Astro Foorumi

Tuolla Sahan topicissa virisi keskustelu, jota voisi jatkaa omana ketjunaan.

Milloin on oikea aika tehdä/saada lapsia?
Kuka on kelvollinen vanhemmaksi ja kuka sen määrittelee?
Mitä se vanhemman vastuu on?
mitkä ne lapsen oikeudet on? Kuinka ne oikeasti voi täyttää?


Esimerkkejä:
Onko oikein että vammainen jatkaa sukuaan sillä uhalla että lapsestakin tulee vammainen?
Onko oiken abortoida sikiö, jolla todetaan esim niskaturvotusta tms.? Eli onko vain täydellisellä lapsella oikeus syntyä?
Onko rutiköyhä, työtön, koditon toisiaan rakastava pariskunta parempi vaihtoehto kuin esim Sashan vaihtoehdot? (jotka voit lukea täältä https://www.astro.fi/foorumi/index.php?topic=19999.0)
Onko toisiaan rakastavat väkivaltaiset juopot parempia vanhempia kuin ystävät, jotka ovat päättäneet yhdessä tehdä lapsen, koska heidän parisuhteensa ei sitä mahdollista?

mielipiteitä, kommentteja, lisäyksiä, kritiikkiä, viisauksia yms. kiitos!!

Voi taivas Milona!!!

huh, onpas rankkoja kysymyksiä! Vaativia ja ajatusta herättäviä. Haluan näitä miettiä.

Mutta yksi mikä on varma! Ei ole olemassa yhtä hyvää ja sopivaa, ei varmaa vastausta mihinkään!

'Minä' uskoo aina tietävänsä milloin ja miten. Toiset tietää aina yleensä paremmin.  ;D

Maailman sivu on lapsia syntynyt mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Ja selvinneet.

Yhden voin tässä kertoa. Ennen vanhaan, kun ei ollut vielä mielisairaaloita tai ne olivat kaukana ja jokainen hoiti vastuun sairaista itse, eräässä talossa rakennettiin 'häkki' sellaiselle naiselle, joka alkoi käydä agressiiviseksi.

Pian todettiin että tuo häkissä elävä nainen oli raskaana. Suuri juttu pienellä kylällä.

Tunnen aika hyvin tuon naisen joka syntyi noissa olosuhteissa. Paitsi että ne olivat vieläkin surkeammat....
Mutta tuo Ritva on mitä ihanin ihminen, toimii politiikassa ja on pidetty ihminen. Sitä en vain tiedä, miten hän kärsii sisimmässään menneisyydestään.

Mulla heräsi oitis sellainen ajatus vanhemmuudesta, että minusta vanhempi on kypsä vanhemmaksi sitten kun pystyy ja kykenee olemaan elämänsä toisiksi tärkein ihminen. Että se oma pieni söpö napa lakkaa olemasta Aurinko jota kaikki kiertää.  :idiot2:
Jotenkin säälittää että lapsia hätiköidään maailmaan rakkauden ensihuumassa jotenkin järjettömästi ajatellen, että lapsi kuorruttaa koko Lovestoryn kun ei tulevat vanhemmatkaan vielä tunne toisiaan arjen tasolla.  :uglystupid2:
Sysätään kamala vastuu syntymättömille harteille. Ja sitten syytetään lasta kun tuli pilaamaan koko suhteen.
En tarkoita mollata nyt teiniäitejä, enkä soimi yksinhuoltajia, vaan silkkaa tyhmyyttä, vaaleanpunaisia laseja, virtahepoa olohuoneessa....
Muihin Milonan vaikeisiin kysymyksiin en ota nyt kantaa, kunhan paasaan että eläkää hyvät ihmiset sitä elämäänne ja riehukaa ja rällätkää, ryypätkää ja rietastelkaa aikanne JOTTA ei tarvitse syyttää lasta että jäi elämä elämättä.  Nimittäin jos se on sitä mitä haluatte tehdä. ::)

Mitenkäs se kommenttini poistui?
Oliko siinä kenties jotain loukkaavaa? :o
En sitten huomannut,jos näin oli.Vai johtuiko se siitä vertausteksistä:"Minkä te teette yhdelle näistä pienemmistä,,,"

Enpä sitä sitten enää uusiksi kirjoita.
Täydellisiä vanhempia ei ole,vaikka pyrkimys olisi antaa kaikkensa.
Tuon 18 vuotta kirjoitinkin rajana,jonkinlaisena viivana,johon asti meidän tulisi voida huolehtia lapsen oikeuksista.

Tekisin monta asiaa toisin,jos minulla olisi mahdollisuus.Korvaisin niin paljon ajastani,jota olen käyttänyt muihin juttuihin,mutta uutta tilaisuutta ei enää saa.
Siksi toivoin,että ne joilla on mahdollisuus suunnitella lapsen tekemistä,harkitsisivat tarkkaan,mihin ryhtyvät.
Lapsi on suurin opettaja,joka meille annetaan.Kunpa jokainen edes yrittäisi olla lapselleen perusturvan ja rakkauden luoja.

Morjensta Chandralle!

Tarkastin roskakorista onko sinne siirretty sinun kommentti kenties aiheetta, mutta siellä ei ollut mitään sinun kirjoittamaa viestiäsi. Lieköhän tämä perääntyvä merkurius aiheuttanut viestin katoamisen, sen kun pitäisi (ainakin etusivun tietoiskun mukaan) vaikuttaa häiritsevästi juuri kaikenlaiseen viestintään.

Eli netti on nyt tehnyt tepposet! ;)

Täällä käyty näitä lapsi-vanhemmuus keskusteluja aikaisemminkin
ja varsin kiivaaseen sävyyn.

Olen aina miettinyt näissä keskusteluissa, että mihin viholaispesään
tyrkkään kepillä, kun olen korostanut, -aika moninaisin sanankääntein-
harkitsevuutta lapsen hankkimisessa, milloin ja kenen kanssa.

Ensimmäiset sora-äänet tulevat jo siitä, että
lasta ei hankita, vaan se annetaan tai se vain tulee.
Aivan kuin vanhemmilla itsellään ei olisi minkäänlaista osaa tai arpaa
lapsen alulle panon kanssa. ::)

Totta on, että välillä tuleva isä ei tiedä, -toisin kuin taas tuleva äiti-
että n. 9 kk:n päästä hetkestä, jossa oli suudelmia ja jotain,
syntyy pienokainen, jo(n)ka (äiti) tarvitsee huomiota. ;)

Toinen juttu, mitä jään ihmettelemään näissä keskusteluissa on se,
että tuntuu, että lapsen hankkimista ei saisi harkita tai ajatella etukäteen,
koska taas jälleen kerran, -lapsi vain tulee tai se saadaan
ja jos ajattelet ja pyörittelet ajatusta ääneen eri kanteilta,
niin et ole kypsä äidiksi/isäksi. ???

Myöskin eräs asia, mikä pistää silmään käydyistä keskusteluista
-tietynlainen yleiskuva-
on se, että jos sinulla ei ole vielä lapsia, niin et ole myöskään
kypsä saamaan niitä tai miettimään asiaa.
Aivan kuin se lapsi olisi merkki jostain henkisestä kypsyydestä,
vaikka maailma on puolillaan kypsymättömiä äitejä ja isiä,
jotka eivät ole kypsymättömyyttään kykeneviä huolehtimaan jälkeläisistään.




Loistava kommentti! Harvoin monikaan ajattelee, kuinka julman itsekäs teko
naiselta on hankkiutua raskaaksi, kun se mies pitää väkipakolla
saada elämäänsä. Nainen ajattelee vain itseään, ei lastaan, saati sitten miestä.

Tosin, onhan näitä miehiäkin tosi paljon, jotka maanittelevat
lasta naiselta ainoastaan siksi, että silloin varmistaa, että se toinen
saadaan sidotuksi. Sitten kun nainen kerran käy kavereidensa kanssa
ulkona, ottaa uuden harrastuksen tai rakentaa oman uran/opiskelee,
niin ollaan syyttelemässä, että et välitä lapsestasi ja perheestäsi yhtään.

Tälläisiä ajatuksia lapsettomalta, mutta niitä ajattelevalta. ;)

Isoja kysymyksiä. Ei varmaan löydy mitään "kaiken kattavaa vastausta".

Milloin on oikea aika tehdä/saada lapsia, jaa'a.  ???
Kyllähän sitä olisi hyvä olla edes jollain lailla jo itse olla kasvanut aikuiseksi.
Itse olen ollut ekan lapsen kohdalla milteinpä "teini-äiti". Ja kaiken lisäksi tuo lapsi "tekemällä tehtiin".
Tosin en usko, että minä ja lapsen isä sitä päätöstä yksin tehtiin. Ihmisenä persoonatasolla tehtiin päätös ja lapsen hedelmöittymiseen tarvittavat toimet. (eli suudeltiin kovasti  ;D )
Mutta mistä tuli syvälle sydämeen ensin se tunne, joka muuntui ajan kanssa ajatukseksi ja siitä sitten teoiksi (?) Ja ei ollut meidän käsissämme sitten lopulta se, tapahtuuko todellakin se hedelmöitys vai ei, vai syntyykö terve täysiaikainen lapsi jne...
Minä en usko, että kaksi ihmistä yksin voi asiaa päättää, siis kokonaisuutta ajatellen.
Persoona- ja fyysisellä-tasolla päätämme paljon ja meillä on velvollisuus ja vastuu päättää. Mutta on tuhannenmiljoonaa muutakin ihmisen persoonallisuutta suurempaa tekijää, joka on vaikuttamassa tässä "prosessissa" myös.

Minusta vanhemmilla on vastuu siitä, että vaikuttavat kaikkeen mihin voivat vaikuttaa. Ja ihminen voi ihmisenä vaikuttaa paljon ja moneen. Ympäristöstä ja terveydestä huolehtiminen. Vastuuta tulevien polvien hyvinvoinnista. Vastuuta siitä miten energiaa käyttää ja mitä sisäänsä tunkee yms. Vastuussa omasta ihmiskuvastaan ja sen kehittämisestä ja välittämisestä lapselleen.
Ja oma terveys sisältää fyysisen, psyykkisen ja "henkisen" terveyden. Kaiken minkä sillä saralla voi tehdä, "olisi tehtävä".
Ja jos silti kaikesta siitä huolimatta syntyy esim jollain lailla "kehitysvammainen" lapsi, voidaan puhua "Jumalan/kohtalon lahjasta" ja meidän on se "lahja" vastaan otettava. Kyllä jokainen lapsi on aina lahja.
Jos taas olemme vastuuttomia maailman ja itsemme hyvinvoinnissa.. olemme osaltaan persoonatasolla itse vastuussa siitä, että ehkei lapsemme ole terve. On otettava vastuu siitä mihin voi ja on voinut vaikuttaa. Ja taas toisaalta, antaa tilaa Luojalle olla Luoja.  :)

Minä en uskoon ollenkaan noihin "new age" juttuihin, joissa puhutaan siitä, että nykyajan lapset ovat tietoisempia ja viisaampia ja aikuisempia kuin ennen ja meidän ei enää tarvitse "pitää lapsina". Jos nyt hieman karrikoidaan. Pidän sitä psyykkisenä-ajan harhana ja pelkona kasvaa vastuulliseksi (henkiseksi) aikuiseksi.
Näen sieluni silmin tuonne muutaman tuhannen vuode taakse, jossa vanha eukko istuu nuotiolla ja katselee viisailla silmillään lastenlasten lapsiaan. Voiko joku väittää, ettei tuo vanha viisas nainen ollut yhtä viisas ja tietoinen syntyissään kuin nyt syntyvät lapset  :coolsmiley:

Kuka on kelvollinen vanhemmaksi ja kuka sen määrittelee?
Noh, itse jokaisen on ensisijaisesti se omalla kohdallaan määriteltävä itseään silmästä silmään katsoen. Mutta ihminen ei yksin sitä määrittele. Kyllä "jollain ihmistä suuremmalla" (mitä se onkaan sitten) on vahvasti myös "sormensa pelissä".

Ja tuolla joku olikin listannut noita lastenkin oikeuksia.
Kyllä tuonkaltaisten asioiden tulisi toteutua lapsen elämässä, niin pitkälle kuin on mahdollista.
Asia erikseen sitten eri kulttuurit ja maat ja erikois-olosuheet. Ei mikään ole mustavalkoista.
Tässä nyt jotain ympäripyöreitä ajatuksiani aiheesta.
Ja eikun suutelemaan  ;D
(tosin minun suudelmistani ei synny enää ainakaan ihmislapsia)  ;) eikä toivottavasti eläinkään...

Suuri osa ihmiskunnasta on vaan syntynyt vahingossa kun luonto vetää tikanpojan..

mutta vaikeampi juttu on se, että eka lapsi on kriisin paikka, ja jos sen kanssa vielä tulee 7v. jälkeinen suhdekriisi.. voi mennä asiat uusiksi. Vaikka kuinka puhuttaisiin että nyt tehdään tästä jutusta perhe, mehän rakastamme toisiamme yli kaiken jne.  ::)

Ihailenpa kaikkia MIEHIÄ jotka kantavat vastuuta lapsista, vaikka tulisi ero. Heitä on kai vähemmistö (viikonloppuisiä on, mutta lapset yleensä äidille, liekö vain oikeuskäytäntö).

Naisissa on hoivaaminen ja henkisyys kehittyneempää? 

Varjele lapsuutta     kymmenen teesiä

1. Lahjoita lapsellesi lapsuus
Lapsuus on itsessään arvokas aika. Se ei ole vain aikuisuuden esivaihe tai aikuisuuteen valmistava vaihe. Se on oma, sellaisenaan tärkeä elämänvaihe. Lapsen elämällä on ainutkertainen arvo, vaikka lapsi ei koskaan saavuttaisikaan aikuisuutta.

Lapsi on samalla kertaa lahja, mahdollisuus ja tehtävä.

Kasvattajan tärkein tehtävä on turvata lapselle hänen lapsuutensa, taata kasvurauha. Lapsuus on salaisuuksien aikaa, ja lapsella on oikeus olla myös pieni ja tietämätön. Elämän salaisuudet paljastuvat hänelle omassa aikataulussaan. Lapsi oppii ymmärtämään elämää ennen muuta tunteiden ja kokemusten kautta. Siksi hän tarvitsee aitoon lapsuuteen läheisiä ihmissuhteita ja vuorovaikutusta.

2. Uskalla olla aikuinen
Aikuiset luovat lapsuuden edellytykset. Lapsi ei voi kasvaa ilman aikuisia. Väsyneenä ja kiukkuisena on joskus vaikea muistaa, että lapsi ei odota vanhemmiltaan paljon muuta kuin että he olisivat aikuisia. Houkutus vastata lapsen oikulliseksi koettuun käyttäytymiseen samalla mitalla saattaa olla sietämättömän suuri.

Aikuiset eivät ole erehtymättömiä. Ennemmin tai myöhemmin lapsetkin huomaavat sen. Siksi on tärkeää, että aikuinen osaa pyytää anteeksi lapseltaan.

Ajatus vanhemmista lapsensa kavereina tuntuu houkuttelevalta ja helpolta, mutta se antaa lapselle väärän kuvan sekä aikuisuudesta että lapsuudesta. Sukupolvien välillä on raja. Aikuisen on uskallettava ottaa aikuisen vastuu. Se on lapsen puolustamista ja hänen lapsuutensa suojelua.

Ilman aitoa lapsuutta ei ole aitoa aikuisuutta.

Sukupolvien rajat ovat tärkeitä myös siksi, että lapsen on hyvä saada kuulua sukupolvien ketjuun. Saadessaan hyväksymistä, rakkautta ja arvostusta eri sukupolvien ihmisiltä hän voi tuntea olevansa tärkeä osa kokonaisuutta, joka on alkanut ennen häntä ja jatkuu vielä hänen jälkeensä. On turvallista olla osa jotakin niin suurta.

3. Ole läsnä lapsellesi
Lapselle on tärkeää, että isä ja äiti huomaavat hänet ja ilahtuvat hänestä. Hän toivoo, että vanhemmat antavat aikaa ja ovat läsnä juuri hänelle. Kesken leikkiensäkin pieni lapsi haluaa tarkistaa, että hän kuuluu vanhempiensa elämään ja on olemassa heille tässä ja nyt. Kun lapsi tulee näyttämään piirustustaan tai pyytää katsomaan rakentamaansa majaa, hän haluaa ensisijaisesti, että aikuiset näkisivät ja hyväksyisivät hänet.  Aikaansaannokset ovat toissijaisia.

Kenenkään ei tarvitse ansaita olemassaolonsa oikeutta. Siksi on tärkeää, että vanhemmat näkevät lapsensa – eivät vain hänen saavutuksiaan ja aikaansaannoksiaan.

4. Anna aikaa aikuisen elämälle
On selvää, että lapsen tultua perheeseen vanhempien työn, harrastusten ja  yhdessäolon keskinäinen suhde muuttuu. Aikuisten on kuitenkin saatava elää myös aikuisten elämää. Ei ole hyvä, että aikuisten koko elämä kiertyy lasten ympärille. Se ei ole lapsillekaan hyväksi.

Vanhempien on syytä järjestää kahdenkeskistä aikaa, jotta he voisivat olla paitsi isä ja äiti, myös kumppaneita ja rakastavaisia. Vanhempien keskinäisen suhteen hoitaminen koituu myös lapsen hyväksi.

Silloin kun aikuinen on yksin vastuussa lapsesta on tärkeää, että hänellä on mahdollisuus omaan aikaan ja ystäviin.

5. Hyväksy lapsesi ainutlaatuisuus
Useimpien suomalaisten ihmiskäsityksen perustana on kristillinen usko. Sen lähtökohtana on usko Jumalaan Luojana. Jokainen ihminen on Jumalan luoma. Jokainen ihminen on ainutkertainen ja ainutlaatuinen. Jokainen ihminen on Jumalan rakastama, toivoma ja hyväksymä.

Lapsen ainutlaatuisuus on myös yksilöllisyyttä. Jokainen on omanlaisensa. Jokaisella lapsella on oikeus saada kokea hyväksymistä sellaisena kuin hän on – ei vain sellaisena kuin hänen toivottaisiin olevan. Jokainen lapsi on ainutlaatuisen tärkeä ja rakastettava ihminen. Jokaisen lapsen tulisi myös saada kokea se.

Lapselle on tärkeä kokemus, että hänet hyväksytään silloinkin, kun hän tietää toimineensa väärin tai vastoin odotuksia. Hyväksytyksi tuleminen ilman ehtoja on lapselle elintärkeä kokemus, kokemus armosta ja rakkaudesta.

Lapset ilmaisevat itseään eri tavoin. Itseilmaisussa näkyy lapsen persoonallisuus. Lapsi odottaa aikuisilta hyväksymistä ja tukea  persoonallisille tavoilleen ja kyvyilleen. Lapsen itseilmaisun ehkäiseminen tai väheksyminen taas loukkaa syvästi lapsen itsetuntoa. Aikuisten tulee antaa tilaa sille, mikä lapselle on tärkeää: leikille, sadulle, mielikuvitukselle, harrastuksille ja oleilulle.

6. Suojele lastasi turhalta tiedolta
Media vaikuttaa tämän päivän lapseen voimakkaasti. Viestintävälineiden kautta kaikki informaatio on kaikkien ulottuvilla. Me kaikki, pienet ja suuret, tarvitsemme tietoa ja uuden oppimista. Lapsella ei kuitenkaan ole mahdollisuutta ymmärtää ja jäsentää kaikkea sitä informaatiota ja kuvatulvaa, mitä hän televisiosta, lehdistä ja mainoksista näkee. Kaiken näkeminen ja kuuleminen repivät rikki sitä salaisuuksien verhoa, jota lapsi tarvitsee aitoon lapsuuteen. Aikuisten maailma avautuu lapsen eteen liian varhain.

Informaation lisääntyminen ei välttämättä takaa viisauden lisääntymistä. Tieto yksinään ei johda parempaan elämän ymmärtämiseen eikä hyvinvointiin tai onnellisuuteen. Tiedon ohella tunteet ja kokemukset ovat elämänkoulussa tärkeitä.

Lasta tulisi  pienenä suojella liialta ja ennenaikaiselta tiedolta. Vanhempien on syytä rajoittaa ja valvoa varsinkin pienten lasten television katselua. Isompien lasten kanssa ohjelmia kannattaa katsoa yhdessä ja keskustella niistä. Näin lapsi oppii valikoimaan ja arvioimaan.
 

7. Sitoudu vanhemmuuteen
Vanhemmuus on ainutlaatuinen ihmissuhde aikuisen ja lapsen välillä. Se on samanaikaisesti lahja, mahdollisuus ja tehtävä.

Vanhemmuus muuttuu lapsen kasvaessa ja aikuistuessa, se on perimmältään koko elämän kestävää sitoutumista lapseen. Isä ja äiti ovat lapselle tärkeitä aina ja kaikissa olosuhteissa.

Kasvaessaan lapsi irtautuu vanhemmistaan. Aikuisuutensa oivaltaneet vanhemmat hyväksyvät myös sen. He eivät lakkaa olemasta vanhempia, mutta heidän vanhemmuutensa on toisenlaista kuin lasten ollessa pieniä, murrosikäisiä tai omaa aikuisuuttaan opettelevia nuoria.

8. Anna vapautta, aseta rajoja
Lapsi on luonnostaan utelias, iloinen ja innokas elämän salaisuuksien tutkija. Lapsi tarvitsee vapautta ja ehdotonta rakkautta toteuttaakseen itseään ja säilyttääkseen yksilöllisyyteensä.

Toisaalta lapsi tarvitsee myös ohjausta ja rajoja.

Rajat auttavat lasta erottamaan hyvän pahasta, oikean väärästä, sallitun kielletystä ja tavoittelemisen arvoisen turhasta.

Vanhemmilla on vastuu sekä rajojen asettamisesta että rajojen valvomisesta. Tämä on vanhemmuuden vaativimpia tehtäviä. Sitä lapset vanhemmiltaan odottavat. Elleivät vanhemmat aseta lapselleen rajoja, lapsi joutuu etsimään niitä turvattomana itse.

9. Ole tärkein lapsellesi
Kasvatuksen tehtävänä on auttaa lasta liittymään hänelle läheisten yhteisöjen jäseneksi: ensin osaksi perhettään ja sukuaan, sitten osaksi muita, laajempia yhteisöjä. Kasvatusvastuuta kantavat sekä yksityiset ihmiset että yhteisöt.

Ensisijainen vastuu lapsen kasvatuksesta on kodilla ja vanhemmilla. Kodin tehtävänä on auttaa lasta muodostamaan käsitys elämän tarkoituksesta, oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta. Tätä vastuutaan vanhemmat eivät voi luovuttaa päivähoidolle tai koululle. Lapsi löytää käsityksensä elämän mielekkyydestä suhteessaan kaikkein läheisimpiin kasvattajiinsa: suhteessaan isäänsä ja äitiinsä.

Hyvää elämää tavoittelevan kasvatuksen keskeinen sisältö on kysymys elämän tarkoituksesta. Kerro lapsellesi omista arvoistasi ja uskostasi. Mistä iloitset, mistä olet kiitollinen, mitä teet kun pelkäät, minkä varassa jaksat elää. Johdata lapsesi sen avun piiriin, josta itse olet saanut turvaa, toivoa ja lohdutusta.

 Isä ja äiti ovat lapsen tärkeimmät kasvattajat, mutta on myös muita merkittäviä kasvattajia. Päivähoito, koulu ja seurakunta kohtaavat suurimman osan samoista lapsista. Niillä on yhteinen vastuu lasten hyvinvoinnista ja lasten lapsuudesta. Lapsen kasvattamiseen tarvitaan kokonainen kylä.

10. Varjele lapsuutta
Nyky-yhteiskunnassa lapsesta ja lapsuudesta ovat kiinnostuneet yhä uudet vaikuttajat. Kaikkien muutosten keskellä meidän aikuisten on taattava lapsillemme kasvurauha.

Varhaista itsenäistymistä, älyllisyyttä ja suorituksia yksipuolisesti korostava ympäristö köyhdyttää lapsen elämänlaatua. Samoin tapahtuu siellä, missä lapsi nähdään vain voimavarana, yhteiskunnan tulevana tehokkaana työntekijänä ja kuluttajana.

Lapsuuden varjeleminen on yhteiskunnalle paljon tärkeämpää kuin lyhytnäköinen lapsuuden alistaminen yhteiskunnan tuotannolliselle ja taloudelliselle kasvulle. Hyvä yhteiskunta kunnioittaa lapsuutta ja kasvattajia. Se sallii lastensa olla lapsia.


RAKASTA LASTA – SUOJELE LAPSUUTTA
Teesit ovat syntyneet Kirkkohallituksen kasvatuksen ja nuorisotyön (KKN) ja Suomen Ev.-lut. Seurakuntien Lapsityön Keskus ry:n (SLK) yhteistyönä.

kuvitus: Tuulia Hyrske
Kustantaja Lasten Keskus Oy, Helsinki 2002
http://www.evl.fi/kkh/to/kkn/teesit.htm (http://www.evl.fi/kkh/to/kkn/teesit.htm)

Tätä indigo- ja kristallilapsiajatusta on minunkin ollut vähän vaikea sulattaa, osittain ehkä siksi että niitä käsitteitä käytetään väärin kun halutaan perustella käyttäytymishäiriöitä. Kukapa sen sitten tietää onko heitä, indigoita, vai onko evoluutio ja nykyaika jatkuvine virikkeineen luonut tämän vilkkaamman ja kekseliäämmän sukupolven.
Toki lapset ovat nykyään fiksumpia kuin ainakan minä muistan lapsena olleeni, mutta eipä silloin ollut tietokoneita, videoita eikä meidän perheessä juuri mitään muutakaan.  ;) Elettiin vähän tynnyrissä.

Toivon vain että kaikki lapset saisivat elää huolettoman lapsuuden lapsina eikä minään pikkuaikuisina, sillä heillä taatusti tulee esim. jo kasvihuoneilmiön takia olemaan aikuisina tuplaten vaikeampaa kuin meillä nyt jo arjen tasolla.

Niino, miten sitten kukakin kokee ja määrittelee fiksuuden. Tai viisauden.  :)
Minä arvostan ja kunnioitan valtavasti iäkkäitä ihmisiä ja pidän heidän elämänkokemustensa myötä kasvanutta monialaista tieto-taitoaan viisautena.
Sitä "viisautta" ei lapsilla ole. Eikä tarvitsekaan olla, sillä heillä on oikeus kokea myös lapsena olon elo ensin. Lapsen viisaus on mielestäni avoimuutta, ihmettelyä, läsnäoloa, viattomuutta ja myös kykyä kyseenalaistaa.
Jokaisella ikäkaudella on omat "viisautensa". (tai fiksuutensa)

En tiedä sitten pitääkö joku psyykkisiä kykyjä viisautena  ??? <- niihinhän nuo indigoja muut jutut pitkälti perustuu. Mutta se niistä.

Minä itse olen tehnyt niin paljon virheitä ja erheitä vanhempana, että sitä kautta minulle on avautunut ne arvot ja käsitykset, joita minulla on juuri nyt vanhempana.  :)
Ne eivät siis pohjaudu muilta tulleisiin ihanteisiin, vaan sydämessäni olevaan ääneen ja elämän tuomaan kokemukseen. Toki minä allekirjoitan mieluusti esim nuo kymmenen teesiä, vaikka niitä nyt itse ole tuohon sanalliseen muotoon saattanut.
Enkä väitä että itse sadalla niitä osaisin toteuttaa, mutta pyrin siihen tilanteiden ja voimavarojen mukaan. Olen haastanut itseni siihen vanhempana.
*hölisee omiaan* ;)

Lisäkommentteja/kysymyksiä:

Kuinka moni voi rehellisesti sanoa osanneensa etukäteen, ennen lapsen syntymää, osata olla elämänsä 2.tärkein ihminen?? Oma kokemukseni on, että siihen kasvaa ja naisella usein ne hormoonit edesauttavat asiaa. Toiset ei pysty siihen ikinä...

Toteutuuko Unicefin määrittelemät lastenoikeudet edes Suomessa?
Taas oma kokemukseni on, että valtio tekee niiden toteuttamisen aina vaan vaikeammaksi ja esim. pakosta yh-äidiksi joutuneella ei ole turvaa kuin itse luodusta tukiverkosta (eli kutokaa tukiverkko ENNEN kuin tarvitsette sitä!)

Milloin lapsi oikeasti hankitaan/saadaan vilpittömästi lapsen parasta ajatellen? Eiköhän itsekukin tee/saa lapsia koska niin on tapana, itselleen iloksi, haluaa kokea vanhemmuuden, omaksi vanhuuden turvaksi, vain koska biologinen kello tikittää yms "tavallisia" syitä.
(eikä niitä lapsia todellakaan aina tehdä. Ei tule vaikka kuinka suutelisi!)


Niinpä! Vaikka kuinka kuvittelee etukäteen olevansa valmis ja tekevänsä parhaansa ja kokea rakastavansa yms. niin elämä ei ole hallittavissa. Muutos on ainut pysyvä elämässä!

Ei montaa miestä ole olemassa jotka oikeasti ovat vastuunsa kantaneet edes parisuhteessa, saati eron jälkeen...

No siis en usko, että kukaan on valmis vanhempana ennen yhdenkään lapsen syntymistä tai kasvattamista ja yhteiseloa. Kyllä se on kasvamista alusta loppuun asti vanhempana. Hormonien lisäksi auttaa, maalaisjärki ja kyky ottaa vastaan ja kyky pyytää apua. Ehkä kyky harjoitella tuntemaan omat todelliset voimavarat. Yms yms


Niin, siis siitä olen samaa mieltä, että tukiverkot ovat jotenkin "sairaasti" rakennettuja. Ihmisen pitää ensin tehdä virheet, ennenkuin saa tukea ja apua. Tuen ja avun saaminen on tehty tietyllä tapaa "epäonnistuneen vanhemmuuden" kautta saataviksi. Kunnei ole enää niitä luontaisia-mummo-pappa tukiverkkojaan ja muuta, mitä joskus on ollut....


 ;D juu ei pelkkä suutelu aina riitä.
En tiiä onko kukaan vapaa mistään noista "kello tikittää, itselle iloksi, vanhemmuuden kokemiseksi" vanhemmuuteen sysäävistä syistä.... Täytyyhän kuitenkin ihmisellä olla ihan persoonatasolla edes joku syy, että vanhemmuuteen alkaa kokea halua ja valmiutta.  ??? Meillä kun kuitenkin on vapaus valita haluammeko edes yrittää vanhemmuutta. Yleensä. Ei toki aina.
Onko sillä lopun viimeksi merkitystä, mikä on pinnallinen vanhemmuuteen sysäävä "syy", jos on kuitenkin sitten vanhempana valmis kasvamaan ja tietää, että lapsi on lahja, josta on vastuussa. ::) Samat fyysiset ja persoonatason teot ja valinnat tarvitaan, on pinnallisella tasona "syynä" sitten joku ylevämmältä kuulostava ajatus tai maallisemmalta kuulostava.
Tärkeintä on sitten se, millaiseksi kasvaa vanhempana, oletan.


Vaikkei elämän "kulissit"ja ympäristö ja muiden ihmisten valinnat olekkaan yhden ihmisen hallittavissa kuin osaltaan(tai ihmisen ylipäätään), niin se ei estä toteuttamasta kuitenkaan esim noita kymmenen teesin mukaista ajatusta. Vastuu ja rakkaus ja omatunto on ihmisen sisällä, ei sitä saada ulkoapäin.


Minä kyllä tiiän aika monta. Siis miestä jotka kantavat vastuunsa lapsistaan parisuhteessa ja jopa mahdollisen eron jälkeen. Mutta olen kuullut myös muunkinlaisista. Kohdannut olen enemmän näitä vastuunsa kantavia isiä.
Isän ja äidin rooli on hitusen erilaisia kuitenkin. Toisaalta. Tai miten kukakin asian kokee ja näkee ja toivoo olevankin.

Täytyy sanoa etten tunne yhtäkään miestä, joka olisi ottanut lapset itselleen/ saanut. Tunnen pari jotka olisivat halunneet, ja jonkun joka antaa lapsille aikaa. Ja toiset joka antaa ajan itselleen ja Egoilulleen.

Eli harjoittelun osaavat, entäs työn. VOIHAN olla että miehillä on sisällään surua asiasta.. tai..

Naisia lasten kanssa tunnen yksi, kaksi, kolme, neljä.. viisi, kuusi.. ehkä pitäisi tehdä tutkimusta nk henkisistä miehistä, että ovatko sinkkuja, seurustelevia, tantrikkoja, isiä, eronneita, mitä..  ;)

tulikin pyöreät 6000 viestiä elämää!  8)  

Kiitos AthaMaaret kun tarkistit!Eipä jää ainakaan mietityttämään loukkasinko tekstissäni. :)
Kuitenkin,otin siinä myös esille muuttuvuuden.
Voidaan olla varmoja,että ollaan valmiita,rakkaus kukoistaa ja lapsi olisi täydentävä tekijä liitolle.
Mutta ylen harvoin se rakkaus kestää nykypäivinä.
Joskus hyväkin.Ennen kuin lapsi joutui siinä perhehelvetissä olemaan,kun ei voitu erota.Oli niin suuri häpeä.Eli siinä sitten voitiin kaikki huonosti ja lapsi sai "mallin"perhe-elämästä.
Kyllä se tuo SA: mainitsema luonto ja tikanpoika taitaa olla sittenkin yleisin tapa saada alkunsa. ;D

Itsekin kahdesti eronneena ja yksinhuoltajana,en siis ole voinut luoda mitään ihanneperhettä lapsilleni luoda.Mutta parhaani olen tehnyt ja mielestäni lapseni olen asettanut itseni edelle,joskus liikaakin.
Siinä ei ole mitään ylevää,kyse on vain rakkaudesta,joka on niin suurta,että se menee kaiken edelle.
Ensimmäinen mieheni kyllä piti lapset aina sovittuina aikoina,toinen ei koskaan.
Vaikkakin ensimmäinen asui vanhempiensa luona,mutta saivatpa ain akin paljon rakkautta,kun oli miehen vanhemmat ja minun tien toisella puolella.Siitä miehen mallista en sitten tiedä,ovatko kunnollista saaneet mistään.Eivät miehet kovin paljon kasvatukseen osallistuneet ja siinäkin tuli riitatilanteita.M iehet kun käsittivät kasvatuksen pelkästään huutamisena. >:( :tickedoff:
Lukkonhan lapset silloin menevät,jos huudolla jotain perille yritetään saada.
Menen itsekin,jos minulle huudetaan.

Nyt katson tytärtäni,joka myös eronnut ja kahden lapsen äiti. :-\
Joka päivä tuo uutta,uudet vaikeudet,tai uudet ilot.Isä ottaa myös lapset luokseen,mutta vain,koska se niin on määrätty.En toki tarkoita etteikö heitä rakastaisi ja vie metsälle ja kalaankin,josta tytöt tykkäävät,mutta kov a taisto käy,jos sopimuksesta pitäisi poiketa.

Eli kaipa se lasten tuki ainakin minun tuntemukseni perusteella jää äidin ja isovanhempien harteille.Kaikilla ei niitäkään ole.
Suuriko osa sitten johtuu siitä,että äiti jo lapsen kohdussa olessa pääsee tutustumaan lapseen,ja rakkaus aloittaa kasvunsa jo siinä.Puhumattakaan hetkestä,kun vastasyntynyt asetetaan rinnalle ja silmät aukeavat ja tulee tuo läpitunkeva katse. :smitten: :angel:
Siinä viimeistään rakkaus on niin käsinkosketeltavaa,että tuo hetki kun syöpyy mieleen,sitä lupaa itselleen suojella tätä pientä kaikelta,mikä omissa käsissä on.
Tässä vain suppea näkemys omasta kokemuksesta.Omista tulee varmaan muitakin,vaikeampia mietteitä,joissa sitten kaikki ei olekkaan mennyt ihan kohdalleen.

Eli kaipa se lasten tuki ainakin minun tuntemukseni perusteella jää äidin ja isovanhempien harteille.Kaikilla ei niitäkään ole.

Juuri näin - siinä on jäyhillä isoisillä uuden kokemuksen paikka. Isoisässä ei ole ollut valittamista - sillä toisella puolella kun isoisästä alkoi se adoptiokierre, niin mitä he ymmärtävät näistä asioista. Vastuuttomuus jatkuu polvesta toiseen, jossain kohdassa se stoppaa, ehkä erään pojan ja tytön kohdalla?

Minä tunnen ja molemmat heistä pitävät lapset koko päiväisesti,
lukuunottamatta joitain viikonloppuja tai lomia,
jolloin lapset ovat äideillään. :)

Oman arvioni mukaan molemmat isät ovat
jopa enemmän huolehtivaisia kuin keskimäärin äidit yleensä,
mutta siihen voi olla syynä se, että miehiä ko.
tilanteessa katsotaan, -ei vain suurennuslasin kanssa,
vaan microskoopin kanssa.

Siirryn aiheeseen kehitysvammaiset,koska tästäkin omakohtaista kokemusta.Toivottavasti ei tule niin paljon kirjoitusvirheitä kuin yleensä.En vaan jaksa lukea tekstiäni läpi. ;D

Äidin sisko syntyi melko pahasti kehitysvammaisena.Kulki mieluummin istuen,itseään hilaamalla pitkin lattiaa.Pelkäsi jotenkin kävelyä,vaikka sen osasi.
Hoki muutamia sanoja,mutta puheesta ei saanut selvää.
Elettiin aikoja,jolloin tuolla lailla sairas lapsi oli suuri häpeä.Muistikuvia hänestä ei minullakaan ole aivan varhaislapsuudesta,mutta kouluiästä jo alkaa olla.
Silloin isovanhemmilleni oli rakennettu lisäsiipi talomme yhteyteen,joten näin häntä enemmän.
Minua pelotti ja hävettikin.Mistä moinen häpeä pienelle koulutytölle?
Opittua käytöstä se oli.
Äitini oli jollain lailla aina hävennyt häntä.Ei vienyt ystäviään kotiinsa.Tätä siskoa ei juurikaan ulkona käytetty,joskus meidän pihassa ja sitäkin hän pelkäsi.
Onneksi ei aivan häkissä pidetty,niinkuin Esmiraldan kirjoituksessa (jonka muuten ymmärsin kyllä,aika oli mitä oli).
Murrosiän kynnyksellä aloin yhä enemmän viettää aikaa mummon luona.Kävin mm.saunassa hänen kanssaan,koska hieman häpesin alkavaa naiseuttani.Mummon kanssa ei hävettänyt.
Muistan aina kun mummo kertoi minulle,en tiedä miksi kertoi,että rakastaa tätä lastaan kaikkein eniten.vaikkei niin olisi saanut sanoa.
Minä hieman ihmettelemään,että miksi?
Mummo vastasi,että juuri tämä lapsi on häntä kaikkein eniten tarvinnut.
Vieläkin minulla on tekemistä,että pystyn katsomaan esim.vaikeasti vammaisen syömistä.Myönnän sen,joskin häveten.
Mutta näin me vain opimme kasvuympäristöstämme suhtautumisen muihin,erilaisiin ihmisiin.
Myöhemmin,kun syytin itseäni siitä,että olen käyttänyt aikaani niin paljon yhteen lapseen,että joskus toiset ovat jääneet vähemmälle huomiolle,muistan mummoni sanat.Hän tarvitsee minua eniten.

Tässä tapauksessa ei nyt olisi ollut mahdollistakaan saada lapsia,koska vammaisuus oli niin vaikea.
Mutta lievempien kehityshäiriöiden kohdalla kylläkin.Vetää se luonto tikan poikaa näissäkin tapauksissa.Miten suhtautua?
Monille syntyy terve lapsi,monille ei.Toisaalta myös ns.terveellä parilla voi syntyä sairas lapsi.
Mihin sen rajan vetää kenellä on oikeus syntyä?
Ihminen ei kai voi vetää mihinkään,koska se ei kuitenkaan ole meidän käsissämme.

Kyllä, liian helposti puhutaan näillä kliseillä (minäkin), että 'lapsi tulee, jos on tullakseen', tai sitten 'ei'. Tai jotakin 'siunataan lapsella/lapsilla' ja jopa että 'ovat sen arvoisia' ja kuten huuhaa-muodossa, 'sielu päättää syntyä' jne. Kuten Sasha tuolla noita juttuja luetteli. Uskon ihmisen omaan valintaan tässäkin aika pitkälle, mutta uskon myös jonkin muunkin voiman puuttuvan tähän ihmisen eloon ja olemiseen.

Moni pari tuskailee, kun ei saa. Ja moni pari tuskaileen senkin kanssa, että kun 'taas on syntymässä' (harvemmin enää niin). Ihmeitä (suunnittelemattomia tilanteita) sattuu jos tätä sanaa voi käyttää.

Yhä enemmän tekniikka tai adoptio ovat apuna siinä, että voi 'päättää' hankkia lasta.

Kuinka pitkälle todella voimme PÄÄTTÄÄ  hankkia lapsi?  Voimmeko päättää millainen, kumpaa sukupuolta? Kuinka pitkälle sallitte tekniikan siinä auttavan?

Jotenkin alan olla yhä enemmän tuota tekniikkaa vastaan. >:(
Tämä nykyaika kun muistuttaa jo jonkinlaista Hitlerin suvunjalostamista.

Jos mietin mitä oppeja olen saanut juuri näiltä "poikkeavilta",ovat ne kyllä kaikkein tärkeimpiä.
Suvaitsevuutta,tai ainakin pyrkimystä siihen.
Täydellisyys ei aina ole sitä kaikkein kauneinta.

Viisaita sanoja mummoltasi Chandra!  :smitten:
Olen näitä asioita aina joskus miettinyt. Omalle kohdalleni tai ihan lähellekään ei ole "vammaista"lasta syntynyt, joten minulla ei ole asiasta kokemusta käytännön eletyssä elämässä.
Mutta kun olen tv:stä katsellut dokkareita (olkoonkin välillä niitä amarikanhapatus-dokkareita) erilailla vammautuneista ja sairaana syntyneistä lapsista, niin on se laittanut asioita miettimään.
Usein silmiin pistävintä niissä on ollut se, että nämä lapset, jopa vanhemmatkaan eivät koe olevansa mitenkään "huono-osaisia" tai "vammaisia" tms, vaan ulkopuolelta tulevat arvot tekevät siitä sellaisen tilanteen.
Monasti näistä ihmisistä huokuu niin valtava elämänilo ja rakkaus, että sitä ihan "häpeää" omia kitinöitään ja joskus jotain pinttyneitä arvojaan.
Myös monet säälivät heitä;"voi mikä hirveä kohtalo" tyyliin. Mutta olisiko se heille "hirveä kohtalo" jos kukaan ulkopuolelta ei tulisi niin väittämään omine arvoineen?
Toki varmaan on siis raskasta ja vaativaa.

Sitäkin olen miettinyt, että miten paljon jotkin vammat ja sairaudet ovat seurausta meidän "geenimanipulaatioista" ja muista sörsellyksistä?? (kuollut ruoka, teollisuus, myrkyt, lääkkeet, rokotukset, ydinvoimalat yms)

Mistäköhän aloittaisi.......
kaikkia kehitysviiveitä tai "vammoja "ei ohutneula näytteellä pystytä
paikantamaan, jos odottaja on kolmenkympin hujakoilla ei siihen ole tarvettakaan.
Kirjoittaa Äiti ,joka kantoi nuorempaa lastaan sylissä lähes 2 vuotiaaksi.
Nyt lapsi jo pyöräilee, ja liikkuu itsekseen, käy koulua jne.
Asenne vamma , ei esim näy.....
Kantaisin sylissäni vieläkin ,jos tarvetta olisi.
-Kaiken muun, vaik aika veis niin,
 Äidin sydänt konsaan ei.

-Helen-

Toisaalta, ilman tuota tekniikkaa monet eivät olisi kykeneviä saamaan lasta.
Sallittakoon se kuitenkin heille, koska itse henkilökohtaisesti uskon,
että pariskunnat, jotka menevät esim. kalliisiin hedelmällisyys hoitoihin
tai turvautuvat adoptioon, todella molemmat sydämestään haluavat lasta.


Tälläisissä tapauksissa kun nainen ei voi päättää tulevan isän puolesta,
vaan isän pitää olla täysillä mukana asiassa.

Molemmat tavat saada lapsi on erittäin kallista
ja siinä ei enään pikkurahalla pelata,
joten sekin sinällänsä puhuu sen puolesta,
että molemmilta pitää olla halua ja tahtoa lapsen saamiseksi olla. ;)

No itseasiassa mietinkin tuota,että halutaan tiettyä sukupuolta olevaa lasta.
Etsitään geenejä,joilla suurin todennäköisyys tietyn värisiin hiuksiin tai silmiin tai muuta turhamaisuutta.
Adoption kannalla olen 110%,koska niin monet lapset tarvitsevat kotia ja on tyhjiä koteja,joissa ei sitä kauan odotettua lasta.

Sijaisvanhemmuus on myös varteenotettava vaihtoehto.Tosin se ei takaa,että saat pitää lapsen aikuisikään asti.Mitä vanhempi lapsi,sen todennäköisempää kuitenkin on,että hän aikuistumiseen asti viihtyy kodinomaisessa piirissä,jossa on samanvertainen kuin muutkin.Tässä kannattaa kyllä ottaa huomioon myös se,että tarvitsee muiden,asiantuntijoiden apua,koska lapsi saattaa olla kokenut hyvin raskaita kokemuksia.
Ja lapsella on myös oikeus lähteä,jos ei tunne oloaan rakastetuksi.

Eli en missään nimessä ole adoptiota vastaan.

Ja tuohon keskusteluun yksinhuoltajuudesta,,,

Tiedän myös muutaman,ehkä 3 isää,jotka käytännössä pitävät lapsiaan aina.
Mutta mikä siinä on,että vaikka nainen on jo uudessa suhteessa,hän haluaa kiristää omalla huoltajuudellaan miestä? :idiot2:

Nämä miehet siis pitävät lasta,vaikka oikeudessa on toisin määrätty.
Ja annas olla,jos miehen elämään tulee uusi kumppani,niin silloin vasta kiristys ja pelaaminen alkaa.
Lapsen kautta kuullaan suhteesta,tai naisen tapaamisesta ja kun mies joskus menisi uuden ystävättärensä kanssa jonnekin,niin silloin ainakin tarvitaan isää lapselle syystä tai toisesta.
Halutaanko siinä sitten omia molemmat miehet? :idiot2:
Elatumaksut kuuluvat tietysti naisille,vaikka isä käytännössä ostaa kaiken.

Eikö olisi ihanne juuri tuollainen,että molemmat haluaisivat lapsen parasta ja joustaisivat?
Kyllä pitää myöntää,että oikeudessa lapsi vielä poikkeuksetta äidin huostaan annetaan,vaikkei se kaikissa tapauksissa olisikaan lapsen etu.

Käsittääkseni tuo nyt on kaukana todellisuudesta
käytännön hedelmällisyyshoidoissa? ???

Olen kuullut, että pelkästään yhden toimivan, siis henkiin
jäävän hedelmöittyneen munasolun löytäminen on jo haaste
käytännön todellisuustasolla.

Naiseltahan otetaan useita munasoluja,
jotka sitten hedelmöitetään aviomiehen siittiöillä
ja niistä suurin osa kuolee.

Toiminto saatetaan ja usein joudutaankin,
toistamaan useita kertoja, ennen kuin elinkelpoinen
hedelmöitetty munasolu löytyy.


Hyvä kysymys.. Aika tyypillinen naisten tekemä juttu.
Onko se sitten sitä, mitä minä teen nyt, -ilman lapsia-
omaan kahden miehen haaremin ja tunnen itseni kuin mikäkin Cleopatra? :idiot2:

En viitannut tuossa hedelmällisyyshoitoihin,vaan tulevaisuuden uhkakuviin.
Joskus tuokin on täyttä totta vielä ja aina on niitä,jotka rahalla haluavat tyydyttää omat tarpeensa.

Olen kyllä lukenut ja seurannut hedelmällisyyshoitoja ja aika jännää on myös se,että kun lopetetaan tietoinen yrittäminen,lyödään hanskat tiskiin,niin nainen pöllähtääkin raskaaksi ihan normaalisti. :o  :D

Minä olen lapsiin nähden monessa asiassa ikionnellinen.

1. henk.koht. että yleensä ukkoni, jolla oli jo yksi perhe, antoi minun saada lapsia.

2. Olin jo riskisynnyttäjän iässä ja sain kaksi ihanaa poikaa.4

3. Lantio kappee kuin mikä. Oikeasti en olisi voinut edes synnyttää. Siis 'keisarinleikkaus'. Tosi kiitollinen tekniikalle!

4. Eräs äiti kolmen oman lisäksi hoitaa viittä sijaislasta kahdesta alkoholistiperheestä. Itkemme väliin molemmat (sijaisäiti ja opettaja) lasten ahdistuksille ja vaikeuksille, mutta yritämme tukea toisiamme. Olen kiitollinen tuolle hyvälle vuorovaikutukselle ja luottamukselle!

5. Olen kiitollinen myös luovuudelleni, sillä minun tarkoitus ei ollut ollenkaan saada lapsia tai olla edes opettaja. Ennen ajattelin, että ihmisen ainoa tarkoitus on synnyttää, mutta se ei tarkoita välttämättä lapsia, vaan 'synnyttää elämää, itseä, jotakin asiaa maailmaan'. Olisin selvinnyt ihan tyytyväisenä tälläkin osaa elämästä!

Esmiralda, minua kiinnostaisi, kuinka handlasit tuo tilanteen alussa,
kun miehelläsi oli jo perhe ennestään
ja miten kaikki meni (hyvin tietenkin, kuten olemme kuulleet)?

Voimme jakaa ajatuksia YV:nä, mikäli haluat asiaa valottaa. :)
:smitten:

Lapsen oikeus on omistaa seka aiti etta isa. Tunnen pareja jotka ovat pitaneet lapsen saantia viimeisena keinona sailyttaa avioliitto-joka on mielestani virhe!
(vaarin kasvanutta puuta ei voi suoristaa)eli jos on ongelmia avioliitossa, silloin ei tehda lapsia.
Lasten kasvattaminen ei ole helppoa vaikka olisi kuinka hyva avioliitto(avoliitto)siina on valtava vastuu ja kukaan ei ole seppa syntyessaan-siihen tarvitaan ensimmaiseksi paljon rakkautta ja isan ja aidin vaistoja, jotka kehittyvat kokemuksesta.
Itse olen antanut lasteni tehda virheita-mielestani he ovat nain saaneet toteuttaa itseaan ja toisaalta saaneet kokemusta-olen tietysti neuvonut(kuten myos isa)mutta jos se ei ole auttanut-niin silloin kokemus on opettanut.
Minulla on omasta mielestani ihanat lapset, mutta se on ollut tarkein elamani projekti.
Kuinka totta onkaan elaman neuvo-pienet lapset-pienet ongelmat ja isommat lapset=isot ongelmat, kun lapset ovat pienia-heita on helpompi ohjata ja neuvoa, mutta kun he kasvavat, on otettava huomioon myos heidan tahto.

Se, että tuntee jonkinlaista -tai asteista sielun kumppauutta
ja sopimusta ja bla-bla ei minulle ole vielä tarpeeksi hyvä syy
lisääntyä ko. henkilön kanssa ja jos olisi, niin kuvittelisin,
että näihin 32 ikävuoteen mennessä olisin kai varmaan jo tehnyt. ???

Jotenkin olen aina omannut tiukat kriteerit lasten hankkimisen suhteen
ja kuten huomaatte, niin lapsia ei ole siunaantunut. ;D

Tosin, en tiedä, mihin olisin laps' raukan laittanutkaan,
-opiskelut, oleskelut ja työskentelyt eri maissa,
reissaamiset, jännittävät harrastukset, villi ja rento elämäntyyli
ottavat osansa.

Valintakysymyshän se on. :)

Paljon olisi jäänyt kokematta, jos olisin ollut äiti
ja ennen kaikkea, -vastuullinen hyvä äiti :)
-ja aivan rehellisesti, en ole ihan varma, onko äitiys (minulle) niin
hyvä kokemus ja valinta, että se oikeasti tekisi (minut)
yhtä onnelliseksi kuin nyt (tiedän varsin hyvin, että tälläistä ei lupa sanoa ääneen, mutta sanonpa kumminkin).

Tosin ymmärrän sen, että kun kerran äitiyden valitset,
niin siitä ei ole enään paluuta, joten ei voi verrata ihan suoraan
olematta tahtomattaan epäreilu. :-\

Monet lapsettomuuden valinneet naiset sanovat,
että rakastavat lapsia, mutta eivät kuitenkaan halua olla äiti.
Syy on usein vapaus ja elämän helppous.
(yksinkertaisesti, -onhan lapsessa hurjasti työtä ja vastuuta)
Voi tulla ja mennä miten haluaa missä päin Tellusta vain 
ja kynnys riskien ottoon on matalampi, jolloin myös kokemusta karttuu
muilta elämän alueilta suhteellisen mukavasti
-siis jos on sellainen persoona, joka sitten uskaltaa käyttää
tuon vapauden hyväkseen. ;)
(en toki väitä, etteikö lapselliset myöskin eläisi täysillä
ja saisi elämänkokemusta -se vain on erilaista ja rajoittavaa
vastuun vuoksi, -onhan silloin sylissä jotain hyvin-hyvin arvokasta,
josta pitää huolta).

Kannan (omasta mielestäni) vastuuni sen verran hyvin,
että en tee lasta sellaiseen elämään,
jossa en voi taata onnellista ja turvallista lapsuutta hänelle.

Mielestäni kaikista kauheinta on, että omaa lapsen
ja elää silti kuin lapseton. :'(

Tervehdys!
Enpä ole tähän ketjuun kuin katseita luonut... puhutte niin moninaisista, vaikeista ja jakavista asioista, kuitenkin NIIN tärkeistä ja elämää kantavista perusjutuista.
Nyt kuitenkin kirjoitan ja samalla nostan tämän ylös...
Tuolla sivulla 1. artiklat 34. ja 36. ovat syy ja se, että jouduin törmäämään asiaan joka koskee näitä. Jos tahdotte tietää mitä, googlatkaa jammu setä laulu  :buck2: Tänne en niitä sanoja tuo  >:(
Tiedän, että ylireagoin varmasti jonkun mielestä, mutta no, sitten reagoin... kun oma pentu kuulee ja miettii asioista, joita ei osaa edes kysyä mitä ne tarkoittavat. Tajuaa vaan, että jostakin ei sopivasta on kysymys.
Itse tiedustelin tunteeko tämän nimen jne., vastaus on juu ja ilme kasvoilla on iso kysymysmerkki. Eli tahtoo tietää, mutta ei osaa kysyä.
Eikös silloin puhuta asiasta joka on liian iso lapsen käsityskyvylle? Toisin sanoen, liian pienelle liian isoja asioita...
Olen aina pyrkinyt selittämään ja kertomaan lapsille totuuden ja asiat, jos he ovat jotakin miettineet. Näin ollen he myös ovat kyselleet monennäköistä ja heille parhaan taitoni mukaan selittänyt niitä... kaikkea maan ja taivaan väliltä.
Nyt kuitenkin nuo sanat ovat herättäneet tunteen, jolle ei ole sanoja lapsella. Miten selitän, kerron, kun ei ole sitä kysymystä mihin vastata... ettei vastauksella lisää tuota tunteen synnyttämää hämmennystä, pelkoa nje.?
Että minä taas vihaan ihmiskuntaa  :tickedoff: *turhautunutta raivoa*  :tickedoff:

Jaspis, tiedän mistä puhut ja allekirjoitan  :( >:( :tickedoff:
T. Ippuska
*herkästi reagoiva*

Jaspis ja Ippuska, olen täysin samaa mieltä   >:( :( :-[:tickedoff:

Vastuun sekaan pitää saada iloa, elämää, eikä pelkkää työn makua. Onneksi minulla nyt helpottaa, isukin uusvaimo jopa tarjoaa lapselle hoitoa 2 päivänä, no huh. Heitä pitää Ymmärtää.. jee.. siis vastuutonta matkailua pitkin poikin.. no kuka kenestäkin vastuun kantaa-

Eräs mies viehätti kun kysyi, missä on sen ja sen isä, entä mies, jne. Mutta se johtuukin skooppimerkistään.