Astro Foorumi

Avokkini äiti asuu ihan yksin vailla ns. sosiaalisia kontakteja sekä arkitoimintaa. Hänellä on takanaan parin vuoden vieroitus/sairaalahoito alkoholismitaustansa ja pahan masennuksen vuoksi. Hän yritti n.2 vuotta sitten itsemurhaa ja pääsi onneksi tämän tapahtuman jälkeen kuntouttavaan hoitoon. Nyt hänet on hiljattain kotiutettu, eikä hänen päiväänsä kuulu muuta kuin television katsominen ja nukkuminen. Hän ei kuulemma uskalla käydä enää edes ulkona. Kävimme juuri hänen luonaan ja hän sanoi, että miten hän jaksaa tämän joulun ja ylipäänsä miten hän jaksaa enää kauempaa tätä hänen yksitoikkoista arkea. Kysyin, että onko hänelle ehdotettu mitään ns. kerhotyyppistä päivätoimintaa missään, niin ei kuulemma ollut. Sukulaisten kanssa on hänellä mennyt jo nuorempana välit poikki ja kavereita ei ole, koska entiset kaverit ovat kaikki pahasti alkoholisteja. Onneksi hänellä on nyt edunvalvoja, ettei vaan ratkeaisi uudelleen ryyppäämään, mutta edunvalvojakaan ei välitä muusta kuin vain raha-asioista. Olemme avokkini kanssa melko nuoria (21 ja 22), joten en oikein tiedä, mitä tässä pitäisi tehdä. Ja avokkini on muutenkin sellainen perussuomalainen jurottaja, joka ei osaa puhua äitinsä kanssa vakavista asioista, vaikka käykin hänen luonaan kylässä.
Tietäisikö joku mitään kerhotyyppistä toimintaa tai vastaavaa, johon avokkini äiti voisi mennä? Täytyy kai tässä ruveta itse hommiin, vaikka en avokkini äitiä hyvin tunnekaan, kun yhteiskunta ei näköjään pidä huolta apua eniten kaipaavista.   

KIITOS! Hyviä ideoita tuossa alussa :smitten:. Voisinkin käydä tänään ostamassa jotain tarvikkeita hänelle, jos hän vaikka innostuisi. Hän vain vaikuttaa niin pahasti masentuneelta, että en tiedä osaako hän edes aloittaa tekemään mitään. Yritin viritellä keskusteluakin hänen kanssaan niin hän vain nyökyttelee tai sanoo "joo". Ei häntä enää jaksa kiinnostaa edes ainoan poikansa asiat/ei hän kysele ikinä häneltä mitään arkipäiväisiä juttuja eikä sanonut mitään kun kerroimme arjestamme. Hyvä juttu kuitenkin oli, kun hän sanoi, että olisi mukava olla jotakin toimintaa, että piristyisi. Hän asuu Oulussa.

Kiitos, että jaksoit antaa vinkkejä :smitten: Täytyy ostaa montaa eri vaihtoehtoa niin saa valita niistä mieleisensä. Pitää yrittää katsoa niitä kerhotoiminta juttuja, jos vaikka jostain saisi apua. Kauhea tilanne vaan kun joutuu koko ajan miettimään, ettei vaan tekisi itselleen mitään.

Alkaa antako hanen olla yksin, viekaa hanet syomaan ylos, elokuviin tai ihan vain kavelylle-masentunut ihminen saa uusia virikkeita ulospaasylla-ei missaan nimessa olla yksin 4 seinan sisalla ja elamanilon vinkit ovat hyvia-ja silloin kun han on yksin-tekemista, vaikka kasitoita...

N222  :)

Kuvasit että anoppisi vaikuttaa vielä erittäin masentuneelta.
Mikäli diagnoosi on vielä vakava tai vaikea,jopa keskivaikeakin masennus,ei hän luultavasti jaksa keskittyä vielä mihinkään kätten töihin.
Tuo television katseleminen vie hänen ajatuksensa hetkeksi pois omasta tilastaan,josta hän kyllä kärsii suunnattomasti.
Oletko huomannut käydessäsi,että hänellä olisi keskittymisvaikeuksia ja muistamattomuutta.
Ne kuuluvat kuvaan ja ärsyttävät ihmistä itseään vielä enemmän.
Lukemastaan ei yleensä ymmärrä mitään,koska keskittyminen estää esim.kirjan lukemisen.
Sukkapuikot tuntuvat lähinnä rautakangilta. :-[
Sitä tilaa on mahdotonta tuntea,jos ei ole itse siinä ollut ja ymmärrettävästi läheiset väsyvät ja joskus ovat äärettömän vihaisiakin masentuneelle.Sekin on ymmärrettävää,koska haluaisi niin tämän ihmisen "takaisin".
Olette tosiaan kovin nuoria ja tämä on raskas asia omaisille.
Itseni kohdalla,kun vielä välillä menen tuohon vakavaan tilaan,annan vain itselleni luvan olla siinä.
Ei tarvitse teeskennellä,koska sekin vie voimia,eikä yleensä onnistu.
Kerron lapsilleni suoraan,että nyt ei kannata tulla,koska on tämä vaihe.
En jaksa puhua ja nukun paljon.
Koska olen sairastanut eriasteisia masennuskausia niin kauan,on tämä minulle kuitenkin jo niin tuttua,että olen sen vain hyväksynyt.
Näin on ja tästä seuraa taas parempi kausi.
Ajatusten synkkyys kuuluu kuvaan,eikä masentunut voi sille yhtään mitään.
Tulee kuitenkin muistaa,että ette voi myöskään kovin paljoa tehdä.
Käydä hänen ehdoillaan,mutta ei ajaa häntä paniikkiin sillä,että hänen pitäisi jotain jaksaa,mihin hän ei kykene.
Tällainen on valitettavasti yhteiskuntamme tänään.
Täällä etelä-suomessa,ei ole enää edes avo-osastoa jonne mennä,jos haluaisi.Kaikki on sijoitettu avo"hoitoon",jotka kynnelle kykenevät.
Eipä se mitään hoitoa ole.Omaisten murheeksi ja silloin tällöin terapiaa mikäli haluaa mennä.
Tässä sinulle muutamia linkkejä jota kautta voisit yrittää apua.
Paikallinen kriisikeskus,jos teilläpäin on.Sieltä saa tukihenkilön,joka on koulutettu tehtäväänsä.
Vertaistukihenkilö olisi paras,koska tuntee sairauden parhaiten ja kykenee ymmärtämään mihin anoppisi kykenee,mihin ei.
AA-klinikka,jonka kautta hänelle voidaan yrittää paikkaa esim.mielenterveystoimiston päiväosastolle.
Mielenterveystoimistoon suoraan soittamalla ja kysymällä mitä he voivat tarjota.
Varaudu siihen,että anti on olematon,mutta ole sinnikäs ja vaadi hoitoa!
Kerro huolenne ja tilanne sellaisena kuin se on.Sillä todella pahalta se kuulosti.
Parasta olisi teidän kaikkien kannalta,että kunta hoitaa tehtävän,joka sille kuuluu.Muuten on uupuneita kolme ja teidän nuori elämänne piloilla.

Olet huolehtiva ja tunnistat hänen tilansa,joten osaat asiankin esittää.
Mutta älä tyydy siihen ein tarjontaan,vaan ole sinnikäs.
Kun vaikein masennusaste on takana,niin hän jaksaa taas kiinnostua asioista.Ensin pienistä,sitten isommista.
Soittaminen päivittäin kyllä kannattaa,mikäli ei sulje puhelimia,silla useat (minä myös) toimivat näin,koska eivät jaksa tilaansa selittää,kun eivät tule ymmärretyksi.

Voimia sinulle ja avollesi!On hienoa,että noin nuorena jaksat huolehtia,mutta älkää antako tilanteen viedä omaa nuorta elämäänne pelkästään siihen,sillä masentuneen seura,kuten tiedät,ei ole kovin mieltä ylentävää.
Hän kuitenkin ilmaisee halunsa pitää yhteyttä muihin ihmisiin,mikä hienoa,jos paikka esim.päiväosastolla järjestyisi.
Sen nimittäin taytyy perustua vapaaehtoisuuteen,ja hänen haluunsa.
Toivottavasti mielialansa kohoaa pian ja sen myötä teidän kaikkien.