Astro Foorumi

Hei arvon astrolaiset.

Minulla on hyvin suora kysymys teille. Nimittäin, voiko suhde toipua pettämisestä? Ja jos voi niin miten? Onko kellään kokemuksia tai hyviä ajatuksia aiheesta? Kaikki ajatukset otettaisiin nyt vastaan. Entä mistä luulette, että nykyaikana toisia ihmisiä petetään niin paljon kaikilla tavoilla. Itse luulen, että se on nykyajan kovien arvojen syytä. Perhettä ja inhimillisiä arvoja ei enää arvosteta. Luuletteko, että asia on näin, vai olenko vain kyynistynyt?

Terveisin yksi petetty

Hyvinpä vastasit, rapu76  :smitten: 

Jäin ihan sanattomaksi... ei mitään lisättävää!

Tiedä noista hyvistä ajatuksista, mutta.. ..mutta.. ::)
..mielestäni parisuhteen tulisi perustua alun alkaenkin
todelliselle rakkaudelle, eikä toisen omistamiselle.
Valitettavan usein ja liian monelle rakkaus-suhde merkitsee samaa
kuin omistus-suhde.

Pitkällä tähtäimellä ajatellen toimivaa parisuhdetta... ::)
...niin mielestäni on suhteellisen naivia sanoa toiselle,
että sinulla ei ole oikeutta käyttää sukupuoli-elimiäsi
toisen ihmisen kanssa.
Enemmän kai pitäisi olla huolissaan siitä, että ihastuuko/rakastuuko
se toinen johonkuhun toiseen.

Eli... ...lasillinen maitoa sinne tänne, eikä sen vuoksi kannata
koko lehmää ostaa.. ..tai koko taloa kaataa. ::)

Mutta... ...minulle jotenkin seksi ja rakkaus ovat kaksi eri asiaa,
vaikkakin myös koen valtavana tunteellisena laiminlyöntinä,
jos minua ei rakastella (tarpeeksi) ja saatanpa hakea sen
puuttuvan osa-alueen muualta. ::)
Jos näin ajattelen naisena, niin mites miehet,
jotka ovat enemmän fyysisiä kuin naiset? ;)

Ajattelen myöskin niin, että suhteessa ei koskaan saa täyttä
100% tyytyväisyyttä toiselta/-sta,
mutta jos tyyppi ylittää 90% tyytyväisyysprosenttisi,
niin kannattaa jo jäädä suhteeseen.
Suurin osa ihmisistä (miehistä) kun ovat sellaista alle 50%...
...siis ajatellen parisuhdetta minun persoonani kanssani.. :2funny:


Hmmm... luulenpa, että perhe "instituuttina" on muuttanut
muotoaan. Ihmiset ovat enemmän...
...avoimemmin hakemassa omaa
itseään ja onnellisuuttaan toisin kuin vanhemmat polvet,
jotka hampaat irvessä "pysyivät lestissään"
ja sitten 50-vuotis hääpäivänä mainostetaan lapsille ja lapsenlapsille,
kuinka koskaan ei olla riidelty, eikä vieraissa käyty
(koska sillon harvoin siinä iässä enää kykeneekään kait..?)
ja unohdetaan eräät pikkuseikat menneiltä. ::)

Mielestäni perheen arvostaminen ei silti mitenkään
alentunut. Päinvastoin, lapsista (ainakin yleisesti)
halutaan pitää vielä eronkin jälkeen yhteisesti huolta.
Jotkut elävät rakastaja rinnallaan vuosia, koska ei halua
erota puolisostaan lasten vuoksi.

Mielestäni myöskään ei voi syyllistää pettävää osapuolta
sillä, ettei hän välitä/rakasta lapsiaan, kun hän pettää puolisotaan.
Asialla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

Usein kuitenkin se petetty osapuoli kanavoi oman pettymyksensä
kostoon ja iskee puukolla sinne, minkä tuntee toisessa herkäksi.
Miksi ei voi sanoa suoraan, että petät minua,
koska et välitä/rakasta minua? ;)
Lapset ja heihin kohdistuva rakkaus on eri asia.
Rakkautta kun on monenlaista.  :)

Kyllä kai se "syy" pettämiseen ja/tai petetyksi tulemiseen
löytyy, kun katsoo peilistä.. ::)
..ja en nyt tarkoita (ainoastaan) ulkonäöllisiä asioita.. :2funny:


Niin.. ..voisiko ajatella, että
"sitä, mitä en tiedä, en halua kuullakaan"?

Se on eräällä tavalla erittäin "reilua" olla kyselemättä,
tutkimatta ja tonkimatta asiaa, vaikka epäilisikin,
jos haluaa itse pysyä "onnellisena". ::)

Joskus tieto lisää vain tuskaa ja jos pettäminen oli vain siinä
ja suhde pysyy sinänsä ennallaan, niin mitä sillä tiedolla
loppujenlopuksi tekee? :P

Minä olen aivan samoilla linjoilla ja samoista syistäkin,kuin rapu76.
Jos on jotain sovittu yhteisiksi säännöiksi,täytyy olla pokkaa myös kertoa toiselle hairahduksensa. :knuppel2:
Minä kun väitän vaistoavani sen heti.
Olen pettänyt suhteessa itsekin.En puolustele tekoani,oli monien sattumien summa ja kuuma ihastus,mutta,,,
Oli aivan kamalaa mennä sen ihmisen eteen,jota olin pettänyt. :'(
Se sattui niin kovin,että tuntui samalta kuin itse petetyksi tuleminenkin.

En tekisi niin enää,en tällä elämän tavalla,jonka olen valinnut.
Kysymykseen.
Pitkistä,harkituista ja pelatuista pettämisistä ei taida suhde enää koskaan perustua täydelliselle luottamukselle.
Siinä huomaa,miten kykenevä toinen on suoltamaan jos vaikka mitä tarinaa ilman omantunnon häivääkään. :idiot2:
Ja miksi altistaa itsensä sille,että tulee loukatuksi yhä uudelleen ja uudelleen?
Sama koskee pettäjää.Miksi olla parisuhteessa,jos se ei riitä?
Menee sitten vapaana ja vailla sitoomuksia puhtaalla omalla tunnolla ilman valheita.
Miksi lisätä karmaansa?

Voi tietysti olla suhteessa,joka perustuu vaikka vain seksiin,jos se on molemmin puolin selväksi tehty.Ei anna toisen odottaa muuta,niin ei petäkään.
Ja kun liitossa (kuvaava sana)ei rakkaus enää ole päällimmäinen,kun se on loppuun käyty,niin helpointa olisi todeta se yhdessä ja purkaa kaikki sopimukset.Lähteä eri suuntiin ja antaa molemmille mahdollisuus omaan vapaaseen elämään.
Luoda siitä sellainen,jota kumpikin todella haluaa.
Jos jotain lupaan,niin pidän sen ja minulla on oikeus odottaa samaa kohtelua muiltakin,tai en kunnioita itseäni.

Rakkaus antaa kaiken anteeksi. Kokemusta on.

Syvin rakkaus on ihana, mutta vaikea kun pistetään syvälle
sisimmpään. Olet kuin kaksi hahmoa. Kehoon sattuu ja valtava
rakkauden tunne kaikesta huolimatta.

Aikaa myöten kaikki tasaantuu ja aika saa toisenlaisen arvostuksen.
Pettämiset ovat vain pieni osa suhdettamme ja nyt jäänyt taakse.
Olemme molemmat yksi ja kaksi ihmistä niin hyvineen kuin pahoineen
puolineen.

sekku

Tuli tuosta mieleen, että eikö juuri nuo "säännöt"
ole niitä parisuhteen kompastuskiviä, joihin kaatuessa loukkaantuu?
Mitä enemmän sääntöjä,
sen suppeampi liikkumistila, myöskin anteeksiannossa?

Tässä "kamppaillessani" Vaaka-mieheni kanssa näissä parisuhteen
aalloissa, mitä pidemmälle olemme yhdessä seilanneet,
niin sitä enemmän koen mieheni tekevän näitä "yhteisiä" sääntöjä.

Lainausmerkit siksi, että en ole mukana sopimassa näitä
"sääntöjä", mutta siinä vaiheessa kun rikon yhtä niistä,
se olikin jotain, mitä olimme "yhdessä" sopineet. ;D

Olen niitä ihmisiä, jotka uskovat, hmmm.. paremminkin elävät
ns. "vapaassa" rakkaudessa, enkä usko, hmmm.. paremmin sanottuna
en pidä toisen omistamisesta ja hallitsemisesta.

Lähinnä nyt siksi, että en itse voi sietää, jos joku "omistaa"
ja/tai "hallitsee" minua, mutta myös siksi, että kun teen sitä itse,
niin en tunne onnellisuutta itsessäni, koska se toinen ei rakasta minua,
koska haluaa rakastaa,
vaan koska pakotan hänet "rakastamaan" itseäni,
ja minä taas olen hyvin mukavuudenhaluinen paskiainen. :P

Tämä siis omaa itsetutkistekuani. ;)


Tämän allekirjoitan täysin.
Hyvin tiivistetty. :)
Aito rakkaus on tälläinen. :)

Tosin monet solmivat parisuhteen takataskussaan aivan muut syyt
kuin puhdas rakkaus.
Esim. taloudellisen ja/tai turvallisuuden, yksinäisyys,
läheisriippuvuus tms. vuoksi
ja kun sitten eteen tulee sellainen henkilö, joka pystyy sen antamaan,
niin valtava ihastus siitähän seuraa, mutta ihastus tahtoo
haihtua ja totuus tulla esiin.

Kyllä Sasha ymmärrän mitä tarkoitat,koska en itsekään halua enää tulla omistetuksi.
Se on ahdistava ja tukahduttava tunne.
Mutta kirjoitinkin,jos YHDESSÄ on sovittu,ei jos toinen on sopinut. ;D

Omaan onnellisuuteeni ei parisuhde enää vanhan ajan malliin kuulu,mutten kirjoita siitä sen enempää,koska se tuntuu häiritsevän suunnattomasti erästä henkilöä.

Mutta kokemusta on erittäinkin sitovista miehistä ja siinä käy oma oleskelutila todella ahtaaksi.
En kuitenkaan pidä pettämisistä,joten joku silloin tällöin juttu olisi minun tapauksessani riittävä.
Meitä on moneen junaan ja yhdelle sopii yksi,toiselle toinen.

En kuitenkaan pidä valehtelustakaan ja kun olen katsellut ja myös aikanani itse kiemurrellut näissä suhteen verkoissa,on se romuttanut jollain lailla aina itsetuntoa.
Nyt kun se taas alkaa olla kohdallaan,en sitä kenenkään miehen anna enää romuttaa.
En tarvitse miestä vain pönkittääkseni vanhaa kaavaa,jonka mukaan yksin elävät ovat jotensakin kummajaisia.En nyt ole enää kovin nuori,joten ehkä senkin takia se elämän tasapainoisuus on muodostunut tärkeäksi.Siihen ei sovi kenenkään sähläily rikkomaan rauhaani.
Tässä asiassa saatan kuullostaa itsekkäältä,mutta haluan jo valita oman tapani olla ja elää.

Mutta pieni ihastuminen tekee aina hyvää ja saa mielen poreilemaan kuin skumppa. :D
Katsotaan sitten tulevaisuudessa,nyt tuntuu hyvältä näin. :smitten:

No man, no cry.. :D
Onhan se niinkin, että yksin olemisessa on puolensa.
Itsekin olen tässä miettinyt ainakin pienen tauon
tai välimatkan mahdollisuutta. Oloa ihan itsekseni hiukan. :-X
Alkavat nuo "säännöstelyt" tuntua hiukan liian tukalilta, :tickedoff: :buck2:
liekö sitten kevät auringon syytä vai mitä.. ::) :P

Suhteen "ulos tuuletus" on joskus tarpeen. ;)

Hei,

Itse olen kanssa miettinyt tätä kysymystä lähiaikoina useastikkin.
On tullut tänne kyllä hyviä vastauksia.

Mietin tässä että uskon että aika tekee tehtävänsä ... mutta millä tavalla.
Ei kai tässä auta muuta kun uskoa ja toivoa ja T A H T O A  että rakkaus kantaa ja virheistä opitaan...

Itse perään kannsa rehellisyttä että tapahtu mitä tapahtu pitäsi pystyä kertomaan..
mutta mitäs sitten kun ei enää luota että toinen kertoo jos pettää..?
Pitäisiköhän sitten vaan tahtoa uskoa että toinen kuitenkin kertoo jos on kerrottavaa ?

Emisa

Pöh,  parisuhde  s ä ä n t ö j ä  ei ole. Ihan, kuin ihminen muka automaattisesti pettäisi/satuttaisi parisuhteessa, jos ns. S ä ä n t ö j ä  ei tehdä selviksi. Ei se niin mene. Jos rakastaa toista, niin ei halua ketään muuta ja petä, sillä siisti. Vaikka haluaisinkin.. Itse en ainkaan siihen pystyisi. Paitsi jos tietenkin rakastuu johonkin toiseen.. No ihmisiä on erilaisia..

Avioliittokin on täysin turha juttu. Ei mikään papin aamen, yhteinen sukunimi ja paperisopimus määrää sitä rakastatko todella toista vai et. Ei se rakkaus muutu miksikään, yhtä syvä tai heikko se on, kuin ennenkin. Häät tosin ovat oiva veruke satsata kunnon mekkoon.

Yhdyn edelliseen, itselleni on käynyt niin ja olen antanut anteeksi, koska rakkaus oli suurempi, se ehkä oli jonkinlainen koe minulle, että miten käsittelen sellaisen asian.
Voin onnitella itseäni, mielestäni käsittelin asian aikuismaisesti.

Olen melko surkea logiikassa, mutta tuntuisi äkistään ajatellen siltä,
että  suurin osa maailman ihmisistä lienee sellaisten miesten
jälkeläisiä, jotka miehet lentelevät eniten niinsanotusti kukasta kukkaan.
Näin (sekä miesten että naisten) pettämistaipumus  taitaa olla vahvasti
geneettinen ominaisuus. Siispä myös pettämisestä toipumistaipumuksen luulisi
olevan vähän samankaltainen ominaisuus, joka on useimpiin yksilöihin niinsanotusti
sisäänrakennettuna.

(Muistan tuohon tematiikkaan liittyvästä töllödokkarista sen, että erään
jenkkimiehen viidestä lapsesta vain yksi osoittautui DNA-testeissä olevan
hänen itsensä alulle panema...)

 :P

Kaikki kuolee pettämiseen. Sillä samalla minuutilla saa lähteä ja vähän vikkelään eikä takasi oo tulemista.
Kun kerran niin huvittaa mennä ni menköön, se mitää rakkautta koskaan oo ollutkaan :knuppel2:

Se vähän riippuu tilanteesta. Nuorempana oli ehdoton ei kaikille tällaisille mutta tässä iässä, itse jotain kokeilleenna tiedän että yhden illan jutut on siinä, ne eivät merkitse mitään. Tosin olen keskustellut miehien kanssa ja he jotka olivat olleet jo 20 vuotta yhdessä kaipasi vain vaihtelua ja aito rakkaus säilyi kumppaniin. Mun kaikki miehet ovat pettäneet joten eipä tuo nyt enää kovin kummallista ole  :P