Astro Foorumi

Minulla on kova intuitiivinen tarve kertoa, että kuinka paljon myötätuntoa tunnen Jokelan ampujaa kohtaan - kuinka syvää oli tunne, että toivoin hänen löytävän enkelien luokse, kotiin!
Ja kuinka helpottunut olin, kun kuulin, että hän oli tullut tämänhetkisen tiensä päähän..
Tunne oli niin voimakas!

Te ymmärrätte mitä tarkoitan?   :smitten:

Ymmärrän sinua  omalla tavallani jotenkin  ainakin  - vaikka en tekoa ymmärräkkään tai vaikka jollain  korkeammalla universaalilla  tavalla voi(si)n sen mahdollisesti ymmärtääkin   NIIN  tässä todellisuudessa olen  tällä hetkellä vain surullinen, järkyttynyt ja murheellinen  kaikesta tapahtuneesta - kaikesta tapahtuneesta  :'(   :'(

Silti  :'( ... tiedätkö sattumia  itseäni kosketti - kun illan a-dokumentissa kuulin "hänen" tekstiään nettisivuiltaan ... ja muistinvaraisesti jossain pitkässä vihaa täynnä olleessa tekstissä oli lause jossa  " hän kertoi kuinka olisi halunnut itsekin elää hyvän ja pitkän elämän" ... en muista sanatarkasti- mutta jotenkin näin se oli JA  jollain lailla löysin näistä  muutamista hänen sanoistaan - pienen hitusen" selitystä"  en voi sanoa ymmärrystä hänen teolleen     vaan hitusen verran selitystä     vaikka en koko totuutta enkä taustoja tapahtuneelle- hänen kohdallaan tiedäkkään - muuta  kuin mitä media on kertonut ja kuvannut "hänen" nettisivujensa kautta    ... ja myönnän  minäkin kokeeni helpotusta kuullessani uutisen " että hän oli tullut tämänhetkisen elämänsä tien päähän " ja toivon  kanssasi että " hänkin löytää enkelien kanssa tiensä  takaisin kotiin " vaikka "hänen" teko oli julma ja hirveä ja tuottaa niin paljon tuskaa, ahdistusta, kärsimystä, surua, epätoivoa, pelkoa ja turvattomuutta ja epätietoa ja hätää - niin menehtyneiden omaisille, läheisille, ystäville, kanssaeläjille kuin sadoille,- ja taas sadoilletuhansille ...  :angel:  etenkin pienille lapsille ja nuorille  :angel: ... niin toivon kanssasi että hän löytää enkelien kanssa tiensä takaisin kotiin ....  :'(

taaviisuinen joka kanssasi jakaa tämän kokemuksesi

Itseäni ahdistaa ajatus siitä että miten paha on täytynyt olla sen pojan olo. Niin täynnä vihaa  :(

Henkilökohtaisen vähäisen kokemukseni perusteella rohkenen
esittää, että Pekka-nimiset ihmiset saattavat olla keskimääräistä
useammin jollakin tapaa epävakaita ja herkkiä tyyppejä. Äärimmillään
se saattaa sitten johtaa Jokelan tapauksen kaltaisiin tragedioihin.
Auvinen mainitsi muistaakseni vihaavansa mm. masennuslääkkeitä.
En tiedä, oliko hän sitten itse joutunut niitä käyttämään.

Toisaalta on hyvä pitää mielessä, niin karmealta kuin se saattaa
kuulostaakin, että karman näkökulmasta Pekka Eric oli vain
"sanansaattaja", vaikka itselleen ilmeisesti aimo annoksen
negatiivista karmaa keräsikin.

 :angel: sinulle Mika-Matti ja nöyrä kiitos rohkeudestasi kirjoittaa tämä viestisi - kirjoittaa ja kertoa. Kiitos sanoistasi ~joilla on varmasti "elämää suurempi tarkoitus - tässä ajassa ja näissä hetkissä"


Hieman aiemmin aamulla kuuntelin radio-ohjelmaa Ylen kanavaa - jossa kriisipsykologi Salli Saari ja Olli Sydänmaanlakka keskustelivat ( meniköhän oikein) ... ja korvani ja sydämeni herkistyi sanoille " rohkea on se kuka uskaltaa "hakea apua" ja se se vasta rohkea onkin kuka uskaltaa katsoa itsessään olevia nk.pimeitä kohtia" ...

Enkä sulje itseäni heidän ulkopuolelle - jotka uskaltavat katsoa itsessään olevia pimeitä kohtia - itsekin ole sen vuosien kuluessa tehnyt - aluksi tuntien ja kokien suurta häpeää - teinhän asiasta myös omalla tavallaa julkisen koska kerroin omaa tarinaani toiselle ihmiselle ... :'( Itselläni oli myös ollut mustana aukkona pettymysten hylkäysten turvattomuuden, henkisen väkivallan kokemisen  lapsuudesta aikuiseksi asti ... näistä tapahtumista ja kokemuksista oli  olemukseeni jäänyt  nimetöntä vihaa - joka omalla kohdallani oli kääntynyt itseäni vastaan ...  oma viha järkyttää  ja pelottaakin - kunnes sille saa OMAN YMMÄRRYKSEN ja mittasuhteet - että se muuttuu käsiteltäväksi - eikä vain muododttomaksi mustaksi möykyksi joka on täynnä tiivistä vihaa  ... tämä viha ja pelko mitä sen  VIHAN itsessään kokemisen ja itsessään tunnistamisen myöntämisestä seuraa   ... on mahdollista purkaa , pala palalta, turvallisesti - mutta siihen tarvitaan apua ja tukea  riippumatta onko henkilö lapsi vai aikuinen

 ... olen kokenut tämän  henkilökohtaisesti kuin työssäni - juuri lasten ja nuorten kanssa joiden sisällä on " mennyt rikki jotain tärkeää ja  elämiselle merkittävää kaunista " ja tilalle on tullut ja hiljalleen kasvanut se iso musta tiivis vihaa täynnä oleva musta möykky - kuten eräs nuori minulle  oloansa kerran kuvasi - ja hän pelkäsi tätä möykkyä ja vihaa joka uhkasi olemassaolollaan myös häntä, ja kulki hänen mukanansa kuin musta synkkä varjo  ...  tätä kautta ymmärrän jo  syitä tapahtuneelle JOTKA EIVÄT silti ole yksiselitteisiä ja toivon ettei tapahdu niin että jollain " pikaymmärryksellä"  suljetaan tämän asian vakavuus ja todellisuus "takaisin kaappiin" .... uskon ettei se "sulkeminen ja piilottaminen ole enää mahdollista.

Vielä tämä ETTÄ  oma kokemukseni on etä tämä(kin) on niin monisäikeinen  tapahtuma - ja niin moni asia liitty toisiinsa - jos nyt voisimme nähdä tapahtuneet kuin elokuvana - jo vuosien ja vuosien ajalta .... ja tätä(kin) tapahtumaa koemme , katsomme ja koetamme saada vastauksia ja selityksia ja ymmärrysta - jotka ovat monelta eri tasolta  katsottuna aika erilaisia  .. enempiä tätä asiaa nyt pohtimatta  :angel:

taaviisuinen


JA ERITYISEN TÄRKEÄÄ ON NYT HUOMIOIDA TURVATA JA SUOJATA ERITYISESTI  PIENET JA ISOMMATKIN LAPSET JA NUORET JOTKA VÄISTÄMÄTTÄ JOUTUVAT OLEMAAN MUKANA TÄSSÄ TRAGEDIASSA ja sen käsittelyssä ...

http://www.iltalehti.fi/jokelantragedia/200711086821679_jt.shtml

Näin kerrot lapselle Jokelan tapahtumista
8.11.2007 8:53

Ampumavälikohtauksen uutisointi tavoittaa hämmentyneet nuoret ja lapset.

Aikuinen auttaa lasta jo olemalla läsnä, kuuntelemalla ja pysymällä rauhallisena. Mannerheimin Lastensuojeluliitto listasi ohjeet siitä, miten aikuinen voi puhua Jokelan tragediasta hämmentyneen ja pelokkaan lapsen tai nuoren kanssa.

    * Anna lapselle aikaa ja tilaa kertoa tuntemuksistaan.
    * Vastaa lapsen tai nuoren kysymyksiin rehellisesti, mutta lietsomatta pelkoa ja epävarmuutta. Kerro tapahtuneesta lapsen ikä huomioon ottaen. Kerro tosiasiat, jottei lapsi turvaudu mielikuvitukseen. Mielikuvitus yleensä liioittelee ja pahentaa asioita.
    * Muistuta, että tällaiset tapahtumat ovat hyvin harvinaisia eikä ole todennäköistä että sellainen tapahtuisi lapsen tai nuoren omassa koulussa.
    * Pysyttele itse mahdollisimman rauhallisena. Voit kuitenkin todeta, että olet järkyttynyt ja surullinen tästä hyvin harvinaisesta tapahtumasta. Lapsen reaktiot pohjautuvat vanhempien antamaan esimerkkiin: jos aikuinen käyttäytyy mahdollisimman rauhallisesti, lapsi kokee olevansa turvassa.
    * Huomioi, että lapsella saattaa olla lisääntynyt läheisyyden tarve.
    * Ole ennen kaikkea turvallinen ja kuunteleva aikuinen. Hyväksy ja kunnioita lapsen reaktiot, vaikka ne tuntuisivat oudoilta. Anna lapselle aikaa ja mahdollisuus ilmaista, ymmärtää ja työstää tapahtumaa omalla tavallaan.
    * Kerro, että kaikki Jokelan koulussa mukana olleet uhrit ja omaiset saavat apua ja tukea.
    * Jos lapsesi on nähnyt uutisissa kuvauksia tapahtumista tai nettivideon, keskustele sen herättämistä ajatuksista ja tunteista.
    * Huolehdi myös itsestäsi ja keskustele omista tuntemuksista muiden aikuisten kanssa.

 
LÄHDE: MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO

http://www.nationalgeographic.com/photography/galleries/winterwildlife/images/primary/06311_159.jpg

Olen miettinyt ihan samaa, että nauttivatko nämä Pekan samanmieliset nettiystävyydet nyt, suunnittelevatko kenties vastaavaa toisaalla?
Mitä ajattelee Pekan oma sielu nyt siellä jossain tai voiko lapsiltaan kuollut äiti tuntea suunnattoman surun sijasta auvoista taivaan iloa kun pienensä jäivät suremaan ja kaipaamaan. Kauheasti kysymyksiä, kuka oikeasti tietää vastauksen?

Aika erikoisia ajatuskulkuja täällä. Kannattaisi hakea apua.

"Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu"

Maallinen kriisiapu tekee voitavansa.

Taivaallinen kriisiapujoukkokin oli valmiuksissa. Suuri joukko enkeleitä valmiina ottamaan huomaansa menehtyneet. Suuremmalla hellyydellä ja rakkaudella ja myötätunnolla kuin täällä voimme kuvitella.

Vielä suurempi joukko valmiina levittämään siipensä surevien ylle. Lohduttamaan ja kantamaan.

Sulkekaamme rakkautemme ja rukouksemme piiriin kaikki menehtyneet ja surevat - kuin suureen syliin.

Ja olkaamme läsnä toinen toisillemme, niin lapsille kuin aikuisille. Ei vain tänään, vaan jokaisena elinpäivänämme.

Venny

  :'( :angel: :smitten:

Hopeasulalta tällaisia terveisiä aiheeseen liittyen:

JOKELAN TRAGEDIA

Kaiken yksilöllisen surun, järkytyksen ja menetyksen ohella Jokelan tragedian yhteydessä on syntynyt melkoisen voimakas kollektiivinen painostava energiataso. Siksi ehdotan teille kaikille, rakkaat ystävät, meditaatioksi pienen lämpimän ja kauniin liekin kantamista sydämissänne. Hyvin kaunis ja vaatimaton liekki, joka ei taistele vaan elvyttää.

Voit kantaa tätä kaunista pientä liekkiä, kuin tuikkua, sydämessäsi pitkin päivää. Ja kun siltä tuntuu, voit ottaa tämän liekin ja kulkea sen kanssa sinne ja niiden luo, missä tunnet läheisyyttäsi, osanottoasi tai lohdutustasi kaivattavan.

Voit antaa tämän liekin loistaa myös henkiselle puolelle.

Nykyisenä laajan viestinnän aikana yllättävät tragediat antavat mahdollisuuden suureen henkiseen heräämiseen, mutta laajuutensa takia ne kykenevät myös järkyttämään meidän tunteittemme ja reaktioittemme kautta syvästi sellaista elementaarista maailmaa, jolla ei ole samanlaista kykyä vähitellen vapauttaa itseään järkytyksistä kuin meillä ihmisillä on - ajan myötä.

Siksi pyydän teitä suuntaamaan rakastavia ajatuksia myös luonnonolentojen piiriin, jotka ovat vahvasti mukana yhteisessä energiamaailmassamme.

Saamissani viesteissä on ehdotettu yhteistä ykseyden ja rauhan meditaatiota tänään klo 18 ja kynttilöiden sytyttämistä klo 20.

Rakkaudella
Matti

... kiitos Atha - enpä ole pariin päivään lukenut meilejäni - joten kiitos -
jo edellisen oman viestini myötä kuvailin tuntoja mitä syntyi Seppo T:n artikkelin myötä ... ja tämä Matin~Hopeasulan viesti on kuin Enkelien syli - Ikuisen  rauhan tyyssija .... kiitos :angel:

taaviisunen

Minusta kyllä nykynuorten vanhemmatkin voisivat katsoa peiliin.
Lapset/nuoret jätetään aivan liikaa 'oman onnensa' nojaan, selviytymään yksin.

Juuri niin-vaarin kasvanutta puuta ei voi suoristaa-mina kylla syyttaisin
vanhempia ja myos ymparistoa-hanen ajatusmaailma on uppoutunut vihaan ja mista etsia totuutta tahan ajattelutapaan?
Olen asunut joskus kauan sitten vain 10km Jokelasta ja siella on tapahtunut paljon murhia ja onnettomuuksia viimeinen muistamani oli paha junakolari jossa kuoli hirvittavan monta ihmista.
Vanhempien tehtava ei ole helppo, huoltaa, kysella ja kasvattaa tervetta luottoa pesueelle-mika on taman pojan vanhempien tausta?
Voi tietysti olla, etta vanhemmat olivat heikkoja pojan kavereita vastaan.
Ehka tama kamala teko herattaa vanhemmat ja muut kasvattajat kyselemaan enemman mita heidan lapsilleen kuuluu, missa he menevat ja mita tekevat.Lisaksi mita he katsovat tietokoneelta...

Kirjoitin yleiselle osastolle otsikon "Jokelan uhrien muistolle" alle kommentin joka olisikin paremmin kuulunut tänne. En osaa sitä siirtää enkä edes löydä linkkiä miten ottaa yhteyttä ylläpitoon, jotta ylläpito siirtäisi sen. Apuaaaa!!

Viitasammakko  :smiley6600:   siirsin tekstiäsi - tai lainasin alkuperäisestä  ;) :smitten:

https://www.astro.fi/foorumi/index.php?action=post;quote=171835;topic=20457.0;num_replies=12;sesc=9ec236ac59fcd6623cf9cb0a4b7b43ca

Kiitos! Eipä tuo juolahtanut hätäpäissäni edes mieleen...!  :)

Ollos hyvä  :smitten:

Viitasammakko kirjoitti asiallisesti mielestäni tästä asiasta. Meidän tulisi miettiä sitä, mitä ampujalla oli syvällä sisimmässään haudattuna. Turhautuneisuus tähän maailmaan, missä kukaan ei enää näe mitään omista näkökulmista, eikä huomaa toisten herkkyyttä. Eletään vain massana muiden mukana. Niin kuin tämän ampumatapauksenkin jälkeen olen huomannut, että ihmiset reagoivat tapaukseen varsin voimakkaasti niiden puolesta, jotka ampuja ampui. Ja samalla sanotaan, että ampuja oli hullu. Monikaan ei pysähdy miettimään, mikä oikesti ajoi hänet tähän brutaaliin tekoon.

Ehdin lukea ampujan tekstejä, ennen kuin ne eilen poistettiin kokonaan, ja totesin, että hän ei ollut hullu. Hän oli vain kyllästynyt ja pettynyt ihmiskunnan olemattomuuteen. Voin ymmärtää häntä. Olen huomannut, että ei ole moniakaan ihmisiä, jotka huomaisi toisen herkkyyden tuntea asioita. Itse olen myös äärettömän herkkä. Näen koko ajan ympärilläni, että juuri kukaan ei näe asiaa esim minussa(huom, tiedän että en ole ainoa laatuaan). Se väsyttää, ja olen käynyt läpi monia asioita ennen kuin olen löytänyt tasapainon herkkyyteni kan ssa. Valitettavasti ampuja ei päässyt samaan. Hän oli ehkä jopa vielä enemmän herkempi. ja tällaisten asioiden kanssa on varmasti vielä noin nuorena vaikea elää, kun ei ole olemassa kuulijaa, ei löydy ympäriltä sitä, joka ymmärtää. Nykyään ihmiset ovat niin turtuneita näkemään asioita. Surullista.

En tuomitse ampujaa, Mielummin toivoisin, että edes joku hitunen tässä maailmassa huomaa, että ei se ollut hulluus, mikä hänet tähän ajoi, vaan tämä maailma.

Luulen kyllä, että ei mene aikaakaan kun syy löydetään, päättäjämiehet ja naiset löytää syyn: internet, ja sieltä nähtävä väkivalta, musiikki, videopelit. Ehkä jopa turvatoimia kiristetään, tai ehkä tulee metallinpaljastimet kouluun. Siinähän se olisi taas paketissa, syy ja ratkaisu! Ja maailma on taas parempi paikka elää.

Valitettavasti täytyy aina tapahtua jotain kamalaa, ennenkuin aletaan puimaan mitä olisi voitu tehdä, eli tällä tapahtumalla on tarkoituksensa, vaikka tekona se esille tuominen on todella ihmismielellä ajateltuna järetön, mutta valitettavasti se aina tuntuu toimivan, että saadaan uutta muutosta aikaan isoissa ihmis massoissa :-\ Uskon vakaasti, että sielut ovat valinneet tämän tapahtuman oikealla hetkellä ja uskon, että on elämänsuunnitelmaan tehty tämäkin teko ja sielut ovat nähneet, mitä se aiheuttaa ja mitä se tulee tulevaisuuden suhteen tuottamaan, itse en ihmis aivoillani pysty hyväksymään tätä raakuutta, mutta henkinen puoli näkee laajemman kokonaisuuden tässä tapauksessa, siksi en tuomitse kumpaakaan osapuolta, en jatkossakaan tule hyväksymään väkivaltaa opetuksena :-X mutta nyt voimme aloittaa ennaltaehkäisevää toimintaperiaattetta käyttäen. Itse näkisin, että monessa asiassa on tullut julki koulukiusaaminen ja yhteiskunta suorittaminen nopeassa temmossa, niin ei ihme, jos ihmiset alkaa psyykkisesti oireilla, täytyy ajatella sitä, että me kaikki emme pysty mukautumaan tiettyihin normeihin ja siksi suuri osa on alisuorittajia ja siinähän tulee se leimaantumisen riski, joka kostautuu sitten tälläisellä keinolla, kun padotaan vihaa sisimpään, kun olemme tunnelukossa, emme osaa tunteita kavavoida ulos terveellä tavalla. Nyt herääkin kysymys, mitä pitäisi tehdä? Sepä se millä tavalla me voimme panostaa yhteiskunnallisiin asioihin, niin että tavan kansalaisen sanoma tulisi kuulluksi? Itse kokisin, että ensimmäinen tehtävä olisi koulun puolella, oppisuunnitelmia pitäisi muuttaa niin, että opintoihin lisäittäisiin ''Vuorovaikutustaitoja, ihmisuhdetaitoja, oman minän tuntemista ja tunteiden tunnistamisessa itsessä ja toisessa'' Tälläiset taidot täytyisi opettaa jo ala-asteelta lähtien, ehkä tällä suunnitelmalla voisimme ehkäistä nuorten syrjääntymistä jo varhaisessa vaiheessa, koska heillä olisi jo valmiina tieto omasta itsestään :smitten:

Ampuja-Auvisen mukaan "heikot" ("jälkeenjääneet", "tyhmät") tulee eliminoida, viestissään, jonka hän jätti. Hänen mukaansa hän oli "älykkääseen vähemmistöön" kuuluva henkilö. Jos hän kerran omasta mielestään kuului kyseiseen "vähemmistöön", miksi hän sitten teloitti itse itsensä? Eikö se todista silloin Auvisen olevan itse aivan oman manifestinsa mukainen "tyhmä", "heikko" ja "jälkeenjäänyt"?   :o :o :o


Ja nyt työnnetään syytä netin niskoille, vaikka netissä pajon "dorgia" kirjoitteleekin.  ;D



Ainahan syy työnnetään sinne missä se ei ole.
Syy on liberaalisessa järjestelmässä, jossa -70 luvulla puututtiin kotikasvatukseen ja käytännössä kiellettiin kurinpito.
Nyt pari kolme syntynyttä sukupolvea on joutunut kasvamaan kurittomuudessa, ilman huolenpitoa, ja tulokset näkyy, ja kuuluu.
Lakeja ajaneet sosiaalitantat eivät ymmärrä, että kukaan jälkeläistään rakastava vanhempi ei pahoinpitele jälkeläistään, mutta haluaa pitää kurin, ja jälkeläisellään tietoisuuden, "kenenkä ruokapöydän alla jalat ovat".
Sosiaalitantat ovat työntäneet omat virheensä koko kansan kärsittäväksi, kurittomuudessa kasvaneet sukupolvet, lisäävät vain pahoinpitelyitä, ja muita julmuuksia.   :tickedoff: :tickedoff: :tickedoff:

P.S.  Kaikilla eläimillä on kasvuiässä erilaisia uhmaikiä ja jos "emot" ei osaa niitä hoitaa, tulee pannusta "peto", ihminenkin on vain eläin, ja ihmispetojen määrä on huimassa nousussa.   :tickedoff: :tickedoff: :tickedoff:

Kurinpito on vallan jotakin muuta kuin fyysisesti lapseen kiinni käymistä. Minusta on vain hyvä asia, että fyysiset rangaistukset on lailla kielletty. Rangaista kun voi niin monella muullakin - fyysisesti väkivallattomalla - tavalla. Tässä vanhemmilla on oiva tilaisuus toimia  esimerkkinä lapsilleen siitä, että asiat voi hoitaa väkivallatta.
Peräänkuulutan täällä jo mainittua huolenpitoa - ei ainoastaan niin, että vanhemmat huolehtikoon omistaan, vaan sellaista yhteisöllisyyttä, jossa kaikista välitetään ja joka luo turvallisuuden sekä yhteenkuuluvuuden tunnetta.
"Lasta kasvattamaan tarvitaan koko kylä", kuuluu afrikkalainen sanonta. Mielestäni siinä on vinha perä.

Minusta erikoisinta koko Eurooppaa kuohduttaneessa
tapauksessa on vain se, että se ei tapahtunut jo aikaisemmin.
-Aineksia kun on enemmän kuin tarpeeksi. ;)
Odotin jo 90-luvulla vastavaa -kun olin itse ylä-aste/lukio ikäinen.

Suomalaiset... ::)  väkivaltaisuus ja heikko henkinen sivistys
on aina huono yhdistelmä.

-Osanottoni läheisensä menettäneille- :'(

No minä kyllä huomioin lastani huomioimasta päästyäni. On kaveria, on leikkiä, lemmikkiä, harrastusta, sukulaista, taistelen että tapaisi isäänsä. Vastuu vastuu, mistä täällä on puhuttu.

Nyt hän haluaa pukeutua mustaan, gootiksi, kun pojat tykkää. Kumissa lukee, love, M eräältä pojalta.

Joka on ollut monta kertaa reksin luona tappelujen takia ja pukeutui Halloween juhlassa viikatemieheksi. Missä kohtaa pitäisi huolestua?  ;) Fiksu poika.  ;)

Ampuja-Auvisen mukaan "heikot" ("jälkeenjääneet", "tyhmät") tulee eliminoida, viestissään, jonka hän jätti. Hänen mukaansa hän oli "älykkääseen vähemmistöön" kuuluva henkilö. Jos hän kerran omasta mielestään kuului kyseiseen "vähemmistöön",

*Tuo taas on natsismia, ja heidän pomonsahan oli okkultisti. Hupaisaa miten tämä homma pyörii - joku pelastajaherra, siis hra kauris, on sitten siinä SPR toiminnassa (me autamme teitä kriisissä)ollut, tuntui tosi okkultistilta. Tykkäsi leikkiä tiedolla ja vallalla. Kertokaas miten tämä juttu (elämä, sielu, usko, teot) todella pohjimmiltaan toimii?

Jos ajatellaan VAPAUDEN kannalta, onko kuolema vapaus? Onko jokin, mikä tahansa, oppijärjestelmä kahle? Valta ei varmasti vapauta - ntiAika kirjoittelikin siitä mitä olisi vapautua vallasta..

Hän kirjoitti siinä kuinka tuntee vihaa ihmisiä ja ihmisyyttä kohtaan ja kuinka hänen ainut rakkaus on viha.

*Tuo on täysin päinvastaista kuin Ammalla ja Jeesuksella. Ehkä hänen sielunsa pitää rajan takana muistaa olevansa rakkaus. Mikä pimensi ajattelun?

Annat ymmärtää että kannatat tätä nykyistä psyykkisen väkivallan kasvatustapaa, joka on saanut kaupungit roskaisiksi ja täyteen kapakoita, ihmiset alkoholisoitumaan ja väkivaltaisiksi, välinpitämättömiksi, ja ennenkaikkea lasten henkisenä pahoinvointina.
Huudat vain että, "on hyvä että on lakeja jotka kieltää fyysisen väkivallan".
Ei ne lait auta, avaa silmäsi, tänäpäivänä on lasten pahoinpitelyjä 500% enemmän kuin ennen noita turhanpäiväisiä lakeja.
Ennen toimi naapurikuri ja sakinhivutus epäsosiaalisia naapureita ja lastenkasvattajia kohtaan.
Ja silloin oli henkirikosten määrä pieni tässä maassa.
Nykyisin ovat tällaiset "dorkat" saaneet suojakeen poliisien sanoja lainaten "turhia lakeja".
Jos näille "dorgille"  jotain sanoo, huutaa ne kurkku suorana poliisia.
Nämä epäsosiaaliset lastenkasvattajat vain huutavat näiden lakien perään.
Kunnolliset, lastaan raksatavat eivät niitä tarvitse.

Nämä typerät lait ovat vaatineet jo monta vauva, ja lapsi uhria, koska naapureista on kasvatettu välinpitämättömiä, turhilla, sosiaalitanttojen vaatimilla lailla.
Ja nyt on henkirikokset jokapäiväistä luettavaa.

En kannata väkivaltaa missään muodossa, en henkisenä enkä fyysisenä.


Enpä menisi tuota vannomaan...

Enpä menisi tuota vannomaan...

[/quote]

Siitä vaan nimi seuraavissa vaaleissa nimi listalle, ja säätämään uusia "turhia lakeja"
mitään ymmärtämättömälle kansalle.

 :2funny: :2funny: :2funny:

Empa jaksa uskoa, etta vitsa olisi parempi "kasvatuskeino"-minun mielestani vain valittaa enemman lapsista, uskon rakkauden ja myotatunnon voimaan ja oloa enemman lasten kanssa-toisaalta uskon, etta siellapain-niinkuin jokapuolella-systeemeissa on paljon mataa.
Kehittaa lapsille tervetta itsetuntoa ja motivaatiota.

Minä mietin myös noita auvisen kanssa samanmielisiä nuoria, että millaisia kiistoja nyt käydään ylä-asteiden ja lukioiden käytävillä...
muistan itse että se oli todella rankkaa aikaa, ja itsekin olin vihainen.. ja gootti..silti olin väkivallan (henkisen ja fyysisen) vastustaja jo silloin, koska koin, että se onkin sitä heikointa heikkoa. sen näyttivät esimerkit, kaverien alkoholistit,typerät, väkivaltaiset isät, pikkuveljet jotka ihannoivat väkivaltaisia elokuvia ja potkivat sitten koiria(tajuattehan tämän nyt senaikaisena kokemisena) ... haluaisin tietää ampuiko auvinen itsensä tahallaan, luultavasti kyllä. Tällaisille nuorille jotka näkevät auvisen teon jotenkin hienona, voi vain sanoa,että poika oli todella peloissaan ja raukkamainen. se on kyllä totta että hän teollaan sai ihmiset pysähtymään ja asiat muuttuvat.. se on ihmeellistä. olisi kuitenkin kamalaa jos tällainen saisi aikaan vyöryvän lumipallon.katkeroituisimme, turvatoimet lisääntyisivät, mutta välittäminen ei.

Kuka on vitsasta puhunut???  :uglystupid2: :uglystupid2: :uglystupid2:
Onko nykyinen henkinenväkivalta kasvatus muka vitsaa parempi vaihtoehto.
Ainoastaan "dorgat" joutuu käyttämään jompaa kumpaa.
Ja henkisen väkivallan tulokset, piiskakiellon, ja ymmärtämättömän sosialihilholhouksen myötä näkyvät surullisesti nyky yhteiskunnassa.

Vitsaa eniten vastustavat vain ne jotka eivät pysty muuhun kuin henkiseen väkivaltaan.   :tickedoff:

No tässäpä Ikiaika sinun ajatus tiivistyykin - piiskaa kun on ei tarvitse käyttää henkistä väkivaltaa ja nuoriso on suojattu. Siinä olet oikeassa, että jos fyysinen väkivalta (piiska) ei tepsi, niin kokeillaan henkistä väkivaltaa - ja päinvastoin.

Suurin osa vanhemmista ei välttämättä edes tiedä tekevänsä väkivaltaa lastansa kohtaan. Se, ettei näytä välittävänsä, on yksi väkivallan muoto siinä missä nyrkillä lyöminen tai kurkku suorana huutaminen. Rajat tulevat rakkaudesta, rajojen puuttuminen rakkaudettomuudesta ja/tai pelosta (= lapsi ei tykkää minusta, jos asetan hänelle rajoja. Tätä kieroutunutta ajattelutapaa tapaa eniten äideillä).

Noiin nyt ruvetaan pääsemään asiaan.
Aikakaudella jolloin "koivuniemen herra" istui joka kodin ovenkarmilla (useinmiten kuivuneena käyttämättömänä), lapset olivat ja elivät harmonisina ja ilman psyykeongelmia, silloinkin kyllä poikkeus vahvisti säännön.
Veritekoja tapahtui noin yksi/kymmenessä vuodessa.
Mutta nyt ollaan tulossa tilanteeseen että sääntö vahvistaa poikkeuksen.
Ja veritekoja tapahtuu päivittäin.
Ja lasten fyysinen ja psyykkinen kunto on romahtanut, ja ymmärrän kyllä syyt,
Jos tämänpäivän lastenkasvattajat vietäisiin tapoineen -50/60 luvulle, silloin olisi kansa ottanut typerykset kiinni ja ottaneet vielä vanhemmat keinot käyttöön, Tämän päivän lastenkasvattajat
olisi viety kirkonmäelle jalkapuuhun ja jokainen olisi sylkenyt ja kussut päälle.
Silloin ymmärrettiin vielä yleisesti, miten kasvatetaan tervepäisiä ihmisiä, jos joku ei ymmärtänyt tuli naapureilta sakinhivutusta.
Tänäpäivänä, jos lapset eivät ole psyyke lääkeillä, ovat pelokkaita ja arkoja.

AhtaMaarit, missä tiivistyy sinun ajatukset?????

Jos tiivistyy, niin koska pystyt näyttämään tuloksia???

Mutta niinhän se on kun tantat pääsi parantamaan maailmaa, ovat vain kapakat lisääntyneet ja ihmiset joutuneet psyyke ja mieliala lääkkeille.

Helinä kun lukee kirjoituksiasi, niin ymmärtää minkälainen on Suomi tänä päivänä.
Poikkeaa esimerkiksi itävallasta rajusti, joka on €uroopan ihannemaa tällä hetkellä.

Ja ihan pieni huomautus vain, ettei synny vääriä käsityksiä, että itse en kannata piiskaa enkä henkistä väkivaltaa lasten kasvatuksessa. Jos ei löydä kultaista keskitietä siinä välissä syy ei ole lapsissa vaan Itsessä. Lapsien oireilu on yleensä (HUOM! Ei aina esimerkiksi sairauksen ollessa kyseessä) merkki siitä, että nyt ei homma vanhemmilla pelitä kasvatuksen puolella. Tämänhän näkee selkeästi, jos vilkaisee yhdenkin jakson vaikkapa Pikkujulmureita, joissa kulmakunnan helvetistä karanneet kakarat ovat mitä ovat vain siksi, että vanhemmat eivät tiedä miten toimia lasten kanssa, kuinka kasvattaa heitä ja ennen kaikkea kuinka kohdella kumppania - sekä puolisona että lasten toisena vanhempana. Kun yhteiseen hiileen puhaltaminen sisäistetään ja aletaan elää positiivisissa merkeissä, joihin siis myös lasten rajat, joista ei luisteta, kuuluvat, ovat entiset helvetinmoiset pennut nyt täydellisiä enkeleitä. Kotona on tasapaino, vanhemmat ovat tasapainossa keskenään, joten lapsetkin reagoivat siihen luonnostaan olemalla rauhallisia.

En käyttäisi piiskaa kasvatuksessa. Miksi lyödä millään rakastamaansa ihmistä?

Ei piiskaa, mutta missä säästämme nyt , säästämme samalla tulevaisuudessa  :'( . Oiskos se ymmärrys , tuki ja aika niin pahaa ? Läsnäoleminen kun on sen kasvatuksen perusta vai mitä ???????????

Täytyypä pikkuisen tulla mukaan.

Kasvatuskin on kiinni ympäröivästä yhteisöstä ja käytännöstä.

Minun isä ja äiti olivat kasvaneet kurin ja piiskankin kanssa.

Minäkin sain paljon piiskaa. Mutta ymmärsin, että se oli tarkoitettu minulle, jotta uskoisin ja heräisin näkemään asiat oikein, muistaisin. Koska sana ei ollut mennyt perille. Ja jälkeenpäin halattiin ja itkettiin jopa yhdessä, isän kanssa ainakin.

Edelleen, sanoisin, että jos käytäntö oli sama naapurissakin, se oli luonnollista. Piiska tuntuu pahalta sillä hetkellä. Mutta se on ohi, kun asioista on keskusteltu. Minä en ainakaan kanna kaunaa. Olen joskus piiskannut poikanikin. En usko, että  he siitä kaunaa kantaa. He kantavat ehkä kaunaa niistä hetkistä, jolloin olen loukannut tai en ole ollut läsnä, kun olisi tarvinnut ja en ole sitä huomannut. Me loukkaamme usein lapsia tietämättämme. Kukaan ei näe kaikkea!

Henkinen loukkaus ei ole useinkaan ohi, se seuraa koko elämän ajan.

Ja piiska tai tukkapöllö, pieni läpsäyskin (jos sitä ei tehdä humalapäissään) on paljon enemmän välittämistä kuin se että työnnetään rahaa kouraan, karkkeja ja muuta epäterveellisen hyvää ja istutetaan TV:n ääreen. Tai ostetaan ne kaikki tekniikan välineet viimeisen päälle.

Ja jätetään lapsi yksin niiden kanssa. Ei se ole välittämistä!

Fyysinen rankaisu (eikä henkinen - joka on erilaista, mutta aivan yhtä pahaa) EI OPETA YHTÄÄN MITÄÄN. Tai anteeksi, opettaahan se; mielistelemään, piilottamaan omat todelliset tunteet ja ajatukset, vihaamaan tai ainakin tuntemaan jonkinasteista katkeruutta fyysistä rankaisua käyttänyttä vanhempaa kohtaan. Lista on pitkä.

LAPSI EI VOI YMMÄRTÄÄ, MIKSI TÄMÄ RAKAS JA TÄRKEÄ IHMINEN LYÖ HÄNTÄ.

On niin monia muita keinoja ja tapoja, jotka kunnioittavat ihmisyyttä ja lasta persoonana. Ne tavat ja keinot ovat KASVATUSTA.

En jaksa niitä tähän sepustaa; fyysistä rankaisua puolustavat menkööt kehittämään ensin itseään ennen kuin alkavat lapsia tekemään.

Oleko "älykkääseen vähemmistöön" kuuluva henkilö. ::) ::) ::)

Jos olet, älä koskaan hanki aseenkantolupaa äläkä asetta.

Sanoin, että on kulttuuriympäristöstä kysymys. MINÄ YMMÄRSIN MIKSI RAKAS ISÄ TAI ÄITI ANTOI MINULLE PIISKAA. OPINKIN.

Mutta... isällä ja äidillä oli aikaa antaa syliä, sanoja, yhteisiä tekemisiä, paljon sitä mistä voimani olen ammentanut!

Käytännössä koettua.

Ei kaikki ole mustavalkoista.

Itse muistan kun isä uhkasi piiskalla ja harjanvarrella, olin todella peloissani ja piilouduin sängyn alle, että se ei vaan löisi :'( voin sanoa, että en kyllä rakkauden tunteita tuntenut häntä kohtaan, enemmänkin suunnatonta pelkoa ja opin pitämään tunteeni piilossa, jotta minua ei satuteta  :-X nyt näin aikuisena olen päässyt asian yli ja oppinut sanomaan EI ja kertomaan tunteistani, en ikuna haluis, että lapseni tulisivat kokemaan samaa minun tai kenenkään mun taholta, kyllä rajat on asetettava muulla keinolla kuin fyysisellä tai henkisellä väkivallalla, jos ei omat keinot riitä, niin on haettava ammattiapua :coolsmiley:

Hei vaan, nyt kävi mielessä kun seuraan aihetta, että onkohan nyt vähän eksytty aiheesta...

Juu, huomasin saman. Anteeksi aiheen aloittajalle!

Ikiaika... Ei, en ole älykästä vähemmistöä. Luulenpa vain, että minulla on enemmän asiaan liittyvää lukeneisuutta (lue: koulutusta) kuin sinulla.

En jatka keskustelua aiheesta kanssasi, sillä haluat vain provosoida ja vetää jutut henkilökohtaisuuksiin.

Rakkautta elämääsi,
 :smitten:

Keskustellaan siitä, mikä johti ampumiseen, ja miksi, ja nyt ollaan kasvatuksessa.

Opettele yksi ensisijainen asia: Luulo ei ole tiedon väärti.
Ennen kuin esittää jotain, pitää myös tietää, eikä luulla.

Minulle kelpaava rakkaus on  jotain aivan muuta, kuin sinun ylimielisyys.

Keskustellaan siitä, mikä johti ampumiseen, ja miksi, ja nyt ollaan kasvatuksessa, sanoi ikiaika.

jahas. Ei nyt aivan  niinkään. kiitos kuitenkin vastaan sanomisesta. Ei vaan, nyt kyllä, ikiaika, ollaan pahasti eksytty aiheesta. Kasvatus EI johtanut kyseiseen tekoon!!! Tarkkaavaisuutta!!!

Niin tarkkaavaisuutta tarvitaan. Kukaan ei tietääkseni ole edes väittänytkään että kasvatus olisi johtanut tekoon.
Vaan pohditaan onko mahdollisesti ollut kysymys kasvattamattomuudesta (lapsen heitteille jättö)

Autoritäärinen kasvatus on p...stä.

Rajaton kasvatus on p...stä.

Ainoa, mitä lapsi tarvitsee, on aikuinen, joka kykenee vastaamaan lapsen tarpeisiin.

Jotta pystyy vastaamaan lapsen tarpeisiin, tulee olla a) edes jonkinlainen alkeellinen käsitys lapsen eri kehityskausien tarpeista b) kykyä empatiaan c) motivaatio.

Tässä kerätään nyt satoa sukupolvien jatkumosta. "Isien synnit seuraavat seitsemänteen polveen" ja miten se nyt menikään...

Lapsi on ollut väline: omien tunteiden purkamiseen, omien toiveiden toteuttamiseen, omien tarpeiden täyttämiseen.

Tai lapsi on ollut jokin pieni sivuseikka elämässä, jossa on ollut niin paljon kaikkea muuta kiinnostavampaa.

Kummassakin tapauksessa LAPSI ON NÄKYMÄTÖN.

Puuttuu aikuinen, joka näkisi lapsen ihan omana erillisenä persoonanaan. Jolla on ihan omat tarpeensa.

Koska te ihmiset nostatte lapsen IHAN OIKEASTI ykköseksi?

Koska te olette valmiita uhraamaan edes murto-osan siitä ajasta, jonka käytätte itsenne kehittämiseen tai viihdyttämiseen siihen, että alkaisitte kehittää kasvatustaitojanne?

Koska kasvatuksesta tulee IHAN OIKEASTI elämän suuria kysymyksiä? Jota pohditaan aktiivisesti? Josta etsitään tietoa aktiivisesti?

JA SITÄ TIETOA ON. PALJON. Ihan omalla äidinkielellä. Erittäin helposti saatavissa. Ei tarvitse mennä kuin lähimpään kirjastoon ja alkaa lukea. Ja pohtia. Ja kyseenalaistaa sitä jatkumoa, jossa meidät on kasvatettu.

Ja JUU; jos se on vielä epäselvää; olen vihainen.

Että ihmisillä on pokkaa esittää suuria totuuksia aiheesta, josta niillä ei ole mitään muuta tietoa kuin se oma kokemusperäinen. Tärkeää ja arvokastahan se on, mutta onnettoman suppeaa. Mistä muusta aiheesta kerrottaisiin asiantuntijana vain oman kokemuksen pohjalta?

Olen minäkin ollut lentokoneen kyydissä, mutta ei se tee minusta lentoliikenteen asiantuntijaa.

Koska tulee se aika, että te olette valmiita näkemään seuraavan sukupolven kasvattamisen NIIN ARVOKKAANA tehtävänä, että sitä on ihan oikeasti opeteltava?

Jukoliste, ihmiset käyttää enemmän aikaa ja energiaa koirankoulutukseen tai pitsinnypläykseen tai uusmediataitojen opetteluun. Ihan mihin vaan.

Koska te olette valmiita katkaisemaan sen sukupolvien ketjun? Koska te olette valmiita sanomaan, että vaikka sain itse lusikalla, voin nyt aikuisena toteuttaa kasvatustehtävää toisin?

Koska te otatte sen pään pois pensaasta? Alatte ottaa vastuuta?

Venny

P.S. Pyydän anteeksi niiltä, jotka jo ovat laittaneet arvonsa uuteen järjestykseen. Tiedän, että teitäkin on. Vastuullisia, henkisesti kehittyneitä aikuisia, jotka ottavat kasvatustehtävänsä vakavasti. Olen nähnyt. Luojalle kiitos teistä.

 

Venny, ASIAA!!!!!!!

Upeaa, kerrankin joku on ihan samaa mieltä kanssani aiheesta eikä hyssyttele! :D Olen monesti todennut, että en itse halua lapsia, koska tiedän, ettei minusta ole vanhemmaksi. Kuitenkin tuolle päätökselleni nauretaan ja tuumaillaan, että "joojoo, noin minäkin sanoin, katsotaanpa vielä muutaman vuoden päästä asiaa uudelleen". Ihan kuin lapsia pitäisi hankkia, koska se nyt vaan sattuu olemaan itsestään selvyys, että niin tulee tehdä.

Mutta kun... toisille vanhemmuus sopii, toisille ei. Minä myönnän ihan ääneen, että se ei sovi minulle ja kunnioitan niitä, joiden elämään vanhemmuus lapsineen kuuluu ^________^

Olen monesti pohtinut miksi tällaisia asioita ei oikeasti opeteta? Ensimmäisen kerran lapsen kehitykseen psyykkisesti perehdyttiin ainakin minun kouluaikana 90-luvulla ja 2000-luvun alussa vasta lukion toisenluokan psykankurssilla - joka oli muuten valinnainen kurssi, ei pakollinen. Ihmisen kehityspsykologian kurssi.

Vanhemmuus on maailman vaativin ja tärkein ammatti, olitpa sitten isä tai äiti, mutta siihen ei vaadita minkäänlaista koulutusta, aiempaa kokemusta eikä edes sovieliaisuutta. Nyt kun perheyhteisöt ovat hajonneet on uupuneiden vanhempien vaikeaa saada apua toisin kuin vielä 50 vuotta sitten, jolloin suku asui lähellä ja perheeseen kuuluivat vielä isovanhemmat, rengit, piiat ja vanhempien sisarukset omine perheineen, joilta kaikilta sai apua ja neuvoja tarvittaessa.

AhtaMaarit.
 Täyttä ja kunnioitettavaa asiaa.

Tänx: Ikis.

Samoin ajattelee myös aaviisuinen JA kiittää ja kumartaa  :smitten:

... ja lisää mukaan myös ajatuksen siitä ETTä lapset valitsevat vanhempansa, jo ennen syntymäänsä - sen mukaan mitä ovat itselleen haasteeksi ottaneet, ja millaisin eväin ja millaisen ajan kanssa ovat tänne tulossa .

Ja toisaalta tämäkin  - että toden totta ei vanhemmaksi tuleminen ole mikään itsestäänselvyys ~ nk. tapa ja topttumus jota kaikkien kuuluu noudattaa m. Sillä aivan varmasti on olemassa muitakin tehtäviä kuin vanhemmuus ~yhtä arvokasta kaikkinensa  - eli ettei vanhemmuus ole ihmisen avon mittari - ei totta totisesti - kyllä se on jotain aivan muuta. Sekä vanhemmuus, tai " eivanhemmuus" että arvon mittarit  ;)
taaviisuinen

Edellisten kanssa aivan samaa mieltä!

Vanhemmuus on tärkein ja vaativin tehtävä,johon pääsemme/joudumme.
Tunnen moniakin,jotka eivät nykypäivänä halua hankkia lapsia.
Ehkä tuohon,ettei sanomaasi oikein oteta todesta AthaMaarit liittyy pientä kateutta tai katkeruuttakin.
Jos itse ei ihan nautikaan täysin rinnoin vanhemmuudestaan.

Lisäksi meillä sitkeästi pidetään kiinni vanhasta ja aikansa eläneistä perusperheistä ja että kaiken kuuluu mennä,seurustelu,kihlaus,avioliitto,lapsi kaavan mukaan.

Yhä enemmän on ihanaa erilaisuutta täälläkin.
Tuo ARKIVIISUN lisäys lapsista jotka valitsevat kokemuksensa.
Totta,nykyisin ilmeisesti jotuvat vielä suurempiin haasteisiin,kun ei tuota heidän viisauttaan vielä ymmärretä.

Ihanaa, Arkiviisu, että kävit muistettelemassa meitä siitä, että lapset valitsevat itse vanhempansa! Unohdin ainakin itse ihan kokonaan kirjoittaa siitä äskeisessä kommentissani :D

Ehkäpä olet Chandra oikeassa siitä, että kommenttien vähättelyyn saattaa liittyä kateutta. Ehkä se on kuitenkin enemmän sellaista epäuskoa, ettei minunikäinen ihminen voi oikeasti tietää vielä mitä haluaa eikä ymmärrä elämästä mitään, koska on niin nuori. Nooooohhh.... eihän sitä elämänkokemusta tarvitsekaan olla vielä TÄSSÄ elämässä ollakseen tietoinen asioista, kyllä sitä on ehtinyt ties millaista elämää elää ja kokea tätä ennen ;D

Oikein Atha..

Kiitos Aamunkoitto, kiitos Ardith, kiitos Athamaarit. Ja taisi olla joku muukin vielä: kiitos Sinulle.  :)

Jos alan lyödä nyrkkiä pöytään tämän aiheen parissa enemmänkin, voi teitä hyvinkin syyttää...  ;D Niin saattaa hyvinkin käydä, jos vaan keksin oikean tavan ja paikan karjua vähän lisää.

Ei vaan, kun nyt ihan aikuisten oikeesti: kiitos.

Minusta taitaa olla tulossa fanaatikko. Hhmmm.

Rakkaudellista Valoa Teille kaikillen. Ja siunausta.

Venny

Ideologioiden houkutus

Voinemme oikeutetusti sanoa, että ideologiat perustuvat illuusioon siitä, miten asioiden pitäisi olla. Ideologiat siis tarjoavat erilaisia ihanneihmisen ja ihanneyhteiskunnan malleja valmiina ja ehdottomina arvoina. Tällöin ideologia sivuuttaa tai jopa kieltää sen, miten asiat todellisuudessa ovat. Ideologiaansa vakaasti uskova välttyy kohtaamasta itsetuntoaan ja narsistista tasapainoaan loukkaavan todellisuuden, jonka hyväksymiseksi hän muuten joutuisi tekemään ankaraa psyykkistä työtä. Ideologioita on yksityisiä ja yleisiä.

Ihminen voi siis luoda oman yksityisen ideologiansa siitä, millaista elämän ja millainen ulkomaailman tulisi olla, jotta hänen itsensä ja oman elämänsä arvo säilyisivät. Ulkomaailmaa ja omaa elämäntilannettaan voi yrittää muuttaa oman ideologiansa mukaiseksi narsistista tasapainoa suojelevaksi ja ylläpitäväksi. Ideologiansa mukaisesti elävä saa palkkiokseen tunteen omasta arvosta ja elämänsä mielekkyydestä. Ideologiasta tulee psykologisessa mielessä minuuden tunnetta ja arvoa ylläpitävä täydentävä toinen.

Ideologiaan tukeutuvan mielessä on enemmän tai vähemmän selkeä, ahdistunut tai toiveikas käsitys siitä, miten asioiden tulee olla, jotta elämä on kunnossa ja oma henkilökohtainen hyvinvointi turvattu. Tämä suhtautuminen voi olla myönteistä ja aitoa itsestä sekä toisista välittämistä ja yritystä toteuttaa omassa elämässä tätä näkemystä, jolloin voimme sanoa, että ideologia on hyvän palveluksessa.

Historia on kuitenkin täynnä esimerkkejä siitä, minkälaisia mielettömiä uhrauksia ja kärsimyksiä ideologiaansa uskovat ihmiset ovat olleet valmiita kohtaamaan, kun he ideologiensa turvin ovat yrittäneet pakottaa ympäristöään ideologiansa vaatimaan muottiin ja siten yrittäneet säilyttää illuusion heidän ja heidän elämänsä ehdottomasta ja pysyvästä arvosta. Mietelauseen sanoin: aatteet ovat kirjoittaneet historiaansa hautausmaihin.

Meillä voi toki olla toiveita paremmasta huomisesta sekä omasta kasvusta ja kehityksestä. Nämä toiveet eivät sisällä narsistisia illuusioita ja eivät siten ole ideologioita sanan varsinaisessa merkityksessä. Narsistista tasapainoa ja itsetuntoa ylläpitävästä ideologiasta vapautuminen edellyttää oman vajavuuden ja puutteiden sisältämien itsetunnon loukkausten hyväksymistä sekä surua itsen ja maailman epätäydellisyydestä.

Mitä sitten ovat ne yleisinhimilliset järkytykset ja itsetunnon loukkaukset, joihin ideologiat voivat tarjota illuusorisen suojan? Sellainen on esimerkiksi oman erillisyyden ja riippuvuuden tajuaminen. Sellainen on myös lapsuudenaikainen seksuaalinen riittämättömyys ja keskeneräisyys sekä sukupolvien välinen kuilu. Myös sukupuolisten erojen väistämättömyys, inhimillisen tietämyksen rajallisuus, elämän rajallisuuden ja kuoleman tosiasiat ovat tällaisia narsistisia loukkauksia.

Meiltä edellytetään hienotunteisuutta suhtautumisessamme niitä ideologioita kohtaan, jotka tarjoavat suojaa näitä itsetunnon loukkauksia vastaan. Emme häpäise toisten keskeisiä arvoja ja ideologiaa, koska me vaistonvaraisesti ymmärrämme ideologian suojan taakse väistettyjen loukkausten suuruuden ja sen vaarallisen voimakkaan vihan, joka siitä voi syntyä.

Kevättalvella 2006 me saimme tästä järkyttävän näytön. Tanskalainen lehti julkaisi profeetta Muhammedia koskevan pilapiirroksen. Tämä sai aikaan ismalinuskoisissa maissa laajoja ja väkivaltaisia mielenosoituksia. Pyhänä pidettyjä arvoja oli loukattu. Oli kyseenalaistettu sellaista, jota ei saa kyseenalaistaa.

Entä minkälaisia ovat ne henkilökohtaiset ja yleiset ideologiat, joihin erityisesti narsistisesti ongelmaiset tuntevat vetoa suojellakseen minuuttaan? Vastauksen lähtökohdaksi otan erään ydinkohdan narsistisissa ongelmissa: ristiriitaisen suhteen itselle tärkeään toiseen.

Henkilöllä, jolla on narsistinen vamma tai arkisemmin sanottuna itsetunto-ongelma, minuus on puutteellisesti haltuunotettu. Minuuden puutteita paikkaamaan tarvitaan kipeästi sitä täydentävää toista eli apuminää. Useimmiten tämä tarve kielletään tai sitä yritetään vähätellä. Suojaksi haetaan itseriittoisuutta. Aito vastavuoroisuus ihmissuhteissa korvautuu vallan ja voiman tavoittelulla: kun vastavuoroinen rakkaus loppuu, alkaa valtataistelu.

Edellä sanotun perusteella on helppo ymmärtää, että jotkut itsetunto-ongelmista kärsivät henkilöt tuntevat vetoa ideologioihin, jotka rakentuvat yksilökeskeisyydelle, autoritaarisulle sekä voiman ja vallan ihailulle. Jyrkimmillään tällainen ideologia ihailee yli-ihmisyyttä. Samaa voidaan sanoa ideologioista, jotka avoimesti tai peitetysti pitävät ideaalinaan joko sukupuolista, rodullista tai yhteiskunnallista paremmuutta ja siten eriarvoisuutta.

Otan esimerkin, jossa yksityinen, henkilökohtainen ideologia pyrkii kieltämään sukupolvien välisen eron. Sukupolvien välisellä erolla tarkoitan sitä, että lapset eivät ole pieniä aikuisia, he ovat keskenkasvuisia ja tarvitsevat aikuisten suojaa ja huolenpitoa. Esimerkkini yksityinen ideologia myös yrittää tehdä tyhjäksi sen tosiasian, että lapsi ei ole seksuaalisesti valmis eikä kykenevä sukupuolisuhteeseen aikuisen kanssa.

Seurasin kerran televisiosta pedofiilin haastattelua. Hän tuntui olevan vakuuttunut siitä, ettei hän toiminnallaan vahingoita lapsia. Hän uskoi, että lapset itsekin halusivat ja nauttivat kanssakäymisestä hänen kanssaan. Hän tuntui uskovan, että lapsi voisi olla hänelle tasavertainen sukupuolikumppani. Voidaan sanoa, että tämä oli hänen yksityinen ideologiansa keskeinen ajatus.

Ohjelma herätti monia kysymyksiä: onko tämä henkilökohtainen ideologia suoja sille, että hänen ei tarvitse yrittää selvittää omia lapsuudenaikaisia seksuaalisia traumojaan ja niihin liittyviä syviä narsistisia loukkauksia. Kenties häntä itseään on lapsena käytetty seksuaalisesti hyväksi, eikä hän ole kyennyt käsittelemään tätä traumaa omalla kohdallaan.

Psykoanalyyttisellä tiedolla, joka koskee ihmisen henkistä kasvua ja kehitystä, voidaan yrittää perustella erilaisia kasvatusideologioita. Tällainen on esimerkiksi vapaan kasvatuksen ideologia. Siinä ajatellaan virheellisesti, että lapsen luontaisen ilmaisuntarpeen ja toiminnan rajoittaminen aiheuttaa lapselle pettymyksiä, jotka johtavat erilaisten neuroottisten estojen syntymiseen. Niinpä kaikenlaisia rajoituksia tulee välttää.

Toinen hieman samanlainen ideologia oli vapaan rakkauden ideologia, joka eli jonkinlaista kukoistuskautta erityisesti 1960- ja 1970-luvuilla hippiliikkeen aikoihin. Lähtökohtana oli näkemys, että seksuaalisuuden rajoittaminen tai pettymykset voivat johtaa neuroottisiin estoihin. Sen vuoksi oli tärkeää, että lapset saivat avointa ja peittelemätöntä tietoa seksuaalisuudesta aina, kun heidän kiinnostuksensa näitä asioita kohtaan heräsivät.

Tämä johti joidenkin kohdalla ylilyönteihin, kun heidän kasvatusideologiansa teki heidät sokeiksi niille narsistisille traumoille, joita he ideologiansa mukaisella valistuksella aiheuttivat lapsilleen. Tarkoitan tässä valistusta, joka perustui siihen, että vanhemmat näyttivät lapsilleen avoimesti sen, mitä aikuisten välinen seksuaalinen kanssakäyminen on. Lapset otettiin makuuhuoneeseen mukaan katsomaan.

Ideologia myös esti heitä kyseenalaistamasta toimintansa henkilökohtaisia motiiveja. Taustalla on voinut olla riittämätön kosketus niihin narsistisiin loukkauksiin, jotka liittyivät heidän omiin lapsuudenkokemuksiinsa. He olivat kenties joutuneet lapsuudessaam seuraamaan omien vanhempiensa seksuaalista kanssakäymistä, mutta eivät olleet kyenneet riittävästi käsittelemään niiden traumaattista vaikutusta omaan henkiseen kehitykseensä.

Narsistinen raivo ja tuhoavuus

Terveen narsismin kehityksen kannalta on tärkeätä, että meillä olisi mahdollisuus hyvään ja riittävään narsistiseen suhteesaoloon varhaislapsuudessamme. Tämä tarkoittaa sitä, että ennen kaikkea äiti mutta myös muut lapselle tärkeät aikuiset ovat lapsen tarpeiden käytössä ja tyydyttävät tarpeellisessa määrin lapsen sekä fyysiset että psyykkiset kehitykselliset tarpeet.

Äidiltä tämä edellyttää herkkää eläytymistä lapsensa tarpeisiin ja toiveisiin sekä omistautumista niiden tyydyttämiselle. Tämä tyydytystarjonta luo lapselle illuusion kaikkivoipaisuudesta, joka siinä vaiheessa on välttämätöntä vielä hauraan ja kehittymättömän minuuden suojelemiseksi. Omistautuneinkaan äiti, isä tai muu lapselle tärkeä henkilö ei pysty suojelemaan lastaan kokonaan pettymyksiltä, joten tämä illuusio tulee kehityksen edessä särkymään.

Tällaiset elämään kuuluvat väistämättömät pettymykset ovat kuitenkin kehityksen palveluksessa, kunhan ne eivät ole liian voimakkaita. Siedettävissä olevat pettymykset toimivat motiiveina itsenäistymiskehitykselle ja omien selviytymiskykyjen hankkimiselle.

Vanhempien epäonnistuminen lapsensa kehityksellisten tarpeiden tyydyttämisessä voi olla niin suurta, että lapsen kehitys kärsii siitä. Syynä voi olla esimerkiksi äidin, isän tai molempien vanhempien narsistiset ongelmat, masennus, tunneköyhyys tai empatiakyvyn puute. Tällaiset pettymykset herättävät lapsessa voimakasta vihaa. Pieni lapsi on pulassa tällaisen tunteen kanssa, koska hänellä itsellään ei vielä ole riittäviä henkisiä varusteita käsitellä ja rauhoittaa tällainen tunnemyrsky.

Herännyt viha täytyy kuitenkin saada tasoittumaan tavalla tai toisella. Periaatteessa vaihtoehtoja on kaksi. Viha voi kohdistua suoraan pettymystä tuottaneeseen vanhempaan tai sitten itseen. Kun kuitenkin kyseessä on vahnemmista vielä täysin riippuvaisesta lapsesta, tämä vihamielisyys suuntautuu useimmiten itseen, ei suoraan sen aiheuttaneeseen vanhempaan.

Itsessä tämä vihamielisyys kohdistuu pettymystä tuottavan vanhemman sisäistyneeseen mielikuvaan tai siihen toiveeseen tai tarpeeseen, jossa pettymys on koettu, useimmiten molempiin. Tällä tavalla lapsi yrittää vapautua sietämättömästä tunteesta etäännyttämällä itseään siitä, mikä tuottaa tuskaa. Seuraksena on kehitys, joka voi altistaa masennukselle myöhemmässä elämässä.

Tiedän järkyttäviä kertomuksia pienistä lapsista, jotka ovat joutuneet elämään monin tavoin laiminlyötyinä moniongelmaisten vanhempien hoidossa, tai oikeastaan hoidon puutteessa. Kun sitten lastensuojeluviranomaiset ovat menneet tällaisiin koteihin tarkastuskäynneille, lapset ovat hakeneet epätoivoisina katsekontaktia heihin, eivät omiin vanhempiinsa. Lapset ovat siis oppineet, että omilta vanhemmilta ei voi odottaa huolenpitoa.

Kun sen sijaan on kyse aikuisesta, jonka minuuden tasapainon kannalta välttämätön täydentävä toinen ei vastaakaan hänen narsistisiin tarpeisiinsa, tämä pettymys voi synnyttää voimakasta vihamielisyyttä. Se voi saada hyvinkin tuhoavia muotoja ja johtaa narsistiseen raivoon, väkivaltaan tai jopa henkirikokseen. Miten näin äärimmäiset reaktiot ovat ymmärrettävissä?

Täydentävä toinen, joka ei suojele narsistisesti vammaisen minuuden tasapainoa tai olemassaoloa, on äärimmäinen uhka. Sellaiseen uhkaan on reagoitava äärimmäisin keinoin. Täydentävä toinen on vaikka voimakeinoin pakotettava toimimaan halutulla tavalla. Jos se ei kuitenkaan onnistu, syntyy sisäinen hätätila, joka voi johtaa siihen, että täydentävä toinen on tuhottava.

Kehityksen varhaisvaiheessa koettu riittämätön narsistinen suhde minuuden kannalta välttämättömään täydentävään toiseen saa etsimään mahdollisuutta siihen myöhemmässä elämässä. Lapsuuden oikeutettu tarve ei sammu. Usein tätä välttämätöntä täydentävää toista etsitään avio- tai avoliitossa puolisosta.

Mielen tasolla puolisosta tehdään se täydentävä toinen eli apuminä, jonka tärkeänä tehtävänä on ylläpitää oman minuuden tasapainoa, tai arkisemmin sanottuna ylläpitää omanarvontuntoa, itsetuntoa ja itseluottamusta. Se edellyttää, että puoliso on kumppaninsa narsististen tarpeiden palveluksessa.

Tällainen suhde ei ole tyydyttävällä tavalla vastavuoroinen. Toinen on liiaksi toisen tarpeiden palveluksessa, mikä on pitkän päälle epätyydyttävää ja kuluttavaa. Valitettavan usein nämä odotukset ovat sellaisia, että täydentävän toisen asemaan joutunut menettää sekä henkisen että usein myös sosiaalisen elintilansa. Hänen pitäisi olla vain ja yksinomaan kumppaninsa käytettävissä, eikä hänellä saisi olla muuta elämää.

Mielessäni on vanha William Wylerin ohjaama elokuva Neitoperho, joka perustuu John Fowlesin samannimiseen romaaniin. Se on kertomus häiriintyneestä miehestä, joka rakastuu kauniiseen nuoreen naiseen. Mies kaappaa naisen ja sulkee tämän asuntoon, jonka hän on valmistanut valitsemalleen naiselle.

Mies on varakas ja lupaa naiselle kaiken tämän tarvitseman ja toivoman, vapautta lukuun ottamatta. Sairaassa mielessään hän toivoo, että ajan kanssa nainen alkaisi tuntea vastarakkautta häntä kohtaan. Naisesta tulee neitoperho miehen valtavaan perhoskokoelmaan.  Kun kumppani sitten ei jaksa tai suostu olemaan hänelle tarjotussa asemassa, laukaisee  se miehen narsistisesti häiriintyneessä mielessä voimakkaan raivon. Hän ei monestikaan voi käsittää, että hänen kumppaninsa ei halua täyttää hänen toiveitaan. Kumppani on siihen voimakeinoin pakotettava.

Narsistisen suuttumuksen voiman ja tuhoavuuden tekee ymmärrettäväksi se, että kyse on uhasta, joka kohdistuu narsistisesti vammaisen psyykkiseen olemassaoloon ja eheyteen. Hän tuntee oelvansa henkisesti hukasssa, jos hänen tarpeitaa ei täytetä.

Kuoleman narsismi

Kun minuuden eheyttä uhkaavaa kiihtymystilaa ei kaikista suojautumiskeinoista huolimatta saada riittävästi rauhoittumaan ja psyykkinen eheys on todellisessa hajoamisvaarassa, astuu kuvaan mukaan eräänlaisena viimeisenä puolustuskeinona pyrkimys, josta psykoanalyysin piirissä on puhuttu mustana, negatiivisena tai kuoleman narsismina.

Päämäärä on tällöin rauhoittaa uhkaava psyykkinen kaaos keinolla millä hyvänsä seurauksista välittämättä. Se voi tapahtua esimerkiksi lamaannuttamalla kaikenlainen psyykkinen toiminta ja haluaminen. Sietämätöntä olotilaa korjataa tällaisilla äärimmäisillä keinoilla, sillä minuuden hajoaminen on pahinta, mitä ihmiselle henkisesti voi tapahtua.

Tällainen ihminen tavallaan amputoi henkisesti itseään. Hän jähmettyy, kivettyy, sammuu, kuolee henkisesti elävältä. Ulospäin näyttää siltä, että hän on lakannut kokonaan haluamasta: mikään ei häntä kiinnosta, millään ei ole hänelle mitään väliä. Hän näyttää vetäytyneen itseensä, eikä ole kiinnostunut kanssaihmisistä. Tällainen tila tarkoittaa syvää ja vakavaa masennusta. Ihminen on olotilassa, joka on lähellä olemattomuutta ja tyhjyyttä. Hän on kuin avaruuteen sinkoutunut yksinäinen kappale, kun kaikki tärkeät ja elämää ylläpitävät yhteydet on katkaistu.

Narsismi - Vamma ja voimavara (http://www.jotte.info/narsismi/contents.html)

Aito vastavuoroisuus ihmissuhteissa korvautuu vallan ja voiman tavoittelulla: kun vastavuoroinen rakkaus loppuu, alkaa valtataistelu.

Ulospäin näyttää siltä, että hän on lakannut kokonaan haluamasta: mikään ei häntä kiinnosta, millään ei ole hänelle mitään väliä. Hän näyttää vetäytyneen itseensä, eikä ole kiinnostunut kanssaihmisistä. Tällainen tila tarkoittaa syvää ja vakavaa masennusta.

*Hm, tuntemani narsisti kyllä halusi valtaa ja menoa - ei kai se muuta keksinyt  - kun sen sijaan joku voi olla niin vailla vallanhalua, ettei halua sitä mitä ihmissielut tässä pelissä yleensä. Onkin siis erilainen tavata sellainen. Silti voi olla kiinnostunut muista.. missä siis terveen haluamisen rajat?

Kävin tuon valtataistelun läpi ja löysin henkistä voimaa roppakaupalla.

Kiitos Crunch asiantuntevasta tekstistä!

Siitä ei voi olla tunnistamatta eräitä lähiympäristön ihmisiä.  :smitten:

Aivan. ;)

Kiitos, Crunch!
SINÄ olet pop!  :smitten:

Venny