em. tunteet.  :'(

Mutta ei huoli. Jotenkin uskon, että kun toiset tunteilee, siinä purkautuu omiakin. Jotenkin se helpottaa.

Surkeasti. :2funny:

"vuodattaa" oli lainaus Corvus Leonin sanoista ja minulle se tuo eittämättä mieleen sellaisen ihmisen joka purkaa tunteitaan ns. "vuodattamalla". Voitko ymmärtää paremmin ? :)

Niin. Ymmärrän, että vuodatus voi olla esim. kyynelehtimistä, puhumista omista tunteistaan eli purkautumista. Pitäisi siis kysyä Corvus Leonilta samaa. Siis miksi vuodattamisella on jotenkin negatiivinen leima? Miksi sitä ei kestä, jos toinen vuodattaa? ???

Oikeastaan, Corvus Leonis, minun pitää pyytää sinulta anteeksi! Et ole suinkaan kehno purkamaan mitään. Sinähän kerroit hienoja asioita. Uskalsit puhua juttuja, johon varmaan moni yhtyy. Kiitos sinulle!

Ehkä se että kaikki eivät kestä ns. vuodatusta eli tunteista puhumista sen paremmin myönteisessä kuin kielteisessäkään muodossa johtuu siitä että kaikki eivät koe sitä tarpeelliseksi ja varsinkin jos ajattelee järkiperäisesti, niin monesti se ns. vuodatus itsestään selvistä asioista tekee jopa kipeää tai saa ihmisen joka ei niin ajattele aivan sekaisin  :).Näin minä olen asiasta ajatellut, koska tiedän paljon ihmisiä jotka tunteista puhuttaessa sanovat :"Anna olla, en halua puhua siitä !"

Taiskalle!

Eli emme kestä toisen vuodatusta. Miten pysymme terveenä, jos ei voi 'vuodattaa' jos nyt tässä tarkoittaa tunteiden purkamista, jos ei ole ketään joka kestäisi. Siis terapeutit, psykiatrit ovat hyvin tarpeellisia. Pitää maksaa, että saa vuodattaa?  Ollaanko tultu tähän?

Ehkä minä uin itse niin syvillä tunteen vesillä, etten voi koskaan antaa kenenkään olla vuodattamatta. Olen jopa joskus vihainen, kun toiset sanoo, että puhutaanpa nyt todellisuudesta, todellisista asioista. Ja kun tiedän nuo toiset, niin voi, miten paljon siinä juuri se 'todellisuus' laitetaan syrjään ja piiloon. Olen ehkä väärässä, hukassa tai missä milloinkin, mutta juuri tunteet ovat minun mielestäni todellisuutta paljon enemmän kuin se arki-fyysis.

Herkistän aina korvani kun toinen puhuu tunteista. Kyllästyn ja puren kynsiäni, kun istun seurassa, missä käydään suku läpi, vanhat jutut ja kaupan tarjoukset.

Jopas tuli vuodatettua! :tickedoff:

Se on vain asia joka meidän on hyväksyttävä, että ihmiset ovat erilaisia ja ainakin minulla on sellainen onni, että lähelläni on myös ihmisiä joiden kanssa voin puhua tunteistani ja yleensä kaikesta mikä mieltäni painaa.Ei sellaiselle ihmiselle tunteiden puhumisesta ole mitään järkeä joka ei niitä ymmärrä tai niistä välitä  :'(.Siinä kiusaa vain itseään  :-\

 :coolsmiley: 
               Tunteet - nuo kiusalliset vaahtoKIKKAREET meren pinnalla!!

Kai se on sitäkin että keneltä niitä tunteenpurkauksia kuulee. Kyllä mä yleensä kavereille korvaa kallistan muodon vuoksi, vaikken oikein jaksa minkäänlaista tilitystä. Itselläni on lisäksi tapanani heittelehtiä maanisen hilpeyden ja stooalaisen vakavuuden välillä, mitä kukaan ei juuri ymmärrä.  ::)

[quote .Ei sellaiselle ihmiselle tunteiden puhumisesta ole mitään järkeä joka ei niitä ymmärrä tai niistä välitä  :'(.Siinä kiusaa vain itseään  :-\

Taiska, olet oikeassa. Juuri tällaiseen olen raukka joskus haksahtanut ja kiusannut itseäni. Joskus ei tahdo uskoa toisen kylmyyttä tai toisen itsesuojeluvaistoa. Tai sitä jos on itse kuunnellut toisen vuodatuksia, niin ei se päde että itse saisi tehdä joskus samoin. Yhyy! :'(

Mutta ainakin siinä jotakin oppii.

Elämänilon mainitsema Tommy Hellstenin Elämänparadoksit-kirja  on ollut minunkin opaskirjanani viime vuosina.      :smitten:                                     Ja niin totta: Lapsuudesta kaikki johtuu...
Sitä aikuisena ajattelee, että lapsuus on ollut turvallinen, hyvä ja sitä on oikeasti saanut olla lapsi. Mutta miksi sitä aikuisena niin monasti törmää tilanteisiin ja/tai ihmisiin, joiden kanssa tulee paha tai muuten kummallinen olo?
           :(        :o         >:(            :tickedoff:

Aikoinaan luin jostakin, että pitää mennä syntymähetkeen asti, jotta saisi selvyyden, mitä on tapahtunut - enkä oikein ymmärtänyt miten voi mennä niin pitkälle, kun eihän sitä VOI millään muistaa...         ???
Aiemmin olin aina pitänyt itseäni "järki"ihmisenä, joka ei paljon tunteile. Muistelen, etten alle kaksikymppisenä paljon itkenyt. No, miten olisin voinutkaan, kun tunteet oli pakattu kivikovaksi möykyksi kurkkuun ja koko kroppaan. Sitten alkoi itsen opiskelu: itkemään piti ihan opetella, ja sen jälkeen en ole paljon pidätellyt...      :'(

Vuosien aikana luin psykologista kirjallisuutta (mm. monta Tommy Hellstenin kirjaa), ja vaihdoin asuinpaikkakuntia ja työpaikkoja. Kerran osuin sellaiseen työpaikkaan, jossa "roolileikkinä" kävin läpi lapsuuteni neljä ensimäistä elinvuotta. Työkaverit "esittivät" niitä ihmisiä, joiden keskellä olin varttunut: oli vanhemmat, isoäiti, sisaret, naapureita jne. Monesti oli melkoisen skitso olo, kun päässäni seurasin kahta näytelmää. Siellä työpaikassa opin tietämään, mitä pelko on...   Neljän ikäisenä monet lapset kertovat, mikä heistä tulee isona: äidin kaltainen tai sitten ei äidin kaltainen, lastenhoitaja jne. "Neljän vanhana" minä lähdin tuosta työpaikasta...

Olen siinä onnellisessa asemassa, että vanhempani elävät vielä, joten minulla on ollut mahdollisuus kysellä syntymästäni ja ajasta heti sen jälkeen. Sillä on merkitystä. Sisarsuhteista ja vanhempien/isovanhempien suhteista - sieltä löytyy draamaa.
Noina vuosina minulla oli kaverina "herätehankintana" hankittu, nyt jo edesmennyt, Bruno-koira.   :smitten:         Ainoa heräteostos, jota en ole katunut. Ja hän oli minulle opettaja monessa asiassa - erityisesti, kun opettelin tunnistamaan ja tuntemaan tunteita.
Kauriina voin sanoa, että tunteet pitäisi lailla kieltää, MUTTA mitä elämä silloin olisi...? Ehkäpä opettelen vielä lisää tuntemista... onhan Kuuni Ravussa. Sitäpaitsi nousumerkkini on Kaksonen, joten "ristiriitaisuus" tuntuu.    :2funny:

No niin, vuosi on vaihtunut, joten tästä on hyvä jatkaa!

 :coolsmiley: JUSTniin, jos ei omat muistikuvat riitä, otetaan kavereilta kans`.

               

Heippa :)

Minä ELÄN tunteista ja RAKKAUDESTA. Siksi kaikkein satuttavampaa on juuri rakkauden kaikki variaatiot :-[
Koska jos olen tuntematta, olen elämättä, olen heijastus jostakin, mitä olen olematta, olen olematon.
Rieväläpeeni saisin pitää soukemmalla, sanovat toiset, kun ovat pitämättä siitä, mitä olen sanonut...
Sitten taas tulee tilanteita, joissa olen  ihan mykistynyt, sanat ovat tulematta ulos, silloin kuin pitäisi....
Tämä astrologia on perehdyttänyt minut tunteisiini, miksi olen sellainen kuin olen tai miksi olen olematta jotain muuta.
Kiitän Olevaista siitä, että elän tunteesta ja rakkaudesta, vaikka ne ovatkin sellaisia ylä-alamäki -juttuja

Mä en edes omista järkeä,olin silloin jossain ihan muualla kun sitä jaettiin :D Mutta mulla noi tunteet on välillä liiaksikin pinnassa ja mukana.olen ärsyttävän itku herkkä.itken ilosta surusta vihasta ja kaikesta.Mä ajattelen tunteillani ja aikas lailla annan anteeksi vaikka mua loukataan etenkin jos henkilöllä on mielestäni syy jne.eli hanklaa ja vaikeeta jne.Ehkä tunteminen on hyvä mutta siinäkin voisi olla pieni raja vedon paikka siis mun kohdalla. ;)

Ai niin.
Unohdin mainita että olen hirmu sentimentaalinen tyyppi, jonka on purkitettava tunteet että saisin yleensäkin jotain aikaiseksi. :P

Niin ne tunteet...valitettavasti minä elän niillä vaikka kovasti yritän olla järkevä. Minua hetkauttaa helposti monikin asia ja välilä sitä toivoisi olevansa aivan joku muu, kuin haaveilija. Arvatkaas vaan onko hankaluuksia tehdä mitä tahansa hommia kun ajatukset pyörii ihan kaikessa epäolennaisessa. En tiedä....minusta tuntuu että minulle jäi vain jämät järkevyyttä annetaessa...

Ihannetila minun mielestäni olisi järkevä (muttei liian laskelmoiva) ja hiukan sitä tunteilijaa (ettei tee ihan mitä tahansa suurten toiveiden varassa). Mutta kuinka moni sitten todellakin on tuota.

Toisaalta, mitä elämä olisi ilman tunteita? Eihän elämästä voi nauttia, jos on vain järki joka sanoo: ei, et saa nauttia tuota. Rakkaus itsessään on jo suuri riski järkeilijälle. Mutta eikös se olekin ihanaa ja kokemisen arvoista, vaikkei se kestäisi? Minun mielestäni tunteet kasvattavat järkeä. Antavat paljon arvokasta kokemusta.

Mutta taas toisaalta, tunteilijatkin voisi jaotella erikseen järkeviksi tunteilijoiksi ja niihin jotka elävät tunteillaan ja niihin joilla ei tunteita juurikaan ole. Hmm...taitaa mennä pohdinnat jo ohi. Mutta mikä on loppupeleissä järkevyys tunteissa? Voiko tunteistaan edes sanoa mitään järkeväksi? Onko se vain sitä, että yrittää sulkea tunteet pois ja tehdä homma järjellä. Koska tunteet ei minun mielestä ole koskaan juuri järkeviä, mutta yleensä sellaisia kun niiden mukaan tekee niin siitä myös nauttii....

Äh, suokaa anteeksi syvälliset pohdinnat joissa en loppujen lopuksi päässyt juuri päätökseen.... :uglystupid2:

Totta puhut, Nefertari. :)

Uskotko sinä todella järkeviin ihmisiin, että niitä on?  :coolsmiley: Luullaan vaan, sillä minullekin on esittäytynyt jokunen 'järkeväksi' itsensä luokitteleva ihminen ja kun olen pitempään katsonut, niin hänhän ei eläkään muilla kuin tunteilla. :knuppel2: Ei hän sellaista itsesään edes tunnistanut, loukkaantui melkein kun asian totesin, piti hirveästi todistella. Eli oiskohan niin, että nuo käsitteet, järki ja tunteet, ovat joskus aivan hukassa.

Kerran eräs 'guru' ilmaisi, että tunteet ovat täysin hyödyttömiä ja ala-arvoisia ihmiselle :uglystupid2:. Vain myötätuntoa tulee olla, se on oikeaa rakkautta. Hän puhui, että kun ihminen oikein kypsyy eli omistaa vanhan sielun, ei tunteita ole, on vain puhdas rakkaus ja onni. Hän todisteli sitä sillä, että oikea rakkaus ei tuota ihmiselle minkäänlaisia suruja tai haluja. Tottakai hän on oikeassa, mutta minä raukka en ole sellaiseen valmis.  :'( Minä, suuri tunteiden puolestapuhuja, sanoin etten näin ollen en ole vanha sielu ja haluan elää kaikki tunteet, ne ovat elämän rikkautta jne... Hän katseli minua vähän säälien ja tympääntyneenä.

Kuitenkin kun luen esim. esoteerista kirjallisuutta kuten Alice Bailey yms., he korostavat tunteen tärkeyttä ihmisen henkisessä kasvussa. Emme noin vain voi karistaa tunteita pois, karistaisimme ihmisyyden yltämme. Tunnen, siis elän!! :knuppel2:

Aivan niin, kutakuinkin samaa yritin selittää...  :)
Et varmasti ole ainut tunteiden puolesta puhuja...On olemassa sitten myös niitä henkilöitä, jotka ovat vielä täysin sinisilmäisiä.Ja niitä, jotka uskovat tunteisiin, tai haluavat uskoa kuten minä. Valitettavaa kyllä mutta nykypäivänä liian tunteellista ihmistä käytetään vain hyväksi tai joutuu ties minkä kohteeksi... Ei ole helppoa vain unelmoida jostain hyvästä.  ::)

No, sattui mitä hyvänsä, minä toivon löytäväni vielä joskus tasapainon tunteilleni. :police:

Niin ja minäkin olen muuten rotta. ;D

Olen ailahtelevainen ja siitä ovat saaneet kärsiä läheiset. Tänään olen iloinen, mutta saa jännityksellä odottaa mitä huomenna tapahtuu.
Olen sinisilmäinen ja uskon monesti, että  sisimmässään ihmiset haluavat tehdä hyvää mikä tuo ongelmia. Eräs tuttuni johon luotin, levitti juorua sitten ja niin,loput voi arvata=perättömiä juttuja!
Yritän ajatella järkevästi, mutta kyllä niitä tunteitakin tulee  välillä kuuntelemaan vaikka välillä se ei ole hyvä homma!
Mutta hyvin olen tullut tähän asti toimeen! Juuri olen ajatellut erään rakkaus-asian järkevästi josta olen todella kiitollinen itselleni :D Jos olisin pelkkiä tunteita kuunnellut, niin ei menis hyvin..Tiedän sen jo kokemuksen perusteella!

Joskus saatan luulla olevani ihastunut/rakastunut  johonkin ihmiseen, mutta pari päivää, niin minua ei kiinnosta OLLENKAAN mikä ärsyttää. Asiaan lienee vaikuttaa kiinalainen horoskooppini, metalli-hevonen.
Tämä juttu saa aina mut miettimään että  miksi juuri minä olen nopeastikyllästyvä ja alussa rakkauteen uskova!

Eiköhän jokaisella ihmisellä tule eteen tunne vs. järki -kamppailuja, jotka
menevät ja tulevat! Mutta ilman niitä olisi tylsää :)

Hei Ystäväin

Elämänkoulun kolhimana, mutta oikein hyvin.

Kiitos kysymästä.


http://www.astro.fi/index.php?option=com_smf&Itemid=26&topic=2520.

http://www.silvamenetelma.com/articles.html



 :smitten:  Elämänilo   :smitten:

Mulla tunteet vaihtelevat hyvin nopeasti. Joskus vähän nolottaakin, kun esim. jotain elokuvaa katsellessa alkaa nokka vuotaa ja on niistettävä vähänväliä. Elokuvan loputtua saatan alkaa heti järkevästi valmistamaan huomispäivän ruokaa perheelle, koska huominen on niin kiireellinen päivä, etten sitä silloin ehdi tekemään. Ruuanvalmistuksen lomassa saatan vielä pistää pesukoneenkin pyörimään.

Tänään voin olla varmasti sitä mieltä, etten tee jotain asiaa.
Huomenna teen sen asian, ennenkuin ehdin edes sitä ajatella.

Tällaista se on ollut jo yli 40 vuotta!

 :crazy2: :vaaka:

En tunnusta tuntevani...


Vaikein osa ihmisenä olossa on antaa anteeksi tai sanoa olleensa väärässä... Alistuminen toisille on myös erittäin hankalaa...

Hurma, ilmaisit jotakin, että on pakko tulla mukaan. Tuo sana alistuminen tuo minulla mieleen antautumisen. Siinä on kaksi hyvin voimakasta ja erilaista käsitettä. Jotkut ymmärtävät sen samankaltaisuutena.
Itse koen että alistuminen on negatiivista, itsensä vähättelyä, omien tunteittensa taka-alalla laittamista ja kulkeimista toisen tahdon mukana. Jotkut vain alistavat toisia, huomamatta tai tieten tahtoen.  :crazy2:

Mutta antautuminen! Mitä mieltä, Hurma, olet siitä? :coolsmiley:

Se on kauhee ja vie sielusta osan jos siihenkin suostuu..

Niin sinä luulet. Mutta myös äärettömän ihanaa!

En ota riskiä, en nyt..

Ehkä joskus...

Itsesuojeluvaisto on hyvä olemassa, Hurma!

Kaikki ajallansa.  ;)

Mutta kyllä minä taian aikalailla rakastunu olla.. :-[ :-[

Onnitteluni "hurma"

Hmmm... .  Tietääkös se toinen osapuolikin tämän sinun rakastumisesi.   :-*

Mun tytär meni jouluaattona "yllätys"kihloihin.   :-*

Loppiaisena vietimme kihlajaisia.   :smitten:


 :smitten:  Elämänilo   :smitten:

Pöhh no en minä nyt voi sanoa ääneen... :-[ :-[ :smitten: :smitten:

Hei Ystäväin
[/color]   
Kurkatkaapas tätä:

:angel:

http://www.astro.fi/index.php?option=com_smf&Itemid=27&topic=2615.msg26342#msg26342


 :smitten:  Elämänilo   :smitten:

Minulla on ollut tilanteita joissa on välillä ollut vaikea pitää tunteet kurissa. Siinä määrin, etten kuitenkaan kopulta huitaissut päin. Ei tästä ole kuin muutama kuukausi taaksepäin kun tunteeni, ne patoutuneet tunteeni, se viha mikä on jyllännyt pitkään, pääsi aikas lailla irti. Onneksi sain itteni sen verran kuriin, ettei mitään kauheampaa syntynyt. Mutta kyllä minä lauon kanssa tulemaan. Saakeli kun nousin pystyyn ja tuuletin kunnolla! Se on joskus pakko, kulkaa vaan! Ihan pakko!

Tämä on todella hyvä kysymys. Vihan tunteiden kanssa en oikein pärjää. Se on tunne, jota pelkään, koska tulee sellainen olo ettei hallitse itseään yhtään. Saattaa tehdä mitä vain ja se on pelottavaa.

Ilon tunteidenkaan kanssa en aina pärjää kovin hyvin. Jotenkin tuntuu takaraivossa koko ajan soivan sellainen ikävä ääni, että ei tämä ole pysyvää kohta kuitenkin kaikki menee ihan pieleen...

Surun kanssa olen aina pärjännyt hyvin. Samoin sellainen kaihoisuus ja melankolia ovat kuin ystäviä. Silloin kun sellainen iskee niin vollotan oikein kunnolla. Ylipäätään minulle itkeminen on aivan välttämätön tapa purkaa tunteita. Hyvin monenlaisia. Aina vihasta suruun ja hämmennykseen. Siksi kai tuota vihaakin on niin vaikea ilmaista kun alan heti kohta vollottaa, vaikka olisin vihainen.  :tickedoff: :crazy2:

 Mulle tunteet ovat aikamoinen meri johon voi upota, tunteet ovat aina pinnalla. Hyvä puoli tässä tunteellisuudessa on se että voi tosiaan rakastua ihmisiin ihan vain siksi että ovat ihmisiä ja sellaisia kun ovat. Liikutun helposti ja tunnen asiat sekä ihmiset voimakkaasti. Mutta Kuun tavoin se kaikki on vaihtelevaa ja laajenee sekä supistuu koko ajan.

 Tämä on kuitenkin aika pitkälti omaa päänsisäistä maailmaa ja neitsytnousuisena olen viileä ja tunteettoman oloinen, varsinkin tuntemattomammille.

Päivällä käsittelin tuon viha/raivo/inho tunnepuoleni.

Nyt surun tunnepuolta: Olen pohjimmiltaan herkkä vaikka minussa on vahvana tuo tulisielukkuuskin. Minulla on tapana muistella paljon lapsuutta ja menneitä aikoja; silloin minua yleensä itkettää paljon. Itkun jälkeen tulee yleensä helpottunut olo; kuin se muisteltu, käsitelty asia tulee ulos. Ennen purskahdin enemmäkin itkemään; kun oli esimerkiksi mennyt suhde poikki, tai tuli vastoiskäymisiä. Kaikenlaista kokeneena ja näkeneenä en jää sellaiseen märehtimistilaan - en jaksa mitään, kaikki on paskaa-. Koska ne mitä on voittanut, uskoo myös, että kaikesta mitä eteen tulee niistä taas selviää. Viileä olen myös kun on tarve, se on sellainen kokemuksen tuoma tapa. Joskus otan oikeen suojapanssarin tähän omanminän eteen; se on vain sellainen suojamekanismi, joka on kyllä hyvä olla varmaan jokaisella.

Jaa miten pärjään.. No pakko pärjätä, vaikka nytkin taas räjähdän ihan kohta, koska oon niin käsittämättömän vihainen ja ärtynyt ja pidän itseäni maailman helpoiten huijattavana pienenä tyttösenä.. Ai että pistää vihaksi!!!!!!!  >:(