Astro Foorumi

Poikani kuoli äkillisesti kuukausi sitten vain 23-vuotiaana. Mielenterveyteni on luonnollisestikin äärirajoillaan, jaksaminen ajoittain viiden minuutin pätkissä. Nukkumisen kanssa on ongelmia, aamuyö menee kitkutellen ja odottaen lapseni näkemistä. Kaipaan lastani niin valtavasti. Tiedän, että pitäisi päästää irti että lapseni voisi jatkaa matkaansa, mutta minkäs teet.... Toivoisin niin kovasti saavani lapseltani suoran viestin siitä, että kaikki on hänellä hyvin, että arkkuun puettiin vain kuori.

Otan osaa menetykseesi. Uskon että pojallasi on kaikki hyvin. Voimia ja jaksamista sinulle!

Lähetin sinulle juuri yksityisviestin. Voimia!

Jaksamista!!! Poikasi sai tämän elämän tehtävänsä suoritettua ja uskon, että hän on hyvin tietoinen olotilastasi. Lämpimiä ja eteenpäin kannustavia energioita sinulle!

Halauksin  :'(
Surutyo taytyy tehda rauhassa, sanat lohduttaa, mutta vain aika parantaa haavat.

Jos lapsesi menehtyminen oli äkillinen onnettomuus, väkivaltaisuus tai muu traaginen tapahtuma, on hyvin paljon mahdollista, että sielu, joka eli nyt elämänsä lapsenasi, lepää vielä. Äkkinäisen tai muulla tapaa raskaan kuoleman kohdanneet sielut ovat yleensä väsyneitä, aivan kuten mekin uuvumme kovista koetuksista, ja heidät viedään hetkeksi lepäilemään. Levon aikana heidän sielunsa energiatasapaino palautetaan takaisin normaaliksi ja he saavat aikaa tutustua kuolleena olemiseen. Tai no siis lähinnä vain muistella, millaista se elämä henkiolentona siellä henkikodissa oli ennen syntymää ja muiden elämien välissä.

Jos poikasi sielusta ei vähään aikaan kuulu mitään, älä huolehdi. Hän on mitä suuremmalla todennäköisyydellä lepäämässä ja palaa seuraasi, kun jaksaa. Voit omalta osaltasi auttaa yhteydensaamista yrittämällä ajatella poikasi muistoa posiitivisin mielin. Hyvin usein kuolleet sielut yrittävät lohduttaa elämään jääneitä läheisiään, jättää heille viestiä ja herättää huomiota, mutta suruissaan läheinen ei huomaa sielun "hei, seison tässä vieressäsi, minulla on kaikki hyvin"-viestejä.

Kiinnitä huomiota erityisesti asioihin, muistoihin tai seikkoihin, jotka liittyvät jollain tapaa poikaasi tai yhteisiin muistoihinne. Muistan erään tarinan, suomalaisen tarinan, jossa viisivuotiaan poikansa menettänyt äiti meni murheissaan meedion puheille kuullakseen, miten hänen pikkuisensa voi. Meedio kysyi ensimmäisenä, ovatko vanhemmat tai muut sukulaiset huomanneet pennejä siellä täällä ympäri asuntoa ja äiti myönsi, että välillä kymmenpennisiä tosiaankin löytyy. Meedio kertoi, että tämä pikkupojan sielu halusi näin antaa viestin, että hän voi hyvin, koska hän ei saanut millään muulla tavalla yhteyttä vanhempiinsa yrityksistään huolimatta.
 

Lapsen kuoleman aiheuttama surutyö tehdään hyvin eri tavoin.
Läheiseni on vasta nyt,kahden vuoden jälkeen kyennyt puhumaan asiasta vähän kerrallaan.
Hänen poikansa on hyvin tiiviisti äitinsä kanssa ja on sen myös ilmaissut meedion kautta.
Itse tunnen hänen energiansa hyvin voimakkaana.
Siinä meni noin vuosi,ennen kuin alkoi näyttäytymään unissa ja olemaan läsnä.
Tosin äiti ei varmaan kyennyt surultaan huomioimaan tapahtunutta ennen.
Kaikki suru on luonnollista ja lyhyt aika sinulla vasta tuosta traagisesta tapahtumasta.
Anna itsellesi aikaa olla juuri sellainen olet ja tuntea tunteita joita tunnet.
Älä mieti estätkö häntä siirtymästä eteenpäin.
Kyllä henkimaailma hänestä huolehtii.
Toivotan sinulle voimia ja jaksamista hetki kerrallaan. :angel:

Tällaisen vanhan aiheen löysin, ja ajattelin jatkaa tähän.

Edellisissä viesteissä puhutaan jo jonkin aikaa eläneen lapsen poismenosta.  Mutta entä jos lapsi on menehtynyt ihan vauvana, ennenkuin oppi puhumaan tai kävelemään, miten hän sitten kommunikoi vanhempiensa kanssa?  Olen ollut ymmärtävinäni, että kuollut esiintyy meille tänne jääneille sen ikäisenä kuin on kuollutkin.

Voisko ajatella niin, että jos lapsi on kuollut ihan vauvana, hän yrittää näyttäytyä tänne maan päälle jääneille ikäänkuin olisi kasvanut kaikki ne vuodet, kun on ollut kuolleena?  Eli jos on kuollut 10 vuotta sitten, näyttäytyisi tänään kymmenvuotiaana?

Asia vaivaa mua, sillä en ole aistinut mitenkään vauvana kuollutta poikaani, en nähnyt unta, ei mitään.  Muutama päivä sitten poltin kynttilää pikkupojan  kuvan edessä, ja yhtäkkiä mulle tuli sellainen tunne, että pieni poika kirmaa tuossa eteisessä.  Tunne oli niin elävä, että naurahdin ääneen.

Vai onko muori sittenkin sekoamassa kun isommat lapset on jo omillaan molemmat ja asun yksin kahden kissin kans?  :crazy2:

On mahdollista, että jotkut sielut kuolevat vauvaiässä ja päättävät kasvaa isoiksi hengen tasolla. Sillekin on oma syynsä. Jokaiselle sielulle tapahtuvat asiat tukevat hänen henkistä kasvuaan.

Sielu itsehän on aina aikuinen. Jos kyseessä on lapsen henki, esimerkiksi kummittelutapauksessa, sielu ilmentää edellisen elämänsä kehoa ja ikää ja on ikään kuin jäänyt kiinni tuohon elämään. Sielu voi ilmentää myös henkimaailmassa itseään sen ikäisenä ja kehoisena kuin haluaa.

 

Kiitos, Atha!  Arvelinkin, että sinä vastaat! Jotenkin näin arvelinkin asian olevan.

Tästä on jo muutama vuosi aikaa, itseasiassa 3 vuotta, kun minulle ilmestyi pieni leikki-ikäinen poika. Omat lapseni olivat tuolloin 2v8kk sekä 1v4kk ja he nukkuivat omissa sängyissään makuuhuoneessamme.
Tämä leikki-ikäinen poika oli pukeutunut marimekon punasiniraidalliseen trikoopaitaan ja alushousuihin. Hänellä oli tummanvaalea tukka, hieman 70-luvun tyyliin leikattu, melkein polkka. Olin suihkun jälkeen tekemässä jotain kylpyhuoneen peilin edessä, kun huomasin pojan oven raossa. Säikähdin ja poika katosi.

En vieläkään tiedä kuka poika oli. Oliko hän kenties enkeli-isoveljeni tai mahdollinen lapseni, kuollut tai vuoroaan odottava. En osaa sanoa.
Edelleen odotan sitä poikalasta tulevaksi, joka minulle on unessa kerrottu.  :smitten:

Minä en nähnyt tätä lasta, tuli vaan sellainen tunne, että nyt täs joku pieni juoksentelee.  Voihan se olla toiveajatteluakin.