Astro Foorumi

Me olemme puhuneet itsestämme täällä paljon, joskus tuntuu, että läpikotaisin.

Itse on tärkeä ja astrologisesti käymme sitä läpi varmaan joka päivä.

Mutta toisesta näemme aina jotakin uutta! Siksi tuli mieleeni avata tähän aihe minkälaisia hetken ihmisiä kohtaatte. Millaisia kuvia näemme ohikiitävistä hetkistä joita vietämme jonkun ehkä ihan oudon ihmisen kanssa.
En tiedä kiinnostaako, mutta kokeillaan!  :D Kesällä kulkee monenlaista vastaan.

Tänään kohtasin hyvin avokatseisen, helposti lähestyttävän ihmisen nuotiolla paistamassa makkaroita oppilaillensa. Siis opettaja, jopa epäpätevä opettaja, joka sanoi ettei uskalla sanoa vastaan. Ensi syksynä hän opettaa 1-2. luokkaa jossa on seitsemän oppilasta. Siihen sysätään kylmästi myös seitsemän esikoululaista. Siis kolme eriasteista luokkaa yhdessä yhdellä opettajalla.

Sydän kylmänä vähän olin. Mutta ihaillen katselin avoimia lämpimiä kasvoja, joka ei pelkää haastetta.

Tämän päivän sankarisotureita! Olikohan Oinas, kulmakarvat olivat sellaiset, mutta varmaankin Kuu-Krapu!

En nyt tiedä onko tämä vähän off-topic, mutta laitan kun nyt tuntuu siltä..  :)

Niin siis, tiedättehän sen tunteen, kun joku vieras kävelee vaikkapa kadulla vastaan, katsoo silmiin ja tulee sellainen olo, että hänet tuntee jostain? Ja sitten on pakko katsoa vielä perään kun hän on kävellyt ohi?
  Pari viikkoa sitten mulle kävi juuri näin. (Sen tyypin silmät tuntu jotenkin tutuilta ja hänen eleensä olivat sellaiset.. no tutun oloiset.) Niin siis, katsottiin silmiin kun käveltiin toistemme ohi, katse jäi kiinni ja molemmat pyörähti siinä ihan ympäri kun ei tuntunu katse irtoovan millään  :D Sen jälkeen mietin parikin päivää kyseistä henkilöä..
  On se kumma, kuinka pieni hetki voi tuntua elämää suuremmalta!

Kiitos Esmiralda tästä topikista, palautit tällä mieleeni tuon hetken melkein yhtä vahvana kuin tapahtuessaan..  :smitten:

Ihana juttu, Elämänilo, että löydät tuon ihanan imartelevan katseen miehen silmistä. Vaikka ei nyt ihan kaikkea ottaiskaan vastaan, mutta hm..hm....

Ei, en ole Oulun kouluissa, aivan vain pienessä metsäkylän koulussa.  :smitten:

Kuule, täytyypä kertoa, mitä Olli Kalajoki kertoi!  ::)

Hän kertoi sukulaissieluista mm. näin. Sukulaissielun tunnet syvältä silmien pohjalta. Ja jopa niin, että kehon  liikkeet ja eleet voivat olla hyvin samanlaiset. Kuitenkin tuttuuden tunne, jota ei voi selittää, kertoo, että olet kohdannut sukulaissielusi. Joita varmaan on kuitenkin aika monta. Kehojen värähtelyt ovat myös samalla tasolla, siitä tämä kaikki! Ehkäpä.... ::)

No jatkampa minäkin.
Tapaamani ihminen, joka vei jalat altani, yllätti kuin nurkan takaa. Mietiessäni mitä tapahtui tuli hyvin vahva tunne siitä että hän on menneistä elämistä, Atlantikselta. Kohtaaminen joka muutti itseäni ja oli tarkoituksenmukainen. Näitä kohtaamisia ei ole kuin ehkä yksi tai kaksi, mutta ne muistaa ja ajan kanssa huomaa miten kiitollisuus niistä tulee sydämestä asti. Näkymättömät energiat joita me ihmiset toisillemme välitämme tiedostamattakin, eli toimimme ikäänkuin solmujen aukaisijoina tietämättämme miksi, se jos mikä on sitä rakkauden työtä aidoimillaan, antaa ilman vastinetta. Yksi oppiläksy mukanaan olla kiinnittymättä mihinkään.

 ;)  Mateve

Kiva aihe  :) Se on kyllä jännä tunne tuo, ettei tiedä mikä toisen katseessa on ollut se joka on vetänyt. Voi käydä niinkin, ettei ulkoisesti ole ollenkaan kiinnostavan näköinen, mutta silmien osuessa toisiinsa Jotain vain on, jota ei osaa selittää. Tuttu tunne siis. Mutta valitettavan harvoin niin tapahtuu, se on niin vahva ja jotenkin ihana tunne.

Minulla on tällainen tapa...Kuljen mielelläni julkisilla liikenneyhteyksillä ja silloin en halua kiirehtiä. Voin huvikseen jäädä odottelemaan seuraavaa yhteyttä pariksi tunniksi, se ei haittaa (riippuen toki muustakin elämästä). Ja sitten vain katselen ympärilleni. Katselen ihmisiä, jotka ovat keskittyneet johonkin tekemiseensä.. Tarkkailen, analysoin ja jopa kehitän päässäni tarinan henkilöstä. Toisinaan hyvin tarkoin totuutta etsien tai sitten reilusti liioitellen. Kuitenkin, muista ihmisistä oppii jotakin. Sitten on käynyt niinkin (kuten ketjun alussa todettiin) että toisen liikkeet ja eleet ovat kiinnittäneet ensin huomion. Ei osaa selittää miksi ja miten mutta on vain kiinnittänyt huomion. Sitten onkin tajunnut tuijottavansa  ;D

Tuo 'vei jalat alta' muutaman sekunnin tapaamisessa, on tuttua minullekin.

Sitä ei vain unohda! Se tunne on niin voimakkaan kutkuttava joskus, että se tunne elää pitkään...vaikka mitään muuta ei tapahdu.  ::)

Ehkä sen totuus ja aitous on siinä juuri sellaisena. Sillä usein sitten kun tutustuu enemmän ihmiseen, tulee vastaan panssaarit, kuoret ja roolit. Jokin kaunis todellinen jää, piiloitetaan ja jopa unohdetaan...

Kyllä tiedän tunteen! näin on itsellekin jonkun kerran käynyt, aika jännä tunne ja jää mietityttämään koko päiväksi.  Toinen asia on se, kun joidenkin tuntemattomien ihmisten kohdalla, saa aivan kuin sähköiskun kun ne katsovat silmiin. (en tarkoita sellaista jalat alta pois oloa)... :D
Tai joidenkin ihmisten ohi kulkiessani tunnen ihmisen energian hyvin vahvasti ja monesti silloin huomaamatta kohdistaa katseensa tällaisiiin ihmisiin. Mutta suurin osa tuntemattomista kaupungilla ei kuitenkaan vaikuta minuun mitenkään tällä tavoin.

En ole ikinä kokenut mitään tuollaista, mutta olen tullut ajatelleeksi, että esimerkiksi nykyisten ystävien ja tuttujen kanssa on vaan joskus vaikka kymmenen vuotta sitten kävelty kaupungilla ohi tai on saattanut seistä samassa kassajonossa etc. Tietämättä, että tämä henkilö tulee vaikka nyt sitten kymmen vuoden päästä olemaan rakas ystäväsi. Hän on ollut vaan yksi tuntematon ihminen muiden joukossa, kehen et ole kiinnittänyt mitään huomiota. 

Artemisu! Aivan totta, että jännää miettiä joskus, että on samoissa paikoissa pyörinyt ihmisten kanssa ja varmasti nähnytkin usein esimerkiksi samassa kassajonossa ennen kuin tutustut ihmiseen ja nyt ne ovat hyviä ystäviä monen vuoden päästä!!!  ;D

Saitte tälläisen Rouvas henkilön ajattelemaan taas muutamia kiusallisen kutsuvia silmiä, useampi pari on vaivannut matkallani oikein vakavasti  8)
Yksi pari niistä nukkuu vieressäni ja muistan joka kerta miksi rakastan, kun hänen silmissään on sellainen "tuhma", läpi katsova ilme  :D Ne silmät ovat hirveät, kun ovat oikeasti vihaiseset  :o
Mutta näiden tenhoa on muutamaan otteeseen koeteltu...
ETTÄS KEHTAATTE!  :police: :police:
 :2funny:
Kerrompa ihmisestä, johon törmäsin usein aikoinaan... päivittäin. Tämä nuori, kaunis tyttö syntyi kultainen lusikka suussaan ja eli elämän, jossa sai kokea olevansa vain silloin hyväksytty, kun oli parastakin parhain, kaunein, kiltein, ahkerin ja ihanin. Hän eli elämän josta joku olisi voinut antaa vaikka varpaansa. Ensin häneltä lähti ulkonäkö, syömishäiriön vuoksi. Sitten terveys ja lopulta myös elämä oman käden kautta, koska aina hän koki olevansa riittämätön. Sitä mitä hän koki ei ulkopuoliset nähneet, kuin vasta hautajaisten jälkeen. Julmaa, kylmää ja täysin tunteetonta vanhempaa... oletteko koskaan nähneet?  :buck2: Tämän "kokemuksen" jälkeen olen katsellut ihmisiä ihan eritavalla. Pelottavaa tajuta, kuinka paljon kulisseihin mahtuukaan  :'(

Voi Jaspis, et varmaan enää ihannoinut toista! Jos ajattelee sielunkulkua, niin olipa vaikea tie tytöllä kulkea opettaakseen äidilleen jotakin.  :-[ 

Minä kohtasin tänään erään pojan katseen. Muistan kun tein tälle porukalle 'hyvästilahjaksi' sellaiset pikku toukat tilkuista. Meillä oli sellainen matovuosi muutenkin, monella lailla. Äiti kertoi, että tuo poika kantoi tuota toukkaa joka paikkaan. Ehkä olin muutenkin huolehtinut kovasti tuosta pojasta, koska hän oli vähällä lapsena kuolla jäädessään auton alle. Pelkäsin nimittäin, että jos aivoihin on sittenkin sattunut jotakin, joka myöhemmin ilmenee. Ehkä poika tunsi yhteyden, sanattoman, koska nyt vuosien jälkeenkin, ei voi lämpimämpää silmäparia kohdata. Sydämeni keikahti lämpimästi ja nielaisin. :smitten:

Nyt hän on menossa toiseen kouluun!