Astro Foorumi

Empa sanoisi, minulla se oli aivan ihanaa aikaa-mutta kait se on henkilokohtaista...

Itse en ole vielä tuohon ikään päässyt, mutta täytyy sanoa, että ikävuodesta 38 lähtien asiat ovat menneet monella tavalla todella pahasti pieleen. Minun kohdallani näyttää siltä, että koko tähänastisen elämän saa vetäistä vessanpöntöstä alas ja kaikki pitää aloittaa alusta.

Viime vuosien dramatiikka on kuitenkin opettanut nauttimaan pienistä hyvistä asioista, joita ennen on saattanut pitää itsestäänselvyytenä, joten en usko olevani 44-vuotiaana onnettomimmillani. Tuohon ikään minulla on matkaa  vielä hieman yli 3 vuotta.

Ehkä tämä on tavallaan räjähdysaltis-ikä...Voi sattua mitä tahansa!

Mutta ei tässä varmaankaan missään ihmiskunnan onnettomimmassa vaiheessa olla  ;D

On haikeata, kun lapset lentävät maailmalle ja tosiaan alkaa miettimään omaa elämää, koska on kerrankin aikaa itselle... Mitä olen saanut elämältä, mitä vielä haluan...Helposti tehdään vielä suuria päätöksiä. Itse laitan uusiksi, työn, asumisen ja hmm..parisuhdekkin joutaa remppaan!

Tavallaan sitä omaa elämää otetaan kyllä haltuun, ja voimakkaasti, omilla ehdoilla tällä kertaa  :)
On ihanaa kun voi kerrankin ajatella vain itseään  :smitten: Opetellaan tässä siis myös itsekkyyttä  ;)

Voi Lilli, että vessanpöntöstä koko elämä alas  :-[

No joo, minä olen sen jo ohittanut.  ;)
Taisi siinä jonkinlainen kriisi tulla kun huomasi että nyt se tyttö on kasvanut niin isoksi 18v ja muuttaa pois kotoa vuonna 2004. Ilmoitti vaan eräs päivä että on hakenut asunnon itselleen ja muuttaa keväällä ennen lakkiaisia pois.
No minä jäin yksin ja en oikein tiennyt että mitäs nyt, kun oli elänyt vain hänelle ja unohtanut itseni. Ei ollut edes miesystävää silloin.
Mutta kyllä se siitä sitten vähitellen elämä alkoi luistaa, menihän siinä muutama vuosi.
Nyt olen löytänyt elämänkumppanin itselleni ja uusi ammatti häämöttää, kun valmistun Sisustus Artesaaniksi 12.12.2008 (toivottavasti)

Hyvin ehtii kyllä vaikka opiskella  :)

Onnea sinulle Nebra, valmistut varmasti, ihana ammatti  :smitten:

Kiitos  :)

On muuten ollut aivan ihanaa opiskella ja huomata kuinka paljon sitä ihminen oikein osaa ja vielä oppii uuttakin vielä tässä iässä.
En olisi uskonut että vielä opiskelen uuden ammatin.

Minulla kun on jo aikaisemmin naisten pukuompelijan 3 vuotinen linja vuodelta 1976 ja 1 vuotinen jatko teollinen ompelu ja leikkuu linja v1983 ja sen päälle Ammattitutkinto v1983 ja nyt sitten 2 vuotinen Sisustus Artesaani.
Meillä on muuten ikä haarukka tuolla 19-58

Katsoin tuon ohjelman myös ja hämmästyin,että mistä ne olivat juuri tuollaisen iän onnettomalle vaiheelle keksineet? :o

Ei itselläni ollut mitään erikoista tuolloin.
Itseasiassa elin hyvin voimakasta ja itsenäistä aikaa.
Lapset eivät olleet enää pieniä,nuorimmatkaan ja heillä oli paljon menoja.
Ne soivat myös minulle omaa aikaa kulkea ystävien kanssa.
Älkää vaan etukäteen pelästykö tuota ikää!
Ajattelen myös,että on yksilöllistä. :)

Tietyllä tavalla se ikä voi olla vaikea, mutta itse henkilökohtaisesti olen nauttinut elämässäni eniten tähän saakka vuosista 40 jälkeen. Tottakai muutokset ovat isot, niin ruumiillisesti kuin henkisesti, mutta minusta se on ollut vapauttavaa monessa suhteessa  :). Minusta tuli mummo jo 39-vuotiaana ja nyt kohta 48-vuotiaana minulla on jo 5 lastenlasta ja he ovat suuri rikkaus ja rakkaus elämässäni ja kaikki omat lapseni (4) ovat jo aikuisia. Olen todella nauttinut vuosistani, vaikka toisaalta voisin masentuakin jos haluaisin sillä vaikeuksia on ollut paljon, mutta se ei vaan sovi luonteelleni  ;). Se mikä on ollut hienointa on se, että "kypsymisen" vuoksi on jotenkin eri asioiden arvo muuttunut totaalisesti ja niin paljon kaikkea turhaa jäänyt pois joille voi jo nauraa !

Jahas - eli tässä on vielä reilu kuukausi aikaa tulla onnettomaksi   :'(
No ehkä ei... ;)

Tähän 44-ikävuoteeni sisältyy mm.
* muutto
* työpaikan tuuletus (ei vaihto)
* kuopuksen kouluun lähtö
* oman elämäni ja arvojeni pohtiminen - mikä on oikeasti tärkeää ja mikä ei


Tämä on ollut valtava myllerryksen vuosi, mutta ei onneton... pääsin selville masennukseni (ja sen myötä itsetuhoisuuteni) syvimmästä syystä ja uskon, ettei meidän enää tämänkoommin tarvitse olla tekemisessä keskenämme :smitten:

Ei ole ehkä ollut kovin helppo vuosi, mutta vaikeampiakin on ollut.

No onhan tuo ikä kieltämättä sitä aikaa, kun keski-iän kriisi alkaa olla tosissaan päällä ja kaikki ahdistaa. Silloin tavallaan on murrosiässä, kun pitäisi päättää miten aikoo loppuelämänsä viettää. Moni haluaa suuria muutoksia omaan elämäänsä tuossa vaiheessa ja muutoshan pelottaa aina. Mutta on keski-iässä kyllä hyvätkin puolensa. Silloin myös huomaa mitä on oppinut ja saavuttanut. Silloin etsii sisintä itseään ihan vakavissaan ja moni sen löytääkin. Silloin monet alkavat myös hoitaa tosissaan itseään ja huolehtimaan omista tarpeistaan. Kaiken kaikkiaan useimmille se on varsin arvokasta aikaa, vaikka tuntuukin joskus rankalta.    :)

Noh.. kun saisi tuon aviomiehen vielä tänne suomeen ja kotiin vierelleni ja voisimme aloittaa yhteisen elämän, niin silloin voin sanoa että elämäni on hyvä.

Mutta onhan se näinkin hyvä, ja kaikki prosessit on käytävä ennenkuin
kaikki loksahtaa paikoilleen.

Onhan tässä muutaman kerran vuosien varrella tullut kysyttyä itseltään: "Missä on mun elämä"  :o

Näinkin voisi sanoa, mutta mielestäni se ei ole ihan sama asia  ::). Aikuisia ollaan tavallaan oltu jo kauan vastuineen ja kaikkineen, mutta se on jotenkin sen elämän parempaa ymmärtämistä ja osaa paremmin panna tärkeysjärjestykseen ne elämän tärkeimmät asiat !

Paremmin ja paremmin ... oli pakko korjata  :2funny:  :2funny:

Pitääpäs jotain kommentoida tähänkin ;) Minulla on hyvin läheiset suhteet äitiini sekä täteihini; kaikki ovat ylittäneet jo 50 vuoden paalun...Heistä huokuu juuri sellainen rauhallisuus ja kyky ottaa asiat sellaisenaan vastaan ja niinkuin taiska sanoi: "ja osaa paremmin panna tärkeysjärjestykseen ne elämän tärkeimmät asiat paremmin !"

Joskus olen toivonut, että olisinpa jo tuossa iässä, että olisin saavuttanut sen "rauhallisuuden" ja kyvyn ymmärtää, mitkä asiat ovat niitä tärkeimpiä asioita elämässä, etten turhaan haaskaisi energiaa jonnin joutaviin...Äitinikin monesti sanoo, että murehtimani asiat ovat ihan höpö höpö- juttuja, ettei kannattaisi vaivata päätäni niillä, että ei niillä ole merkitystä elämän kannalta..Tajuan sen kyllä, mutta en omaa vielä sitä kykyä päästä sellaiseen "tunnetilaan". Vanhemmilla on kyky katsella asioita laajemmasta vinkkelistä, jolloin pikku vastoinkäymisetkään eivät hetkauta elämässä..

                              :coolsmiley:

                Luonnollisesti, koska takaa ei enää saa tukea.

                   eikä eteenpäin uskalla nojata, päästäkseen

                       kunnon lentoon, Kuin kotkat ikään!


                                            :2funny:

Mina kylla olin aika lennossa silloin...

Enpäs nyt muista tuon meidän mäkiKOTKAMME Matin ikää,mutta nojautuu taas rohkeasti eteenpäin ja nousee jopa liitoon! :D

Jotta räpiköidään vaan ja nojataan ja vihdoin lennetään! :D
Viimeistään pääsiäisenä luudalla. ;D

Mina myos-viimeistaan luudalla  ;D

                                       ::)

                 Jossei Luuta toimi, niin ainahan sillä voi lakaista!


                                  ;D

Niin vissiin  ;D

Pakko oli kommentoida tuosta lentoon lähtemisestä, että sitähän se juuri on 40 jälkeen  ;). Jotenkin uskaltaa heittää ne "maassa" pitävät kahleet ja kuunnella itseään ja juuri tästä "lentoon" lähtemisestä ne minun mielestä ne vaikeudetkin johtuvat, kun tilanne pitää pystyä sisäistämään olevaan hetkeen  :). Kun on viisaita ihmisiä ympärillä se käy helpommin, kun saa kannustusta ja ymmärrystä, mutta jos ympärillä on vanhoihin kaavoihin kangistuneita yksilöitä jotka yrittävät estää kaikki muutokset ja pitävät toista ja toisen ajatuksia vain "hormonien" temppuiluna, niin huh....vaikeuksia luvassa ! Olen todella kiitollinen omista rakkaistani ympärillä sillä kukaan ei ole teilannut ajatuksiani ja muutostani  :smitten: SE tuntuu hyvältä  :smitten:

Viisauksia kirjoittelee Kuronen. :smitten:

Hän uskoo,että tärkein ei ole vielä tapahtunut elämässä. :smitten:
Tuo kolahti jotenkin erityisesti ja siihen minäkin uskon ja aavistelenkin näin olevan. :D :smitten:

Myös tuo 4.kirjoitus on mielestäni totta.Nuoremmat ovat joskus aika armottomia,kun omaa kokemusta ei välttämättä vielä ole siitä,että kaikki ei mene niin kuin on suunnitellut,vaikka parhaansa on yríttänyt.
Myös jyrkkyys.Esim.tuota en ikinä antaisi anteeksi,tai minulle ei kävisi noin.
Onhan sitä itsekin joskus ollut nuori ja ajatellut monista asioista hyvinkin jyrkästi.
Parhaat lasten kasvattajatkin löytyvät yleensä niistä,joilla ei ole omia lapsia.
Tämä pätee niin monessa muussakin.

Ja onhan meilläkin vielä ikä-ihmisten sisäiseen,hiljaiseen viisauteen pitkä matka. :angel:

44-vuotiaan taivaleeni on nyt kestänyt melkein päivälleen 10 kuukautta, enkä ole todellakaan kokenut itseäni mitenkään erityisen onnettomaksi.
Paljon vaikeampia vuosia on takana, nuorena kun tuli lyötyä päätä seinään kerta toisensa jälkeen kun nyt varttuneempana jo ymmärtää kättäytyä toisin - tai sitten vain pää on tullut pehmeämmäksi kaikkien kolhujen myötä.  ;)

Mutta, onhan tämä(kin) jonkinlainen elämän taitekohta. Vanhuutta kohti mennään huimaa vauhtia ja ajan rajallisuuden tiedostaa yhä kipeämmin.

Sellainen sivulause tuli tuosta Mayn vanhuuteen valmistautumisesta (mitä minä en ole vielä huomannut alkaa edes ajatella - vaikka minusta onkin tämän kevään aikana tulossa jo mummopuoli ;) )

jotta

kun olin kolmisen vuotta sitten vanhuuden psykologian kurssilla, niin siellä nousi esille merkittävä eroavaisuus amerikkalaisen ja suomalaisen uskomusmaailman välillä:

Kun kypsässä (tai ylikypsässä) oleva ihminen piirtää elämänkaarensa käyränä, jossa käydään läpi koko tähänastinen, eletty elämä...siten että kurjin kohta on nollatasolla ja sitten paremmat elämänvaiheet puolestaan käyrällä kymppitasoon asti...

*niin amerikkalaiset ikäihmiset kokevat elämänsä huippukohdaksi noin 35-40 vuoden iän, minkä jälkeen käyrä on alkanut laskea...

*kun taas suomalaiset ikäihmiset pitävät tämänhetkistä elämäntilannettaan koko elämänsä parhaimpana aikana - vaikkapa olisivat jo miten fyysisestikin huonossa kunnossa..