Astro Foorumi

Terve! Taas täällä pikkuisen utelias metsätonttu. 8)

Kun tuolla edellä kyselin 'eläimistä' ja sen sellaisista, niin tiedän että varmasti jokaisella on jokin talismaani, jokin esine, joka on erityisen rakas. Usein siihen liittyy tarina ja paljon tunteita tai kokemuksia. :smitten:

Mikä esine on sinulle korvaamaton ja rakas? Kerro tarina. Jos annat luvan, me muut voimme antaa sinua kuvaavaa kommenttia sen esineen perusteella. :police:

Ihan vain keskustellaksemme...

Minulla ei erityisesti ole mitään korvaamatonta esinettä, mutta sellaisia on muutamia, jotka herättävät kauniita ja ihania muistoja ja tunteita.
Minulla kun asuu 'osa sydämestä' Kreetan saarella, niin siellä kerran mykistyin täysin, kun näin erään patsaan. En silloin tiennyt, mitä se kuvasi, mutta se oli täydellinen 'ruumiillistuma' täydellisestä 'miehestä' ! ;)
Siellä se oli, keskellä tavernaa...ja olin 'haltioitunut'.  :D

Ostin sellaisen pienoismallin sitten mukaani kotiin viemisiksi ja tuolla ikkunalla se nytkin on.  ;)

(http://www.uco.es/~ca1lamag/Galerias/zeus-posidon.jpg)

http://fi.wikipedia.org/wiki/Zeus

Hmm... Minulla on niitä oikeastaan useampi.

Yksi on jo lapsena saamani, edesmenneen pappani tekemä valkoiseksi maalattu savityö jossa on Neitsyt Maria Jeesuslapsi sylissään. Hassua, kun en todellakaan edes ole koskaan ollut ns. "uskovainen", eikä kyllä ollut pappanikaan. Niin, että miksiköhän hän on sen ylipäänsä tehnyt, kun en lapsena tajunnut kysyä ja miten se onkin minulle päätynyt...  :o Pappani oli kuitenkin taiteilija ja tärkeä on tuo "patsas".

Toinen tärkeä esineeni on intiaanien "rohtopussukka" ns. "medicine bag" jossa on mm. salviaa, jyviä ja lapis lazuli kivi.

kolmas tärkeä "esine" on sydämen muotoinen hopeoitu korurasia jossa säilytän ruusukvartsia, ametistia ja vuorikidettäni. Tuo koko "paketti" on se kolmas tärkeä esine.

En silloin tiennyt, mitä se kuvasi, mutta se oli täydellinen 'ruumiillistuma' täydellisestä 'miehestä' !  

Hei Mirjam!
Aivan mykistyin. Tämä kertoo jotakin. Tiedät varmaan, että taideteoksilla on valtava vaikutus ihmisiin, jopa sairastuvat niiden lumosta. Siskoni melkein pyörtyi erään patsaan juurella (se oli lapsipatsas). Kävin keväällä Delfoissa ja näin kuuluisan 'aasinajajapatsaan', jolta saattoi nähdä verisuonetkin. Uskomatonta mihin ihminen pystyy. Etsin kaikki paikat, jotta olisin löytänyt Herakteitoksen patsaan, jota poikani oli toivonut, mutta en löytänyt. Nyt on minulla tuossa lipaston päällä aivan vieressä patsas Sokrateesta. Se on lasikulhossa, jossa ympärillä on rannalta löytyneitä kiviä ja ruukunpalasia. Joskus täytän sen vedellä. Oikeastaan ainoa patsas (tai jäljennös) jota koskaan olen ostanut.

En voi olla juttelematta.  :coolsmiley:

Uskon, että Maria ja Jeesus symboloi paljon jotakin muutakin kuin raamatun aihetta. Pappasi ymmärsi, kuinka lapsi kasvaa äidin rinnalla ja säteilee siitä ympärilleen. Et sinäkään ilman äitiäsi olisi papallesi ollut juuri sinä. Kun jotkut keräävät tietynlaisia kortteja, olen minä alkanut keräämään noita äiti-lapsi kortteja ja usein se on Maria ja Jeesus. Mielelläni myös piirrän tai maalaan aiheena äiti ja tytär. En tiedä miksi.

Voi mitä muuta kannat mukanasi!  Voin nähdä sinut 'elämän polulla' kulkemassa juuri nuo esineet mukanasi. Niistä tunnistaa sinut.  :smitten:

Kyllä. Onhan ne yleensä (todelliset taideteokset) 'pyhän inspiraation luomuksia' (mistäkös tuonkin nyt keksin)  :D

Todellakin olin melkoisen ymmälläni, kun 'minun elämäni mieheni' oli joku keksinyt valaa isoksi patsaaksi keskelle pientä tavernaa Creten ihanalle saarelle.  :)
Kaikki pirteet täsmäsivät sitä....
Nenän profiili, aistikkuus, kuninkaallinen miehekkys, oli täydellistynyt siinä.
Onhan tuosta jo aikaa 6vuotta, mutta silloin se oli 'pieni ihme'.
Mitähän tämä kertoo minusta....?  ::)

[Kaikki pirteet täsmäsivät sitä....
Nenän profiili, aistikkuus, kuninkaallinen miehekkys, oli täydellistynyt siinä.
Onhan tuosta jo aikaa 6vuotta, mutta silloin se oli 'pieni ihme'.
Mitähän tämä kertoo minusta....?  ::)[/color]

Haa! :D Kun kerran kysyt, niin täältä tulee.
Olethan nouseva Jousimies (niin minäkin olin aina luullut olevani, kunnes Sepon astroilu siirsi minut piirun verran eteenpäin skorpioniksi), singot jousia siinä kuin Zeus salamoita. Et ole mikään arkajalka, et suhteessa miehiinkään. Ensin pitää kunnolla metsästää ja tulla metsästetyksi. Pitää osua kunnolla tai taiturimaisesti kesyttää.  ;D

En uskalla sanoa enempää, menee muuten hurjaksi  :idiot2: minulta, pakka olla tuota mielikuvitusta joskus vähän liikaa.

Mutta sanopa sinä mitä kertoo se, että laukkuni pohjalta löytyy aina pieni nahkanyssykkä, jossa on jaspiksesta taottu pieni pöllö ja muutama kummallinen kivi.

Minulla on oikeastaan vain yksi asia joka on kulkenut mukanani jo 6 vuotiaasta alkaen.Se on valkotukkainen nukke "Leena".Olin hirveästi toivonut joulupukilta nukkea ja kun se tuli se oli toiveideni täyttymys.Se on ollut aina mukanani elämän eri vaiheissa ja on tänä päivänäkin kirjahyllyn kaapissa istumassa ja aina joskus teen sille uudet vaatteet  :).Sillä eivät edes lapsenlapset saa leikkiä vaan on yhdessä katsottu jos halua on ollut ja se tulee aina pysymäänkin minun nukkenani  :).

Kiitos...hmm...
Ehkä toisaalta... ;) *jää maistelemaan*

Näin nopeasti jotain ei intuitiivista, vaan lähinnä 'informatiivista'  :angel:

Jaspis oli jo ennen Kristuksen syntymää arvokkaimpia korukiviä. Jaspiksesta tehtiin esimerkiksi amuletteja, jotka suojelivat noituutta, sairautta ja onnettomuuksia vastaan. Vielä nykyäänkin jaspis on tunnettu voimakivi. Sanotaan, että jaspiksen taika pitää rakkauden liekit roihuamassa.

Kreikkalaisen jumaltaruston mukaan Ateenan suojelijan, viisaan Pallas Athenen symboli oli pöllö. Pöllö on myös ikuistettu aikansa kreikkalaisiin kolikoihin. Pohjoisissa legendoissa pöllöön liitetään myös salaperäisyyttä, pelottavaakin yön valtiaan olemusta.

Pöllö on tämän metsän aivot. Hän on niin viisas, että tietää vastauksen kaikkiin mahdollisiin ja joskus jopa tikrumaisen mahdottomiin kysymyksiin. Pöllöllä on aina joku kirja mukana ja siksi hän ei kai voi pomppia niin paljon kuin Tikrut. Pöllö on myös taitava kirjoittamaan kirjeitä.  ;)

Kuudestilaukeava. 8)

Mielenkiintoinen pointti. Saattaa olla, että pappani teki sen juuri noin ajatellen.  ::) Itselleni sen patsaan merkitys on kuitenkin tuostakin "lähtökohdasta" vain kasvanut ja voimistunut elämäni varrella... Ja ei ole ollenkaan sattumaa, että sen olen saanut.  ;) :smitten:


 :angel: :smitten:

Hurja kiitos Mirjam! Tuntuu jotenkin ihmee mukavalta, kun joku sanoo jotakin, taidan olla vähän yksinäinen metsämökissäni, vaikka itse olen vuorotteluvapaani valinnut. ::)

Hienoja juttuja. Minulla on tuolla verannan hyllyllä vihreä minervan pöllökin.
Sain tuon laukussani olevan pöllön viisaalta ystävältäni, joka sanoi, että sen kera toivoo minulle edelleen ja syvempää viisautta kohdata ja kuunnella lapsia, joiden kanssa työskentelen. En tiedä, onko se minun rakkain esine. Kun nuorena tulin emännäksi tähän taloon, omistin kanteleen, kansallispuvun ja kirjoituskoneen. Nyt olen rikastanut. Omistan ompelukoneen, pianon ja tietokoneen. Mutta onko se taannut henkistä kasvuani, en tiedä. ::)

Taiskalle! Tuli heti mieleeni filosofi Buberin ihana kirja "Minä ja sinä". Siinä Buber puhuu 'sinusta', johon rakastuttuasi kohtaat hänessä jumalan, mutta johon kyllästyttyä 'sinä' muuttuu esineeksi, valitettavan usein. Mutta lapsi tarvitsee juuri tuon esineen, johon hän harjoittelee tunteitaan ja eettistä moraaliaan sekä josta heijastuu hänen toiveensa. Siksi lelut, mm. nallet ja nuket ovat lapselle tärkeitä. Nukkesi ollessa hoivan ja rakkauden symboli on myös toiveesi lapsien ja lastenlapsien syntymisessä ja kasvattamisessa toteutunut. Ja jonka saman sinä varmaankin siirrät nukenkin myötä lapsiisi ja lapsenlapsiisi. :smitten:

Jutelkaa te muutkin näistä ihanista esineistä! Toivoo metsätonttu

 :oHuh sentään Corvus leonis! Mitä pelkäät? :buck2:

Ei sillä voi tämänhetkisessä kunnossaan ampua ketään, mutta näyttääpähän hienolta. :)

Itseltäni löytyy useampikin tärkeä esine, mutta yksi tärkeimmistä on isoäitini vanha sormus. En ole koskaan tavannut isoäitiäni, sillä hän ehti kuolla reilusti ennen syntymääni. Olen koko elämäni kuullut, kuinka minussa on samaa tulta sisälläni kuin mummissakin. Ja kun 2o-vuotislahjaksi äitini antoi tämän sormuksen minulle, olin haltioissani. En käytä sitä koskaan, muuta kuin tärkeissä tilaisuuksissa (viimeksi kummipojan ristiäisissä, seuraavaksi omissa häissä).

Sormus on kultainen ja siinä on iso sininen kivi.

minulle tärkeä esine on entisen mieheni ostama kihlasormus todella kaunis muisto nuoruudesta ja suuresta rakkaudesta. jota pidän vieläkin sormessani aika useasti.siitä tulle paljon hyvää energiaa.moniin muihinkin koruihin liittyy ihania muistoja sitten aikanaan lapset saa ne.joitakin sormuksia olen lapsille antanut,mutta eihän niillä pysy tallessa sellaiset.

Noiden esineiden tärkeyden huomaa yleensä vasta sitten kun se on tavallaan iäksi menetetty, hajonnut, pöllitty jne.
Multa olen esim. kadonnut sellaisia kirjeitä ja valokuvia, joita joskus on todella kova ikävä.
Mutta muuten ei oikeastaan ole mitään olennaisen tärkeää tavaraa. Siinä yhdessä elokuvassakin sanottiin että mitä enemmän omistat tavaraa, sitä enemmän tavara omistaa sinut..

Tällä hetellä rakkaimmat esineet ovat:
Tosi vanha ompelukone, sellainen poljettava malli.
Se on niin kaunis...
Ostimme sen aikoinaan naapurin pihakirppikseltä, kun hän möi vanhaa tavaraa pois, ja kun se kone tuli meille, olen rakastanut sitä siitä hetkestä asti.
En ompele sillä, se on enemmän koriste.
Silloin alkuun etenkin haaveilin usein, millainen ompeliatar sillä on mahtanut joskus ommella ja mitä hän on ommellut...
Toinen on isoisäni isän vanha seinäkello.
Sekin on tosi kaunis...Kiva ajatella miten hän on sitä kelloa aikoinaan vetänyt ja nyt mie sitten joka viikko vedän sen.
Ja se käy hyvin.
 :smitten:

Kyllä sormuksessa on niin vahvaa symboliikkaa, ettei ihme jos siitä on tehty satoja satuja ja tarinoita. Siinä on yleensä arvokivi tai se on arvomineraalista ja se on pyöreä. Tulee mieleen, että sillä oikeastaan vangitaan, liitetään jotakin yhteen, sekä negatiivisesti että positiivisesti. Ja varmasti sormuksen antaja haluaa että hänet muistetaan. Minullekin eräs tätini antama sormus turkoosikivellä on arvokas. Hän oli ihminen, joka minun näkökulmastani ei enää aikuisempana elänyt, oli vain. Hän ei ollut mistään kiinnostunut, minä ajattelin, mutta toisaalta ehkä hän vain halusi olla siten. Kuitenkin hän jätti minulle osan omaisuuttaan turvaksi. Siten hän tuntuu kuin olisi henkioppaani jollakin lailla.

Tuosta tuli mieleen, etten koskaan ole ollut mikään kummoinen koruihminen ja niistäkin pidän yleensä mieluiten ns. "rihkamaa". Jokatapauksessa, joskus aikaisemmin ihmettelin kohtalaisen suurta vastenmielisyyttäni kokeilla/koskea toisten ihmisten koruihin.  :uglystupid2: Sitten enemmän "henkistyttyäni" tajusin mistä tuo "typeryys" johtui. Sillä koruthan tietyllälailla "imevät" itseensä ihmisestä energiaa. Niin "negatiivista" kuin "positiivistakin". Alitajuisesti siis aina tiesin tämän enkä halunnut kenenkään toisen energioita itseni "kannettavaksi".

Kannattaakin siis korujaankin, aivan kuten parantavia kiviäkin aika ajoin "puhdistaa". Varsinkin jos antaa oman korunsa toiselle...

 :angel: :smitten:

Ihana tuo ompelukone! Siskoni sai äitini rakkaan singerin. Mutta onneksi löysin tästä talosta avioiduttani sellaisen kaappisingerin, jota en mistään hinnasta antaisi pois. Sille ompelee vielä sittenkin kun ei ole sähköjä. Ompelukone kuvaa jotenkin naisen haaveita tulla kauniiksi, luoda jotakin kaunista. Ja niinhän se tekee! Uskon, että kaikki vanhan ompelukoneen omistajat ovat olleeet kauneuden luojia ja lähettiläitä.  :smitten:

Varmasti Rakkauden enkelin sanoissakin on perää! Kaikkihan on energiaa, vain eri värähtelymuodossa, sanovat.

Luin joskus psykologiaa ja perehdyin vähän ns. eliöympäristöpsykologiaan. Se tarkoitti sitä, että ihminen ei ole pelkästään luuta, lihaa ja muuta, vaan se voi olla myös tekohampaita, tekosydäntä, silmälaseja, vaatteita ja pahimmassa muodossa jopa paljon enemmän tunteetonta esinettä. Eli psykologiassakin tulisi ottaa enemmän huomioon myös ihmisen esineympäristö. En tiedä liittyikö tämä homma nyt tähän materialistumiseen, mutta mielestäni siinä on jotakin vinhaa perää. Esim. kuinka paljon ihmiselle merkitsee joku vanha lippis tai se rähjäinenkin mörskä, jota hän nimittää kodikseen.

Nooh! Taas minä innostun :2funny:. Näissä esineissä on vinha vetovoima.

Noista koruista tai korukivistä tupsahti äsken mieleen yksi tapaus takavuosilta..
Kaverini kanssa käytiin torilla, josta hän osti erivärisiä kiviä. Sitten illalla menimme bileisiin ja hän alkoi ajatuksissaan tuskin tietoisesti hieromaan oranssia kiveä kädessään. Meni vajaat puoli tuntia niin tunnelma alkoi mennä suht riehakkaaksi ( no alkoholilla lienee osuutta) ja varsinkin miesväelle tuli sellainen alfauros-tuokio. Sitten kaveri alkoi hieroa vihreää kiveä ja vajaassa viidessä minsassa kaikki oli todella rauhallisia. Jostain oon lukenut että ko.värit vaikuttavat noin, mutta voiko kiveä hieromalla tvs. jotain tuollaista tapahtua?  ( Kävin äsken selailemassa vanhoja ketjuja mutten löytänyt mitään kivi-aihetta ts. tietääkö joku mistä tietoa voisi hankkia?)

Voinpa Enskalle kertoa ja muillekin mitä sattui Ateenassa.

Olin vasta löytänyt ihanan sellaisen hoivakristallin, jonka ostin ja työnsin taskuuni. Etsimme vanhasta kaupunginosasta erästä liikettä, jossa ystäväni sisko olisi töissä. Ystäväni oli halunnut yllättää siskonsa. Osoitetta hän ei muistanut, muisteli vain liikkeen julkisivua. Ei löytynyt. Ystäväni sanoi, että 'hieropa sitä kristallia nyt ja pyydä sitä löytämään siskoni'. Niinpä hieroskelin. Tulimme näyteikkunan luo. 'Olisko tuo vaaleatukkainen myyjä tuolla siskosi?' Oli hän. Sain noidan maineen ja kristalli sai arvonsa.

Mutta en osaa selittää kivien energiaa. Sen tiedän, että niissä on oma värähtely, vetovoimansa ja maan ikuinen muisti. Kuka selittää lisää?

Jostain syystä mulle ei ollut yllätys, että tämän topickin aloittaja on rapu. :kuu:


Ei mulla muuta, moi...




 :aurinko: :rapu: :kuu: :kalat:

Itselleni kaikenlaiset kivet ovat olleet jo lapsesta saakka tärkeitä! Keräsin kaikki paikat täyteen sellaisia valkoisia kiviä. Ja ns. tavallisia kiviä oli aina ennen kaikki taskun pohjat täynnä. Nykyisin kivet vaihtuneet kaupasta ostettuihin kiviin ( ametisti yms...) silti kivet aina jotenkin säväyttää.

itse olin töissä jonkin aikaa jalokivigalleriassa, siellä siis myydään erilaisia kiviesineitä ja kiviä.

pitäisi löytyä googlettamalla helposti kyllä :) heille kun soittaa ja kysyy tai käy paikan päällä niin tulee reippaasti kivi infoa

Jostain syystä olen aina rakastanut koruja ja etenkin ristejä/krusifikseja. Tuli mieleeni siitä,kun jouluna olisin niin mielelläni ja muutenkin halunnut laittaa kaulaani vanhemmiltani saadun kultaisen ristin, jossa Jeesus ristillä. Ongelmana se,että se on totaalisesti kadonnut jonnekin... Ei löydy mistään,vaikka kuinka etsisin ! Huomasin,että se on minulle äärimmäisen tärkeä koru ja harmittaa, jos sitä ei löydy !!

Näissä tärkeissä esineissä on mineraali hyvin paljon mukana. Vahvistusta varmaan nyt heille, jotka harrastavat kiviterapiaa vai millä nimellä se nyt olikaan. Olisi kiva kuulla sellaisen asiantuntijan selityksiä tässä foorumissa.
Risti on myös muoto, joka on seurannut ihmistä kahden vuosituhannen ajan, ehkä enemmänkin. Onkohan mikään muoto koruissa niin tärkeä kuin tämä?

Voi ihmettä, miua kyllä vähän nolottaa nyt myöntää, mutta tärkein esineeni on peiton kangas, joka minulla on ollut lapsesta lähtien!  :D Se oli aiemmin peittoni, mutta kun täyte (sellaista ihme käsienpyyhintästrasselia) meni täysin pilalle, äiti heitti sisukset menemään ja meinasi viskata sen kankaankin, mutten antanut. Kankaanpalana se on yli 30 vuotta vanha, museoesine siis, ja ikäänsä nähden hyvässä kunnossa. Vuosien saatossa sille on tullut nimikin, Rutu.

Nyt kun Rutu menee pesuun unikaverini virkaa ajaa viime kesänä Helsingistä ostamani vihermusta tribaali huivi, jossa on liskoja.  ;)

Molemmista tietysti pystyy luopumaan tarpeen vaatiessa, mutta minusta on ihanaa nukkua, kun on tuollainen pehmeä kankaanpalanen mukana sängyssä, jonka voi kieputtaa pään ympärille, laittaa silmien peitoksi, pään alle kohokkeeksi ja pehmikkeeksi, ottaa ohueksi peitoksi kuumalla säällä tai tuplapeitoksi kylmällä jne. ^__^

Ymmärrän sinua täysin, AthaMaarit! Se on osana sitä turvallisuudentunnetta, jonka koit lapsena ja se tulee sen kankaan mukana. Vaikka se onkin vain mielikuva, ehkä, niin emme ymmärrä vielä, mitä energioita kiinnittyy johonkin esineihin tai mitä ME itse niihin kiinnitymme?

Olin yksin vieraassa maassa, jännitti, peloitti ja pyysin ystävääni lähettämään kolkkoon huoneeseeni jonkin suomalaisen kankaan. Hän lähetti minulle Marimekon ruskeankeltaisen suurikuvioisen kankaan (en nyt muista nimeä, mutta se on nykyään monen ikkunassa). Asetin sen vuoteeni viereen. Kannoin sitä mukanani kaikkialle ja nyt tässä asuessani olen tehnyt siitä saunan laudeliinat. Ne ovat hirveän kuluneet, mutta yhä käytössä.

Mietin esinettä josta en haluaisi luopua.Esinettä mikä on minulle joka päivä tärkeä.Ilman muuta vuonna-98 ostettu buddhan patsas.Se on n.50cm korkea,istuu lootus asennossa jalustallaan ja mikä rauha henkii kasvoista!!  :smitten:
Kun näin sen,oli minun pakko lainata rahat,vaikkei olisi silloin ollut varaa siihen.Uskomattoman kaunista ja taitavaa työtä ja siitä huokuu ihanan voimakas energia.Ostan joka viikko uudet tuoreet kukat vierelle ja kynttilät sytytän"hänelle"päivittäin. :smitten:
Kun istun sen eteen,mieli rauhoittuu kuin itsestään.En ole sitä ostosta katunut,vaikka jonkun aikaa piti puurolla elääkin. :D

     :smitten:  :smitten:  :smitten:

Minulle on tärkeitä kaikki enkeli-aiheiset esineeni. Olen saanut lahjaksi melko monta koriste-esinettä ja ostanut itse myös monia ihania enkeleitä.
Ehkä kaikkein ihanin niista on soittorasia. :smitten:

Mulle tärkeimpiä esineitä on varmaankin aina olleet valokuvat (negoineen) ja kirjeet. Ne on sellaisia asioita, joita ei voi mitenkään korvata, jos ne tuhoutuvat. Ne ovat ainutlaatuisia ja rakkaita ja niihin liittyy valtava tunne- ja muistolataus. Ne ovat kuin kasa erimuotoisia, kokoisia, näköisiä, värisiä, tuoksuisia ja tuntuisia avaimia menneeseen, jota ei koskaan saa takaisin, mutta jonne voi silloin tällöin palata hetkeksi uinumaan eilisen unia. Toki muistot, niin kipeät kuin rakkaatkin (ja useinhan ne ovat molempia saman aikaisesti), kulkevat mukana myös sydämessä, mutta jotenkin minulle ovat aina olleet äärimmäisen tärkeitä nämä konkreettiset muistojen ilmentymät. Saatan mennä täysin tolaltani, jos joku rakas valokuvani vioittuu tai katoaa enkä voi sitä korvata uudella. Siksi suurin murheeni aina lompakonkin kadottaessani ovat olleet ne valokuvat, jotka siinä samalla menetin, eivät niinkään rahat, kortit tms, jotka voi korvata. Jotenkin tuntuu melkein siltä, että jos jonkun kirjeen tai valokuvan kadotan, niin samalla tuo muisto pyykiytyisi (tai olisi vaarassa pyyhkiytyä) pois mielestäni, tai jäisi loukkoon jonnekin sen sotkuisista sopukoista. Jonnekin, jossa etäisesti tiedostan sen olevan, mutta jonne en voi päästä käsiksi ilman "avaintani". Ymmärrätteköhän? Mielen totuuden voi aina kyseenalaistaa, mutta konkreettista todistetta siitä ei.

Jos yksi ainoa yksittäinen esine vain pitäisi valita, niin tärkein oli kuitenkin varmasti kihlasormukseni. Leveä, yksinkertainen hopeasormus vailla mitään kiviä tms turhaa krumeluuria. Sisäpintaan kaiverrettu kihlajaispäivämme (joka oli tarkasti valittu sen mukaan, että kuu on ravun merkissä) ja mieheni lempinimi. Plain and simple, juuri niin kuin haluan! Ja mieheni sormus on identtinen, paitsi tietenkin paljon suurempi ja siihen on kaiverrettu minun nimeni. Sormuksen pyöreä, ehjä muotohan on perinteisestikin symboloinut yhteyttä ja ikuisuutta ja sitähän se minullekin symboloi. Se on rakkautemme symboli, joka on vain muuttunut täydellisemmäksi, kauniimmaksi ja todellisemmaksi jokaisen naarmun, kolhun ja kuluman myötä -ihan kuin rakkautemmekin. Todella kuvittelen mielessäni tähän sormukseen kiteytyneen sekä hyvät että huonot aikamme, kaikki näiden yhteisten vuosien kokemukset ja koettelemukset. Siksi uusi sormus ei koskaan korvaisi tätä oli se sitten kuinka kallis, komea ja kiiltävä tahansa tai toisaalta prikulleen ulkoisesti identtinen tämän vanhan kanssa. Tästä syystä en halunnut myöskään vihkisormuksia lainkaan; se on tämä tai ei mikään ;)

Hassua, että sellaisen juttuareenan, minkä on itse aloittanut, lukee jotenkin tarkemmin tai enemmän osallisena. Ovatkohan muut näin kokeneet? Ehkä siitä kokee enemmän vastuuta, vaikka se on vain neutraali juttuaihe sinänsä kaikille avoinna.

Mutta olen itse kovasti miettinyt mikä esine on minulle rakkain. Ja sitten toisten esineet tai vastaukset inspiroivat.

Nyt tiedän. Se on valokuvat. Usein olemme ukkoni kanssa miettineet, että jos talo syttyy palamaan, mitä ihmisten lisäksi pelastaisimme talosta. Ehdottomasti valokuvat. Olen tehnyt kauniit albumit joka vuodesta erikseen. Nyt kun perhe on osaksi maailmalla, kuvat typistyvät viiden vuoden albumeihin. Olen harrastanut valokuvausta, valmistanut niitä ollen kerhoissa mukana. Valokuvalla on ihmeellinen psykologinen vaikutus niinkuin Katja-Q on huomannut. Valokuva on pysähtynyt elämänhetki. Samoin elokuva, mutta laajemmassa mittakaavassa. Ne ovat molemmat suuria juttuja. Emme  varmaan vielä edes tiedä kaiken sen vaikutinta. Mitähän Keho sanoisi tähän?

Vielä valokuvista. Kun siskoni erosi miehestään, hänen suurin suru oli tavaroita jaettaessa se, että hän ei saanut lasten valokuva-albumeita mukaan. Minä olen yrittänyt tonkia osaltani vanhoja negatiiveja ja teettää uusia. Siinä se on! Me haemme lohtua ja iloa menneestä, että ymmärtäisimme ja muistaisimme miksi ja miten olemme tässä nyt.

Hei Metsätonttu siellä omalla saarellasi :smitten:

Tuosta"omasta"ketjusta sen verran,että tuleehan sitä seurattua tiiviimmin.
Usein jo siitäkin syystä,että asia itselle jotenkin ajankohtainen,silloin kun ketjun alulle laittaa. ;)

Niinkuin minulla oli tuo parisuhdejuttu taannoin.Kaipasin  muitten näkemystä ja keinoa nähdä asioita"ulkopuolisena".

Ja kiitos sinullekin silloisesta uskoa valavasta kommentista! :smitten:
Tällä hetkellä olen varsin tyytyväinen taas siihenkin puoleen. :angel:

Kiitos Chandra, näinhän se on :angel:

Minulle tuli ihana mielikuva tuosta pienestä 'saaresta' missä me yksin olemme tyytyväisenä istumassa eim. sinä tuo buddha sylissänsä, Atha-Maaret tuon resunsa kanssa, kuka enkeleineen ja sormuksiansa pyöritellen. Katja Q ja minä valokuvien keskellä.....tähyilemässä ulapalle, että se jokin saapuisi. Emmekä aina muista mitä siellä meidän selän takana on. Itsestäänselvyyskö? ::)

Ah, sitäkin tämä elämä on.

auz.. enkö mä pääse mukaan valokuvineni ja kirjeineni?
Kts. ketjun alkupää

Hei! Enskako se sieltä purjeellaan tulikin. Terve taas!

Oletko löytänyt kaivatut valokuvasi?

Niin... Tulipa tässä vielä mieleeni se, MIKSI JUURI ristit/krusifiksit ovat minulle NIIN tärkeitä ja ihania ! Ne, jotka ovat lukeneet tekstini Ouija-lauta-osiossa ymmärtävät ja tietävät kyllä... Siksi tuon IHANAN Jeesus-koruni häväminen niin surettaa... Mutta ei kun uuden hankintaan ! JEE !!  :smitten: :D ;D :angel:

Hei, kukas se mies olikaan, joka peri nallen vaimoltaan ja hautasi ikävöivät kyyneleet sen nallen syliin? Kun kaveri sai hänet sitten lähtemään virkistysmatkalle etelään, niin pyysi häntä ottamaan nallen mukaan. Mies teki niin. Miten kävikään! Lapset tulivat puhuttelemaan nallea (ja siis miestäkin) ja monet aikuisetkin. Sureva mies sai uskomattoman paljon ystäviä matkalla ja suru hälveni.

Tämä juttu oli jossakin lehdessä. Liikemiehenä mies otti nallen usein myös liikematkoillensa ja huomasi, että nalle otettiin iloisella huumorilla vastaan ja kaupatkin sujuivat paremmin.

Ajatelkaa mitä symboliikka (tai henkeä?)! :angel:

Sormus
Mulle ehdottoman  tarkea on sormus jonka olen saanut Dalei Lamalta Espanjan sielunvaelluksesta, siita puutui kivi ja laitoin siihen rubiinin ja siina on hirvittavan voimakkaat energiat ja nain taman sormuksen unissani ennenkuin se tuli minulle!
Energiaa Diamond

Onhan niitä, tärkeitä ja rakkaita esineitä --- matkamuistoja tai tunnearvokkaita lahjoja ym.
Yhden nyt mainitakseni: toissakesänä Joensuun torilta ostamani (Jalokivigallerian Tampereelta sinne kuljettama? ) kristallisauva-kaulariipus. Rakastan sitä :smitten:

Taitaa johtua enemmänkin horoskoopistani, että kerään vaan tavaraa ympärilleni enkä osaa luopua siitä pois. Toisinsanoen minulle on tullut monta esinettä, joista en yli kaiken voisi luopua....

Käydessäni Egyptissä minulle jäi mukaani pari muistoesinettä ja ennen kaikkea kuvia sieltä.niistä en kerta kaikkiaan voisi luopua.
Samoin ollessani Islannissa. Sieltä minulle tuli paljon kiviä! En muita muistoja ostanut/kerännyt sieltä. Ja jälleen kerran kuvat sieltänousevat ykköseksi...

Kyprokselta muutama viikko sitten minulle jäi jälleen paljon erikoisia kiviä...jotka eivät oikeastaan kuulu edes Kyprokselle...ja koralleja. no kuitenkin ne kuvat jälleen...

Toki minulla on paljon esineitä, jotka olen saanut mm. vanhemmiltani mutta jotenkin sitä on vain...seikkailunhaluinen ja haluaa kartuttaa omia kokemuksia ja arvostaa niitä.Mutta voitte kuvitella sen tarpeettoman ja tarpeellisen krääsän määrän....Ei vain onnistu olla ostamatta/ottamatta vaikka järki sanoo selvästi etten tarvitse mitään. Noh, jospa se itsekurin kautta vielä joku päivä....Mutta kivien keräilystä en luovu... :smitten:

Kivet ovat mineraalisesti osa ihmistä, osa Maata. Ja esineistä, jopa karkkipaperista, lahjapaperista tai purkista saatikka sitten kauniisti muotoillusta esineestä näin: Tuonkin on joku prosessoinut pienillä aivoilla, saanut ideaa, iloiten ehkä tuottanut ja saanut siitä elääkseen palkkaa.

Jopa se miten jokin purkki avataan, on jonkun suunnittelun tulos, jota haluan arvostaa. Kaiken tavaran takana on ihminen. Kuitenkin vältän niiden keräilemistä. Lahjaksi on niitä kiva antaa. Kuitenkin esine on ihmisen ajattelun tulos.

:o

               Koruja, kiviä ja killuttimia, no niitähän jokaisen laatikot

               perintöpiirongissa on pullollaan, kiusaksi asti.    :knuppel2:


               Jakoavain + RUUVIMEISSELI, AVOT ´jo pelaa !

                        :2funny:

Kyllä, kyllä!  :D

Minä pidän ruuvimeisseliä aina laukussa mukana, missäs sun on?

::)

             No lähin on tuolla taskussa, linkkariin kytkettynä,

             ja tarkempiin hommeleihin löytyy silmälasien kiristys

             ruuvari.
                                     :angel:

Jäämeren rannalta poimimani kelta-valkoraidallinen kivi. Eikä sekään ole niin tärkeä  ::)

:angel:

           Hienoa, oikea kivi oikeassa paikassa on toki paikallaan.

           Koti on kivelläkin, vienyt ehkä tuhansia vuosia päästä

           rannalle !

 

                         :2funny:

Minulle yksi tärkeämmistä esineistäni on mummulleni 70-vuotislahjaksi ostettu uushopeinen silmälasikotelo. (Miksiköhän alkpakkaa sanottiin aikoinaan uushopeaksi) Äitini peri sen sitten mummuni jälkeen ja minä sain sen omistukseeni kun äitini tavaroita jaettiin. Siinä on siniset samettipehmusteet siällä ja se on muotoiltu käteen mukanvankokoiseksi. Joskus taisin lukiossa ollessani tehdä siitä kirjoitelman kun aiheena oli jokin elämäni tärkein esine tai jotain sen tyylistä. Harmissani olen ettei siihen ole kaiverrettu kuin mummoni nimikirjaimet vuosikin olisi ollut kiva siinä, samoin kuin ne vuodet miten se on kulkenut nyt kolmannelle omistajalleen. Toivon seuraavan omistajan suhtautuvan siihen samalla tunnelatauksella kuin millä minä olen siihen suhtautunut omana aarteenani.

Ja sinä Inke, voit puolestasi jatkaa myös esineen arvostamista kertomalla siitä.

Meikäläisellä ihme-esineet on vallanneet koko kämpän (kala-ihminen, nouseva neitsyt,tai jellona). Painiskelen alati lisääntyvän kamamäärän kanssa - mitä heittää pois, MIKÄ on niin tärkeää, että pitää säilyttää...

...no KIVET tietenkin!!!  Ylläkseltä, Ailigas-tunturilta ja Jurmosta löydetyt, ympäri Eurooppaa haetut...rakkaat, rakkaat kivet!!!!!!!!!!!!
Myös 60-luvun lelukissa.
Ja tosta kirjotuspöydästä en luovu! Lahden Puukaluste Oy:n jykevä 40-,50-luvun kaunis puutyö.
Ja systerin 60-luvulla hankkima VILLAPAITA...

Mutta miksi myös minä tulen loppuikäni suremaan sitä kadotettua rippiristiä????? Voiko se vielä löytyä? Jos joku selvänäkee missä se on, kertokoon, pliis!!!!!!
 :D

Hei Sattumia!
En todellakaan ole selvännäkijä, muuten varmasti auttaisin. Oletko kokeillut heiluria? Sinulla on niin paljon siellä tavaraa (herkullinen mielikuvani) että sehän voi olla siellä joukossa missä vain. Tai milloin viimeksi olet pitänyt kaappisuursiivouksia?

Kivet ovat ihania, minunkin rakkaimpia matkamuistojani. Kerran pyysin kyläläisiltä synttärilahjaksi erästä kiveä metsästä (ainoa lahjatoivomus). Se on valkoinen ja sen keskellä on hienoinen kuoppa, siis lämmin syli, jossa usein käyn istumassa. Mutta se on myös SUURI! :D  Joten sinne se on jäänyt metsään vielä. Uneksin kyllä vieläkin, että se olis tuossa ikkunani alla.  :smitten:

Voih,
se risti hukkaantui jo 70-luvulla Hämeenlinnassa, ehkä viemärissä...tai joku veljen kaveri pölli vessasta, jossa sen viimeeksi näin vuonna -77?  :o

Tuot niin mieleen mun siskovainaan, joka toivoi myöskin ISOA kiveä lahjaksi mökille - meillä suvussa kulkee tämä kivirakkaus - maastolohkare, jossa olisi näköä ja tunnetta!!!

Ihanaa kun tulee kevät ja kesä ja pääsee taas kutsumaan kiviä luokseen!!  :P

 ;)

         Kannattaa hakeutua kimberliitti piipun tykö, jospa löytyisi,


                   :2funny:

Oh yes ! Aivan mahtavaa, ihanaa !!
Tuo pitkään kadoksissa ollut kultainen Jeesus-ristini löytyi !  :D Ja juuri, kun äitini ehti minulle torstaina ostaa uuden korun, etukäteis-synttärilahjaksi. Se on myös risti, joita siis RAKASTAN, mutta ilman Jeesusta ja taitaa olla valkokultaa.
WAHUU !! Molemmat älyttömän kauniita ja ihania koruja ! Nyt ne tulevat "killumaan" kaulassani AINA. Paitsi nukkuessa, kun olen niin armoton "riehuja" unissani... Etteivät vaan ketjut katkea tms.  :smitten:  :angel:

Onnitteluni korun takaisinpaluusta!

Kuuntelelhan nyt, miksi korusi palasi luoksesi ja mitä se haluaa sinulle sanoa.
Tässä voi olla se suuri 'pointti' elämäsi suunnassa!

metsätonttu  :smitten:

Minä tiesin, että se löytyy!  ;) Ja kannattaa tehdä juuri kuten metsätonttu ehdotti. Mieti kuitenkin aluksi myös siltä kannalta, että miksi se ylipäänsä katosi... ja sitten juuri Metsätontun ehdotuksin, miksi löysit sen uudelleen.  ;) :smitten:

Ihanasti kirjoitettu, metsätonttu ja Rakkauden enkeli !  :smitten:
Minua melkeinpä itkettää liikutuksesta ja onnesta kun tuon korun löysin.
Koska TIEDÄN tismalleen, MIKSI juuri nyt sen löysin ja MIKSI se oli pitkään kadoksissa... Se nimenomaan kuvaa itseäni ja sitä, kuinka kadoksissa olen ollut elämäni ja itseni kanssa. Etenkin juuri näiden henkisyys-asioiden suhteen. Tällä hetkellä intuitioni onkin vahvasti ja selkeästi viestittänyt, että elämässäni on tapahtumassa jotakin merkittävää. Minä vain TUNNEN ja TIEDÄN, että niin on !! Koko ajan kohdalleni "tupsahtelee" tuonkaltaista viestiä/sanomaa... En ainakaan usko olevani niin väärässä tai "sekaisin"... Vai mitä mieltä te muut olette ?  Rakastan elämää !!   :D  :angel:

Hei Prinssessa!

Tuo kuulostaa hyvältä!  :smitten: Kunhan vain pysyt nahoissasi!  :coolsmiley:

Juu, pysyn nahoissani !!  ;)
Vaikka se olikin hankalaa juuri löydön tehtyäni... Pompin, hihkuin ja iloitsin kuin pikkulapsi...  :D  :angel:

Aikun on ihana kuulla tuota ELAMAN VITALISUUTTA :smitten:
Diamond