Astro Foorumi

Haluan ottaa tällaisen puhdistus-ulostus-ahdistuspois-kuurin esille,

jotta olisimme avoimempia ottamaan vastaan taas kevään lumoavaa aurinkoa ja uusia asioita!

Pelkään etten luota tarpeeksi sisäiseen ääneeni/intuitiooni, ja että jämähdän paikalleni ja samoihin kuvioihin ikuisiksi ajoiksi tekemättä sitä, mistä unelmoin. Toisaalta pelkään, että liika muutos ja unelmien seuraaminen vaikuttaa vain tuhoavasti lopulta elämääni.. :tickedoff: Onko parempi katua tehtyä vai tekemätöntä?
Minullakin nyt ollut 5vuotta kestävä suhde (ensimmäinen) tarkastelun alla, viime keväästä asti ollut sellainen tunne, että haluaisin nähdä muutakin maailmaa ja että olemme niin erilaisia,vietän enemmän aikaa muualla kuin kotona, mutta ajattelin katsoa rauhassa, miten tunteeni muuttuvat ajan kuluessa (ailahtelevaisuus ei ole parhaimpia piirteitäni ;D)..Olen kyllä eka kertaa elämässäni ihan hukassa...Minulla on tapana myös kiintyä ihmisiin niin paljon, että saatan sotkea rakkauden ja turvallisuuden tunteet toisiinsa, tai turvallisuus merkitsee minulle paljon suhteessa enkä tiedä minkälaista on olla yksin..Olen koko pienen ikäni (17->) seurustellut..

Pelkäänpä että väsyn miehiin taas muutamaksi vuodeksi, jos eräs suhde pitää laittaa  katkolle.. mutta pitääkö sitä pelätä. Jos haluaa hyviä kokemuksia, saa kai niitä itsekseenkin, mutta pelkäänkö että pitää olla vain fyysisen läheisyyden takia niiden kanssa, jos ei muuten välitä.. no pelkäänpä etten vaivaudu..


Don’t make any decisions when in the grip of powerful emotions today, dear . Under the influence of Justice, you will certainly have the energy it takes to get rid, once and for all, of everything that you’re no longer happy with in your emotional life. In this deleterious climate, invoked by the card of Death, you’ll need to get some fresh air in order to be able to breathe again and to see things more clearly. Above all, be aware that any decision of this type cannot be taken without some careful thinking being done first. Don’t try to skip that step!

*HILJAISTA jupinaa*  :-\ ( ;D)
Miksi pelätä?
Jos pelkää jotakin, niin (korjatkaa jos puhun ihan pöllöjä!) se estää sinua toimimasta. Ei uskalla kohdata, ei uskalla elää  :(
Se joka pelkää, se ei pelaa... sanotaan, tämä on mielestäni aikas tavalla totta elämän suhteen ja siihen kuinka elää. Hulluuden rohkeus laskettakoon pois tästä...  ;)
Jokin vaivaa, pelottaa... jokin ihminen tai tapahtuma. Nielaisu, kädet kylmän hien peitossa, sydän kurkussa, mutta kun sen kohtaa, on se ohi  :) ja ehkä, ihan oikeasti ehkä se ei oikeasti ollutkaan niin pelottavaa...?

Mitä täällä saa ilmaiseksi? P****a niskaan ja muiden murheet /ongelmat  >:(
Tahtooko sitä oikeasti kukaan? Takuulla ei, mutta moni ei uskalla sanoa, ettei käy!
Miksi? Kun pelottaa...   :buck2:
Mitä menetät jos toimit?  :)

Yritän nykyään suhtautua ko.asiaan niin että, tulee mitä tulee ja se sitten hoidellaan sen mukaan. Olen kaamea murehtija ja jotkin vievät herkästi unenikin. Olen kysynyt itseltäni, miksi sallin se? Miksi anna mieltäni ja uniani häiritä jonkin sellaisen, mille en kertakaikkiaan nyt pysty yhtään mitään. Perustellut vielä, että kun olen väsynyt murheen hoitaminen on vielä vaikeampaa. Mutta totta on, että aina joskus saa ne murheet niskalenkin ja silloin tuntuu kyllä pahalta... myönnän  :'( Aina ei jaksa olla vahva...
On asioita jotka pelottavat niin, että sydän kutistuu ja särkee kun miettii... lapsen sairastuminen tai kuolema, puolison menetys, terveyden katoaminen, luonnon tila ja tulevaisuus, ihmisen luoman maailman tila ja tulevaisuus... onhan noita.
Mutta miksi surra etukäteen? Jos voi jotakin tehdä, se tehdään ja jos ei, niin sit ei. Luodaan uusi tilanne katsaus voimisen tasoon, kun on jotakin oikeasti tapahtunut ja tehtävissä.

Tätäkinhän on jauhettu areenalla, mutta ei kai se haittaa, jos asioihin palataan.

Sain tämän aiheen mieleeni ehkä sen vuoksi, että siitä keskusteltiin työpaikallani. Laitoin itseni liriin erään luokan kanssa, jossa pari kertaa viikossa käyn, ja joka on täynnä vaikeuksia. Laukoin heti, että minua aina vähän peloittaa tulla tähän luokkaan. Heti syntyi tyhjä hiljaisuus. Ja kun he olivat valmiita, annoin tulla tuutin täydeltä. - Luulen, että se on sen vuoksi, koska tämä ilmapiiri on täällä raskas, vaikea. Teillä ei ole yhteishenkeä. Ja tässä luokassa on liian paljon pelkoja. Liian paljon olen nähnyt kyyneleitänne. On pelkoa lihavuudesta, laihuudesta, siitä ettei saa kavereita, ei ole ystäviä, kukaan ei tykkää, minä en osaa mitään, olen surkea.

- Näistä peloista voimme jutella ja purkaakin niitä. Yks on pelko, mikä pitäisikin olla täällä. Se pelko, mitä sanotaan kun ei ole tehty läksyjä, kun kirjat ovat hukassa eikä ole kynää jne. Sillä sen pelon taakse kätkeytyy vastuunotto jo omasta elämästä ja velvollisuudentunne. Se on aikuiseksi kasvamisen merkkiä. Se on sitä että ymmärtäisitte että koulunkäynti on teidän työ ja läp, läp, en pitkästi mutta selkeästi.

Sillä todellakaan, nykyajan lapsilla monellakaan ei ole minkäänlaista vastuuntunnetta tai velvollisuuksista vielä hajuakaan. Ne kuuluvat hyvin pitkiä vuosia vanhemmille kait...Pojat valitettavasti kasvavat tässä vähän hitaammin. Joten he melkein vihaisesti usein sanovat : -En kai minä mittään voi tehdä kun ei ole kirjaa! (usein tarkoittaa ettei läksyjä edes tehty). Tai...En minä ole mittään tehnyt!

Eli ei pelko ole pelkkää pahasta. Se voi ilmentää monta seikkaa.
 Pelon taakse kätkeytyy hyvin paljon sellaista, mitä meidän pitää vain kohdata, koska siellä on juuri ne kasvamisen asiat. Pelkää ja pakene on hallaa omalle itselle.

Tämä on vain pieni esimerkki pelosta... ;)

Mieleni tekee vähän kaivella juuri tuota, miksi me pelkäämme ja sitä mitä siihen kätkeytyy.

Esim. rapu76:n pelko ja huoli itsen kasvamisesta, vaikka hänellähän on ollut rohkeutta vaikka mihin, aikamoiseen elämänmuutokseen. Ja se että sinulla on huoli toisesta. Mietipä miten paljon olet tässä prosessissa kasvanut ja mitä voimavaroja olet itsestäsi oppinut löytämään, mitä vastuuta?

N222:lla tuo kaikki on ehkä edessä, mitä rapu on jo läpikäynyt. Hänellä on huoli omasta kehityksestään ja siitä missä 'pieni minä' menee, vai onko hukkunut toisen jalkoihin. Toivottavasti luet mitä muut ovat kirjoittaneet!

Elwyn taas on kuunnellut tuon 'pienen minän' vaatimuksia ja taistelee niiden puolesta. Mutta jääkö jokin toinen puoli elämättä? Antaumuksellisuuden upea kokemus?

SA pelkää sitä ettei hallitse sitä vuorovaikutussuhdetta. En tiedä mitä siinä pelkää. Kannattaa miettiä...

Jaspis miettii kypsästi jo toimivuuden voimia, mikä pelko estää sitä joskus. Ehkä itsesuojeluvaisto. Pelko voi olla myös sitä. Sitä että ei tarvitse olla vahva. Se voi katketa. Joustava toimii paremmin...

Toivon, että keskustelette toistenne kanssa, varsinkin rapu76 ja N222. Teillähän voisi olla paljon asiaa toistenne kanssa!

Mitä minä pelkään! Tottakai itseäni. En tunne sitä. En tiedä kuinka se käyttäytyy odottamattomissa tilanteissa esim. hyvän ystävän kuoleman edessä....mutta on toki muitakin pelkoja, joka päivä.

Niin, kaikilla kait on niita pelkoja, minulla on huoli tulevaisuudesta, olla niin vanha, etta joutuu toisten armoille-en edes halua viela ajatella sita.

Ei oo totta!  :D

Jo se pelkoko?

Pelon läpi on mentävä,jotta se poistuu.Opittava tietyt ihmisyyden puolet,jotta osaisi auttaa ja usein ne opitaan käymällä läpi pelottavia elämän vaiheita.

Pieni pätkä "keskustelua".
Minä kuljen teidän kanssanne nyt ja aina.
Turvatkaa minuun kun teillä on tarve löytää apua,suojaa ja turvaa.Hiljentykää ja rakastakaa toinen toisianne,kuten olette oppineet tekemään.Kenenkään kohdalle rakkautta ei osoiteta liian paljon,mutta jos pyritte kovin jyrkin keinoin estämään jonkun kulkua pimeässä erämaassa,estätte häntä löytämästä sen,jota hän on tullut maan päälle etsimään. :angel:
Olkaa rakastetut ja muistakaa,että erämaassakin on vettä,pimeässäkin on valoa ja pahuudessa,joksi sitä kutsutte on hyvää,,,

Kyllä Chandra...PELON ON MENTÄVÄ LÄPI!

Sinä se osaat sen tiivistää.  :smitten:

Oikeastaan mitä olisi ihmiselämä ilman pelkoa?  :o

Tunteettomien, raadollisten, omaa etuaan vain ja ainoastaan tavoittelevien raakalaisten elämää... lapset varmaan oppisi evoluution ansioista tulemaan heti omillaan ja kaippa me munittaisiin munat santaan niin kuin em. kilpikonnat  :o :2funny:
Yhteisöllisyyttä tuskin olisi olemassakaan  :-\
Esmiralda -esimerkkisi luokasta osoittaa minusta hienoa pedagogista taitoa ottaa luokka haltuun  :smitten: Ehkä vähän käytetty "väline" on paljastaa olevansa vain ihminen ja osoittaa sen avulla, miksi luokassa on paha olla... ehkä jopa oppilailla itsellään.
Taidampa säilöä esimerkin takaraivoon vastaavaisuuden varalle  :angel:
Mutta jos tuo on "pelkoa", mitä on järkevyys? Onko raja häilyvä ja /tai osoitettavissa toiminnalla missä kulkee  :idiot2:
Diamondin pelko on se ehkäpä kaamein, mitä itse omalle kohdalle myös voin allekirjoittaa. Ei vanhuus, ei sairauskaan niin, mutta jos sattuu jäämään sellaisen kylmän ja tunteettoman hoidokiksi...iiik! Varsinkin, jos tilanne on niin paha, ettei pääse itse hoitamaan luonnon tehtävää loppuun  :buck2:

Kiitos Jaspis!

Rapuhan toimii tunteilla!  ;D Siinä myös yksi ravun voimavara. Mutta kyllä siinä pitää myös kylmä järkeily ja oivallus, tietyt päämäärät mukana. Mutta myös aitous, missä välitetään toisesta ihmisestä.

Kyllä pelko särkee ryhmää, synnyttää sitä oppositiota kaikkeen mitä tehdään!

Moraali löytyy hyvin paljon yhteiskunnan nimeämistä ja nimeämättömistä säännöistä, mutta se rakentuu myös hyvin yksityisesti. Kannattaa kuunnella, onko se moraalin ääni muulta tulevaa vai itsekö itseään moralisoi. Sitä tekee joskus huomaamatta ja se tekee pahaa jälkeä. Sinä olet paljosta selvinnyt, rapu, nyt vain katse eteenpäin.

Yritä jättää syytökset, varsinkin itsesyyttely. Kevään aurinko kuule kummasti auttaa!  :smitten:

rapu76 :smitten:

Ajattelin ja pelkäsin tuota aivan samaa asiaa.Että en enää osaisi luottaa.
Nyt piiiiiiiitkän prosessin jälkeen,kykenen siihen taas.
Tosin siinä piti kohdata paljonkin pelkoa,leimaantumista,josta olisi saattanut seurata häpeän tunnetta.
Vuoden mietin pelkojani ja lähdin viemään mahdottomalta tuntuvaa asiaa eteenpäin.Siitäkin huolimatta,etten tule uskotuksi,että leimaannun hulluksi,että luhistun lopullisesti.

Mutta se kannatti tehdä.Ottaa sen riskin,sillä kaikki pelot karisivat nilkkoihin,kun asia vietiin loppuun.
Ja minun ei muuta tarvinnut,kuin pysyä totuudessa.Kirjoittaa vastineita yhä uudelleen,vaikka luin itsestäni mitä oudoimpia asioita.
Kyllä välillä pelotti.Pelotti ihan kauheasti.
Vaan kun tiesin,etten pääse siitä pelosta,jollen mene sen asian läpi.

Nyt on olo kuin Narri-kortilla. :D ;D :smitten:
Ei pelota enää mikään ja voin kohdata ihmiset,kenet tahansa,milloin tahansa.
Minä päätän ottaa riskin ja luottaa.Siitäkin huolimatta,että taas menee poskelleen,sillä nyt tiedän,että kaiken yli pääsee ja kukaan ei välty pettymyksiltä.
Mutta haluan taas viimeinkin elää! :D
Mikä onkaan parempi aika luottamukselle ja pitää kaikki ovet auki,kuin tämä ihana kevät! :D

Uskallathan sinäkin?Itsesi ja elämäsi tähden! :D :smitten:

Tämä on kaunein ketju mitä olen koskaan lukenut  :smitten:
ansaitsisi tulla kiinnitetyksikin.

mitä pelkään?

sitä että loppujen lopuksi olen aivan niin kuin kaikki muutkin. ettei minussa ole mitään mihin tarttua kiinni, ettei ole mitään miksi juuri minä. että olen täysin yhdentekevä, koska tahansa korvattavissa.

sen takia olen alkanut jopa sekoilemaan tunteissani, olemaan niin perhanan ailahtelevainen, ettei ainakaan olisi toista samanlaista.

Kiitos!  :smitten:

Minä olen nähnyt myös tuota pelkoa mistä Ave puhuu; tuota olemisen tyhjyyttä.
Puuttuu elämisen tarkoitus. On vain houkutuksia, tavoitteita tässä kilpailevassa yhteiskunnassa, mutta elämän tarkoitus uupuu. Yritetään täyttää mielihaluja.

Ehkä ei turhaan divarista tarttunutkaan käteeni logoterapian (psykoterapeutti) Viktor Franklinin kirja " Ihmisyyden rajalla", jota juuri olen lukemassa.

Hän kertoo elämän tarkoituksesta, johon tutustui ollessaan natsien keskitysleireillä. Hän näki, että he joilla oli jotakin odottaa, jotakin merkitystä, unelmaa, päämäärää kuten hänellä, he selvisivät sieltä hengissä. Hänellä itsellä oli viimeisin kirjan käsikirjoitus viety vaatteiden mukana ja sitä hän raapusti nyt uudelleen kaikille paperinpaloille. Odotti, että pääsee pois.

Laitan tähän erään hyvin lohduttavan jutun tuosta kirjasta:

Hän kysyy eräässä tilaisuudessa sitä, että jos apina on koekaniinina ja  se saa pistoksissa aineita ruumiiseensa joka päivä, oppii sitä pelkäämään. Se on hänelle kärsimystä, ja kysymys: Tietääkö apina sitä merkitystä miksi sitä piikitetään?
Sehän ei tiedä.

Franklin sanoo tähän: Entä ihminen? Oletteko varmoja, että inhimillinen maailma on maailmankaikkeuden kehityksen päätepistel Eikö ole luultavaa, että meillekin on olemassa vielä yksi ulottuvuus (kuten apinalle ihmisen ulottuvuus), joka toistaiseksi on ihmisen maailman ulottumattomissa, maailma, jossa kysymys inhimillisen kärsimyksen perimmäisestä tarkoituksesta saa vastauksensa?

Näitä perimmäisiä tarkoituksia me löydämme usein kysymällä jotakin meidän ulkopuolelta, kun tuntuu tyhjältä. Kenelle minä tuotan tuskaa, huolta? Mitä joku toinen minun rinnallani tarvitsee läpikäydä? Vaikka minä kärsin...

Pelkäänpä etten kestä enää (miesten) egoa.. tänään oli opetuspäivä taas aiheesta.  :2funny:

Jäin miettimään; mikä ero on miesten ja naisten egolla, SA?

Kummallista, minulla on juuri painvastainen kokemus, miehet ovat reiluja
ja todella haluavat auttaa kaikessa missa pystyvat ja naiset...kyynisia..kateellisia ja usein etsivat omaa etua, mutta tama on vain minun oma kokemus.

Minustakin nimittäin on aina tuntunut, että miesten kanssa kyllä pärjää, mutta naisia saa pikkuisen pelätä.

Sittenkin SA, näen pelon taustalla suhteissasi miehiin, pelon, ettet osaakaan käsitellä heitä. Tai pelon, että heitä pitää käsitellä jotenkin eri tavalla.

Kun minulla on kuva ettei egolla, kuten ei sielullakaan ole sukupuolta, vain kulttuurimiehellä ja kulttuurinaisella luomuksineen ja omilla asenteillahan sen luo. Uskon että on vain biologinen ero miesten ja naisten välillä.

Asenteista riippuu miten nämä jutut kohtaamme. Ja asenteet luovat pelkoa, koska asenteet ovat syntyneet niistä tilanteista joita olemme kohdanneet.

Itselläni on myös sama kokemus miehistä ystävinä ja työtovereina kuin Diamondilla ja Esmiraldalla. :smitten:

Miehet eivät jaksa selän takana pelata ja kieroilla.Sanoa töksäyttävät,jos jotain sanottavaa on ja se on paljon reilumpaa kaikkien kannalta.
Melkeinpä poikkeuksetta ystävinä niitä,joilta ei mikään sellainen lipsu,jonka on luottamuksellisesti kertonut.

Muuten näen miehissä ja naisissa sitten kaikkea laidasta laitaan.
Vai onko se sitten niin,että vanhemmiten ei kiinnitä enää siihen sukupuoleen niin paljon huomiota? ???

Hmmm... itselläni kokemukset vaihtelevat miesten ja naisten suhteen... Konkreettista fyysistä työtä tehdessä olen törmännyt työmaihin, joissa kaikki ovat ihan ok reiluja yms. Joitakin poikkeuksia toki matkassa aina löytyy, mutta noin yleistyksen tasolla. Kun taas seuraava työporras, eli ns.pikkupomojen ympärillä häärivän konttoriväen työpaikat ovat aivan kaameita duuni paikkoja   :-X Siellä lähinnä työskentelee naisia, jotka sitten pyörittävät miesten tarpeiden mukaan em.laskutusta, kahvin keittoa, postitusta yms., koen tuon ympäristön kaikista raadollisimmaksi paikaksi. Mutta mitä korkeampaa on ammattitaito ja mitä varmella pohjalla ihmisten työpaikka on sitä vähemmän tuota selkään puukkottamista yms on oman kokemuksen mukaan (edelleen yleistyksen periaaatteella). Ja korkeammalla tasolla tulee totuus jossa miehet puukkottavat naisia... sehän ei ole ns.luonnollinen paikka, samalla tasolla  >:( jos miehen ammatti-identiteetti ei ole vahva, se ei kestä naista koska jo pelkästään naisen pääsy samalle tasolle, on vaatinut oikeasti puolet paremman koulutuksen ja muut meriitit. Tälläinen nainen on suuri uhka joillekkin...
Vaikka totta on ettei korkea koulutus välttämättä luo nykyän pysyvää työuraa, se kuinka vakaaksi yksilö tuntee oman paikkansa...vaikka itse duuni ei pysy, vaan ammattitaito -hyvä ja terve ammatti-itsetunto... sitä vähemmän hänen "täytyy" kilpailla olemassaolostaan tai kokea tarvetta siirtää pahaa oloaan muihin kanssa ihmisiin  :angel:

On varmaan totta, että me naiset emme enää pelkää suuriakaan miesjohtajia. Kuten ennen 'piti' pelätä.

Usein naiset ovat korkeammasti koulutettuja ja sehän miehiä jurppii. Mutta usein miehet ovat rohkeampia, uskaltavat ottaa enemmän vastuuta kuin miehet.

Ajat ovat muuttuneet.

Miehet pelkäävät nyt naisia. Helpompi niillä, jotka sen uskaltavat myöntää...

Vaikka elämme tasa-arvoisemmissa yhteisöissä mitä Maa päällänsä kantaa?!
Meillä ei pitäisi olla pelkoja sukupuolen kannalta.

Mutta onko näin? Onko tämä peruspelko voitettu?

Eilen kulkiessani tämän kylän katuja,tunsin suurta onnea siitä,että tunsin voittaneeni pahimman viholliseni.Itseni.

Minähän se näitä pelkoja olen elämääni luonut ja päästänyt.
Ei sillä merkitystä,onko se pelko tullut miehen vai naisen taholta,mutta olen antanut erinäisten tapahtumien horjuuttaa rauhaani ja viedä voimiani suhteettoman paljon.

Puheet,perättömät,ovat satuttaneet joskus kovinkin.Jopa niin,että pelkoja on syntynyt siinä määrin,että olen väistellyt tiettyjä tilanteita ja kohtaamisia.
Nyt näen selkeästi taas ja nimen omaan taakse päin katsottuna,mikä on minkäkin tapahtuman tarkoitus elämässäni ollut.
Ne satuttavimmat ovat vahvistaneet eniten. :angel:

Nyt annan ihmisten puheet,todet ja kuvitellut,valua kuin vesi hanhen selästä.Ei ole mitään pelättävää,vain oman mielemme ja egomme tuotteet! :smitten:
Jos en saa jotain haluamaani,en todennäköisesti tarvitse sitä.On se sitten työ,matka tai mammona.
Luotan että joku korkein taho tietää,mikä on minulle parhaaksi henkisellä tiellä,mikä on se minulle tärkein ja voimaa antavin tie.
Ja ennen kaikkea,mitä opetuksia tarvitsen "vastoinkäymisten"kaapuun pukeutuneena. :smitten:

Nain se todella on.  :smitten:

Miehet on aina pelänneet naisia siksi ovat rajoittaneet naisten elämää.

Minä en pelkää miehiä, pärjään heidän kanssaan.  :-*

Mitä minä pelkään???
En oikein tiedä, jotain pelkään silloin tällöin mutta se menee ohi,
jos pelkään jotain (tuntuu vatsassa) niin silloin pitää pysähtyä ja kuunnella sisäistä ääntä, sen olen oppinut.

Minä en oikeastaan PELKÄÄ vaan se on jokin muu tunne,
mutta joskus minua pelottaa,, :o hetkellisesti,,hmm onko se eri asia..

Nytkin minua hiukan pelottaa että en saa töitäni tehtyä ajoissa.  :-\

Voi kuule, on hyvin tuttua! Eikä varmaan ole ihan ravun tunteikkuudestakaan kiinni.

Sanotaan, että me ihmiset kasvamme kaikkein eniten juuri tuon tunnekehon kautta. Mitä heikommalla (tai voihan se olla tarpeeksi vahva kasvaaksemme)tasolla meidän tunnekehomme on, sitä kipeämmästi kaiken koemme. Ja kun luulee, että yhdestä selvisi, tulee toinen ja aina vain yhtä kipeältä se tuntuu.

Kokemuksesta jo tiedän, että oma heikkous, omat odotukset, illuusiot, halut siellä heijastuvat toisesta. Se mikä itsessä on paljon kasvamisen alussa, siihen toisen loukkaukset juuri käyvät kipeään. On kuin olisi osunut suoraan paiseeseen, mikä pitikin puhkaista. Joten kannattaa tutkiskella itseään. Miksi tuo ja tuo käy niin kipeään?

Joskus kysyin 'enkeleiltä' miksi suru yhä vain jatkuu, eikä siitä pääse irti. Sain vastauksen, että se on niin kauan, kunnes olet selvittänyt itsellesi jotakin.
Ja kun selvitin, anteeksi annoin toiselle ja itselle, se alkoi häipymään.

Mutta....tämä kaikki on vain minun yksilöllisen kokemuksien kautta. Toivon, että jotakin selviää itsellesi päivä päivältä, mutta älä mene mukaan toisen maailmaan ennen kuin olet omasi selvittänyt ja hän omansa.  :smitten:

Tämäkin vain minun näkemykseni. Löydä oma!

Esmiralda osui jälleen kerran asian ytimeen.  :smitten: Minäkin koen siten, että suuret tunteet opettavat parhaiten. Ainoa tieto mitä kaipaa nk. huonosta suhteesta on se, mitä kaikkea olenkaan saanut mahdollisuuden oppia. Rapu 76:lle sanoisin, että oikeestaan et enää varmaan tarvitse sitä ihmistä lähietäisyydelle, koska olet jo luopumassa, mutta et vielä ihan täysin ole hahmottanut mitä kaikkea olet suhteessa oppinut. Lopulta suhde tulee mieleen vain ajatuksena, että "oli se hyvä että tuli koettua sekin suhde - muutoin en tätäkään tietäisi mitä nyt tiedän".   :)

Palkäämisestä olin aikoinaan sitä mieltä, etten pelkää mitään. Nykyisin olen sitä mieltä, että kun minulla ei ole pienintäkään pelkoa sekuntiakaan enää, niin silloin olen valaistunut ja luiskahdan muihin maailmoihin. Niin kauan kuin tallaan täällä fyysisessä kehossa, minulla on jotain opittavaa ja ne näytetään minulle pelkoina. Pelot pitää vaan oppia tunnistamaan sitä mukaa kuin sen pelon ydin kuuluu elämän oppikurssiin. Luokalta toiselle siis pelkoja voittaen on minun uskomukseni. On oikeestaan ihan mukavaa bongailla mitä milloinkin pelkää.  :2funny:

Eras pomoni sanoi kerran:
Me taalla maan paalla luemme ja luemme ja opiskelemme..ja lopulta kuolemme tyhmina
(han tarkoitti, etta ela tunteiden mukaan)-ei kaavojen-siita opit enemman

Rapu76, on kaksi vaikeaa asiaa, tuli nyt mieleen:

Se että pettyy itseensä, kuten sinun ystäväsi ei voinutkaan olla sinun luottamuksesi arvoinen. Toisaalta suhteet muihin ihmisiin on aika tavanomaista, hyvin inhimillistä.

Ja se että pettyy omaan illuusioon ihannekumppanista. Sillä onko sellaista? Ihmisiä vain on olemassa.

Toivon etten kuulosta kyyniseltä, olen vain niin pitkästi komunnut näitä tunteiden ja toiveiden teitä.  ;)

Tuota, Atomilta kysyisinkin. Miten pelko ilmenee?

Ole vain yksin jonkun aikaa, rapukaverini!  :smitten:

Kiitos Rapu76 noista kirjoituksistasi  :smitten: 

Olen taas koko päivän ihmetellyt, että miksi en pääse henkisesti irti ihmisistä, no nyt on pari sellaista, jotka elävät pääni sisällä, ja ei todellakaan hyvässä vaan siinä pahassa. No toinen nyt on ihan fyysisesti vielä läsnä, mutta jotenkin ajattelen, että on mahdollista irrottautua, vaikka tuossa vielä onkin.

Ja tätä ketjua lukiessa minulle tuli ajatus, että minun on kauhean vaikea antaa itselleni anteeksi, että olen ollut vähän kuin hyväntahtoinen hölmö, ja luottanut ja uskonut sellaiseen ihmiseen, joka on osoittautunutkin ihan kaameaksi. Ja luulen, että minulla on todellakin tästä kiinni, että en osaa sanoa itselleni, että vahinko on tapahtunut, tämä oli tällainen ihminen, ja unohda se, äläkä pode sitä häpeää ja syyllisyyttä, että uskoit ja ehkäpä toivoit muuta, mitä ei ole.

Että kun pystyisi itselleen olemaan armollinen. Minun ei tarvitse olla selvännäkijä, ei ennustaja, enkä minä kykene päättämään, että minkälainen ihminen toinen haluaa olla, enkä voi sitä tietää ennen kuin häneen tutustun, silloin kun kaikki päällisin puolin näyttää ihan ok:lta.

Ja sitten loppuun eräs sitaatti

"Pelko on sitä kun oma todellinen halusi ja joku uskomuksesi ovat ristiriidassa keskenään."

Minä taidan olla tämän ketjun ainoa ihminen, joka pelkää joinain päivinä lähes kaikkea.  :-[

Olen kyllä nyt päättänyt tarttua tähän ja selättää nämä kaikki pelkoni, kun omaan nyt sen verran tietoa, että mistä tämä johtuu  ;)  Ja työtä tämä vaatii, ettei toimi (ja ajattele) samalla tavalla kuin on tottunut, vaan tekee juuri päin vastoin, vaikka kuinka pelottaisi  :-X :angel:

Minun kesti päästä irti eräästä ihmisestä 7vuotta, hän ei ollut edes samassa kaupungissa enää
emmekä tavaneet kertaakaan sinä aikana, mutta se ihminen ei vaan lähtenyt mielestäni, ei ennenkuin rakastuin uudelleen uuteen ihmiseen, nykyiseen mieheeni. :smitten:

En vieläkään osaa sanoa miksi niin oli. Sinä aikana en pystynyt suhteeseen kenenkään miehen kanssa.

Minun mielestäni pelkoni ilmenevät väärinä valintoina eli huonoina asenteina, ajatuksina ja tekoina. Ihan käytännön esimerkkinä kun mieheni kiukkuaa, että en ole tiskannut ja minä kiukkuan takaisin ettei kukko käskien laula, niin mitä oikeasti siinä tapahtuu?   :-\

Kun edes hetken ajattelen mitä tapahtui, huomaan pohtivani esim. sitä luulenko menettäväni jotain itsemääräämisoikeudestani, jos tiskaan kun ukko "käskee"? Pelkäänkö joutuvani miehen vallan alle, jos en tiskaa vain ja ainoastaan omasta halustani silloin kun minulle sattuu sopimaan? Jos tiskaan käskystä, johtuuko se siitä että rakastan miestäni vai siitä, että pelkään menettäväni hänet jos en tiskaa?  ???

Tämä muutaman sekunnin pohdinta johtaa siihen, että nauran koko episodille ja halaan ukkoa. Sen jälkeen tiskaan tai siirrän tiskaamisen seuraavaan päivään, että "saan pitää itsemääräämisoikeuteni". Samalla ymmärrän, että juuri näin pieniä me ihmiset olemme, kun sen vaan ymmärrän. Joskus tulevaisuudessa olen sitten niin viisas, ettei minun enää tarvitse joka asiassa kurkistaa sydämeeni, vaan osaan tehdä oikeita valintoja ihan luonnostaan ja vaikka tiskata ukon pyynnöstä, koska itse asiassa hän oli ihan oikeassa pyytäessään sitä. Koko kiista syntyi minun peloistani.   :2funny:

Vastaava kaava esiintyy koko elämässä ja tietenkin näkyy selvimmin ihmissuhteissa. Yleensä se mitä valintoja teen vaikka kaupassa (rasvaista vai terveellistä?), työpaikalla (laiskana vai kiirehtien?) tai missä tahansa (sohvalle vai lenkille?) saa jonkin sysäyksen sisäisestä itsestä, jossa myös pelkomme ovat. Pelon tunnistaminen auttaa ymmärtämään totuuden eli itse puhun usein peiliin katsomisesta.   ;)

Mielenkiintoinen näkökulma sinulta, Atomi!
Allekirjoitan tuon 'huonot asenteet' paremmin, vaikka taas kysyn, mitä on 'huono'. Mutta ehkä se ilmenee juuri pelkona silloin, kun asenteet jumii ja jarruttaa, ahdistaa ja jurraa. Kunpa huomaiskin tarkkailla asenteitaan!

Jos joka hetki pysähtyisimmekin ajattelemaan ja tarkemmin silmäilemään valintaamme, niin tuntisimme varmasti pelkoa tai syyllisyyttä, että jos tekikin väärän valinnan. Onneksi Elämä etenee sellaisella vauhdilla, ettemme aina huomaakaan että olemme tehneet tärkeän valinnan.

Mutta myös pelkojen tunnistaminen menee siinä samssa vauhdissa huomiotta usein. Ehkä on hyväkin näin. Emme pysty kontrolloimaan itseämme vielä jatkuvasti. Tai ainakin toiset enemmän toiset vähemmän...äh.

Soul, ymmärrän pelkosi...kuudesko kerta! Olet laajentanut kasvuasi aika lailla.

Mutta uskalla vain. Rohkoa saa!  ;)

Ja Rapurallaaa ...76, enpä olekaan huomannut pelätä tätä astrokoukkua! Mutta olen jo siinä niin upoksissa, ettei tuolle väliksi!  ;D Jopa näen tämän rohkeudeksi!!!!

Ah, siis niin soljuva on raja pelolla ja rohkeudella!  :D

Hmm... pelkään tavallaan tulevaisuutta.. :-X Että mites oikein selviydyn kaikesta,saanko itsekuria opiskeluihini,ja pärjäänkö rahallisesti yksin kahden koiran kanssa jne jne... Pelkään että menetän itsekurini,sitä se on eniten.Että en ota vakavasti mitään,olen vaan ja luulen että kaikki järjestyy itsestään.. opiskelut ne aina tökkii. :knuppel2: Tuntuu etten löydä omaa paikkaani täällä? Haluaisin vaan matkustella jossain ihanissa maissa,loikoilla rannoilla,shoppailla,kierrellä paikoista toiseen.. olla vaan ja nauttia elämästä,eikä se mieskään olis pahitteeksi. 8) Mutta kuitenkin löydän itseni täältä,Suomesta,opiskelemasta jotain joutavanpäiväistä ja yritän selvittää raha-asioitani jollain tavalla.. Mutta kai se niin on että ensin työ ja sitten huvi,jos opiskelen ahkerasti niin että saan joskus työn yms,että olis joskus varaa lähteäkin sinne ulkomaille,vaikka asumaan. Jotenkin olen aina kuvitellut muuttavani ulkomaille asumaan... :) Pelkään siis jotenkin että menetän otteeni kaikkeen mikä ei miellytä juuri nyt,ja en saavuta sitten ikinä sellaista elämää mitä haluaisin..Vaikka mikään ei tule ilmaiseksi. ei tässä tekstissä taida nyt olla mitään tolkkua  :2funny:

Onpa tuttua pelkoa, joka on ollut pitkään poissa ja nyt taas palajaa, näitä ympyröitä sulkeutuu ja lähdetään seuraavalle kaarrokselle!

On kyllä sellainen tilanne, että miten sitä hallitsenkaan. Tuossa kun auringossa autolla ajelin ukkoni kanssa taas reseptejä uusimassa ja tuhannnen muuta asiaa, niin tuli kaipuu, että ...

kun voisi kipata ukkokullan jonnekin ja jättää kaikki...

ja päästellä autolla ihan minne vain sen nokka ikinä osoittaa ja karistaa jotakin ahdistavaa pois, huolet sun muut!

Mutta kuule, odotetaanpas, suoritetaan jotakin kunnialla niin valmiiksi kuin pystytään ja sitten... ::)

ei ku en vaan suostu rakastuun enää ja seuraavaksi minä otan aikalisiä enkä neuvottele miesten aikalisistä, otan aikalisän heti kun joku ehdottaa jotain..    :2funny:

Minä koin saman, paitsi, että minulla ei ollut kahta koiraa, ja... ::)
...lähdin hazardilla pois suomesta parin matkalaukun kera
ja kaikki haaveilemani järjestyi, -se unelmien mieskin... ::)
...monin kappalein itse asiassa, että on hiukan jopa valinnan vaikeutta. :P

Jos en tee sitä nyt, en tee sitä milloinkaan ja läksin matkaan. :)

Oho,ootpa ollut rohkea Sasha. :) Kyllä sitä itsekin miettii monesti että pakkaa vaan tavarat ja lähtee,mutta ihan vielä se ei mitenkään ole mahdollista... ehkä parin vuoden päästä. :angel:

Ja pätkääkään en ole katunut. :)
Suomessa minulla hannasi ihan kaikki olennainen,
opiskelut, työ ja ihmissuhteet,
-siis ne mies-suhteet, niiden olemattomuus ja olevaisuus. :buck2:
Kumpikaan ei ollut hyvä.  ;D

Siirsin opiskelut ulkomaille, kuten myöskin työt
ja noita maita tässä on tullut sitten koluttua
ja päädyin sitten tänne Wieniin ~ kotiin. :)

Asiat alkoivat rullaamaan heti eteenpäin
ja paljon, hyvin paljon paremmin, kun suomessa
asiat polkivat vain paikoillaan, vaikka niille yritti tehdä mitä vain.
Se on selkeä merkki, että silloin ei ole oikeassa paikassa.
Omaa itseään ja selkeitä merkkejä kannattaa kuunnella.  ;)

pelkään vain että kirjailen tänne edelleen eniten tavaraa.. että kukaan ei voita minua.. no leikki leikkinä. hyvähän se on kun 3 vaihe on edessä..

tavallaan Tietoisuus voi luoda kaiken minne vain, esim minulla kyllä rullaa Suomessa asiat, jopa melkein suhdekin, mutta ulkomailla voi olla muu seikkailu tulossa. nyt just ei ole sen aika vaan matkojen. lähimatkoilla esim Viro, Tanska huomaa samaa ja eroja. mutta jos muuttaisin, menisin varmaan aika radikaalisti erilaiseen ilmastoon.. ei ehkä L-eurooppaan.. hassua muuten, että tuo naapurimaa kuuluu Eurooppaan osin, en ollut ennen huomannut..

tosin sillä ei ole kiire. muutolla siis. tuntuu että jos joku probleemi on ollakseen, se on missä vaan.

jos kaikki todella tökkisi, poistuisinkin.

On March 6 and 7 someone negative or depressed will dampen your spirits and cause concern. It may be that you're feeling discouraged by a situation. A New Moon in Pisces on March 7 will help you see beyond your current limitations and adopt a more spiritual approach if you're able to have faith. You'll be more energetic and upbeat on the weekend of March 8 and able to be hopeful in the face of changing circumstances.