Astro Foorumi

en oikein tiedä mistä hakea apua.
minulla on kaikki hyvin,asun rakastamani miehen kanssa ja kaikki on periaatteessa hyvin.
mutta mulla on koko aika jotenkin surullinen olo.Ajattelen jatkuvasti että mieheni kyllästyy minuun ja olen syyttä suotta tympeä.vastaan kaikkiin asioihin jotenkin negatiivisesti,vaikkakin en ajattele välttämättä niin.En osaa ottaa kunnolla kaikkea iloa asioista,ja minun on vaikea sanoa hyviä asioita.en osaa kenellekään näyttää oikeita tunteitani,en hyviä enkä huonoja.en osaa nauraa kunnolla.rajoitan omaa elämääni,esimerkiksi en halua pitää hauskaa viikonloppuisin nyhjötän ennemmin kotona,vaikka tavallaan haluaisinkin lähteä.Tunnen syyllisyyttä ihan hölmöistä asioista
Olen aina jotenkin elänyt niin kuin äitini on halunnut, se on aina ollut kova määräilemään mun asioista ja on edelleen,vaikka olen reippaasti yli 20v.haluaisin vaan elää ihan omaa elämää ja olla oma itseni.en vaan tiedä miten se enää onnistuu,kun musta on tullut tälläinen ulkoinen pessimisti.sitten iltasin itkettää ku on ollu taas niin negatiivinen ja ilkeä.en ymmärrä.oikeesti kun en ole sellainen.
pelkään ihan älyttömästi että jollekin mun perheen jäsenelle sattuu jotain.ja sitte ajattelen et jos niille sattuis jotain ja mä oon ollu tälläi idiootti niitä kohtaa,enä oo ees kehannu halata tai sanoa että rakastan niitä   :'(
niin ja sitten vielä mulla on aina ollut ihan mielettömän huono itsetunto,antaisin mitä vaan jos saisin olla joku muu kun mikä olen ja siitä taas tulee huono omatunto kun ajattelen että enhän mä voi niin ajatella kun jos mun vanhemmat tietäis niin ne tulis surulliseksi tollasesta ajattelusta...mä en ymmärrä.en mielellään kato peiliin,ku tulee vaa paha olo ku näkee ittesä.

en tiedä saako tosta mitää tolkkua kukaan,mutta toivottavasti.toi tuli kaikki suoraan sydämmestä =)

niin että jos joku osais jotenkin auttaa,niin oisin enemmän ku kiitollinen    :smitten:

Nyt olet varmaan pikkuisen hukassa.

Mutta olet etsimässä itseäsi. Toivon että sinulla on joku tuki, jonka kanssa puhua.
Jos ei miehesi, niin ihan terapeuttista apua hakisin. Sellaista neutraalia ihmistä, joka työkseen kuuntelee sinua. Kun saat puhua, niin huomaat asioissa eri puolia. Sinun pitää saada ne vain rohkeasti eteesi, jotta voit niitä tarkastella. Ennen kuin on liian vaikeaa.

Turhaa rakennat itsellesi negatiivista maailmaa! Muista että olet iässä jossa voimakkaasti kasvaa...

toivon että löydät oikean ihmisen  :smitten:

Jos osaat hyvin enkkua, voisit alkuun kokeilla vaikkapa vipassana-
meditaatiota näiden ohjeiden mukaan (jotka taitavat olla vähän
turhankin perusteelliset, kompaktimpiakin luultavasti löytyy netistä):

http://www.deepspring.org/images/vipassana_instructionsJJ.pdf

Jos onnistut meditaatiolla saamaan aikaan sen, mikä on
jooga-suutran mukaan dhaaraNaan eli keskittymisen perusedellytys,
nimittäin hengityksen hidastuminen jopa täydelliseen pysähtymiseen
saakka, voin yrittää neuvoa kikan, jolla itse olen melko menestyksellisesti "hoitanut" pieniä ja keskisuuria psykosomaattisia
vaivoja (eikä aina välttämättä pelkästään psykosomaattisia, nimittäin
aamunärästys johtunee pääasiassa siitä, että syö liian myöhään
illalla, pälä pälä...  :buck2:)

Me kasvamme joka päivä, vaikka sitä ei näkyisikään. Elämä koostuu pienistä asioista. Sinun ei tule aloittaa mistään isosta. Pala kerrallaan. Aloita vaikka hymystä. Kiinnitä huomiota siihen kuinka puhut, opettelee välttämään negatiivisia ilmauksia (ja ajatuksia) ja etsi niille positiiviset vastineet.
Hyväksy itsesi, että nyt olet tällainen kuin olet. Sitten vasta voit lähteä muuttamaan itseäsi parempaan suuntaan. Katso rohkeasti peiliin, tiedät itsekin, ettet voi paeta itseäsi. Mutta aluksi, aloita pienistä asioista. Muutokseen menee aikaa, täytyy olla kärsivällinen.

Itse olen ollut aika moinen pessimisti joskus ja nyt itsekin hämmästelen sitä optimismia, minkä olen löytänyt. Toki on tullut tutkittua ja luettua erilaisia elämänfilosofioita ym. ja niistä on apua. Itsellä on edelleen lukemisen alla "Tiibetiläinen kirja elämästä ja kuolemasta" Siinä on pajon hyviä juttuja ja opastetaan meditaatioon. Ehkä tärkein oivallus on kuitenkin se, että länsimainen ihminen on unohtanut kuoleman ja haluaa olla kuolematon. Siksi kuolema ja onnettomuudet pelottavat niin paljon. Mutta jos ymmärtää sen, että kuolema on luonnollinen osa elämää, niin se helpottaa elämisen tuskaa. Ja siihen tosiaan tarvitsee ymmärrystä ja hyväksymistä. Ja jos oikeasti ajattelee, niin on paljon paljon ihmisiä, jotka ovat esimerkiksi sodassa menettäneet rakkaansa ja ihan kaiken. Silti he selviävät ja he ovat vain ihmisiä, niin kuin sinä ja minä. Murehtia kannattaa vasta sitten, kun siihen on oikeasti aihetta.

Ja vielä murehtimisesta. On jokin sanonta, että ajatuskin voi tappaa (ehkä nyt vähän liian rankasti sanottu tähän..). Jos murehtii jostain asiasta tai ihmisestä, se on kuin lähettäisi sadepilven tämän päälle. Iloisilla ja toiveikkailla ajatuksilla taas lähettää auringonvaloa.

Tietysti olisi tärkeää jos pystyisit puhumaan miehellesi näistä asioista, ehkä hän voisi auttaa? Vai onko hän sellaista tyyppiä?

Jos ei nyt halua mennä puhumaan psykologille, niin eikös esim. homeopatia tai reikihoito mahdollisesti auta avaamaan ahdistuksen ovia? Itse en kauheasti homeopatiasta tiedäkään, mutta reiki eli energiahoito voisi olla hyvä. Vai mitä muut on mieltä?

Jos ei itse jaksa alkaa medioitamaan. Ja eikös hengityksen pysäyttämistä harrasta vain tietyt gurut? Meditaation tarkoitushan on puhdistaa mieli ja hengitys on yksi tekniikka, jonka avulla tähän päämäärään voidaan päästä.

Toivon sinulle hyvää mieltä ja enkeleiden tuovan valoa elämääsi!  :smitten:

Terve. Ensimmäisenä tuli mieleen tällainen kirja kun: Alitajuntasi voima. se auttaa ymmärtämään miksi kaikkea tapahtuu elämässämme. Itselläni on kokemusta tällaisesta suhteesta myös. Teen monenlaisia hoitoja ja ymmärrän aika paljon näistä asioista. (siis luontaishoitoja :-) Voit lähettää myös viestiä sähköpostiini  jonka näet tämän vastauksen yhteydessä.