Astro Foorumi

Kaikki jumaluudet ja ihmisten palvomat idolit ovat
vain vääristyneitä tapoja paeta omia ongelmia Kultaiseen maahan
jossa nektari valuu ja ruusuja sataa päälle.
Kukaan näistä "henkisistä" eksperteistä ei tee mitään ongelmiensa eteen vaan työntää niitä yhä kauemmaksi tulevaisuuteen tai menneisyyteen.
Milloin syyttäen "pahaa karmaa", "jumalan tahtoa" tai planeettojen
transiitteja. Juoksien eri ryhmien, ystävien, nerojen luokse itsetunnon puutteessa. Ainoastaan siksi, että todellisuudessa omat ongelmat
tuntuvat niin pelottavilta, niin mahtavilta, että ne on helpompi
sysätä syrjään. Rohkeus jolla pystyisi katsomaan niitä suoraan
peilistä on muuttunut pelkäksi vitsiksi, jota ei uskalleta ääneen sanoa.

Jumalat ja Energiat ovat pelkkää kylmää huijausta jolla ihmiskunta
on naurattanut Oikeasti Parempia.

Mikä on ongelma?

Kaikki ovat ongelmia, paitsi minä viisaudessani.

Viisaudesta voikin tulla vitsaus jos kiikutaan maitojakkaralla.

Ja varsinkin jos joku saa luvan laittaa maitojakkaransa .......

Miksiköhän sitä sitten ihmislapsi vetoaa Korkeimpaan tai johonkin muuhun jumalalliseen aivoitukseen? Hakiessaanko turvaa kuorelleen?

Jos olet mieleltäsi suuntautunut buddhalaisuuteen,niin paljon on jäänyt lukemattakin.
Missä on suvaitsevaisuus ja kaiken elävän (myös muut ihmiset)kunnioitus?Anteeksianto vihamiehillekin?
Miten voit pelkkien foorumilla lukemiesi tekstien perusteella tietää,mitä pelkoja kukin meistä juuri nyt kohtaa,tai valmistuu kohtaamaan?
Jos kunnioitat muita,et voi lytätä heidän,meidän,kenen tahansa uskoa.
Ketkä ovat OIKEASTI PAREMPIA? ???
Jokaisella meillä on arkemme,vaikka kaikki eivät välttämättä halua sitä täällä koskaan esiin tuoda.
Voi olla niin kipeitä asioita,ettet kuunaan ole itse kokenut.
Mitä pahaa siinä on,jos hakee lohtua sitten vaikka kiven jörrikästä,jos sitä siltä saa.
Tai iloa siitä,että jakaa asioita täällä.
Dalai Lama on mielestäni ihana esimerkki buddhalaisesta.
Kasvonsa hehkuvat iloa ja rakkautta,suvaitsevuutta ja ymmärrystä.
Ja mitä kaikkea hän on kokenut.
Toivon ettet esimerkilläsi tuo julki kuvitelmaa,että buddhalaisuus olisi noin jyrkkää ja tuomitsevaa.

Niin,tai voivathan nuo kirjoitukset olla huomion hakua ja oman pahan mielen purkausta. :coolsmiley:

Juu ja siihen voi lisätä vielä Dr.Philin,jonka neuvot ovat joskus tosi viisaita.
Aiheena nyt perhekaaos,joten katsomaan. ;D

Luin tämän jo aiemmin tänään ja mieleen tuli, että voih..Karma Yeshe on pettynyt  tai menettänyt oman uskonsa asioihin jotka aiemmin ovat merkinneet jotakin .
Niinhän valiettavasti monelle käy, kun jotain asiaa alkaa tutkia tarkemmin.
Jos asioista todella ottaa selvää, tutkii historian kirjoja ja kurkistaa kulissien taakse, niin valitettavasti moni tarina on kaunis satu ja toiset tuntevat itsensä pettyneeksi kun siihen satuun ovat uskoneet.Silloin menettää helposti uskonsa kaikkeen ja tulee todella vihaiseksi.

Minä olen kuitenkin sitä mieltä, että satuja pitää ollakin ja jos niiden avulla vielä saadaan voimaa nauttia elämästä, niin silloinhan ne ovat todella hyviä asioita !

Kaikki ihmiset eivät ole voimakkaita vaan tarvitsevat jotakin mihin uskoa, jotakin mikä antaa elämälle tarkoituksen ja jos se sitten on satu, niin olkoon niin  :). Tärkeintä on että voi elää tyytyväisenä omaa elämäänsä !

Ja koska Karma Yeshe on niin viisas, hän kyllä tajuaa tämän ja saattaapa jopa hihittää "partaansa" näitä kommentteja lukiessaan  ;).

Niinpä Taiska! :smitten:
Jokainen päivä tuo uutta.Pelkoja,iloa,uskoa,sen menetystä,polvilleen menoa ja ylös nousua.
Tällaista tietä minäkin olen kulkenut lähes koko ikäni.
Olen seurannut suuria guruja ja yrittänyt todistaa,että elän heidän tiellään.Yrittänyt todistaa sitä jopa itselleni ja taitavasti huijasinkin. ;)

Mutta ei oikeastaan ole mitään suuria guruja.On vain joku ihminen,keneltä kysyy mielipidettä.Sitä sitten punnitsee vaa'assa ja joko hyväksi tai huonoksi itselleen havaitsee.

Jokaisessa uskonnossa on jotain kaunista.Luonto itsessään on jo oma uskontonsa ja kuka sanoo,että meidän pitää pysyä vain yhdellä kapealla tiellä,joka sitten vie,minne ikinä sen uskon opit vievätkään.

Pääasia kai on,että ihminen tuntee olonsa turvalliseksi ja omassa uskossaan ja sen kokemuksissa.
Uskon enkeleihin ja koen heidät hyvin vahvasti.Sille saa nauraa,ken haluaa.Minulle ovat hyvin rakkaita ja siksi heitä hahmoina,patsaina ja tauluina tuon myös kotiini.
Mutta siinä seassa on myös Buddhan patsaita ja muuta siihen uskoon liittyvää,koska heidän opetuksensa ovat minusta viisaista ja kauniita.

Elän silti omaa elämääni ihmisenä,jolla on paljon ja monenlaisia tunteita.
En ole myöskään mitenkään virheetön,vaan virheitä täynnänsä, silti enkelit puhuvat minulle.
Jeesuskin puhui prostituoidulle,varkaille,murhamiehelle ja ennen kaikkea vähäosaisille.
Silti se ei tee varakkaistakaan ihmisistä huonoja,tai "uskonnottomia".
Ei ole mikään synti elää hyvin ja yltäkylläisyydessäkään.

Ihmiset ja meidän tulkintamme uskonnoista ja vain yhteen suuntaan keskittyvään ainoaan totuuteen,tekee tämän suvaitsemattoman ilmapiirin.Kautta aikain riehuneet uskonsodat ja vihat.
Siksi olen antanut itselleni oikeuden uskoa siihen,minkä tunnen hyväksi ja koen myös.Suotakoon se kaikille muillekin,vaikka miten useasti joutuisi siltä valitsemaltaan tieltä siirtymään toiselle.

Etsivä löytää,,, :angel: :smitten:

Kirjoitit kyllä niin "viisaasti" ja kauniisti Chandra, että "pakko" vain se mainita tässä.  :) Ja Taiskakin.  :)

Missä on avaruus?


En tiedäkkään, siksi yleistin.



Pyhä kolmiyhteys: Me, Myself & I



Topikki on "Liirum, Jeesus, Elvis, Buddha, Marimekko, Allah, Laarum"
Enkä pyri olemaan esimerkki kenellekään, jokainen saa olla
oma itsensä. Niinku


Voi voi. Se on pahaa mieltä vain koska pidät sitä sellaisena, itsessään se on vapaa määritelmistä.


Se oli kuitenkin sinun kokemuksena yksilöllinen ja henkilökohtainen.
Aivan yhtä aito kuin jonkun toisen henkilön kokemus.


Usko on myös sitä, että luovuttaa itsensä. Luopuu kaikistä niistä kuvitelmista itsestään mitä on tultu kehitettyä kolmen ajan pohjalta.
Jokaisesta luulosta, tarpeesta, hyväksynnästä & hylkäämisestä. Vasta silloin voi olla valmis kohtaamaan ja ottamaan vastaan "pistä jumaluutesi tähän" puhtaasti ilman, että likaisi sen jollain kuvitelmalla siitä, mitä se voisi olla.


 :uglystupid2:

Eihän tässä ole mitään ristiriitaa: :)

kognitiivinen kehitys etenee persoonattomuudesta persoonallisuuteen,
ja siitä takaisin persoonattomuuteen, luonnollisessa elämän rytmissä,
sillä eihän mikään tässä maailmassa ole pysyvä ja lopullinen -
muutos ja vaihtelu vallitsee kaikessa; etenee ja perääntyy
polariteetista toiseen näillä ulottuvuuksilla, jota
psykologiat ja filosofiat yrittävät kaikki omasta näkökulmastaan selittää.

Ja Karma Jesselle tsemppiä :smitten: usko kaikkeen täytyykin menettää tietyssä kehitysvaiheessa, jottei se olisi aidon kokemuksen, siis ennakkokäsitteettömän kohtaamisen esteenä. :)

Hm. Noinkin voi virittää keskustelua!  8)

Myönnän, että olemme monenlaisella tasolla ja erilaisilla poluilla kulkemassa. Sieltä suunnalta katselemme myös muita ja muiden polkuja.

Minä joka tarvitsen vielä opettajia ja tutkin kaikenlaisia suuntia, näkisin tuon sinun tavan ajatella jopa vanhan amerikkalaisen ns. filosofian suuntauksen mukaiseksi ajatteluksi eli satanismiksi. Siinä kaikki apu ja voima löytyy itsestä.
Siis sen vaarana suuri itseriittoisuus ja tietynlainen pako siitä todellisuudesta, josta käsin yritämme maailmaa katsella ja tulla toimeen toistemme kanssa.

Epäilemättä.


Kyse on siitä, että jos kaikki nojaavat yhteen henkilöön ja tämä lentää
naamalleen, silloin myös muutkin kaatuvat. Onhan se helpompaa sysätä
vastuu sukulaiselle tai järjestölle, kuin seistä omilla jaloillaan rohkeasti.

Kyllähän sitä varmaan naamalleen lentääkin,jos kaiken uskonsa panee ns yhden kortin varaan ilman omia kokemuksia.

Minulla ei ainakaan ole ketään,jonka varaan päätökseni tukisin,josta käsin odottaisin apua,jos omat päätökset ja näkemykset menevät pieleen.
On vain jaksettava luottaa siihen,että osaisin aina kuunnella oikein sitä sydäntä ja kukaanhan kai ei täysin osaa.

Ymmärrän kyllä mitä ajat takaa,mutta juuri tuo yhteen ja ainoaan uskoon sokeasti luottaminen aiheuttaa näitä naamalleen lentämisiä.
Teko ja seuraus.
Niitä kannattaa vain vähän ennalta miettiä.
Ei tule Buddha,ei Jeesus avukseni,jos minä mokaan.
Itse siinä naamallani sitten makaan ja nousen taas kun jaksan ja alan etsiä toista tapaa,toista tietä.

Sitä voi joutua montakin kertaa naamalleen,mutta ei kai siltä kukaan välty,jos elämän totuuksia tosissaan lähtee etsimään.
Kaikki tarvitsevat alkuun jotain,johon uskoa.Muutenhan ei lähde edes etsimään mitään syvempää totuutta.
Vai onko sen etsiminen jo mielestäsi väärin?
Haluaisin vain ymmärtää pointtisi näitten kirjoitusten takaa.

Lainaus Karmalta:

Kyse on siitä, että jos kaikki nojaavat yhteen henkilöön ja tämä lentää
naamalleen, silloin myös muutkin kaatuvat. Onhan se helpompaa sysätä
vastuu sukulaiselle tai järjestölle, kuin seistä omilla jaloillaan rohkeasti.

....

Tuo on varmasti totta ja historiahan kertoo paljon näistä jutuista.

Yksinäinen susi olen minäkin ollut! Kun joku tuli sitten sanomaan, että et sinä ole yksin ideologiasi kanssa, vaan tässä on takana kokonainen uskonto, en tiennyt itkeäkö vai nauraa. Yksinäisyydessä voi tulla jopa ylpeäksi, muista riippumattomaksi ja itseriittoiseksi. Mikä paha siinäkään, jos onni löytyy siitä.
Mutta kasvaako sitä?

Kokemusten vaihtaminen puolin ja toisin on todella rikastuttavaa ja antoisaa.
En tiedä mitään mukavampaa,kuin keskustella hyvässä ilmapiirissä henkisistä näkökulmista ja kokemuksista.
Joten kyllä tarvitsen muita kaiken jakamiseen.

Onni asioista ja oivaltamisista tulee juuri siitä,että jaetaan niitä kokemuksia ja todetaan miten moni on kokenut samansuuntaista,vaikka sitä on luullut olevansa yksin näitten asioitten kanssa.

Vastuu siitä mihin uskoo,on kuitenkin itsellä.
En usko suoraan mihinkään kirjaviisauteen.Enkä suoraan siihenkään enää,että sinun pitää tehdä näin ja tuntea noin.
Siksi kait siellä mutalammikossa naamallani olenkin niin useasti ollut. ;D

Mutta olen ollut myös sen vuoksi,että olen pitänyt jotakin ihmistä niin viisaana,että hän tietää mikä on minulle oikein ja hänen neuvojaan tulisi kuunnella.
Ja siitä on paljon vaikeampi nousta,kuin omien mokiensa jälkeen,koska tuntee itsensä tyhmäksi,jota on narutettu ja naurettavaksi,kun on kulkenut kyseenalaistamatta tämän narun päässä.
Sitä on jopa vaikeampi antaa itselleen anteeksi,kuin itsestä lähteviä mokauksia,vaikka itsestä se narussa kulkeminenkin tietysti lähtee.

Mutta huomion kyllä lukemaani ja kuulemaani siltä pohjalta,onko minun helppo uskoa tuohon vai ei.

Elikä kyllä kuljen mieluummin muitten kanssa yhdessä,mutta itse valitsemaani tahtia ja tietä.

Tähänastisen kokemukseni mukaan ihmisen kehitys, henkinen tie, tai miksi sitä nimittääkään, näyttää useinkin kulkevan vähän niin kuin äärilaidasta toiseen - täytyy kai kokea sekä riippuvaisuus että itseriittoisuus, että voi oivaltaa jotain näiden välisestä suhteesta, tai niihin liittyvästä paradoksista tässä maailmassa.

Olemme yksilöitä omine valintoinemme, mutta kukaan meistä ei olisi olemassa ilman toisia. Voi myös miettiä, miten pitkälle valintammekaan todella ovat "omia", vaikka ne siltä saattavat tuntua. Ja seisommeko lopulta edes omilla jaloillamme, vai onko sekin vain omaa kuvitelmaamme...kuka tietää.

Uskonnothan ovat lähinnä vain rakenteita, mutta toisaalta rakenteillakin on oma merkityksensä ja tehtävänsä, niin kuin astrologiassakin :neptunus::lla ja :saturnus::lla. Uskon kuitenkin, että jokainen ihminen lopulta tajuaa ettei se lopullinen "totuus" tai mielenrauha löydy kuin kääntymällä sisäänpäin, oli sitä sitten aiemmin etsitty uskonnoista tai mistä tahansa muusta oman itsen ulkopuolelta.

Terävä havainto, vaikka ymmärsitkin viestini väärin.
Ei toisiin nojaamisen lopettaminen estä porukassa kulkemista.


Surullisimpia tapauksia ovat nämä mestarit, jotka pari kuuluisaa kirjaa
luettuaan kuvittelevat tietävänsä kaiken, vaikkapa karatesta.

Kiitos syvistä ajatuksistasi! Eikö niin kuten sanonta niin ylhäällä kuin alhaallakin, voitaisi sanoa myös, niin sisällä kuin ulkona. Elämää se kaikki.

Takerrun tuohon ajatukseesi riippuvaisuus, joka usein mielletään negatiiviseksi.
Muistan serkkuni toiselta puolelta maapalloa, johon minä suomalaisena, hänen alkujuurenaan kait kolahdin tuolla sumuisessa metsässä tontuista ja menninkäisistä puhuessani. Hän ihastui Suomeen ja minuun niin paljon, että sanoi: - Tunnen olevani niin auki ja avoin, niin riippuvainen sinusta, että peloittaa, mutta haluan alistua sille haavoittuneisuudelle, jotta saisin tuntea.

Mitä saatoin tehdä muuta, kuin ojentaa sydämeni. Kävimme syviä ja kipeitä keskusteluja sähköitse runsas kolme vuotta. Varmasti saimme molemmat jotakin.

Tarkoitan tällä, että olla riippuvainen tietyssä mitassa, on vain meille kasvuntilaa.En tiedä sitten, jos sitä jatkuu iät ajat niin jompaa kumpaa se kyllä jossakin tilanteessa ahdistaa.

Sinä varmaan olet löytänyt itsellesi todellisen mestarin! Ole onnellinen hänestä!

Myös minä uskon siten, että jotakin suhteellisuutta on myös etsijän ja mestarin välillä. Sillä yksi mestari ei voi olla kaikille mestari, vaan jokainen etsii itsellensa ja omiin kykyihinsä ja kasvupäämääriinsä sopivan mestarin. Se voi olla vaikka se naapurin pappa. Jollekin se oman kylän pappi. Joku löytää sen kirjana, joka etsii maapallon ääristä ja löytää.

Tiedämme sen vain yksilönä yksin, mikä on paras. Emme yleisesti.

Kiitos kun ilmoitit! En halua ymmärtää väärin, mutta ymmärrykseni on rajallinen.
Vaistoan, että samoilla linjoilla kuljemme...

Tämä on hyvä topic jo siitä syystä,että kun koko ketjun avaa,ja tuo otsikko tulee näkyviin,niin se saa välillä nauramaan,mutta ainakin suupielet hymyyn. ;D :smitten:

Ei kait alkuperäinen tarkoitus ollut naurattaa,mutta olet varmaan saanut muitakin kokemaan tuon ihanan tunteen,kun hymy leviää kasvoille. :) :D

Pikana pikkuisen lukaisin ja Karma Yeshe on ihan oikeassa eikä mielestäni ollut ollenkaan katkera eikä hukassa mistään  :)

Lukijan silmissä teksti saa vaan sellaisen muodon, joka on tällä hetkellä hänen elämäänsä.

"Kun ei tarvitse ehtoollisella Jeesuksen verta juoda laisinkaan, kun se omakin ihan yhtä puhdasta on"  ;)
 :smitten:

Suosittelen lepakonpäitä, maistuu paremmalta ja Belsebub tykkää susta sen jälkeen ihQ.

Kysykää vaikka Ossilta

Vaikutat erittäin tyytyväiseltä itseesi. Onneksi olkoon  ::)

Siinäpä se, kun on tuo Belsebub lukematta vielä...

Oiskohan niin,että sitä ei tarvitse lukea.On niin kuin sisään ojelmoitu jonkin asteisena meissä jokaisessa,,,

Belsebup meinaan,,, :knuppel2:

Mutta kun se on tuon minun rakkaani Gurdjeff-veijarin kirjoittama... :-[

Grab a Bat.

Vapauttakaa sisäinen Belsepuuppinne ja näyttäkää keskaria
lähimmäisellenne! Sanokaa jotain nasevaa!
Belsebuub puhdistaa teidät pyhyydestä, enään ei tarvitse alistua
Liirum laarumille. Belsebub on tosi Jumala.

Niinku

Jeesus tarkoitti tällä, että kun kerran olemme yhtä, (Kristus-tietoisuus,Buddha-tila, Ykseys, Rakkaus yms.) tuomitset itsesi tuomitessasi veljesi.
Se on aina ego joka tuomitsee, et sinä, mutta joka hetki voit valita kumpaa ääntä kuuntelet, egon vai Rakkauden.

Sellainen ihminen joka kokee olevansa syntinen tuomitsee paljon, koska projisoi oman pelkonsa/syyllisyytensä toisiin.
Jokainen luo omilla ajatuksilla tämän niin kutsutun elämän, mikä on oikeastaan vain unta.
Toisin sanoen; pelkoa, syyllisyyttä, vihaa mielessä -> näkee pelkoa, syyllisyyttä, vihaa muissa ja elämässä... niin ikään rakkautta, rauhaa ja anteeksi antoa mielessä, naitä kaikkia muissa ja omassa elämässsä.

Nyt kuulen kun hypit ja kiljut, että miten sen pelon saa pois sieltä mielestä? Minäkin haluan rauhaa ja rakkautta elämääni!
Vastaus on: anteeksi anto itselle ja sitä kautta kaikelle.
Eräs viisas lapsi sanoi kerran:'Että kun eilen oli tänään ja tänään on tänään ja huomennakin on tänään niin mihin ne kaikki päivät oikein haviää?'

Niinpä...

Nyt hetki.

Syyllisyys pitää kiinni 'menneisyyden' muistikuvissa: 'sillonkin tapahtui niin', 'eilenkin minä kaaduin naamalleni', 'ainahan liikennevalot vaihtuvat vihreästä punaiseksi' ja näin sitä sitten luodaan uudestaan ja uudestaan kunnes muistikuvat annetaan anteeksi. Ja jos tuntuu, että joku kipeä asia on mahdottoman vaikea itse antaa anteeksi niin sen asian voi aina antaa anteeksi annettavaksi.
Kenelle?
Itse käyttäisin sanaa Pyhä Henki tai Jumala, mutta sinä saat kutsua sitä Allahiksi, Buddhaksi, Jeesuksesti, Rakkaudeksi tai mikä nyt tutuimmalta tuntuu.
Hän vie sen aina riemuiten Taivaan kirkkauteen jolloin nähdään ettei sitä koskaan ollutkaan olemassa. Sielä missä on Valoa ei voi olla pimeyttä!

Näin ne muistikuvat sulavat kuin voi auringossa ja elämä muuttuu viimein Rakkauden riemuvoitoksi!

Tämä minä kutsuisin 'henkiseksi kasvuksi' vaikka oikeastaanhan se ei ole mitää kasvua vaan todellisuuden muistamista. Jotai mitä me olemme unohtaneet.

Ajatus kirjoitti hienon ajatuksen, että henkisyys löytyy jokaisesta meistä sisältä.
Hiljennyn joka aamu ja pyydän, että minua ohjattaisiin... antaudun korkeimmalle, joka on sisässäni. Tässä ohjauksessa kaikki menee hyvin voi tehdä Ihmeellisiä asioita!

Elvis sanoi aikoinaan lehtihaastattelussa: 'Minun ääneni tulee Jumalalta.'
Arvatkaapa kumpaa ääntä hän kuunteli, egon vai Rakkauden?   ::)

Theus, sinä olet muistanut!  :smitten:
 :smitten:

Kiitos kun huomautit, mutta oliko siinä kaikki?


Jokaisella on elettävänä henkilökohtainen karma, muuten olisimme
kaikki taivaassa.