|
Otsikko: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: Esmiralda - 16.12.2007 00:55:43 Kauheasti haluan keskustella tästä aiheesta, juuri nyt kun konkreettisestikin elämme valon ja pimeyden mittelössä keskellä kaamosta. Valo alkaa tästä päivästä voittaa.
Mutta pimeys ja valo ovat myös henkistä asiaa. Ihmistenkin keskuudessa pimeys, mielen heikkous ja valo, positiivinen voima taistelevat keskenään. Miten olette kokeneet sitä? En tiedä onko tämä oikea alue aiheelle, mutta koska aihe on poimintaa Kryonin tekstistä ja käsittelee näitä uusia ilmiöitä, niin laitan sen tähän. Voihan sen siirtää. Kryon (Lee oikeastaan) kanavoi paljon siitä, kuinka pimeys ei enää saa valtaa. 'Koska planeetan 'normaali' sävy on näinä parina viime vuotena juuri hypännyt pykälän verran ylemmäs'. Hän puhuu myös, että tänä aikana tarvitaan enemmän ihmisiä luomaan alempi kuin korkeampi sävy ja kertoo siitä hyvin valaisevan esimerkin: Jos otetaan täysin pimeä huone joka on täynnä Ihmisiä, ja siihen astuu yksi Valotyöläinen, koko huone valaistuu! Tämäkin on vielä vaikea käsittää konkreettisesti, mutta seuraavassa sen jo toteaa: Kun olette pimeässä huoneessa ja avaatte oven, pimeys ei valu ulos! Sen sijaa valo virtaa pimeään huoneeseen. Minulta meni yöunet, kun jonkin onnen tunteen saattelemana sen tosiaan oivalsin ja jäin ajattelemaan esim. ns. 'Pimeää keskiaikaa', jolloin joukolla tehtiin jostakin syyllistä ja esim. kylän parantaja poltettiin roviolla. Vertasin sitä omaan elämääni ja itseeni kohdistuviin hyökkäyksiin. Ja huomasin, että 'pimeys' ei ole levinnyt, haukku on vain kohdannut omat nilkat. Negatiivisuus ei saa otetta, se ei pääse leviämään. Pahat ja pimeät asiat eivät enää pysty kauaa piileksimään, ne paljastuvat päivänvaloon. Niihin ei enää mennä mukaan. Ne eivät enää alista. Totta ... eihän kaikki paljastu tai kirkastu yhtäkkiä. Mutta tällaista tapahtuu... Olenko liian sinisilmäinen? Näenkö asian liian positiivisena? Ilahduin vain niin paljon tämän oivaltamisesta. :smitten: Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: Esmiralda - 23.12.2007 12:55:44 Kiitos Gmusic, kun ajattelet kanssani tätä! Minusta siinä on jotakin hyvin perustavanlaatuista asiaa juuri nyt.
Tietenkin ajattelen tuota itseni kautta, siellä ainoa kokemusmaailmani. Olen kohdannut niin uskomatonta vastarintaa ja vihaa joskus kohdistuvan toimiini, että olen vain ottanut sitä kiltisti vastaan ja ihmeissään. Jos ei koe olevansa pahalla asialla, niin se ei tunnut niin pahalta. Ihmeellistä on myös se, että vaikka toinen haluaa tuota negatiivista otetta kylvää ympärilleen, se ei ole tarttunut. Se on tuntunut kipeältä, mutta myös helpottavalta huomata, että ympäristö ei ole lähtenyt mukaan, vaan se negatiivinen onkin tiivistynyt 'haukkujan' itsensä ympärille. Siksi ihmettelen, onko muut huomanneet saman kaltaista. Uskon tässä suhteessa vankasti Kryonin tekstiin valon voimistumisesta! :smitten: Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: Esmiralda - 23.12.2007 13:00:21 Ehkä kiinnostukseni tähän aiheeseen saa minut etsimään tätä aluetta uutisista ja lehtien palstoilta.
Tätä valoa löytyy pimeimmistäkin paikoista, kuten Afganistanista. Luin tämän päivän Kalevasta nuoresta naisesta nimeltä Malai Joya, joka lapsena jo on paennut Afganisanista, opiskellut ja palannut omiensa luo. Taistelee siellä hallituksen taholla asti naisten ja lasten puolesta silläkin uhalla, että hänet on yritetty tappaa jo viisi kertaa ja kutsuttu moneen maahan turvaan ja kertomaan tilanteesta siellä. On parasta aikaa Suomessa vierailemassa. Hän ei pelkää kuolemaa, uskookin joutuvansa surman suuhun. Mutta sittenkin... Hän sanoo: " Jos on elänyt vain itselleen, kaikki häviää kuoleman koittaessa. Mutta jos minun elämälläni ja kuolemallani on vaikutusta toisten elämään...." Lehti ei kerro jatkoa. Hän uskoo kuolemansakin kautta valoon! :angel: Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: Lilli - 23.12.2007 15:02:47 Itsekin olen saanut osakseni rajuakin vastarintaa tässä valotyöntekijän urallani, ja vaikka oma tehtävä on pysynyt kirkkaana, niin kieltämättä olen välillä epäillyt, että loppuelämä ei välttämättä kovin pitkä ole.
Valo tulee sielusta, pimeys egosta. Valo uhkaa egoa ja se tekee lähes mitä tahansa olemassaolonsa takia - mitä enemmän ihminen on egonsa vallassa, sitä rankempia toimenpiteitä voi olla odotettavissa. Minä en olisi lainkaan yhtä optimistinen Kryonin kanssa siitä, että Valo voittaisi Pimeyden ihan noin vain. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että valotyöntekijänä oleminen vaatii valtavan hyvää itsetuntemusta ja paljon rohkeutta, tervettä järkeä ja rakkautta - muuten ei välttämättä kestä sitä lynkkausmielialaa, minkä väistämättä saa näissä hommissa kohdata. Itseään pitää myös puhdistaa jatkuvasti. Minä en ainakaan ole sataprosenttisen immuuni muiden ihmisten negatiivisille energioille. Minäkään en ole 100% vapaa peloista ja niitä joutuu työstämään sitä mukaa kuin niihin törmää. Omalla kohdallani kohtaan jatkuvasti vihamielisyyttä ja mustamaalausta pelkän olemukseni takia. Vain kohtuullisen harvat tietävät hengellisyydestäni IRL. On kuitenkin valtavan palkitsevaa, jos on joskus onnistunut ohjaamaan kanssaihmistä selkeämmille vesille elämässään. Silloin jaksaa taas uskoa siihen, ettei tämä työ turhaa ole. Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: Esmiralda - 23.12.2007 15:36:37 En tiedä olenko mikään valotyöntekijä, en ehkä ymmärrä sitä täysin tai ollenkaan.
Hengellisenä kyllä pidän itseäni, sitäkin sellaisen koulun oppilaana olemisena. Mutta ymmärrän mistä puhut! Kiitos. Ego. Ymmärrän jotenkin, että joillakin on pelkästään tehtävänäkin ehkä kantaa tuota suurta egoa, jonka luulee oikeaksi rakentuneen eikä halua siihen mitään muutoksia, koska pelkää sen haljoamista. Sillä on tietynlainen sen osoittamisen merkitys. Sillä senkin pitää näkyä. Esimerkki, jonka varmaan sinäkin Lillit ymmärrät. Läheinen ihminen on fysioterapeutti, yksintyöskentelijä, tähtää tarkkuuteen, tietoviisauteen ja oppimaansa taitoon. On suorastaan perfektionismiin pyrkivä. Harrastusystäväni. Kun hän sai tietää, että opetan jotakin, missä minulla ei ole virallista pätevyyttä, ja vielä autan ihmisiä hoidoilla, joilla ei ole virallista hyväksyntää. Vieläpä hyväksyn ihmisen, joka hänen mielestä on täysin väärillä teillä. Hänen mielestään johdatan myös muita ihmisiä harhaan. Erään kerran hän vain sai raivokohtauksen. Haukkui minut ison porukan edessä petturiksi ja manipuloijaksi ja vaikka miksi. Minä olen aavistanut hänen pelkonsa ja tunnistanut hänen maailmansa, mikä ei saa muuttua, jossa on tiiviit rajat ja reunaehdot. Joten se ei ollut yllätys. Mutta hän ei onnistunut saamaan muita mukaansa. Se oli kauhea pettymys hänelle. Hän vetäytyi porukasta pois. Ja varmaan näkee minut entistä pahempana. Vaikka jätin hänelle haasteen: -Syyttelet vääristä asioista. Olet minulle anteeksipyynnön velkaa. Silti ajattelen, että noin pitää tapahtua. Jotakin liikkuu. Jotakin hajaantuu. Kuitenkin. Tulee tilaa. Uskon, että jopa valolle. Uskon myös, että hän on suuri opettajani. Jotakin hän osoitti minulle paljon. Ja muillekin. Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: Mirjam* - 23.12.2007 20:55:07 Ihan mielenkiintoinen aihe.
Valo ja pimeys, minulle ne ovat toisiaan täydentävä kokonaisuus. En ymmärrä sitä, että hakeudutaan vain toisen puoleen niin symbolisesti kuin konkreettisesti. En sekoittaisi edes symbolisesti valoa ja pimeyttä oikeaan ja väärään, joilla tarkoitan sitä, että ihmisellä on vapaa tahto valita tekeekö inhimillisyyttä ja elämää kunnioittavia tekoja ja valintoja vai ei. Tälläkään en tarkottaisi pelkästään sitä, että ihminen heittäytyisi johonkin marttyyrin tai "valotyöntekijänosaan", vaan sitä, että meillä jokaisella on oma ainutlaatuinen yksilöllisyytemme, elämänpolkumme, jopa osaltaan kohtalomme ja elämäntarkoituksemme ja sitä oppisimme kunnioittamaan itsessämme ja muissa. Muistaen ne vanhat jopa klisheisetkin kymmenen käskyä, jotka jokainen voi sydämessään muuntaa tähän aikaan ja hetkeen sopiviksi, ilman paatoksellisuutta. Nuo "Kryon" ja muut vastaavat, ovat aika "kuluneita" ja niitä samoja jo pyörinyt vuosikymmeniä, vuosisatoja ja jopa tuhansia. Niissä ei ole mitään uutta maailmankaikkeudessa. Niissä voi olla uutta yhden ihmisen yksilöllisessä kehityksessä ja sen sopeuttamisessa kokonaisuuteen. Jos sieltä jonkin kosketuspinnan itselleen löytää. Ja tuo saa "ego", jota käytetään minun mielestäni niin holtittomasti kuin vain jotain sanaa voi käyttää. Niinkuin jotkut käyttää klisheisesti sanaa rakkaus, masennus tai suru. Itseasiassa jossain vaiheessa tänää juuri tuli jostain ajatus mieleeni, että minuus, eli minuuden kokeminen, eli ego, ei ole mitään, mistä pitää päästä eroon, ellei halua "kalifksi kalifin paikalle" ;) Joko kieltämällä sen tai nostalla jalustalle muiden ihmisten ja Luojan/Elämän edessä. Egoaan ja minuuttaan voi jalostaa inhimilliseksi, sitä minä pidän tärkeänä. Egoaan voi jalostaa terveellä tavalla nöyräksi, mutta myös rohkeaksi ja rohkeutta vaatii juuri se, että ottaa vastuun omana itsenään, yksilöllisenä ihmisenä kasvaa siksi mitä on nyt ja tässä. Rohkeutta olla ottamatta naamioita kasvoilleen. Rohkeutta olla inhimillinen ja erehtyväinen ihminen. Valo ja pimeys. Ne ovat kauniita ja rakastan molempia. Rakastan. Vaikka kärsin kun kohtaan omaa pimeyttäni. Luonnon pimeys on kaunista ja pelottavaakin joskus, jota valon tuike kaunistaa. Oikea ja väärä on. Näin minä koen nyt. Toivottavasti ei nyt mennyt ihan off topic. Olen aika väsynyt jo ja ajatus ei kulje ihan sadalla. ;) Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: Riitta - 23.12.2007 21:40:36 muiden ihmisten ja Luojan/Elämän edessä.
Egoaan ja minuuttaan voi jalostaa inhimilliseksi, sitä minä pidän tärkeänä. Egoaan voi jalostaa terveellä tavalla nöyräksi, mutta myös rohkeaksi ja rohkeutta vaatii juuri se, että ottaa vastuun omana itsenään, yksilöllisenä ihmisenä kasvaa siksi mitä on nyt ja tässä. Rohkeutta olla ottamatta naamioita kasvoilleen. Rohkeutta olla inhimillinen ja erehtyväinen ihminen. Niimpa juuri-ja meilla on 2 puolta, haluamme tai ei, niin miksi emme voisi hyvaksya niita molempia. Itsellani oli juuri itseni kanssa tappelu-olkoon valo vastaan ego, mutta ei siita mitaan tule, minun on hyvaksyttava myos pimeat puoleni ;D Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: Esmiralda - 23.12.2007 22:28:24 Totta puhutte!
Eihan ole valoa ilman pimeyttä. Toinen toisensa näyttäjä! Kyllä uskon, että kun toinen tuo pimeät puolet esiin ja toiset siitä riitaantuu tai paheksuu, samalla paheksuu omaa pimeää puoltaan. Aina tulee esiin muidenkin pimeät puolet. Mutta se pimeys ei ime enää mukaansa. Toinen ei vie toista, enää ei pelätä. Ihminen taistelee omien sävyjensä kanssa yksilönä. Mitä se sitten on tuo pimeys, jota esoteerisesti koetaan negatiiviseksi? Mitä valo, jota 'hyväksi' mainitaan. Niillä käsitteillä voi olla niin monta ymmärrystä kuin on yksilöä. Vaikka sanotaankin, ettei mitään uutta maailmankaikkeudessa, kun se kaikki jo on, myös kaiken ratkaisut. Meidän tehtävänähän on vain löytää ne. Ehkä mekin tai minäkin jauhan tässä samaa, aina vain samaa. Mutta kun välähtelee! ::) Ja aina se ego vain on taistelemassa tuon valon ja pimeyden välissä. Suotakoon sille jo toki joulurauha. :angel: Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: Mio - 24.12.2007 00:04:52 Valon henki elävöittää pimeydessä uinailevan avaruussylin olevaisen väriloistoon :smitten:
Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: Arkiviisu - 24.12.2007 00:35:56 :smitten: http://i149.photobucket.com/albums/s60/kimberlyshawn/ANGELS/243.gif[/center] *********************************************' John Lennon - Imagine Imagine there's no Heaven It's easy if you try No hell below us Above us only sky Imagine all the people Living for today Imagine there's no countries It isn't hard to do Nothing to kill or die for And no religion too Imagine all the people Living life in peace You may say that I'm a dreamer But I'm not the only one I hope someday you'll join us And the world will be as one Imagine no possessions I wonder if you can No need for greed or hunger A brotherhood of man Imagine all the people Sharing all the world You may say that I'm a dreamer But I'm not the only one I hope someday you'll join us And the world will live as one http://www.lyrics007.com/John%20Lennon%20Lyrics/Imagine%20Lyrics.html :-* klikkaa kuvaa - Valon henki elävöittää pimeydessä uinailevan avaruussylin olevaisen väriloistoon :smitten: Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: BlueRose - 24.12.2007 12:20:31 Itse olen aika väsynyt :buck2: mutta onneksi nyt on yli viikon loma koulusta :smitten: mieheni kuvasi meidän parvekkeelta joulukuun 20pv kuvan joka on aika harvinainen näky tähän aikaan Suomessa :o laitan sen teille ihailtavaksi :smitten: ja muutama päivä muutenkin taiva oli kuin tulimeri, jotain energiaa se on, olisiko se sitä uutta kautta alkamassa :smitten:
Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: ^^Queen Nefertiti^^ - 24.12.2007 12:42:35 Siis kevättä kohti on jo oltu menossa 2 pv, pk seudulla valoisia päiviä.. en kaipaa lunta, luistella voi ilmankin.. toki jos veri vetäisi laskettelemaan. Onkohan etelän hiihtokeskuksissa lunta?
Meri, ei taida voida hiihtää, vai? Saaristo? Laivaväylät aina avoinna.. ;) Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: Riitta - 24.12.2007 14:36:06 Ihana kuva Sawotar!!!
Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: K-NRJ - 24.12.2007 17:41:41 Onkohan etelän hiihtokeskuksissa lunta? Serenassa on. ;) Mutta tuosta aiheesta tuli mieleeni jotain. Nimittäin, kun jokunen vuosi sitten kävin eräällä suositulla selvänäkijällä (joka näki asiat ikäänkuin automaattikirjoituksella) niin hän kertoi minulle, että suurin osa naisista suhtautuu minuun epäillen, vähän sanoen että mitä sinä siinä luulet olevasi -vaikka todellisuudessa moni heistä kokee vain kateutta, koska itse ajan positiivisuutta muihin. Olen huomannut tuon seikan esim. töissä. Roolini siellä on virallisestikin olla hengenluoja, tsemppaan muita ja pidän yllä yhteishenkeä. Siinä olen onnistunut johdon mukaan hyvin. Mutta ongelmatapauksia on, juuri niitä jotka ovat niin peruspessimistejä ja kateellisia, että heidän vihansa melkein näkyy ulospäin! Heillä on asenne, että koska itsellä menee huonosti niin parasta olis jo muillakin menisi... Mutta Esmiralda: älä vaan masennu fysioterapeuttiystäväsi asenteesta. Sen alan ammattilaiset valitettavasti ovat pilkunviilaajia viimeiseen asti. Heidän on vaikea käsittää luovuutta ja lämpöä. Muista että me olemme heidän yläpuolellaan! :) Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: Chandra - 24.12.2007 21:43:31 Arkiviisu! :smitten:
Kiitos tuon ihanan laulun sanoista.Kiitos että toit sen taas mieleen. Siinä on jotain,jota kohti kulkea.Jossa on totuus ja toivo ja joka olisi aivan mahdollista saavuttaa,jos kaikki asennoituisivat noin. :angel: :smitten: Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: Arkiviisu - 25.12.2007 10:51:15 Ihana kuva Sawotar!!! ... :smiley6600: niin ovat https://www.astro.fi/foorumi/index.php?action=dlattach;topic=21706.0;attach=9507;image - kiitos :smitten: Ja Chandra kiitos ~ ja niinkuin päivä pitenee ja valo lisääntyy ... sitähän "ne" tekevät koko ajan fyysinen ja henkinen valo .... ;) Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: Lilli - 26.12.2007 12:20:14 Viime aikoina olen törmännyt aika usein ihmisiin, joiden vallitseva mieliala tuntuu olevan toivottomuus. Tähän heidät ovat ajaneet mm. pettymykset rakkaudessa, avioerot, työelämän stressi, huoltajuuskiistat, lähiomaisten kuolemat, vakavat sairastumiset ja työpaikan menetykset. Eräs ulkomaalainen oli elänyt kriisialueella kotimaassaan ja joutunut keskitysleirille, mistä hänet oli otettu Suomeen pakolaiseksi. Usein näillä henkilöillä on takanaan yksi tai useampi itsemurhayritys ja he kuvaavat itseään eläviksi kuolleiksi. Jokainen sitkuttelee päivästä toiseen joko mielialalääkkeiden tai alkoholin voimin.
Yritäpä sitten tuoda valoa kaikkeen tähän ankeuteen! Vaikea tehtävä, muttei mahdoton sellaiselle, joka itse on kyennyt selviytymään samanlaisesta prässistä ja vielä paljon muusta. Sen se on kuitenkin vaatinut, että myös minä olen kuollut, mutta syntynyt taas uudelleen. Tämän olen tehnyt jo pari kertaa tämän yhden elämän aikana. Plutonikko on Feenix-lintu. Olen joskus jopa sanonut jollekin, että jos olisin enkeli, olisin Kuoleman ja Jälleensyntymän enkeli. Se valo voi löytyä elämään vielä ankeimmankin jakson ja mitä karmeimpien kokemusten jälkeen. Helppoa se ei välttämättä ole, mutta mahdollista. "Elävät kuolleet" vaalivat usein kyynisyyttään ja katkeruuttaan ja pitävät itseään niin kokeneina, ettei kenelläkään voi olla heille mitään annettavaa. "Elävä elävä" taas on kyennyt jalostamaan kokemuksensa empatiaksi, valoksi ja viisaudeksi. Oman kokemukseni mukaan sinne pimeyteen vajoaminen on kriisin yllättäessä suhteellisen helppoa optimistillekin, kun taas valoon ja eheytymiseen suuntautuminen vaatii paljon töitä. Oma mielipiteeni on kuitenkin, että se työ kannattaa ehdottomasti tehdä. Elämä voi olla ihanaa! Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: Esmiralda - 26.12.2007 16:57:12 Kiitos kaikille, olette virittäneet ajatuksiani!
Tämä aihe on ollut jotenkin tämän joulun sydänaiheeni. Olen itse tässä huomannut, kuinka nuo 'kaksi metafooraa' taistelevat itsessäni väsymyksen, pelon, negatiivisuuden, arvostelun ja kaiken sellaisen mittelössä. Se on itsessäni kulkenut kuin valokuvia valmistaessa kuvan sävyt kirkkaudesta harmauteen. Hyvin selvästi olen sitä itsessäni nähnyt! Hyi olkoon, kaikesta en tykkää ollenkaan. Mutta että NÄKEE sen, on terveellistä sekin. Lilli, sanot tuolla, että 'Valo sielusta, pimeys egosta'. Maapallollakaan ei itsellään ole valoa (vai onko?) meidän silmille. Auringolla on. Siis se elävä värähtely jonka koemme, ei ole meidän silmille, ei aisteille havaittavaa, vaan jotakin tiedostettua tai tiedostamatonta. Olen oppinut, että sitä on, joskin sitä ei voi aistein todistaa. Me monet tiedämme sen ja koemme sen. Vielä tuosta maapallosta. Sen sisushan on yhtä suurta energiaa. Näemme sen valoa, kun se purskuttaa tulta tulivuoren sisältä. Ja mitä se saakaan aikaan! Sielumme valo on toisin. Sen voi kyllä ilmaista. Ajatuksina, sanoina, tekoina. Jos kuuntelee hetken omia ajatuksia, tiedostaa tuon valon ja pimeyden aika hyvin. Pahiten se puree itseään. Kuinka helppo on mennä mukaan siihen negatiiviseen! Sanoja pystymme paremmin kontrolloimaan, kuka enemmän kuka vähemmän. Teoissa näkyy ajatustemme molemmat puolet, valitettavasti. Ne eivät aina kulje puhtaasti toistensa kanssa. Kuitenkin, vaikka ihmiset taistelevat aivan hirvittävissä olosuhteissa, ei mikään ole ilman jotain toivoa tai kaunista ajatusta. Kuinka paljossa sielläkin voi valita. Vai onko niin, että ei ole voimaa edes valintaan? Kyynisesti ja näiltä huuhaa-pohjilta voi aina ajatella, että kukin on tiensä valinnut. Sielu kulkee tiensä ja pitää saada kulkea loppuun! Mutta tuolla tavalla ajateltuna menemme taas sinne satanistiselle inhottavan omanapaisuuden filosofian puolelle. Ja näin ei saa olla. Uskon, että jokaisella on oma tehtävänsä myös 'testata' tai opettaa toista tekemään valintoja. Milloin on hetki auttaa, palvella tai antaa olla. Olen myös nähnyt, että sellaiset ihmiset, jotka ovat käyneet läpi vaikeat elämänkentät ja selvinneet sieltä, ovat niitä todellisia VALOIHMISIÄ. Heillä on jotain hyvin syvää todellista tietoa ja viisautta, mitä ei löydä kirjoista eikä toisten elämää seuraamalla. Heillä on sen kokemus. Se on se pyöreä kivi rannalla, jonka päällä jalkapohja tuntuu niin hyvältä seistä ja johon valo osuu niin laajasti eri sävyineen ja heijasteineen niin kauniisti. :smitten: :smitten: Uups, nyt tulee liian pitkästi. Sain tästä uuden aiheen, jonka siirrän johonkin tuonna. Nimittäin PALVELUS kuuluu valon toimintaan. Ja jos siitä voisimme jutella enemmän. Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: Lilli - 26.12.2007 17:55:05 Yritän vielä selvittää, miten minä egon käsitän.
Jos olisimme pelkkiä sieluja, meillä ei olisi mitään pelättävää. Sehän on kuolematon, vaikkeikaan muuttumaton. Sielukin kypsyy kokemusten kautta. Mutta koska meillä on keho aistimuksineen ja olemme elämämme alkuvuodet hyvinkin riippuvaisia muista ihmisistä, niin ihan henkiinjäämisen kannalta on järkevääkin tuntea joskus vähän pelkoa. Jos pelkomme käyvät toteen, tunnemme vihaa, surua, pettymystä, masennusta yms. yms. Joskus tapahtuu jotain täysin odottamatonta, josta menee shokkiin ja pahimmillaan saa trauman (tai pysyvän vamman). Kaikki nämä tuntemukset ovat luonnollisia, mutta "pimeyden voimat" saa näistä kaikista myös hyvää rakennusainetta egolle, valheelliselle itselle, jolla on tarkoitus suojata sitä herkkää ydintä. Meidän suomalainen kulttuurimme loistaa ehkä kännyköiden rakentelussa, mutta tunteiden käsittelyssä olemme kehitysmaa. Eipä noita heikkoudeksi tulkittuja tunteita saisikaan tuntea. Kaikki pitäisi vain niellä, olla vahva ja puskea eteenpäin vaikka hampaat irvessä. Tällä on tietenkin se seuraus, että käsittelemättömät tunteet jäävät syömään sisintä niin kuin happo. Eivät ne mustat möykyt sieltä häviä muuten kuin tuntemalla. Menneet eivät ole menneitä ennen kuin asiat on käsitelty loppuun myös tunnetasolla. Tämä näyttää olevan kuitenkin etenkin noille kaksilahkeisille äärimmäisen vaikea tehtävä suoritettavaksi ja juuri miehet tuntuvat valittavan eniten rikkinäisyyttä, toivottomuutta ja onnettomuutta ja tukahduttavan pintaan pyrkiviä fiiliksiä alkoholilla, lääkkeillä ja hirttoköydellä. Karmeat kokemukset eivät ole elämässä välttämättä vältettävissä, mutta se asia mihin voi vaikuttaa on se, miten niihin asennoituu ja miten ne prosessoi. Egon harha on siinä, että se pitää sielua heikkona ja pyrkii tukahduttamaan sen äänen. Jotkut jopa onnistuvat. Parhaimmillaan sielunsa hukanneet egoistit ovat melko harmittomia, vaikkakin onnettomia ihmisiä, pahimmillaan yli-ihmissyndroomassa eleleviä tuhoojia. Sielussa on kuitenkin paljon voimaa - valon ja rakkauden voimaa. Se vain pitää kaivaa esiin ja antaa sille mahdollisuus. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jos tämä on minulta onnistunut, niin se onnistuu monelta muultakin. Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: Mirjam* - 26.12.2007 18:28:35 Minä en tiedä mikä "vika" minussa on, mutta en osaa egoa ja sielua nähdä mitenkään vastakkaisena enkä osaa siten nähdä ihmistä ja elämää. En koe elämää siinä suhteessa ajallisesti, että voisin noin kokea.
Minä olen aina nähnyt ihmisen syvyys tasolla yhteneväiseksi tai että se on mahdollista. Ja itse siihen pyrin. Yhdistän siihen kokemukseeni sen, mistä toiset puhuu "ajan harhana". Minusta egon ja sielun taistelu on näennäisesti samaa kuin ajan ja tässä hetkessä elämisen ero ja sen välinen "kamppailu". Koen, että elän tässä yhdessä elämässä "kaikki elämät" ja ns"sielunvaellukset" ja prinsiipit niistä, joten minun ei tarvitse jakaa minuuttani moneen osaan, vaan ennemmin pyrin yhdistämään yhdeksi kokonaisuudeksi tässä elämässä, tässä hetkessä ja tässä minuudessa ja yksilössä ja koen sen samalla, että täten kunnoitan juuri tätä minuuttani, tätä persoona ja tätä osaa kaikeudessa, joka olen ja jota edustan. Hyvin vaikeaa sanoin selittäää tätä kokemus tapaani. Kirjoitit niin kauniisti taas Esmiiralda tuosta, "palvelemisesta" ja luinkin aloittamasi ketjun siitä. En vain osaa pukea sanoiksi omaa kokemustani tai en juuri nyt ainakaan jaksa edes yrittää. Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: Esmiralda - 26.12.2007 20:21:47 Lilli, otan sinun tekstisi tähän ja pähkäilen mukanasi. Minusta tällaiset yksilölliset ajattelut ovat kullan arvoisia enkä voi niitä sivuttaa. :smitten: Tekstini purple!
Yritän vielä selvittää, miten minä egon käsitän. Jos olisimme pelkkiä sieluja, meillä ei olisi mitään pelättävää. Sehän on kuolematon, vaikkeikaan muuttumaton. Sielukin kypsyy kokemusten kautta. Ei mitään pelättävää? Mietin tuossa sieluakin kasvuineen. Ehkä sielulla on eri mittasuhteet, tuntemukset ja toiminnot, koska senkin tarvitsee kasvaa. Sielu valonahan voi sitten elää ja käydä läpi muunkinlaisia olemuksia kuin tämä Maassa kaksinaisuuksineen. Koska kun luen elämänjälkeisista kokemuksista, siten kun nyt niihin on uskomista, niin kyllähän heilläkin jokin 'tunnekeho' on vielä mukana ja tuntevat iloa ja kauhuakin. Tietenkin jos juuri kuolemaa pelkäämme, niin se on sielulta pois luettu. Mutta että sitenhän sielu voi kypsyä aivan muunlaisten kokemuksian kautta kuin mitä Maassa kokee. Mutta koska meillä on keho aistimuksineen ja olemme elämämme alkuvuodet hyvinkin riippuvaisia muista ihmisistä, niin ihan henkiinjäämisen kannalta on järkevääkin tuntea joskus vähän pelkoa. Jos pelkomme käyvät toteen, tunnemme vihaa, surua, pettymystä, masennusta yms. yms. Joskus tapahtuu jotain täysin odottamatonta, josta menee shokkiin ja pahimmillaan saa trauman (tai pysyvän vamman). Minustakin pelolla on kaksi puolta. Selviytyskeino ja pimeään vajoaminen. Varmaankin kaikkea negatiivista tunnetta voimme käyttää myös positiivisen palvelukseen ja on tarpeen. Ja näinhän käy, kuten Lilli sanot, kun se pelko lipsahtaa toiseen äärimmäisyyteen tai jää odottamaan omaansa, niin pahimmillaan ihminen menettää hallintansa. Kaikki nämä tuntemukset ovat luonnollisia, mutta "pimeyden voimat" saa näistä kaikista myös hyvää rakennusainetta egolle, valheelliselle itselle, jolla on tarkoitus suojata sitä herkkää ydintä. Meidän suomalainen kulttuurimme loistaa ehkä kännyköiden rakentelussa, mutta tunteiden käsittelyssä olemme kehitysmaa. Eipä noita heikkoudeksi tulkittuja tunteita saisikaan tuntea. Kaikki pitäisi vain niellä, olla vahva ja puskea eteenpäin vaikka hampaat irvessä. Tällä on tietenkin se seuraus, että käsittelemättömät tunteet jäävät syömään sisintä niin kuin happo. Eivät ne mustat möykyt sieltä häviä muuten kuin tuntemalla. Menneet eivät ole menneitä ennen kuin asiat on käsitelty loppuun myös tunnetasolla. Tämä näyttää olevan kuitenkin etenkin noille kaksilahkeisille äärimmäisen vaikea tehtävä suoritettavaksi ja juuri miehet tuntuvat valittavan eniten rikkinäisyyttä, toivottomuutta ja onnettomuutta ja tukahduttavan pintaan pyrkiviä fiiliksiä alkoholilla, lääkkeillä ja hirttoköydellä. Näin se on. Itse 'vesi-ihmisenä' kai se pelko sen liiallisuudesta ja valtaamisesta sai minutkin kasvattamaan itselleni sellaista maskuliinista panssaria, jossa pitää olla 'mies' eikä valittaa, antaa valtaa tunteille tai edes sellaiselle alueelle kuin taiteellisuus, ettei vain vaivu sentimenttaalisen alas. Ja eihän tunteita voi poistaa. Voinkin kiittää kaikkia palvelutoimiani, missä olen saanut tehtä töitä ja sen kautta luovia tunteita, hellyyttä ja myötäelämistä. Mutta entäs ne, joilla ei ole edes kanavaa siihen. Kuten mainitsit miehet, jotka yleensä toimivat raudanlujasti kilpailualoilla ja jossa pimitetään se viimeinenkin myötätunto, jotta selvittäisiin. Sitten toisaalla ei selvitä! Meitä tunteiden sotureita tarvitaan todella! Mieluummin nimeän itsenikin siihen toimeen enemmän kuin 'valonkantaja'. Enkä varmasti ole ainoa tunteiden puolesta puhuja, onhan noita miehiksi nykyään esim. Uusikylä, Dunderfelt jne. kuten myös viihteen alalla moni ja runoilijoita (Taberman). Heitä ei enää poljeta niin pahasti kuin tässä vielä 50 vuotta sitten, kuten Sven Krohnia ja eräitä muita. NÄEN SIIS VALOA! Karmeat kokemukset eivät ole elämässä välttämättä vältettävissä, mutta se asia mihin voi vaikuttaa on se, miten niihin asennoituu ja miten ne prosessoi. Egon harha on siinä, että se pitää sielua heikkona ja pyrkii tukahduttamaan sen äänen. Jotkut jopa onnistuvat. Parhaimmillaan sielunsa hukanneet egoistit ovat melko harmittomia, vaikkakin onnettomia ihmisiä, pahimmillaan yli-ihmissyndroomassa eleleviä tuhoojia. Yhdyn tismalleen sanoihisi! Juuri tuo asennoituminen. Lisäisin myös sen valinnan vapauden. Kunpa oppisimme näkemään aina ne valinnan mahdollisuudet! Yritän jotenkin jopa tietoisesti kasvattamaan jopa pikkulapsia siihen kertomalla usein tarinaa, jossa lapset joutuvat valitsemaan tarinassa jatkoa. He ovat sitten valtavan kiinnostuneita tietämään miten olisi käynyt jos he olisivat valinneet toisin. Ja minähän kerron. Valinnassa oivalletaan oma vastuu ja velvollisuus. Egon harhaa lisää myös se, että etsitään vain oikeuksia ja syytetään ympäristöä kaikesta! Sielussa on kuitenkin paljon voimaa - valon ja rakkauden voimaa. Se vain pitää kaivaa esiin ja antaa sille mahdollisuus. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jos tämä on minulta onnistunut, niin se onnistuu monelta muultakin. Kyllä :smitten: :smitten: :smitten: Kiitos, kun sain jutella kanssasi! Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: Esmiralda - 26.12.2007 20:35:07 Minä en tiedä mikä "vika" minussa on, mutta en osaa egoa ja sielua nähdä mitenkään vastakkaisena enkä osaa siten nähdä ihmistä ja elämää. En koe elämää siinä suhteessa ajallisesti, että voisin noin kokea. Minä olen aina nähnyt ihmisen syvyys tasolla yhteneväiseksi tai että se on mahdollista. Ja itse siihen pyrin. Yhdistän siihen kokemukseeni sen, mistä toiset puhuu "ajan harhana". Minusta egon ja sielun taistelu on näennäisesti samaa kuin ajan ja tässä hetkessä elämisen ero ja sen välinen "kamppailu". Koen, että elän tässä yhdessä elämässä "kaikki elämät" ja ns"sielunvaellukset" ja prinsiipit niistä, joten minun ei tarvitse jakaa minuuttani moneen osaan, vaan ennemmin pyrin yhdistämään yhdeksi kokonaisuudeksi tässä elämässä, tässä hetkessä ja tässä minuudessa ja yksilössä ja koen sen samalla, että täten kunnoitan juuri tätä minuuttani, tätä persoona ja tätä osaa kaikeudessa, joka olen ja jota edustan. Hyvin vaikeaa sanoin selittäää tätä kokemus tapaani. Kirjoitit niin kauniisti taas Esmiiralda tuosta, "palvelemisesta" ja luinkin aloittamasi ketjun siitä. En vain osaa pukea sanoiksi omaa kokemustani tai en juuri nyt ainakaan jaksa edes yrittää. Koen sinulla ihastuttavaa, oikein kipunoiva terävää järjen ja tunteen reagointia! Puntaroit rehellisesti näitä juttuja! Koet ehkä hyvinkin terveen kokonaiseksi ihmisyyden sieluineen egoineen ja kehoineen. Näinhän sen pitääkin olla. Mutta et varmaan ihan kaada tätäkään ajattelua, jossa analysoimme tai laitamme ihmistä osasiksi, että ymmärtäisimme näitä ihmisen eri puolia. Näiden palasten kautta kun toinen näkee jotakin selkeämmin. Siis ei ole varmaan missään katsomisessa 'vikaa'. Mutta tuo ajallisuus, mikä osin liitetään nykyään niihin ulottuvuuksiin, joita pyrimme ymmärtämään, on se 4D:n neljäs ulottuvuus: karkeasti siis pituus, leveys, syvyys ja aika. Ajan nimissä mennään asioissa toisiin ulottuuksiin ja nähdään elämä laajempana asiana. Näin ymmärrän tämän. Ehkä tätä sinäkin käsittelet sanoissasi, vaikka en ihan sitä osannut sisäistää. Mutta muutenhan ymmärrät asiat kuten Kryonin kanavoinnissa (anteeksi viitteeni) kun hän puhuu että aika NYT sisältää sekä menneen että tulevan. Siten ei voi katsoa aikaa enää lineaarisesti, vaan sillä on moniulotteisemmat tai tiivistetyimmän määritteet. Toivoisinpa tosiaan, että yhä useampi ja useampi pystyisi samaan kunnioitukseen kuin sinä! Juuri siihen pitäisi jokaisen pyrkiä, poimimaan itsessään ne harhajutut, koota niistä kide kiteeltä se kunnioitettu ihmeellinen pakkaus! Jaksoit paljon sanoa!! :smitten: Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: Asterix - 27.12.2007 09:37:22 Pimeys minussa
Ennen en tiennyt sen olemassa olosta, enkä nähnyt sitä. Kun sitten havahduin huomaamaan sen, halusin peittää sen pois näkyviltä -häpesin sitä. En kestänyt, kun joku valotti pimeääni. Keksin kuningas ajatuksen; Korostin olevani valo -peittääkseni pimeääni. Mutta valo ei voi olla valo ilman pimeyttä, eikä pimeys voi olla ilman valoa. Luovuin yrityksestä ja pimeys pääsi minussa paikoilleen. Nykyään minua naurattaa se. -Se teki minusta paitsi inhimillisen, niin ennen kaikkea huumorintajuisen- Osaan nauraa itselleni. ;) Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: Esmiralda - 27.12.2007 11:37:34 Onpa mukava kuulla sinua, Sasha!
Olet pitkään ollut hiljaa?! Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? - KIITOS SASHA !!! Kirjoitti: Arkiviisu - 27.12.2007 13:37:37 Pimeys minussa Ennen en tiennyt sen olemassa olosta, enkä nähnyt sitä. Kun sitten havahduin huomaamaan sen, halusin peittää sen pois näkyviltä -häpesin sitä. En kestänyt, kun joku valotti pimeääni. Keksin kuningas ajatuksen; Korostin olevani valo -peittääkseni pimeääni. Mutta valo ei voi olla valo ilman pimeyttä, eikä pimeys voi olla ilman valoa. Luovuin yrityksestä ja pimeys pääsi minussa paikoilleen. Nykyään minua naurattaa se. -Se teki minusta paitsi inhimillisen, niin ennen kaikkea huumorintajuisen- Osaan nauraa itselleni. ;) Oi kiitos Sasha allekirjoitan sanasi kiitollisena :-* ja :smitten: Sinun tekstiä lukiessa jotain loksahti kohdalleen, ( vaan ollaanhan molemmat :aurinko: :kaksoset: ;) ) - ja kolahdus oli aika huikea :o sillä nämä palat ovat etsineet paikkaansa ainakin neljäkymmentä ja risat vuotta :-[ ... nyt ymmärrän ... ja kun palat alkoivat loksahdella - syntyi niistä tarinaa - jota kerron myös näillä kuvilla - jos vaikka joku toinen tai kolmaskin tunnistaa itsessään jotain ... :angel: Tämä on varmasti yksi itselleni merkittävimmistä kirjoituksista mitä koskaaan täällä foorumilla olen kirjoittanut - sillä on ollut elämäni mittainen matka tämä - mistä kerron - ja nyt tuntuu kuin kotiinpaluulta - oikein todella - ilman varjoja, eilisen haamuja ... ja ymmärtäkää, kuka tätä nyt lukee, että syystäkin kirjoitus saattaa olla sekaista :-* Tämä kuva http://gallery.photo.net/photo/659253-lg.jpg - kertoo melkoisen osuvasti muistikuvastani itsestäni ja maailmastani lapsuudessani n5v. alkaen ( ja hyvin pitkälle aikuisuuteen asti ) kertoen ja kuvaten SITä tunnemaisemaa ( suljettuja luukkuja, korkeita muureja, ristin varjo, mustavalkoisuus .... ) miten koin pimeyden, pimeyttä, tietämättömyyden, uskontoa ( isoäitini oli rakastava mutta ankaran uskovainen - ja jopa sairaalloisen ankarakin :'( ja minä sain usein tuta tätä ankaruutta - ja sekin kasvatti pelkoa kaikkeen taivaalliseen ja toisaalta maalliseenkin liittyvään - helvetti tuli minulle tutuksi jo kovin pienenä- hänen puheissaan :o) sen etten tullut ymmärretyksi ja nähdyksi ja osittain jopa hyväksytyksi sellaisina kuin olin - pienenä tyttönä~varmasti murrosikäiseksi asti en niinkään ajatellut että itsessäni olisi vikaa , ihmettelin vain ympärilläni olevia aikuisia joiden ymmärtämättömyyden koin pelottavana .... :' Olin, paljolti ihan omasta tahdostani, aika paljon yksinäni - no ei elämäni suinkaan pimeää ja synkkää ollut vain siinä yksinäisyydessä ( ja yksinäisyyttä koin silloinkin kun lähelläni olevat aikuiset eivät ymmärtäneet minua ) oli joskus jotain pelottavaa - kun pimeys ~tietämättömyys pelotti minua - KUN maailmassani oli niin paljon asioita ja kokemuksia , kysymyksiä joihin kukaan ei osannut antaa vastauksia JA se pelotti - niinpä "tuntemattomasta maailmasta " - siitä joka hyvin paljolti oli sitä tietoisuuden verhon takaista maailmaa" ( näin aikuisen ymmärryksellä ajateltuna ) NIIN "siitä " tuli minulle jotain hyvin mystistä ~PIMEÄ ja PELOTTAVA puoleni http://img02.picoodle.com/img/img02/7/3/15/f_DarkAngelm_98462d5.png - eli tietämättömyys ( enhän lapsena voinut tietää ja ymmärtääkään ... ) synnytti minussa pelkoa ja näin ollen myös pimeys oli pelottavaa - kun ei voinut nähdä ja tietää mitä pimeydessä oli. Ja kun ei voinut nähdä niin aloin kuvitella - ja jotenkin ne kuvitelmat olivat sellaisia joissa oli myös läsnä turvattomuus http://prettyscythe.net/blog/blogpics/tb2d.jpg , joka osittain syntyi juuri kokemuksesta että minua ei ymmärretty ... :'( eikä minua "nähty ja kuultu" sellaisena kun olin VAAN piti olla niinkuin aikuiset halusivat - piti olla kiltti tyttö ... vaan heti kun aloin kysellä niin kukaan ei vastannut, ei kuullut eikä nähnyt hätääni ... aikuisten maailmastakin tuli pelottava ... siellä ei ymmäretty lapsia, ei ymmärretty eikä kuultu eikä nähty - ei kunnioitettu lapsia sellaisina kuin he olisivat tahtoneet tulla kuulluksi ja nähdyiksi - niinpä minä nopeasti opinkin ETTÄ miten miellytin aikuisia - tullakseni hyväksytyksi - että silloin kun olin heille mieliksi olin kiltti tyttö ... ja " hän kuka silloin sisimmässäni napisi - oli varmasti se paha ( lapsen ymmärryksellä ajateltuna) eikä sitä pitänyt kuulla, kun " sen napisijan kuuleminen" aiheutti vain hankaluuksia - eikä aikuiset sanoneetkaan että " kiltti tyttö" ... joka yhä enemmän salasi ja peitti ja häpesi sitä kuka hän todellisuudessa oli .... :'( Olen toisaalla kirjoittanut että enkelit ovat olleet kanssani ihan pienestä lähtien ja SE kaiketikin oli "pelastukseni" - sillä niin muistan vieläkin että vaikka tietämättömyyden, pimeyden ja yksinäisyyden pelot ajoittain olivat kuin musta aukko http://www.ifa.hawaii.edu/~barnes/ast110_06/bhaq/Black_Hole_Milkyway.jpg joka yrittii imaista sisäänsä - tilaan jossa todellisuus kuin vääristyi http://www.whitecape.org/art/backgrounds/summoning-darkness/big.jpg - tai paremminkin asiat joita tapahtui tai joita lapsena kuvitteli tapahtuvan niin ETTÄ ne kuvitelmat vääristivät todellisuutta - ymmärrystäni siitä MIKÄ oli totta itsessäni, ympärilläni tai " siellä verhon toisella puolella" .... tai niinkuin kuvittelin todellisuuden olevan siellä "rajan toisella puolella" ( taas tämäkin aikuisen ajatuksia, mutta kokemus oli jo pienenä tyttönä saamani ) http://showcase.netins.net/web/jonathankelley/Photo%20Page.htm ... niin silti sisälläni paloi se pieni valo - joka oli ja on turvani-suojelusenekelini... oli silloinkin kun pienenä pelkäsin eikä kukaan ottanut syliin - niin sitä käpertyi hiljaa peiton alle ja se valo :angel: piti toivoa yllä - vaikkei sitä silloin ymmärtänytkään ... vasta murrosikäisenä ( n11v.) aloin ajatella että minussahan se vika on ETTÄ olen jotenkin outo ja kummallinen, kun kerta minua ei hyväksytä tai ymmärretä ~siitä syntyi häpeää ja itseinhoa JA siitä seurasi se että alkoi peitellä ja pelätä jotain itsessään olevaa ... ja niistä muodostui samalla myös oman itsensä pimeitä puolia ... melkoinen sekametelisoppa ~joka oli syntynsä saanut jo lapsuudessa eli joiltain osin melko vääristynyt ja epärealistinenkin kuva ja kokemus itsestä ( omista oletetuista pimeistä puolistansa) - kun se oli syntynyt LAPSEN kokemuksen mukaisesta maailmasta - eikä melkoisella varmuudella ollut aina kovin realistinen tai totuudenmukainen - vaan tunteet ja kokemukset ja ymmärrys asioista oli lapsen tajunnan ja kokemuksen tuotosta ... ilman että kukaan aikuinen olisi selventänyt tai selittänyt tai edes auttanut käsittämään ETTÄ mistä oikeasti oli kyse ... tai että kukaan aikuinen olisi suojannut tältä pelolta - NO EI kai koska he eivät ymmärtäneet mitä pelkäsin, mitä ihmettelin TAI vaikka olisivatkin ymmärtäneet NIIN heitä ei koskettanut SE hätä jota koin ... näin syntyi turvattomuus ja epäluottamus ELI lisää pimeitä puolia .... :o :'( Kun toisaalla pelkäsi ulkoista "pimeää" asioita joita ei ymmärtänyt... ja toisaalta pelkäsi sisäistä pimeää - niitä itsensä osia joiden koki aiheuttavan hankaluuksia ( se napisija sisimmässä joka ei aina hyväksynyt kaikkia aikuisten juttuja - vaan se sama napisija aiheutti myös hankaluuksia, joten oli parasta sulkea nekin ovet ) ... ELI yhtälailla pelotti tämä näkyvä maailma KUIN näkymätön maailmakin - juuri se mitä ei ymmärtänyt vaan minkä kuvitteli - ja näin ollen MINULLA oli kuljettava pitkä pimeä tunneli ETTÄ saatoin uskaltautua sille portille josta astuin omalle H E N K I S E L L E P O L U L L E N I koska kaikki tuntematon eli näkymätön eli tiedostamaton pelotti niin paljon - ja se oli suurelta osin lapsen selittämätöntä pelkoa, turvattomuutta ja epäluottamusta - kaikkea sellaista kohtaan joka oli uutta ja järjellä käsittämätöntä .... kunnes ja kunnes / onkin monta uutta tarinaa ... vaan 10. vuoden taivalluksen jälkeen ... syttyi ymmärryksen valo ... Ja kun hyvin pitkälle omaa aikuisuuttani olin todella pelännyt kaikkea pimeää, mustaa, kuvittelen sen olevan silkkaa pahuutta minussa ( lapsena ajateltuna olihan se selvä että jos minua ei hyväksytty olin varmasti kovin paha KOSKA jos olisin ollut kiltti niin silloin olisin tullut jo lapsena hyväksytyksi ) ~sekä itsessäni että elämässä yleensä - olin siis kääntänyt joillekin olemukseni osille selkäni ja kieltäytynyt näkemästä tätä pimeää puoltani KOSKA kuvittelin että sieltä vyöryy niin paljon mustuutta ja pahuutta että minussa oleva valokin katoaa - ja hukun ja häviän itsekin - aivankuten kuvittelin jo pienenä että kuvitelmieni mustat eukot :o ei kun aukot imaisevat minut pelottavaan kitaansa ... SIIS tarvittiin oma sisäinen matka jossa sain takaisin luottamukseni itseeni ja ymmärryksen siitä kuka todella olen - jotta uskalsin alkaa matkani näihin sisimpäni pimeisiin osiin ja nurkkiin .... vaan kuljin matkani kuin Daniel tulisessa pätsissä tai Leijonien luolassa - matkan joka oli lopulta melkoinen sulatusuuni - alkemistinen matka jossa lyijy muuttui kullaksi ollen oma sielullinen V I H K I M Y S http://showcase.netins.net/web/jonathankelley/Knight%27s%20of%20Darkness%20003.jpeg Ja nyt kiitos sinulle SASHA sain lopultakin nämä palaset kohdalleen - eli ymmärryksen siitä mistä kaikki alkoi - mitä tapahtui - ja mikä on totta ja mikä tarua ... kiitos :smitten: ... ja kun uskalsi mennä kohti pimeyttä NIIN sieltä löytyi valo http://img116.imageshack.us/img116/1057/aardeelfjz8.gif http://www.innerlightintegrativehealing.com/dna25.gif http://www.innerlightintegrativehealing.com/defense2.jpg Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: Esmiralda - 28.12.2007 16:40:22 Oih :) Arkiviisu, melkein kuulin kuin tunteen virrat sinussa kohisivat vuolaana ja avoimena. Melkein kuin tuo puro tuolla metsässä, missä kävin kävelemässä.
Tuot ilmi asioita pimeydestä, jotka ovat monelle muullekin varmaan tuttuja. Kaikki varmaan olemme kokeneet jotakin tuollaista. Väritit sanoiksi ja kuviksi sen, miten lapseen ahdetaan tuota 'pahuutta', vaikka hän on puhtain ja ihanin olento. Siis ympäristö muotouttaa tuota 'pimeää'. Ja itse tietämättään ottaa sen vastaan. Ei sitä oikeasti ole! Ajatelkaapa! Tässä Arkiviisun ajatuksia: kun kerta minua ei hyväksytä tai ymmärretä ~siitä syntyi häpeää ja itseinhoa JA siitä seurasi se että alkoi peitellä ja pelätä jotain itsessään olevaa ... ja niistä muodostui samalla myös oman itsensä pimeitä puolia ... melkoinen sekametelisoppa ~joka oli syntynsä saanut jo lapsuudessa eli joiltain osin melko vääristynyt ja epärealistinenkin kuva ja kokemus itsestä ( omista oletetuista pimeistä puolistansa Eli tuot esiin tämän 'pimeän luomisen'. Ulkoapäin osoitetaan oikeaa ja väärää, mikä todellisuudessa on vain toisen mielipide. Ei se oikea totuus lainkaan. Tai sitten sen luo itse. Olen itse kokenut, että se 'pimeä' puoleni pelkojeni kanssa, että en ole hyväksyttävä, itseymmärryksen myötä kääntyikin minun valokseni, parhaimmaksi osaksi minua. Siis näitä juttuja voi pyöritellä ja käännellä ja hups, mitä löytyykään! Kiitos Arkiviisu avoimuudestasi! :smitten: Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: Arkiviisu - 28.12.2007 18:27:36 Kiitos sinulle Esmiralda - näinhän tämä on ETTÄ joskus jokin juttu, siis aihe ja kirjoitukset kolahtaa :smitten: Just in time :smitten: ja kun ajoitus on oikea niin silloin kaikki sattuu kohdalleen - ja teksti suorastaan pulppuaa ! Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: Chandra - 28.12.2007 19:56:29 Kiitos Lilli kirjoituksistasi! :smitten:
Minun kolahti eniten tuo,mitä kirjoitit "elävistä kuolleista". Se on niin tuttua! Juuri tuo,että älä puhu minulle,kun et mitään voi tietää ja minä ryven tässä kärsimyksessä lopun ikäni. Ei pääse lähelle ja kuitenkin tuo toinen EHKÄ odottaa jotain ihmettä,jolla lopettaa kärsimyksestä kynsin hampain kiinni pitäminen. Kirjoituksessasi oli kaikki jotenkin niin tuttua,oma kuolemakin ja sieltä nouseminen. Pimeyteenkin vajoan vielä,vaan näen sieltä kuitenkin valon. Joskua se valo on vaan niin äärettömän kaukana,mutta jo sen tiedostaminen riittää. Ja Esmiralda! ;) Kyllä voimme nähdä sielun valon aivan jo tässä elämässä. Se suorastaan loistaa ja häikäisee ja saa ihmisen vain lumoutuneena tuijottamaan.Joskus aivan hulluissakin tilanteissa. Tiedän,että täälläkin on varmaan monia,jotka sen ovat nähneet,tai ainakin tulevat näkemään. Miksi emme vaan uskalla puhua näistä hienoista ja ihanista kokemuksista? ??? :angel: Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: Esmiralda - 28.12.2007 20:57:01 Niin, muistan Richard Bachin puhuvan tuollaisesta tilanteesta.
Ja olenhan nähnyt, oikeastaan 'ihmisiä valossa'. Surullisinta se, että kun olen ehkä liiankin innostuneesti mennyt siitä toiselle puhumaan, on hän vähän kuin kauhuissaan. Ei usko omaan hyvään! Ja peittyy kuin suuren vuoren sisään. Jotakin pitää kätkeä, jotakin, jota ei itsekään uskalla kohdata. Ei valoakaan! Siksi olen ajatellut, että on jotakin meillä vielä paljon, minkä pitää lymytä varjossa, liian herkkää valoon. Odottaa aikaansa. Koota. Valmistua. Voi kuinka vähän ymmärrän näitä juttuja! ??? Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: Chandra - 29.12.2007 00:02:39 Siinähän se onkin.Kenelle puhua,kenelle ei.
On onneksi ihmisiä,joitten kanssa voin puhua,ja jotka aivan samoin näkevät eikä se tunnu lainkaan kummalliselta. Mutta joitakin vieraita sisään astujia katselen vain hymyillen. Mutta täällä voisimme keskenämme,koska sen ei luulisi olevan enää niin kummallista. Usein mietin,miten valtavan paljon täällä kirjoittavilla/lukevilla ihmisillä on kokemuksia,joita eivät tuo esiin. Ja niin me pidämme kaikki yksityiskohtaiset tapahtumat ominamme. Mutta onko tarkoitettu näin? Jos valon ja rakkauden sanomaa on tarkoitus kasvattaa,niin miksi me olemme hiljaa? :-X :-\ Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: Riitta - 29.12.2007 00:33:03 Mielestani joskus ihminen menee tilanteeseen, jolloin hanelta menee motivaatio nollaan-se mielestani on sita todellista pimeytta-mutta sillakin on tarkoitus: ajatelkaa pimeaa huonetta ja joku sytyttaa tulitikun-ihmeesti se pieni tuli valaisee sen pienen hetken sita huonetta-AJATUS joka nousee sielta passiivisesta ihmisesta alkaa leviamaan ja virkomaan-kun aamuinen auringonnousu, uudella energialla ja lintujenlaululla ihminen heraa-uudestisyntyy ja uudelleen tajuaa paikkansa maailmassa ja motivaatio herattaa hanet uudelleen saamaan ja tahtomaan energiaa
uuteen nousuun, voimakkaampana minana. Elamahan on kiertokulkua, vuoria ja laaksoja, joita me nousemme taas laskeutuaksemme jne... Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: Esmiralda - 29.12.2007 00:38:33 Kauniisti sanottu, Diamond.
Joskus kaipaa olla 'pimeässä', minä ainakin nautin tästä kaamospimeydestä. On kuin ei kaikki lika ja pölykään tule niin helposti esiin. Saa lymytä vaikka kynttilanvalossa. Joskus mielikin on sellainen, käpertyy ja antaa kaiken rauhoittua. Tuntuu että pimeydessä on jotain lohduttavaa. Valossa on joskus liikaa ärsykkeitä, aistimuksia, virikkeitä. Se on aina kasvuun ja laajenemiseen päin. Pimeydessä joudut kohtaamaan jotain muuta, mikä tulee niin hiljaa ja varoen. Chandra, paljonhan tässä puhutaan! Mitähän sinä kaipaat? Mitä haluat sanoa? Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: Chandra - 29.12.2007 01:26:22 Olen tainnut tässä vuorokauden aikana jo puhua liikaakin.
Ehkä ne ovat niin henkilökohtaisia vielä. Sen oikean sielun valon näkyminen.Kun se nousee ylös ihmisen kruunuchakrasta ja ikään kuin astuu viereen. Tuo ihmeellisen kirkas valo-olento.Sinä,minä,me kaikki. :angel: Miten se ei ole piilossa enää ja miten se todistaa sen,että vain tätä kehoa kannamme. Mutta se kait pitää itse kokea ja nähdä,useaan kertaan uskoakseen itsekkään näkemäänsä. Näin se vain on. Ja silloin uskominen on helppoa aivan kaikkeen.Sielunvaellukseen ja muihin juttuihin,joista jo kauan on kirjoitettu. Uudemmista teksteistä,esim.Kryonin viesteistä,joita en erottele esim,entisajan raamatun teksteistä. Nämä ovat vain tätä aikaa.Ja kun ne kokee todeksi,ei voi kuin uskoa. :angel: Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: Bast - 31.12.2007 11:12:03 Hmmm..
Ihan ohimennen vilkasin tätä aihetta. Itselläni on sellainen ajatus valosta ja pimeydestä, ja verrattuna ns hyvään ja pahaan. Että ne ovat vain termejä, ei ole olemassa hyvää eikä pahaa. On vain ihmisiä, jotka ovat keksineet sanoja ja tehneet joistain asioista yleisesti joko hyväksyttäviä tai ei. Itse en näe asiaa yhteiskunnan normien mukaisesti..no, asiasta voin ehkä joskus avautua lisää, en nyt. Mutta tuo valo ja pimeys. Minusta nekään ei ole taisteleva parisko. Mielestäni ne ovat tasapainossa koko ajan. Pimeys noin konkreettisena on ihanaa, mutta sekin on ihanaa kun tulee valoisaa. Ja noin kahtena voimana, eli pimeä ja valo vastakkain on myöskin mielestäni vain termejä, ihmisten keksintöä. Liian voimakkaita sanoja minun käytettäväksi esim puhuessani omasta ideologiastani. Ei ole olemassa pimeyttä, eikä valoa erikseen, vaan ne ovat tasapainossa. Liitettynä mieleen ja mielessä myllertäviin asioihin "pimeät ajatukset ja valoisat ajatukset", on nekin ajattelijasta kiinni, ei niinkään siitä, onko ne pimeitä vai ei. Esim valtavirran mukaan jokin ajatus voi olla pimeä, ja synkkä, vaikka se voi minulle olla kaunis ja valoisa asia.. Kaikki on meidän mielestä kiinni. Kun oma mieli on tasapainossa, en enää jaottele asioita niinkään terminologisesti m ielessäni. Hmm, sainkohan vihoja niskaani tällä ajatuksella.. Toivottavasti en nyt suututtanut ketään ajatuksillani. Ne ovat vain omia pohdintojani, tarkoitukseni ei ole louktata ketään. :coolsmiley: Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: Mio - 31.12.2007 13:03:49 Huomasin tässä että käytämme minuutemme ilmaisulyhennettä sanassa musta..
Musta sitä musta tätä... Ja jotenkin tässä piilee joku huomattavan tuntuinen asia mitä merkityksiä sillä sitten mahtaneekaan olla.... Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: Esmiralda - 01.01.2008 20:33:19 Hmmm.. Mutta tuo valo ja pimeys. Minusta nekään ei ole taisteleva parisko. Mielestäni ne ovat tasapainossa koko ajan. Pimeys noin konkreettisena on ihanaa, mutta sekin on ihanaa kun tulee valoisaa. Ja noin kahtena voimana, eli pimeä ja valo vastakkain on myöskin mielestäni vain termejä, ihmisten keksintöä. Liian voimakkaita sanoja minun käytettäväksi esim puhuessani omasta ideologiastani. Ei ole olemassa pimeyttä, eikä valoa erikseen, vaan ne ovat tasapainossa. Liitettynä mieleen ja mielessä myllertäviin asioihin "pimeät ajatukset ja valoisat ajatukset", on nekin ajattelijasta kiinni, ei niinkään siitä, onko ne pimeitä vai ei. Esim valtavirran mukaan jokin ajatus voi olla pimeä, ja synkkä, vaikka se voi minulle olla kaunis ja valoisa asia.. Kaikki on meidän mielestä kiinni. Hmm, sainkohan vihoja niskaani tällä ajatuksella.. Toivottavasti en nyt suututtanut ketään ajatuksillani. Ne ovat vain omia pohdintojani, tarkoitukseni ei ole louktata ketään. :coolsmiley: Kiva kun tuot ajatuksiasi mukaan! Uudet näkökulmat ovat aina tervehdyttäviä! :smitten: Yhdyn ajatukseesi siitä, että ne ovat kulttuurimme luomia termejä, josta jokaisella on omat mielikuvat, ymmärsin. Mutta onko ne tasapainossa? Mikä on epätasapaino, jossa ihminen kamppailee tunteinensa esim.? Sillekin etsitään metafooraa, ja auttaa kun löytää jotakin jolla voi konkretisoida vähänkään jotakin silmien eteen tai yrittääkseen ymmärtää näitä juttuja. Jos joku loukkaantuu tällaisista pohdinnoista, on hän peilannut siitä vain omaa itseänsä. Voi vain miettiä miksi... ::) Kiitos sinulle! ;) Otsikko: Vs: Valo ja pimeys, miten koet sen? Kirjoitti: Bast - 02.01.2008 14:13:42 Heijssan!!
Niin, tunne-elämän "epätasapaino" on varmasti monien ihmisten kamppailua, myöskin omani. Mutta se tasapaino, mikä pitää sen kaiken koossa, ja sieluni ja mieleni eheänä on sellainen koko "perusminän" tasapaino, sitten pystyy alkaa ratkomaan näitä esim tunne-elämän etc tasapainoa ja epätasapainoa. Itse asiassa olen omissa pohdinnoissani tullu siihen tulokseen, että jos on löytänyt sen syvällä sisimmässään olevan tasapainon, se ei järky mistään. Silloin ei ole epätasapinoa asioissa, vaan on asioita, jotka täytyy käsitellä elämässään, ja itsessään, jotta saavuttaa sitten sellaisen lopullisen harmonian elämän ympäristön ja itsensä välillä. :uglystupid2: onpas monimutkaisesti selitetty.. Mut luulen että ei ole yksinkertasta tapaa selittää aivoituksiaan.. :o |